sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Jäällä, tokoa ja hakua

Eilen ja tänään on ollut aivan ihana sää, ja tänään vapaapäivän kunniaksi päätettiin yrittää kolmoisitsemurhaa, eli siis käytiin ekaa kertaa tänä talvena jäällä lenkillä. Oltiin ensin pienen lammen jäällä ja saatiin olla aivan keskenämme. Kenenkään jälkiäkään siellä ei ollut, mutta mulle vannottiin, että kyllä se jo kestää, niin rohkeasti vaan. Sitten metsän kautta Saimaan puolelle, ja siellä oli sitten puoli kaupunkia muitakin! Töppösellä on ollut takin lisäksi töppöset ja mudinkin elämä hymyilee taas. Ne siis auttavat kovasti, joten nyt on vain pakko jaksaa pukea.









Sienen ruudussa toimii kosketusalusta. :) Eilen aivan hillitön vauhti alustalle, melkeen kuin olisi lelulle juossut! Tänään hallissa oli pari muuta koirakkoa ja yksi istui ruudun takana seinustalla, niin huomattavasti hillitympi, mutta laukkasi kuitenkin alustallekin. Olen nyt palkannut koiran pari viime kertaa luokseni kauas ruudusta. Tiedän, että ruudun taakse tai ruutuun oikealle paikalle viety pitäisi olla pääasiallinen palkka, liian eteen ne tuppaa jäämään muutenkin. Tartten vaan avustajan sitten sitä varten. Alustalla en halua seisottaa koiraa vielä odottamassa palkan tuloa sen luokse, kun treenaan vauhdikasta alustalle/ruutuun menoa. Erikseen sitä on jokunen tehty, käsky on "odota" ja hyvin toimii. Stoppikäskyä en ole vielä miettinyt, "odota" voi kai olla sekin.






Tunnarissa olen ihmetellyt, miksi se tekee kotona järjestään paremmin kuin hallilla. En oikein osannut liittää sitä häiriöönkään, vaikka ensin sitäkin ajattelin. Se tekee häiriöstä huolimatta välillä hallilla hyvin ja välillä ei. Ne huonot voi olla joko teknisesti huonoja (näpsii vääriä), tai vireen kannalta huonoja (on ahdistunut). Tänään vein omat kapulat hallille, ja häiriöstä huolimatta teki sekä vireellisesti että teknisesti hyvän suorituksen. Hallilla olevat "firman kapulat" on sellaisia superlähmittyjä ja häiriöhajuja niissä varmasti riittää, ja meillä ollaan yleisesti sitä mieltä, että ne on siksi vaikeat. En tiedä onko se totta. Kyllähän koiran pitäisi erottaa, enkä mä kotonakaan ole kovin tarkka, tän päivän omat voi olla huomisen vääriä. Toisaalta, kun aloittelijalla on vielä epävarmuutta, ja jos kapuloissa on kovin tujut hajucoktailit, ehkä virhe tulee silloin helpommin kuin jos tekee omilla "puhtaammilla"? Tekihän Sieni esim. Varkaudessakin viikko sitten tokomiitissä omilla huonohkon suorituksen, että osin se varmasti liittyy siihen epävarmuuteenkin, mitä tulee ulkoisista tekijöistä, ei kapuloista. Jos kokeilisi nyt kuitenkin jättää ne "firman kapulat" käyttämättä ja tekisi vain omilla, ja katsoisi onko muutosta. Omiin voi toki pyytää yhden tai parin ihmisen häiriöhajut, mutta se on silti aivan eri asia, kuin viidenkymmenen ihmisen ja koiran jatkuvasti lääppimät kapulat.






Noin muuten ollaan käsitelty voittajaluokan liikkeitä. Aika hyvin kaikkea muuta, paitsi seuruuta... Käskytettyä luoksetuloa josta vauhtipalkka (pelkkiä alun maahan menoja pitäisi tehdä enemmän käskytyksestä, jää helposti vähän jumiin liikkuriin), vauhtinoutoja ja metallilla pelkkää iskunoutoa, liikkeestä istumista mikä sujuu peruutuksesta ihan ok ja väliin olen ujuttanut samassa rintamasuunnassa niin että hidastan tai pysähdyn käskyn kanssa. Se on vähän hidas edelleen, nopeutuu varmaan varmuuden myötä. Vinoja hyppyjä ja vinoja paluita noudon "oho"-heittoja varten, sivulle tuloa liinalla estäen (avustaja estää siis) mikä on tarkoitus laajentaa seuraamiseen kanssa, kiertämistä, kierrosta tai naminheittelystä lt:n maahan pysäytyksiä. Kaukoja (jumppaa) lähinnä kotona, tänään hallilla haastattelin S:a miten i-s vaihdossa edetään ja nyt pitää häivyttää namikäsi tyhjäksi kädeksi ja valita tuleva käsimerkki. H:n kanssa puhuttiin, miten sekavat käsimerkit varmaan helposti koiran mielestä on, tyyppi huitoo kovasti jotakin ja ota siitä nyt tolkkua. Koiraparat.







Hyppytekniikkaa on kanssa tehty, tänään kolmella apuhypyllä korkeimmillaan 8,5 lautaa. Pääosin tekee hyvin ja asenne varsinkin on kunnossa, mitä pidän tärkeänä.

Haun ilmaisu taas on saatu nyt jotenkin hajoamaan ihan joka osalta... :D Tämä alkoi vuodenvaihteessa, kun Iitu oli täällä käymässä, ja pyysin että irtorullaa piilotetaan vähän, jotta koira oppii tarkastamaan maalimiehet kunnolla. Sen jälkeen on pari kolme kertaa tehty näitä piilotuksia lisää. Tänään kolme toistoa, hallissa oli samalla koirakko treenaamassa koiratanssia ja musiikit ja kaikki häiriönä. Ekalla muistaakseni löysi rullan ihan hyvin, mutta näytölle ei joko lähtenyt heti tai oli jotenkin vaisu, kun katseli häiriötä mm sijaan :O Tokalla rullaa ei löytynyt ja koira taas pomppasi ukolta minuun päin "häh??", kääntyi itse menemään takaisin ja sitten löysi, näyttö oli parempi. Kolmas kiintorullalla ja se sentään onnistui, joskaan normaalia draivia ei ollut. Ilmaisut otettiin vikana, oltiin jo 1,5h oltu hallilla ja ehkä koira oli jo väsynytkin. Joka tapauksessa vähän nyt huonolta näyttää, siis huonommaksi vaan menee, mutta olen silti sitä mieltä, että tämä kannattaa tehdä. Haluan, että sillä ei ole maalimiehellä mikään kauhea kiire, vaan se rauhassa tarkastaa ukon ja etsii sen irtorullan. Tai jos se ei jostain syystä heti saa kiintorullaa suuhunsa, se ei saa heti olla "no ei täällä ole rullaa", vaan sen pitää yrittää uudestaan. Mm sanoi tänään, että koira jää kauheasti kiinni sen käsiin, ja se oli ihan totta. Koira siis tarkastaa mielellään kädet ja jos/kun rulla ei ole niissä, sillä menee pasmat sekaisin. Vikalla toistolla kädet oli auki jotta koira näki että ne on tyhjät, ja silloin ne ei olleet sitä kuulemma niin paljoa häirinneetkään. Ehkä sille voisi ollaa kuurin ihan käsien häivytystä; kädet nyrkkiin ja yhteen tai vartaloa vasten oikein provosoivasti, ja rulla esille johonkin vähän matkan päähän, mistä koira näkee sen heti kun lakkaa kyttäämästä käsiä. Kun se sujuu, sitten uudestaan sitä rullan piilotusta?


7 kommenttia:

E kirjoitti...

Hieno pakkastunnelma! Pysyivätkö kaikki Töppösen töppöset vauhdissa mukana?

laura kirjoitti...

Pysyy ne, tuplatarran laiton jälkeen ei ole juuri koskaan putoilleet.

Susanna kirjoitti...

Mm sanoi tänään, että koira jää kauheasti kiinni sen käsiin, ja se oli ihan totta

Mun rullakoirilla on rulla ollut aina jalan alla. Sinne sen saa tuupattua hyvin piiloonkin niin että vaan pää pilkottaa. Ei haittaa jos koira tuuskuttelee kenkiä, se haittaa jos se tökkii käsiä. Koirahan ei saisi kauheesti koskea maalimieheen.

laura kirjoitti...

Me ollaan tehty alussa ja myöhemminkin rullalla kierrätystä (mm kierrättää rullan itsensä ympäri), jonka tarkoitus on että rulla on saalis -> ottaa paremmin, ja toisaalta mm kierto on selkeä kriteeri koiralle ja sen pitäisi ehkäistä valeita, kun kiertäessään se varmasti käy riittävän lähellä eikä ota jo hajusta. Ei kai se myöhäistä nytkään ole laittaa sitä rullaa sinne jalan alle, näillä säillä on aikaa tehdä just tällasia!

Susanna kirjoitti...

Jep kierrättämällä mekin ollaan aloitettu, lähinnä sen vuoksi et saadaan se hyvä V-muoto pistoon.
Mutta nopeesti siirryn tosta liikkuvasta rullasta liikkumattomaan juurikin sen vuoksi ettei koira jämähdä käsiin.

Veera kirjoitti...

Saisko sellasen Sieni pyyhkii Luksilla maita kuvan tai vielä parempaa, videon? :D

laura kirjoitti...

Mä en nyt löytänyt kuvaa :( Jossain varmaan on joku olemassa. Yritän kuvata videon :D