Operanttia teoriaa tokoliikkeistä

Viisi asiaa, jotka määräävät koulutuksen onnistumisen, ovat: ajoitus, kriteeri, vahvistetiheys, palkkion suunta ja palkkion laatu. Nämä ovat kaikki ohjaajan taitoja - miksi niin usein sitten syytetään koiraa, että "ei se opi"?


Koulutuksen rakenne tarkoittaa järjestystä, jossa uuden koulutettavan asian kanssa edetään. Järjestys on sama kaikille käytöksille:

• 1. Toiminnan aikaansaaminen: vaihtoehtoja ovat sheippaaminen, poimiminen tai kohteet
• 2. Alkuyleistäminen: neljässä eri helpossa paikassa, jotta koira ei vahingossa liitä jotain epäoleellista mukaan käytökseen, esim. pakastimen sijainti perusasentoa tehdessä
• 3. Vihjeen liittäminen
• 4. Latenssi (=viive annetun vihjeen ja käytöksen aloittamisen välillä): harvoin tarpeen treenata ellei jotain ole mennyt jossain vaiheessa vikaan. Jos on, silloin latenssi huono usein muissakin käytöksissä
• 5. Ärsykekontrolli (=koira tekee käytöksen vihjeestä, ei tee ilman vihjettä, ei tee toisesta tutusta vihjeestä, ei tee toisesta tuntemattomasta vihjeestä - lyhyesti "kuullun ymmärtäminen"): kaikissa asioissa täydellinen ärsykekontrolli ei ole lähellekään tarpeen, mutta toisaalta moni ongelma liittyy ärsykekontrollin puutteisiin (ennakointi, liikkurin käskytykseen reagointi, jäävien sekoittaminen, jne)
• 6. Yleistäminen (eri ympäristöt) & 7. Siedättäminen (eri häiriöt): liittyvät yhteen eikä niitä ole syytä erotella tarkasti - 20 toistoa x 20 eri paikassa x 20 eri häiriötä -muistisääntö
• 8  Kesto
• 9. Etäisyys
• 10. Määrä (=kuinka monta osaa koiran tulee tehdä ennen palkkiota valmiissa liikkeessä, esim. voittajaluokan ruutu: alkuperusasento, ruutuun meno, seisomaan pysähtyminen, maahan meno, odotus maassa, seuraamaan tulo, loppuperusasento)

Kun alkupään osat on tehty huolella, toistoja on tullut jo valtava määrä, ja sen jälkeen loppupään kesto, etäisyys ja määrä on hyvin pienellä vaivalla tehty. Silti niin moni kiirehtii nimenomaan niihin. Halutaan harjoitella paikalla olon kestoa, vaikka koira ei osaa mennä ilman apuja maahankaan. Veivataan pitkää seuraamista, vaikka ensimmäisessä askeleessakin olisi vielä parannettavaa. Treenataan jääviä seuraamisen yhteydessä, vaikka koira sotkee pahasti asentokäskyjä keskenään, jne jne jne.

Onnellinen oppilas. <3

Ruutu. Moni "tavallinenkin tokoilija" käyttää kosketusalustaa, mutta sen ongelma on se, että koira keskittyy enemmän etsimään alustaa kuin ruutumerkkejä, ja näin ollen sen ymmärrys merkkien merkityksestä jää väistämättä ainakin osin puutteelliseksi. Tämä näkyy helposti sitten kun alustaa häivytetään ja ollaan vieraissa paikoissa tai kun ruutua vaan siirtää vähän eri kohtaan - koira ei ymmärrä mitä sen tulisi etsiä, koska merkit eivät merkitse sille mitään. Valinta on siis ehdottomasti sheippaaminen. Alkuun eteneminen on toki nopeampaa kosketusalustalla tai varsinkin valmiilla palkalla, ja tämä on suuri ero eri menetelmien käyttäjien välillä. Moni "tavallinen tokoilija" haluaa sen vauhdin heti alusta asti, koska uskoo, että sitä ei enää myöhemmin saa lisättyä.

Toinen iso ero ruudun opetuksessa operantisti vs. "perinteisesti" on kohta numero yhdeksän, etäisyys. Operantissa tavassa se tulee vasta tuolla hyvin loppupäässä asteikkoa eli opetetaan viimeisimpien asioiden joukossa. Siihen mennessä koira osaa mennä sinne 1-5m matkalta täsmälleen oikeaan paikkaan eri paikoissa, häiriöissä ja erilaisten ruutumerkkien keskelle ja eri sivuilta lähetettynä. Tavallinen tokoilija järjestään on hyvin nopeasti siellä 25 metrissä lähettämässä koiraa, koska etäisyys usein itsessään lisää koiran vauhtia ja koska "pitäähän sen oppia menemään ruutuun täältä eikä me voida nysvätä missään viiden metrin päässä". Operantti koira, kuten kaikki muutkin koirat, kuitenkin yleensä ihan opettamatta osaa juosta. Kun koira tietää hyvin varmasti mihin se juoksee, ei etäisyys eikä vauhtikaan usein sitten olekaan enää juttu eikä mikään. Allekirjoitan saman ilmiön esim. haun rullailmaisua kentällä treenatessa. Ainoa hyöty ukkojen sijoittelusta 50 metriin on se, että koiralla menee 50+50m juoksemiseen hieman enemmän aikaa kuin 10+10m matkaan, ja ohjaaja kerkiää sinä aikana siirtyä paremmin keskilinjalla eteenpäin, jotta koira tekee kunnon kolmion. Kuitenkin kun pointtina on kouluttaa rullan ottoa, palautusta ja näytölle menoa, on aivan turhaa tuhlata käytettävissä olevaa energiaa edestakaisin juoksemiseen. Jos koira tietää sillä 10m matkalla mitä se tekee, niin aivan varmasti se irtoaa sinne viiteenkymppiin tekemään saman asian. Silti ihmisillä on usein kauhea tarve mennä hirveän kauas (varsinkin metsässä!), vaikka sanoisi että jää kymmeneen metriin kun harjoittelemme rullan tuontia emmekä etsimistä, niin saa huutaa vielä perään että riittää jo ja jää oikeasti just siihen, kun en todellakaan halua nyt harjoitella juoksemista. Tämä tulee ihan siitä, että moni tavan tokoilija ja harrastaja ylipäänsä ei oikeasti opeta koiralle jotain asiaa (ruutu, merkki, eteenmeno, agilityn hyppykorkeus, jne) niin että se todella ymmärtää sen, vaan totuttaa koiran vakioetäisyyteen/korkeuteen ja ehdottomasti treenaa aina sillä, koska "turha niitä muita on harjoitella". Sen takia ne maalimiehetkin lätkitään joka kerta sinne viiteenkymppiin. Lisäksi tässä on varmaan myös sellainen huijausaspekti koiran motivaation suhteen. Etäisyys usein itsessään lisää sitä vauhtia, eli kun kohde on kaukana, koira päättää mennä ainakin hidasta laukkaa ravailun sijaan. Vauhti on kuitenkin pitkälti motivaatiokysymys ja jos se vauhti "huijataan" pitkällä välimatkalla, onko se oikeasti motivaatiota? Eikö voisi keskittyä lyhyellä matkalla varmistamaan, että koira todella vilpittömästi itse haluaa mennä sinne mihin sitä ollaan lähettämässä? Eli esim. haun ilmaisua koulutettaessa koira juoksee koska se tietää että tietty kaava johtaa näytöllä olevaan palkkioon, eikä vain siksi, että maalimies on niin kaukana.

Välihuomautus: Noin teoriassa. Minä uskon, että tunneoppiminen on oleellinen asia ja jos koira toistaa tiettyä asiaa pitkään teknisesti, hieman matalassa vietissä, lyhyellä matkalla, ja tekee ne toistot ravaamalla, on koiria, joiden voi olla vaikeaa päästä siitä ravista sitten yli. Näkisin Sienenkin hyvinkin riskiryhmässä. Toisaalta taannoinen eteentulokokeiluni osoitti epäilyn olevan aivan tarpeeton. Olin tehnyt 2-6 askeleen matkalla ja kokeilin sitten kylmiltään 15 askeleen matkaa, ekalla koira tuli sivulle, muistutin läheltä yhden eteen tulon, ja uusinnalla osasi tulla eteen. Reipasta laukkaa loppuun asti, vaikka eteen tulojen opetus on ollut hyvin "teknistä nysväystä" ilman ajatustakaan vauhdille. Toisaalta kun se varmuus tekee sen vauhdinkin, ja varmuus taas tulee teknisen nysväyksen kanssa. Oleellista on vaan se korkea vahvistetiheys, eli koiraa palkataan paljon yrittämisestä ja sen mielestä on hauskaa ja kannattavaa tehdä paljon sitä teknistä nysväystä. Jos kriteeri olisi täydellisyys ja koira jäisi monen monta kertaa ilman, sille vielä ehkä sanottaisiin että yritäpäs nyt vähän enemmän, niin se ei yrittäisi kohta lainkaan, eikä matkan lisäyskään toisi vauhtia. Ehkä se tuleva vauhti onkin siis enemmän kiinni vahvistetiheydestä ja koiran itsevarmuudesta alkeisharjoituksista alkaen?

Etäisyys vaikuttaa kovasti myös palkkaamiseen. Palkan suunta on 50% lopputuloksesta (lähde: Tanja, jonka lähde on Tommy Wiren, jonka lähde tiettävästi Bob Bailey - jos luet tätä ja olet kiinnostunut aiheesta, mutta et tiedä kuka on Bob Bailey, on syytä googlettaa pikaisesti!). Palkan suunta on ruudussa oleellinen keino hilata koiraa kohti täsmälleen oikeaa paikkaa. Jos ohjaaja on 25 metrin päässä, kukaan ei osaa heittää niin täsmällisesti, ja on koiria joille heittopalkka ei sovi lainkaan, vaan palkka tulee aina toimittaa koiralle. Kun ohjaaja on lähellä, hän voi mennä palkan kanssa ruutuun sisään vaikka valmiiksi jommasta kummasta sivusta ja palkata koiran niin, että se palkkaa tavoitellessaan liikkuu vielä lisää haluttuun suuntaan.

Metsä.

Ohjattu nouto. Kapulat toimii itsessään koiralle selvänä kohteena, mutta suuntien alkeisopetusta ei kannata tehdä suoraan kapuloilla, ettei nouto vahingossa kärsi. Hyvä valinta on esim. vaaputtimet (pieneen painoon valettu, pystyasennossa oleva kosketuskeppi). Erikoishuomio siitä, että ensin tehdään kunnon sanalliset vihjeet ja sitten vasta elevihje, jos sellaisen haluaa. Kokeessa on sallittua näyttää sanallisen käskyn kanssa käsimerkkiä, pakko ei toki ole. Useat koirat lukee luonnostaan ohjaajien eleitä todella hyvin, joten pitäytyminen sanallisissa vihjeissä varmistaa, että koira todella ymmärtää sen, eikä arvaile ohjaajan käsimerkkien perusteella.

Kaukot. Koska oleellisinta on koiran oma ymmärrys siitä, että jalkojen tulee pysyä paikallaan, ehdottomasti kohteen (pieni koroke, mihin jalat juuri mahtuu) avulla. Ensin opetetaan laittamaan ja pitämään valitut etu- tai takajalat korokkeella ja sitten aletaan yhdistää ennalta tuttuja asentokäskyjä korokkeen kanssa. Eli koira korokkeelle, jalkakäsky, asentokäsky, tarvittaessa muistutus jalkakäskyllä että jalkojen tulee pysyä paikoillaan. Tätähän töppösen kanssa vähän niinkuin sinnepäin ollaan nyt tehty, kun aloin huvikseni opettaa sille etujalkakaukoja. Paitsi että opetin jalat korokkeelle ja sitten ohjasin namilla vaihdot. Pelkillä käskyillä se tuskin olisi pitänyt etujalkoja korokkeella, joten "oli pakko huijata". Mitä jos opettaisi sen korokkeen vielä vahvemmaksi ensin? ;P Tunnistan itseni tästä oikein erinomaisesti, kärsivällisyys ei ole missään asiassa hyveeni ja näissä jutuissa yritän tosi monessa paikassa oikoa. Kuka jaksaa junnata viikkokaupalla jotain jalkojen pitoa korokkeella? Junnata? Ei kai siinä olekaan oleellista junnata jotain samaa, tietylle tasolle jumiutunutta treeniä vain määrän vuoksi, vaan nimenomaan koko ajan edistyä ja viedä asiaa eteenpäin, opettaa sitä koiraa. Minä muutamalla tavalla koetin houkutella tai häiritä koiran jalat pois asemista, jos se lipesi niin mudille kärsii sanoa "oho" ja sitten otettiin uudestaan. Jos se pysyi, se sai hyvän palkan ja kehut ja nyt se osaa sen. Juu eh...

Sieni osaa tehdä edessäni seisomaan nousuja nykyään muodissa olevalla pompputekniikalla (paino valmiiksi takaosalla, tärkeää takajalkakaukoissa), ja se on sen mielestä jopa tosi hauskaa vaikka se on opetettu ihan perinteisesti houkuttelemalla ja sitten häivytetty nami pois kädestä, mutta sillä ei ole ainakaan kovin suurta ymmärrystä että takajalkojen tulisi pysyä paikoillaan. Se tekee vahingossa hyviä ja sitten taas monta toistoa, missä ei ole lainkaan ajatusta jalkojen paikalla pitämisestä. Olen ajatellut, että lonkkien takia ylipäänsä etujalkakaukot voisi olla sille kuitenkin paremmat. Lisäksi mä en vaan saa sheipattua Sienen takajalkoja korokkeelle, olen yrittänyt myös fyssarin yhtä jumppaliikettä varten, mutta siitä ei tule mitään! Jos ja kun koiralla on näin huono ymmärrys ylipäänsä takajaloistaan, kuinka realistista on se, että se vahingossa asennonvaihtoja veivaamalla ymmärtää että palkan saannin kriteerinä on asennon muutoksen lisäksi ne takajalat? Etujalat sheippasin korokkeelle nopeasti, tosin pysyminen pitää opettaa hieman huolellisemmin kuin mudille. ;P

Pöyristyttävää, että tie kehtaakin päättyä edessäni!

Luoksetulon pysäytykset. Jo ennalta osattuja seiso (tai maahan) -vihjeitä ensin mahdollisimman erilaisissa tilanteissa mahdollisimman kovassa vauhdissa ilman, että tilanne on kohti ohjaajaa, eli ohjaaja esim. juoksee koiran rinnalla. Kun koira näin osaa kriteerit täyttävän pysähdyksen, tehdään seuraavaksi esim. kierrossa kohti ohjaajaa ja vasta aivan viimeisenä suorassa luoksetuloliikkeessä. Palkan suunta on edelleen 50% lopputuloksesta, joten takapalkka tai ohjaajan heittämä palkka koiran taakse.

***

Mulla on useampi Jean Donaldsonin kirja ja nyt olen taas lueskellut niitä. Osui silmääni juttu kanoista. Esimerkissä kanoja koulutettiin päivässä 2min x 4, ja nämä koulutukset oli kanojen ainoa tilaisuus saada ruokaa. (En tiedä, miten kahdeksassa minuutissa ehtii syödä vuorokauden ravinnontarpeen...?) Kanoja opetettiin nokkaisemaan lappua, jossa oli kolmion kuva. Tarjolla oli myöhemmin myös ympyrän ja neliön kuvat, ja jos kana nokkaisi väärää, seurasi negatiivinen rangaistus (=palkkion mahdollisuus poistuu), eli kolmion kuva otettiin puoleksi minuutiksi pois tarjolta. Puoli minuuttia on pitkä aika kahden minuutin sessiosta, ja pitkä aika myös päivän kokonaisesta kahdeksasta minuutista mitä syömiseen oli mahdollista käyttää. Yksikään kana ei tehnyt samaa virhettä toiste, vaan keskittyi hyvin tarkasti nokkaisemaan vain oikeaa kuvaa. Miksi ihmiset ei osaa käyttää tällaisia menetelmiä koirien kanssa? Iso ongelma on varmasti se, että häkissä elävä kana, joka otetaan 4x2min ajaksi esille, elää hyvin paljon kontrolloitumpaa elämää kuin keskiverto lemmikkikoira, jolla on leluja, puruluita, rapsuttajia ja aika paljon kaikkea tarjolla kun se vaan keksii haluta. Tällöin ne asiat ei tietenkään toimi samanlaisina vahvisteina. Jos se kanakin menisi koulutuksen jälkeen häkkiinsä, missä sillä olisi rajattomasti tai vaikka vain hieman ruokaa saatavilla, sille olisi varmaan ihan sama, että väärää kuvaa nokkaisemalla se menettäisi mahdollisuuden syödä. Mutta kukaan ei halua pitää lemmikkiä, joka asuu häkissä ja jota ei saa olla huomaavinaankaan muuta kuin kahdeksan minuuttia päivässä. Koska me halutaan lelliä niitä, sitten niiden pitää ottaa vastaan myös ne koulutusmenetelmät, jotka sisältää pakkoa, kuria, rangaistuksia ja kaikkea mahdollista millä koira koetetaan saada tottelemaan ohjaajaansa...

Hepuli päivässä pitää mielen virkeänä ja kropan notkeana.

***

Tämän kurssin yksi vaikutus minuun on ollut myös se, että jaksan entistä vähemmän lukea keskusteluja netissä "kuinka koulutan koiralleni sen ja tämän" tai "mitä teen kun koirani ei tottele". Tulee sellainen epämääräinen ahdistus ja turhautuminen kun ihmiset todella neuvoo ihan mitä sattuu ja toiset uskoo kaiken mitä ne lukee...