Ajelinpa torstaina päiväseltään töiden jälkeen Lahteen Minnan mentaalivalmennukseen. Ollaan jonkun verran netissä puhuttu, mutta onhan se aina eri asia nähdä kasvokkain, varsinkin kun hän ei oikeastaan ole nähnyt koko koiraa tottiksessa koskaan, vain kuullut mun avautumista ongelmista. Jossain määrin toivoin oikeutusta lopettamiselle, "paska koira, ei tuu mitään" -tyylistä palautetta siis, mutta kyllä osa minusta vielä uskoo meihin Sienen kanssa ja toivoin että saan jotain konkreettisia vinkkejä. Tiedän, että koirassa on enemmän kuin mitä se keskivertotreenissä antaa itsestään, mutta en tiedä uskonko enää voivani saada sen esille. Olen saanut palautetta myös siitä, että miksi pitää olla niin ehdoton että joko harrastaa tavoitteellisesti tai sitten lopettaa, miksei voi vaan treenailla ja katsella. Pari viime viikkoa on ollut taas sellaisia, että siinä on ihan suora vastaus: esim. tällä viikolla ma omat koirat uimaan ja sen jälkeen kouluttamaan rallya (treenasin omat kanssa, mutta kouluttaessa ajatus on aina enemmän siinä ja omat saa koulutuksen jälkeen väsyneenä sellaisen nopean sinnepäin-treenin korkeintaan), kotona 20.30. Ti suoraan töistä pikakusetuksen kautta Sieni takas kotiin ja pöne hierontaan, lennossa koiran vaihto kotona, Sienen kanssa pikaiset tottelut kentällä ennen hallituksen kokousta, kotona 20. Ke käytiin aamuneljältä tunnin lenkki, iltapäivällä piti lähteä puoli tuntia aiemmin töistä että kerkesi erikseen minua varten järkättyihin päivähakutreeneihin, niiden jälkeen pönelle lyhyt peltojäljen kulmatreeni, sitten olisi voinut jäädä uimaan mutta olin niin poikki että ajoin kotiin päikkäreille, ja olin siis kotona jo 18! Torstaina taas pikakusetus, kamat ja koirat kyytiin ja sinne Lahteen, mistä kotiuduin 20 maissa. Tältä viikolta puuttuu vielä tyystin kimppatottikset, vepe, kunnon peltojälkikerta, oman ryhmän hakutreenit ja kunnon omat rallytreenit! Jos, jos, jos hakukokeet on kokeiltu, niin mulla siis todella riittää ihan tarpeeksi lajeja ja treenattavaa ilman hakua, tottista ja esineruutuakin (ja joskus olisi kiva ehtiä niinku rauhassa lenkillekin...!), niin en vaan oikein jaksa sitten huvikseen katsella, jos tavoitteet jätetään.
No mutta asiaan. Ilta sisälsi puhumista, ekan kierroksen setin jossa käskytettyä (!) seuruuta ja palkkaus vasta kun saa luvan (joitakin toistoja), sitten koiran marinoimista "käy siihen" -käskyn alla +28 asteen auringonpaahteessa ja sen jälkeen A-estenouto. Koira autoon tauolle, lisää puhetta, koiralle toinen kierros jossa ilmottautuminen vieraalle, seuraamispaikalle siirtymä, seuruuta kunnes taas saa luvan palkata (pari toistoa). Eteenmeno näytetylle pallolle, jonka jälkeen autoon.
Oli hirveää. Ei nyt ihan niin paljoa jännittänyt kuin mitä kokeessa, mutta ei kyllä kaukana oltu siitä. Tuomiopäivä tuntui niin raskaalta. :P Yritin keskittyä miettimään vain sitä, että me ollaan hyviä yhdessä. Koira oli ihan yllättävänkin kivasti mukana, ja lopputulemakin oli oikeastaan lyhyesti se, että koira yrittää omalla tasollaan varsin hienosti, mutta miksi oi miksi sillä on niin pälli ohjaaja...
Nyt tai ei koskaan olisi se hetki, kun mun päässä olevien herneiden todella pitäisi mennä kohdilleen ja muutoksen alkaa tapahtua, joten tässä tärkeimmät pointit:
-palkataan aina kun se aktivoituu ja YRITTÄÄ, ei saa odottaa täydellistä tai edes hyvää, vaan pienikin yritys riittää. Tässä on iso ristiriita, osa taas on sitä mieltä, että vain oikein menneestä voidaan palkata. Eli esim. Sienen täyskäännökset oli karmeita, ja osan mielestä pitäisi huomauttaa ja toistaa samaa niin kauan että tekee kunnon käännöksen. Nyt tehtiin niin, että yritin olla itse ärsyyntymättä (vaikea.. musta näkyi kuulemma tosi kauas miten vitutti se kun se ei käänny kunnolla, vaikka en tehnyt tai sanonut mitään...) ja käännöksen jälkeen jatkoin seuruuta, ja heti kun tuli mukaan siihen, kehuin, ja kun korvat nousi ja ilme parani kehusta, palkattiin. Ymmärrän logiikan tässäkin, ja uskon että Sienen kaltaisille koirille se toimii, mutta silti joku osa minusta on sitä mieltä, että tällä tyylillä "sallin" huonon käännöksen. Puhuttiin sitten siitä, että mitä sitten vaikka se tekisi kokeessakin ihan paskat kaksi täyskäännöstä, kunhan sen jälkeen tulee takas mukaan ja parantaa käännöksessä lässähtäneen ilmeen ja saadaan seuraaminen tehtyä edes noin. Niin no, mitä sitten tosiaan? Sen sijaan että mä ahdistun kun koira lässähti, pitäisi ajatella, että se oli vain yksi käännös ja opetella luottamaan toinen toisessamme siihen, että ei jäädä jumiin siihen eikä kumpikaan ahdistu. Ahdistumalla menee tasan tarkkaan koko loppukaavio tai koko loppukoe vituilleen. Sen sijaan kun olisi luottoa siihen, että se tulee kyllä vielä mukaan ja jopa parantaa yritystä, menisi tosi paljon paremmin, ja olisi tosi paljon helpompaa myös mennä sinne kokeeseen. Tai edes treenata. Raskainta on juuri se avuttomuuden tunne, kun koen, että jos koira pahasti lässähtää, en mahda sille mitään. Mutta eihän sille koskaan todella ole opetettu sitä yrittämistä! On pelätty sitä lässähdystä ja vähän treenattu sitä sun tätä, koetettu pakottaa ja kannustaa ja hetsata, mutta ei ole järjestelmällisesti tehty sellaista että todella ajatellaan että ei se haittaa ja heti kun pienesti yrittää itse, kehutaan ja palkataan siitä. Mulla oli kuitenkin siellä helteisellä kentällä omalla tasollaan varsin kivasti yrittämistä tarjoava koira, koira parka, jolla on niin pälli ohjaaja, ettei sille mikään kelpaa ja riitä :( Nyt siis luvassa nimenomaan lässähtämisiä potentiaalisesti sisältäviä treenejä (aloitukset ahdistavissa tilanteissa, ampuminen seuruussa, täyskäännökset jne), joissa pointti ei ole puuttua millään lailla siihen lässähtämisen hetkeen, syihin tai seurauksiin, vaan jatkaa seuraamista niin kauan että koira vähän alkaa yrittää. Tarvittaessa koira hihnaan, esim. villalangan pätkä riittänee, jos meinaa jäädä matkasta.
-kehun ei tartte olla mikään sirkus jos sellainen ei ole luontevaa, mutta ohjaajan vilpittömän tyytyväisyyden pitäisi kuulua myös kanssaihmisille asti, sellainen "no, hyvä (nyt sit kai)" mitä ahdistuksen värittämä kehuni oli, sai siis hirveästi noottia :p Varsinkin kun mulla on niin laumaviettinen koira, jolle asialla on iso merkitys, niin sitä kehutaan niin että ohjaajan tyytyväisyys todella tulee selväksi!!
-vrt. töissä: palkka tulee kyllä ajallaan ja sen "pitäisi riittää" korvaukseksi, mutta jokaisen mielestä on silti tosi mieltä lämmittävää saada esimieheltä ansaittuja kehuja aina joskus, erityisesti jonkin vaikeamman tehtävän jälkeen
-sanon yhtä ja oikeasti ajattelen toista, eli väitän että joku asia ei haittaa mutta olemuksestani näkee, että ärsyttää kuitenkin. Tälle on nyt lopultakin tehtävä jotakin. Ominaisuuksia siihen ei enempää saada, mutta olemassa olevat riittää kyllä kyläkokeisiin. Ainoa keino saada ne käyttöön on vaan oikeasti hyväksyä rajat ja arvostaa sitä koiran yrittämistä, ja lakata haaveilemasta että siitä yhtäkkiä kuoriutuisi jotain mitä se ei ole
-ole läsnä sille koiralle. Osasin ihan itse kertoa omasta arjesta vastaavan esimerkin: jos mennään kauppaan ja mies räplää koko ajan kännykkää kun pitäisi tehdä ruokaostoksia, ei hitto miten voikin ärsyttää :D Sitten se vastaa kaikkeen "mhh" ja vaan se tietoisuus että se keskittyy johonkin muuhun kuin tähän asiaan ja minuun, saa mut raivon partaalle. Koira ei ehkä raivostu, mutta kyllä se huomaa heti, jos ohjaajan huomio on jossain muualla, ja ne reagoi siihen sitten vähän eri tavoin. Sieni on koira, jota ei saa "jättää yksin", se ei selviä siitä
-aloitukset, odotus, siirtymä seuruupaikalle/paikallaolopaikalle, (lyhyt seuruu) -> palkka. Samaa kaavaa tosi paljon eri tilanteissa. Ylipäänsä paljon ketjutusta ja kaavoja tälle koiralle
-rutiini noutokapulan hakuun. Enpähän ole oikeastaan treenannut kapulan hakua koskaan, ja auringossa tarkoituksella marinoitu koira oli aivan pihalla ja nollatilassa (koko jutun tarkoitus oli siis koetella juurikin mun noudon rutiineja ja valmisteluita). Teki se sellaisen pikkusievän teknisen noudon, mikä lähinnä ärsytti mua, mistä sain taas noottia. Niin, mistäpä se olisi tiennyt nostaa virettä kun mä en sitä mitenkään ole opettanut enkä nyt pyytänytkään? Esim. joku vihjesana "noutamaan!", haukutusta kapulan hakuun mennessä, ulkokautta kaarratus koiraa mukaan kannustaen ja palkkaus tästä. Kun alkaa odottaa tätä, sitten vasta seuraa-käskyllä mukaan ja palkka hallinnan jälkeen.
***
Perjantain ruoka-aikaan menin treenaamaan meidän puistoon aloitusta purkki taskussani. Puistossa on kivasti nurtsia ja kahvila, joka on normaalisti hyvin hiljainen, mutta nyt siellä taisikin olla jotkut koulunpäättäjäisjuhlat ja väkeä ihan perkeleesti. Emmä kehtaakaan, ajattelin, ja niin ajatteli sitten heti Sienikin. Sitten tajusin, että tätä meidän niin just pitäisi harjoitella, ja päätin, että kyllä tässä yleisellä nurtsilla saa olla kun en kahvilan takapihalla kuitenkaan ihan ole. Koira oli tietty aluksi minusta vaikutteen imeneenä hyvinkin "ei täällä kyllä voi tehdä mitään", mutta pääsin kehumaan yrityksestä ja ekan palkan jälkeen senkin asenne muuttui täysin. :) Sen verran kerkesin katsoa, että siinä ne pukumiehet monttu auki pällisteli kun seurauttelin edestakaisin, mutta väliäkös tuolla.
Tänään sunnuntaina kentällä. Valitsin ampumisen. Ekassa setissä seuruuta 5-20 askelta ennen ampumista, kolme toistoa. Pointtina on nyt jättää täysin huomioitta se miltä koira näyttää ennen ampumista tai sen aikana, ja keskittyä vain ampumisen jälkeiseen aikaan. Eli kehu kun vähän yrittää ja palkataan kun yrittää kunnolla. Eka ja toka otos meni aika samalla tavalla: reagoi ampumiseen vähän luimistelemalla, piti kuitenkin suht koht paikkansa ja kun yritti vähän, kehut mistä reipastui ja siitä palkkaus. Kolmas oli aika kummallinen: koira jäi surkeana seisomaan jo ennen kuin oli ehditty edes ampua, ennakoi siis varmaan sitä. Ehdin liikkua jonkun 10 askelta itse ennen kuin tajusin että se ei todella meinaa tulla mukaan, niin kutsuin sen sitten vaan uudelleen seuraamaan. Tuli ihan ok, luimussa siis toki mutta ihan reippaasti kuitenkin. Ampumiseen ei enää erikseen reagoinut sen enempää, sitten taas yrittämisestä kehut ja parannuksesta palkka. Tämän jälkeen tauko.
Toisella kierroksella seuraaminen oli jo alusta reippaampaa ja koira varmemman oloinen. Ekalla käänsi ihan hieman korvia laukauksen hetkellä, kehusta pomppasi korkealle. Tokalla ei reagoinut koko paukkuun yhtään mitenkään. Lopetettiin tähän, oli tarkoitus ampua vielä kolmas tässäkin setissä, mutta annettiin nyt olla.
Tämä tuntuu oikealta tavalta. Minusta on hirveän huojentavaa, kun ei tartte kytätä miten se siihen ampumiseen reagoi, tai edellyttää sen olevan tai tekevän yhtään mitään. Kaikki mitä teet käy, ja yrittäminen on hyvästä, ajattelin. Minä uskon, että tämä toimii. :) Ampumista aion tehdä nyt silloin kun on ampuja käytettävissä, itsekseen treenatessa voin tehdä noita aloituksia ja käännöksiä.
***
Perjantain ruoka-aikaan menin treenaamaan meidän puistoon aloitusta purkki taskussani. Puistossa on kivasti nurtsia ja kahvila, joka on normaalisti hyvin hiljainen, mutta nyt siellä taisikin olla jotkut koulunpäättäjäisjuhlat ja väkeä ihan perkeleesti. Emmä kehtaakaan, ajattelin, ja niin ajatteli sitten heti Sienikin. Sitten tajusin, että tätä meidän niin just pitäisi harjoitella, ja päätin, että kyllä tässä yleisellä nurtsilla saa olla kun en kahvilan takapihalla kuitenkaan ihan ole. Koira oli tietty aluksi minusta vaikutteen imeneenä hyvinkin "ei täällä kyllä voi tehdä mitään", mutta pääsin kehumaan yrityksestä ja ekan palkan jälkeen senkin asenne muuttui täysin. :) Sen verran kerkesin katsoa, että siinä ne pukumiehet monttu auki pällisteli kun seurauttelin edestakaisin, mutta väliäkös tuolla.
Tänään sunnuntaina kentällä. Valitsin ampumisen. Ekassa setissä seuruuta 5-20 askelta ennen ampumista, kolme toistoa. Pointtina on nyt jättää täysin huomioitta se miltä koira näyttää ennen ampumista tai sen aikana, ja keskittyä vain ampumisen jälkeiseen aikaan. Eli kehu kun vähän yrittää ja palkataan kun yrittää kunnolla. Eka ja toka otos meni aika samalla tavalla: reagoi ampumiseen vähän luimistelemalla, piti kuitenkin suht koht paikkansa ja kun yritti vähän, kehut mistä reipastui ja siitä palkkaus. Kolmas oli aika kummallinen: koira jäi surkeana seisomaan jo ennen kuin oli ehditty edes ampua, ennakoi siis varmaan sitä. Ehdin liikkua jonkun 10 askelta itse ennen kuin tajusin että se ei todella meinaa tulla mukaan, niin kutsuin sen sitten vaan uudelleen seuraamaan. Tuli ihan ok, luimussa siis toki mutta ihan reippaasti kuitenkin. Ampumiseen ei enää erikseen reagoinut sen enempää, sitten taas yrittämisestä kehut ja parannuksesta palkka. Tämän jälkeen tauko.
Toisella kierroksella seuraaminen oli jo alusta reippaampaa ja koira varmemman oloinen. Ekalla käänsi ihan hieman korvia laukauksen hetkellä, kehusta pomppasi korkealle. Tokalla ei reagoinut koko paukkuun yhtään mitenkään. Lopetettiin tähän, oli tarkoitus ampua vielä kolmas tässäkin setissä, mutta annettiin nyt olla.
Tämä tuntuu oikealta tavalta. Minusta on hirveän huojentavaa, kun ei tartte kytätä miten se siihen ampumiseen reagoi, tai edellyttää sen olevan tai tekevän yhtään mitään. Kaikki mitä teet käy, ja yrittäminen on hyvästä, ajattelin. Minä uskon, että tämä toimii. :) Ampumista aion tehdä nyt silloin kun on ampuja käytettävissä, itsekseen treenatessa voin tehdä noita aloituksia ja käännöksiä.
2 kommenttia:
Siis mä en kestä kuinka samat ongelmat meillä on... Ihan kuin lukisi omia kirjoituksiaan.
Meidän ongelma taitaa olla juuri tuo että ohjaajalla on selkeä visio miltä kaiken tulee näyttää ja jos se ei ole sitä niin ohjaaja ei ole tyytyväinen. Ja vaikka kuinka yrittäisi olla tyytyväinen niin tuo kyllä huomaa heti sen aitouden. Tän takia me ollaan pysytty visusti mukavuusalueella, tehdään lyhyitä ja helppoja treenejä ettei kerkeä laskea tms.
Mä kuitenkin oivalsin viikkoa ennen jälkikoetta että kokeessakin tärkeintä on että se koira YRITTÄÄ tehdä ne tehtävät ahdistumisesta huolimatta. Niin me sitten lähdettiin tekemään treeneissäkin että jos ahdistaa ja tekee huonommin niin saa silti palkan kunhan YRITTÄÄ suoriutua. Eka ainakin hokasi esineillä ja tottiksessa nopeasti että ei se mamma reagoinutkaan siihen huonoon suoritukseen vaan sain paljon palkkaa, teenpä sitten vieläkin paremmin.
Mutta tulee kyllä olemaan ohjaajalla vaikeaa päästää niistä kriteereistä irti... etenkin seuruu on semmonen aihe mulle että huhhu. Ikinä täyskäännökset ei oo tarpeeks napakoita tai pää laski ärsyttävästi, liian laiska, ei nostellut jalkoja tarpeeks... Ja nyt pitäisi vaan osata palkata siitä että pysyy mukana ja pitää kontaktin, ihan sama missä ollaan ja kuinka pitkään pätkää tehdä, oli sitten tsiljoona käännöstä tai liikkelle lähtöä. Hirvittää mutta uskon että näin Eka saa parhaiten varmuutta tekemiseen ja alkaa käyttämään sitä moottoria mikä siltä omasta takaa löytyy, mistä mä taas oon yrittänyt kokoajan hakea lisää paukkuja.
Tsemppiä teille! Mä en usko että tää työ on mahdon suorittaa, se vaan vaatii meiltä ohjaajilta hemmetisti lisää.
Itse asiassa kotimatkalla ehdin ajatella sua ja Ekaa kanssa :D ! Uskon että niissä on Sienen kanssa paljon samaa, vaikka ne toisaalta onkin varmaan myös aika erityyppiset koirat. Ennen kaikkea sun ja mun pitäisi ohjaajina oppia hyvin samankaltaisia asioita, ja Minnan ajatuksista olisi ollut sullekin paljon hyötyä :) Mutta pääpointtina juuri se, että palkataan kun koira itse on aktiivinen ja yrittää edes vähän. Sillä tavalla vahvistetaan yrittämistä, ja kyllähän sen pitäisi kantaa muuallekin ts. niitä lässähdyksiä ei jossain vaiheessa tulisi enää lainkaan.
Lähetä kommentti