Sieni tänään 10 viikkoa. Painoa 4,6kg. Niin oli itse asiassa maanantainakin. Pentu sai alkuun vain kolme ateriaa päivässä, mutta tuntui että se voisi syödä määrällisesti enemmän nappulaa ja se jäi ehkä vähän nälkäiseksi. Lisäsin annoskokoa, mutta sitten alkoi jäädä ruokaa kuppiin, kun pentu ei jaksanut syödä niin paljoa kerralla. Muutin sittenkin neljään ruokintakertaan, se ei sovi päivärytmiin niin hyvin, mutta mennään silti toistaiseksi näin. Meidän henkilövaaka ei varmaan ole kovin tarkka, eikä muutenkaan painon tarkkailu sadan gramman tarkkuudella ole ihan mun hommia, mutta meinasin taulukoida kuitenkin viikoittain ihan huvin vuoksi.
Pentu tulee aika hyvin kutsusta. Sillä alkaa olla käsitys naksusta. Se osaa istua ennen ruuan saamista ja malttaa odottaa sekunnin-pari lupaa. Autosta ulos tuloa alettiin tänään opetella - siellä pitää odottaa samaa "ole hyvä" -lupaa ennen kuin saa tulla. En käytä mitään sanoja, auon ja suljen vaan häkin ovea päin ryysäävään pennun naamaa. Kun se malttaa hetken odottaa, se saa luvan tulla. Tykkään antaa pennun oivaltaa mahdollisimman paljon itse, ja aina kun mahdollista, vältän kieltämistä ja neuvomista. Oivaltakoon itse että kun teen näin, käy noin, ja kun taas teen tälleen, käy tolleen. Leikkiminen sujuu jotenkin, välillä tuo lelun takaisin, välillä ei. Mielellään tulee myös syliin leikkiessään, mikä on hienoa. Mitään ruokia se ei puolusta lainkaan, mutta olen silti syöttänyt sitä kädestä, pitänyt kuppia sylissä kun pentu syö siitä, lisännyt ruokaa kesken syönnin ja silittänyt pentua kun se syö jotain luuta ja kävellyt siitä läheltä. Kun pennulla on joku aarre, kuten ulkoa löydetty nenäliina, olen mennyt sen luokse kehumaan ja antanut namia. Jos esine suinkin on turvallinen, en ole puuttunut siihen lainkaan. Vaaralliset otan vaivihkaa pois. Tarkoitus on tietysti että pentu ei ala omia ja juosta karkuun että saa pitää omansa, vaan opettaa, että on kannattavampaa näyttää mulle. Namit se ottaa kädestä todella nätisti eikä sitä ole tarvinnut erikseen harjoitella, ainakaan toistaiseksi. Kynsiä saa leikata hienosti, joskin suuhun se kyllä tahtoo kättä/saksia edelleen hamuta.
Aamuyöllä Sieni-show alkoi varttia vaille kolme. Mulla olisi ollut vielä reilu tunti aikaa nukkua, mutta pentu raasti pahvilaatikkopetiään niin villinä, että se siitä... menin pennun ja mudin kanssa vähäksi aikaa ulos ja kuvittelin että se rauhoittuu ja voin vielä nukkua. Kilin kellit, sisälle kun päästiin niin täysi härdelli päälle. Eihän siinä auttanut kuin avata kone, keittää kahvia ja todeta että elämä on. Töissä oli aika tuskaa, uskon että kävellen nukahtaminen on vallan mahdollista :P
Iltapäivällä käytiin Sienen ja töppösen kanssa metsiksellä. Joku porsas oli mun metsässä juuri sillä parkkipaikalla mihin olin ajatellut mennä. Piti sitten ajaa kauemmas, ja lenkistäkin tuli paljon pidempi sen takia. Sieni jaksoi uimapaikkaan asti hyvin, mutta uinnin jälkeen kun oltaisiin lähdetty takaisin, pentu rojahti syliini ja kävi nukkumaan. Eihän siinä auttanut kuin odottaa että pieni saa päikkärit vedettyä. Oikaisin itseni kanssa kalliolle ja mudi toimi aina niin uskollisena vahtina. Puolisen tuntia pentu sai nukkua, sitten mudi lähti kuseskelemaan ja Sieni heräsi heinikon kahinaan.
Loppumatkasta tuli tilaisuus hieman järkyttää pentua. Mudi paineli reippaasti edellä ja Sieni sen perässä, mudi oli jo menossa kohti autoa ja sillä on aina kiire sinne. Käskin töppösen pari kertaa hiljentää. Se vaan aina lähti uudestaan kipittämään, joten hyppäsin marjapusikkoon piiloon polulta. Pian sieltä tulikin ensin mudi ja sen perässä hollantilainen, ohi painelivat. Pentu varmaan häiritsi mudia, koska sitä ei normaalisti juuri piiloon pääse - nyt se ei varmaan juoksi pentua karkuun eikä etsinyt nenällä minua. Kun koirat oli menneet ohi ja viipyneet siellä hetken, murahdin mudille että ala tulla nyt. Se löysi minut ja sitten oltiin yhdessä piilossa hollannikasta. Ketään ei alkanut kuulua, joten katsoin parhaaksi tulla esiin ja huutaa pentua. Sieltä pian kipitti pieni eläin ja luokse päästyään helpotus oli niin suuri, että piti vähän vinkua. Tarinan opetus: minä olen sinun jumalasi, mudi ei riitä. Loppumatkan se seurailikin minua enemmän, eikä vaan painellut mudin perässä. Toivon vaan että pentu ei nyt järkyttynyt liikaa. Tarkoitus ei ole tehdä siitä mitään perskärpästä, vaan irtoaminenkin on tulevaisuuden harrasteissa ihan tärkeä osa. Pelottaa, että siitä ei varmasti tule yhtä ihastuttavaa kokonaisuutta itsenäisyyttä ja perskärpästä, kuten mudini on. Holskunartun voisi lähtökohtaisesti kuvitella "nössömmäksi" kuin mudiuroksen. Sienestä on vielä paha sanoa mitään, ja enemmän mua jännittää että lyttään sitä liikaa kuin liian vähän.
Tässä kuvia tän päivän reissulta:
s: mä en pääääse!
t: hiton urpo, se on tarkotuskin!
no vähän oot söpö.
maailman paras töppönen.
mitä toi tekee o_O
kun koolla on väliä..
kerta sä seisot siellä ni kai määki voin!
pesusienet on märkänä aika hurjia
pyyhkijäiset<3
kun uni tulee niin se tulee :D
zzz
video: SIENI UI! :D Nauttikaa sössötyksestä, kuulostan niin tyhmältä etten viitsinyt edes poistaa ääniä. :D
Pentu tulee aika hyvin kutsusta. Sillä alkaa olla käsitys naksusta. Se osaa istua ennen ruuan saamista ja malttaa odottaa sekunnin-pari lupaa. Autosta ulos tuloa alettiin tänään opetella - siellä pitää odottaa samaa "ole hyvä" -lupaa ennen kuin saa tulla. En käytä mitään sanoja, auon ja suljen vaan häkin ovea päin ryysäävään pennun naamaa. Kun se malttaa hetken odottaa, se saa luvan tulla. Tykkään antaa pennun oivaltaa mahdollisimman paljon itse, ja aina kun mahdollista, vältän kieltämistä ja neuvomista. Oivaltakoon itse että kun teen näin, käy noin, ja kun taas teen tälleen, käy tolleen. Leikkiminen sujuu jotenkin, välillä tuo lelun takaisin, välillä ei. Mielellään tulee myös syliin leikkiessään, mikä on hienoa. Mitään ruokia se ei puolusta lainkaan, mutta olen silti syöttänyt sitä kädestä, pitänyt kuppia sylissä kun pentu syö siitä, lisännyt ruokaa kesken syönnin ja silittänyt pentua kun se syö jotain luuta ja kävellyt siitä läheltä. Kun pennulla on joku aarre, kuten ulkoa löydetty nenäliina, olen mennyt sen luokse kehumaan ja antanut namia. Jos esine suinkin on turvallinen, en ole puuttunut siihen lainkaan. Vaaralliset otan vaivihkaa pois. Tarkoitus on tietysti että pentu ei ala omia ja juosta karkuun että saa pitää omansa, vaan opettaa, että on kannattavampaa näyttää mulle. Namit se ottaa kädestä todella nätisti eikä sitä ole tarvinnut erikseen harjoitella, ainakaan toistaiseksi. Kynsiä saa leikata hienosti, joskin suuhun se kyllä tahtoo kättä/saksia edelleen hamuta.
Aamuyöllä Sieni-show alkoi varttia vaille kolme. Mulla olisi ollut vielä reilu tunti aikaa nukkua, mutta pentu raasti pahvilaatikkopetiään niin villinä, että se siitä... menin pennun ja mudin kanssa vähäksi aikaa ulos ja kuvittelin että se rauhoittuu ja voin vielä nukkua. Kilin kellit, sisälle kun päästiin niin täysi härdelli päälle. Eihän siinä auttanut kuin avata kone, keittää kahvia ja todeta että elämä on. Töissä oli aika tuskaa, uskon että kävellen nukahtaminen on vallan mahdollista :P
Iltapäivällä käytiin Sienen ja töppösen kanssa metsiksellä. Joku porsas oli mun metsässä juuri sillä parkkipaikalla mihin olin ajatellut mennä. Piti sitten ajaa kauemmas, ja lenkistäkin tuli paljon pidempi sen takia. Sieni jaksoi uimapaikkaan asti hyvin, mutta uinnin jälkeen kun oltaisiin lähdetty takaisin, pentu rojahti syliini ja kävi nukkumaan. Eihän siinä auttanut kuin odottaa että pieni saa päikkärit vedettyä. Oikaisin itseni kanssa kalliolle ja mudi toimi aina niin uskollisena vahtina. Puolisen tuntia pentu sai nukkua, sitten mudi lähti kuseskelemaan ja Sieni heräsi heinikon kahinaan.
Loppumatkasta tuli tilaisuus hieman järkyttää pentua. Mudi paineli reippaasti edellä ja Sieni sen perässä, mudi oli jo menossa kohti autoa ja sillä on aina kiire sinne. Käskin töppösen pari kertaa hiljentää. Se vaan aina lähti uudestaan kipittämään, joten hyppäsin marjapusikkoon piiloon polulta. Pian sieltä tulikin ensin mudi ja sen perässä hollantilainen, ohi painelivat. Pentu varmaan häiritsi mudia, koska sitä ei normaalisti juuri piiloon pääse - nyt se ei varmaan juoksi pentua karkuun eikä etsinyt nenällä minua. Kun koirat oli menneet ohi ja viipyneet siellä hetken, murahdin mudille että ala tulla nyt. Se löysi minut ja sitten oltiin yhdessä piilossa hollannikasta. Ketään ei alkanut kuulua, joten katsoin parhaaksi tulla esiin ja huutaa pentua. Sieltä pian kipitti pieni eläin ja luokse päästyään helpotus oli niin suuri, että piti vähän vinkua. Tarinan opetus: minä olen sinun jumalasi, mudi ei riitä. Loppumatkan se seurailikin minua enemmän, eikä vaan painellut mudin perässä. Toivon vaan että pentu ei nyt järkyttynyt liikaa. Tarkoitus ei ole tehdä siitä mitään perskärpästä, vaan irtoaminenkin on tulevaisuuden harrasteissa ihan tärkeä osa. Pelottaa, että siitä ei varmasti tule yhtä ihastuttavaa kokonaisuutta itsenäisyyttä ja perskärpästä, kuten mudini on. Holskunartun voisi lähtökohtaisesti kuvitella "nössömmäksi" kuin mudiuroksen. Sienestä on vielä paha sanoa mitään, ja enemmän mua jännittää että lyttään sitä liikaa kuin liian vähän.
Tässä kuvia tän päivän reissulta:
s: mä en pääääse!
t: hiton urpo, se on tarkotuskin!
no vähän oot söpö.
maailman paras töppönen.
mitä toi tekee o_O
kun koolla on väliä..
kerta sä seisot siellä ni kai määki voin!
pesusienet on märkänä aika hurjia
pyyhkijäiset<3
kun uni tulee niin se tulee :D
zzz
video: SIENI UI! :D Nauttikaa sössötyksestä, kuulostan niin tyhmältä etten viitsinyt edes poistaa ääniä. :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti