Sienelle on naksuteltu olkkarissa metallikapulan nostoa (ei mitään asenneongelmaa, keskitymme siis suoraan oikeaan kohtaan, tarjoaa meinaan laipoista nostoa kanssa), liikkeestä seisomista ja perusasentoa. Olen pyytänyt siltä arjessa aina tilanteen salliessa "anna". Alkuun se olikin ihan että mitähäh ja tartti paljon apuja, mutta nyt alkaa melkeen yhdellä käskyllä tulla kamat käteen :) Ihan kun se vaan jonkun tavaran kanssa tossa nujuaa niin mitenkään valmistelematta "sieni anna". Treenihetki ja puun takaa tuleva arkitilanne on niin eri asioita, vasta kun se ymmärtää sanan joka tilanteessa, katson sen olevan opittu. Pois-käskyä on kanssa vähän käytetty muuten vaan ilman oikeaa tarvetta, jotta saadaan treenattua. Pentu on vähän sitä mieltä, että menen askeleen ja näytän söpöltä niin eikö keittiöön ainakin saa jäädä kyttäämään. No ei. Tosi hyvin se kyllä reagoi ihan vartalo-ohjaukseen tai uhkaan; kävelin vaan etukumarassa kohti ja tuijotin sitä silmiin, niin meni kerrasta perille että käskyä ei voi soveltaa.
Tuntuu että sillä on ehkä aavistuksen joku murkkuikä alkamassa? Nyt jo? Hmm, allekirjoittaneella on ongelmia muistaa että pieni sievä sieni on enää sievä. :D Jotenkin se on ja tulee varmaan ikuisesti olemaankin "se pieni". Pimeään on ilmestynyt joitakin vaarallisia roskapönttöjä ja kaatuneita polkupyöriä ja se vasta hurjaa onkin, kun autosta nousee ihminen, bbbrruh! Pennun ääni on yhä niin pieni ja lapsellinen että mua alkoi ihan hirveästi naurattaa. Sieni on noissa tilanteissa helppo saada kontaktiin, tai se mun nauruun repeäminenkin saa pennun kauheen iloiseksi ja se unohtaa koko epäilyttävän jutun. Ehkä se jossain vaiheessa alkaa nähdä enemmänkin mörköjä, mutta en ole lainkaan huolissani, tää koira on niin avoin ja luottavainen että ei se siitä mihinkään muutu.
Eilen kun oltiin siellä metsässä eri porukoilla ja lopuksi tavattiin eräällä pellolla, mistä käveltiin kaikki viisi yhdessä takas autolle. Töppönenkään ei bongannut Tyttiä ja miestä pellolta, niin kaukana ne oli, mutta kun kysyin siltä että missä Tytti ja näytin kädellä suuntaa, se kyllä tunnisti. Annoin luvan mennä ja töppis tietty pinkaisi heti kohti Tyttiä. Sieni lähti sen perään, huomasi että siellä on joku vieras koira, pysähtyi niille sijoilleen ja sanoi BUH! Tytti (ja töppönen) taisi ehtiä takas mun luo ja pentu oli edelleen vähän syrjässä varautuneena, ennen kuin tunnisti. Miestä se lähestyi kanssa varovaisesti ja vasta ihan vieressä tajusi kuka se on. Ei hitto, ei se aina mikään penaalin terävin kynä ole. :D
Miehellä jäi tänään avaimet sisälle kun se oli kusettamassa T&S ennen töihin lähtöään (6.30, pimeää yhä). Mun oli pakko kaahata töistä avaamaan sille ovi. Pihaan tullessani mies päästi koirat metsän laidasta vastaan. Tytti haukahti muutaman kerran juostessaan ennen kuin tunnisti minut. Sieni jäi taas johonkin puoliväliin vaan katsomaan, kunnes sanoin moi tytti tai jotain. Äänen kuuntuaan pentu sai hepulin ja ryntäsi tietysti luokseni. Näiden kahden pointti oli lähinnä kuvata sen kehitystä ja luonnetta tällä hetkellä; ei ole niin avoin ja sosiaalinen että ryntäisi tuosta vaan kenen tahansa luokse. Nuorempana se oli vähän ehkä sosiaalisempi, mutta luulen että tällä hetkellä vaikuttaa juuri tuo, kun maailma muuttuu epäilyttäväksi ja saattaa olla ties mitä vaarallista vastassa. Ei sillä, tosi hyvä vaan että ei karkaile ihmisten luokse!
Jotain piti varmaankin vielä muistaa kirjoittaa talteen, mutta ei tule nyt mieleen.
Tuntuu että sillä on ehkä aavistuksen joku murkkuikä alkamassa? Nyt jo? Hmm, allekirjoittaneella on ongelmia muistaa että pieni sievä sieni on enää sievä. :D Jotenkin se on ja tulee varmaan ikuisesti olemaankin "se pieni". Pimeään on ilmestynyt joitakin vaarallisia roskapönttöjä ja kaatuneita polkupyöriä ja se vasta hurjaa onkin, kun autosta nousee ihminen, bbbrruh! Pennun ääni on yhä niin pieni ja lapsellinen että mua alkoi ihan hirveästi naurattaa. Sieni on noissa tilanteissa helppo saada kontaktiin, tai se mun nauruun repeäminenkin saa pennun kauheen iloiseksi ja se unohtaa koko epäilyttävän jutun. Ehkä se jossain vaiheessa alkaa nähdä enemmänkin mörköjä, mutta en ole lainkaan huolissani, tää koira on niin avoin ja luottavainen että ei se siitä mihinkään muutu.
Eilen kun oltiin siellä metsässä eri porukoilla ja lopuksi tavattiin eräällä pellolla, mistä käveltiin kaikki viisi yhdessä takas autolle. Töppönenkään ei bongannut Tyttiä ja miestä pellolta, niin kaukana ne oli, mutta kun kysyin siltä että missä Tytti ja näytin kädellä suuntaa, se kyllä tunnisti. Annoin luvan mennä ja töppis tietty pinkaisi heti kohti Tyttiä. Sieni lähti sen perään, huomasi että siellä on joku vieras koira, pysähtyi niille sijoilleen ja sanoi BUH! Tytti (ja töppönen) taisi ehtiä takas mun luo ja pentu oli edelleen vähän syrjässä varautuneena, ennen kuin tunnisti. Miestä se lähestyi kanssa varovaisesti ja vasta ihan vieressä tajusi kuka se on. Ei hitto, ei se aina mikään penaalin terävin kynä ole. :D
Miehellä jäi tänään avaimet sisälle kun se oli kusettamassa T&S ennen töihin lähtöään (6.30, pimeää yhä). Mun oli pakko kaahata töistä avaamaan sille ovi. Pihaan tullessani mies päästi koirat metsän laidasta vastaan. Tytti haukahti muutaman kerran juostessaan ennen kuin tunnisti minut. Sieni jäi taas johonkin puoliväliin vaan katsomaan, kunnes sanoin moi tytti tai jotain. Äänen kuuntuaan pentu sai hepulin ja ryntäsi tietysti luokseni. Näiden kahden pointti oli lähinnä kuvata sen kehitystä ja luonnetta tällä hetkellä; ei ole niin avoin ja sosiaalinen että ryntäisi tuosta vaan kenen tahansa luokse. Nuorempana se oli vähän ehkä sosiaalisempi, mutta luulen että tällä hetkellä vaikuttaa juuri tuo, kun maailma muuttuu epäilyttäväksi ja saattaa olla ties mitä vaarallista vastassa. Ei sillä, tosi hyvä vaan että ei karkaile ihmisten luokse!
Jotain piti varmaankin vielä muistaa kirjoittaa talteen, mutta ei tule nyt mieleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti