maanantai 26. joulukuuta 2011

Joulu 2011

Perjantaina treffattiin Lykky. Mun auto sanoi kivasti taas aamulla sopimuksensa irti, ja jouduin perumaan osan menoista. Lykyn kanssa mentiin "koirapuistontaakse-kentälle", mihin meiltä on kymmenen minsan kävelymatka, niin emme tarvinneet autoa. Lykyllä oli ollut eka juoksu vähän aikaa sitten ja se oli selkeästi aikuistunut, mm. selkään hyppivälle mudille tuli aika ärhäkät äkkilähdöt. Eevalla on tosi hauskat kuvat tästä, mä lisään ne nettiin jahka kerkiän, ihan pakko :D Sienellä ja Lykyllä meni ihan ok, Sieni on vielä niin pieni ja alistuu kaikille. Lykky pääsee suoralla kovempaa, mutta Sienipä keksi juosta ympyrää tai kasia. Oli hurjan näköistä kun mali ei taipunut yhtä hyvin ja se juoksi välillä selvästi ihan kaatumisen rajoilla kaarteissa! Sieni pääsi hyvin karkuun. Se vilkasi aina olkansa yli että vieläkö se mali on siellä matkassa mukana ja juoksi ihan onnessaan karkuun :D Ei meidän isot noin pitkään ja hartaasti sitä suostu jahtaamaan.

Lauantaina mulla oli vielä töitä, mutta pääsin aamupäivällä ja lähdettiin sitten heti mökille. Ai että oli ihanaa! Tässä alla nyt kuvien muodossa tärkeimmät tekemiset. Lauantai jäi mieleeni myös siitä, että Sieni ei kerta kaikkiaan osannut istua (käskystä) eikä antaa. Tein koirilleni pudonneen lapasten noudon, Sienen lähtö oli hyvä mutta tumppu tippui paluumatkalla, ja mulla paloi lopulta käpy kun pentu ei tajunnut anna-käskystä mitään. Wtf? Sunnuntaina kun käskin sen jossain istua niin johan oli taas normaali, eikä lauantain totaalikooma. Mitä hittoa niinko?


Koirat sai lahjaksi iiiisot luut





töppöselle tuli korvan rapsutus ja jalan putsaus kesken kaiken


tätä on vähän hankalaa syödä!


töppöset ei oikeen tykkää noista teollisista luista, mutta aina voi kuitenkin omistaa


välillä vaihtarit :D


jouluaaton ateriasta annettiin koirillekin maistiaiset, melkeen joka lajista mitä meillä oli. mulla oli "parempiakin" kuvia mutta tää nyt vaan kuvaa todellisuutta parhaiten :D tytti meinasi jo varastaa ja mies nosti sen rinnuksista takas pystyyn. "okei joojoo olen ihan pystyssä enkä valu alas". sieni katsoo kun mies ojentaa tyttiä ja töppösen mielestä tää koko säätö on KAMALAA.


no mutta oli sen arvoista!


hyivittumitäseoli!


töppösen yäk-en-syö vasemmalta: minitomaatti, savustettua hirven lihaa, pestomarinoitu parsakaali, cocktailsuolakurkku. tota lihaa se pureskeli ja räki lattialle x kertaa ennen kuin sanoin että jospa vaan jättäisit sen siihen ja menisit pois. sieni siivosi jämät sekunnissa :D


Vissiin ollaan oltu kilttejä?


Koirille oli äidiltä pienet paketit, jokainen sai ja osasi avata ne itse. Sieltä tuli tollanen jouluinen luu. Töppönen söi puolet ja alkoi sitten kärttää että avataan lisää lahjoja, joten Sieni veti 1,5 luuta...


Joo, saanko mä! Se osaa avata ihan nätisti niin annoin sen auttaa muutamassa :)


Sienelle oli tullut postissa ihan oma paketti


Tuumasta toimeen


Kukkuu! Aukea!


Terrrve!


Ai mitä mä sain! (Huomatkaa toi ilme!)


...koska se tiesi että haaskalinnut on paikalla hetkellä millä hyvänsä


Näytäs tänne sitä!


(No sehän piti ottaa kokonaan pois koska se on Sienen eikä sitä saa varastaa siltä! Se oli Kong Wubba -kaniini tai joku, aivan ihana noiden kaikkien mielestä. :D)

Ulkona oltiin vissiin melkeen koko valoisa aika. Ylläri, että kamera ei riitä mustien juoksevien koirien kuvaamiseen valkoisella taustalla, joten yksi tällainen kuva riittänee


Tai no tässä vielä toinen, lentävä Sieni :D


Su-päivällä lenkin jälkeen haettiin pihasta pulkka ja laskettiin isoa mäkeä


Vaanii


Päiväunien aika


Maanantaina alkoi kauhea myrsky, koko su-ma-yön satoi ja kaikki lumet katosi, ja järvi muuttui jäämereksi


Aika hurja!


Pari videota pulkkamäestä: töppönen kyydissä ja töppönen kiljuu meidät kuuroksi ja puree lopussa nilkkaan. Jos äänet päällä niin varokaa korvianne :P

Nyt ollaan kotona ja oli niin rankka loma että taitaa olla petiaika lähellä. Jostain syystä koiratkin on ihan raatoina kuka missäkin. Tälle viikolle ei ole mitään suunnitelmia. Kirjottelen joku päivä tämän vuoden saavutuksista ja ensi vuoden tavotteista - niitähän riittää!

4 kommenttia:

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

Kiitos vaan juoksutusseurasta. Mun pitääkin katsoa, jäikö yksi kuva vielä laittamati. :D

Eeva

P.S. Hurja tuo jäämeri.

Erja kirjoitti...

Ja teillä sentään oli lunta! Täällä vaan vettä ja tuulta :-(

laura kirjoitti...

Oli oli, sunnuntai-iltaan asti. En oikeen tajua miten se kaikki voi kadota vaikka koko yön vettä satoikin.

Ps. hävisin kaivuu-peittotyöt ja puutarhuri SÖI sipulin.

Erja kirjoitti...

Varmaan sitten jossain kakkapaikalla kukkii krookus keväällä :-)