Pesusieniä ja muita

Sanna kysyi, onko pentu keksinyt kokeilla vahtimista. Jos jossain raivoaa koira (naapuritalon yläkerrosten asukilla on koira, joka karjuu partsiltaan ohikulkijoille. Kuulostaa joltain hengitystie-vammaiselta, hurjaa korinaa, eikä koiraa näy lainkaan.), Sieni saattaa sanoa kerran BUF! Samoin pimeällä, jos vaikka tulee lehdenjakala pihassa keskellä yötä vastaan. Kirjoitinkohan siitä? Sieni huomasi sen ensin, sanoi pienesti "uhh", töppönen alkoi karjua niin että sisällä kämpässä alkoi naapurin räksy karjua ja herätti varmaankin koko talon. En miellä sitä vahtimiseksi, sehän on vain pennun epävarmuutta. Ovikellolle, takapihan tapahtumille tai postille se ei sano yhtään mitään. Takapihalle kyttäämistä se kyllä harrastaa melkeen aina kun partsin ovi on auki:



Asutaan yksi kerros maan pinnalta ylöspäin, ja tossa on ihan kunnon pudotus. Ton pöpelikön takana menee pururata, mutta eihän siellä (valitettavasti?) ole pikku kytälle kovin paljoa katsottavaa. Pihan puolella varmaan tapahtuisi enemmän, mutta mudin takia olen oikein tyytyväinen hiljaisempiin näkymiin. Se meinaan kommentoi :P

Olen varmaan täälläkin sanonut, että Sienestä on ollut ja on edelleenkin tarkoitus kasvattaa hyvin itsevarma ja jopa röyhkeä koira. Edellinen pentuni oli turhan kurissa ja nuhteessa ja uskon, että osa sen "potentiaalista" jäi kehittymättä. En tarkoita, että pentu saa elää aivan pellossa vuotiaaksi ja sitten se pannaan kerralla ruotuun. Säännöt on säännöt ja rajat toki on alusta asti olemassa, ja niiden noudattamista edellytetään. Tarkoitan enemmänkin sitä, joille vahva "johtaja" voi vaan viitata kintaalla ja naureskella, sen sijaan että laittaisi koiran kuriin. Hyvänä esimerkkinä lattian luuttuaminen. Kun mudi oli pieni, kielsin siltä tietysti tomerasti imurin ja luutun jahtaamisen. Koska pitää kieltää, että koira oppii tavoille ja ettei siitä isona tule jotain ongelmaa. Kielto ei mennyt ihan perille ja hulautin sitä sitten imurin varrella sen verta painokkaasti, että pentu säpsähti ja lopetti. Yhä edelleen se mieluiten vaihtaa huonetta kun imuroin - sellanen keissi. Tai jos pentu koettaa haukkumalla vaatia itselleen huomiota tai ruokaa tai mitä tahansa, niin ponteva kielto vaan heti, ettei se ota moista tavakseen. Vuosien varrella olen muuttanut omaa asennettani ja nyt ajatukseni on tosiaan se, että oikeasti kiellettyjä asioita on aika vähän, suurin osa on "höpöhöpö" -kamaa jotka voi vaan jättää huomioitta, ohjata pennun muualle tai vaikka nauraa maha kippurassa. Kuten eilen luututessani. :D Huomatkaa, kuinka mudi tosiaan poistuu takavasemmalle. Kämänen kotivideolaatu kuuluu asiaan, siksi kamera oli lattialla!

Luulen, että kyse on omasta itsevarmuudesta. Mua oli peloteltu mudiurosten vaikeudesta ja olin muutenkin aika vasta-alkaja, vaikkei se mun eka koira ollutkaan. Koska en tiennyt mikä on tarpeeksi ja oleellista, pidin sille varmuuden vuoksi kamalan tiukkaa kuria. Nyt musta tuntuu, että monella asialla ei oikeasti ole niin väliä. Kuka tuntee riittävästi aktivoidun ja oikeaa tekemistä saavan koiran, joka aikuisenakin jahtaa lattialuuttua? No en minä ainakaan. Niistä tulee passiivisia ja tylsiä möllyköitä jotka toljottaa sohvalta ja huokaa että et viittis häiritä mun unia siivoamisellasi, ihan ilman mitään pentuajan kieltämisiäkin. Eri asia toki, jos koiralla ei ole mitään tekemistä, ja luuttuhetki on sen päivän ainoa aktiviteetti. Sitten varmaan menee päreiksi luutut ja luuttuajat. Hyvä "johtaja" ei ole se, joka kieltää paljon, vaan se, joka tietää koska voi olla välittämättä lainkaan.