Mulla on kuulkaa niin hyvin motivoinut pitkäkarvainen hollanninsieni täällä, että olen edelleen aivan äimänä. Mitä ihmettä on tapahtunut?!
Sterilointi on mun mielestä lisännyt koiran nälkää. Ulkona se pissaa toinen jalka hieman koholla ja ruopii päälle, mitä se ei ennen ole tehnyt. Se myös selvästi merkkailee eikä vain lorota yhtä länttiä kuten ennen teki. Aikuistuminen ja sterkka valitettavasti osui aika päällekkäin ja vaikea on sanoa mikä on kummankin vaikutus. Ylipäänsä koira on saanut itseluottamusta ja sellaista asennetta olemiseensa. Se ei anna mudille enää läheskään aina periksi ja jopa murisee luistaan/aktivointileluistaan (ennen mudi haki siltä minkä vaan suusta pois). Samaa lelua niille ei oikein kannata enää heittää, ja nameja jakaessa saa kanssa katsoa että antaa selvästi tiettyyn suuhun. Sellaiset vapaat ei-kenellekään-osuneet namit ei tahdo mennä sopuisalla jaolla. Jos piilottaa nameja ja päästää koirat etsimään, ne etsii edelleen aivan sovussa ja selvästi kohteliaasti väistävät toisiaan, ongelma on enemmän jos heittää tai jotain esim. putoaa lattialle. Usein kotona jos joku tavara putoaa, vanha palveluskoirani eli mudi lähtee nostamaan sen mulle ennen kuin ehdin edes pyytää. Nykyään vaan hyvin usein Sieni sitten ottaa sen mudilta matkalla ja tuo itse sen mulle perille asti - ja mudi antaa sen tehdä niin!
Sterilointi on mun mielestä lisännyt koiran nälkää. Ulkona se pissaa toinen jalka hieman koholla ja ruopii päälle, mitä se ei ennen ole tehnyt. Se myös selvästi merkkailee eikä vain lorota yhtä länttiä kuten ennen teki. Aikuistuminen ja sterkka valitettavasti osui aika päällekkäin ja vaikea on sanoa mikä on kummankin vaikutus. Ylipäänsä koira on saanut itseluottamusta ja sellaista asennetta olemiseensa. Se ei anna mudille enää läheskään aina periksi ja jopa murisee luistaan/aktivointileluistaan (ennen mudi haki siltä minkä vaan suusta pois). Samaa lelua niille ei oikein kannata enää heittää, ja nameja jakaessa saa kanssa katsoa että antaa selvästi tiettyyn suuhun. Sellaiset vapaat ei-kenellekään-osuneet namit ei tahdo mennä sopuisalla jaolla. Jos piilottaa nameja ja päästää koirat etsimään, ne etsii edelleen aivan sovussa ja selvästi kohteliaasti väistävät toisiaan, ongelma on enemmän jos heittää tai jotain esim. putoaa lattialle. Usein kotona jos joku tavara putoaa, vanha palveluskoirani eli mudi lähtee nostamaan sen mulle ennen kuin ehdin edes pyytää. Nykyään vaan hyvin usein Sieni sitten ottaa sen mudilta matkalla ja tuo itse sen mulle perille asti - ja mudi antaa sen tehdä niin!
Yltäkylläisyyden poisto ja koiran ruokkiminen vain treeneissä on varmasti ollut yksi oleellinen tekijä. Se ei ole pitkään aikaan ollut lainkaan haluton tai "onko pakko" -moodissa, ei missään lajissa. Mun mielestä se ymmärtää, että sen ruokailu on kiinni sen omasta panoksesta. Lelut se kantaa autoon treenin päätteeksi, jos matka ei ole kamala pitkä. Jos pitää jäljeltä esim. tulla joku kilometri, niin sitten kyllä tippuu haistellessa. Kyllä se ottaisi pallon takaisin kun on saanut hommansa tehtyä, mutta jos tiputtaa kerran, niin siinä vaiheessa se on sitten menetetty ja mä pistän sen omaan taskuun. Possun korvia, poron kylkiluita yms kuivatavaraa on kaappi täynnä. Ennen usein annoin niille jotkut tollaset luut niiden jäädessä yksin, ja nyt ne ei kulu millään. Joskus olen kotona piilottanut yhdet, että joutuvat etsimään ne, mutta yksiössä on niin vähän piiloja ja jostain liian helposta piilosta tuleva kokonainen possun korva tuntuu nykyään ihan liian helpolta ruualta! Ja joskus meillä myös lojui kotona jotain isoja paahdettuja naudan lumpioita pitkin lattioita, ja niitä sai syödä aina kun mieli teki. Käsittämätöntä :D Se on kyllä niin kiinni siitä, mihin itse tottuu, ja mihin opettaa koiransa...
Epätasa-arvoinen elämä. |
Viimeisenä ehkä vielä se oma asenne. Tänne blogiin on aiemmin tullut kommenttia muutamalta eri pitkäkarvan omistajalta, että kun itse tietyllä tapaa löi hanskat tiskiin ja totesi että antaa olla, vähensi ehkä treenimääriä ja ainakin sitä omaa odotusta, koira alkoi toimia ihan eri tavalla. Ymmärrän logiikan ja uskon että se toimii, mutta samalla mun ongelma aina on ollut se, että jotain tokon monimutkaisia voi-evl-liikkeitä ei vaan voi treenata jos ei saa toistoja. Ne vaatii niin paljon teknistä osaamista, että sinnepäin-hälläväliä.treenillä ei tule ikinä valmista. BH:n tai tokon alokasluokan saa varmasti vähällä treenillä tollasella asenteella hyvinkin tehtyä. Mä siis yritin pitkään tekohengittää mun koiraan virtaa. Kannustaa, kehua ja tehdä sen puolesta. Kun se oli vähän huono, yritin auttaa, koska pakkohan se on saada onnistumaan että se saa palkkansa. Se varmasti tiesi, että loppujen lopuksi sen ei ole pakko tehdä mitään... Samalla kun kiristin ruokintasysteemin, mä ihan oikeasti "luovutin" sillä tapaa, että lakkasin säälimästä sitä. Pystyin aivan rauhallisesti ajattelemaan, että nyt se on sen oma valinta ja joko sitä kiinnostaa syödä tai sitten ei. Jos ei, niin olkoon syömättä ja kuolkoon sitten pois, niin sillähän siitäkin päästään ja voin ottaa paremman koiran ;P Anteeksi karu vitsi, mutta totta toinen puoli. Mun piti ajautua näin pohjalle ennen kuin ihan oikeasti lakkasin yrittämästä edes alitajuisesti mun koiran puolesta, ja laitoin sen ihan itse yrittämään. Ja kas ihmettä, siitähän on löytynyt tahtoa, asennetta ja sitkeyttä ihan eri tavalla kuin koskaan osasin kuvitellakaan! Mun piti viedä se tänä keväänä luonnetestiin, mutta nyt taidankin odottaa syksyyn. Se on vielä niin kesken kehityksen ja esim. se mua suuresti kiinnostava taistelutahdon arviointi voi muuttua kovastikin. Toisaalta olen miettinyt kovasti sitäkin, mikä tämä koira oikeasti on ja mikä on opittua. Jos se nyt käy läpi tällaisen voimakkaan "pakon", muuttaako se sen "oikeaa" luonnetta? Toisaalta olisiko siitä kehittynyt erilainen, jos en olisi itse opettanut sitä passivoitumaan ja tottumaan yltäkylläisyyteen? Jos se olisi elänyt jossain koiralaumassa missä sen olisi pitänyt taistella henkiinjäämisestä? Loppujen lopuksi ympäristön vaikutus on varmasti varsin suuri. Mä nyt en pidä luonnetestiä minään jalostuksen työkaluna muutenkaan, mulle sillä on suurempi merkitys vain itseni kannalta. On tosi kiinnostavaa nähdä mitä mun koirat tekee testin erikoiskokeissa ja millainen tuomareiden näkemys on, ja eroaako omani paljon siitä. Monta osaa pystyy harjoittelemaan ja tuomareissa ja testipaikoissa on niin suurta hajontaa, että mun mielestä pelkät pisteet ei kerro koirasta yhtään mitään. Videosta on jo paljon enemmän iloa.
Meidän koru on täällä! |
Keskiviikkona oltiin kaverin kanssa metsäjäljellä. Sienelle vieraan tekemä, merkkaamaton 650m jälki, jossa viisi keppiä ja vikana palkkapurkki jonka päällä oli kuudes keppi puutteellisen ohjeistamisen seurauksena. Samapa tuo, ei näemmä haitannut vaikka ei sillä koskaan ole noin ollutkaan. Jälki vanheni n. 1,5h ja meni osin ryteikköisessä kuivassa vesakossa ja osin sammalpohjaisessa superhelpossa unelmametsässä. Jana n. 2m, jälki lähti oikeaan, ja siinä oli useita polkuja ja metsäkoneenura mitkä häiritsi koiraa kovasti. Jäljen nosto meni siis ihan pyörimiseksi, mutta kyllä se oikean suunnan itse otti ja sai sitten jäljestä kunnolla kiinnikin. Jäljellä oli 10 frolicia satunnaisesti maavainuisuutta lisäämässä, se on toiminut hyvin. Ekasta kepistä yli, koira työskenteli aika haipakkaa ja kovin epätarkasti. Mulle on jo aiemmin sanottu, että kokeilla pidättää sitä, kun yleensä pidättäminen tekee lisää tarkkuutta pienen paineen kautta. Olen arkaillut, koska joskus vuosi sitten Sieni ei ihan varmasti olisi ruvennut yhtään vetämään, vaan olisi sitten keskeyttänyt koko jäljen "kerta en saa mennä". Nyt kepin ylityksestä sisuuntuneena totesin, että tämä saa nyt taas olla koiran valinta. Eli liinat kireälle ja jos ei halua jäljestää vaan päättää mieluummin luovuttaa, mennään sitten kotiin ja olkoon syömättä. Sillä on ollut loppupurkki sen verta pitkään, että se varmasti tietää ruokansa odottavan jäljen päässä. Ja mitä perkelettä taas! Se vastasi paineeseen aivan täydellisesti, veti vastaan ja tarkensi upeasti! Paikoittain piti ihan hieraista silmiäni, että onko mulla varmasti Sieni eikä mudi liinan päässä. Mudin veto nyt on ihan omaa luokkaansa, eikä tämän kanssa hommasta toivottavasti tule yhtä pahaa taistelua, mutta aikamoista jäljestämistä Sieneksi. Loput kepit nousi erinomaisesti, koira teki kulmat täsmällisesti eikä se tuntunut lopussa edes mitenkään väsyneeltä, olisi jatkanut pidempäänkin. Nyt jana kuntoon niin tää on ihan varmasti syksyksi koevalmis maastojen osalta :)
Tankotanssia tai jotain. |
Keskiviikkona tavattiin myös Varkaudessa asuva Muriel-mudi. Omistajalla on ollut ongelmia vajaa 4kk pennun kanssa, ja hän on saanut netissä kiitettävästi ohjeita ja vertaistukea muilta mudisteilta. Minä sitten lupasin, että jos ajavat tänne nurkille niin katsotaan. Käytännön neuvot on aina eri asia kuin yrittää koiraa, ohjaajaa ja todellista tilannetta näkemättä neuvoa jotain yleispäteviä ohjeita. Siellähän oli hyvin kontaktinhakuinen, taistelutahtoinen ja kaikin puolin reipas pentu, joka kyllä yritti tehdä mieliksi ja jolle ohjaaja oli varsin tärkeä. Ongelmat tuli tilanteissa, joissa koira ei ymmärtänyt mitä siltä odotetaan. Koiran valitsema käytös harvoin on ihmisen mieleen ihan vahingossa ja ne tarvitsee paljon ohjausta ja positiivista palautetta pelkän kieltämisen sijaan :) Tehtiin myös pentujälkeä, koska jälki on erinomainen tapa tarjota koiralle sallittua puuhaa, ja jumankauta mikä upea pieni eläin! Epäilemättä paras ensijälki mitä olen koskaan ollut todistamassa. Tästä koirasta kuullaan vielä, uskon minä :) Sanoin, että jos se on joskus syystä tai toisesta kotia vailla, niin tietää kehen ottaa yhteyttä... töppösen ilme oli kyllä jo valmiiksi sellainen, että jos tää on joku juttu että tämä muuttaa meille, niin pakkaan matkalaukkuni ennen kuin se ehtii purkaa omaansa. Se meni suoraan pennun ohi ja kusi puskat ja kun sitten patistelin että moikkaa nyt perkele vähän kun olette sentään samaa omituista kiharaa klaania, niin se haistoi kerran etäältä ja hhyyyyyyyyyyyyyiiiii. :D Sienen leikit oli liian rajuja ja pentua hirvitti, eikä Sienen tartte muutenkaan paiskoa toisten koiria rikki, niin käskin Sienen antaa olla ja hengailtiin sitten vaan.
Minähän en sekoa pennuista, mutta 4kk koira on jo varhaisteini ja saatoin hieman, noh, seota... :D |
Tiistain tokoissa oltiin ekaa kertaa ulkokentällä. Alkuun 4min voittajan paikalla makuu. Hyvä makuu, mutta sivulle palatessa pomppasi perusasentoon ilman käskyä, käskin alas, ja pomppasi uudestaan :D Mun pitäis ehkä kuitenkin pystyä olemaan vakavissani ja selkeämpi koska nyt lähinnä nauratti toisen yli-innokkuus... Varsinaisina aiheina hyppynouto ja zeta. Eka hyppynouto käskytettynä varsin nappiin, laukkasi mennen tullen mutta pääsisihän se toki paljon kovempaakin... sitten vähän sulkeisia että liikkurin "käskyn" jälkeen pitää ottaa kontakti ohjaajaan. En usko, että Sieni alkaa varastaa, mutta jos se tuijottelee siinä vaiheessa muualle niin suoritus on huonompi (hitaampi, epävarmempi) kuin jos se keskittyisi minuun. Siinä sitten sopivasti juuri tulikin yksi ihminen irti olevan koiransa kanssa n. 10m päästä hypystä. Mun molemmat koirat on kauhean tosikkoja hommissa, töppösellä se ilmenee aggressiivisuutena "mee vttuun siitä!" ja Sieni menee luimuun "kai toikin tietää että täällä ei saa leikkiä eikä se vaan tuu mun luo!". Tuli oikein tarpeeseen siis kontaktinottotreeni häiriössä.
Yksi suora luoksetulo treenikaverin käskyttämänä, pyysin että jää ihan koiran lähelle ja tuijottaa sitä pahalla silmällä. Ei ahdistunut lainkaan ja tulee kovaa, mutta nyt se on ruvennut tekemään pientä banaania. Koiranhan siis pitäisi tulla suoraan eikä kaartaa yhtään. Olen ottanut viime aikoina pääsääntöisesti loppuun asti, mutta nyt kokeillaan vapauttaa sitä pallolle mun oikealle puolelle, josko se sillä oikenisi. Olen luullut, että tämä on vaan bortsujen ongelma, mutta aika karmean kaaren tekee nyt munkin koira... stopitkin saattaisi auttaa, tai sitten ei. Ne on joka tapauksessa tosi huonolla tolalla eli oikeastaan täysin unohdettuja, ei oo tehty erillään eikä varsinkaan liikkeessä ;P En saa Sientä missään muualla juoksemaan niin kovaa kuin mitä se tulee luoksetulossa, ja hitaassa vauhdissa opetetut stopit ei ylläri onnistu lainkaan sitten kun se tulee täysii. Se ei myöskään kestä montaa toistoa liikkeenä, vaan vauhti hiipuu sitten heti. Sama ongelma oli mudillakin, en koskaan saanut sitä treeneissä tulemaan edes suoraa luoksetuloa niin kovaa mitä se kokeessa tuli, ja stopit kusi aina. On sillä kyllä evl:stä yksi kymppikin luoksetulosta, mutta totuus oli korkeintaan 8,5...
Zetaa kokeilin ensin omaan tahtiin, asennot muistaa, myös istuminen sujuu hitaasta käynnistä. Pysyy myös taakse menemisissä. Mukaan ottoja ei ole kai koskaan tehty mutta kun se tietää mitä "sivu" tarkoittaa, niin ei kai toi nyt niin vaikeaa voi olla... ihan siis tosikin nätisti teki, toki näistä saa treenaamalla harmonisemmat. Varsinainen liike sitten vaan ihan kylmiltään kokonaisena, m-s-i. Palkkasin asennot palatessani koiraa kohti. Seisomisen kääntyi rumasti vaikka äsken kyllä kesti, tätä se on ennenkin tehnyt, joten täsmäkuuri seisomassa pysymiseen vaikka mä pompin ympärillä. Vasemmalle kulman mä kävelin rumasti mutta pääosin siis koira teki hienoa työtä, seuruukin oli nättiä. Lopuksi vielä käskytettynä koko kuvio läpi mutta tein pelkkää seuruuta. Ennakointi ja ahdistuminen liikkureista kun oli joskus varsin pahaa ja sitä pitää varmasti jatkuvasti seurailla edelleen. Ei reagoinut käskyihin yhtään ja jaksoi kivasti seurata. Hyvä tuhmis! Oli ansaittu maksalaatikkopurkki.
Minusta tuntuu, että meillä on Sienen kanssa vasta koko elämä edessä. Jossain vaiheessa kevättalvella oikeasti vähän aikaa mietin, että pitäisikö se vaan jättää kotikoiraksi ja ottaa pentu kasvamaan harrastuskaveriksi. Kolme koiraa on kuitenkin aivan eri asia kuin kaksi. Kaksi on vain pari, kolmesta tulee mun mielestä jo lauma. Mudin kanssa saa nytkin olla jatkuvasti tarkkana ja näissä citymetsissä mulla usein on Sieni irti ja mudi fleksissä. Se on niin kärkäs puolustamaan sekä Sientä että minua, ja jos tähän ottaisi vielä yhden pennun, mitä se muka inhoaisi mutta salaa kuitenkin omistaisi sen ja haluaisi varjella sitäkin kaikilta, niin... se alkaisi olla jo niin stressaavaa. Kolmatta ei mitenkään opeta remmikäytökseen jos kuljettaa samalla kahta muuta mukana. Eikä mulla ole rahaa tai tilaa, eikä oikeastaan motivaatiota viedä kahta aikuista erikseen ja kolmatta yksinään niin paljon kuin haluaisin. Ei vaan näihin olosuhteisiin.
Minusta tuntuu, että meillä on Sienen kanssa vasta koko elämä edessä. Jossain vaiheessa kevättalvella oikeasti vähän aikaa mietin, että pitäisikö se vaan jättää kotikoiraksi ja ottaa pentu kasvamaan harrastuskaveriksi. Kolme koiraa on kuitenkin aivan eri asia kuin kaksi. Kaksi on vain pari, kolmesta tulee mun mielestä jo lauma. Mudin kanssa saa nytkin olla jatkuvasti tarkkana ja näissä citymetsissä mulla usein on Sieni irti ja mudi fleksissä. Se on niin kärkäs puolustamaan sekä Sientä että minua, ja jos tähän ottaisi vielä yhden pennun, mitä se muka inhoaisi mutta salaa kuitenkin omistaisi sen ja haluaisi varjella sitäkin kaikilta, niin... se alkaisi olla jo niin stressaavaa. Kolmatta ei mitenkään opeta remmikäytökseen jos kuljettaa samalla kahta muuta mukana. Eikä mulla ole rahaa tai tilaa, eikä oikeastaan motivaatiota viedä kahta aikuista erikseen ja kolmatta yksinään niin paljon kuin haluaisin. Ei vaan näihin olosuhteisiin.
Nyt musta tuntuu, että ei ole mitään syytäkään. Sienessä on mulle vielä paljon opittavaa ja meillä on suuria asioita saavutettavana :) Ei mitään kiirettä saada uutta harrastuskaveria! Vaikka se eilinen mudin pentukin oli aivan syötävän suloinen ja ihana riiviö, niin ei ole meidän elämässä vielä paikkaa sellaisille.
3 kommenttia:
Niinhän se usein tuppaa olemaan, että vaikka kuinka yritetään jankata rotuun tuleville siitä että holskut kypsyy hitaasti, sitä ei vaan tajua/ota todesta ennen kuin itse pääsee kokemaan. Toki teillä tähän liittyy paljon muitakin juttuja, mutta jollain tasolla ihan oppikirjakamaa.
Moni sitten ottaakin sen uuden harrastuskoiran ennen kuin se holsku on ikinä ehtinyt kunnolla aikuiseksi (mun nartut on olleet aikuisia vasta neljäveenä ja 3-4v ajanjaksolla on tapahtunut enemmän kehitystä kuin aiempina vuosina yhteensä), ja sitten se ei saa enää edes sen vertaa mahdollisuutta onnistua. Mä olen tosi onnellinen Sienen puolesta, että olet jaksanut sen kanssa tehdä ja jaksat vielä tulevaisuudessakin! :)
Totta turiset! Ihan samahan se kävi mudin kanssa. Kun se oli 3v, se oli muka niin aikuinen ja kypsä, ja nyt kun se täyttää kesällä 6v, voin sanoa että NYT se on OIKEASTI aikuinen ja kypsä ja kehittynyt vielä ihan helkkaristi siitä mitä se oli kolmevuotiaana! Sehän oli aivan törkeän kesken vielä silloin...
Lisäksi Sieni ehdottomasti on koko elämänsä kärsinyt siitä, että vertaan sitä 3v vanhempaan mudiin. Vaikka yritän muistaa millainen mudi oli Sienen ikäisenä ja olla armollinen Sienelle, aika on ihan varmasti kullannut muistot ja mudi oli muka ihan hirveän paljon parempi...
Rimppakinttu renkaanvaihtaja näyttää ihan niin innostuneelta, että menisin asiakkaana suosiolla toiseen pajaan vaihdattamaan rillani :-D
Lähetä kommentti