Sieni vietti siis täyden työpäivän mittaisen ajan kaverilla kylässä, haettiin puolen päivän maissa ja palautettiin äsken. Kotiinkuljetus. :D Se on ollut siellä joskus vuosi sitten jonkun kerran iltaisin, kun mulla oli pitkiä työpäiviä ja Sieni oli vielä niin pieni että sen oli vaikeaa olla kiltisti. Jotta kämppä ei olisi ollut kuin pommin jäljiltä ja mun ei tartteisi murehtia töissä, se meni välillä kaverille luvan kanssa touhuamaan. Usein se kuulemma ensin leikitti perheen koiran ja kun se ei enää jaksanut, Sieni siirtyi lapsiin :D. Varsinkin kylpeminen on kuulemma ollut sen mieleen. Joskus kesällä nähtiin näiden lasten kanssa meidän hallilla, ja sen jälkeen ovat kuulemma kotonaan kyselleet että voiko Sieni joskus tulla kylään. Nyt saatiin aikataulut natsaamaan ja Sienihän meni. Aika harvoin olen nähnyt tota koiraa noin väsyneenä mitä se nyt on, ei edes jaksa heiluttaa mulle häntää, hellalla valmistuan koirien iltaruuan kyttäämisestä puhumattakaan! :D
Sieni on vaan niin järki koira. <3 Töppösen kanssa käytiin kahdestaan tunnin mittainen haistelulenkki, missä koira sai valita sekä suunnan että vauhdin. Kaksi ohitusta vain saatiin, eka oli fleksin päässä oleva berni mille koira sai hirveät raivarit. Hyökkäys on paras puolustus :/ Jotenkin se myös tunnistaa että jos koira on kaukana ihmisestä, se on ehkä irti, luulen minä. Niille se pahiten meinaan rääkyy. No, vähän myöhemmin ihan pieni terrieri naisen jalkojen juuressa ja silloin mudi itse pystyi tarjoamaan kontaktia ja sai toki palkkansa. Sai bernistäkin, tosin kielsin kyllä myös kun mudi olisi sinkoillut hihnan päähän huutamaan sille. Vittu että turhauttaa silti, ei olla edes nollassa vaan pakkasen puolella :(
3 kommenttia:
Mää niin tiedän tunteen ja turhautumisen. Tultiin just remmilenkiltä pitkästä aikaa... Tsemppiä!
Ai niin, ootko kokeillut ohituksissa pudotella nameja maahan etsittäväksi? Rasmus oli intohimoinen nenänkäyttäjä ja se pystyi etsiä nameja maasta & syödä, vaikkei kädestä pystyny. M ei oo yhtä "hyvä", mutta ohitukset menee huomattavasti paremmin. Nameja pitää sataa taivaasta niin, ettei ehdi nostaa nenää. Kun on paikallistanu yhden pitää jo pudottaa toinen niin lähelle, että näkee / kuulee sen. Kokeilu ei ainakaan hallaa tee. :)
Meillä ei oo onneksi mitään ongelmia syödä ohituksissa, se ei siis mene lainkaan niin tilttiin. En mielelläni heitä ruokaa maahan, koska se menee etsimishommiksi ja sillä aikaa toinen koirakko voi tehdä mitä vaan. ;P Valitettavasti mahdollisimman nopea liukeneminen on täällä usein järkevintä mitä voi tehdä. Jos olis kontrolloitu tilanne ja tietäisin että se toinen ei tule "me tullaan moikkaa kerta te jäitte siihen hengaamaan!" niin sitten voisi. Tosin meillä riittää hyvin se, että kaivan yhden namin taskusta mudille, kaivan toista namia ja annan sen Sienelle, kaivan kolmatta mudille jne. Tiukemmassa paikassa saatan imuttaa mudia.
Lähetä kommentti