Olipahan treenit. Olen joskus aiemmin hermostunut hyvinkin helposti, jos asiat ei suju, mutta tätä nykyä olen huomattavasti tasapainoisempi kun näitä asioita on paljon mietitty ja omaa ajattelua työstetty. Treenin on tarkoitus olla hauskaa. Vaikka on tavoitteita ja kaikkea, sitä ei silti pidä ottaa niin vakavasti, että hermo menee oikeasti. Eikä ainakaan koskaan ikinä milloinkaan purkaa sitä koiraan!
Ajettiin ensin koiriksen päähän tekemään peltojäljet sänkipellolle, jossa osin vielä vihreääkin heinää. Sienelle 7 keppiä, jäljellä pari loivaa kulmaa, muuten suoraa. Keppien välit taas jotain 2-6m, askellusta muutin niin että en laahannut jalkoja koko aikaa, vaan kävelin toisissaan kiinni olevia askelia. Koko jäljen pituus ehkä parikymmentä metriä. Töppöselle 4 keppiä ja joku 150m, pari suoraa kulmaa ja pätkä z-siksakkia. Meinasin ajatuksissani talloa sillekin tiiviillä askelluksella kunnes tajusin ajatella asiaa. :D Hitsi että olikin helppo kävellä vaan normaalisti!
Sieni aloitti hienosti ja ehkä neljä ekaa keppiä löytyi hyvin. Sitten pentu hukkasi jäljen, varmaankin siinä toisessa loivassa kulmassa. Vaikka olin tehdessä katsonut, että tuosta puun rungon kohdalta sinne ja tänne ja tonne, eihän sitä enää ajaessa muista ollenkaan. Askellus ei näkynytkään silmääni. En tiennyt missä jälki on joten eipähän ollut mitään mahiksia auttaa koiraa. Pentu pyöri ja etsi jälkeä, tosin välillä se myös pysähtyi vaan seisomaan ja katsomaan kaukaisuuteen. Päästin remminkin irti ja seisoin vaan hiljaa odottamassa. Sattumalta se jälki (keppi?) sitten löytyikin ja vieläpä niin, että yhtään keppiä ei jäänyt edes väliin! :) Jälki hukkui myös toisen kerran ihan lopussa, mutta niin vaan selvittiin siitäkin. Sieni sai suuren suuret kehut jäljen päätteeksi ja olikin hyvin tyytyväisen oloinen selvitettyään vaikeudet omin avuin!
Töppösen jälki taas... no, ensinnäkin meni pieleen siinä, että auton ikkunat jäi auki ja pentu päätti huutaa autossa kuin hengenhädässä. Luulin että se huutaa normaalistikin pahalla äänellä mutta tämä oli ihan aivan hirveää :P töppönen otti siitä kovasti häiriötä, se ei tajunnut vissiin että se tulee autosta, vaan pälyili metsän puolelle että hyökkääkö sieltä joku kohta. Jäljellä oli hyviäkin pätkiä, mutta koira oli kummallisen paineessa (se ääni) ja minusta se ei paikoin jäljestänyt, kunhan kaahotti vaan. Pellolla se on ollut viimeeksi kaksi kesää sitten että jei hei :D Kaikki kepit kuitenkin löytyi, siksakki jäi aika lailla väliin, kulmat kyllä suunnilleen tuli tehtyä. Töppönen meni vikasta kepistä yli ja jatkoi jäljestämään mun poistumisreittiä, joten huusin sen takaisin vähän ennen keppiä ja otettiin uudestaan että keppi nousi. Voi huoh, joko tän kanssa ei pellolle lainkaan tai sitten pellolle ja joka askeleeseen nami, ja edellytetään sitä tarkkaa työskentelyä. Tää oli ihan kaaos. Takaisin autolle paluu kestikin sitten ikuisuuden ja oli hyvin raivostuttavaa puuhaa. Joka jumalan kerta kun autosta kuului mitään, pysähdyin ja käänsin selän autoon päin. Kun hiljeni, jatkoin kävelyä. Aika lähelle autoa päästyäni mulla paloi pinna ja karjaisin keuhkojeni pohjalta että nyt se saatanan turpa kiinni. Pentu hiljeni ja oli ihan hiljaa loppuajan, kun kävelin autolle. Viivyin tarkoituksella takakontin suojissa suht pitkään, oli hiljaa koko ajan. Sitten vaan mentiin töppösen kanssa autoon ja lähdettiin ajamaan.
Tokoilemassa oltiin lopulta "luminotkon" kaukalolla, kun en löytänyt haluamaani hiekkakenttää (olen joskus vuosi sitten käynyt miehen ja töppösen kanssa siellä, eikä nyt oikein löytynyt miltä tienpätkältä sinne mentiinkään :D). Oli tarkoitus ottaa messarin kokeen eka setti eli ohjattu, ruutu, kaukot. Merkit oli pieniä puolipalloja, ruudussa normaalit isot.
Ohjatussa päätin ottaa helpotukseksi oikean, koska ohjatun merkki oli ruudun aloituspiste ja ruutu oli vasemman kapulan taustalla. Ettei tarttisi hinkata. Vaan kilin kellit, ihan reisillehän se meni. Muistaakseni ekalla rynni läpi keskikapulalle, stoppasi ok mutta uusintaohjauksella lähti vasempaan (wtf, mistä tää tulee?! se ei niinkun yhtään silloin katso että mitä, senkun menee minne haluaa...). Taisin kieltää ja ottaa koiran vaan pois, nolla ja seuraava liike. Ruutu sentään oli superhieno, niin merkki kuin ruutukin :) Palattiin hinkkaamaan ohjattua ja sitähän sitten väännettiin. Koira kävi autossa vissiin kolmesti. Pahin ongelma oli tänään se merkki, "kierrä" oli käsky singota milloin millekin kapulalle. Karjaisin aika monta kertaa stop ja hain koiran pannasta takaisin merkille. Tää ei kyllä auta yhtään mitään, mutta en tiedä mitä muutakaan tekisin. Tein myös niin, että poistuin koko kentältä ulos ja käänsin selän sillä aikaa kun koira sinkoili omiaan. Se tuli vaan hämillään mun luo, että mikäs juttu tää on, ei siis kummoista hyötyä. Kun sain lopulta koiran merkille, kävin palkkaamassa ja palasin asemiin lähettääkseni sen noutamaan, se ei ottanut suuntaa ollenkaan vastaan vaan meni minne sattuu. Aaaaaaaaaaaargh!
Se ihan eka merkki oli vielä sellainen, että koira kääntyi jo mennäkseen merkin taa, mutta oikaisikin suoraksi ja jatkoi keskikapulalle!!
Kyllä se siitä sitten lopulta taas löytyi. Kierrätin eka jonkun viisi kertaa pelkkää merkkiä ja palkkasin kädestä. Kun koira ei meinannutkaan rynniä vaan kääntyi kuuliaisesti merkin taakse, stoppasin sen. Kehuin sitä tästä ja lähetin oikeaan, kas kun oli hieno nouto! Pitikö sitä puoli tuntia ensin kaivaa esille häh?!
Me tarvitaan tähän joku nyt katsomaan tätä hommaa että saadaan siihen joku tolkku. En oikein ota selvää tosta koirasta. Tänään mä kyllä mylvin sille aika railakkaastikin välillä ja se oli paikoin aika luimussa, mutta osan aikaa myös paineli ihan häntä tötteröllä ja viis veisasi mistään puuttumisista. Eikö se osaa vai onko meillä epäselvää kuka käskee? Miksi se sitten välillä tekee niin hienon, nopean, halukkaan ja ah niin kuuliaisen ohjatun? Vahingossa? Vaikea uskoa. Mutta oudolta tuntuu että se olisi noin juntturakaan että tahallaan heittäisi läskiksi.
Kaukoja ei todella enää huvittanut alkaa vääntää joten en uskaltanut ottaa yhtään mitään.
Sieni kävi kentällä leikkimässä, oli kaksi narulelua. Vähän vaisua, haluisin sille enemmän raivoa.
Ajettiin ensin koiriksen päähän tekemään peltojäljet sänkipellolle, jossa osin vielä vihreääkin heinää. Sienelle 7 keppiä, jäljellä pari loivaa kulmaa, muuten suoraa. Keppien välit taas jotain 2-6m, askellusta muutin niin että en laahannut jalkoja koko aikaa, vaan kävelin toisissaan kiinni olevia askelia. Koko jäljen pituus ehkä parikymmentä metriä. Töppöselle 4 keppiä ja joku 150m, pari suoraa kulmaa ja pätkä z-siksakkia. Meinasin ajatuksissani talloa sillekin tiiviillä askelluksella kunnes tajusin ajatella asiaa. :D Hitsi että olikin helppo kävellä vaan normaalisti!
Sieni aloitti hienosti ja ehkä neljä ekaa keppiä löytyi hyvin. Sitten pentu hukkasi jäljen, varmaankin siinä toisessa loivassa kulmassa. Vaikka olin tehdessä katsonut, että tuosta puun rungon kohdalta sinne ja tänne ja tonne, eihän sitä enää ajaessa muista ollenkaan. Askellus ei näkynytkään silmääni. En tiennyt missä jälki on joten eipähän ollut mitään mahiksia auttaa koiraa. Pentu pyöri ja etsi jälkeä, tosin välillä se myös pysähtyi vaan seisomaan ja katsomaan kaukaisuuteen. Päästin remminkin irti ja seisoin vaan hiljaa odottamassa. Sattumalta se jälki (keppi?) sitten löytyikin ja vieläpä niin, että yhtään keppiä ei jäänyt edes väliin! :) Jälki hukkui myös toisen kerran ihan lopussa, mutta niin vaan selvittiin siitäkin. Sieni sai suuren suuret kehut jäljen päätteeksi ja olikin hyvin tyytyväisen oloinen selvitettyään vaikeudet omin avuin!
Töppösen jälki taas... no, ensinnäkin meni pieleen siinä, että auton ikkunat jäi auki ja pentu päätti huutaa autossa kuin hengenhädässä. Luulin että se huutaa normaalistikin pahalla äänellä mutta tämä oli ihan aivan hirveää :P töppönen otti siitä kovasti häiriötä, se ei tajunnut vissiin että se tulee autosta, vaan pälyili metsän puolelle että hyökkääkö sieltä joku kohta. Jäljellä oli hyviäkin pätkiä, mutta koira oli kummallisen paineessa (se ääni) ja minusta se ei paikoin jäljestänyt, kunhan kaahotti vaan. Pellolla se on ollut viimeeksi kaksi kesää sitten että jei hei :D Kaikki kepit kuitenkin löytyi, siksakki jäi aika lailla väliin, kulmat kyllä suunnilleen tuli tehtyä. Töppönen meni vikasta kepistä yli ja jatkoi jäljestämään mun poistumisreittiä, joten huusin sen takaisin vähän ennen keppiä ja otettiin uudestaan että keppi nousi. Voi huoh, joko tän kanssa ei pellolle lainkaan tai sitten pellolle ja joka askeleeseen nami, ja edellytetään sitä tarkkaa työskentelyä. Tää oli ihan kaaos. Takaisin autolle paluu kestikin sitten ikuisuuden ja oli hyvin raivostuttavaa puuhaa. Joka jumalan kerta kun autosta kuului mitään, pysähdyin ja käänsin selän autoon päin. Kun hiljeni, jatkoin kävelyä. Aika lähelle autoa päästyäni mulla paloi pinna ja karjaisin keuhkojeni pohjalta että nyt se saatanan turpa kiinni. Pentu hiljeni ja oli ihan hiljaa loppuajan, kun kävelin autolle. Viivyin tarkoituksella takakontin suojissa suht pitkään, oli hiljaa koko ajan. Sitten vaan mentiin töppösen kanssa autoon ja lähdettiin ajamaan.
Tokoilemassa oltiin lopulta "luminotkon" kaukalolla, kun en löytänyt haluamaani hiekkakenttää (olen joskus vuosi sitten käynyt miehen ja töppösen kanssa siellä, eikä nyt oikein löytynyt miltä tienpätkältä sinne mentiinkään :D). Oli tarkoitus ottaa messarin kokeen eka setti eli ohjattu, ruutu, kaukot. Merkit oli pieniä puolipalloja, ruudussa normaalit isot.
Ohjatussa päätin ottaa helpotukseksi oikean, koska ohjatun merkki oli ruudun aloituspiste ja ruutu oli vasemman kapulan taustalla. Ettei tarttisi hinkata. Vaan kilin kellit, ihan reisillehän se meni. Muistaakseni ekalla rynni läpi keskikapulalle, stoppasi ok mutta uusintaohjauksella lähti vasempaan (wtf, mistä tää tulee?! se ei niinkun yhtään silloin katso että mitä, senkun menee minne haluaa...). Taisin kieltää ja ottaa koiran vaan pois, nolla ja seuraava liike. Ruutu sentään oli superhieno, niin merkki kuin ruutukin :) Palattiin hinkkaamaan ohjattua ja sitähän sitten väännettiin. Koira kävi autossa vissiin kolmesti. Pahin ongelma oli tänään se merkki, "kierrä" oli käsky singota milloin millekin kapulalle. Karjaisin aika monta kertaa stop ja hain koiran pannasta takaisin merkille. Tää ei kyllä auta yhtään mitään, mutta en tiedä mitä muutakaan tekisin. Tein myös niin, että poistuin koko kentältä ulos ja käänsin selän sillä aikaa kun koira sinkoili omiaan. Se tuli vaan hämillään mun luo, että mikäs juttu tää on, ei siis kummoista hyötyä. Kun sain lopulta koiran merkille, kävin palkkaamassa ja palasin asemiin lähettääkseni sen noutamaan, se ei ottanut suuntaa ollenkaan vastaan vaan meni minne sattuu. Aaaaaaaaaaaargh!
Se ihan eka merkki oli vielä sellainen, että koira kääntyi jo mennäkseen merkin taa, mutta oikaisikin suoraksi ja jatkoi keskikapulalle!!
Kyllä se siitä sitten lopulta taas löytyi. Kierrätin eka jonkun viisi kertaa pelkkää merkkiä ja palkkasin kädestä. Kun koira ei meinannutkaan rynniä vaan kääntyi kuuliaisesti merkin taakse, stoppasin sen. Kehuin sitä tästä ja lähetin oikeaan, kas kun oli hieno nouto! Pitikö sitä puoli tuntia ensin kaivaa esille häh?!
Me tarvitaan tähän joku nyt katsomaan tätä hommaa että saadaan siihen joku tolkku. En oikein ota selvää tosta koirasta. Tänään mä kyllä mylvin sille aika railakkaastikin välillä ja se oli paikoin aika luimussa, mutta osan aikaa myös paineli ihan häntä tötteröllä ja viis veisasi mistään puuttumisista. Eikö se osaa vai onko meillä epäselvää kuka käskee? Miksi se sitten välillä tekee niin hienon, nopean, halukkaan ja ah niin kuuliaisen ohjatun? Vahingossa? Vaikea uskoa. Mutta oudolta tuntuu että se olisi noin juntturakaan että tahallaan heittäisi läskiksi.
Kaukoja ei todella enää huvittanut alkaa vääntää joten en uskaltanut ottaa yhtään mitään.
Sieni kävi kentällä leikkimässä, oli kaksi narulelua. Vähän vaisua, haluisin sille enemmän raivoa.
1 kommentti:
Tiedän tunteen, kun koira kyllä leikkii, muttei sillä raivolla, mitä toivois. Liv on kypsynyt tässä suhteessa tosi hitaasti ja mä olen vasta alkanut oppia, miten saan sen leikkimään kunnolla. Enkä vieläkään silti osaa palkata sitä treenin jälkeen ihan niin hyvin, kuin haluaisin.
Lähetä kommentti