perjantai 19. elokuuta 2011

Mudiagilityä ja sienimökkeilyä

Agilitytunnilla oli pitkästä aikaa taas kouluttaja paikalla. Vuorotyönsä takia osa viikoista jää väliin, ja meidän ryhmällä on toistaiseksi vain yksi kouluttaja kun toista ei ole löytynyt. Tällä kertaa kaikki muutkin oli paikalla; viime kerralla olikin liian herkkua kun meitä oli vaan kolme koirakkoa... tänään ohjelmassa oli Rauno Virran vanha rata (linkki kuvaan). Kentällä tuli tilan ahtaus, ja siksi esteet 15-16-17 korvattiin 16-hypyn kulmassa olevalla hypyllä, joka oli about 15-hypyn kohdalla. Rengas oli meilläkin rengas, muuten kaikki muurit ja okserit ihan tavan hyppyjä.

Ekalla otoksella puhdas rata, ainoastaan 13-hypyllä hirveän pitkä kaari. Sitä sitten alettiin hinkkaamaan ja saatiin samalla koira karjumaan mulle ja käymään ihan kierroksilla. Sitten se alkoi loikkia alakontakteja! Porsas! Meillä ei montaa kontaktivirhettä kisoista ole, eikä se treeneissäkään juuri niitä loiki. Olen tähän saakka ottanut sen kunnolla loppuun asti ja tuskaillut hitauden kanssa. Nyt olen vapauttanut jo kun koira on osunut kontaktille odottamatta että pysähtyy siihen etujalat maassa, ja selvästi tää kostautuu. Kunnon "oota"-mylväisy niin jo muisti pysähtyä taas ja päästiin palkkaamaan. Harmi, että juuri ennen kisoja piti nyt levitä, muutenkaan varmaan ihan hyväkin että pääsee puuttumaan niihin. Meinasin, etten ehkä edes kisaa sunnuntaina. Ainakin jos ekassa startissa loikkii niin saa jäädä siihen. Varsin vittumainen vaiva meinaan.

***

Päivällä käytiin Sienen kanssa hakemassa auto mökiltä kotiin. Se jäi sinne perjantaina, kun ukko lähti kuskaamaan meitä kiireellä lääkäriin. Ajeltiin siis bussilla hakemaan oma auto kotiin. Sienen kanssa on sitten helppo olla ja elää; ei ollut moksiskaan bussiasemalla kun oltiin tarkoituksella vähän ajoissa. Linja-auton tavaratilan luukkuja suljettaessa kolaus oli aikamoinen, ja ekaa pentu hieman säpsähti. Loppuja se vain katsoi pää kallellaan. :) Bussissa se pääsi maksamatta, kun oli vielä sylikokoinen. Luvattiin maksaa sitten ens kerralla isompana oikean koiran kokoisena. :D Pentu kävi saman tien nukkumaan ja torkkui aivan hiljaa, kiltisti ja paikoillaan koko 40min matkan. Mökillä käytiin porukoiden (kesälomalla tämän viikon loppuun) kanssa lähimetsässä ja pennulla oli oikein hauskaa. Ainahan sillä on <3 Muutama tunti vietettiin siellä ja ennen agitreenejä ajoin kotiin vaihtamaan koiraa. Viikonloppu meneekin sitten töissä, agikisoissa töissä ja samoissa kisoissa itse kisaamassa. Kuolema kuittaa univelat o_O

Sieni 13 viikkoa: 37cm ja 7,7kg.

Ei kommentteja: