Syksyä

Sieni on tehnyt ahkerasti kosketuskeppiä eri tilanteissa. Yhtenä iltana kotona käskin mudin sängylle ja Sieni oli tarkoituksella vapaasti lattialla. Tein kosketuskeppiä vuorotellen kummankin koiran kanssa. Pari kertaa vaihdettuani (rintamasuunta toimii vihjeenä kenen vuoro) tapahtui just se mitä odotinkin, eli Sieni joka ei ollut käsketty mitenkään mihinkään, kyllästyi odottamaan vuoroaan ja nosti etujalat sängylle ja ryysäsi mudin ohi koskemaan keppiä. :D Tällaista ei tulisi mieleenkään tehdä ulkona "oikeissa" treeneissä tai millään kuivanappuloita paremmilla nameilla, mudi ei todellakaan antaisi tulla jaolle. Nappulat on sen mielestä vaan sellaista viimeistä ruokaa jos mitään muuta ei todellakaan maailmassa tarjoilla, eikä se niiden takia kärhämöi minkään tyhmän kosketuskepin nimissä.

Koiran mielestä on edelleen kamalaa jos toiset kieltää omia koiriaan, joku tekee äkillisiä uhkaavia liikkeitä, esim. luoksetulon stopin korostetut avut joissa hiha kahahtaa tai häiriötreenien rajuotteiset houkutukset tai ylipäänsä sellainen yleinen kaaos missä kaikki tekee kaikkea. Se suorittaa kyllä koko ajan esim. kosketuskeppiä, mutta virkamiesmäisesti ja hieman poissaolevana, silleen luimussa. Reilu viikkohan tällä uudella systeemillä vasta on pelattu, ei liene realistista odottaa, että koira hetkessä muuttuisi. Mun mielestä se kuitenkin ehkä aavistuksen paremmin pääsee huonoista hetkistä yli ja nimenomaan itse, ilman että minä teen mitään (muuta kuin palkkaan sitä siitä virkamiesmäisestä suorittamisestakin). Sehän se yksi ongelma on ollutkin, mä yritän hetsata ja kannustaa, koira ei vastaa siihen, mua ahdistaa, koiraa ahdistaa yhä enemmän. Tänäänkin oli ihme treeni, missä hyvät ja huonot pätkät vuorotteli enemmän kuin aikoihin, mutta miten hyvin se pystyi muuttamaan myös huonosta hyväksi! Ehkä meillä on Alku. :)

Eteen tulot on kääntymistreenillä pääosin suorempia, mutta nyt meille on jäänyt väljyys. Sadetakkitreenin jälkeen koira ei siis palautunut tiiviiksi kun se sen päivän väisteli helmaani.

Lähellä pysymisessä hyvä häiriö löytyi yllättäen seinää kohti kävelemisestä, samoin tänään hallissa levällään olleet tunnarikapulat ja niiden muovilaatikko oli paha paikka. Lopulta päästiin kävelemään kapuloiden yli kontaktin katkeamatta, mutta näitä ehdottomasti lisää!

Harmittaa, että Sieni on kärsinyt niin pitkään niin sopimattomista ja vaihtuvista koulutusmenetelmistä. Mulla oli vielä ensi viikonlopulle katsottuna yksi hakukoe, olen sitten kuitenkin niin tittelinkipeä että olisin kauheasti halunnut sen HK1-koularin vielä tälle syksylle. En ilmoittanut, ei se kiintorullailmaisukaan ole nyt parhaimmillaan kun siinä oli niitä rullan kireydestä johtuvia säätöjä ja liian löysän rullan laukeamisia, jotka söi koiran yleistä itseluottamusta. Nyt musta tuntuu, että kannattaisi unohtaa kaikkien lajien koeajatukset vuodeksi tai pariksi ja opetella rauhassa tokoon ja tottikseen tätä uutta systeemiä. Mutta kun pelottaa, että aika loppuu kesken. Tiedän, että ei se määränpää, vaan yhteinen matka, mutta olisi vaan niin epäreilua että juuri kun se olisi koularinsa ja kunniansa ansainnut, sen fyysinen terveys tulisi vastaan... ihan kuin se koira näistä mitään ymmärtäisi. Minun kunniani ja ongelmani se on.

Käsi ylös kuka varastaa ja syö toisten kenkiä!!

Töppösen rapsuttelu alkoi taas kuin tyhjästä noin viikko sitten. :( Lämmitys on ollut joitakin viikkoja päällä. Mitään sen ruokinnassa, hoidossa tai elämässä noin muuten ei ole muuttunut, joten eiköhän se siitä johdu. Tämä on jokatalvinen ongelma, se alkaa itsestään just näitä aikoja ja loppuu yhtä itsestään joskus maalis-huhtikuussa. Viime kevättalvellahan kokeiltiin eliminaatiodieettejäkin eikä niistä ollut mitään apua. Ainoa mikä vähän ehkä auttoi, oli Virbac Allerderm Spot-On -liuos. Se yksi ampulli ei ollut edes mitenkään kallis, joten pitäneepä käydä kokeeksi ostoksilla klinikalla.

Töppönen oli nyt sitten pk-lehdessäkin:

Töppösen osalta tokossa vaikeinta oli häiriötreeni, missä kaikki seurautti koiriaan pienellä alueella ja kouluttaja kävi vielä namien ja lelujen kanssa houkuttelemassa niitä pois asemistaan. Namilla imutukseen ottaminen vei mudin mukanaan melkein joka kerta! Lopulta mä nappasin sitä pannasta ja ärjäisin aika tunteella että lopeta tollanen ja että käsky oli "seuraa!", niin johan alkoi mudi pelittää ja pitää paikkansa. Voi voi voi sentään kun nämä koirat on niin erilaisia... lisäksi sille tehtiin sivulle tuloon häiriötreenejä, missä ihmismuuri oli edessä. Hassusti se jonkun jalkojen välistä aina puikahti tai jos ei, niin kiersi koko muurin. Lisäksi sellainen, missä oli kolme ihmistä jonossa metrin välein. Menin ensin viimeiseksi kutsumaan koiran, ja sitten keskelle, ajatuksena että se ei varmaan katso kenen sivulle menee. No hyvin kyllä erotti oikeat jalat. :D

Mudibodailua (c) JM

Viime viikolla kävi pikku äksidentti. Töppösen kanssa nämä irtokoirakohtaamiset noudattaa valitettavaa kaavaa. Juuri kun on kulunut pari kuukautta tai puoli vuotta ja olen vastaehdollistamalla saanut koiran taas luottavaisemmaksi vastaantulijoiden suhteen ja se pystyy ohittamaan hiljaa ja jopa suht rennosti, romahtaa koko aivopesu kerrasta kun se yksikin ei-toivottu kohtaaminen sattuu. Töppönen on epävarma ja se on valitettavasti siksi hyvin provosoiva, ja sen takia se varmaan aina onkin se jolla on ongelmia, Sienellä kun ei ikinä ole ollut mitään tällaisia kohtaamisia. Sieni on hyvin sosiaalisesti taitava ja itsestään varma koira.

Koska näkyvyys oli huono ja kuuluvuus liikenteen takia heikko, ja polussa oli siis juuri mutka, koirat tulla tupsahti liki kuonokkain. Sieni itse asiassa ilmaisi mulle, että edessä on jotain, ja olin jo ottanut fleksejä lyhyemmälle ja koiria hallintaan, kun vieras koira oli polulla töppösen naaman edessä. Sekunnin ne vaan tuijotti toisiaan, kerkeisin rääkäistä "odota!" tai jotain että mudi pysähtyi. Sitten töppönen alkoi murista, mistä vieras koira provosoitui oikein kunnolla, ja sen takaa tuli toinenkin. Irti. Mulla toimi kerrankin refleksit ja kiskaisin mudin jostain nahasta roikottaen ylös ja kainaloon, valjaiden kahva ei osunut käteen. Ajattelin vain että jos ne alkaa tappelemaan niin tulee rumaa jälkeä, en ehtinyt miettiä että kenen koira raatelee kenet, vaan ylipäänsä vaan että poistan tämän provosoijan niin ehkä säästytään rei'iltä. Vieraiden koirien omistaja karjui omilleen jostain näkymättömistä, toisen se sai aika nopeasti kiinni, toinen, se edellä tullut ja naamakkain töppösen kanssa joutunut ei kuullut mitään. Töppönen rääkyi tässä vaiheessa ihan sekona mun kainalossa ja mä valmistauduin potkaisemaan toista koiraa, jos se mun päälle meinaa nousta raivoamaan. Aika harva koira sitten oikeasti kuitenkaan alkaa vierasta ihmistä uhmata, varsinkaan kun se itse ei ollut edes aggressiivinen ennen kuin mun koira aloitti. Sitten mua on aina kiinnostanut sekin, voisiko töppönen jossain tilanteessa kääntää sen aggressionsa minuun. Aika lähellä oli kun korjasin otetta siitä toisella kädelläni, mutta kyllä sillä sen verta järjen valo paloi, että kiinni käymisen sijaan se vaan sitten tökkäisi mun kättä kun tajusi että se on mun lihaa. No, vieras koira ei sitten onneksi lähtenyt uhmaamaan ihmistä, jotain se siinä pyöri vielä, kun minä keskityin jo enemmän rauhoittelemaan mudia kuin katsomaan vierasta. Sieni oli perääntynyt pari metriä taaksemme. Kun tilanne oli ohi, laskin mudin alas ja pyysin omat koirat istumaan ja vetämään henkeä. Sieni oli kauhean helpottunut ja heitti pari volttia siinä riemuissaan, se palautuu nopeasti. Töppönen ei. :( Sillä oli mennyt siinä rytäkässä fleksin naru tassun ympäri ja tutkailin sitä siinä, ei onneksi suurempaa vahinkoa. Mun peukalo oli aika kipeä, mutta onneksi parani itsestään, varmaan jotenkin vaan vähän nyrjähti.

Nyt me sitten taas ulkoillaan taskut täynnä ruokaa ja vastaehdollistetaan mudia. Vain jotta joskus sitten voi tulla taas seuraava tällainen. Minä olen kuitenkin oppinut kärsivällisyyttä ja jonkinlaista hermojen hallintaa. Elämä on, ei mahda mitään. Siinä vaiheessa ei enää hyödytä keuhkota kellekään, päin vastoin, omatkin koirat rauhoittuu nopeammin kun itse yrittää olla ihan cool. Vahinkojahan sitä paitsi voi sattua kaikille. Minullekin on sattunut. Pahinta on sellainen piittaamattomuus. Ei edes uskota että se oma koira tottelee, mutta päästetään se silti irti, kun se on niin mukavaa ja mitäs tuosta.

Haluaisin kuitenkin muistuttaa kaikkia, että Suomen laki jättää aika vähän tilaa tulkinnoille. Koiran laiton irtipitäminen katsotaan aina sen omistajan tai haltijan vastuun laiminlyönniksi, jolloin kyse on tuottamuksellisuudesta, mistä taas syntyy korvausvastuu. Vaikka mun kytketty koira kuinka "aloittaisi", koko roskan maksaa se, jonka koira oli irti. Onneksi ei nyt sattunut pahemmin esim. mun peukalollekaan. Asun pienessä kaupungissa aika lähellä taajaman rajaa, mutta ei tämä ole mikään erämaa, missä saa olla yksin edes arkiaamupäivällä. Ei siihen voi tuudittautua, että ei sieltä ketään tule ja kyllä mä nyt voin vähän pitää omaa koiraani irti. Ei, ellei se ihan oikeasti ole hallinnassa. Siispä jos oma koirasi on kiltti ja ystävällinen, onko se sitä myös kun toinen provosoi ja tilanne tulee äkkiä? Täällä päin ulkoilee myös minipossu, totteleeko koirasi heti eikä minuutin viiveellä jos osutte polun mutkassa nokakkain sellaisen kanssa? Vaikka kellekään ei sattuisi mitään fyysistä vahinkoa, mun sielua särkee se henkinenkin kuorma, mitä pieni suuri muri parka taakkanaan joutuu kantamaan. Miten väärin onkaan vakuuttaa sille, että ei hätää, kun sitten taas kuitenkin on?

Meillä kaikilla oli niin kauhian mukavaa, paitsi sillä yhdellä, joka olisi mieluummin ollut missä tahansa muualla! c) JM

Ei koskaan ei

Mikähän maailman mahti saa ihmisen ajamaan sunnuntaipäivänä 150km/suunta kun juuri ja juuri veden puolella olevaa pisaraa sataa taivaan täydeltä? Kolme tuntia kaatosateessa ja jääkylmä luita ja ytimiä myöten, eikä se oikeastaan sitten kuitenkaan tuntunut edes mitenkään tyhmältä? Mutta kyllä vaan taas voi arvostaa kotihallia, harvoin olenkaan enää treenannut näissä säissä tokoa ulkokentällä ;P Tänään siis alkoi Koirakoulu Leikkiinkutsun Motivaatiota operantisti -kurssi ja tämä oli osa 1./4. Tilasin itse kyseisen kurssin Tanjalta, tässä lainaus fb:stä: 

"Musta tuntuu, että elän jonkinlaista muutosten aikaa mun koiran koulutuksessa. Kyllä nää menetelmät on teoriassa tuttuja ja jotain on mudillekin käytetty, mutta niin on käytetty montaa muutakin, ja hetsaus, vaatiminen, paineesta intensiivisyyden hakeminen jne "perinteisemmät" toimii sille ja musta se on silloin hyvä tyyli. Sienelle ei vaan kerta kaikkiaan toimi, ei vaikka kuinka haluaisin ja vaikka musta tuntuisi vaikealta ja jopa vastenmieliseltä alkaa johonkin "naksutinkikkailuun". Fakta nyt vaan on, että esim. Sienen noudon kanssa on säädetty ihan hirveästi. Se palautti nuorena eteen, mutta se hajosi koska oli vähän hatarasti kokoon kasattu ennen ekoja avo-kokeita. Sitten sitä yritettiin korjata mm. perinteisellä "vino -> älä palkkaa vaan ota uudestaan kunnes tuo suoraan" -tyylillä. Kas ihmettä, koira ei tee kohta mitään, sitä ahdistaa ja mua ahdistaa ja koulutus on kamalaa. Vaihdettiin palautus suoraan sivulle ja se toimi alkukankeuden jälkeen hyvin, kunnes halusin kuitenkin pk-puolta varten opettaa sen eteen, Eihän se nyt jumaliste ole kuin yksi temppu ja jo on kumma jos en saa koiraa tajuamaan mitä tarkoitan! Tanja oli eka ihminen, joka sanoi, että Sienen osaamisella kriteerin rajana voi olla esim. 45 asteen vinous ja PALKAN SUUNNALLA korjataan koiran paikkaa. Tällaisen koiran kuitenkin pitää saada paljon palkkaa yrittämisestä jotta se jaksaa tehdä jotakin, ja jos koiralla ei ole käsitystä mikä se oikea paikka on, nillittäminen "vähän vino, tee uusi toisto, palkan saat vasta kun olet täydellisen hyvin" saati minkäänlainen "no perkele, tottele kun sanotaan!" ei johda mihinkään muuhun kuin koiran ahdistumiseen. No kas ihmettä jälleen, ei mennyt kauaa kun eteen tulot oli varsin hienoja eikä se mitään 45 astetta vinoja enää tosiaan tarjoa vaikka alkuun sai niistäkin paljon palkkaa ("sitä saa mitä vahvistetaan, eihän sellaisia voi palkata!"). Ja mikä huojentavinta, aiemmin edessä lässähtänyt epävarma koira pystyy nyt tarjoamaan skarppeja ja hyväryhtisiä eteen tuloja kun sillä on hyvä mieli yrittää. Viettipommiksi se ei toki edelleenkään muuttunut mutta omalla temperamentillaan se voi tehdä kivasti tai tosi surkeasti ja se kiva olisi se tavoite.

Ongelma on se, että mä en osaa lähestyä liikkeitä tuolla tavalla, eikä osaa mun täkäläiset treenikaveritkaan niin ihania ja kannustavia kuin muuten olettekin! Pyysin sitten täsmäkurssia Tanjalta ja sitä sain. Tällaisia koiria on pitkiksissä paljon ja tää suunnattiin niille (oma lehmä ojassa, haluisin tietysti katsella kanssakurssilaisina kaikista roduista mieluiten niitä)."

Kurssin ekalla kerralla käsiteltiin perustaidoista (= lähellä pysyminen, luopuminen, rauhoittuminen, kohdetyöskentely/kosketuskeppi) kosketuskeppiä ja lähellä pysymistä. No, osaahan mun koira tökkiä sitä palluraa ja kyllä se pysyy hallinnassa vaikka päästän sen vapaaksi, eh...? Etukäteen ilmoitin, että haluan tällä kurssilla katsoa kentälle menoja/oikean vireen löytämistä aloituksiin, seuraamisen kestoa ja käännöksiä sekä ylempien luokkien kaukokäskyjä (ne seisomisen sisältävät) jos jotain liikkeitä pitää nimetä.

Onpas tatti vihainen!

Autosta ottaminen tapahtuu niin, että koiralle annetaan lupa tulla ja kun sen kaikki neljä jalkaa on maassa, treeni alkaa heti. Tarvittaessa vilkkaan nuoren koiran voi ihan imuttaa nameilla ettei se ehdi alkaa säheltää ja toistaa kaikkea ei-toivottua. Sienellä kriteerinä on kontakti, josta "jes" ja namia kaivaessa liikutaan eteenpäin (haluttuun aloituspaikkaan), annetaan nami ja uudesta kontaktista sama. Tämä toimi joka kierroksella tänään tosi hyvin. Kun ollaan perillä, varsinainen treeni alkaa heti. Kysyin halleista ja muuten jos ei autoa saa ihan lähelle tai jostain syystä vaan voi aloittaa suoraan autolta, niin rauhoittumisen opettaminen (peitolle/häkkiin = kohde) ja erikseen joku "mene vaan" -vihje mikä tarkoittaa että ei kannata tarjota kontaktia vaan voi mennä nuuskimaan omiaan ja kävellä kuin lenkillä. Kontaktikävelyn/lähellä pysymisen voi myös laittaa vihjeelle, mutta koirat on aika hyviä erottamaan "tämä on kenttä" ja "nyt on treenit" ja käytös saisi olla automaatio. Sienen hallitreeneissä voin viedä koiran halliin kuten tähänkin asti, laittaa sen reunaan "käy siihen" ja sitten kun menen hakemaan koiraa, aloittaa siitä kun irroitan sen remmistään.

Ensimmäinen kierros tehtiin kosketuskeppiä. 3 x n. 1min toistot. Jokaisen sarjan jälkeen koira meni autoon pariksi minuutiksi pitämään pikku taukoa ja ohjaaja sai lisäohjeita. Kolmannen jälkeen tuli pidempi tauko eli kierros jatkui seuraavaan koiraan. Eka kierros tehtiin vain kuten on kotona tehty. Tässä namit saa olla kädessä. Sieni oli hieman hämillään vieraasta paikasta ja ihmisistä ja suoritti koko ajan hyvällä temmolla, mutta aavistuksen ehkä lytyssä. Toisella kierroksella Sientä häirittiin sen omalla raippakanalla, mistä se ei häiriintynyt lainkaan niin että olisi vilkaissut häiriöön, mutta ilme pysyi yhtä epävarmana. Kolmannella kerralla Tanja otti vinkuvan karvaisen patukan omasta varastostaan ja patukan läiskyttäminen tuntui Sienestä ehkä uhkaavalta, koska tästä se meni huonommaksi. Diagnoosi: koirallani on hirveä virheiden pelko ja se kammoaa mokaamista, se kyllä suorittaa koko ajan, mutta ilme saisi olla tosi paljon reippaampi. Häiriötreeneissä sitä on kielletty häiriön vilkaisemisesta, koska pitäähän sen tietää mikä on oikein ja mikä ei ole ja plaaplaa, näinhän "kaikki" ne jutut tekee. No, tämä toimiikin monelle koiralle, mutta näille tällaisille Sienen kaltaisille ei. Jatkossa Sienelle paljon kosketuskeppiä häiriössä, häiriö pitää mitoittaa oikein eli että koira kokee sen häiriönä mutta onnistuu silti enemmän kuin epäonnistuu. Häirikön pitää tietää mitä tekee, ja jos koira jää liikaa kiinni siihen, pitää osata lopettaa eli esim. jäädä paikoilleen mutta laittaa häiriölelu selän taakse niin ettei koira voi edes katsoa sinne päin nähdäkseen mikä siellä kädessä olisi. Toisaalta heti koiran vilkaistessa ei saa lopettaa, koska koiralla pitää olla mahis vilkaista mutta palata heti kohti ohjaajaa/kosketuskeppiä ja saada palkkaa sellaisesta valinnasta. Sienelle ei enää koskaan ikinä milloinkaan sanota "ei" tai edes nätisti ja neutraalisti mitään "oho". Se ei tartte minkäänlaista virheen signaalia. Häiriötä saa katsoa - verratkaa jos seisotte jossain ja takananne alkaa rämistä oikein kunnolla. Eikö tee mieli vilkaista? Jos se on ankarasti kielletty, eikö ala ahdistaa sen sijaan että vilkaisun tarve katoaisi? Jos nopeasti katsoo, niin voi todeta, että aha tollanen, ei se tuu päälle, jatketaan. Koira ja varsinkin Sieni saa epäonnistua ja sen täytyy oppia että se on ihan ok eikä se oikeastaan liikuta ketään (=minua) mitenkään. Itse siis vain seistään hiljaa ja odotetaan. Koiraa ei kielletä, ei yritetä pyytää tai houkutella takaisin hommiin, ei liikahdeta tai muuteta hengitysrytmiä että saataisiin autettua se jatkamaan kepin tökkimistä. Nyt tässä on se paikka, missä mun pitää kehittää itsehillintää ja alkaa meditoida. Sienelle kun ei tartte edes sanoa mitään, se huomaa jos mua yhtään alkaa ärsyttää tai edes ajattelen että älä nyt saakeli tuijota sinne vaan jatka töitäs jo. Ainoa mitä voi tehdä, jos koira jää reilusti kiinni johonkin häiriöön (tarkempi aikaraja jäi epäselväksi), on ottaa kosketuskeppi pois tarjolta eli viedä koiralta mahdollisuus palkkioon (negatiivinen rankaisu). Keppi siirretään selän taakse ja heti kun koira lakkaa tuijottamasta häiriötä ja kääntyy kohti ohjaajaa, se saa vahvisteeksi siitä kepin takaisin näköpiiriinsä ja mahdollisuuden uuteen toistoon.

Ruusa kepittelee, huom. kaatosade ja kuvat salamalla muovipussin alta otettuja tunnelman muistoja!

Kosketuskeppi on aivan lyömätön väline häiriöihin siedättämiseen (miksi ottaa koira perusasentoon ja tehdä häiriötreenejä siinä, ja pilata samalla "sivu" -käskyn merkitys kun koira mokailee ja kontakti katkeilee? Kosketuskepin tökkiminen jos menee vahingossa pilalle niin se ei harmita ketään läheskään niin kuin "oikean" liikkeen pilaaminen! Sitten kun koiralla on jo kokemusta, häiriötreenejä on toki syytä tehdä perusasennossakin, jos kokeeseen mielii. Mutta ei niitä kannata aloittaa siinä!). Lisäksi kosketuskeppi on myös loistava indikaattori koiran viretilalle, motivaatiolle ja keskittymiskyvylle. Jos koira ei jossain tilanteessa, esim. vieraalla kentällä vieraiden koirakoiden seassa, vaikka pysty keskittymään edes kepin tökkimiseen, on aivan turha kuvitella että seuraamisen treenaaminen olisi millään tavalla järkevää. Tällöin ei taaskaan pilattu "oikeaa" liikettä.

Lisäksi kosketuskeppi (tai yleisemmin perustaitojen yksi osa eli kohdetyöskentely, eli kepin lisäksi esim. koroke ja omaan häkkiin/pedille meno ja siellä pysyminen) on erinomainen väline opettaa koiralle kohteen käsite. Kohteen ymmärrystä tarvitaan monissa tokon ylempien luokkien liikkeissä, esim. ruutu, merkki ja ohjatun noudon kapulat on koiralle kohteita. Kohteita hyvin "ymmärtävä" koira on hyvä yleistämään itse ja tarjoaa helposti esim. kentällä olevaa merkkiä kohteeksi vaikkei juuri sellaista olisi koskaan nähnytkään. (Omista koiristani huomaa selvän eron, mudi on huomattavasti parempi tässä kuin Sieni, ja jos esim. alan naksuttelemaan jotain random temppua kuten kuonon tunkemista kenkään, mudi saattaa tehdä sen parilla toistolla tyyliin menee kengän luokse - kumartuu ja etenee siis nopeasti kun taas Sienen kanssa tarvii aloittaa ihan katsoo - lähestyy - menee luokse - kumartuu - jne -linjalla.)

Häiriötä. Sen sateen lisäksi...

Toisen kierroksen aiheena oli lähellä pysyminen 3x 1min. Lähellä pysyminen on pohja seuraamiselle ja liikkeiden väleille ja on myös hyvä indikaattori motivaatiosta (=koiraa kiinnostaa ohjaaja enemmän kuin mikään muu tarjolla oleva - jos ei, niin mitä järkeä treenata mitään?). Tässä harjoituksessa namit on ehdottomasti taskussa, ei kädessä valmiina. Alkuharjoitukset tehdään peruuttamalla. Koira ottaa oma-alotteisesti katsekontaktin ohjaajaan (kasvot ei välttämätön) -> ohjaaja sanoo "jes" ja alkaa peruuttaa reipasta vauhtia samalla namia taskusta kaivaen. Kun saa namin ulos taskusta, pysähdytään ja annetaan se koiralle. Koiran nielaistua alkaa uuden katsekontaktin odottelu ja sama toistuu, kannattaa kääntyä ennen kuin peruuttaa ulos kentältä. Käännös tehdään jessin jälkeen namia kaivettaessa. Kun tämä sujuu, peruuttamisen sijaan koiran ollessa edessä ohjaaja kääntyykin oikealle ja palkkaa koiran vasemmalla kädellä vasemmalla puolelle ja jatkaa tasaista liikettä eteen päin. Katsekontaktista taas palkka, liike ei lopu missään vaiheessa eikä myöskään juosta karkuun. Jos koira jää jälkeen namia syödessään, sitä voi vähän odotella. Tässäkin käännytään ennen kuin törmätään mihinkään :D Sieni teki kolme kierrosta, ekan peruuttamalla, tokassa alkuun peruutteluita ja sitten vaihdettiin lennosta eteenpäin ja vika taisi olla pelkkää eteenpäin kävelyä jos oikein muistan. Tämän treenin voi aloittaa heti kun koiran jalat ottaa maahan sen hypättyä autosta ulos, ja samaten lopettaa niin että vikalla toistolla vie koiran autoon. Haahuiluaikaa jää nolla sekuntia. Huomioita: kun namipussi meni ruttuun enkä saanut namia niin sujuvasti kuin siihen asti olin saanut ja oletin nytkin saavani, ja ajattelin hiljaa mielessäni että ei hitto nyt, koira reagoi siihen heti ilmeen lässähtämisellä. Lisäksi kun peruutettuani pysähdyn antamaan namin, se pitää antaa vasemmalla kädellä vähän ulospäin, ei ihan jalkojeni väliin keskelle minua niin että koira törmää muhun. Törmääminen oli kauheaa ja seuraavalla toistolla se oli varovaisempi.

Lähellä pysyminen on toinen loistava tapa siedättää koiraa häiriöihin, esim. perässä kävelevä liikkuri, käskytys jne. Ohjaaja ei ole antanut koiralle mitään käskyä eikä se suorita mitään oikeaa liikettä, joten jos se häiriintyy liikkurista tai reagoi valekäskyihin, ei minullakaan urpolla ole mitään syytä suuttua ja kokea tarvetta kieltää koiraa. Lisäksi vahvistetiheys on korkea ja koira saa paljon palkkaa oikein tekemisestä (vrt. koira jota seurautetaan kohti häiriötä, ja aina kun se vilkaisee sitä, ohjaaja toruu ja vie koiran alkuun yrittämään uudestaan. Koira ei välttämättä koskaan pääse siihen palkkaansa asti ja se alkaa vilkaista pois (rauhoitella) yhä aiemmin, eikä päästä enää edes lähelle koko häiriötä.) Jos koira on vielä uransa alussa tai on muusta syystä epäilys että se päättää valita mitä tahansa muuta kuin lähellä pysymisen, koira pidetään kytkettynä ja hihnalla/liinalla estetään mitään sanomatta väärät valinnat. Eli käytännössä koiralla on hihnan mitta mahdollista mennä kohti häiriötä, kun hihna kiristyy, koira usein luonnostaan viimeistään päättää kääntyä takaisin kohti ohjaajaa -> vaikka ei katsoisi silmiin, kontaktiksi riittää ohjaajaa päin kääntyminen eli palkataan ja palkan suunnalla ohjataan koiraa oikeaan toimintaan. Palkkaamisesta ylipäänsä, että ajoitus on 50% ja palkan suunta 50% lopputuloksesta. Yksi koira teki kohdetyöskentelyä eli korokealustalle menoa, ja siinä nähtiin hyvin havainnollistava esimerkki; koiran jäätyä haistelemaan maahan kuvitteellisesti (tai oikeasti) tippuneita namin murusia se palkattiin kerran ja palkan suunta oli reilusti kohti koroketta. Koira lähti siitä heti käyntiin ja tarjosi sujuvia alustaan kohdistuvia käytöksiä, ei todellakaan jäänyt haistelemaan lisää vaikka sitä "palkattiin haistelusta". Toki olisi voitu myös odottaa että koira joskus lopettaa haistelun ja ehkä muistaa mitä oltiin tekemässä, luultavasti vain lopputulos olisi ollut paljon huonompi. Toinen kikka noihin maan haisteluun juuttumisiin on siirtyä hieman. Jos esim. kosketuskeppiä tehdessä nami putoaa ja koira syö sen mutta jää silti etsimään mahdollisia lisänameja, tai koira vain luulee että jotain putosi, kannattaa siirtyä metri eri kohtaan niin se usein lakkaa ihan sillä kiusaamasta. Kun rutiinia on enemmän, koira on mahdollista ja ihan hyväkin siedättää tippuviin nameihin, mutta se ei ole vielä aloittelijoiden tärkein juttu.

Sienelle paljon myös lähellä pysymistä häirittynä ja mahdollisimman monessa eri paikassa ja tilanteessa, ja tämä tulee olemaan meidän treenien aloitusrutiini. Sehän on mahdollista tehdä kokeessakin juuri kehän ulkopuolella kun palkkaaminen on vielä sallittua.

Lime valitsee läheilyn.

Kolmannella kierroksella tehtiin uudestaan kosketuskeppiä häiriössä 3x 1min. Jäi häiritsemään se eka setti ja pyysin nyt jotain kevyempää häiriötä, että koiran ilmettä saataisiin ylöspäin. Puhuminen, lässyttäminen, silittäminen, kumartelu ja namipussilla houkuttelu taisi olla tän kerran teemat. Sieni teki paremmin kuin päivän ekassa setissä. Itse asiassa sen vire nousi niin reippaaksi, että se kokeili jossain kohtaa alkaa haukkua! Kyllä se välillä häiriötä vilkaisi, mutta jotenkin näissä sosiaalisen puolen jutuissa sen ilme on paljon reippaampi ja sen oli helpompaa olla itsevarma. Lopuksi Tanja tunki namipussinsa ihan kiinni kosketuskeppiin ja yritti lässyttää että ota vaan näitä kanssa, ja Sieni aivan liikuttavasti käänsi päätä niin että ei joutunut katsomaan Tanjan namipussia samalla kun kosketti keppiä poskella ja sai multa namin siitä. <3

Hau tuli väliin! (Katsokaa mun pellevaatteita :D)

Otettiin vielä neljäs kierros, vaikka epäilin, että koira alkaa olla sekä väsynyt että ähkyssä. Esim. labradoreissa on tiettävästi koiria, jotka syötyään hieman liikaa oksentaa ja ovat sitten valmiita aloittamaan treenin aivan kuin tyhjällä mahalla konsanaan. Suurimmalla osalla koirista kuitenkin mahan tilavuus asettaa ne rajat, ja luulen, että tää on voinut olla Sienenkin huonompiin treeneihin yksi syy. Ei sen tarvii olla edes mitenkään ääriähkyssä, riittää että sen maha vaan on täysi niin se ei enää henkisesti eikä fyysisesti koe tarvetta työskennellä lisää ruokaa saadakseen. Sieni kuitenkin oli edelleen oikein reipas, tällainen tyyli ottaa se autosta tuntui ainakin tän perusteella tosi sopivalta. Neljännen setin aiheena oli pyytämäni eteen tulot. Ekan kierroksen tein "sillä tavalla että koira varmasti onnistuu ja että mä näen mitä ootte tehty" eli namit käsissä peruutellen. Kerroin kokeilleeni jättöinä/kutsuina suoraan 5-6 askeleen jälkeen kylmiltään 15 askelta ja että ekan sivulle tulon jälkeen koira tuli toisella hienosti ja vauhdilla eteen, ja todettiin että tosiaan on siinä välissä ne kaikki muutkin askelmäärät ja moinen korotus oli aika epäreilu hyppäys etäisyydessä. Nyrkeissä olevat namit häiritsee koiraa, se kyttää vain niitä, joten toisella kierroksella laitettiin ne taskuun. Tänään Sieni jäi hieman normaalia väljemmäksi, mihin mahdollisesti oli syynä väsymyksen lisäksi vain lepattava kertakäyttösadetakin helma, joka oli juuri koiran edessä. Palkkaus kuitenkin yläviistosta "imemällä" koiraa vähän tiiviimmäksi, saa jopa nousta takajaloilleen. Koira on myös hieman ihmeellisesti vinossa takaa, yritin tätä aiemmin selittää netissä Tanjalle siinä onnistumatta, mutta nytpä näki :D. Takaosa on siis aavistuksen perusasentoon päin kallellaan, eli koiran oikealle. Mun mielestä se kuitenkin tekee liikkeestä istumisen ja pystyy tekemään paikalla istumisen 2min aivan suorassa, joten en usko, että tämä liittyy lonkkaan. Kai se muutenkin olisi sinne parempaan lonkkaan kallellaan eikä rötväisi huonomman päällä? Luultavasti perusasento on vaan niin vahva että takasieni kenottaa hieman sinne :D. Tähän vaikuttaa minusta koiran viretilakin, jos se on reippaampi, tulee usein hypähtämällä sen vikan askeleen ja silloin on suorassa. Nyt saatiin se tulemaan aivan suoraan kun käännyin 45 astetta omaan taakse-oikealle ja koiran piti tulla kulmassa. Näitäkin nyt kotona tällä kääntymistavalla ja palkan suunta muistaen.

Poskikosketus häiriötä väistäen.

Oli kyllä ihan loistava päivä, ja ekaa kertaa ikinä missään koulutuksessa mulla ei ollut sellainen olo, että hävettää jo valmiiksi ja tekee mieli selitellä että tää sitten on vaan tällainen huono koira. Kehitin tietenkin myös aikamoisen syyllisyyden. Sieni osaa paljon, mutta kaikkea sen tekemistä leimaa se epävarmuus ja virheen pelko. Sille ei olisi koskaan pitänyt sanoa "ei" saati olla sille vihainen "kyllä sen pitäisi jo osata, tottele kun sanotaan äläkä uhmaa siinä!". Sille ei olisi pitänyt huomauttaa millään tavalla, vaan antaa sen yrittää ja jättää virheet täysin huomioitta. Se puuttuminen ja "pitäähän sen tietää mikä on väärin" on vaan niin yleinen koulutustapa, ja toimii monelle koiralle, munkin tuolle ensimmäiselle... suhtauduin etukäteen aika varauksella, ja suhtaudun joissan jutuissa varmaan edelleen, vaikka olen kuullut ziljoona kertaa sen iskulauseen "positive is not permissive" ja ne vittuilusarjakuvat missä koira puree naapuria ja omistaja seisoo vieressä naksutin kädessä odottamassa että se lopettaa että voi naksauttaa sille. Tänäänkin käytettiin hihnoja ja liinoja ja oikeastaan kaikki kentällä tapahtuva oli vielä suuremmassa kontrollissa kuin monella muun tavan kouluttajalla on! Tarkoitan autosta ottoja ja takaisin viemisiä, haistelu, haahuilu ja karkailu estettiin jo silloin. Ainoa vaan se ero menetelmissä, eli pitääkö koiran kiinni ja estää sitä siten valitsemasta 100m päässä lenkkeilevää tätiä vai antaako sen olla irti ja valita lähteä juoksemaan mistä saa aimo selkäsaunan.

En myöskään kokenut missään vaiheessa sitä pelkäämääni ja monen, monen muunkin ennakkoluuloissaan pelkäämää totaalifriikkikukkahattu-aivopesua. Operantti lähestymistapa on todella erilainen kuin mitä perinteisissä piireissä käytetään, ja mä olen aina kokenut muutenkin olevani jossain siellä välissä. Pk-kentillä mua katsotaan kieroon kun olen liian kukkis sinne, ja aksaihmiset on kummallisia ja tokossa, no, tokossa oikeastaan on monen laista piipertäjää mutta suurimman osan sanavarastoon se "ei!!" ehdottomasti kuuluu. Mutta tällaiseen verrattuna olen silti hyvin "perinteinen" ja uuden tyylin omaksuminen vaatii varmasti toistoja ja oman rutiinin luomisen. Voi olla, että vähään aikaan ei kannata edes yrittää treenata kahta eri koiraa kahdella eri tyylillä samalla kertaa, joten katsotaan nyt mitä tuleman pitää. Ainakin olen hyvin toiveikas tulevaisuuden suhteen.

Vois sitä sunnuntain paskemminkin käyttää

PS. Koirakoulu Leikkiinkutsun demovideot kontaktihyppelystä (peruuttaen) ja lähellä pysymisestä Tanjan luvalla - jos joku haluaa alkaa treenata näitä tästä postauksesta inspiroituneena niin menee suuremmalla todennäköisyydellä oikein kun näkee ensin mallia :)

Mun vuoro!

Joko pliis!

Sieni vietti kuukauden hakutaukoa ja asiat meni sen aikana vaan huonompaan suuntaan. Suorat pistot ja eteenpäin kääntyminen vaatii jatkuvaa ylläpitoa sekä erillisinä asioina että pohdintaa niiden keskinäisestä suhteesta. Kiintorullailmaisu kusi täysin kuukausi sitten, kun olin menossa kokeeseen ja löysäsin rullaa varmuuden vuoksi hieman. Koeohje sanoo, että koiran pitää saada rulla itse pois suusta, ja meillä se on ehkä aika tiukka. Ennen koetta sitten varmuuden vuoksi vähän löysäilin, joka johti siihen, että koiralla oli koko ajan jalka välissä. Rulla laukesi ja koira ilmaisi roikkuvalla rullalla, tai tuli ilman rullaa pistolta jossa tiesin olevan maalimiehen. Eikö koira ollut löytänyt? Oliko se yrittänyt ottaa rullan saamatta sitä lainkaan kalastettua suuhunsa? Oliko se ollut sillä mutta tippunut suusta matkalla? Aina ei ollut edes radiopuhelimia että olisi voinut kysyä ukolta oliko se nähnyt jotain tapahtumia. Rullan korjattuani laitoin koiran uudestaan "menes katsomaan oliko siellä joku" ja muutaman tällaisen jälkeen se ei halunnut enää mennä, koska oli jo käynyt (olisi pitänyt laittaa ensin toiselle puolelle ex tempore -tyhjälle ja sitten vähän eri kohdasta alkuperäiseen paikkaan). Pian se alkoi myös sotkea etsimistä (siis lauenneen rullan jälkeistä uutta rullan hakua) ja näyttöä ja pahimmillaan jäi rulla suussa maalimiehelle kuten mudi konsanaan. Lisäksi kaikki tämä toki söi sen itseluottamusta ja virettä.

No, tänään oli selvästi haastava sää, ekaa kertaa kunnon pakkanen eli -10. Hajut/kalibroitumatta jääneet nenät käyttäytyi tosi oudosti, koska ryhmämme kokeneimmalla koirallakin oli todella vaikeaa ja moni koira juoksi hyvin läheltä ukkoja saamatta hajua. Sienellä oli ääniavut, neljä pistoa, ja parille piti laittaa uudestaan kun ei ollut löytänyt ekalla. Ekalla irtorulla, en muista oliko ollut säätöä. Kakkonen kiintorullalla ok (ukko "esillä" kuusikossa), kolmosen luokse oli jäänyt hyppimään ja säätämään vailla aikomustakaan ottaa rullaa (ukko täysin pressun alla) ja lopulta ukon mielestä lähtenyt pois ilman rullaa. Keskilinjalle se kuitenkin tuli rullan kanssa, joten uskon, että oli ottanut rullan samalla kun kääntyi lähtemään ja ukko ei vain pressunsa raosta sitä nähnyt. Tämän jälkeen löysäsin rullaa vähän, nyt se oli tosi tiukalla ja ehkä koiran oli vaikea saada se? Nelosta varten odotin keskilinjalla kun sille annettiin lisäohjeita, piti olla suorapalkka mutta vaihdettiin kolmosen säädön takia ilmaisuksi ja käskettiin vähän rykäistä nätisti jos koira jää sinne hillumaan eikä meinaa ottaa rullaa. No ei sitten mitään ongelmaa, nopea otto ja häipyminen! Näytöt oli kaikissa ok, annoin mennä liinan kanssa kaksin ja kömmin omaa tahtia perään. Sieni ei siis ilmeisesti osaa ilmaista täysin piilossa olevia ukkoja kiintorullalla, vaan sillä on hirveä tarve tunkeutua pressun alle tai hyppiä päällä että se varmistaa että siellä on joku? Vai etsiikö se irtorullaa? Tiedämme mitä treenamme koko talven... mutta umpparit se kuitenkin ilmaisee tiettävästi paremmin, ongelma on nimenomaan vain täysin pressun alla olevilla joiden naamaa ei näy. Koira teki ihan kivaa työtä mutta ei se parhaassa vireessäkään ollut. Hiotaan talvi sitä ilmaisua ja kun löydetään hyvä asetus, ommellaan kiintorullan pannan ympärys ja rullan paikka kiinni ettei se vahingossakaan liiku. Kiintorullan kanssa se on aika säätöä, nyt ymmärrän miksi monilla on kaksi rullaa. Se joka on säädetty käyttäasentoon ja se joka on off-asennossa kaulassa kun tehdään irtorullilla tai suorapalkalla.

Lisäksi ne suorat pistot ja eteenpäin kääntyminen, voi huoh... No tänään tosiaan teki kolmosessa oleva koirakin ihan ihme kuvioitaan, joten ehkä en nyt heti ole varma, että Sienikin on täysin pilalla. Mutta kyllä ne vaan vaatii hitokseen ylläpitoa nekin. Jälki on paljon helpompi laji, siinä liikkuvien osien ja hajoavien yksityiskohtien määrä on aivan huomattavasti vähäisempi. ;P

Joko, ei vittu!

Töppönen sitten! Tänään oli eka kerta kun kokeiltiin uutta "1,5 koiran" systeemiä. Töppönen oli vika koira ja sille kanssa 4 pistoa. Alettiin opettaa sille nyt suoraa pistoa. Sillä kun tosiaan on oltava ilmaisu joka kerta, eikä se tule saamaan suorapalkkaa ikinä, niin vähän on kömpelöä mutta näillä mennään. Ekat ukot pyysin johonkin 10m päähän että näen piilolle ja voin auttaa koiraa rullan tuonnissa, toiset olin ajatellut viiteenkymppiin mutta pantiin ne vaan puoleenväliin.

Autosta otettaessa koiran mielestä monta tuntia oli mennyt aivan hukkaan jonkun tunareiden pääsemistä katsellessa ja sain kitapurjeet lepattaen ilmaista itseäni. Ei mitään työvermeitä tarvii pukea! Enkä istu! En odota että edellinen tulee pois radalta, ja ohjaajaa nyt ei ainakaan tarvita mukaan vaan voin mennä ihan yksinkin! Ja jotain kuvaako tässä muka vielä pitäisi ottaa! Istumiskäskyt oli aivan hepreaa eikä se kiljumiseltaan varmaan kuullutkaan mitään, ja lopulta se peräsuoli pitkällä karjaistu "ISTU NY JUMALAUTA!" on tuossa ilmeessä. :D Aina saa kärsiä ja hävetä toisten takia, mudit kyllä olisi jo menneet ja hoitaneet homman kotiin mutta kun ne muut turaa minkä kerkiää! Senkin itserakas sika <3

Kaikilla oli ääniavut ja kaksoisvalio oli oppinut hepreaa sitten parkkipaikan, eli osasi istua käskystä! Lähti vasta luvalla siis ja kuunteli äänet kuten pitää istuen, wohoo. Ykkösestä juoksi ohi jonnekin huitsin hittoon ja palasi ilman rullaa. Mäkään en ollut huomannut ukkoa. Koira oli käynyt siinä, ja tuijotellut ukkoa silmiin vailla aikomustakaan ottaa maassa olevaa irtorullaa. Ukko oli kuulemma juuri niiskattanut nenää kun koira oli tullut, ehkä se oli hämääntynyt siitä. :D Otettiin uusi ja autoin koiraa kun se oli oikeassa puskassa ("anna"), ja siitä se lähti sujumaan. Kakkosella anna-käsky kanssa, kolmosen ja nelosen handlasi itse. Ukot olikin sen verta kaukana etten kunnolla nähnyt niitä kahta viimeistä. Näytöille sai mennä liina perässään ja minä tulin kun ehdin. Maassa se ei nyt taas tänään sitten meinannut osata olla palkatessa ja joka ukko joutui sitä veivaamaan. Näyttää mahtuvan ohjelmistoon vain yksi asento kerrallaan.

Rakennusetsintää

Huvin ja vaihtelun nimissä järjestin hakuryhmällemme mahdollisuuden rakennusetsintään. Pekoryhmällämme on lupia eri paikkoihin ja seuran pj sekä pekoryhmän vastuuhenkilö Maija tuli mukaamme. Paikalla oli myös muutama pekoryhmäläinen. Vaikka koulutan koetavoitteellisesti ja koeohjeen mukaisia suorituksia joka lajissa, minusta on silti aina hauskaa esim. tokossa opettaa koira oikeasti kuuntelemaan, eikä vain tekemään automaattiohjauksella koeliikkeitä. Siksi treeneihin kuuluu paljon kaikkea "ylimääräistä". Varsinkin maastolajeissa minusta on mielenkiintoista haastaa koiria ja keksiä niille erilaisia ongelmia ratkaistavaksi. Ei mun koirat tule koskaan olemaan missään kokeessa saati tositilanteessa, missä niiden pitäisi osata liikkua, etsiä ja varsinkin tarkentaa sisätiloissa ihmisen löytääkseen, mutta minusta se on silti niille sekä mielenkiintoinen että hyödyllinen harjoitus. Sisätiloissa, varsinkin jossain sortuneissa paikoissa missä on valtavasti putkia ja tunneleita, ilma ja sen myötä hajuthan voi liikkua hyvin "kummallisesti" ja kokematon koira voi jopa ilmaista jonkun aivan väärän paikan, jos ei osaa tarkentaa missä hajun alkulähde on ja tyytyy ilmaisemaan vaan mielestään riittävän voimakkaan hajuvanan. Nenänkäytöstä ja taidosta sekä maltista tarkennuksen suhteen on varmasti suoraa hyötyä myös pk-henkilöetsinnän kokeessa esimerkiksi umpipiilojen kanssa.

Valitettavasti ainoa suht lähielämässä sopiva aika oli tänään illalla, joten sisätilojen lisäksi heitettiin kerralla vaikeutta myös pimeäetsinnällä! Aloittelijat kerittiin ottaa juuri ennen hämärän laskeutumista joten meitä se ei nyt tällä kertaa koskenut. Ja hyvä niin, oli eri mielenkiintoista nähdä koiran reaktiot kunnolla.

Sieni oli ihan eka koira ja sille tuli vahingossa liian vaikea treeni. Kuvittelin, että riittää avuksi, kun koira näkee yhden ukon menevän rakennukseen samalla vähän huudellen. Kyllä se sitten veti sisälle, mutta aulassa olevat ihmiset sekoitti sen pollan ja oli alkuun hankala ymmärtää että yksi olisi piilossakin. Kyllä se siitä sitten lähti, kyselee paljon apuja ja etsii aika matalalla temperamentilla ja hieman epävarmana. Toinen meni jo paljon paremmin ja koira sai vauhtia ja ryhtiä. Jälkimmäinen oli käytävän perällä olevassa huoneessa pystykomerossa. Haju nousi sieltä ylös ja meni viereiselle seinälle, mitä pitkin se laskeutui alas. Tässä oli joka koiralla, myös niillä kokeneemmilla, alkuun ihanan epäuskoisia ilmeitä. Seinä haisee mutta ei siellä ketään näy killumassa, jo on ihmeellistä. Koirat sitten nousi seinää vasten, alkoi turhaumaansa vinkua tai haukkua, poistui viereiseen huoneeseen tarkistamaan seinän takaa ja kuka mitäkin. Lisäksi joka ikinen koira kävi tarkastamassa seisovat ihmiset siinä vaiheessa kun oli haju maalimiehestä ja ne halusi verrata että se ei ole kukaan läsnä olevista. Ihmeellistä, luulin että on työlästä opettaa rauniokoiralle, että näkyviä ei etsitä, mutta kaikkihan näytti ymmärtävän sen luonnostaan! Sienelläkin kesti aikansa tarkentaa mutta kivasti se jaksoi tässä työstää itse, ja voi sitä riemua kun lopulta paikallisti ukon komeroon :) Uskon että se sai kovasti itseluottamusta pelkästä tästä yhdestä kerrasta.

Töppöselle tehtiin kuten kaikille muillekin aloittelijoille (ja kuten Sienellekin olisi kannattanut), eli koira sai nähdä käytävän päästä kun ukko lähti ja käännettiin siksi aikaa pois, että maalimies pääsi piiloon. Ovia oli käytävällä niin paljon, että ei haitannut vaikka koira sai katsoa kunnolla, ei se voinut muistaa mistä ovesta ukko oli kääntynyt. Mudilla sekä into että nenänkäyttö on ihan omaa luokkaansa ja se on vaan niin omimmillaan näissä "koirien huvipuistoissa". Siellä se suti menemään liukkaalla lattialla ja tasainen nenän tyhjennys kuului koko ajan kun haistimet kävi kuumana. Komeroa piti muistaakseni kanssa tarkentaa aikansa, mutta koira ei missään vaiheessa mitään käskyjä kaivannut tai apuja kysellyt. Epäilemättä se haluaisi olla pelastuskoira, ja siinä sitten kuulinkin, että meistä puhutaan ja vähän niin kuin kosiskeltaisiin ryhmään...

Tottelevaiset

Kahden koiran treenaaminen samassa ryhmässä on edelleen hankalaa. Tai toinen on ensin ja toinen sen jälkeen, ryhmät yksi ja kaksi, koko tiistai-ilta hallilla. Ei tartte olla samaan aikaan kehässä tai mitään sellaista, vaan vaikeinta on vaihtaa oma moodi samalla kun käy vaihtamassa koiraa autolla. Mä olen erilainen eri koirien kanssa. Olen saanut siitä noottia, pitäisi olla Sienen kanssa yhtä "ja nyt perkele haluuksä tän palkan vai et, hä!" kuin mudinkin kanssa. Mudille olen paljon intensiivisempi, niin hyvässä kuin pahassakin. Esimerkiksi joku "oho" tulee Sienelle "oooho...." ja mudille "oijoijoijoijoiJOI!!!1". Mutta kun ne on niin erilaiset koiratkin! Totta kai koiran persoona pitää ottaa huomioon tavassa kuinka sitä käsitellään! Hissuttelu ei vaan auta hissukkaa. Se on vaan hirveän vaikeaa yrittää olla samanlainen reipas ja ärhäkkä Sienellekin. Mun pitäisi ehkä treenata silmät kiinni niin että molemmat koirat on hallissa ja avustaja laskee jomman kumman tekemään hommia ja naksuttelee kun palkataan. Niin etten tietäisi kumpi mulla on.

Häiriötreeneissä (houkuttelu perusasennossa, koiran ollessa jätetty maahan/istumaan/jne) huomaan eniten eroa itsessäni. Molemmat koirat on ihan päteviä. Sienen kanssa olen "hyvä, kyllä tää kohta loppuu, selviä vielä vähän aikaa, älä ahdistu vaikka sua kiusataan" ja mudin kanssa "uskallapas prkleen törppönen haksahtaa mihinkään!".

Sienen osalta en nyt kuitenkaan ole varma, onko ryhmäpaikka hyvä idea. Häiriötreenit ja paikallaolot joo, mutta kun jokaisella on sitten omalla vuorolla 10-15min aikaa tehdä kouluttajan kanssa juttuja. Tänään aiheina oli noutojen palautukset ja omavalintainen liike (suurin osa teki tunnarin). Sieni on kummallinen koira ja treenaan sitä eri tavalla kuin toista koiraani ja eri tavalla kuin miten kaikki muu porukka treenaa omiaan. Meillä on osaava ja kiva kouluttaja, ja arvostan hänen kokemustaan ja vinkkejään, mutta Sienen kanssa mun vastaus kaikkeen on "joo, mutta kun". En halua tehdä sitä, tätä tai tota. Sitä ei kannata hetsata tai yrittää saada vauhtia kaivettua. En halua tehdä noutoon millään tavalla hetsattuja vauhtiharjoituksia, haluan vahvistaa vaan luovutuspaikkaa lyhyellä matkalla ja saada sitä kautta koiralle itsevarmuutta ja vauhtia (oli muuten aika hyviä eteen tuonteja tänään!). Ei voi myöskään nillittää, ja mun vapaavalintainen liike oli lopuksi pelkkä suora luoksetulo kun kaikki voi-liikkeet on niin vaiheessa enkä tiedä edes miten osaa lähtisin lähestymään, niin en osannut myöskään keksiä mitä haluaisin avustajan kanssa nyt tehdä. "Vino", sanoi kouluttaja koiran saavuttua perille perusasentoon. "Jes!", sanoin minä ja heitin pallon. Luoksetulo tehtiin kohti yleisöä ja vauhti oli reipas eikä häiriö haitannut koiraa, joten se sai palkkansa, vaikka tekniikka oli puutteellinen. Tällaisissa asioissa sen kanssa juuri ei kannata nillittää ja laittaa sitä yrittämään uudestaan, tai antaa toista käskyä sivulle, että se korjaisi. Ihan sama. Tuhlaan kouluttajan ja muiden ryhmäläisten aikaa, kun teen kaiken niin eri tavalla, enkä oikeastaan edes halua apua.

Ja samalla mua taas meinaa alkaa masentaa kun mulla on niin erilainen ja kummallinen koira. Huonompi. Mulla menee paremmin kun olen sen kanssa kahdestaan, eikä ole niitä toinen toistaan nopeampia, innokkaampia, motivoituneempia ja kaikin puolin parempia bortsuja mihin verrata...

***

Keskiviikkona ennen ryhmää käytiin Sienen kanssa juoksemassa. Ei suju ei, koira ravaa kunnes liina kiristyy jolloin se alkaa peitsata, ja kun lisään vauhtia, se vetää laukalla. Otin sitten Sienen hallin parvelle, kun en halunnut jättää sitä verkkoloimessa autoon jäähtymään. Keskiviikon ryhmillä on yhteiset paikallaolot ryhmien vaihdon aikaan, tällä kertaa oli toisen kouluttajan vuoro miettiä teema ja hän oli suunnitellut häiriökoiran. Sienestä tuli siis se. Oli koiralla kummastunut ilme kun kävelytin sitä remmissä paikallaolorivin ohitse ees ja taas. Koska kukaan ei reagoinut mitenkään, juoksin ja hyppyytin koiraa vähän enemmän. En sitten jaksanut viedä sitä takaisin parvelle, niin se nukkui loppuajan yhdessä nurkassa. Siinä on kyllä koiralla päänuppi kohdallaan ja loistava off-asento. Valitettavasti vaan off meinaa jumittaa silloinkin kun haluttaisiin se on. Olis aika hienoa jos joskus löytyisi se täydellinen koira joka oikeasti voisi odotellessa missä häiriössä tahansa ottaa tirsat, virittyisi sekunnissa itsestään ja tehdessä olisi täysillä messissä.

Kyllä musta on 4kk kesätauon jälkeen kivaa taas kouluttaa :) Vuosia olen ollut alkeiskursseilla ja nyt on tosi hauskaa kouluttaa pidemmällä olevia, tää on mun eka ryhmä. Alkeiskurssilaiset on kauhean palkitsevia, ne edistyy ihan silmissä ja kymmenen kerran kurssilta lähtee aivan eri koirakot kuin mitä sinne tuli. Mutta on se myös jokseenkin turhauttavaa jankuttaa samoja asioita, nyt kun ihmisillä on ihan erilaiset pohjatiedot ja taidot, niin homma on ihan erilaista. Treenasin sitten omatkin kun huomenna on vapaapäivä eikä ollut kiire kotiin. Sieni heräsi kivasti hommiin, ja teki eteen tuloja (ensin läheltä ja sitten matkan pidennys jostain 6-8 askeleesta kerralla ainakin viiteentoista, ekalla tuli väärin sivulle mutta kokeilin uudestaan niin osasi, ja laukkasi hyvällä vauhdilla eteenkin!), jäävien erottelua naminheittelyllä, lähellä pysymistä Tanjan ohjeiden mukaan sunnuntain kurssia varten (tarjoaa kaunista seuraamista!) ja lopuksi vietiin eteenmenokuppi ja tehtiin lähellä pysymistä/seuraamista se paluumatka. Kontakti ei laskenut edes koiran nielaistessa joten se oli sellaista jes-jes-jesjesjes -kävelyä. Eteen se meni kovaa.

Hain sitten mudinkin autosta ja se oli taas liekeissä kuin mikäkin bensarovio. Piti sitten vähän vielä hetsailla patukan kahvoja jalkaani läiskyttämällä, siitähän tulee sellainen piiskamainen ääni. Mudi kävi vähän kuumana ja lopulta puri mua :D Itsepähän kerjäsin... leikin sen kanssa vaan ja huudatin sitä, sillä on välillä sellainen painostava vahva haukku ja välillä saaliskimitys enkä oikein ota selkoa mikä ne erottaa. Tai mitä mun pitäisi tehdä. En mä ainakaan oikein osaa uhata sitä niin että saisin sen räkäisen äänen tulemaan. Sitten se teki metallikapulan nostoja tiistain treenien tyyliin (vire oli katossa jolloin koira murisee ja haukahtelee kapulalle mennessä, mutta ei haittaa, se ei taatusti ikinä tee niin kokeessa), seuraamista, kaikki jäävät (seisomisen istui! ohhoh! sehän ei yleensä koskaan näitä mokaile.) ja luoksetulon. Sitten vietiin lelu pois ja vaihdoin nameihin ja rally-tokoon, koira kyllä kupli yhä mutta pystyi silti tekemään kieppejä ja paikalla käännöksiä ym pientä. Lopuksi vielä jätin sen iltaruuan kuppiin ja tehtiin kokeenomainen setti lyhyt seuruu, avoimen jäävät, avoimen luoksetulo voimakkain avuin ja metallihyppynouto. Palkkasin koiran nameilla liikkeiden jälkeen. Ongelmahan etäpalkalla on helposti vinkuminen ja tällä sen ajatusta saa häirittyä ja se pysyy hiljaa. Hyppynouto oli vauhdikas, mutta koira toi kapulan suoraan sivulle, joten laitoin sen uusimaan. Nyt onnistui ja vapautin suoraan edestä ottamatta perusasentoon. Yllätys oli juuri onnistunut, koska koira hyppäsi ensin mua päin ja oli ihan että ai mikä palkka missä muka, ja rähähti lähtiessään kun muisti ja pelkäsi vissiin jo että joku muu ehti ensin. :D Hassuin koira!

Kotimatkalla mietin, että kouluttamisessa ja omien koirien treenamisessa on samanlainen iso ero kuin minussa omien koirieni välillä. Kouluttaessa yritän olla itsevarma ja perustella näkemykseni niin, että ohjaajalle tulee sellainen olo, että olen miettinyt mitä sanon ja oikeasti ajattelen hänen tilannettaan, enkä vain heitä hatusta ties mitä ehdotuksia ja arvaile. Sellainen olen myös mudin kanssa. Sitten kun treenaan Sientä, kaikki se itsevarmuus katoaa ja musta tulee sellainen epävarma entä jos, oliskohan sittenkin, diipadaa ihme säätäjä. Tänään yhtenä aiheena oli nouto ja kapulan pito/luovutus/palautus, ja yksi koira ohjaajansa mukaan ahdistuu mm. jos kapula tippuu sen jaloille. Nyt se ei esittänyt lainkaan sellaista käytöstä ja oli superreipas ja kivan näköinen muutenkin. Sanoin, että kyllä mä uskon, mutta jos se tilanne joskus tulee niin yritä olla menemättä siihen mukaan ja säälimättä koiraa, koska kuten itsekin näit nyt, se osaa myös olla hyvin reipas. Hymähdin heti perään, että joo tiedän, että se on helppo sanoa mutta vaikea toteuttaa, mun esimerkkini makaa tuolla nurkassa...

1. / 10.

Täällä päin maata ainakin rally-tokokokeet on usein pienissä, ahtaissa ja hämyisissä teollisuushalleissa. Jengi tupeksii siinä minimaalisessa eteisessä ja epäsosiaalisen ja varautuneen koiran kanssa jo kehään pääseminen on haaste. Tällä kertaa koirien tuominen halliin oli kielletty, vain seuraavana suoritusvuorossa oleva sai tulla. Meitä kyllä häiritsee ihan riittävästi ne ihmiset ja se kamala jäätävä hiljaisuus, minkä rikkoo ulkoa tuleva koiran haukahdus tai oven kolahdus tai joku. Sitten pitäisi mennä koekehään tekemään palkaton kokonainen suoritus ja esittää parastaan kun on vetänyt parit pultit siinä matkalla. Juuei, ei ole meidän hetkiä ne.

Siruntarkastuksessa ja mittauksessa (ulkopuolella, jos ei olisi ollut, olisin pyytänyt itse, ja seuraavana oli jonossa Helen&Noel joka älysi jättää tosi reilun hajuraon eikä tunkenut ihan metrin päähän jonottamaan kuten tosi moni tekee...) syötin koiralle namia. Kisakirja piti uusia, koska epävirallisuuden aikana hankittu ei sellaisenaan kelvannut enää lajin virallistuttua. Olin kysynyt jo aiemmin lajifoorumilla ja kysyin nyt toimitsijalta ennen kuin annoin heidän koskea koiraan, että tämähän ei ole mikään luoksepäästävyystesti ja on sallittua syöttää koiraa samalla. Kyllä on, joten minähän säälin "eläkeläistä" (mä en ehkä oikeasti mene sen kanssa koskaan kuitenkaan hakukokeeseen, ja ne SM:t ainakin jää väliin ihan vain sen takia, että minä en kestä sitä painetta niistä siruntarkastuksista...) ja se sai kaivaa koko toimituksen ajan namia mun nyrkistä. Siru ei edes meinannut löytyä ja siinä kesti pitkään. Koira söi namia ja nojasi muhun ja mulkoili aika tuimasti, mutta oli hiljaa. Mittaaminen oli kamalampaa mutta siitäkin selvittiin. Ehkä sen tarkastukset on nyt ikuisesti siinä. Voihan toki joku pistokoe aina osua kohdalle, mutta sellaista ei sitten ehdi itse stressata päiviä etukäteen.

Oltiin avoimen luokan toinen koirakko. Jätettiin etäpalkka hallin ulkopuolelle ja hetsasin koiraa oikein kunnolla. Sitten mentiin imuttamalla sen ihmismassan läpi ja kerettiin vähän tehdä kieppiä, eteen tuloja ja sivulla maahan menoja ennen kuin edellinen tuli pois. Ehkä vuodet ja kokemus itsessään on tuonut koiralle lisää itseluottamusta, ja se etäpalkan jättö oli tosi onnistunut. Meni sitten vaan vähän yli, videolta ei kuulu ne ajoittaiset vinkumiset, eikä näy (ei nähnyt tuomarikaan?) kaikki ne törmäämiset ja painamiset. Mutta katsokaa sen häntää <3 Yksi piste lähti lopussa tosta juoksuosuuden jälkeisestä eteen tulosta, koira talloi mun jalat täysin (tässä lajissa ohjaaja ei saisi koskea koiraan eikä koira ohjaajaan). Jäljelle jäi 99/100p., sij. 1./10. :)

-> video

***

Viikonloppu oltiin muuten mökillä ja saatiin Sieni takaisin kotiin. Arvelin etukäteen, että Sieni sekoaa jälleennäkemisestä ja huutaa kuin palosireeni. Sieni menikin ihan tilttiin ja yritti huutaa, mutta oli niin kierroksilla että edes ääni ei lähtenyt :D

Sunnuntaina käytiin metsässä. Koirat on aina ihan tohkeissaan kun tehdään lähtöä, ja nyt sitten päätin että tehdäänpäs samalla jäljestysharjoitus ja käskin eläimet sisälle odottamaan että saan viisi minuuttia etumatkaa. Porukat tulisi sitten niiden kanssa perään, pyysin että Sieni saa jäljestää minut eli tulla edellä. No töppönenhän tällaisissa tilanteissa huutaa ja nyt varsinkin kun yllättävä sisälle käskeminen tuotti aikamoisen turhauman. Sinne jäi mudi kiljumaan, mitään se ei ollut totellut. Kävelin tietä jonkun puoli kilsaa ja käännyin sitten metsäautotielle, kävin puskassa mihin meinasin jäädä piiloon mutta päätinkin vielä jatkaa vaikka jostain kaukaa kuului kauhea koiran kiljunta ja joukot oli ehkä jo tulossa. Tiputin siihen piponi ja siirryin jonkun 100m vanhaa tienpohjaa kauemmas. Menin kivenkoloon piiloon ja siellä sitten istuin ja kuuntelin että mitähän helvettiä täällä tapahtuu... koira kiljuu ja haukkuu ja välillä kuuluu ajohaukkua, osuinkohan johonkin metsästysletkaan? Tuleeko sieltä ajokoira ja se törmää tiellä tuleviin mun koiriin ja onko siellä jo jotain tappelun ääniä? Jos mulla olisi ollut puhelin, olisin soittanut porukoille, että älkää tulkokaan kun täällä on nyt jotain kesken. Vai olisikohan se mudi joka huutaa? Kai se nyt hiljeni kun ne lähti mökiltä?! Ja ei se kuulosta yhtään mun koiralta, se ihme ajohaukku varsinkaan. Äänet sen kun läheni ja nousin seisomaan että näen mistä se ajokoira tulee ja onkohan joku ukko lähellä, mahtaa ihmetellä mitä mä kyykin siellä kiven välissä. Jumaliste sitten kun alkoi kuulua tuttuja ihmisten ääniä ja tajusin että kyllä ne nyt vaan on mun koirat koko ajan olleet...!

Hiekkatiellä mudi oli ehtinyt pari kertaa nostaa koipea ja muuten jäljestänyt. Ja kiljunut, ihan koko ajan, kun Sieni sai mennä edellä ja mudia vähän otti kupoliin moinen vääryys. Sieni seilasi siksakkia tien laidasta laitaan enemmän ilmavainuisesti - tiesin sen, mun koirilla ei turhaan ole niiden omia lajeja, toisella jälki ja toisella haku :) Kun käännyin metsäautotielle, Sieni olisi mennyt siitä kohdasta yli, mudi jäljesti tarkan kulman. Sieni olisi varmaan hetken päästä tajunnut että haju loppui ja alkanut etsiä kulmaa. Tässä mudi siis pääsi edelle, olivat muuten pitäneet Sienen etummaisena niin kuin pyysin. Kun mudi ohitti, Sieni oli alkanut huutaa sitä ajohaukkua! Nössöin koira, mitä ihmettä?! Muutenkin se oli kanssa haukahdellut ja kiljahdellut pitkin matkaa, mudi varmaan hetsasi sen sellaisiin sfääreihin. Pipon mudi oli ohittanut vaan nuuhkaisemalla, samoin sen puskan mihin meinasin mennä. Sieni oli tutkinut enemmän puskaa ja pipon se ilmaisi taluttajalleen, tosin nosti ja vei maahan menon sijaan. Tässä Sieni kai päästettiin taas johtoon, ainakin se tuli ensin mun piilolle sitten. Riemu oli aika rajaton. :D

Mutta kyllä siellä vaan olisi sitä tavaraa kun sen osaisi kaivaa sieltä käyttöön. En olisi ikinä uskonut kuulevani Sienestä sellaista mölyä, en ikinä.

Muita parempi

Kyllä toko on mukavaa. Se pitää naisen nöyränä. Koirasta ei voida sanoa samaa. Maanantaina ohjatun suuntia (hakee minkä haluaa), ruutua (löytää tai ei löydä ja pläjähtää maahan mieleiseensä paikkaan ihan itse), zetaa (tietää kyllä itse mihin suuntaan merkeillä käännytään, ja kun teinkin täyskäännöksen, voi sitä närkästyksen määrää kun koirani törmäsi täysillä jalkaani) ja käskytettyä seuraamista (miksi sen pitää aivastella niin helkkaristi??). Lisäksi tein vähän ruudun paikan tarjoamista naksuttelemalla ja sen jälkeisen sähellyksen jälkeen yritin vielä etujalkakorokkeella uusien etujalkakaukojen vaihtoja. Oli tunnetila kohdillaan, meinaan niin että vahingossakaan ei ajateltu mutta tehtiin senkin edestä. Kaikkea muuta mitä oli tarkoitus, joten lopetin ja menin kotiin itkemään. Tiistaina seuruun askelsiirtymiä ja paikalla käännöksiä (perusasento, neverheard! Ennakoi liikkeelle lähtöjä ja paikka on liian edessä, ja kun yritetään korjata, alkaa säheltää), luoksetulon stoppia (paskoja, päätin lopettaa tokon) ja tunnaria (no sen se osasi, vääriä oli ainakin 10kpl). Keskiviikkona pelleilin rallyjuttuja keskenäni ryhmän kouluttamisen jälkeen. Torstaina tunnari, kapuloiden seassa oli leluja, namipurkki, pahvilaatikko ja kaikenlaista sälää (ei hajuakaan mitä se "oma"-käsky oikeasti tarkoittaa, haki 20m päästä ruudusta kaverin koiran kosketusalustan jne ja kiersi leluja ja ruokapurkkia haluamatta mennä lainkaan kapuloillekaan, saati että olisi vielä haistellut) ja seuraamisen käännöksiä (aivastelu aargh!) sekä lopuksi paikalla makuu, missä pyysin häiritsemään koiraa niin että otan sen videolle jotta voin näyttää yhdelle tutulle ja kehua kaikille muille mitä tarkoittaa kun koira ymmärtää maahan-käskyn. Namihoukutukset, lelut, hämykäskyt, vapautukset, mitkään ei haittaa yhtään ja koirani menee sellaiseen kuplaan missä se ignooraa täysin koko häirikön. Paitsi että kun häirikkö latasi namit sen etutassuille ja sanoi ole hyvä, temppu mitä juuri eilen illalla tein kotonakin. Koirani ilahtui että tää on tää juttu ja nappasi namit naamariinsa ennen kuin kukaan ehti kissaa sanoa! Mitä ihmettä! Ensi kerralla laitan kokonaisen lihapullan sen huuleen. Noi tämän päiväiset oli liian pieniä eikä huuli pullottanut söpösti. Makkaran noudon se osasi nuorena mutta ei varmasti osaa enää.

Mutta voi pojat että sen kanssa on vaan niin kivaa nillittää ja hieroa!

 

Siitäs sait.

Illalla kävimme hakutreeneissä. Ehdittiin keskustellakin ihan huolella.

minä: täti!
mudi: sinkoaa ihan mihin sattuu ja juoksee jossain seitsemässä kympissä kun ukko oli 20m päässä suoraan edessä. Kauniin ällän teki.
minä: tule!
mudi: en ehdi
minä: TULE!
mudi: no joo joo

***

minä: otetaas uudestaan, katso tuossa suoraan edessä. Sit sun pitäis vähän niinkun haistella eikä vaan juosta siellä. täti!
mudi: sinkoaa eri suuntaan vinoon suunnilleen nopeudella 100km/h
minä: ei sinne! tule!
mudi: vintillä tuulee, en kuullut laadidaa
minä: TULE!
mudi: huuda perseelle!
minä: TÖPPÖNENSAATANA!
mudi: no älä ny hikeenny!

***

minä keskilinjalle: pyytäkää ääni kun ei tästä tule nyt mitään muuta kuin juoksemista. sitten kun näytän koiralle suuntaa ja se katsoo sinne.
minä mudille: istu. näytän suuntaa.
mudi: istu in your dreams... etsimässähän täällä ollaan.
keskilinja metsään: ääni!
metsä: töppöneeeeeeeeeeeeen!
mudi: tulossaaaaah!!! minä poika lennän polskin ja uin!
minä: EI! tule! annoinko mä luvan mennä! istu nyt perkele kun käsketään!
mudi: no ei sulta mitään kysyttykään. urpo.
minä: ottakaa uusi ääni kun se nyt istuu taas tässä. ISTU. ODOTA. ootko koskaan kuullu sellasta käskyä?
mudi: puhu perzeelle...
keskilinja: ääni!
metsä: töppöneeeeeeeeen!
mudi: mua huudetaan! mutta nyt istun niin päästään joskus täältä kotiinkin!
minä: TÄTI!
mudi: no joojoo!

Mudi parka. Jos osaa kaiken paremmin kuin muut, niin kaipa ne muut aina tuntuu täydellisiltä idiooteilta ja riippakiviltä. :D

Täällä ollaan

Olen taas miettinyt koko blogin lopettamista. Suurin osa kuvista ja treenijutuistakin on nykyään fb:ssä, ja sen myötä blogin kommentointi on vähentynyt voimakkaasti. Fb:tä on vaan niin paljon helpompaa käyttää, ja jos on joku pieni kommentti, en minäkään usein jaksa kirjoittaa kenenkään blogiin, vaan kommentoin fb-viestillä tai siellä olevaan kuvaan/keskusteluun. Nämäkin kuvat on kaikki julkaistu jo siellä, ja tuntuu tyhmältä tehdä jälkijunassa jotain yhteenvetoa erikseen blogiin. Toisaalta olen itse tykännyt välillä selata vanhoja juttuja. Aika todellakin kultaa muistot ja esim. töppösen vanhan blogin lukeminen on hyvin valaisevaa, paitsi alkavan dementiani suhteen, niin myös treenijuttujen ja nuoren mudin todellisen edistymisen.

Häikäisevin tatti.

Töppösen jalka ei ole vieläkään kokonaan parantunut. Haava on ummessa, mutta karvat siihen ei ole kasvaneet ja patin kohta on pelkkää ohutta vaaleaa ihoa. Lisäksi siinä tuntuu pieni möykky, en tiedä onko se vielä rupea vai mitä, vai joko siihen alkaa tulla uusi patti.

Kävin lenkillä, mut sit musta alko tuntuu, että mua on ehkä taas huijattu!

Hakutreeneissä olen ollut mudilla. Irtorullakuvio oli loksahtanut tauon aikana (mudi on treenannut viimeeksi joskus keväällä?) kohdilleen. Rulla on ollut kahdella ekalla vielä kädessä ja lopuilla maassa käden lähettyvillä. Osaa ottaa hyvin eikä jää enää lainkaan ukolle nuohoamaan "onko tätä tyhmää rullaa pakko juoksuttaa edes takas, eikö voitais vaan ottaa sitä namia, lupaan etten kerro kellekään!". Seuraavaksi siirretään rulla ukon jalkoihin ja häivytetään käsi. Rullan tuonti on reipas, koira selvästi ymmärtää sen yhteyden näytölle pääsyyn ja kuvio on sille selvä. Näytölle koiraa on välillä huudeltu, se lähtee hyvin, mutta kun roikun perässä, niin jossain vaiheessa koirassa tulee sellainen hienoinen muutos. Vetää edelleen, mutta eri tavalla kuin lähtiessä, ja haluisin sille sen samanlaisen palon koko matkalle. Se lähtee tällä hetkellä niin kovaa, että en paljain käsin pysty pitämään mun grippiliinasta kiinni, ja viikonloppuna kun sitten laskin sen käsistäni näyttökäskyn yhteydessä ja lähdin kävelemään koiran perään, liina kietoutui umpisolmuun mun jalkoihin ja koira kiskaisi mut turvalleni sammaleeseen. Siinä sitten availin solmua ja kun sain liinan irti, koira sinkosi jatkamaan matkaa ilman mitään käskyjä tai luvan kyselyjä. Ihan hyvä harjoitus, kokeessahan vastaavassa tilanteessa ei saa antaa uutta käskyä, ja esim. Sieni taatusti menisi epävarmaksi. Ei muri vaan, kyllä tollanen "koulutusta kestävä" koira on niin kiitollinen treenattava! PS. Toinen jalka on edelleen kipeä kaatumisesta.

Viime treenissä ukot oli keskilinjasta alkuun n. 15 metrissä näkyvissä ja menivät sitten joka toistolla syvemmälle ja puskiin piiloon. Avustaja katsoi keskilinjalla mihin ukko meni, että sain suoran piston. Toivoin myös, että koiran ollessa ukolla näen sen toiminnan keskilinjalle, jotta voin tarvittaessa auttaa rullan tuonnissa. Mitään häröilyjä ei tosiaan enää ole ollut ja ehkä mun pitäisi alkaa luottaa, että ne rulla suussa suoraan maahan menot yms on historiaa. En vaan nyt oikein tiedä miten sille aletaan kouluttaa suoria pistoja ja etsintää, kun sitä ei missään tapauksessa voi laittaa suorapalkalle. Tai siis ainoa vaihtoehtohan on, että se ilmaisee joka kerta, mutta tuntuu että toistoja voi sitten tehdä paljon vähemmän ja olisi niin kätevää kun koira saisi palkan suoraan hyvästä pistosta, eikä siinä olisi mitään pitkää ilmaisukaavaa välissä. Mutta nyt kun se on kerran saatu oikeasti irti siitä suorapalkasta, sitä ei kyllä enää koskaan anneta sille, tai sitten menee taas vuosi hieroa sitä ilmaisua ja saada koira luopumaan saavutetuista eduista. Tiedän jokusen muunkin mudin, jolle suorapalkkaa ei samasta syystä voi käyttää lainkaan.

Mutta kyllä tämä nyt näyttäisi haluavan olla hakukoira kanssa! Yhdistyksessämme on keskusteltu kahden koiran politiikasta ja muissa ryhmissä jollain onkin ollut jo pitkään lupa treenata kahta. Meidän ryhmässä ei, olen katsonut sen vaan yksinkertaisesti epäreiluksi. Henkilökohtaisesti lisäksi se on mielestäni vaikeaa, ja menisin itse mieluummin toiseen ryhmään toisen koiran kanssa. Yhdistys ei vaan pysty järjestämään sellaista kuviota, ja ryhmien treenit menisi väistämättä paljon päällekkäin nyt kun arki-illat alkaa olla poissa kuvioista ja valoisaa aikaa on tarjolla enää viikonloppuisin. Yhdistys kuitenkin ehdottomasti haluaisi tukea aktiivisia, koetavoitteellisia jäseniä, ja järjestää hakuryhmäpaikan potentiaalisille kakkoskoirillekin. Kokeillaan nyt meidänkin ryhmässä "1,5-koiran" taktiikkaa, eli Sieni on edelleen mun ensisijainen koira ja töppönen kakkoskoirana. Ensisijaiselle pitkät treenit tai sitten molemmille jotain pientä, jos on kaikki ryhmäläiset paikalla tai muuten kiire, niin vain yksi koira per ohjaaja. Ryhmässämme on toinenkin jäsen, joka sai luvan treenata 1,5 koiraa. Jos tämän kauden loppuun vielä katsotaan ja mietitään keväällä sitten uudestaan mikä on kunkin tilanne ja tavoite silloin. En silti pääse yli siitä, että on se vaan mun mielestä epäreilua muille, ja lisäksi en todellakaan tiedä miten mä saan itseni vaihdettua niin eri moodiin eri koiran myötä.

Truu hakukoira: Sienen liian isot valjaat ja pippelin näköinen itsetehty i-rulla, sekä LASKIMOVERITULPPA suussa.

Sienelle tilasin tosiaan uudet valjaat. Ihastelin kesällä kaverin koiran Zero DC Short -valjaita ja sain kokeilla niitä Sienelle. Sama koko S istui loistavasti myös sille ja pari kuukautta pähkäiltyäni lopulta päädyin tilaamaan omat. Täältä niitä saa tiettävästi edullisimmin, ei postikulujakaan ja palvelu oli aivan loistavaa, valjaat lähti postiin tunnin kuluttua tilauksesta! Ajattelin niitä Sienelle hakuun ja (veto)valjaiksi juoksulenkeille. Kyllä, olen ruvennut juoksemaan koirani kanssa, tai siis niinku hyllymään vauhdilla koska rapakunto. Olen joskus nuorena juossut ja nyt kun Sienen fyssarin kanssa on mietitty keinoja saada koira ravaamaan, hän ehdotti pyöräilyn sijaan juoksua. Tai hölkkää. Paras pehmeä alusta tässä kaupungissa kun olisi pururadalla, mihin ei saa pyörällä mennä, niin pitäisi ottaa omat jalat alle. Sieni saisi mennä kevyellä tuntumalla ja sellaista samanlaista rentoa ravia kuin pyöränkin rinnalla, ei siis todellakaan mitään canicrossia täysillä laukkaavan, vetävän koiran kanssa. Selvä, kerro enää se koiralle. :D Lisäksi mun kintut tuli niin kipeiksi että ehkä pitäisi ensin vähän juosta yksinään kuntoa ylemmäs ja ottaa se koira vasta sitten mukaan, kun oman kuolemisen estämisen sijaan pystyisi keskittymään enemmän koiran kouluttamiseen.

Valjaat oli kuitenkin kertakokeilun perusteella niin loistavat ihan kävelylenkilläkin, että nyt tekisi mieli tilata toiset. S-koon piti taulukoiden mukaan sopia myös mudille, ja ajattelin että ne voi haussa käyttää vuorotellen samoja. S on kuitenkin hieman liian iso mudille, kuten yllä olevasta kuvasta näkee, ja lenkkeilykäyttöön yhdet ei tietysti riitä. Ehkä sen pitäisi siis saada omat. Neljänkympin valjaat. No, katsotaan... nykyiset Bilteman "hiihtovaljaat" on kuitenkin kauheat. Ajattelin, että huono istuvuus ei satunnaisessa käytössä haittaa, mutta nykyään käytän valjaita liki aina remmilenkillä (=päivittäin) koska remmit sotkeentuu niiden kanssa tosi paljon vähemmän kuin pannoissa kiinni ollessaan, niin kyllä se vaan haittaa.

Sieni on muuten jumpannut varsin aktiivisesti. Kokeilin joskus loppukesästä sen takajalkoja ja puoliero oli jopa minunkin käteeni niin selvä, että säikähdys sai minut oikeasti aktivoitumaan fyssarin jumppaohjeiden kanssa. Ihme ja kumma, mutta tässäkin asiassa järjestelmällinen harjoitus on tuottanut hyvää tulosta. Noin muuten me ollaan varmaan kaikki aika huonossa kunnossa, Sieni varmasti vähiten, koska se sentään juoksee vapaana ollessaan ihan kunnolla siinä missä minä kävelen ja mudi vain ravailee kuseksimassa. Juoksulenkit voisi tehdä tosi hyvää mudillekin. Harmi että sen mielestä harva asia maailmassa on yhtä typerää kuin juosta ei-mihinkään.

Talvi tulee mutta so fucking what, tartteeko sitä kuvatakin! Sehän yllättäen tulee joka vuosi!

Sieni on tällä hetkellä Helsingissä lomalla ja ensimmäisten viestien ja kuvien perusteella viettää juuri niin sienistä elämää kuin kuvittelinkin. Elämä yhden sekonkin koiran kanssa on kovin helppoa ja vaivattoman tuntuista. Tavallaan kaksi koiraa menee siinä missä yksikin, ihan samalla tavalla saa siis toki käydä lenkillä jne, mutta kyllä silti yhden kanssa on sujuvampaa. Ehkä se on se, että lenkillä voi uppoutua enemmän ajatuksiinsa, kun yhtä on puolet helpompaa pitää silmällä kuin kahta?

Professorin todellisuus jäyhäkulissien takana.

PS. Mudin KVA-ilmoitus lähetetty vihdoin pk-lehteen, vastaanottaja lupasi että julkaistaan ensi numerossa. Kesti niin pitkään, kun en osannut valita kuvaa enkä saanut tekstiä mieleiseksi. Perfektionistin ongelmia, juunou. Onhan tämä nyt koirani hetki parrasvaloissa ja sen tulee olla täydellisen onnistunut! Tekstiin olen nyt tyytyväinen, se on monesta varmaan vähän hassu mutta juuri sopivalla tavalla persoonallinen. Kuva on oikeastaan Iitun valinta, musta se ei ole mitenkään erityinen ja olisin laittanut ennemmin vaikka tämän, mutta säälin koiraani ja jätin sen nolaamatta moisella.