maanantai 25. tammikuuta 2016

Mindfulness koiraharrastuksessa -kurssi



Olin Sienen kanssa mindfulness koiraharrastuksessa -kurssilla. En tiennyt yhtään mitä odottaa, ja valitettavasti kurssi ei ehkä ihan ollut hintansa arvoinen. Teoria oli mielenkiintoista, osa meni ehkä vähän yli mun uskon ja ymmärryksen, mutta paljon oli miettimisen arvoistakin ja meinasin kyllä tutustua "ihmis-mindfulnessiin". Teoria ja käytäntö ei kuitenkaan oikein kohdanneet ja 6 tuntia oli lyhyt aika, niin sisältö jäi väkisin varsin pintapuoliseksi. Tässä kurssilla kirjoittamiani muistiinpanoja:

-mieli on huono isäntä, sen pitäisi olla pelkkä renki

-ohjaajan klassinen ehdollistuma voi myös haitata, esim. seuraaminen ei suju tietyllä kentällä -> ei suju taatusti jatkossakaan kun ohjaaja on jo etukäteen päättänyt niin

-ihmisille on luontevaa värittää asioita ja jokaisella on "tietynväriset lasit" päässä töissä, koulussa treeneissä jne. Mindfulnessiin kuuluu pelkkä asioiden havainnointi ilman arvottamista: "tässä on herkullinen banaani" on väritetty, "tässä on banaani" on hyväksyvää havainnointia

-kyky nähdä hyvää häviää helposti; uutiskynnyksen ylittää pääasiassa negatiiviset asiat ja koko yhteiskunta on vaan rakentunut niin. Päätä puristava vanne kuitenkin estää luovuuden, mistä seuraa kierre helposti (treeni ei suju, ohjaajaa kiristää, luovuus katoaa, ohjaaja ei keksi ratkaisua, kiristää lisää jne)

-kasvit, puut jne kaikki maailman muut eliöt elää tässä hetkessä, vain ihmisille läsnäolo on vaikeaa

-ihmisellä on normaalisti noin 60 000 ajatusta päivässä, ja ne on pitkälti samoina toistuvia: tukka on taas likainen, työ on paskaa, miksi pitää aamulla herätä niin aikaisin... nämä negatiivisena toistuvat ajatukset sairastuttaa ihmisen

-keho, henki ja mieli muodostaa kolmion ollen kaikki yhteydessä toisiinsa. Koirankoulutuksessa esim.:
-keho: ryhti, liikkeet, äänet
-mieli: mieliala, ajatukset, uskomukset
-henki: tunteet

-ajatuksista syntyy tunteita ja tunteista syntyy käytöstä. Ajatukset tapahtuvat lähinnä ihmisillä, eläimille vain nousee tunteita joista seuraa käytöstä

-läsnäoleva ihminen saa eläimenkin rennoksi ja luottavaiseksi, esimerkkinä arjesta monelle tuttu tilanne kun kotiin tulee koiralle vieras ihminen, joka ei huomaa koiraa mitenkään, mutta on hyvin läsnäoleva. Koira hakeutuu tällaisen ihmisen luokse

-voimakkaasti tyynnyttäviä elementtejä: tuli, vesi, äänivärähtely esim. rummut ja mantrat ("ommm")

-meditointi voi tapahtua myös liikkeessä, esim. agilityradalla "flow"-tila

-meditointiharjoituksen aikana kun on tarkoitus tyhjentää mieli, "älä ajattele mitään" on huono ajatus, koska vastustus tuottaa kärsimystä. Sen sijaan kannattaa vaikka keskittyä ajattelemaan "minä hengitän", tai sitten antaa ajatusten tulla, ottaa ne vastaan ja siirtää syrjään "eri laatikoihin", esim. työlaatikko, koiran tassuhaavalaatikko jne, jolloin niihin voi palata myöhemmin

-koiralla on hyvä olla "laturi" pelkän käy siihen -käskyn sijaan, siis joku konkreettinen paikka mihin se osaa mennä kauempaakin ja missä se osaa odottaa ilman erillistä käskyttämistä (häkki, alusta, maahan heitetty hihna tms).

-treenin rakenne: koira kutsutaan laturista aina samalla sanalla, treenataan, koira lähetetään takaisin laturiin, ja vasta sen jälkeen ohjaaja ottaa palautetta vastaan. Treenin ajan kaikki muutkin on hiljaa ja ehdottomasti ohjaaja keskittyy vain koiraan - mikäli ei, ohjaaja ei taatusti ole läsnä koiralle...

-treenin jälkeen käydään läpi
1. mikä meni hyvin/mikä onnistui
2. mikä meni huonosti/mikä epäonnistui
3. mitä seuraavassa setissä tehdään

Tärkeää aina aloittaa hyvin menneistä! Joka treenistä keksii aina jotain hyvää. Ohjaaja itse vastaa kysymyksiin ensin, ja jos yleisöllä on jotain sanottavaa, ei kannata sanoa suoraan ("sun käsi oli valmiiksi palkkataskussa hetkellä x"), vaan johdatella itse ohjaaja sanomaan se ("huomasitko jotain outoa sun eleissä/palkkaamisessa" tai jos ei aukea, niin "huomasitko mitä hassua sun käsi teki siinä yhdessä vaiheessa"). Ohjaajan oma tiedostaminen on oleellista, joten ei vain anneta suoraa palautetta.

.-älä peilaa koiran tunnetilaa, vaan luo itsellesi oma kupla jota koira voi peilata

-jännittää - mikä? Worst case scenario? Entä sitten? Käy läpi päässä sekä syyt mikä jännittää pilkkoen ne aina pienemmiksi, jotta pääset jännityksen todellisille juurille. Käy läpi myös se pahin mahdollinen tilanne ja mässäile sillä oikein kunnolla, ja vastaa sitten kysymykseen "mitä sitten". Sitten mennään kotiin ja elämä jatkuu aivan kuten siihenkin saakka, eikö?

-jännitän että koira lässähtää - todellinen ahdistuksen syy on varmasti se, että koiran lässähtäessä koen riittämättömyyden tunnetta kun en voi tehdä mitään ja olen umpikujassa -> riittämättömyyden tunnetta pitää työstää muualla

-erikseen kannattaa miettiä sitä, mittaako koetulos todella arvoamme kouluttajana, treenikaverina, koiranomistajana, ihmisenä, vai olisiko se vain yksittäisen kokeen yksi tulos jolla ei ole mitään tekoa minkään suuremman kanssa...?

-kokeissa ei menesty paras kouluttaja. kokeissa menestyy paras korjaaja.. virheitä siis tulee matkalla aina

-mielen pitäisi aina keskittyä tehtävään ja unohtaa arvottaminen. Jos esim. kesken seuraamisen ajattelee, että "tämä on huonoa", alkaa heti vanne kiristää, jolloin koira pois ja mietitään mitä harjoituksessa pitää muuttaa. Kotimatkalla mietittiin kyllä sitä, miten sitten on mahdollista kouluttaa koiraa, jos sen tekemisiä ei voi teknisesti tarkastella. Aina kaverin kanssa tai videokamera kuvaamaan, että jälkeen päin voi arvostella miten meni? Ehkä tämä koski enemmän jo osaavia koiria? Ja ainakin koetilanteita, koskaan ei saisi alkaa itse arvioida että miten se nyt tolleen seuraa, vaan keskittyä vain siihen että nyt tehdään seuraamista.

-läsnolo = ei leimaa käytöstä hyväksi/huonoksi/younameit, havainnoi vain

-irti päästäminen: "kyllä se jo osaa" esim. pitää kontaktia 30s. Jos häiriö on paha ja koira ei osaakaan, pitää päästää irti ja hyväksyä se, että nyt sitä pitää palkita 5s välein. Usein muutaman setin jälkeen voidaan palata 30s väleihin

-palkkion poisto, esim. perusasennossa koira katselee muualle, ohjaaja sanoo ei-palkita-sanan esim. "vapaa", "oho" ja siirtyy pois alta, jonka jälkeen koira saa tulla uudelleen yrittämään

-rangaistuksen käyttö esim. perusasennossa muualle katsovan koiran läppäisy naamalle vain silloin, jos koiralla voimakas vahvistehistoria ko. käytökselle, ajoitus ehdottoman oikea ja rankku pystytään antamaan sellaisella voimakkuudella, että yksi kerta menee perille <- ei helppoa, joten varovainen rangaistusten kanssa!

-aika, raha, emotionaaliset esteet (pelot), fyysiset esteet (loukkaantumiset jne) on ihmisen keksimiä illuusioita, joita yksikään muu eliö ei tunne. Kun näkee sydämen kautta, ei saa niin paljon vastustusta ja kärsimystä kuin jos elää mielen kautta. Vaikeissa tilanteissa esim. työpaikan vaihto kysyä itseltään "mitä itseään rakastava ihminen tekisi".

-kilpailujännitys: läsnäolo kaiken a ja o. Kilpailu esim. hakurata ajatellaan maksettuna luksusharjoituksena, jossa joku muu on suunnitellut kaiken juuri sinua varten ja voit vaan mennä suoraan radalle. Perussuoritus riittää, eli treenataan niin vaikeita juttuja että koesuoritus todella on perussuoritus.

-kuplassa pysyminen loppuun asti tai mieluiten vähän yli, kouluttajalla kokemus siitä, kuinka SM-kisoissa kolmannella ukolla koiran tuodessa rullaa ohjaaja huokaisi ja ajatteli että se on nyt siinä. Lähti epähuomiossa juosten näytölle, koira meni puun ali mistä ohjaaja ei päässyt ja liian kovan vauhdin takia kaatui, mistä koiralla meni pasmat sekaisin ja vei takaisin keskilinjalle ukon sijaan. Ohjaaja yritti lähettää uudestaan hakemaan rullaa, koira ei irronnut. Ohjaaja tajusi että aikaakin on vielä ja tässä pitäisi edetä, ja lopulta toisesta kohtaa koira upposi ja toi rullan ja päästiin näytöllekin. Harmi vaan että tähän säätöön meni -25p ja SM-sijoitus... joten ajatellaan aina että kokeessa esim. etsitään 4 ukkoa, ja pysytään kuplassa siihen asti.

-luomistyö on aito motivoiva palkka, ei lopputulos. Onnellisuus on toiminnassa, ei lopputuloksessa.

-jos inhoaa itseään, on helposti inhottava muille. Jos rakastaa itseään, on helposti rakastettava muillekin

-energiavärähtelyistä oli pikaisesti lopussa puhetta. Lyhyesti koko maailmankaikkeus on nykytiedon mukaan pelkkää illuusiota: ihmiset koostuu soluista, jotka koostuu atomeista, jotka koostuu protoneista, neutroneista ja elektroneista, jotka taas ovat jatkuvassa liikkeessä ja värähtelevät -> "mitään kiinteää ei ole olemassakaan". Aiheeseen liittyen saatiin harjoitus kotona tehtäväksi.

***

Käytännön harjoitukset aloitettiin opettamalla koiralle laturiin (häkkiin) meno. Avustaja otti aikaa. Ohjaaja asettautui valmiiksi häkin lähelle, avustaja ilmoitti harjoituksen alkavan ja pisti kellon käyntiin. Ohjaaja kutsui koiran ("Sieniiiii"), palkkasi sen, lähetti sen häkkiin ("mökkiin") ja palkkasi sen sinne joko heittämällä tai viemällä palkan. Koiran tulisi pysyä häkissä oletusarvoisesti kunnes toisin luvataan, mutta mun koira ei osaa sitä, niin autoin sitä "odota"-vihjeellä että pääsin taas vähän kauemmas. Tätä toistettiin kunnes avustaja ilmoitti ajan loppuvan. Sen jälkeen häkin oven voi laittaa kiinni, kunnes koiralle on opetettu odottaminen ovi aukikin. Sitten käytiin harjoitus läpi edellä mainitun kolmen kysymyksen avulla. Muutama kierros tätä. Pointtina oli siis eniten harjoitella sitä, että ohjaaja on läsnä joko koiralle tai avustajalle, ei molemmille, ja koiran ollessa kentällä keskitytään 100% vain siihen, eikä kukaan kommentoi mitään ennen kuin harjoitus on päättynyt ja koira laturissa. Läsnäolo alkaa näin pienistä asioista, ja toisaalta näin oleellisessa asiassa monella (krhm, miksi se on niin vaikeaa vaikka hyvin tietää...) on pahoja puutteita.

Seuraava aihe oli kutsua koira laturista perusasentoon ja olla 30s perusasennossa, palkata ja lähettää koira takaisin laturiin. Tässäkin pointtina se ohjaajan oma läsnäolo koiralle - 30s palkaton suoritus ei ollut oleellista. Minä palkkasin aluksi ehkä 5s välein, ja huomasin heti, että mun on vaikeaa olla hiljaa. Kaavan pitäisi mennä käsky - ehdollinen vahviste (naks tai jes) - palkka - uusi käsky samalla kun koira nielee (ajoitus tärkeä, jos käsky myöhässä, koira kerkiää tehdä jotain ei-toivottua välissä (roskakäytös)). Oli niin kauhean kivaa vähän kehua sinne johonkin väliin kanssa... koin ongelmaksi myös sen, että koira ihan melkein alkoi haukkua. Se on opetettu jännitteestä haukkumaan. Kouluttaja kysyi heti, että miksi olen jännittynyt, kun nyt pitäisi nimenomaan harjoitella läsnäoloa ja rentoutumista :D No sepä se, mua nyt vaan jännittää vähän kaikki. Yritin sitten keskittyä siihen hengityksen laskemiseen, mutta sitten oli taas vaikea keskittyä samalla koiraan. Hallissa treenasi kolme ryhmää samaan aikaan ja siellä oli huutavia koiria ja valitettavasti ihmisiäkin, niin suht tiuha palkkaaminen oli ihan hyvä valinta. Pidensin väliä välillä, meinasin selvästi mennä siihen "kyllä sen jo pitäisi osata" -ansaan ja 5s välein palkkaaminen tuntuu vaan niin tyhmältä, vaikka se vieraassa hallissa näissä oloissa oli katkeamattoman kontaktin edellytys. Tätä tehtiin kanssa useita settejä.

Viimeinen kierros oli omavalintaista aihetta. Mulla ei oikein ollut mitään tiettyä juttua työn alla, niin päädyin tekemään liikkeelle lähtöjä palkaten eka pari kertaa kontaktista paikalla ollessa ja sitten yhtä askelta. Tässä ihan lopussa hallissa huudettiin niin, että Sienellä korvat lurpahti. Palkkasin sen juuri ja päätin olla itse välittämättä, ja se jatkoi hyvin. Ryhmän kaksi muuta ihmistä ei huomanneet mitään tapahtuneen, tai sen kyllä että korvat kävi eri asennossa, mutta sellaista "voi ei nyt se ahdistuu" -fiilistä heille ei tullut lainkaan. Niin, kyllä mä tiedän että ongelma on paljolti mun päässä, olen jo ennakkoon päättänyt ne tietyt jutut mistä se ahdistuu ja ahdistan sen itse tällä päätöksellä. Ohjaajan klassinen ehdollistuma. Mä luulen, että esim sen ampumisen suhteen meidän pitääkin työstää tosi paljon enemmän ohjaajaa kuin koiraa!

1 kommentti:

Tiina kirjoitti...

Jouduin (onneksi jouduin) tutustumaan ihmismindfulnessiin ja se on ollut tällaiselle kimpaantuja-härvääjä-tuomitsijalle pitkä ja tuskainen taival ja jatkuu vain. Mutta se on antanut paljon, varsinkin linkitettynä tiettyyn psykologiseen viitekehykseen, käyttäytymistieteisiin ja omin päin vielä siihen, mitä teen koirien kanssa ja olen eläinten kouluttamisesta oppinut. Thanks god siellä ei ollut mitään energiavärähtelyjä, ihan korvien välin värähtely riitti. :D Mulle tämäkin pieni alku on vähentänyt kisajännitystä (toki meidän suoritukset on olleet kymmenien sekuntien agility-juoksuja) ja helpottanut havainnointia, joskin siinä on ollut mukana myös muita yhden terapiasuuntauksen keinoja. No joo, mutta että kannustan tälle tielle.