Oman elämänsä maailmanmestari

Kiitos ilmoittautumisestasi!

Kokeen aika: 23.05.2015
Kokeen paikka: Syyspohja, Imatra
Laji ja luokka: PAHA 1-luokka

Koetta koskeva kisakirje lähetetään antamaasi osoitteeseen.

Ystävällisin terveisin
Imatran Palveluskoirayhdistys

***

***

Seuraavana aamuna fb:ssä oli juuri täydellisen osuvasti Katan päivitys: "Ne tekee, ketkä uskaltaa ja muut jää kotiin treenaamaan! Ylitin itseni tuhatkertaisesti kun uskalsin mennä holskujen IPO MM-kisoihin. Minä, joka en uskalla mennä edes mihinkään seminaariin harjoituskoirakoksi, selvisin siitä hengissä (koska en enää kehdannut reissun päällä alkaa perumaan). ---" ja vielä lisäys myöhemmin: "Ja niille, ketkä vaan harjoittelee kotona mä voin kertoa salaisuuden; se koira ei tule koskaan valmiiksi, eli sitä päivää ei kannata jäädä odottamaan!"

Alokasluokan hakukoe Suomen tuppukylässä ei tietenkään ole missään määrin sama asia kuin ulkomailla pidettävät rodun MM-skabat. Mutta maasta se pienikin ponnistaa ja jostain on jokaisen aloitettava. Mulle ehti tulla tähän jo ihan helvetinmoinen kynnys, johon tuo Katan viimeisin viisaus täsmälleen osuu. Tarviiko sen tehdä teknisesti 95p tottis ja 200p maastot ennen kuin voi edes ajatella koetta? Jos se istuminen on hitaan näköinen koska väärä tekniikka ja eteentulo hieman vino niin oikeasti, so fucking what kun se kuitenkin tekee ne? Keskeneräisellä koiralla ei pidä mennä kokeeseen, eli jos istuminen on hyvin suuren arpomisen takana ja eteentulo jää joka toinen kerta välistä koiran tullessa suoraan sivulle, kannattaa vielä treenata kotona. Mutta fakta on myös se, että valmista ei oikeasti tule koskaan.

No sitten tietenkin alkoi viimehetken paniikki. Eihän se ole kiintorullailmaissut umpparia pitkään aikaan. Mitään hassuja piiloja ei olla tehty juuri koskaan, viime vuonna jokunen maakuoppa mutta sen kummempia ei ikinä, ja sitten luin juuri jostain kokeesta missä ukko oli ollut ojarummussa tai levyn alla kuopassa tai tai tai. Ei ole tehty palkattomia vielä tällä kaudella, ei ole tehty kovin paljoa tyhjiä tällä kaudella, en ole vedättänyt sitä loppuun asti enkä ottanut hallintaan piilolla, ei sitä, ei tätä, eikä tota. Esineissä se ei ole ehkä ikinä tehnyt aivan täysikokoista 50m leveää aluetta. Tottiksessa eteenmenoa vieraissa paikoissa, vieraita esteitä, henkilöryhmää, ilmoittautumista, kokeenomaisia, blaablaa... soittoajan jälkeen kehitin ihan helvetinmoisen päänsäryn ja teki mieli oksentaa kun reilun vartin tuut tuut tuutin jälkeen vastasi ja sain paikan varattua. Nämä ajatukset tuli vasta seuraavana aamuna ja niitä kerkesin sen pari viikkoa päässäni pyöritellä.

Mitä lähemmäs koe tuli, sen sumeammalta elämä tuntui. En saanut mitään järkevää aikaan, sen toisenkaan koiran kanssa. Varsinkin viimeinen viikko ennen koetta oli hirveää. Olin koko ajan helvetin huonolla tuulella, päätä särki, yrjötti. Lohdutin itseäni, että vain tämä koe, yksi lauantai, ja sen jälkeen lopetan kaiken, katoan maan alle kaikista piireistäni ja todellakin otan jonkun vinttikoiran, jonka kanssa ei tarvitse harrastaa mitään. Tämä ei ole enää normaalia jännittämistä. Venytin kokeeseen menoa liian pitkään, ja lopulta se tuli kuitenkin liian äkkiä, kokonaisuuksina tottistakin olisi pitänyt tehdä enemmän. Sille ammuttiin koematkalla seuraamisessa vasta viikko ennen koetta, sekin oli liian hätäisesti valmiiksi rakennettu. Lisäksi mulla oli aivan järjettömät paineet siitä, että en halua olla yksi tilastonolla. Pitkisten edellinen HK1-koulari on vuodelta 1996, sama koira 1998 HK2. Nollia on jokunen, myös viime vuodelta, ja tiettävästi kummankin suoritus on kaatunut juuri ampumiseen. On muuten kohtuullisen vittumainen ongelma, enkä voi käsittää kasvattajia joille asialla ei ole väliä! Joka tapauksessa ekasta pk-kokeesta nolla olisi vaan aivan hirveää. Mulla on asennevamma, tiedän. Yhden nollan jälkeen paineet seuraavassa kokeessa olisi vain joka kerta kauheammat. Nyt yhden tuloksen jälkeen mulle on aika herttaisen yhdentekevää, vaikka se saisi seuraavaksi sen nollan. Koska on jo näyttöä, että se on osannut, eikä ole mikään ihan tuurilla tuloksen kalastelija.

Viime päivinä ennen koetta aloin nesteyttää koiraa. Keskiviikkona oli Sienen vika tottis ja sen jälkeen en tehnyt enää mitään. Torstaina oli aika ankea päivä kaikilla, töppösellä oli kahdet treenit joista aamulla se oli ihan liian liekeissä ja hermostuksissani mistään ei tullut mitään ja ojensin sitä aika railakkaasti, illalla toisissa treeneissä se taas oli ihmeen nuutunut ja myöhemmin kotona yrjösi. Hienoa hei. Perjantaina kävin töppösen kanssa kahdestaan pitkällä lenkillä, Sieni jäi tarkoituksella kotiin keräämään kateusviettiä, ja oli ollut sitä mieltä että pöyristyttävää tällainen, hieman oli mun tavaroita käsitelty. Pakatessani se purki samaan tahtiin ja oli oikeasti ihan helvetin rasittava tyrkyttäessään mulle koko ajan jotakin "vaihdatko tän kengän keksiin, no tuon sitten toisen ja kymmenennen kanssa, josko nyt jo". Se on tottunut sen verta paljoon treeniin, että näemmä kahden päivän totaalinen tylsyys ilman treenejä ja lenkkejä saa senkin härväämään kaikkea ei-toivottua. Ja arvatkaa lopulta rääkäisinkö sille hermostuksissani, että koeta nyt perkele lopettaa tollanen.

***

Lopulta tuli koeaamu. Koepaikkana toimi Imatran Syyspohja, sama kenttä, missä vuonna 2011 olen töppösen kanssa ottanut avoimen luokan jälkikokeesta tottiksesta 43p. Kentän yhteydessä on metalliromun ym kierrätyspiste ja kesken töppösen suorituksen sinne tuli joku ukko kaatamaan pakettiautollisen metallia, mitä sitten paiskoi säiliöön. Töppönen ei ole millään muotoa ääniarka, mutta nuoruuden riittämätön vire yhdistettynä jumalattomaan terävyyteen = paineistui ihan hirveästi ja jäätyi aika lailla täysin. Sieni ei reagoi ääniin samalla tavalla, mutta ehkäpä mä alitajuisesti kuitenkin muistelin sitä koko ajan. Oli viimeinen koe siellä paikassa. Muuten siinä ei ole mitään vikaa, järjestelyt toimi hyvin ja porukka oli mukavaa, mutta tämä ohjaaja on niin äärimmäisen pehmeä että en vaan pääse tästä nyt enää yli. Tuomarina oli Susanna Fennander, oikein mukava, reilu ja asiallinen, suosittelen.

Ensimmäinen järkytys oli se, että kokeessa oli vain neljä koiraa, kolme voittajaluokassa ja sitten me. Siispä toinen tuomari oli peruttu ja mentiin yhdellä, ja järjestys haku-esineet-tottis. Mä kun niin toivoin, että kymmenen koiraa on täynnä ja kahdella tuomarilla alemmat luokat aloittaa kentällä. Maastossa samaa ratapohjaa käytettäessä ylin luokka aloittaa aina, syystä että jos alokasluokka olisi eka, ylempien radalla olisi alokasluokassa käytettyjä, nyt tyhjiä piiloja, kun 3 maalimiestä on sijoitettu 100m matkan sijaan 200/300m matkalle.

Hakumaastoon ajettiin ehkä 15min. Koko tienoo oli sellaista kivaa harvaa mäntykangasta. Seuraava ylläri oli se, miten kauan sitä odotusta oikeasti tulee. Jos voittajaluokan suoritusaika on 20min ja siihen päälle siirtymä (kävellen autolta n. 1km? Ei saatu ajaa ihan lähelle syystä että odotuspaikalle olisi muuten nähnyt/kuullut radan tapahtumia) ja arvostelu, niin oli se ainakin puoli tuntia per koira. Kolme koiraa ennen meitä = 1,5h. Kuulemma se ei ole edes mikään pitkä odotus hakukokeessa. No mä en ollut tajunnut että oikeasti olisi kannattanut varata joku kirja vaikka mukaan, joten räpelsin puhelimesta akun loppuun ja luin sitten hermostuksissani mukana olleita sääntöjä edestä taakse ja takaa eteenpäin. Välillä satoi, jolloin istuin autossa, silloin kun ei satanut, juttelin ulkona muiden kanssa tai käytin töppöstä eri suunnassa kävelemässä. Sieni nukkui niin että kuorsaus kuului, ja jos mua töppösen kanssa ärsyttää se kun sehän ei lepää, vaan töröttää pystyssä vahtimassa vaikka olisi peitetyssä häkissä, niin Sientä teki kanssa mieli käydä ravistelemassa hereille. Et nuku noin kun sun pitää kohta herätä hommiin! No ei se ollut lainkaan vaikeaa sitten kun aika oli, mä olen vain idiootti kun mikään ei kelpaa.

Viimein lähti se kolmas koira ja oli aika ruveta kaivelemaan välineitä. Otin nyt sitten tuttujen ohjeiden perusteella töppösen pk-liivit taskuun varaliiviksi, ja illalla kotona askartelemani i-rullan vararullaksi. Jos nyt liivit muka tippuu tai koko rullapanta putoaa päästä. Jos, jos, jos. Jotenkin mä ilmeisesti sinne radalle olen päässyt, vaikka tosiaan jännitys oli siinä vaiheessa luokkaa päässä kohisee, pyörryttää, itkettää ja jos vaan voisin kuolla pois koko maailmasta. Hetki piti vielä odottaa toimitsijoiden autojen luona, Sieni oli ehkä hieman liian vaisu normaaliin verrattuna, olisin toivonut sen heittävän vähän enemmän volttia. Mutta kun metsä sitten karjaisi "SEURAAVA!!!!1" niin meinasi irrota käsi kun hää totesi, että se oon muuten mä ja lähti.

Annoin vetää 5m päähän tuomarista, otin siinä hallintaan, ilmottautuminen ja tuomari sitten heti kysyi, että tää on varmaan sun eka hakukoe ja onko kaikki ihan ok kun näytät siltä että pyörryt justiinsa :D. Siinä sitten käytiin radan merkkaus läpi ja tuomari sanoi, että nyt voit vielä kysyä kaikkea mitä haluat, hän vastaa kyllä, kesken suorituksen enää ei voi. Näytölle menovauhdista, jota kanssa etukäteen olin stressannut ja vielä keskiviikkona kentällä järkännyt kahdella ukolla (kiitos vaan teille!) ilmaisutreenit jossa kävelin näytöt kun en sellaistakaan koskaan ollut metsässä tehnyt, tuomari oli sanonut, että jos hää ei pysy perässä, se on hänen ongelma, vauhti on aivan vapaa. Kysyin ainakin hallintaan otosta, irroitanko liinan ennen kuin otan koiran sivulle vai vasta sivulla ("ihan sama") ja siitä, että saan siis viedä koiran kytkettynä ekaan lähetykseen asti ("kyllä"), ja jotain muuta kanssa. Sitten hää vielä käski hengittää ja varmisti, että onko kaikki nyt selvää, ja jos, niin saat aloittaa.

Maasto oli kivaa. Selkeää hyväpohjaista mäntykangasta, mutta ei mikään tasainen baana. Keskilinja laski alamäkeen, jossain 80m kohdalla oli kunnon monttu ja olisi noussut sen jälkeen taas ylös, kuulemma pitemmällä radalla oli myös joku lampi missä ainakin yksi voi-koira oli käynyt puljaamassa. Oikea etukulma laski kanssa voimakkaasti alas, vasemmalla oli etukulmassa iso kallio, joka laski jossain 40-60m kohdilla vähän tasaisemmaksi. Tuuli tuli jostakin, kovaa siellä tuuli, mutta varmaan vähän pyöri maaston takia ja mun tajunnan tila ei riittänyt sellaisia miettimään. Olin päättänyt, että jos ei ole jotain erityistä syytä olla lähettämättä oikealle, lähetän ensin sinne, ja niin tein. Muistin myös olla liikkumatta ja sieltähän se rullan kanssa heti tuli. Näytölle veti hyvin, alamäkeen sai jarrutella tosissaan, ja tuomati pitkänä ja hoikkana naisena hyppeli kyllä aivan kannoillani :D. Näytöllä koira oli unohtanut kuinka mennään maahan ja hyppeli kuusen alaoksistossa pressun alla olevan ukon ympärillä aika villisti, mutta siitä ihan hyvin hallintaan. Yllätyin kuinka nopeasti siitä lähdettiin. No, mitäpä siinä virpomaan kun ei palkkaa ole tulossa, mutta oli koirakin vähän pihalla ja taisin sitä kerran pari kehoittaa että tules nyt oikeesti sieltä, ei oo nakkia tulossa. Siirtymä keskilinjalle ihan ok, vähän meinasi alussa liihottaa edelle, lähempänä keskilinjaa tarjosi nättiä yhdessä kävelyä.

Vasen etukulma ihan ok, hyvin lähti suoraan sen mitä sen kallion yli näin. Oli hirveän vaikeaa muistaa edetä ja katsoa lähetyspaikat valmiiksi. Huusin keskilinjaa eteenpäin "hyvä!" kun oletin koiran olevan hieman edennyt, ja ihan näppärästi se sieltä aina tuli. Ehkä vähän turhan lyhyitä laatikoita, tuli meinaan etukulmien jälkeen tyhjä oikealle, tyhjä vasemmalle ja sitten viidennellä pistolla oikealta ehkä n. 60-70m:stä (tai sitten se oli lähempänä takarajaa, who knows, mä en tosiaan ainakaan ollut lainkaan kartalla...) rulla. Siellä oli samanlaisen kuusen alaoksissa pressun alla ukko, alamäki ei ollut niin jyrkkä kuin ekalla. Näytölle ihan reippaasti edelleen, mutta maalimiehellä kanssa ihme härväämistä, pyöri siinä niin että liina jäi kuusen oksiin kiinni, hallintaan ei meinannut tulla ja taisi tulla lisäkäsky siinä, jolloin nappasi rullan uudestaan suuhun (???). Se tuntui olevan sitä mieltä, että nyt tosiaan pitäisi sitä nakkia ruveta tulemaan. Positiivinen ongelma, en ole paljoa hallintaan ottanut, koska alkaa yleensä nopeasti ennakoimaan sitä. No, siinä sitten oli ihan sellainen olo, että tässäkö se nyt oli, ei tosiaan kauaa nokka tuhissut. Tuomari karjaisi siitä viimeiselle ukolle että voit tulla pois, se oli jossain 10m edempänä vasemmalla, varmaan sitten umpparissa. Ehkä me oltiin kuitenkin jo aika lähellä takarajaa, jotain merkkejä siellä näkyi kyllä kanssa.

No sitten palattiin keskilinjalle saamaan arvostelu. Tuomari aloitti, että ilmaisut (rullan tuonti sivulle) jäätävän tyylikkäitä, hän pitää siitä, että koira on valmiiksi naama menosuuntaan, näytöt ok, koira tekee hyvää yhteistyötä ohjaajan kanssa eli menee suoraan ja syvälle sinne minne laitetaan, 170p. Olin ihan että wtf, eihän se nyt tälleen vaan voinut käydä :D Se ei tosiaan ollut mitenkään lähellekään niin tarkkaa ja nipotusta kuin olin etukäteen pelännyt! Keskilinjalla oli ratamestarin lisäksi kaikki ukot ja 1-2 katsojaa, ja siinä tosi moni kehui koiraa (ja Sieni yritti, että eikö kellään tosiaan olis yhtään nakkia). Maalimiehet sanoi, että tosi hienot rullan otot, tarkisti kunnolla läheltä ja ekan yli oli juossut, mutta ei kuitenkaan ollut uinut pressujen alle (kysyin, ollut välillä ongelma). Ne näytöt mua vähän jäi kaivelemaan, se kyllä osaa mennä nätisti maahan, mutta tietääpähän mitä treenata... tarjosivat tässä vaiheessa, että huomisessa kokeessa on reilusti tilaa, sinne vaan kakkosluokkaan. Sanoin, että voi kun tässä on se tottis kanssa...

Autolle mennessä annoin taskusta pari murusta hevosen lihaa. Ei se ollut palkattomuudesta mitenkään moksiskaan sikäli, että ei se vaikuttanut seuraaville pistoille lähtemiseen. Toimintaan toisella löydöllä mielestäni kyllä, joten tarvitaan lisää palkattomia treenejä. Positiivinen ongelma silti, ettei yhtään lässähtänyt, mutta ei sen tartteisi härväämäänkään ruveta.

Takas kentälle, pieni tauko ja sitten esineruutuun. Sinne käveltiin tottiskentän läpi, ja kysyin, että saako siis nimenomaan kävellä sen kentän läpi eikä tarvii kiertää. Joo, kun ei ole tottikset menossa, niin saa mennä. Ööh, oon luullut, että kokeen aikana kentälle ei saa mennä missään tilanteessa, ja kävi mielessä, että nythän voisi näyttää jonkun kumpareen sieltä perältä, että tossa on sitten eteenmenon palkka. Toisaalta kun meillä se eteenmenon seuruu on karmeaa muutenkin, niin parempi kun koira ei koko suoritusta odota eteenmenoa... ruutuun samassa järkässä kuin hakuunkin, menin kuitenkin ajoissa jonoon, Sienelle tekee maastossa hyvää joutua odottelemaan ja nähdä kun edelliset tulee ja menee ja kuulla äänet metsästä. Koira kerkesi siinä sitten kaivaa kuoppaa, repiä oksia jne eli oli oikein kivassa vireessä. Koirakko numero kakkosen tullessa ruudusta tietä ohitsemme kyseinen uros oli kovin kiinnostunut Sienestä, ja ohjaajansa ojensi sitä sen verta kuuluvasti, että Sieni kauhistui. Voi apua, nyt se lässähti, ajattelin, mutta onneksi tajusin siinä sitten nauraa ääneen ja sössötin jotain että onpas tosiaan ihana narttu, harmi kun tää on leikattu niin turha haaveilla mitään. Se auttoi ja Sienen korvatkin nousi takaisin pystyyn. Kun edellinen koira meni ruutuun, puin Sienelle pk-liivit ja otin taskusta virittelyesineen lähipuskaan. Ja helkkari, sinne ne pk-liivit sitten ekan kerran ikinä jäi! Ne vaan tarttui johonkin oksaan ja Sieni solahti niistä ulos. Ei ollut edes taskussa enää töppösen liivenä mukana, joten toivoin vaan, että nyt kun se tapahtui tässä niin ei sitä viiteen vuoteen taas satu, kun ei mun koirille koskaan ole käynyt missään enkä oikein osannut kuvitellakaan sellaista, mutta otin hakuun varaliivit, kun niin moni sanoi, että ehdottomasti kannattaa. Jos liivit irtoaa, ei koira siis saa jatkaa ilman niitä, eikä ole lupaa käskeä koiraa hakemaan niitä, joten ellei taskussa ole varaliivejä, suoritus päättyy siihen.

Esineruutu oli sellaista kivaa mäntykangasta kanssa, vähän vinossa tiehen nähden, vasen takakulma kalliota metrin parin nousulla, oikea puoli tasaista, keskellä iso kaatunut puun runko ja sen juurakko pystyssä. Toimitsijat oli keskellä etulinjaa. Annoin vetää samalla tavalla johonkin 5m päähän ja otin hallintaan siinä, ilmottautumista ei halunnut tuomari uudestaan. Ei jännittänyt oikeastaan yhtään, ihan sama toisiko se esineen vai ei, maastojen osalta tuloksen raja (150p) kun oli jo täynnä. Katsottiin merkkaukset, tuuli oli voimakas ja tuli selän takaa. Olin siinä keskellä aluetta valmiiksi ja ajattelin, että laitanpa sen koiran siitä, se juurakko jäisi juuri oikealle puolelle ja siinä oli ihan hyvä baana irrota. Reippaasti lähti, juoksi ehkä jonkun 20m suoraan, kunnes reagoi voimakkaasti ja pysähtyi suunnilleen kuin seinään. Voi ei, älä nyt lässähdä, ajattelin, mutta se hiippaili sieltä 5m takaisin päin, suuntasi määrätietoisesti sinne juurakon eteen kuoppaan, kumartui ja lähti pinkomaan kohti. Ja joku musta sutturahan sillä oli suussa, ei voi olla totta! Ojensin oikean käden tarjolle, se on ehkä vähän turhan suuri apu, mutta kun tämänkin luovutus on vähän huonosti opetettu ja koira on usein niin iloinen löydöistään, että heittää ne mun naamalle... nätisti luovutti, aikaa meni 16sek. Kuulemma ainoa koira, joka toi tämän keskiesineen, muut oli ilmeisesti takakulmissa. "Tältä se näyttää kun koiralla on nenä auki ja se tietää mitä tekee", täydet 30p. Maastoista siis huikeat, epätodelliset, täydet 200p, "tällä onkin erinomaisen hyvä lähteä tottikseen". No niin kai joo, mutta kun ei ne maastopisteet valitettavasti kompensoi sitä tottista, ja siihen tää kaatuu jos johonkin...

 Esineruutukuvat (c) järjestäjä / Katja Kaipainen

Esineruudusta poistuttuamme sai purkista tilkan maksalaatikkoa, kuolasi voimakkaasti, varmaan hirveä nälkä vuorokauden paaston jälkeen. Autolla juotin ja avasin ikkunoita, jotta koira ehtisi kuulla ekojen parien ampumiset sinne. Paitsi että sitten tuli sydäri, maastojärjestys ei ole tottisjärjestys vaan mennään numeroilla, ja alokasluokan koirahan on ensimmäinen numero. Siis ekana liikkeisiin! Nyt heti! Mä luulin että olen vika koira eli ekana paikallaolossa ja että kerkiän tosiaan rauhassa viritellä ja antaa sen kuunnella ne ekan parin ampumiset. Meni pasmat ihan täydellisen sekaisin, ja tässä vaiheessa jysähti se järjetön jännitys takaisin. Näin sieluni silmin sen 269p, pistettä vajaa hyväksytty tottis. En osannut toimia mitenkään. En voinut kauheasti viritellä koiraa ja näyttää sille autolla olevia palkkoja, koko 400g maksalaatikkopurkkia, koska sitten se hyvin luultavasti lähtisi eteen autolle tai ei mihinkään. En nyt siinä jotenkin sitten tajunnut edes ottaa lelua tai namilla vähän herätellä sitä, tai naksutella nopeasti mistä tahansa. Tuomari oli jo kentällä joten koira autosta. Se oli ihan erilainen välittömästi, jotenkin nuutunut, väsynyt, haluton, nollatilassa. Ja mä en tajunnut siinä paniikissa edes tehdä mitään, pyysin sitä kerran haukkumaan ja se sanoi viu, mutta olisi pitänyt vähän enemmän ja itsekin herätä siitä koomastani. Kaikki katsoi ja pari oli jo siinä ja en vain yhtään muistanut ottaa omaa aikaani. :(

Ilmottautuminen ok, seuraamisen aloituspaikalle mennessä koira jo ihan kuutamolla eikä lainkaan sellainen mihin treeneissä olen tottunut. Eka suora vielä ihan suht ok, ampumiseen ei reagoinut sen kummemmin, mutta sitten vauhdinmuutoksissa erkani sivusuunnassa, alkoi hieman jätättää ja kontakti katosi tyystin. Henkilöryhmään mennessä oli jo tullut ainakin kaksi lisäkäskyä ja siellä se jäi täysin, jolloin kolmas. Tyydyttävä. Istumisen seuruu hirveetä, istui kuitenkin mikä oli pieni ihme koska paineessa lakoaa aina maahan (katsoin olan yli mitä tuomari nähnyt, tai ei ainakaan kommentoinut) kuitenkin, EH. Maahan menossa jätätti ja ennakoi (?? se ei ole tehnyt näitä kaavana juuri koskaan) jolloin rääkäisin käskyn, luokse tuli vaisusti ja suoraan sivulle, muistaakseni tyydyttävä. Tasamaanoudossa hirveän jähmeää laukkaa, nosto ihan suht ok ja ote oli tiivis ja hyvä (ainoa asia mitä tuomari kehui koko tottiksessa :P), toi jonnekin ihan melkein sivulle, irroituksen jälkeen pyysin sivulle jolloin korjasi yli ja jonnekin tosi taakse, puutteellinen. Hyppynoudossa voimakas kosketus sekä menossa että paluussa, ote hyvä, ja hei, se nyt hyppäsi kuitenkin, luovutus taisi olla vinossa edessä seisten, perusasento ok, olisko ollut hyvä. A-estenouto aika lailla samanlainen, tässä toi taas suoraan sivulle, olisko ollut hyvä. Siitä näki, että luoksetulon eteentuloa se ei meinannutkaan tehdä, mutta noudoissa se oli tulossa eteen, kunnes ihan kohdalla selvästi väisti. Oli niin paineessa, että ei pystynyt olemaan mun edessä, vaikka yritin olla katsomatta sitä. Eteenmenoon voimakas viritys, kaikesta ahdistuksesta huolimatta se seuruu oli yhtä hirveää kuin treeneissäkin pahimmillaan eli vaihteeksi edisti, kontaktista ei tietoakaan. Lähti tunnetilaan nähden ihan reippaasti laukalla, korvat kyllä luimussa, eteni aika lailla luotisuoraan ja onneksi, onneksi tuli lupa käskeä maahan. Lakosi hyvin, jäi melkein selin muhun, mitä ei normaalisti tee, mutta varmaan taas väisti. Sivulle ok. Tämä EH. Siitä paikallaoloon, olin ihan varma, että tässä on nyt jotain 50p kasassa, tai oikeastaan ihme ettei oltu jo keskeytetty. Koeohjeessa on joku lause siitä, että itseluottamuksensa menettäneitä koiria ei saa esittää. En katsonut kertaakaan olan yli, ajattelin, että ihan sama (ja hittoako muutenkaan kurkkimaan, kun ei siinä mitään voi tehdäkään, vaikka koira siellä ryömisi tai haistelisi). Se oli se päivän ainoa erinomainen, koira teki mitä käskettiin. Mä kytkin sen sen jälkeen jo siirryttäessä pois parin eteenmenon ajaksi, mikä oli virhe, tiedoksi vain, ei pistemenetyksiä. Olen töppösenkin kaiketi kytkenyt silloin kun olen kentän laidalla ja pari lähtee eteenmenoon, mutta niin ei saa tehdä, se on vielä arvosteltava osio sikäli että toisen koiran tulee pysyä hallinnassa vapaana vaikka pari menee eteen.

Tottiksessa oli tuomariharjoittelija joten kesti hetken, kun tuomarit kävivät arvostelunsa ensin keskenään läpi. Rapsuttelin koiraa ja se vastasi siihen nyt ihan hyvin, ja lopulta kieriskeli onnellisen oloisena selällään. Oli vain paha mieli, en ollut tippaakaan vihainen, jotain mäkin olen oppinut. Koen, että mun molempien koirien kanssa ongelma on juuri tämä sama: pohjimmiltaan ne ei luota muhun tarpeeksi ja silloin kun on vaikeaa, jossain tulee se piste, kun kumpikaan ei anna mun vaikuttaa itseensä. Sienen kanssa se on varmasti peruja alkuaikojen aivan vääränlaisesta koulutuksesta, eikä se sen takia usko mua, kun yritän vakuuttaa, että ei sulla ole mitään hätää ja kaikki on ihan hyvin. Sitä on rankaistu sille sopimattomasti joten miksi se uskoisi mua nytkään? Povasin meille jotain 60 pistettä ja se siitä kokeesta sitten. Tuomari ei niinkään kommentoinut koiran olevan paineessa, vaan kaipasi kaikkeen vaan selvästi enemmän voimaa, seuraamisessa pitäisi pitää paikkansa, ja eteentulot puuttuu tyystin (luuli että ei osaakaan niitä ja nyt on korkea aika opettaa, mutta kyllä se osaa, se ei vain nyt pystynyt). Ja ylipäänsä se oli ihan hirveän paineessa ja sen takia sellainen, ei se voimakas ole koskaan, mutta ihan eri näköinen kuitenkin. Samapa tuo, yllätys oli silti melkoinen kun tuomari pääsi loppuun, "tänään kokonaisuutena hyvä, pisteitä 80". Me saatiin sittenkin koulari. Ei tuntunut oikein miltään, ei sitä tällaisella suorituksella haluaisi saada. Tiedän, että pystyt niin paljon parempaankin. Mikä sua ahdisti? Se oli hirveämpää kuin treeneissä pitkään, pitkään aikaan. Oli se varmasti jo tosi väsynytkin, ja vaikka se ei reagoi mun jännitykseen maastoissa, tottiksessa se sitten kai vaan vaikuttaa silti. Minustahan sen pitää johtua, kun se oli niin erilainen jo autosta otettaessa ennen kuin oltiin liikuttu kentälle päinkään.

Jälkeen päin moni tuli onnittelemaan ja kyselemään siitä tottiksesta. Virettä pitäisi saada jo alusta asti ylöspäin, onko se lelu- vai ruokapalkalla, olenko yrittänyt sitä ja tätä. Musta tuntui vaan tosi tyhjältä, mukavaa että ihmiset yritti auttaa, mutta luoja, tietäisittepä mitä kaikkea mä nimenomaan olen yrittänyt ja ehkä me nyt ollaan siinä pisteessä, että koiran ominaisuudet suhteessa mun osaamiseen vaan loppuu kesken. Pitkisten se edellinen HK1 on vuodelta 1996, melkein 20 vuoden takaa. Ottaessani Sienen mä ajattelin, että ihmiset ei vaan osaa tai tarpeeksi viitsi kouluttaa niitä, kun tuloksiakaan ei ole. Eihän ne nyt koiraa kummempia voi olla! Mutta onhan se nyt ihan kiistaton fakta, että jos lusikalla on annettu, ei kauhalla voi ammentaa. Harrastuskoira tarttee tiettyjä ominaisuuksia, osalla voi toki paikata toisia, ja ohjaajan vaikutuskin on valtava. Mutta en mä osaa lopettaa jännittämistä. No, ehkä ensi kerralla en jännittäisi niitä maastoja niin valtavasti kun nyt tiedän vähän mitä siellä tehdään, ja lisäksi tosiaan avoimen luokan nolla ei tuntuisi lainkaan niin kauhealta kuin ekan kokeen nolla, joten ehkäpä ensi kerralla en olisi niin järkyttävän koomassa itse. Kävi mielessä, että jos nyt joskus vielä kokeeseen menen, niin voisiko mennä uudestaan alokasluokkaan. Niin kai saa tehdä, mitään järkeähän siinä ei ole, mutta juuri siksi ei olisi ehkä mitään paineitakaan, kun koularilla ei tekisi mitään. Ja oli se myös aika kesken, kokonaisuuksia oli tehty aivan liian vähän, ampuminenkin kaipaa vielä varmuutta, alkuvirittelyt pitää saada kuntoon, eteenmenon seuruu ym ja muutenkin se, että voin näyttää sille palkan autolla tai taskussa mutta se irtoaa silti myös eteen.

Tai sitten mä vaan jätän tän tähän. Vaikka meillä treeneissä on nykyään pääasiassa kivaa tottiksessa, ja vaikka se kävisi kokeessa vaan kerran vuodessa, minusta yksikin tollanen ahdistussuoritus on liikaa. Ehkä tää tästä selkiytyy, nukuin kotiin tullessa aika monta tuntia, sitten heräsin, kävin lenkillä ja nyt olen kirjoittanut tätä keskellä yötä. On kyllä stressihormonit pilvissä ja ottaa varmasti aikansa ohjaajankin palautuminen, niin ehkä ne ajatukset sieltä selkiytyy. Olen mä joka tapauksessa ihan helvetin ylpeäkin. Se olisi voinut hyytyä täysin, se olisi voinut olla tekemättä juuri mitään, nythän siellä ei muita liikevirheitä ollut kuin ne eteentulojen puuttumiset. Se irtosi esteille ekoilla käskyillä jne. Ja kuka vetää oikeasti maastoista täydet 200p jäätävän hienoilla suorituksilla?! Sieni, oman elämänsä maailmanmestari. <3

Koska mä en ole uupumuksessani jaksanut miettiäkään mitään koularikuvaa, tässä googlesta varastettu teemaan muuten ah niin sopiva otos:

***

Lisäys sunnuntaina. Mietin töppösen koetottiksia. Töppönenkään harvoin on esittänyt kokeessa sitä mitä se treeneissä pystyy tekemään, ainoastaan ehkä tuo yksi 95p koe oli sellainen missä se suorastaan ylitti itsensä. BH:ssa se oli ihan ok. JK1 Savonlinnassa (75p) kamala, kiersi jonkun esteen ja aivan liian kesken sekä teknisesti että vireen kannalta. JK2 eka yritys juuri tuolla Imatralla se täydellinen floppi (43p), sen jälkeen seuraavana kesänä Lappeenrannassa "vain kokeilemassa" ihan sairaan makea 95p (ja maasto 200p). Sitten taas kuukauden päästä siitä ekoihin kolmosen kokeisiin jotka oli samalla piirinmestikset, jossa oltiin maastojen jälkeen ainoina kiinni tuloksessa ja mestaruudessa ja siitä vähän niinkun paineella tottiksiin ->  ihan hirveetä kuraa (74p). Siitä kuukauden päästä Raisiossa mudien rotumestiksissä, blogiteksti ei kerro tarkemmin jännityksen astetta paitsi tottiksessa mentiin eka paikallaoloon ja siinä "ei juurikaan jännittänyt, istuin tuolilla auringossa" -> 90p ja eka voittajan ykköstulos. 2013 keväällä Saarijärvellä sairaalla koiralla ja ihan takki auki menossa hakemaan toista voittajan ykköstulosta (HYL aggressiivisuuden takia). Syksyllä 2013 fyysisen ja henkisen parantumisen jälkeen Pieksämäellä piirinmestiksissä ja jännitti nimenomaan ne luoksepäästävyys- ja tottisjutut niin että hyvä etten kuollut. Koirakin oli kyllä saanut tosi paljon varmuutta ja lisää viettiä ja oli ihan ok, 89p, toinen ykkönen. Ja se viimeinen oli sitten heinäkuussa 2014 omalla kentällä, oli +32 ja jälki ajettu ennen tottista, ja koira oli niin uupunut sen jälkeen, että mulla oli taas lähinnä paha mieli sen puolesta ja päätin keppejä luovuttaessa, että jos se ei kerkiä palautua ennen tottista, keskeytän siihen, koska oikeasti nää on vaan kokeita ja mitä väliä, niitä tulee uusia, lämpöhalvaus sen sijaan voi olla kohtalokas. Kyllä se sitten ihan ok oli, mutta mua ei silti juuri kerinnyt jännittää muu kuin tuupertuuko jompi kumpi meistä kesken kaiken. Siitä laiskasta suorituksesta 89p ja se vika ykkönen. Jotenkin tuntuu, että noi "meen vaan kokeilemaan"-pisteet on paljon paremmat mudillakin, kuin ne "nyt tehdään varma ykkönen"-kokeet väkisin vääntämisineen ja paineineen. Joten ehkä on aika kohtuutonta syyttää kaikin tavoin kiltimpää ja ohjaajaherkempää koiraa siitä, että se ei oikein jaksanut kestää mua eilen...?