Sama laulu joka kerta.
Mudilla ei ole aikomustakaan syödä omaa puruluutansa, se vie sen johonkin näkyvään paikkaan ja jää odottamaan että Sieni pistelee omansa. Kun Sieni on valmis, alkaa omistaminen. Mudin luun suuntaan katsominen, haisteleminen, ajatteleminen ja lopulta jopa poispäinkin liikkuminen on ankarasta kielletty. Sitten kun sanon, että laitetaan se luu pois kerta et aio syödä sitä ja se aiheuttaa vaan närää, niin se alkaa kauhealla vauhdilla vedellä sitä naamariinsa. Aikansa syötyään se on kauhean tyytyväinen ja kun nyt kysyn että joko
pannaan se komeroon säilöön ettei Sieni ainakaan saa sitä, se tuo sen mulle
kauhean helpottuneena ja on lopuksi hyvin onnellinen. Kummallinen,
kummallisempi, mudi.
Mutta entä jos ihmisellä on useampia mudeja? Mudeilla tuntuu laajemmaltikin olevan varsin rankka huumori ja sellainen koulukiusaajamainen asenne. Mun mudilla on ainakin aivan erilaiset säännöt asioille joita sen on ok tehdä muille verrattuna asioihin joita muut saa tehdä sille, eikä mikään silmä silmästä -periaate ole lähellekään läsnä. :D Se tarttee uhrin joka kiltisti katsoo sen esityksiä ja antaa sen pitää omaa show'taan. Entä jos kotona onkin kaksi mudia, ja molemmat haluaisi olla se pelle eikä kumpikaan suostu yleisöksi?
Ja toinen ihmettelyn aihe. Koska mun koira ei todellakaan ole mikään uniikki, vaan moni mudiharrastaja tunnisti ilmiön, ihmettelen mistä se on tullut ja miten periytyy ja millainen ominaisuuksien yhdistelmä tuottaa koirassa tällaista käytöstä. :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti