Raunioilla

Helatorstaina oltiin sovittu treenit Savonlinnan raunioradalle. Mä olen käynyt siellä kaksi kertaa viime kesänä. Molemmilla koirilla oli silloin suorapalkka.

Harmi, että sairastapauksen vuoksi oltiin siellä H:n kanssa kahdestaan ja että siellä myös satoi enempi vähempi "paljon" tai "kaatamalla" koko ajan, mutta kyllä me pitkälle toista tuntia saatiin kolmen koiran treeneihin menemään eikä se oikeastaan haitannut sitten niin paljoa kuitenkaan. Korkeimmat telineet jätettiin käyttämättä liukastumisvaaran nimissä, tosin töppönen kävi ylimmässä rakennelmassa ihan itse silti. Mutta hieman nyt kokonaisuutena ehkä sellainen reissu, että joku muu olisi voinut mukavuudenhaluissaan jättää tekemättä, se koiraihminenkin... :D

Sieni aloitti ja sille ukko oli ekalla kierroksella valmiina alueen rajalla oikealla olevassa putkistossa lähimmän vaakaputken suulla pari kolme metriä sisällä putkessa. Irtorullailmaisu. Lähetin Sienen tahallani vasemmalle alueen rajaa pitkin ja se tarkasti onnellisen sattuman ja kovan, hajua painavan sateen (?) vuoksi koko alueen myötäpäivään sieltä. Irtosi kivasti ja teki töitä koko ajan, käppäilin vaan hiljakseen perässä ja annoin sen tutkia. Ihan lopussa se sitten oli siellä oikealla sen luolaston luona ja alkoi vähän ehkä hyytyä. Haisteli mun mielestä edelleen, mutta ei enää liikkunut kovin paljoa vaan jäi ehkä enemmän tutkimaan tallausjälkiämme, ja kutsuin sen sitten sopivasti sijoittumalla ja ohjasin käsimerkillä että mennäänpä tänne päin katsomaan. Hyvin lähti ja sai heti hajun putkeen menneesstä ukosta, ilmaisu oli hyvä. Jos ei olisi satanut kaatamalla, olisin ehkä antanut sen itse tehdä mitä tekee, nyt teki mieli vähän vauhdittaa. Hyvin se malttoi tehdä töitä ja tarkastaa paljon tyhjää meinaamatta koskea kiintorullaan. Eihän se olisi sitä saanutkaan kun se oli off-asennossa, mutta ei yrittänytkään, mikä on aina minulle kauhean huojentavaa. Oli hauska katsoa miten koira sai hajun putkesta ja tarkensi sen sinne, putken suulla se hidasti ja oli sekunnin ihan että häh ooksä siellä, ja sitten alkoi häntä vispata kun se sukelsi sinne sisään.

Töppösen ekalla kierroksella ukko lähti autoilta koiraa hieman hetsaillen ja oli vinosti "yläoikealla" roskiksessa, irtorullailmaisu. Yritin kanssa lähettää mudin vasenta laitaa pitkin, että sekin tekisi tyhjää, mutta sade oli hieman tauonnut ja mudi teki pienen piston vasempaan ja ampaisi suoraan roskikselle. Se oli raollaan yhdestä kulmasta (roskis oli kyljellään ja kansi sivussa), mutta sankarimme kiersi sitä ympäri eikä huomannut kun ukko tunki rullan siitä tietystä kulmasta koiran saataville. Se kiersi monta kierrosta ympäri ja rulla oli ehkä 10cm liian ylhäällä ja koira meni sen "ali" näkemättä sitä. Se näytti että se kyllä etsii rullaa, mutta oli päättänyt että se löytyy tietyllä korkeudella eikä nostanut päätään lainkaan. Kerran se kävi jo katsomaan mua että mitä mä nyt niinkun teen, mutta en tehnyt mitään, ja koira jatkoi pyörimistä. No huomasi se sen sitten lopulta, toi hyvin ja näyttökin muuten ok, tosin vei taas roskiksen viereiselle kulmalle ja ukko sai heilutella palkkaa ja huhuilla koiraa oikeassa kulmassa ja se vaan pönötti siellä puolella missä oli päättänyt oven olevan. :D Tämä taisi olla töppösen eka umpipiilo-ilmaisu? Rutiinia selvästi kaivataan ja tuli mieleen, että Sienellekin voisi tehdä sellaisen, että roskis on normaaliasennossa ja rullan saa yläkulmasta. Tosin en tiedä onko hyvä asia opettaa koira hyppäämään piiloa vasten.

Sienelle toisella kierroksella ukko vasemmalle lähes reunaan roskikseen. Meinasin ensin jättää ottamatta toista lainkaan, kun siinä ekalla tuli just se pitkäkestoinen tyhjän tarkastaminen mitä halusinkin, mutta kun nyt sinne asti oltiin ajettu... muistaakseni lähetin koiran "suoraan" ja se kaarsi nopeasti vasemmalle ja piilolle, ja oli menossa ohi kun tosi selvästi sai hajun ja löi jarrut kiinni. En ole nähnyt Sienen irtorullan ottoa pitkään aikaan kun sillä on valmiit ukot piilossa viidessäkympissä ja oli hauskaa nähdä kuinka se sen umpparilla teki.

Töppösen toisella kierroksella ukko oli valmiina siellä oikealla olevassa maaputkessa, missä Sienen ekakin. Lähetin koiran taas vasempaan jotta saisin vähän tyhjää ja aika pitkään se joutuikin etsimään. Sieni on metsässä paljon nopeampi kuin mitä oli tänään raunioilla, se jotenkin etenee maltillisemmin ja käyttää ehkä enemmän nenää alueen tarkastamiseen (?), kun töppönen luottaa jalkoihinsa ja sinkoilee ihan sekona pitkin poikin. Mudi kävi nyt itse siellä korkeuksissa kanssa eikä onneksi liukastunut tai mitään. Sitten tein hienon "yliheiton" kun se oli tulossa ja ohjasin sen sinne oikeaa suuntaan. Olin aika varma, että sillä on sellanen vauhti päällä ja se on sitä mieltä että tietää itse mitä tekee, ettei se ohjaannu yhtään mihinkään, mutta hienosti oli kuulolla ja totteli! Se oli juoksemassa peremmälle mutta sai hajun ja teki kanssa upean lukkojarrutuksen eli kyllä sekin onneksi nenällä etsi. Putken suulla myös pieni "huh, sielläkö sä oot?!" mutta hyvin meni peremmälle ja ilmaisu ok.

Voisi koettaa selvittää, onko vastaavia paikkoja jossain muualla suht lähellä niin että sinne saisi mennä vierailemaan. Tuo alkaa ehkä olla jo aika nähty. Mun mielestä tällainen erilainen treenit on tavan hakukoirallekin hauskaa ja hyödyllistä vaihtelua, ja varsinkin ohjaajan on kiva seurata kuinka se haju siellä käyttäytyy ja miten koira työstää asiaa. H:n koiralle tehtiin kolme kierrosta ja vikana sain mennä itse valitsemaani piiloon, tosin sen verta rajattiin, että olen jossain alueen reunalla puskassa, en missään "laitteessa". Ohjaaja ei kuitenkaan tiennyt missä päin ja kiersin vielä niin, että suoraa jälkeä ei tullut. Siinä sitä pääsi jo aikalailla tunnelmaan! Munkin koirille olisi hyvin voinut tehdä tällaiset, mutta ensi kerralla sitten.

Hakua

Sienen hakutreenit sai leiriltä aimo sysäyksen eteenpäin. On ollut paljon pieniä asioita, joita olen kyllä tiedostanut tekeväni helpotetusti ja jotka pitäisi opettaa sille, mutta olen lykännyt niitä syystä x, y ja z, eli varmaankin ihan vain siitä tyypillisestä mukavuusalueella pysymisen tarpeesta. Ensimmäinen on valjaista roikotus lähetyksissä, lopetin sen leirin jälkeen ja kertaakaan koira ei ole meinannutkaan karata!

Toinen on varmastikin näytölle meneminen, olen antanut sen mennä liina perässä vapaana koska olen pelännyt että se lässähtää kun roikun perässä ja kuvittelee ettei saa mennä. No, tämä on varmasti ihan opetettavissa oleva asia, mutta kuvittelin että se vaatii huomattavasti enemmän ja perusteellisempaa työtä. Ei sillä nyt olekaan kummoisiakaan ongelmia sen kanssa ollut. Edelleen toki voisi ottaa ainakin välillä mm:n aktivoitumisen heti näytä-käskyn jälkeen, jotta draivi pysyy, enkä mä tänäänkään ihan loppuun asti pitänyt kiinni kun liina vaan irtosi hikisistä käsistä...

Ja kolmas, kiintorullan käyttö. Tänäänkin siitä vielä H:n kanssa mietin, otanko irto- vai kiintorullalla. Itse asiassa olin suunnitellut koiralle 6 piston suorapalkkatreenin missä on haamuja jotka etenee 1-2m, helppoa ja kivaa viime kerran 3/8 tyhjien jälkeen, mutta +28 asteen helteen takia paikalla oli vain kaksi ihmistä mun lisäksi ja halusin lyhentää treenejä jotta koira ei aivan läkähdy. Se teki sitten valmiilla maalimiehillä 1 & 2 kiintorullailmaisuna ja 3 suorapalkalla. Teemana oli tänään katsoa kuinka suoraan se osaa lähteä ilman apuja, kun niitä on paljon viime aikoina käytetty, ja näytöltä keskilinjalle siirtyminen joka tehtiin selkäkuljetuksena. Tätä on jokunen treeni tehty ja se kyllä toimii, joskin Sienen on edelleen vaikea luopua ukosta ja tulla takaisin mun luo, töppönen ymmärtää logiikan paljon paremmin. Vapautan kumpaakin edelleen paljon siitä heti kun ne palkan jälkeen palaa tähän-käskystä mun vierelle, niin josko se siitä kirkastuu. Ykköselle koira lähti taas sellaista kyytiä tasajalkaa loikkien että olin niin varma että se rulla heiluu niin kivasti sen kaulassa että eiköhän se sitä ala näpsiä, mutta ei. Teki vähän liian vinon piston ulos etukulmasta, mutta tuuli niin, että se ehkä haki sen alle. Ihan näppärä L-kääntyminen niin annoin mennä. Kakkosella pyöri, niin teki kaikki muutkin koirat, ilma oli ehkä niin painostava ja läähätyksen takia haistimet ei toimineet normaalinkaan vertaa, että hajua ei vain saanut? Kolmosella lähti suoraan mutta otti jotkut poikkitallaukset, kerkesi edetä niitä 5-10m aluetta eteenpäin ja just kun meinasin karjaista takaisin, se sai hajun ukosta ja juoksi suoraan sinne. Voi nyt räkä, tätä lukuunottamatta aika täydellisen onnistunut treeni. Tämä taisi olla eka kerta kiintorullaa ratatreenissä valmiilla ukoilla, pelkkää ilmaisua se on tehnyt parkkiksen laidalla "puistossa" valmiilla ja metsässä sitten ne on olleet haamuja. Seuraava askel olisi varmasti ne tyhjät kiintorulla tarjolla ja sitten vielä muutamia erilaisia umppareita varmistella kiintorullan kanssa (ja ettei näytöllä saa alkaa haukkua vaikka ukolla kestää! :D), ja kaipa se oikeasti alkaisi olla aika koevalmis... palkkaamattomia joku kerta kokeeksi ja sitten sellaiset harkat, että 100m radalla on 3 ukkoa eikä rataa ole merkattu, siis kuten kokeessa tulee olemaan, että mä joudun opettelemaan sitä pistopaikan valintaa ja alkaa luottaa siihen koiraan. Mutta, hui! On se vaan hienoa!

Tänään oli teemana myös koira ruotuun palkatessa, eli sen pitää pysyä maassa ja odottaa tarjoilua sinne eikä hyökkiä purkille omatoimisesti. Eihän tällä nyt silleen ole mun mielestä väliä, jos se menee maahan kuitenkin niin siihenhän se ketju kokeessa katkeaa kun palkkaa ei tule. Mutta treenien kannalta sillä on paljonkin merkitystä, eli on tilanteita jolloin koiran pitää viipyä maalimiehellä että mä tai seuraava ukko ehtii tehdä jotakin, ja jos maalimies ei voi syöttää sitä yksi nami kerrallaan kun se sika varastaa kaiken, se ei onnistu. Ja lisäksi kyllä mä inhoan sellaisia koiria, jotka ei osaa käyttäytyä siellä, ja saa pelätä että menee silmälasit ja kaikki kun ne talloo ja rynnii päälle ukkoa lainkaan kunnioittamatta. Sientä tuskin kukaan pelkää mutta ei kiltinkään koiran tartte saada olla epäkohtelias sika. Kyllä maalimiehellä pitäisi olla oikeus palkata se koira ihan rauhassa ja niin että maalimies pitää ohjia käsissään ja hallitsee sitä mitä tapahtuu, ei se koira.. vieraammalla se oli tänään ollut ihan nätisti mutta tutulle H:lle sanoin, että ärjäise sille mieluummin kerralla kunnolla kuin että jankutetaan tätä nyt seuraavat sata kertaa. H oli ensin nätisti yrittänyt sanoa ja sitten seuraavaksi ihan kunnon volyymillä, niin se oli kaiketi hoitunut aika hyvin ja koira oli oikein korrekti kun mäkin sinne piilolle saavuin. Mä uskon, että kertarytinä on Sienelle paljon parempi kuin ainainen kitinä. Jos se menee aina tappeluksi siellä ukolla, se menee varmaan helposti epävarmaksi ja ei kohta mene sinne ollenkaan, mutta kun sille kerran jyrähtää "EI!" ja "maahan!" niin eiköhän se siitä taas muistu mieleen mitä se maahan tarkoitti...

Töppöselle ekaa kertaa tyhjä (1) ja kaksi ilmaisua. Kakkosella vieras mies ja varoittelin että se voi sitten saada hirveän slaagin. No ei ollut mitään ongelmaa siinä. Ykköselle lähti vinoon, kutsuin pois, teki aika tynkätyhjän eli se L:n etenemä sivurajalla oli vain jotain 5-10m, mutta luulen että sillä ei ollut harmainta aavistusta mitä me ollaan tekemässä ja annoin olla. Luulin ennemmin ettei se tule edes karjumalla sieltä pois joten sikäli tosi hyvin. Kakkoselle lähti paremmin mutta suoruudesta ei ole tietoakaan, joutui etsimään aikansa ja ei mitään ongelmaa, otti napakasti rullan. Näytölle sitten meinasi tulla se "wtf"-hetki eli ei nähtenyt ekalla mihinkään, se ei varmaan vieläkään muistanut että tämä on hakua ja se tyhjä sotki sen pasmat täysin. Ehkä se olis voinut olla kakkosella eikä ekana jos olisi vähän ajatellut... no, kirmasin sitten itse näytölle niin kyllä se koirakin lähti juoksemaan edelle, hyvin maahan ukolla ja sitten syttyi lamppu. Selkäkuljetuksella keskilinjalle ja kolmoselle lähti paremmin, mutta taisi mennä taas niin vinoon että kutsuin pois ja laitoin uudestaan. Voisihan sille sen suoran piston opettaa jos meinaa sellaista alkaa vaatiakin... uusinnalla hyvin, rullaa oli etsinyt kuopassa makaavan mm:n väärältä puolelta ja kun siirtyi oikeaan päähän, mm oli heilauttanut vähän rullaa että varmasti nyt löytää sen eikä läjähdä turhautuneena maahan nyt kun siitä ongelmasta on päästy, tämä oli ihan hyvä. Nyt näytölle normaaliin tapaan niin kovaa, että kun epäilin lähteekö se taas lainkaan ja mulla oli huono ote liinasta, sinnehän karkasi käsistä se naru. Tämäkin selkäkuljetuksena keskilinjalle.

Kyllä mulla nyt taas on sellainen olo, että voi kun kahden treenaaminen on niin hiton hankalaa ja työlästä ja miksi mun piti koskaan edes keksiä että mudistakin voisi tulla hakukoira. Ei nyt enää tekisi mieli lopettaakaan, mutta toisaalta haku on ehdottomasti Sienen lajia ja jos voisin treenata vaan sitä, se varmaan edistyisi nopeammin ja saisi laadukkaampia treenejä?

Seuraa!

Tällä viikolla olen penkonut vanhaa töppösen blogia oikein ajatuksella etsien seuruujuttuja. Tiedän, että aika kultaa muistot ja että vertailen koiriani aivan epäreilusti toisiinsa kun toinen kolme vuotta vanhempi ja ihan hieman kokeneempi... mutta siitä mulla ei kyllä ollut aavistustakaan, kuinka hirvittävän epäreilu todellakin olen! Olin aivan kokonaan unohtanut millainen työ töppösenkin seuraamisliikkeen rakentamisessa on ollut ja nyt vanhaa blogia lueskeltuani ja videoita katseltuani silmäni aukesivat kunnolla. Töppönen oli pitkään tosi väljä, minkä olin unohtanut aivan kokonaan, ja senkin kanssa on tuskailtu sen täsmällisen paikan ja kivan ilmeen kanssa ihan huolella ja pitkään. Sen seuruu pari-kolmevuotiaana oli kaiken kaikkiaan aivan erilaista kuin mitä se on tänä päivänä, joten ihan suotta mä varmasti stressaan Sienenkään kanssa. :) Jonkun verran löytyi netistä vanhoja videoitakin, tässä esim. yksi missä yritettiin kaiketi vahvistaa oikeaa paikkaa vielä käännöksillä ja siirtymillä ja ujuttaa väliin ihan vähän pitempää pätkääkin. Muistaakseni tämä oli myös niitä aikoja, kun koira oli uudelleenopetettu menemään maahan (oppi pentuna väärin ja jäi riippuvaiseksi siitä että olen kyykyssä, ja koko liike opetettiin sille täysin uusiksi sen ollessa vajaa vuoden) ja se tarjosi sitä maahan pläjähdystä joka väliin myös perusasennosta, siksi kai liikun välillä tuolleen oudosti? :D Tai sitten olen vaan tyhmä. Tässä vertailuksi esim. yksi video mökin pihalta viime syksyltä, tässä kyllä treenataan rally-tokon saksalaista täykkäriä, mutta on toi seuruu ihan himpan eri näköistä ylipäänsä. Puhumattakaan siitä voimasta ja vietistä mitä se kokeessa esitti kaksivuotiaana tai viisivuotiaana.

Sienelle nyt vaan ennen BH-koetta paljon liikkeelle lähtöjä ja lyhyttä pätkää jotta varmuus kasvaa sitä kautta, ja palkkaa siitä yrittämisestä. Sieneltä on epäilemättä odotettu aivan liian täydellistä suorittamista kaikki nämä kolme vuotta ja sen täytyy olla hirvittävän epävarma tekemisistään. :(

Lisäksi mä nyt oikeasti lupaan yrittää itsekin olla hissuttelematta sen kanssa. Jo autolta otettaessa otan sen kuten mudin, kiellän sitä haistelemasta tai laahustamasta ja innostan hyppimään mua päin, läiskin sitä kylkiin ja juttelen oikeen napakasti että mennäänkö hommiin hä!

Tiistaina jätettiin Sienen tokot (ulkokentällä, mä olisin halunnut sinne viileään halliin!) väliin ohjaajan huonon helteensiedon takia. Myöhäisillan uintireissun jälkeen pk-kentällä, jätettiin kuppi autolle ja kouraisin siitä koiran nähden taskuuni osan ruuasta. Osa ongelmaa on varmasti juuri se, mitä mulle on jo aiemmin useaan kertaan sanottu, mutta mitä en ole kunnolla ymmärtänyt tai suostunut uskomaan: sillä on hirveän huono usko palkkaan. Kokeillaan nyt näkyvällä palkkakupilla mistä osa otetaan yhdessä taskuun ja loput saa viimeiseksi kupista. Tein ensin pari sivulle tuloa ja palkkasin kädestä kunnolla kehuen, sitten käännöksiä ja liikkeelle lähtöjä. Oli tosi kiva koira koko ajan ja lopussa vapautus sinne kupille, mihin me juostaan kilpaa ja jonka mä aina häviän. Nytkin se sitten kävi ahmimaan kuivaa nappulaa sellaiseen tahtiin että hetkeksi pullistui ja meinasi pulauttaa ne takaisin, silmät seisoi päässä ja koira oli kumartuneena ja ajattelin että niihinkö se nyt tukehtuu ja päättää päivänsä...

Keskiviikkona pk-seuran maastolajien tutustumiskurssilla töppönen pääsi näyttämään jäljestystä komeassa ukkossäässä. Omissa treeneissä olen tehnyt viime aikoina kummallekin vain janaa. Sienellä mennään jossain 5m pituudessa ja töppösen kanssa janoja on tehty 50m pituisina mutta niin, että en anna sille liinaa kuten kokeessa, vaan talutan sitä valjaista ihan jäljelle saakka. En puhu mitään, mutta estän sitä poukkoilemasta ja häröilemästä ja kyllähän sillä varmasti pieni paineen tuntu siinä on, kun höngin sen niskaan. Takajälkiongelmatkin on tyystin tiessään eli kun se keskittyy janaan, se nostaa myös jäljen hyvin varmasti oikeaan suuntaan. Kun se kaahaa janalla, se nostaa jäljen minne sattuu eikä käänny itse jos valitsi väärän. Se on sitten eri temppu miten se mahtaa kokeessa osata keskittyä kun saa taas piuhaa sen 10m...

Torstaina oli samaisen kurssin tottis- ja yhteenvetopäivä ja törppönen näytti alokasluokan tottiksen + voittajaluokan seisominen oli siellä välissä mukana. Ei ammuttu, kurssilaisten nuoret koirat oli autoissa. Alkuun siruntarkastus, oli ihan ok. Ilmoittautumisessa treeni on selkeästi purrut ja tuli kunnolla seuraten tuomarin eteen asti (jes!), mutta siinä kerkesi hieman imppailla parin (H & H) suuntaan. Tämä pitäisi nyt päättää saako se siinä vähän haistella vai pitääkö sen pitää kontaktia koko ajan. Luulen, että sen on helpompaa tehdä tottis kun se jossain vaiheessa saa luvan kanssa vähän nuuhkia mikä se toinen on koiriaan, mutta ehkä parkkiksella ennen kentälle menoa ja hallintaan ottoa olisi parempi paikka?

Tein koko homman kokeenomaisesti aloittaen (jätettiin palkka autolle jne), mutta yllätin koiran kesken suorituksen yhdellä namilla pysähtymällä ja palkkaamalla henkilöryhmää ennen. Oli ajatus palkata myös tasamaanoudon palautuksesta vauhdista, mutta se toi niin hyvällä laukalla niin annoin tuoda loppuun asti. Liikkeiden välissä se riehaantui hieman liikaa ja vapautteli itseään niin että paikoin pelkäsin vähän että se karkaa sinne etäpalkalle. Selkeästi erilaiset vapautukset ohjaajalla ja etänä olevalle palkalle olisi varmaan ihan poikaa mutta jos sitten sille seuraavalle oikeasti muistaisi opettaa. Uudet aloitusperusasennot olikin aika vinoja etäpalkkaa kohti, nämä treeniin! Jos ei tee kunnolla, joutuu suoraan jäähylle ja voi unohtaa koko palkan. Tasamaanoudon palautuksessa ennakoi sivulle siirtymisen juuri siinä 3s kohdilla (odotin 4-5s tarkoituksella), jolloin estin jalalla sitä tulemasta sivulle, käskin eteen ja tein sen uudestaan. Kehuin myös ylimääräisissä paikoissa pitkin poikin mutta muuten kokeenomaisesti. Aika vaisu se oli helteen takia mutta ihan kivan kokonaisuuden teki, se tuntui ehjältä ja mitään suurempaa kämmiä ei sattunut missään kohtaa. Olisi se yli 90p ollut.

Kurssin jälkeen Sienikin kävi ihan nopeasti kentällä. Etäpalkan jättö ja kouraan mukaan puolet siitä. Kehään meno, haukutusta, pieniä 3-8 askeleen siirtymiä, väleihin haukutusta, vähän käännöksiä. Kunnolla kehuja ja iloiset palkkaukset ja lopuksi kilpajuoksu kupille. Oli ihan kivaa työtä Sieneltä.

Sieni 3v

 Kultaisin koira täytti tänään 3v ja vietti hyvin sienistä päivää +30 asteen helteessä :)

Synttärityttö Sieni

Palveluskoirien metrinen hyppyeste

FB:ssä ja naamakkain omassa pk-seurassani on ollut paljonkin puhetta palveluskoirien hyppytekniikasta. Mä tahallani olen jakanut videoita ja puhunut asiasta ääneen, koska koen sen tärkeäksi ja olen kamalan tyytyväinen että löysin aiheen aikoinaan itse. Aina säännöllisin välein joku pyytääkin sitten ohjeita ja "kerro kaikki". Mietin jo aiemmin jonkinlaisen koosteen kirjoittamista, ja nyt voisi olla hyvä aika kun Sienen hyppy on näin valmis: video. Näen siinä vielä pientä teknistä hiomista, mutta joskus vuosi sitten en olisi uskonut lainkaan, että tämä kiltti ja nössö koirani hyppää moista seinää ikinä ja varsinkaan noin hyvällä ilmeellä. Tyytyväinen siis lienee syytä olla, ja onhan tuo oikeasti ihan sujuva hyvä hyppy. Sieni ei koskaan ole vastannut perinteiseen hetsaamiseen oikein toivotusti. Lauta kerrallaan korottamalla olisi toki voinut tulla ihan hyvä, niin mudikin tehtiin, mutta sitä on myös kielletty kiertämisistä/koskemisista ja hetsattu tai painostettu hyppäämään jos se epäröi. Olen nähnyt huomattavasti huonompiakin hyppääjiä kuin töppönen, mutta silti munkin koirissa on valtava ero niiden taidoissa ja seuraava palveluskoirani tullaan ehdottomasti opettamaan näillä samoilla harjoituksilla.

Hyppytekniikasta ylipäänsä on alettu puhumaan agilitypuolella joskus viisi vuotta sitten. Tai viisi vuotta sitten minä kuulin siitä ja silloin se ei ollut mitenkään yleisesti tiedossa oleva asia. Mudiyhdistyksen sivuilla on yksi mun kirjoittama artikkeli ensimmäisen käymäni kurssin pohjilta. Lisää materiaalia olisi vaikka kuinka, mutta julkaistavaan muotoon se ei ole koskaan vuosien varrella päätynyt. Olen käynyt itse kolme kurssia, töppösen kanssa Ulla Kaukosen perusteet ja jatkon (viikonloppukursseja kumpikin) ja Sienen kanssa Sampo Kokkosen yhden päivän kurssin. Agilityynhän nuo harjoitteet painottuu, mutta viime vuosina agiväen lisäksi myös pk-väki on onneksi havahtunut tähän aiheeseen ja nykyään on jopa pk-koirille räätälöityjä hyppytekniikkakursseja. Netistä löytyy joka tapauksessa valtavasti videoita ja jonkun verran kuviakin eri harjoitteista, google on ystävä.

Miksi? Vanhastaan ajatellaan, että kyllähän koira kun koira osaa hypätä. Niin varmaan osaakin. Hypyllä ja hyvällä hypyllä on kuitenkin valtava ero; ajatellaanpa esimerkiksi aitajuoksua tai tikan heittoa. Kyllähän jokainen terve ihminen "osaa" tehdä niitä, mutta harva lähtee sen kummemmin harjoittelematta kisaamaan, ainakaan menestyksestä haaveillen. Siinä että "osaa" ja että "on hyvä" on valtava ero, mutta onneksi nämä kaikki on asioita, joita on mahdollista harjoitella. Hyvä hyppy on koiraa säästävä ja mahdollisimman turvallinen alusta asti. Sellainen perinteinen pallon perässä hulluksi hetsaaminen, kurmuuttaminen jos kiertää tai koskee esteeseen ja ajatus että vietti riittää korvaamaan taidot on minusta kamalaa katsottavaa. Kyllähän ne useimmiten yli menee, mutta millä tyylillä... hyppytekniikan kouluttamisessa perusajatus on se, että koira saa kokeilla ja se löytää näin luonnostaan parhaan tyylin. Sitä ei hetsata, ei pakoteta, vaan se saa vaan luvan lähteä ja itse valita mitä kautta menee palkalleen. Jos se kiertää tai ei hyppää, siihen on aina joku syy, mikä pitää selvittää. Koiran on pysyttävä niin matalassa vireessä, että se ehtii ajatella tekemisiään ja keskittyä jalkoihinsa, joten ruokapalkka on paras. Kohde voi olla myös pelkkä target jonka koskemisesta saa palkan, tällöin koiran toki tulee ensin ymmärtää sellainen.

Metristä estettä ajatellen mun mielestä oleellisinta on ihan ensimmäisenä itsevarmuus. Jos koiraa yhtään jännittää, sen tekninen osaaminen ei pääse huippuunsa. Toisena tulee teknisempinä ponnistuspaikan valinta ja painonsiirto taakse. Varsinkin 650g kapula suussa jo luonnostaan etupainoinen koiraeläin on hyvin etupainoinen, ja painonsiirto taakse on vielä normaalia vaikeampaa. Jos se ei onnistu, hyppy ei ole vaivaton, vaan näyttää sitten enempi vähempi kummalliselta ja kuluttaa koiraa.

Hyppytekniikkaa treenatessa laatu korvaa määrän ja jos ei tiedä mitä tekee ja miksi tekee, ei kannata tehdä mitään. Jokainen suoritus pitäisi analysoida ja sitä varten tarvitsee avustajan, varsinkin alkuvaiheessa. Suorituksen näkee vain sivusta päin ja itse ei pysty olla lähettämässä koiraa ja samalla sivussa katsomassa. Toki on mahdollista viedä koira lähtöön, opettaa se tuijottamaan targetille/kupille ja olemaan lainkaan häiriintymättä kun ohjaaja siirtyy sivulle ja antaa sieltä luvan, mutta en ole nähnyt yhtään koiraa joka oikeasti osaisi tehdä niin. Jos koira vilkuilee ohjaajaan, se ei keskity edessä oleviin esteisiin, ja itseluottamus alkaa ehdottomasti 100% keskittymisestä. Avustajan pitäisi osata katsoa muutaman sekunnin suorituksesta mitä siinä tapahtui. Jos kommentti on tasoa "no, hyppäsihän se", koko hommassa ei ole mitään järkeä. Miltä se näytti? Mikä oli helppoa, mikä vaikeaa? Mä en missään tapauksessa ole mikään guru, tuttujen koiria olen opastanut tähän mutta ketään en varsinaisesti suostu kouluttamaan kun ei ole osaamista. Aikansa kun niitä koiria tuijottelee niin kyllä siitä pikaisesta suorituksesta alkaa kuitenkin nähdä eri juttuja. Pääsääntöisesti samaa harjoitusta ei ole syytä toistaa, jos se meni hyvin, joten joka toistolle muutetaan jotakin ja pitäisi tietää mitä, eikä vaan randomilla heitellä menemään. Jos taas suorituksessa on mitään ongelmaa, koira saa kokeilla täsmälleen samaa uudestaan.

Mudi hyppää Varkaudessa keväällä 2014. (c) Kaisa Kuisma

Sienelle opetettiin ensin perussarjalla ylipäänsä eteenpäin suuntautuminen ja ohjaajan eri sijainti (lähettämässä, vastaanottamassa). Palkka viedään aika kauas, jotta koiran on helpompi pitää päätä matalalla. Palkka on ehdottomasti valmiina, koiran takaa heittäminen nostaa pään heti ylös. Jos ohjaaja on vastaanottamassa, hän on kyykyssä selin kohti koiraa käsi ojossa palkkaa kohti, jotta koira katsoo alas, ei ohjaajaan ylös. Oikeastaan tällaisia pieniä juttuja on paljon, en varmaan muista enkä haluakaan kirjoittaa kaikkea ylös, kun tämä on oikeasti sellainen asia, että minusta ensikertalaisten olisi syytä pyytää joku kokeneempi edes kerraksi mukaan näyttämään ja selittämään eikä vain yrittää itse kirjallisten ohjeiden perusteella.

Perussarjan jälkeen harjoitukset on nimeltään painonsiirto taakse (hämähäkkiokseri), etäisyyden arviointi (viimeinen hyppy liikkuu), korkeuden arviointi (viimeisen hypyn korkeus muuttuu) ja progressiivinen eli kasvava sarja (jokainen väli yhtä pidempi kuin edellinen). Perussarjasta on vaikka minkälaisia muunnelmia, missä hypyt on toisiinsa nähden vinossa, limittäin, kaaressa jne. Sieni kokeili näitä kaikkia ja muutamaa eri perussarjan variaatiota, eikä sillä ollut suuria ongelmia missään. Se hyppää luonnostaan pää aika ylhäällä, eikä mikään kokeilemani ole saanut sitä laskemaan alemmas, niin annoin asian olla. Mikäli koiralla on ongelmia painonsiirrossa tai etäisyyksien/ponnistuspaikan arvioinnissa, opettaisin sille ensin sen kuntoon täsmäharjoitteilla unohtaen korkeuden arvioinnin vähäksi aikaa kokonaan. Korkeuden arviointia varten pitää myös selvittää omalle koiralle sopivat apuhyppyjen etäisyydet. Harjoitteissa on "tehdasasetuksina" mini-medi-maksimitat, joista on ihan hyvä aloittaa kokeilu, mutta esim. vaikka omat koirani on makseja, niillä on melkein 10cm eroa säkäkorkeudessa ja niille pitää olla eri välit näissä harjoitteissakin. Ennen kuin alkaa nostaa korkeutta, pitää siis olla kokeiltu ne omalle koiralle oikeat välimatkat. Apuhyppyjen on ehdottomasti tarkoitus auttaa koiraa, joten on tärkeää, että ne sovitetaan koiran mukaan, eikä päin vastoin pakoteta koiraa jollekin tietyille netistä tempaistuille välimatkoille joita päätetään käyttää syystä että makseilla lukee niin.

Metristä estettä varten varsinainen harjoitus on tietysti se korkeuden arviointi. Käytin 3-4 apuhyppyä ja viimeisenä umpinaista tokoestettä, jonka saa korotettua lauta (10cm) tai puoli lautaa (5cm) kerrallaan 100cm asti. Kun oltiin jossain 6-7 laudassa menossa, tein välillä myös vain yhdellä apuhypyllä tai kokonaan ilman. Samoihin aikoihin aloin opettaa erikseen kapulan kanssa, eli alkuun ihan perussarjalla. Aloitin kevyemmällä 450g kapulalla ja siihen mennessä hyvinkin itsevarma koirani meni hyvin epävarmaksi. Kapula olisi saanut olla alkuun siis vielä kevyempi tai vaikka joku olemattoman painoinen lelu tms, riittää että koiralla on jotain suussa ja osa keskittymisestä menee sen pitämiseen. Sieni kuitenkin pääsi nopeasti yli epävarmuudesta ja kun perussarja sujui rentona kapulan kanssa, aloin tehdä korkeuden arviointia kapulan kanssa. Tein rinnakkain eri kerroilla kapulan kanssa korkeuden arvioinnin sinne 7-8 lautaan ja ilman kapulaa esteen korotuksen metriin asti. Kapulan kanssa tein aina vain kutsuna kohti minua, en lähettänyt koiraa kapula suussa eteenpäin kupille. Kutsuttaessa seisoin palkkapurkin päällä ja vapautin koiran sanallisella luvalla tiputtamaan kapulan viimeisen hypyn jälkeen. Naama kohti koiraa ja pystyssä, kyllä, mutta Sieni osasi aika hyvin kohdentaa purkkiin. Tätä olisi kyllä voinut miettiä enemmän, ehkä se olisi saatu laskemaan päätä edes vähän jos olisin ollut toisin. Kutsuja tehdessä jätin kapulan yleensä koiran suuhun, mutta voi sen jättää myös maahan, mistä koiran pitää ensin nostaa se.

Kun meno ilman kapulaa sujui 9-10 laudalla ja tulo kapulan kanssa 7-8 laudalla, vaihdoin painavamman kapulan ja tämän jälkeen yhdistin harjoitukset. Eli palkkapurkin sijaan edessä oli kapula (viety, ei heitetty, jotta kapula on juuri oikeassa kohdassa ja jotta saalisviettiset koirat ei kiihdy heitosta, Sienellä ei kyllä sellaista ongelmaa ole) ja koiran piti tuoda se takaisin. Tämä kanssa alkuun perussarjalla matalilla, koska koira joutui pohtimaan uutta asetelmaa. Hetkellinen epävarmuus tuli taas ja epävarmuuden myötä vauhti hidastuu aina roimasti, mutta nopeasti siitäkin päästiin yli. Sieni oli myös pari ekaa kertaa selvästi pettynyt kun hyppysarjan päässä oli kapula eikä suoraa palkkaa, ja se saattoi pysähtyä seisomaan että mitäs se tämä nyt on olevinaan. Autoin sitä noutokäskyllä ja kannustamalla ja pian se tajusi että palkka on kyllä minun päässäni kun se ensin hakee kapulan.

Harjoituksia tein normaalisti 4 toistoa kerrallaan ja kaksi tai kolme kierrosta, eli ihan maksimissaan 12 hyppyä. Hyppytekniikkaa treenasin keskimäärin ehkä 2-3 kertaa kuukaudessa. Toistoja siis tuli varsin vähän. Kuten sanoin, laatu korvaa määrän, ja oppiminen tapahtui selvästi nimenomaan harjoitusten välissä. Yksittäinen harjoitus etenee aina niin, että mikäli kaikki menee hyvin, kolmella ekalla toistolla korkeus nousee laudan kerrallaan (puolikkaita käytin vasta 8-10 väleillä, alemmat korotin 10cm kerrallaan) ja viimeisellä se on todella helppo. Esim. 5-6-7-4 tai 7-8-8½-5. Viimeisen on tärkeää olla helppo, jotta koiralle jää päällimmäisenä mieleen "olipas se helppoa". Sillä ei siis ole tekniikan opetuksen kanssa niinkään tekemistä, mutta taisin jo aiemmin sanoa, että hyvä metrinen hyppy on pitkälti itseluottamusta ja tälläinen treeni ruokkii nimenomaan sitä. Jos koiralla oli ongelmia missä tahansa kohtaa, esim. pelkkä kynnen kolautus apuhyppyyn, se sai uusia täsmälleen saman harjoituksen. Vaikeudeksi riittää myös se, että hyppy ei vaan näytä sujuvalta, vaikka mikään ei kolahtaisikaan. Koskaan koiraa ei kielletä menemästä palkalle (se itsevarmuus!), vaan kolauttamisesta, riman tiputtamisesta tai kiertämisestä huolimatta se sai aina hakea palkkansa ja ohjaajan kehut kun sinne kupille pääsi. Jos uusinnallakin on ongelmia, kolmatta mahdollisuutta ei anneta, vaan jotain muutetaan (helpotetaan). Pointti ei siis ole opettaa, että saa kiertää tai kolistella. Se mikä tapahtuu, vahvistuu, joten virhettä ei kannata tietenkään junnata. Yritin pitää 4-5 toistosta kiinni joka kerta, mutta joskus sattui sellaisia, että koiralla oli vaikeaa usealla kerralla ja yhteen settiin saattoi tulla 6 tai 7 toistoa ennen taukoa.

Nostin korkeutta aika maltillisesti, kiire ei ole. Itseluottamus tulee toistojen myötä. Ei kuitenkaan ole syytä junnata samoissakaan, jotta koira ei opi vaan roiskaisemaan tietyn korkuista hyppyä, vaan oikeasti analysoi estettä ja miettii tekemisiään joka kerralla. Aloitin muistaakseni ihan "turhasta" 2-3 laudan korkeudesta, Sienelle kyseinen este on tuttu tokotreeneistä ja se on siellä käyttänyt 4-5 lautaa. Halusin kuitenkin opettaa koiralle systeemin huolella ja itseluottamuksen pohjat tehtiin varmasti aloittamalla idioottivarmasta suorituksesta. Suurinta korkeutta ei nosteta ennen kuin koira hyppää alemman säännöllisesti hyvin. Jos esim. ollaan menossa korkeudessa 5, saattoi yhden kerran treeni olla 3-4-5-2 ja 4-5-6-2. Jos se meni hyvin, viikon parin päästä ehkä 4-5-6-3 ja jos kutonen äsken oli hyvä, toisella kierroksella 5-6-7-2, jos kutonen oli vaikea, sama ensimmäinen sarja uudestaan. Korkeinta otosta nostaessa "haastoin" koiraa myös niin, että jos 5 meni hyvin mutta 6 oli hieman vaikea, tein 5-6-5-6 siinä itsevarmuuden rajoilla taiteillen, kunnes koirasta ei enää nähnyt eroa 5 ja 6 välillä. Näissäkin viimeisen on hyvä olla lällyhelppo, jotta varmasti jää hyvä mieli, eli käytännössä viisi toistoa putkeen esim. 5-6-5-6-3.

Korostan vielä, että hyvässä hypyssä koira tekee koko sarjan rennolla, itsevarmalla ilmeellä. Ei missään tapauksessa riitä, että se "pääsi yli" tai "hyppäsi koskematta esteeseen"! Lähtö on hallittu ja määrätyltä etäisyydeltä (loppuvaiheessa toki opetettava hakemaan sarjalle itsekin, vaikka kokeessa etäisyyden esteeseen saa valita), koira istuu tai seisoo, itse pidin alussa pitkään pannasta kiinni ja halusin että seisova koira hieman nojaa pantaansa (halu mennä) ja katsoo eteen saadakseen luvan "hyppy". Koira voi olla myös käskyn alla, mutta se ei saa katsoa ohjaajaan, vaan lupa tulee vasta kun katsoo eteen. Istumisen tai seisomisen tulee olla koottu ja hyväryhtinen, paino tasaisesti jakautunut, varsinkin jos koira istuu, se ei saa nojata valmiiksi eteen ja könöttää sellaisessa korppikotka-asennossa, koska painonsiirto ei tule onnistumaan ainakaan ekalle hypylle. Koira askeltaa apuhypyt reippaalla ilmeellä vaivattoman näköisesti harjoitukseen keskittyen ja samassa rytmissä pysyen. Varsinaiselle hypylle tullessa se kokoaa, ponnistaa takaosalla, hyppää yhtä kaukaa kuin mihin laskeutuu, hypyn ajan koira on "kaaressa" ja pää matalalla. Se laskeutuu sujuvasti. Koko suoritus näytti helpolta. Jos siellä on mitä tahansa pientä, yhdenkin askeleen rytmin rikko tai muuta "olematonta", suoritus ei ollut hyvä ja koira saa yrittää uudelleen ennen kuin mennään eteenpäin.

Kun koira on palkalla, ohjaaja kehuu ja astuu lähetyspaikasta selvästi sivuun kutsumaan koiran takaisin luokseen. Se ei siis missään tapauksessa saa hypätä samaa sarjaa takaisin päin. Avustaja katsoo suorituksen sivusta, kommentoi ja menee täyttämään palkkakupin ja nostaa harjoitusta yhdellä laudalla samalla kun ohjaaja vie koiran takaisin lähtöasemiin. Ohjaaja odottaa että avustaja palaa takaisin hyppyjen sivulle ja että koira lakkaa tuijottamasta häntä ja katsoo eteensä palkalle, ennen kuin antaa sille uuden luvan. Näin se on sujuvaa. Harjoittelin kyllä olosuhteiden pakosta paljon myös yksin ja kuvasin jopa yksin laittamalla kameran penkille, tällöin koira joutuu odottelemaan enemmän. Kamera on kuitenkin ihan hyvä apusilmä ja hidastuksella näkee hyvin miten se oikeasti menikään, plus että jää videomateriaalia talteen:

Muutamia videoita:

5/2014 valmis nouto, sama video mikä alussa oli
3/2014 ekoja kertoja menopaluu ja kapula kohteena, 4 lautaa, taas hieman epävarma koira (paluussa liioiteltu askellus)
2/2014 8-9 lautaa alasti ja 8-9 lautaa kapulan kanssa; selvät erot itsevarmuudessa ja sen kautta vauhdissa

1/2014 ekaa kertaa kapulan kanssa; huomattava hidastuminen kun koira miettii

1/2014 6-7-8-5 lautaa, itsevarma reipas koira

Valmishan se nouto ei toki ole, nyt pitäisi löytää vieraita esteitä ja kenttiä ja tehdä pohjalle ensin palkaton kokeenomainen suoritus ainakin tottiksessa jos ei maastoissakin ja katsoa onko kiltin koiran itseluottamus edelleen riittävän korkealla että tekniikka kestää - tai että se ylipäänsä hyppää. Mutta hyvää työtä tähän asti :)

Haku on parasta!

Eilen oli poikkiryhmähakutreenit eli paikalle saa tulla kaikista ryhmistä ja jakaannutaan tarpeen mukaan sitten 2-3 porukkaan. Tämä on nyt tämän kevään juttu, ajatuksena saada sotkettua ryhmiä ja vieraampia maalimiehiä, ja ainakin yhdellä vakiryhmällä on nyt niin moni pentueen tms. takia hetken telakalla että niiden on vaikea saada muuten tarpeeksi porukkaa paikalle. Suorastaan nipona järjestyksen naisena tällainen epämääräinen "tulee kuka tulee" -systeemi tuottaa minulle ahdistusta, mutta näillä mennään. Haluaisin tietää etukäteen montako koirakkoa ja ketä mulla on maalimiehinä käytettävissä, koska valitettavasti se kyllä vaikuttaa siihen millainen treeni kannattaa tehdä.

Paikalla oli minä mukaanlukien 7 ohjaajaa, kahdella kaksi koiraa, yksi koirakko elämänsä toisissa hakutreeneissä, ja päätettiin olla vain yhtenä porukkana kun muuten olisi mennyt niin pieniksi ja kokematonta ohjaajaa ei voi kaikessa käyttää maalimiehenäkään. Kolme teki pitkää rataa ja siinä sitten aikaa turahtikin yhteensä 3,5h! Varmaan pisimmät hakutreenit missä olen ollut. Jos se olisi aina noin hidasta, lopettaisin kyllä kokonaan. Sienen plääni oli tässä, käytännössä se tuli peilikuvaksi kun rata alkoi oikealta. Ukot ilmaisuna irtorullalla, pointtina tyhjät ja noi välisiirtymät:

Kaikki välisiirtymät käskin unohtaa heti kättelyssä, olisi mennyt liian vaikeaksi. Toin koiran remmissä. Itse treenin toteutus ei sitten ihan onnistunut sekään, vakitreenikaverini, ihanan samanmielinen H oli poissa ja valitsemani "vastuuhenkilö" ei tajunnut lainkaan mun ajatuksia... Ensinnäkin radiopuhelimia ei ollut muilla kun minulla (2kpl) joten se niistä. Toisekseen pyysin haamut niin, että ukko on piilossa, kun katson koiran kanssa sinne, ja sitten radiopuhelimella keskilinjalta kauniisti karjutaan että haamu ylös. Jotta koira katsoo tyhjään, saa vahvisteeksi siitä sen vilahtavan ukon, ja oppii katsomaan tyhjään mihin näytetään, eikä valmiina seisovaan ukkoon joita siellä ei kokeessa koskaan seiso. No siellä pönötti pystyssä kaikki haamut... Toinen asia oli se eteneminen, mistä leirilläkin oli puhetta, että ihmisten on hyvin vaikea ymmärtää että metri on yksi askel. Sanoin ääneen, että metri, ei kymmentä, jos siinä metrin päässä haamukohdasta ei ole piiloa niin sitten ei ole vaan se metri on tärkeämpi kuin piilo. Pressuja tai mitään ei tartte ottaa ja mieluummin saa olla näkyvissä metrin kohdalla kuin edetä 5m puskaan. Sikäli kun mä näin niin aika pitkiä metrejä oli taas tullut ja mitä ihmettä ne pressut siellä teki?! Ymmärrän, että tämä mun tapa on vastoin monen oppimia ja perinteisiä ajatuksia miten meillä päin on totuttu tekemään, mutta jos kerrotaan ja väännetään oikein rautalankaa että Sieni ei osaa edetä ja mä haluan opettaa sille sitä näin syystä että x ja y, ja kaikki kuuntelee niin miten se nyt siinä viidessä minuutissa unohtui ja tehdään just kuten on itse totuttu tekemään ja miten mä en nyt halua enää tehdä? Tiedän että tätä lukee moni tuttu ja ehkä jopa joku paikalla ollut, ja ei tää nyt ole mitään vittuilua henkilökohtaisesti kellekään. Lähinnä itselleni. Jos ohjeet ei mene perille, ne ei ole tarpeeksi hyvin esitetty, joten ensi kerralla lienee ihan mun oma homma selittää vielä paremmin etukäteen. Koira teki hyvin ja mitään kamalaa ei tapahtunut, mutta koska haku on ehdottomasti kimppalaji, pitäisi jokaiseen koiraan panostaa täysillä eikä sinnepäin ja se alkaa niiden ohjeiden täsmällisestä kuuntelusta, ymmärtämisestä ja noudattamisesta. Minusta.

Ykkösellä olisi voinut edetä enemmän rullaa tuodessa. Kakkoselle hyvä tyhjä, muistaakseni kääntyi oikein ja kehuin, sitten näkyvyys katosi joten en tiedä pyörikö se siellä, sai huudella pois (nelonen ei ollut vielä mennyt karkaamisen välttämiseksi). Kolmoselle kanssa hyvin, tässä kääntyi kanssa minkä kehuin, siellä viipyi vielä pidempään ja sai huudella takaisin. Just kun meinasin alkaa karjua ihan kunnolla, tulihan se sieltä. :D Joo, nyt on luvassa nössölle koiralle hieman hallintaa! Tosi hienoa oli se, että lähti toiselle tyhjälle, eikä ollut sieltä tullessaan yhtään sen oloinen, että ei täällä oo enää mitään, meen kotiin. Kahta peräkkäistä tyhjää ei ole koskaan ennen ollut. Kolmosen jälkeen yritin juottaa koiraa keskilinjalla, jotta seuraavat sai aikaa mennä piiloihin. Ei muuten juo vaikka kaikkialla muualla kyllä maistuu. Nelonen haamuna, rullan kanssa olisi taas voinut edetä enemmän. Näytölle mennessä yritin roikkua liinassa, mutta se lipesi loppuvaiheissa. Koiran syötyä palkat purkista kaadoin siihen vettä ja se kelpasi. Vitonen oli umpparissa roskiksessa, ohjeena jättää kantta sen verta raolleen, että saa tungettua rullan ulos kun koira tarkastelee piiloa. Haamuna kanssa ja sitten hetki odoteltiin, että ehti roskikseen. Sieni pysyi hyvin käskyn alla istumassa, en ole enää roikottanut sitä lähetyksissä valjaista. Haamuja katsellessa on kyllä välillä niin jousilla, että "perkele takaisin!" on ihan kielen päällä valmiina, jos meinaa varastaa. Rullaa tuodessa koira läähätti niin kovaa, että rulla tipahti siltä n. 10m ennen minua. Se luikki sitten ilman rullaa mun luokse, ja tuumattiin että palasin lähetyskohtaan odottamaan kun avustaja vei rullan takaisin maalimiehelle ja sanoi että koira tulee uudestaan. Sieni tästä vähän lässähti, ja se oli oikeasti jo aika läkähdyksissä, oli varsin lämmintä ja kai sillä vaan on huono kunto. Uusinnalla toi rullan kuitenkin ok, näytölle pieni empiminen. Päästin liinan käsistäni, mikä oli virhe, kun olin käskenyt ukon odottaa että tulen piilolle ja otan koiran hallintaan ennen palkkausta. Sieni ehti sinne nyt huomattavasti paljon mua aiemmin ja kun sitten mitään ei tapahtunut, se kyllästyi odottamaan ja oli hienosti maassa piilon edessä ja alkoi haukkua roskikselle että hitossako ne palkat viipyy :D No hallintaan sitten vaan ja ukko ulos.

Kutoselle lähti normaalia hitaammin (oli eka valmis, vaikuttiko aiemmat haamut? Kokeiltava rataa jossa esim. 1&2 haamu, 3&4 valmiit, 5&6 haamut, 7&8 valmiit jne, lisäksi radiopuhelinten kanssa sellaista, että kun koira on jossain 25m:ssä irtoamassa täsmälleen suoraan, haamu nousee ja laskee vahvisteeksi. Tässä treenissähän kaikki aiemmat oli olleet haamuja ja ne missä ketään ei näkynyt, tyhjiä, joten oletti tämänkin olevan tyhjä?) ja n. 40m edettyään jäi hetkeksi seisomaan ja katsoi mua, en tehnyt mitään, niin teki ihan hyvän näköisen ällän saamatta hajua ukosta. Lähetin uudestaan vähän edempää, edelleen lähti vähän luimuna, mutta sai hajun ja toi rullan ok. Tässäkin näytölle hieman vaisummin verrattuna siihen normaaliin täysii-lähtöön. Seiskan tyhjälle lähti taas normaalilla ilmeellä reippaasti, teki hyvän tyhjän ja ilmeisesti koska ymmärtää tallauksen (in your dreams!), tuli hyvin myös pois todettuaan että alue loppuu. Kasi valmiina pupuna n. puolivälissä, otin koiran kuitenkin vahingossa hallintaan jotta sain palkattua sen tyhjästä - olisihan se peräänjuoksu riittänyt palkaksi. Pupu ehti aika ryteikköön eikä pitänyt puutteellisen ohjeistuksen takia ääntä, niin koira ei heti edes nähnyt sitä. Lähti kuitenkin ihan hyvin ja pian huomasi pakenevan ukonkin ja eikun perään vaan. Kaiken kaikkiaan tässä kyllä onnistui ne osat mitä pitikin eli ne tyhjät :) Kiintorullaa en uskaltanut tyhjien kanssa laittaa, pitää vielä saada enemmän rutiinia että on ok tehdä tyhjiä ja palkan saa silloin multa, ettei se kuvittele että aina pitää tuoda rulla. Oon nyt kehunut ja palkannut sitä selvästi enemmän tyhjistä ja se on varmasti oikea tie se. Oikeastaan se mikä eniten mietityttää on nyt se, miten vammaista koiraa voisi saada vähän parempaan kuntoon. Pyöräily olisi oiva menetelmä noin muuten mutta kun en ole osannut päättää voiko sitä juoksuttaa. Kyllähän se metsässäkin aika paljon itsekseen juoksee, mutta kuitenkin pääasiassa sellaista leppoisaa laukkaa eikä täysiä niin kuin hakuradalla. Irtorullien tiputtelusta en ole yhtään huolissani, läähättäessäkin kiintorulla pysyy paljon paremmin suussa ja sehän se syy varmasti eilenkin oli. Rulla tulee teippauksesta huolimatta kovin liukkaaksi koiran kuolasta ja kun huohotus käy niin ote ei ole kovin hyvä, ja helposti risun yli hypätessä tms lipsahtaa. En vaan tiedä olisko tollasissa ok opettaa se nostamaan pudottamansa rulla, eikä laittaa koko kuviolle uudestaan, kun Sienestä se selvästi on tyhmää ja sitä ahdistaa mokata "vahingossa".

Toinen mikä mua nyt eniten mietityttää, on radan pidentäminen. Haluaisin sille pidempää rataa, jotta se oppisi mahdollisesti säätelemään voimiaan eikä lähtisi niin saakelin lujaa ekoille, ja toisaalta myös siksi jotta se oppisi toimimaan väsyneenäkin. En vaan tiedä miten. Näemmä se nyt kestää pari tyhjää peräkkäin ja kolmea enempää sillä ei yhdessä treenissä ole koskaan ollutkaan. Ens kerralla pitänee olla löytö joka pistolla, tämä on Sienen kanssa varmasti aika tasapainoilua. Tyhjien määrää pitäisi tietysti pyrkiä kasvattamaan jotta koira oppii että etsiminenkin on kivaa ja kuuluu asiaan, ja jotta saa sitä pidempää rataa. Mutta sitten en oikein tiedä olisiko fiksumpaa että kun tehdään tyhjiä, ne ukot olisi suorapalkkoja? Jos haluaa pitempää rataa = enemmän tyhjiä, ja sitten ne täytteenä olevat ukot pitää kaikki ilmaistakin, niin sitä juoksemista tulee paljon enemmän ja pointti menee taas ilmaisuun eikä tyhjiin, ja pistojen määrää ei varmaan voi lisätä samaan tahtiin. Ja lisäksi vielä se läähätysongelma, jos koiralla on 5..6...7.. ilmaistavaa ukkoa niin loppua kohtihan se rullan pudottamisen todennäköisyys vaan kasvaa kun suu liukastuu entisestään. Kokeessa sen ei ikinä tartte tehdä kuin kolme. Haukkuvaa koiraa olisi jotenkin niin paljon loogisempaa kouluttaa, sille olisi helppo ottaa yksi tai kaksi haukkua ja palkata siitä, mutta rullakoira ei voi aloittaa ilmaisua vaan se joko tekee sen tai ei tee...

Töppönen pääsi toiseksi viimeisenä, toisen ohjaajan toisella koiralla oli juoksut niin se oli vika. Parkkiksella oli kyllä sellanen nuuhkutus että olin varma että tädit saa eksyä aivan keskenään kun mudilla on vain p***u mielessä ;P Otin sille ihan lyhyet kun kello oli jo kamalasti. Ekan ukon menon näki, kakkonen valmiina, molemmat melkeen viidessäkympissä eikä kummemmin piilossa. Oli ottanut rullat hyvin, näytölle niin reipasta kyytiä että liina lipesi ykkösellä käsistä. Kakkosella sanoin, että nyt mä kyllä roikun tässä vaikka henki lähtisi, ja ihan melkeen loppuun asti pystyinkin mutta sitten oli pakko irroittaa... mä en tajua miten ne ihmiset pitelee 50kg rotikoita kun mä en saa yhtä 15kg mudia vietyä nätisti?! Se vauhti vaan kiihtyy niin ja pelkään että kompastun tai puu tulee naamalle tai mitä vaan. Varmaan vika onkin siinä, että annan sen kiihdyttää ja lähden alussa kanssa juoksemaan. Tää oli aluksi hauskaa mutta ei ole enää ja pitänee ottaa parit kenttätreenit ihan oikean lähtötekniikan löytämiseksi... Varmaan sitä liinaa pitää liu'uttaa käsissä niin hitaasti, että elukka ei pääse laukkomaan lainkaan, ja sitten kävellen takakenossa perään. Nyt kun mä lähden kanssa juoksemaan niin eihän siitä vaan tule yhtään mitään. Ihan sama ongelma on Sienen kanssa, se ei vedä niin kovaa mutta jos annan senkin kiihdyttää ja yritän juosta perässä, jossain vaiheessa metsässä yleensä tulee joku kohta mistä en voi juosta ja on pakko irroittaa.

Miten niin ei vielä ole mun vuoro vaan pitää odottaa?!

Mutta hei, mudi näyttää osaavan irtorullailmaisun! Nyt se ei enää eläessään näe suorapalkkaa, kun tässä meni varmaan puoli vuotta saada se luopumaan kerran saavutetuista eduista... Se siis otti rullan, meni maahan kuten näytöllä ja tarjosi sitä rullaa kauniisti ukolle, että tässä tää olisi ja voitaisko niinko ottaa sitä palkkaa sun taskusta. Hittoako sitä ohjaajaa tänne hakemaan ja ei vaan kerrota kellekään, niin eiks se olis ihan hyvä tälleen! Kuukausi sitten kun tuntui että se kyllä osaa mutta jäkittää tahallaan vastaan kun ei halua luopua omasta näkemyksestään, muutettiin sen treenit niin että koiralla oli pari kolme sekuntia aikaa rullan oton jälkeen ja jos ei noussut maasta ja lähtenyt tulemaan mun luo, mm huusi "höpöhöpö" niin kovaa että mäkin kuulin ja hain vaan koiran pois ja suoraan autoon voivotellen että ethän sä osaa mitään ja ei tuhmat koirat saa treenata meidän kanssa. Kerran parin jälkeen se alkoi löytää jalkansa ja hyvin nopeasti lakkasi se maahan meno rullan kanssa kokonaan, ja nyt eilen oli ottanut reippaasti ja lähtenyt suoraan takaisin mun luo. :) Se on just se sinnikäs perkele mikä mudeissa samalla sekä ihastuttaa että vihastuttaa, ja koska tää yksilö on vielä pehmeä, se taatusti muistaa kaiken hyvän ja pahan pitkään! Se sai aivan liian pitkään suorapalkkaa ja sitten sen oli hyvin vaikea ymmärtää saati hyväksyä, että siihen väliin tuli nyt jotain muuta eikä se maahan meno enää riitä. Olisihan sen voinut vähän paremmin vaikka takaperinketjuttaa niin ei ehkä olisi tarvinut junnata niin kovasti, mutta voitinpas silti!

Aikansa kutakin?

Mä suuresti nostan hattua niille, jotka on vuosikausia jaksaneet kouluttaa toisia. Säännöllisesti, kerta viikkoon -tyylillä, läpi vuoden. Yritin miettiä, koska mä olen pitänyt ekan kurssin seurassamme. Agilityn alkeet se taisi olla ja heti sen perään myös tokon alkeet. Agikursseja kerkesin pitää kaksi tai kolme kymmenen kerran settiä, tokokursseista olisko nyt joku seitsemäs tai kahdeksas meneillään. Ihan alkeita, alkeisjatkoa ja sen jälkeen tulevaa möllikurssia vähän milloin mitenkin. Kouluttaminen on periaatteessa hyvin palkitsevaa, toisten edistymisen seuraaminen lämmittää mieltä joka kerta. Pari kolme vuotta varmaan nyt olen kouluttanut mutta se loppuu kyllä nyt tähän kevääseen. Taitaa olla kolme kertaa tätä kurssia jäljellä. Olin jo monta kertaa välillä lopettamassa, mutta seurassa on krooninen kouluttajapula ja mut aina taivuteltiin jatkamaan. Inhoan sellaista nykyajan "kaikki mulle valmiina" -asennetta ja olen siksi yrittänyt kantaa korteni kekoon auttamalla, kun kerta voin. Ja kyllä mä siitä tykkään, tavallaan. Koirien käytöstä on aina mukavaa miettiä ja yrittää keksiä ratkaisuja. On ilo olla avuksi ja seurata toisten taivalta.

Mutta mullakin on kaksi koiraa. Kaksi koiraa, joista toinen treenaa tai haluaisi treenata hakua, jälkeä, vepeä, esineruutua, verijälkeä, tokoa, tottista, rally-tokoa ja toinen hakua, jälkeä, esineruutua, tarkkuusruutua, pudotetun noutoa, tottista ja humputtelisi myös hajuerottelua, id-jäljestystä, rally-tokoa ja agilityä jos joskus ööö ehtisi jossain välissä. Kaksi koiraa, kahdeksantoista lajia tai osa-aluetta. Maanantaisin oman ryhmän veto, tiistaisin Sienen toko, torstaisin hakutreenit, viikonloppuna mielellään toiset. Vepet alkaa kohta toivottavasti pyöriä kerta viikkoon ja kimppajälkitreenejä yms on tässä muutamat ollut ja kävisin mielelläni useamminkin, samoin nyt tartteisi pk-tottikseen yhteistreenejä jotta saan molemmille koirille ilmoittautumisia, henkilöryhmää jne. Ei tarvitse olla kummoinenkaan matemaatikko todetakseen että mun viikosta loppuu illat kesken. Minulla on kyllä aikaa myös arkipäivisin tai aamuisin kun voin järjestää nukkumiseni tarpeen mukaan, mutta aika harvalla muulla on, niin se siitä. Jälkeäkin olen vuosia tehnyt yksin ja tykännyt siitä juuri siksi että voi, mutta nyt nuo kimppatreenit tuntuisi mukavalta vaihtelulta siihenkin.

Oikeastaan pahinta ei varmaan ole edes se kerran viikossa kouluttaminen. Ehdottomasti eniten mua ärsyttää talkoovelvoite, josta kouluttajat ei saa mitään hyvitystä ja sama 7 puolikasta talkoopäivää koskee meitäkin. Agitalkoot ei kiinnosta yhtään kun en enää aksaa, harmittaa vaan olla katsomassa. Tokokokeissa saa tehdä vaan pari talkookertaa jostain tuntemattomasta syystä. Nämä agikisat sitten on viikonloppuisin. Mulla on kolmen viikon työvuorolistalla aina yksi vapaa viikonloppu töistä. Mulla on myös kaksi kisaavaa koiraa, ja ihan pienesti tympii tuhlata harvinaisia vapaapäiviä johonkin talkoisiin, kun haluaisin säästää ne vapaat omiin kisoihin, kokeisiin ja koulutuksiin.

Nyt kysymys ei kai olekaan enää lopetanko kouluttamisen. Kysymys taitaa ollakin lähtisinkö kokonaan menemään. Ero jäsenyydestä, ei talkoiden talkoita. Ainoa mikä mut on pitänyt jäsenenä on tokon ryhmäpaikka. Sieni tarvii säännöllistä häiriötreeniä ja liikkurointia, ettei se taas kehitä sellaista ahdistusta niin kuin viime kesänä, kun oltiin jumalan selän takana mökillä omissa oloissamme se 4kk. Toinen kiva etu on toki lämmin treenihalli. Kyllä siellä talvella tuli käytyä, joskin silloin olin maksanut töppösellekin omatoimitreenioikeuden eikä se kyllä käynyt edes viikoittain siellä. Kun sitä ei voi ottaa häkkiin mukaan odottamaan vuoroaan kun se murisee siellä niin että Sieni ahdistuu, ja autossa sillä on -20 asteessa aika äkkiä vilu, niin se jäi sitten aina kotiin. Sienen kanssa käytiin sekä ryhmässä että ehkä kerran pari viikossa omatoimisesti. Nyt ei olla moneen viikkoon käyty ryhmien ulkopuolella lainkaan, vaikka Sienellä olisi oikeus. Saahan sinne sitten talvella ostaa ulkopuolisenakin treeniaikaa, joskin se kyllä toki maksaa jonkun verran enemmän. Mutta jos 7 talkoopäivälle laskee jonkinlaisen korvauksen menetetystä vapaa-ajasta, missatuista omista kokeista jne niin mikähän mahtaa olla summa?

Oikeastaan tänään kun menin hallille ryhmätunnillemme, ja siellä oli sm-joukkueen palaveri ennen meidän ryhmän alkua. Odottelin siinä Sienen kanssa hetken. Mulle tuli niin sellainen olo, että aikansa kutakin ja tämä on nyt vaan ohi mun osalta. Olen auttamatta ulkopuolinen omassa ryhmässäni. Vuosi sitten oltiin kaikki alo-avo-välimaastossa ja Sieni taisi olla eka joka kävi TK2. Osalla on vaan AVO1 ja osa sitten kävi sen TK2 kanssa. Sen jälkeen puolessa vuodessa kaikki muut on selvästi voi-tasoisia, osa käynyt jo kokeessa ja osa juuri menossa ekaan, ja me edelleen vellotaan siellä avo-tasolla. Joo, ei pidä verrata muihin ja 2-3-vuotiailla koirilla hitonko kiire, mutta on se vaan aika masentavaa todeta kuinka muut edistyy ja me junnataan paikoillaan. Kyse ei välttämättä ole edes Sienen huonoudesta. Onhan siinä huima ero toistojen kestossa ja siten suoraan myös etenemisen nopeudessa, mutta enemmän kyse on varmaan priorisoimisesta... mua ei vaan kiinnosta tarpeeksi. En mä junnaa joka päivä yhtään mitään tokotekniikkaa kotona niin kuin muut tekee. Mä teen jälkeä, esineitä, tottista. SM-joukkueeseen ei ole Sienen kanssa mitään asiaa, mudia talvella kosiskeltiin mutta sanoin että ei missään nimessä, koska ei kiinnosta. Nykysäännöillä sinne pitäisi olla tuloksiakin enemmän kuin ennen. TOKO-SM on aina ollut mulle sellainen mukava hengailutilaisuus ja paikka näyttää harvaisempaa rotua. En ole koskaan tavoitellut sieltä mitään ja ne kaksi kertaa kun olen mudiyhdistyksen joukkueessa ollut, on olleet hienoja juuri rotuhengen nimissä. Meidän kotiseuran tavoitteet on kuitenkin aika paljon ylempänä ja mulla ei ole tarpeeksi hyvää koiraa, eikä varsinkaan motivaatiota. Tänä vuonna kisat on Porissa ja luultavasti en menisi niin kauas vaikka mulla ei olisikaan samana viikonloppuna jotain parempaa tekemistä lähempänä. En tiedä onko, mutta varmasti keksin. Se kertonee riittävästi.

Sitten ne päätti lähteä ulos kaatosateeseen ottamaan paikallaolot ennen ryhmien treenien alkuja, koska tämä voi olla viimeinen sadepäivä ja kokeessa sataa kuitenkin. Mä sanoin, että lähden sitten kotiin. Tein Sienen kanssa jotain pientä hallissa ja lähdin pois. Ehkä Sieni vaihtaa nyt täysipainoiseksi palveluskoiraksi, tavoittelee syksyllä sekä haku- että jälkikoekäyntiä ja keskittyy tokoon taas sitten joskus jos mua alkaa enemmän kiinnostaa se. Ja pääseehän sinne seuraan takaisin jos alkaakin kaduttaa.

---

Keskiviikkona jatkoimme palveluskoirailua eli tottiskentällä molempien kanssa. Keskityin enemmän Sieneen, jonka kanssa oli ajatu tutkailla millä mallilla koeliikkeet todellisuudessa ovat:

Kentälle meno, ilmoittautuminen: kaipaa ensin päätöksen mennäänkö tässä- vai seuraa-käskyllä ja paljon treeniä.

Seuraaminen: en enää niinkään pelkää, että se jää matkasta edes BH:n tuplakaaviossa, vaan eiköhän se jollain tavalla ainakin laahusta sen loppuun asti. Maanantaina oli kentällä vieraamman porukan kanssa kimppatottista (tai tuttuja muista lajeista, mutta harvoin tottistellaan yhdessä) ja sain taas ne tutut kommentit: olen täysin erilainen mun koirien kanssa ja sen huomaa jo autosta otettaessa, eli kun otan Sienen, kulahdan itsekin haljuksi ja vaisuksi ja mudin kanssa olen aivan erilainen. Ja toinen, miksi en kehu enemmän ja paremmin kun se elukka vastaa siihen niin hyvin? Henkilöryhmässä sitä ahdisti vaikka se viikonloppuna teki mökillä sitä ihan sairaan hienosti. Sitten se alkaa luimuilla ja pälyillä ja olen nyt puuttunut siihen sanomalla selvästi höpöhöpö ja peruuttamalla takaisin. Ei se siihen kovin hyvin vastaa, tai ei paranna tekemistään, ainakaan joka kerta. H sanoi viimeeksi, että ehkä se "höpöhöpö" pitäisi tulla oikeasti ihan neutraalilla äänellä, nyt siitä kuuluu että en ole tyytyväinen. Maanantaina taas sanottiin, että kehua enemmän ja vaikka koiraa ahdistaa, kehua silti kun se yrittää. Sitten se paransi ilmettään kyllä selvästi mutta jotenkin tässä tullaan taas siihen mun perusongelmaan. En vieläkään tiedä millä metodilla haluan edetä ja mikä olisi meille toimivin. Jos koira alisuorittaa ja sitä kehutaan (=autetaan?), miten siitä kehusta pääsee koskaan eroon ja miksi se saa vahvisteen kun tekee huonosti? Toisaalta kun se ei osaa, eikö ole loogista auttaa se oikeaan suoritukseen tavalla mihin se vastaa?

Käännökset on paremmat, joskin aika pökkelöhän se on edelleen. Täyskäännöksen se tekee nyt oma-alotteisesti taas vasemmalla pysytellen, ei saksalaisena. Juoksu on siistimpää kuin aiemmin, kaipaa silti treeniä, hitaassa jännite on tehnyt tehtävänsä ja on varsin kivaa, usein jopa parempaa kuin normikäynti. Normikäynnin rytmi on edelleen hakusessa ja esim. palomiessaappaita koira väistää, eli sadepäivien maastotreenien jälkeen ei kannata samoissa kengissä mennä kentälle... Ampumista ei ole tehty seuraamisen yhteydessä yhtään eikä tehdäkään ennen kuin seuruu itsessään on tunnetilaltaan parempaa. Jotenkin koko seuruuta leimaa edelleen se, etten ole valinnut selvästi omaa polkuani, määritellyt Sienelle realistista ihannesuoritusta ja päättänyt miten siihen tähdätään. Kun se tekee hyvin, mullakin on hyvä olo, mutta heti jos tulee mitään mihin pitäisi puuttua, mua alkaa ahdistaa kun en oikein tiedä mitä milloinkin kannattaisi tehdä.

Jäävistä BH-tyylillä istuminen ja maahan ovat varmat, noin muuten tokokoiralla seiso ja maahan on paremmat kuin liikkeestä istuminen, se kaipaa vielä paljon varmuutta. Luoksetuloja jäävistä on tehty ja toimii kyllä.

Luoksetuloissa koira tulee suoraan sivulle ja edelleen hieman banaanina perusasennon puolelle, mikä näyttää kyllä siltä, että sillä ei ole aikomustakaan tulla eteen (niin kuin ei toki olekaan, mutta olisi kivempaa, jos näyttäisi että koira osaa sen mutta päättää vaan kokeessa oikoa :D). Itse asiassa aloin kotona muistuttelemaan sille tänne-käskyä, se tarjosi vähän vinoja ja sitten sellaisia "oikea kylki mun edessä" -kamaluuksia kun paikka ei ole sille selvä ja perusasento on vahva. Ei se nyt jumaliste ole mitään ydinfysiikkaa ja se saa kyllä opetella luoksetulon eteen, olkoon sitten vähän sinnepäin mutta vinokin eteentulo lienee parempi kuin ei eteentuloa lainkaan. Noudot se saa näillä näkymin tuoda edelleen sivulle, katsellaan vielä.

Tasamaanoudossa vauhti riippuu päivästä ja tähtien ja kuun asennosta, saisi olla huomattavasti reippaampikin. Esim. luoksetulovauhti on aika lailla täysii, toisaalta seuruun se tekee matalalla temperamentilla niin noudot on sen kanssa harmonisia. Kiloista kapulaa mulla ei ole lainkaan ja 2kg kapulalla se joskus on kokeillut lähinnä nostoja. Tuskin ollaan voittajaluokassa koskaan niin ei ole ollut listalla ykkösenä. Jostain koeohjeen tarkennuksesta löysin, että noutojen eteentulo on 0,75 pisteen arvoinen (tasamaanouto on kokonaisuutena 10p ja estenoudot 15p), niin en mä tiedä onko sillä oikeasti mitään väliä...

Metrinen estenouto voisi muka olla valmis :) Se on pari kertaa sen kentällä tehnyt ja hyppää reippaasti ja ilmavasti. Vieraita esteitä toki itsevarmuuden kasvattamiseksi, ja tekniikkaharjoitteita kannattanee tehdä edelleen jos apuesteitä on saatavilla. Vinoja heittoja voisi myös muistutella.

A-estenoutoa on pari kertaa kokeiltu, tänään viimeeksi pentuestettä jyrkemmällä mutta koe-estettä hieman loivemmalla täyskorkealla. Yritti kiertää palautuksen, joten vähän kapula suussa jumppaa niin että kuljin koiran rinnalla, yksi pelkkä palautus ja sen jälkeen ei ongelmia. Tätä on tehty paljon vähemmän kuin hyppyä ja kaipaa rutiinia. Mä vaan totesin että kun se osaa kiivetä ja noutaa niin ei kai siinä sen kummempia, ja ei olekaan, mutta rutiinia vielä!

Eteenmenoa on tehty vain kupille ja varsin vähän, kaipaa huomattavasti rutiinia. Muutaman kerran on ollut valmiiksi viety kuppi, mutta olen mennyt niin lähelle lähettämään, että koira varmasti näkee kupin heti ensi askelilla. "Tyhjään" irtoamisia ei siis lainkaan. Kyllä se varmaan jonnekin lähtisi mutta suoruudesta ei ole mitään ymmärrystä, ja itsevarmuus kärsii heti, joten mikäpä kiire tuolla. Maahan menoja pitää kanssa tehdä vauhdista, lenkillä helposti reagoi vaan pysähtymällä seisomaan ja tarvii tuplakäskyn maahan, joten rutiinia niihinkin.

Paikalla olossa varmaa on vain se, että mikään ei ole varmaa, mutta olisin hyvin yllättynyt mikäli Sieni siellä häröilisi. Pitkää aikaa, kovaäänistä kanssakilpailijaa ja mun selin näkyvissä oloa (piilossa selvästi helpompi ja tutumpi) pitänee eniten treenata. Ja vireen nostoa paikallaolon jälkeen, sekä miettiä siirtymäkäsky paikallaolopaikalle.

Kokeenomaisuutta ja palkkaamattomuutta tietysti jossain vaiheessa pitäisi taas muistutella kanssa. Mutta noin kokonaisuutena sehän on paljon valmiimpi kuin mitä olen ajatellut!

Mutta mitä tapahtui sienille?!

Mulla on kuulkaa niin hyvin motivoinut pitkäkarvainen hollanninsieni täällä, että olen edelleen aivan äimänä. Mitä ihmettä on tapahtunut?!

Sterilointi on mun mielestä lisännyt koiran nälkää. Ulkona se pissaa toinen jalka hieman koholla ja ruopii päälle, mitä se ei ennen ole tehnyt. Se myös selvästi merkkailee eikä vain lorota yhtä länttiä kuten ennen teki. Aikuistuminen ja sterkka valitettavasti osui aika päällekkäin ja vaikea on sanoa mikä on kummankin vaikutus. Ylipäänsä koira on saanut itseluottamusta ja sellaista asennetta olemiseensa. Se ei anna mudille enää läheskään aina periksi ja jopa murisee luistaan/aktivointileluistaan (ennen mudi haki siltä minkä vaan suusta pois). Samaa lelua niille ei oikein kannata enää heittää, ja nameja jakaessa saa kanssa katsoa että antaa selvästi tiettyyn suuhun. Sellaiset vapaat ei-kenellekään-osuneet namit ei tahdo mennä sopuisalla jaolla. Jos piilottaa nameja ja päästää koirat etsimään, ne etsii edelleen aivan sovussa ja selvästi kohteliaasti väistävät toisiaan, ongelma on enemmän jos heittää tai jotain esim. putoaa lattialle. Usein kotona jos joku tavara putoaa, vanha palveluskoirani eli mudi lähtee nostamaan sen mulle ennen kuin ehdin edes pyytää. Nykyään vaan hyvin usein Sieni sitten ottaa sen mudilta matkalla ja tuo itse sen mulle perille asti - ja mudi antaa sen tehdä niin!

Yltäkylläisyyden poisto ja koiran ruokkiminen vain treeneissä on varmasti ollut yksi oleellinen tekijä. Se ei ole pitkään aikaan ollut lainkaan haluton tai "onko pakko" -moodissa, ei missään lajissa. Mun mielestä se ymmärtää, että sen ruokailu on kiinni sen omasta panoksesta. Lelut se kantaa autoon treenin päätteeksi, jos matka ei ole kamala pitkä. Jos pitää jäljeltä esim. tulla joku kilometri, niin sitten kyllä tippuu haistellessa. Kyllä se ottaisi pallon takaisin kun on saanut hommansa tehtyä, mutta jos tiputtaa kerran, niin siinä vaiheessa se on sitten menetetty ja mä pistän sen omaan taskuun. Possun korvia, poron kylkiluita yms kuivatavaraa on kaappi täynnä. Ennen usein annoin niille jotkut tollaset luut niiden jäädessä yksin, ja nyt ne ei kulu millään. Joskus olen kotona piilottanut yhdet, että joutuvat etsimään ne, mutta yksiössä on niin vähän piiloja ja jostain liian helposta piilosta tuleva kokonainen possun korva tuntuu nykyään ihan liian helpolta ruualta! Ja joskus meillä myös lojui kotona jotain isoja paahdettuja naudan lumpioita pitkin lattioita, ja niitä sai syödä aina kun mieli teki. Käsittämätöntä :D Se on kyllä niin kiinni siitä, mihin itse tottuu, ja mihin opettaa koiransa...

Epätasa-arvoinen elämä.

Viimeisenä ehkä vielä se oma asenne. Tänne blogiin on aiemmin tullut kommenttia muutamalta eri pitkäkarvan omistajalta, että kun itse tietyllä tapaa löi hanskat tiskiin ja totesi että antaa olla, vähensi ehkä treenimääriä ja ainakin sitä omaa odotusta, koira alkoi toimia ihan eri tavalla. Ymmärrän logiikan ja uskon että se toimii, mutta samalla mun ongelma aina on ollut se, että jotain tokon monimutkaisia voi-evl-liikkeitä ei vaan voi treenata jos ei saa toistoja. Ne vaatii niin paljon teknistä osaamista, että sinnepäin-hälläväliä.treenillä ei tule ikinä valmista. BH:n tai tokon alokasluokan saa varmasti vähällä treenillä tollasella asenteella hyvinkin tehtyä. Mä siis yritin pitkään tekohengittää mun koiraan virtaa. Kannustaa, kehua ja tehdä sen puolesta. Kun se oli vähän huono, yritin auttaa, koska pakkohan se on saada onnistumaan että se saa palkkansa. Se varmasti tiesi, että loppujen lopuksi sen ei ole pakko tehdä mitään... Samalla kun kiristin ruokintasysteemin, mä ihan oikeasti "luovutin" sillä tapaa, että lakkasin säälimästä sitä. Pystyin aivan rauhallisesti ajattelemaan, että nyt se on sen oma valinta ja joko sitä kiinnostaa syödä tai sitten ei. Jos ei, niin olkoon syömättä ja kuolkoon sitten pois, niin sillähän siitäkin päästään ja voin ottaa paremman koiran ;P Anteeksi karu vitsi, mutta totta toinen puoli. Mun piti ajautua näin pohjalle ennen kuin ihan oikeasti lakkasin yrittämästä edes alitajuisesti mun koiran puolesta, ja laitoin sen ihan itse yrittämään. Ja kas ihmettä, siitähän on löytynyt tahtoa, asennetta ja sitkeyttä ihan eri tavalla kuin koskaan osasin kuvitellakaan! Mun piti viedä se tänä keväänä luonnetestiin, mutta nyt taidankin odottaa syksyyn. Se on vielä niin kesken kehityksen ja esim. se mua suuresti kiinnostava taistelutahdon arviointi voi muuttua kovastikin. Toisaalta olen miettinyt kovasti sitäkin, mikä tämä koira oikeasti on ja mikä on opittua. Jos se nyt käy läpi tällaisen voimakkaan "pakon", muuttaako se sen "oikeaa" luonnetta? Toisaalta olisiko siitä kehittynyt erilainen, jos en olisi itse opettanut sitä passivoitumaan ja tottumaan yltäkylläisyyteen? Jos se olisi elänyt jossain koiralaumassa missä sen olisi pitänyt taistella henkiinjäämisestä? Loppujen lopuksi ympäristön vaikutus on varmasti varsin suuri. Mä nyt en pidä luonnetestiä minään jalostuksen työkaluna muutenkaan, mulle sillä on suurempi merkitys vain itseni kannalta. On tosi kiinnostavaa nähdä mitä mun koirat tekee testin erikoiskokeissa ja millainen tuomareiden näkemys on, ja eroaako omani paljon siitä. Monta osaa pystyy harjoittelemaan ja tuomareissa ja testipaikoissa on niin suurta hajontaa, että mun mielestä pelkät pisteet ei kerro koirasta yhtään mitään. Videosta on jo paljon enemmän iloa.

Meidän koru on täällä!

Keskiviikkona oltiin kaverin kanssa metsäjäljellä. Sienelle vieraan tekemä, merkkaamaton 650m jälki, jossa viisi keppiä ja vikana palkkapurkki jonka päällä oli kuudes keppi puutteellisen ohjeistamisen seurauksena. Samapa tuo, ei näemmä haitannut vaikka ei sillä koskaan ole noin ollutkaan. Jälki vanheni n. 1,5h ja meni osin ryteikköisessä kuivassa vesakossa ja osin sammalpohjaisessa superhelpossa unelmametsässä. Jana n. 2m, jälki lähti oikeaan, ja siinä oli useita polkuja ja metsäkoneenura mitkä häiritsi koiraa kovasti. Jäljen nosto meni siis ihan pyörimiseksi, mutta kyllä se oikean suunnan itse otti ja sai sitten jäljestä kunnolla kiinnikin. Jäljellä oli 10 frolicia satunnaisesti maavainuisuutta lisäämässä, se on toiminut hyvin. Ekasta kepistä yli, koira työskenteli aika haipakkaa ja kovin epätarkasti. Mulle on jo aiemmin sanottu, että kokeilla pidättää sitä, kun yleensä pidättäminen tekee lisää tarkkuutta pienen paineen kautta. Olen arkaillut, koska joskus vuosi sitten Sieni ei ihan varmasti olisi ruvennut yhtään vetämään, vaan olisi sitten keskeyttänyt koko jäljen "kerta en saa mennä". Nyt kepin ylityksestä sisuuntuneena totesin, että tämä saa nyt taas olla koiran valinta. Eli liinat kireälle ja jos ei halua jäljestää vaan päättää mieluummin luovuttaa, mennään sitten kotiin ja olkoon syömättä. Sillä on ollut loppupurkki sen verta pitkään, että se varmasti tietää ruokansa odottavan jäljen päässä. Ja mitä perkelettä taas! Se vastasi paineeseen aivan täydellisesti, veti vastaan ja tarkensi upeasti! Paikoittain piti ihan hieraista silmiäni, että onko mulla varmasti Sieni eikä mudi liinan päässä. Mudin veto nyt on ihan omaa luokkaansa, eikä tämän kanssa hommasta toivottavasti tule yhtä pahaa taistelua, mutta aikamoista jäljestämistä Sieneksi. Loput kepit nousi erinomaisesti, koira teki kulmat täsmällisesti eikä se tuntunut lopussa edes mitenkään väsyneeltä, olisi jatkanut pidempäänkin. Nyt jana kuntoon niin tää on ihan varmasti syksyksi koevalmis maastojen osalta :)

Tankotanssia tai jotain.

Keskiviikkona tavattiin myös Varkaudessa asuva Muriel-mudi. Omistajalla on ollut ongelmia vajaa 4kk pennun kanssa, ja hän on saanut netissä kiitettävästi ohjeita ja vertaistukea muilta mudisteilta. Minä sitten lupasin, että jos ajavat tänne nurkille niin katsotaan. Käytännön neuvot on aina eri asia kuin yrittää koiraa, ohjaajaa ja todellista tilannetta näkemättä neuvoa jotain yleispäteviä ohjeita. Siellähän oli hyvin kontaktinhakuinen, taistelutahtoinen ja kaikin puolin reipas pentu, joka kyllä yritti tehdä mieliksi ja jolle ohjaaja oli varsin tärkeä. Ongelmat tuli tilanteissa, joissa koira ei ymmärtänyt mitä siltä odotetaan. Koiran valitsema käytös harvoin on ihmisen mieleen ihan vahingossa ja ne tarvitsee paljon ohjausta ja positiivista palautetta pelkän kieltämisen sijaan :) Tehtiin myös pentujälkeä, koska jälki on erinomainen tapa tarjota koiralle sallittua puuhaa, ja jumankauta mikä upea pieni eläin! Epäilemättä paras ensijälki mitä olen koskaan ollut todistamassa. Tästä koirasta kuullaan vielä, uskon minä :) Sanoin, että jos se on joskus syystä tai toisesta kotia vailla, niin tietää kehen ottaa yhteyttä... töppösen ilme oli kyllä jo valmiiksi sellainen, että jos tää on joku juttu että tämä muuttaa meille, niin pakkaan matkalaukkuni ennen kuin se ehtii purkaa omaansa. Se meni suoraan pennun ohi ja kusi puskat ja kun sitten patistelin että moikkaa nyt perkele vähän kun olette sentään samaa omituista kiharaa klaania, niin se haistoi kerran etäältä ja hhyyyyyyyyyyyyyiiiii. :D Sienen leikit oli liian rajuja ja pentua hirvitti, eikä Sienen tartte muutenkaan paiskoa toisten koiria rikki, niin käskin Sienen antaa olla ja hengailtiin sitten vaan.

Minähän en sekoa pennuista, mutta 4kk koira on jo varhaisteini ja
saatoin hieman, noh, seota... :D

Tiistain tokoissa oltiin ekaa kertaa ulkokentällä. Alkuun 4min voittajan paikalla makuu. Hyvä makuu, mutta sivulle palatessa pomppasi perusasentoon ilman käskyä, käskin alas, ja pomppasi uudestaan :D Mun pitäis ehkä kuitenkin pystyä olemaan vakavissani ja selkeämpi koska nyt lähinnä nauratti toisen yli-innokkuus... Varsinaisina aiheina hyppynouto ja zeta. Eka hyppynouto käskytettynä varsin nappiin, laukkasi mennen tullen mutta pääsisihän se toki paljon kovempaakin... sitten vähän sulkeisia että liikkurin "käskyn" jälkeen pitää ottaa kontakti ohjaajaan. En usko, että Sieni alkaa varastaa, mutta jos se tuijottelee siinä vaiheessa muualle niin suoritus on huonompi (hitaampi, epävarmempi) kuin jos se keskittyisi minuun. Siinä sitten sopivasti juuri tulikin yksi ihminen irti olevan koiransa kanssa n. 10m päästä hypystä. Mun molemmat koirat on kauhean tosikkoja hommissa, töppösellä se ilmenee aggressiivisuutena "mee vttuun siitä!" ja Sieni menee luimuun "kai toikin tietää että täällä ei saa leikkiä eikä se vaan tuu mun luo!". Tuli oikein tarpeeseen siis kontaktinottotreeni häiriössä.

Yksi suora luoksetulo treenikaverin käskyttämänä, pyysin että jää ihan koiran lähelle ja tuijottaa sitä pahalla silmällä. Ei ahdistunut lainkaan ja tulee kovaa, mutta nyt se on ruvennut tekemään pientä banaania. Koiranhan siis pitäisi tulla suoraan eikä kaartaa yhtään. Olen ottanut viime aikoina pääsääntöisesti loppuun asti, mutta nyt kokeillaan vapauttaa sitä pallolle mun oikealle puolelle, josko se sillä oikenisi. Olen luullut, että tämä on vaan bortsujen ongelma, mutta aika karmean kaaren tekee nyt munkin koira... stopitkin saattaisi auttaa, tai sitten ei. Ne on joka tapauksessa tosi huonolla tolalla eli oikeastaan täysin unohdettuja, ei oo tehty erillään eikä varsinkaan liikkeessä ;P En saa Sientä missään muualla juoksemaan niin kovaa kuin mitä se tulee luoksetulossa, ja hitaassa vauhdissa opetetut stopit ei ylläri onnistu lainkaan sitten kun se tulee täysii. Se ei myöskään kestä montaa toistoa liikkeenä, vaan vauhti hiipuu sitten heti. Sama ongelma oli mudillakin, en koskaan saanut sitä treeneissä tulemaan edes suoraa luoksetuloa niin kovaa mitä se kokeessa tuli, ja stopit kusi aina. On sillä kyllä evl:stä yksi kymppikin luoksetulosta, mutta totuus oli korkeintaan 8,5...

Zetaa kokeilin ensin omaan tahtiin, asennot muistaa, myös istuminen sujuu hitaasta käynnistä. Pysyy myös taakse menemisissä. Mukaan ottoja ei ole kai koskaan tehty mutta kun se tietää mitä "sivu" tarkoittaa, niin ei kai toi nyt niin vaikeaa voi olla... ihan siis tosikin nätisti teki, toki näistä saa treenaamalla harmonisemmat. Varsinainen liike sitten vaan ihan kylmiltään kokonaisena, m-s-i. Palkkasin asennot palatessani koiraa kohti. Seisomisen kääntyi rumasti vaikka äsken kyllä kesti, tätä se on ennenkin tehnyt, joten täsmäkuuri seisomassa pysymiseen vaikka mä pompin ympärillä. Vasemmalle kulman mä kävelin rumasti mutta pääosin siis koira teki hienoa työtä, seuruukin oli nättiä. Lopuksi vielä käskytettynä koko kuvio läpi mutta tein pelkkää seuruuta. Ennakointi ja ahdistuminen liikkureista kun oli joskus varsin pahaa ja sitä pitää varmasti jatkuvasti seurailla edelleen. Ei reagoinut käskyihin yhtään ja jaksoi kivasti seurata. Hyvä tuhmis! Oli ansaittu maksalaatikkopurkki.

Minusta tuntuu, että meillä on Sienen kanssa vasta koko elämä edessä. Jossain vaiheessa kevättalvella oikeasti vähän aikaa mietin, että pitäisikö se vaan jättää kotikoiraksi ja ottaa pentu kasvamaan harrastuskaveriksi. Kolme koiraa on kuitenkin aivan eri asia kuin kaksi. Kaksi on vain pari, kolmesta tulee mun mielestä jo lauma. Mudin kanssa saa nytkin olla jatkuvasti tarkkana ja näissä citymetsissä mulla usein on Sieni irti ja mudi fleksissä. Se on niin kärkäs puolustamaan sekä Sientä että minua, ja jos tähän ottaisi vielä yhden pennun, mitä se muka inhoaisi mutta salaa kuitenkin omistaisi sen ja haluaisi varjella sitäkin kaikilta, niin... se alkaisi olla jo niin stressaavaa. Kolmatta ei mitenkään opeta remmikäytökseen jos kuljettaa samalla kahta muuta mukana. Eikä mulla ole rahaa tai tilaa, eikä oikeastaan motivaatiota viedä kahta aikuista erikseen ja kolmatta yksinään niin paljon kuin haluaisin. Ei vaan näihin olosuhteisiin. 

Nyt musta tuntuu, että ei ole mitään syytäkään. Sienessä on mulle vielä paljon opittavaa ja meillä on suuria asioita saavutettavana :) Ei mitään kiirettä saada uutta harrastuskaveria! Vaikka se eilinen mudin pentukin oli aivan syötävän suloinen ja ihana riiviö, niin ei ole meidän elämässä vielä paikkaa sellaisille.