Osteopaatti, ihmeidentekijä

Osteopaatilla. Sienelle varasin ajan jo aiemmin, se ei ole käynyt ennen, mutta nyt halusin. Mudin kohtauksen jälkeen sitten varasin pian oman ajan sillekin. Fyssarin kanssa emme löytäneet meille molemmille sopivia aikoja, joten jäi siksi näin pitkälle, mudin kohtaushan oli kuusi viikkoa sitten. Sellaista se on täällä jumalan selän takana, osteopaattikin vierailee vaan joskus ja jouluna. Ja mehän ei oikeasti edes asuta vielä missään kaukana.

Toivoin tietenkin, että osteopaatti löytää mudista jonkun ison vian, joka on kuitenkin helposti hoidettu, ja jolla voisi selittää sen ystävänpäivänä olleen kohtauksen. Ainahan sitä saa toivoa vaikka kuuta taivaalta, eli kovin todennäköisenä tätä ei kukaan pitänyt. Jotain kuitenkin oli pakko tehdä ja 85e osteopaatti nyt on huomattavasti kivempi aloitus kuin se tonnin magneetti.

Sieni oli ensin. Oltiin vähän ajoissa ja klinikan odotustilassa se ehti iskeä yhden naisen, ne oli jotain ultrauslaitteen huoltajia tms ja se siinä seisoi hetken joutilaana, kunnes huomasi rapsuttavansa mun koiraa. :D Sieni se tietää kuinka aloite kannattaa tehdä: menee seisomaan eteen, katsoo silmiin herttaisesti vähän alta kulmain, heiluttaa häntää ja sanoo "ih?", niin kyllä lämpenee! Joku muukin kävi kommentoimassa, että se ei taida paljoa stressata. No ei kyllä. Osteopaatti katsoi ensin liikkeet ulkona ja sitten mentiin takaisin sisälle. Huoneessa koiran sai päästää irti tutkimaan paikkoja siksi aikaa, että juteltiin taustatiedot. Sieni kiersi huoneen, totesi että osteopaatti ei aio rapsuttaa koneensa ääreltä ja tuli sitten kyljelleen pötkölleen mun jalkoihin.

Oikean takaraajan liike näytti suppealta ja varovaiselta, raaja lähennettynä (vatsan alla).

Oikeassa sartoriuksessa (räätälinlihas) ja lähentäjissä oli jännitystä. Vaikutti siltä, että oikean takaraajan lähentäjät tekevät liikaa työtä, koska pakaralihakset eivät tue lonkkaa riittävästi. Suositeltu ennaltaehkäisyksi fysioterapeutin antamien harjoitteiden jatkamista aktiivisesti ja säännöllisesti.

SI-nivelistä tuli liikettä molemmista (hyvä juttu siis). Rangassa L2 ja T 10 toimintahäiriöt, vapautuivat helposti käsittelyllä.

Oikean eturaajan kyynärän ojennus hieman rajoittunut, vapautui käsittelyllä.

Ei tarvetta uusintakäynnille.

Koiralla on kuulemma kroppa hyvin tasapainossa, kun vastaa käsittelyyn niin nopeasti ja helposti. Lonkan tilanne ei ole mitenkään erityisen huolestuttava, osteopaatti yritti oikein prosovoida käännellessään sitä, mutta kipureaktiota ei tullut (liikerata kyllä siis osin rajoittunut), eikä se hänen mielestään tunnu niin löysältä, että olisi mitään syytä pelätä jotain sijoiltaan menoja. Kysyin uimisesta, kun siitä olen saanut niin erilaisia mielipiteitä (ongelmana osan mielestä takajalan hallitsematon liike taakse koiran potkiessa vedessä), hänen mielestään hyvää liikuntaa, mutta jos mahdollista, katsoa jollain snorkkelilla että käyttää molempia jalkoja eikä toinen matkusta mukana. Kerroin, että vesimatolla askelsi ihmeen symmetrisesti, mikä on hyvä asia, ja sitä kehoitti jatkamaan. Se sai myös hirveästi kehuja supertasapainoisesta luonteestakin, taas sanottiin, että olisipa kaikki asiakkaat tällaisia. Alussa perustietojen yhteydessä kysyttiin mahdollisesta steriloinnista, osteopaatti kysyi myös syytä mitä harvoin kukaan tekee. Lopussa hän sanoi, että harmi tosiaan, luonteen puolesta sinulla varmaan olisi ollut annettavaa rodulle.

Sieni sienityynyllä.

Varoitin, että tämä seuraava ei sitten ole yhtä kiva potilas. Mudi on käynyt viimeeksi syksyllä 2013 (mihin se aika taas katosi?!) ja sanoin, että kyllähän te viimeeksikin pääsitte nopeasti hyviin väleihin, joten ehkä se ei nytkään syö sua. Mudille sopii hyvin sellainen, että se saa ensin tutkia huoneen ja vieras ei kiinnitä siihen mitään huomiota, vaan juttelee vaan mun kanssa. Mudikin tuli sitten seisomaan mun eteen ja laittoi pään mun syliin Se Ilme (klik) naamallaan: pliis mennään kotiin! Mutta kyllä se siitä aika hyvin lähti ja antoi nätisti käsitellä, tosin takaosaan siirryttäessä väisti todella voimakkaasti, nojasi vasemmalle pois käsittelyn alta niin että painoa ei ollut lainkaan oikean puolen jaloilla. Tämä toistui useasti ja kokeiltiin lopulta niin, että osteopaatti meni kauemmas ja mä tein ohjeen mukaan, silloin oli paljon rennompi ja seisoi aika normaalisti, eli se kuitenkin jännitti vain vierasta ihmistä. Mutta löytyi siitä vikaa ja paljon, sellainen usean nikaman laajuinen "mutka" ja kun sitä alettiin avata, teki selvästi kipeää.

Rangan liike näytti jäykältä ja loppurintarangasta lannerangan puoleenväliin oli "köyry" alue.

Oikea SI-nivelessä oli liikerajoite, joka vapautui käsittelyllä.

Rangassa tuntui olevan durakiinnikkeitä (dura = kalvo selkäytimen ympärillä) T10 ja L4-alueilla, vapautuivat hyvin ja ranka tuntui suoristuvan.

Kallosta ei tällä kertaa löydöksiä.

Suositeltu rankaa ojentavaa venytystä sekä kieppejä rangan liikkuvuuden ylläpitoon.

Paluu osteopatiaan, jos oire jatkuu. Jos pahenee, niin eläinlääkärille tutkimusta ja mahdollista rangan kuvausta varten.

Ehkä ekaa kertaa ikinä mudi kuitenkin oli ihan tosi asiallisesti. Mähän pidän sitä aina niin, että mun käsi on jossain sen kaulakarvoissa, en pidä sitä väkisin paikoillaan mutta kuitenkin ote on valmiina. Jos se päättäisi purra, niin luultavasti se sitten nappaa mun nahkaan vähemmän kovaa kuin vieraaseen, joten parasta katsoa että omat kädet on aina lähinnä. Yleensä se sitten mulkoilee pahalla ilmeellä enempi vähempi koko ajan, mutta nyt se esitti koko valikoiman rauhoittavia signaaleja eikä tuntunut yhtään siltä, että se purisi ketään, vaikka epämukavaa oli. Ihan kuin se olisi ymmärtänyt, että se saa apua. :)

Osteopaatin mielestä kohtaus on ollut hermoston ongelma, ei lihaksiston. Sen on voinut aiheuttaa juuri se pystyyn suuntautunut liike sillä hetkellä, vaikka se ei ollutkaan mitenkään erikoinen mun silmään, mudihan pomppii sillä tavalla päivittäin. Tai sitten se on muhinut siellä pidempään vain odottamassa räjähdystä ja sattumalta se tapahtui siinä tilanteessa. Spondyloosimuutoksia ei käteen tunnu (älkää kysykö, mistä sen kädellä tuntee! Koko touhu oli muutenkin yhtä ihmeellistä kuin ennenkin, näyttää että se ei tee mitään, mutta tekee sitten kuitenkin, ja omin silmin näin molemmista koirista sen hetken kun kireys helpotti ja koko koira rentoutui ja suoristui.), mutta ne kalvot tosiaan oli aivan totaalisen juntturassa. En tiedä, oliko se syy vai seuraus siitä kohtauksesta. Jos kohtaus toistuu, niin sitten se magneetti olisi järkevä vaihtoehto. Piti kuitenkin hyvin mahdollisena, että se ei koskaan uusi, ja nyt pari kolme päivää lepoa rankan käsittelyn takia ja sitten saa elää aivan normaalisti.

Joskus mulla on ikävä sua vain sillä aikaa kun olen töissä. Tiedän, että makaat mun tyynyjen välissä rullalla odottamassa mua.

Kotona kaivoin fyssarin ohjeet esiin ja aloitin tänään jumppaamaan Sienen kanssa. Fyssarikäynnin jälkeen aina vähän aikaa jaksan tehdä niitä, mutta pikku hiljaa homma vaan unohtuu ja jää ohjelmistosta. Varmaan sama kuin kaikissa muissakin elintapojen muutoksissa, aloittaminen ei ole vaikeaa, pysyvä muutos on ;P Osteopaatti oli sitä mieltä, että päivittäin ei tarvitse edes yrittää tehdä, mutta jo pari kolme kertaa viikossa olisi iso etu ainakin nollaan nähden. Meillä on ollut esim. sellaisia harjoituksia, jossa huonompi lonkka on tasapainotyynyn päällä ja parempi vastaavan korkuisella kiinteällä korokkeella, koiraa voi varovasti töniä tai parempaa jalkaa nostaa ylös, jotta joutuu oikeasti käyttämään huonomman puolen lihaksia. Se on ollut aina hirveetä säätöä. Namilla jos yrittää ohjata koiran asemiin, kohtelias tatti enemmän vaan venyy ja yrittää välttää astumasta minkään päälle. Seuraava vaihtoehto on käskeä koira seisomaan ja mennä laittamaan korokkeet yksitellen sen alle, tai sitten nostaa koira niiden päälle. Jalat leviää minne sattuu ja se siirtelee niitä ja on hämillään, ja koska se on niin työlästä, parin viikon jälkeen yleensä se vaan aina loppuukin.

Vaan nytpä oli eri ääni kellossa! Sain tyynyn laskettua lattialle ja olin vielä kyykyssä, niin siellähän oli jo yksi kappale tatteja mallaamassa takajalkojaan asemiin. Sain joko pelkän oikean takajalan, tai jos en heti palkannut, se teki tilaa toiselle jalalle kanssa. Ennen kaikkea se koiran ilme, sen sijaan että se olisi hämillään ja vähän luimussa mun siirrellessä sitä, se itsevarma ja aktiivinen "mä niin tiedän mitä tässä tehdään!" -ilme on vaan ihan huippua. :) Yritettiinhän tätäkin sille joskus opettaa sekä sheippaamalla että namilla ohjaten niin että palkka tulee kun se jalka osuu tyynylle, mutta se ei koskaan tajunnut niistä yhtään mitään. Kunnes nyt tuli tämä korokeprojekti uudestaan kaukoja varten, ja näemmä se aika hyvin yleisti eri korokkeelle aivan saman asian. Parasta! Veikkaan että jaksan ihan eri tavalla nyt jumpatakin sen kanssa tätä.

Mudiyhdistys muisti herra käyttövaliota itsensä kokoisella taululla. Onko taulu siis iso vai muri piäni?