tiistai 24. kesäkuuta 2014

Päätösten aika

Ollako vai eikö, kas siinäpä kysymys. Tällä kertaa muodossa mennäkö vai eikö ja kysehän on tietysti PK SM -kisoista elokuun ensimmäisenä viikonloppuna. Kun kisat sai viime tipassa järjestäjän, mun ensireaktio oli että jes me päästään. Nyt kun on tulokset kasassa ja viime kauden ongelmat tiessään, niin ajattelin, että nyt tai ei koskaan. Tämä on mun ensimmäinen harrastuskoira ja olisihan se meriitti itsessään osallistua koko karkeloihin, vaikka sen kummempaa menestystä ei tulisi tai edes tavoiteltaisi. Mistä sen tietää onko mulla koskaan myöhemmin enää koiraa, jonka kanssa sinne voisin mennä.






Pikku hiljaa innostus laantui, osaltaan ehkä siksi, että sinne piti olla tulossa kaksi muutakin tuttua mudistia, molemmat hakuun. Kummaltakin vaan puuttui yksi tulos ja alkoi näyttää, että jää väliin. Juttelin kummankin kanssa ja jotenkin tuli vaan sellainen olo, että ihan sama, en mä sinne yksin ainakaan mene edustamaan rotua ja olkoon koko homma. Nyt toinen sitten sai puuttuvan tuloksen ja pisti ilmon menemään. Mä olin jo melkein päättänyt, että antaa olla, mutta nyt aloin kuitenkin vielä arpomaan.

Minulla menee selvä raja "kilpailemisen" ja "kokeissa käymisen" välillä ja ensimmäinen ei kiinnosta yhtään. Ei tokossa, eikä pk-puolella. Lisäksi on selvää, että mun hermorakenne ei riitä mihinkään isolle stadionille ja vaikka mudi normikokeissa ei reagoi mun paniikkiin, tuollainen voi hyvin olla sillekin aivan liian vaikea tilanne ja sitten se ei ole kaunista katsottavaa... mun pitäisi siis osata mennä sinne sellasella hällä väliä -asenteella, mutta kuka haluaa maksaa 100e osallistumisesta, ottaa pe-su vapaata ja ajaa satoja kilsoja hällä välin takia? Vain jotta edustaa rotua ja saapahan tällaisenkin kokemuksen? No mä kyllä keksin helposti jotain muutakin tekemistä kyseiselle viikonlopulle, esim. se holskujen erkkari joka kyllä on vielä kauempana ja kiinnostaa ehkä vielä vähemmän, mutta siellä olisi useita tuttuja joiden kanssa olisi varmasti kiva päivä ja meinasin ottaa sen vähän sellasena reissuna enemmänkin. Tai sitten jätän kokonaan väliin ja menen vaikka mökille jos mulla sattuu silloin vapaata olemaan.



Totuus on se, että jälki ei ole enää lainkaan mun ykköslaji. Mudi on tehnyt sitä tällä kaudella tosi vähän, mistä mulla on vähän huono omatunto. Eihän osaavaa koiraa niinkään välttämättä tartteisi treenata, mutta kun me kuitenkin joskus tykättiin siitä kovasti. Mudi ehkä tykkäisi edelleen, mutta mä en saa aikaiseksi. Tänään käytiin pitkästä aikaa jäljellä, mudille reilu puoli kilsaa. Jäljen nosto ja ekat n. 80m tuoreella hakkuuaukealla mikä oli ihan tosi onnistunut veto. Annoin koiran mennä lyhyellä liinalla edellä puhumatta sille mitään ja se nosti jäljen rauhallisesti, tarkasti suunnan ja valitsi oikein. Alusta oli vaikea ja tarkasteli paljon, mutta pysyi koko ajan tosi rauhallisena, mikä oli ihmeellistä. Eka keppi oli vielä hakkuuaukealla. Tien ylityksen jälkeen mentiin metsään ja siellä veto sitten yltyikin taas, ja sai muistutella tarkkuudesta. Loput kolme keppiä silti nousi hyvin. Sienelle tein vain n. 200m U:n muotoisen jäljen, jossa kolme keppiä. Jana oli vajaa 10m ja jälki lähti vasempaan. Annoin Sienenkin mennä sen kummemmin lähettelemättä ja annoin sille ekaa kertaa myös liinaa sen 10m, ja se teki tosi nätin ja kivan jäljen noston. Sienihän on tosi usein nostanut väärään suuntaan eikä käänny ilman käskyä, ja luulen että itse olen jotenkin aiheuttanut sen. Nyt koetan olla säätämättä janalla mitään ja annan sen itse tehdä työt, ainakin tällä kertaa mielentila oli just hyvä ja sen takia se nostokin varmaan onnistui. Sienen loppujälki meni ihan ok, mutta jotenkin nyt jäi silti sellainen olo, että en mä tiedä onko tätä pakko jatkaa jos kukaan ei enää halua. Sieni ainakin ehdottomasti valitsisi haun ja vaihtaisi kaikki jälkitreenit hakutreeneihin. Mudin osalta sen työskentelyssä näkyy se, että kun mua ei juuri kiinnosta enkä ole kovin tosissani, niin sekään ei anna kaikkeaan ja koko touhu tuntuu just siltä, että miksi me oikeastaan ollaan täällä... varsinkin jos teen sellaisia perushelppoja ja lyhyitä treenejä, jossa ei oikeasti ole mitään järkeä. Tai onhan se aktivointia koiralle, mutta ei haasteita eikä kouluttamista ja jäljestetään pelkästä jäljestämisen ilosta. Uskon, että nyt kun vaan päättäisin tehdä pari pitkää ja vaikeaa jälkeä ja oikeasti haastaa sitä koiraa taas, niin mäkin löytäisin uudestaan sen mikä mua tässä lajissa on viehättänyt. Aloitin kyselemällä kimppatreenejä.




Piirinmestisten piti olla meidän tämän kauden päätavoite. Yhtä koepaikkaa koetin alkukesästä saada, kun lähellä olisi ollut, mutta sain varasijan numero 4 (voittajaluokkaan oli kaksi paikkaa) eikä sieltä yllättäen kuulunut mitään. Olisi tässä ollut kesä-heinäkuussa muutama karsinta tottiksen perusteella maastoon -koekin tarjolla, mutta välimatkat oli sitä luokkaa, että päätin unohtaa. PM on kuukauden kuluttua, sinne on varma paikka ja koe on kotikentällä. Toinen suunniteltu koe on sitten rotumestikset syksyllä. Olisi kiva, jos koira valioituisi nyt piirinmestiksissä, niin voisi mennä sinne RM:iin vaan hengailemaan sillä hällä väliä -asenteella. Tosin sitten on myös mahdollista, ettei tule lähdettyä lainkaan... mutta joka tapauksessa nyt varmaan olisi oikeasti ryhdistäydyttävä esineiden (motivaatio-ongelman poikasta, koira juoksee siellä juoksemisen ilosta! Kummallista tälle koiralle!) ja tottiksenkin (kaivataan häiriötreenejä) suhteen. Jotenkin kaikki on ehkä mennyt liian hyvin ja ollaan juututtu sellaseen sileään sievään treeniin, eikä ole oikeasti menty eteenpäin. Se on pitemmän päälle vain tylsää.



Kaksi viime viikonloppua ollaan oltu mökillä ja jotenkin ne lenkit pyörällä hiekkateitä pitkin ja sitten jalkautuminen metsään, missä on hengailtu tuntikausia erälammella, on tulleet tosi tarpeeseen. Mä olen kuluneen vuoden aikana käynyt läpi varsin suuria muutoksia ja jos oikeasti olin ennen enemmän kilpailuhenkinen ja tavoitteet oli tärkeämpi kuin matka, enää en ole. Mua ei oikeasti ihan hirveästi edes kiinnosta koko KVA-titteli enää, se tuntuu vähän sellaiselta pakkopullalta että onhan se nyt haettava ja antaa olla sitten kaiken sen jälkeen. Mudin nuoruudessa edettiin aivan liian nopeasti ja nyt tuntuu, että mitä väliä millään oli. Sama tyhjyyden tunne mulla tuli heti TVA-pallilla tai ainakin kotimatkalla autossa. Hirveä palo saavuttaa jotain ja sitten se ei tuntunutkaan oikein miltään. Tässä on nyt käynyt jotenkin samalla tavalla. Tiedän, että se saa sen viimeisen ykkösen ja että se on hyvä jälkikoira. Jos ei seuraavasta kokeesta, niin joskus toiste sitten. Jotenkin sillä ei enää ole mitään väliä, kun tiedän jo itse ja se on tärkeintä.


Uusi kosketuskeppi sai minun ja näemmä jonkun muunkin ajatuksen lentämään. :D

Viimeistä lukuunottamatta kuvat (c) MH.

4 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

Ah HAAAH toi vika kuva. :')

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

Tekisin sen mukaan, _haluanko_ mennä vai en. Jos kehtuuttaa ja on muitakin vaihtoehtoja, mitä sitä sitten pilaamaan viikonloppua. Jos taas on hinku kisaan, niin sitten menisin. On minusta koirankin oikeus, että omistaja/ohjaaja on täysillä mukana siinä, mitä tehdään eikä vaan näön vuoksi ole mukana, että "pitikin" lähteä. Koiraharrastusta nämä lajit on ja silloin minusta niiden pitää huvittaa. - En tiedä auttoiko? :)

laura kirjoitti...

Kysyin tänään sen SM-viikonlopun vapaaksi, ja yritin töissä jopa vähän tsempata itseäni että vähän siistiä, mutta... kyllä totuus edelleen on se, että ei mua järin suuresti huvittaisi. Ehkä sitten en vaan kaikesta tsemppaamisesta ja painostuksestakin huolimatta mene.

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

No en nyt ainakaan kenenkään painostuksesta lähtisi, jos ei omaa sisäistä kytöä olisi. Eikä minusta ole mitään järkeä painostaa ketään tuollaisissa asioissa.