Opetus siitä, miksi nössöistä nössöin koira on myös opetettava kunnon hallinnalle ja pidettävä siinä, vaikka se ei "tarvitsekaan" sitä ja "voisi" liihottaa edellä vapaana omiaan puuhaillen. Se ei siis karkaa mihinkään eikä syö ketään. Mutta ihan kuin ne olisi ainoita syitä?
Esineruututreenit siis kaverin kanssa. Alue n. 20x50m, tuuli tuli mukavasti takarajalta päin. Sieni oli kolmas koira ja olin vienyt sille kaksi esinettä molempiin takakulmiin. Virittelin koiran yhden esineen nostolla autolla ja se olikin varsin fiiliksissä. Jopa niin, että vähän moitin sitä esineen heittelystä. Alueelle tullessa pidin koiran hihnassa, koska sille ei ole edelleenkään opetettu ns. lähellä-käskyä. Se veti oikeen kovasti, mikä ei ole hyvä asia, koska esineruutupannassa on niin heppoinen lukko että se antaa periksi vedolle. En kuitenkaan kieltänyt.
Sieni olisi halunnut moikata kaveria, minkä kielsin. Olisi halunnut silti, joten ärjäisin kovempaa että kuulitko, ei sinne. Vinkki numero yksi: sen sijaan että kiellät "ei sitä, eikä tätä, eieiei", opeta koiralle mitä haluat sen tekevän. Opeta lähelläkävelyn käsky. Ekalle pistolle se lähti ihan hyvin, tosin lähetin oikeesta reunasta ja se poukkasi keskeltä vasemmalle, mutta ihan sama. En ole pistotreeniä opettanut enkä sitä myöskään vaadi. Hetken aikaa koira siellä pyöri, alue vietti kumpareen takaa alaspäin mihin ei etulinjalta nähnyt, mutta kai se etsi. Sitten se toi vasemmasta takakulmasta esineen, ja olisi halunnut viedä sen mun ohi kaverille. Kielsin sanallisesti, mitä se ei oikein meinannut uskoa, ja ärjäisin sitten kovempaa, jolloin se toi sen sitten jotenkin mulle. Vai tiputtiko ensin maahan ja nosti sitten uudella käskyllä, en muista. Palkkasin tästä yhdellä namilla.
Toiselle pistolle lähetin sen edelleen oikeesta reunasta. Lähti jo vähän vaisummin, pyöri siellä keskiosissa, sitten osui edellisen koiran pissaamaan kohtaan ja jäi sitä nuuhkimaan. Ihan nätisti huikkasin että anna olla ja jatka töitäsi. No se otti sen sitten itseensä ja meni ihan sen näköiseksi että aina mua hakataan. Ja sittenpähän taisteltiin pitkään, se luimuili siellä ruudussa ja yritin ensin etulinjalta huutaa että ala mennä nyt, mutta lopulta menin lähettämään sen aina uudestaan peremmältä. Lopulta se löysi sen esineen ja olisi taas vienyt sen kaverille, tai oikeastaan vaan mennyt kaverin jalkoihin matelemaan että auta sä mua kun mua täällä piestään, lipilipi anteeksi että olen olemassa. Se sen luimistelu ihmisille on ihan erilaista kuin millä tavalla se normaalisti moikkaa, ja sitä samaahan se tekee tokossakin. Se on just sellaista liehittelyä mitä pentu tekee isommilleen; mä olen vaan ihan pieni ja vaaraton, älkää olko vihaisia. Enkä mä oikein tiedä mitä sille pitäisi tehdä. Olen vaan kieltänyt ja kutsunut koiran pois, mutta olisko parempi antaa sen pelleillä ilman että kukaan reagoi siihen mitenkään? Se on vaan jotenkin niin helkkarin ärsyttävää että en jaksaisi katsoa sitä yhtään. Tekisi aina mieli vähän ravistaa, että voitko lopettaa, kun me kaikki tiedetään että ei tässä nyt ole mikään hätä käsillä ja ei tartte pitää mitään omaa show'ta. Tästä keskimmäisestä se ei saanut palkkaa lainkaan. Mä nappasin sitä valjaista kiinni sen yrittäessä esine suussa mun ohi takana olleen kaverin luokse matelemaan, ja sanoin ihan rauhassa että ei, kun anna tänne se. Tiputti, toistin käskyn, nosti sen minulle.
Vein sille vielä kolmannen esineen, se sai katsoa sen puussa kiinni odotellen. Lähti varsin köykäisesti ja hiippaili siellä, mutta taisi se sen löytää ihan itse. Ja toi jopa minulle vailla aikomustakaan tiputtaa tai viedä sitä kaverille. Tästä se sai namirasian ja sen päälle vielä pallon, mistä ilahtui kovin, ja oli taas ihan kuin ei mitään.
Se oli autossa vielä parin koiran ajan ja otettiin sitten sillekin toinen kierros. Nyt kaveri vei koira nähden sen esineen oikeaan takarajaan. Lähti laukalla, mutta korvat luimussa, juoksi sen pissankin yli, etsi hetken, toi hyvin. Ja oli iloinen palkan saatuaan.
Voi jeesus että turhauttaa! En tiedä, oliko huono idea sortua pakottamaan sitä, huusin sille siis monesti että mene. Ehkä olisi ollut parempi olla vaan hiljaa, mutta jotenkin sillä meni pasmat sekaisin siitä pissan nuuhkimisesta ja se pahastui kun kielsin siitä. Ehkä olisi voinut ottaa koiran pois ja käydä näyttämässä esinettä? Toisaalta se minusta varsin hyvin tietää mitä siellä ollaan tekemässä, niin ei aina voi vaan auttaakaan. Pakottaminenkaan ei sen kanssa vaan oikein toimi, niin onko sitten muuta vaihtoehtoa kuin auttaa?
Osittain sillä on varmasti motivaation puutettakin. Jos on kova motivaatio, eihän sillä ole silloin mitään tarvetta jäädä sinne sluibaamaan. Se oli niin just sitä samaa esittämistä että mäenosaa ja kaikkivihaamua...
Se tekee nyt viikon tai kaksi esineruutua joka kerta ennen ruokaansa. Mä aion seistä hiljaa paikallani ja se hakee 1-3 esinettä ilman välipalkkaa. Kesti siinä sitten kauan tai tosi kauan. Jos ei hae, se ei syö. Ja sitten sille pitää opettaa se hallintakäsky, tai joko antaa sen ensin moikata ihmisiä tai viedä se namin kanssa ohi. Tää on varmaan ihan samaa kuin tokossakin; niin kauan kun tehdään keskenään, sillä on ihan eri ilme. Sitten kun joku on maastossa katsomassa tai tokossa liikkurina, koiraa alkaa ahdistaa. Miksi? Ahdistaako sitä oikeasti vai onko se vaan tällaisen koiran yritystä päästä helpommalla?
Ja sitten pitäisi vielä keksiä mitä niille yleisön nöyristelyille tehdään. Jatkanko höpöhöpö, tule pois sieltä -linjaa, vai eikö kukaan tee mitään? Melkein voisi kokeilla tuota, että ketään ei kiinnosta. Vaikka mun on vaikeeta olla hiljaa kun koira menee viemään esinettä jollekin muulle, kun se tietää että sen pitää tuoda se mulle, ja jos se ei tee niin, niin ilman muuta mä puuttuisin siihen.
(Töppöselle oli tehty yksi jäljen nosto (jana alle 5m) muhimaan ja luulen, että meidän piirinmestikset ei kaadu mihinkään tottikseen, vai vitun janalle. Se nytkin lähti oikeaan suuntaan, eteni metrin tai kaksi, poukkoili janaa pidemmälle jättäen jäljen, nosti takajäljen, olisi väen vängällä halunnut sinne eikä ekalla käskyllä kääntynyt -> karjaisin sille, sähelsi vielä jotain jolloin ärjäisin uudestaan että JÄLKI! ja lähti sitten ihan just eikä melkeen sinne minne pitikin. Kepillä se ilmaistuaan sen ja mun kehuessa ja kaivaessa palkkaa taskusta alkoi ihan pokkana nousta ylös -> "maahan" -> ei kuunnellut -> "MAAHAN!!". Jotenkin se sen asenne on ihan sika eikä se tee minulle töitä lainkaan...
Tein sille uuden janan niin että se sai katsoa sen, sekin oli vain pari metriä, ja nyt sentään nosti oikeaan suuntaan eikä säätänyt yhtään mitään. Se on jäljelle mennessä aivan liian kiepeillä ja ei jatkossa ainakaan enää vedä mua sinne, vaan kävelee käskyn alla vieressä. En usko että se riittää, vaan jotenkin se mielentila pitäis nyt saada aivan erilaiseksi. Sekään ei varmasti auta että mulla menee hermot, mutta ihmeellisesti se nytkin heti sitten lopetti sen sähellyksen ja rupesi niinkuin oikeasti töihin? Jotenkin se on kuitenkin aivan liian kierroksilla ja ehkä jopa paineistunut jo valmiiksi, ja siksi höseltää ihan omiaan. Mitähän mä sille tekisin tässä viikon aikana, kellään hyviä ideoita? :P)
---
Illalla korjaussarjaa lähipuskissamme. Mudille joku 700-800m jälki, jossa neljä keppiä. Jana n. 20m vanhaa metsäautotienuraa tms pitkin joka toki auttoi suoraan etenemisessä, jälki lähti vasempaan. Vanheni 1,5h. Jälki meni kerran metsätien (koirankusettajia siellä lähinnä käy) yli ja toisen kerran noin 20m sitä tietä pitkin ennen kuin haarautui vielä vanhemmalle tiepohjalle. Itse olin palannut tietä pitkin niin, että olin kävellyt sen 20m matkan ja leikkauskohdan yli, eli kaksi harhaa. Joku muukin siitä ehkä oli ehtinyt mennä.
Täydellinen työskentelylaukalla tehty suora jana, täydellinen varma jäljen nosto, tarkkaa työtä, hyvät ilmaisut. Ekaan harhaan ei reagoinut mitenkään, sillä 20m pätkällä vähän hapuilevaa mutta päällekkäisten jälkien erotessa valitsi oikean (tuurilla? olisin auttanut jos ei. Ei ollut tarkoitus tehdä moista, en vain jaksanut kiertää ihan hornan tuutista katuja pitkin takaisin kotiin, kun tajusin että suunnittelin jäljen ja paluuni huonosti). Koira oli jäljellä rennon itsevarma, ei hätäinen eikä tippaakaan paineessa.
Ehkä kaikki oli vain sattumaa. Tai ehkä se mun karjaisu päivällä auttoi ja koira alkoi tehdä töitä. Minä en usko näin isoon sattumaan, minä uskon perille menneeseen, onnistuneeseen palautteeseen. Ja tämän takia minusta ei koskaan tule puhdasta positiivisesti kouluttavaa. Mun kärsivällisyys ei riitä. Mä olisin voinut opettaa sille tunnetilaa ja vaikka mitä sen viisikymmentä toistoa, tai sitten mä voin kerran sanoa sille että nyt riittää ja toi ei käy. Musta se sähellys ei ole koirallekaan hyväksi ja jos olisin tarvinnut sen viisikymmentä treeniä, koira olisi ollut monen monta kertaa vielä todella huonossa tunnetilassa. Nyt ongelma hoitui kerralla. Ellei tämä ollut vahinko ja ensi kerta on taas karmeaa sähellystä. :D
Tietysti on iso riski että palaute on väärin mitoitettu ja aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä.
Sienelle esineruutu. Sieni on sellainen "kyllä se kotona osaa" -koira. Hakkuuaukion tapaiselle joutomaalle (hiekkapohja, pieniä mäntyjä ja jotain yksittäisiä ruohotupsuja) 10x50m, esineet takanurkissa. Ei välipalkkaa, taskussa rasia jossa kissanruokaa + iltanappulat, oikea mega-annos. Ekan haki hyvin, toista joutui etsimään ja kerran pysähtyi seisomaan ja katsomaan minua, mutta jatkoi heti itse, ja pian esine oli mulla kädessä ja koira sai ruokansa. Ei jälkeäkään mistään sellasesta kuin päivällä. Palaan aiempaan kysymykseeni: miksi sitä ahdistaa yleisö?
(Töppöselle oli tehty yksi jäljen nosto (jana alle 5m) muhimaan ja luulen, että meidän piirinmestikset ei kaadu mihinkään tottikseen, vai vitun janalle. Se nytkin lähti oikeaan suuntaan, eteni metrin tai kaksi, poukkoili janaa pidemmälle jättäen jäljen, nosti takajäljen, olisi väen vängällä halunnut sinne eikä ekalla käskyllä kääntynyt -> karjaisin sille, sähelsi vielä jotain jolloin ärjäisin uudestaan että JÄLKI! ja lähti sitten ihan just eikä melkeen sinne minne pitikin. Kepillä se ilmaistuaan sen ja mun kehuessa ja kaivaessa palkkaa taskusta alkoi ihan pokkana nousta ylös -> "maahan" -> ei kuunnellut -> "MAAHAN!!". Jotenkin se sen asenne on ihan sika eikä se tee minulle töitä lainkaan...
Tein sille uuden janan niin että se sai katsoa sen, sekin oli vain pari metriä, ja nyt sentään nosti oikeaan suuntaan eikä säätänyt yhtään mitään. Se on jäljelle mennessä aivan liian kiepeillä ja ei jatkossa ainakaan enää vedä mua sinne, vaan kävelee käskyn alla vieressä. En usko että se riittää, vaan jotenkin se mielentila pitäis nyt saada aivan erilaiseksi. Sekään ei varmasti auta että mulla menee hermot, mutta ihmeellisesti se nytkin heti sitten lopetti sen sähellyksen ja rupesi niinkuin oikeasti töihin? Jotenkin se on kuitenkin aivan liian kierroksilla ja ehkä jopa paineistunut jo valmiiksi, ja siksi höseltää ihan omiaan. Mitähän mä sille tekisin tässä viikon aikana, kellään hyviä ideoita? :P)
---
Illalla korjaussarjaa lähipuskissamme. Mudille joku 700-800m jälki, jossa neljä keppiä. Jana n. 20m vanhaa metsäautotienuraa tms pitkin joka toki auttoi suoraan etenemisessä, jälki lähti vasempaan. Vanheni 1,5h. Jälki meni kerran metsätien (koirankusettajia siellä lähinnä käy) yli ja toisen kerran noin 20m sitä tietä pitkin ennen kuin haarautui vielä vanhemmalle tiepohjalle. Itse olin palannut tietä pitkin niin, että olin kävellyt sen 20m matkan ja leikkauskohdan yli, eli kaksi harhaa. Joku muukin siitä ehkä oli ehtinyt mennä.
Täydellinen työskentelylaukalla tehty suora jana, täydellinen varma jäljen nosto, tarkkaa työtä, hyvät ilmaisut. Ekaan harhaan ei reagoinut mitenkään, sillä 20m pätkällä vähän hapuilevaa mutta päällekkäisten jälkien erotessa valitsi oikean (tuurilla? olisin auttanut jos ei. Ei ollut tarkoitus tehdä moista, en vain jaksanut kiertää ihan hornan tuutista katuja pitkin takaisin kotiin, kun tajusin että suunnittelin jäljen ja paluuni huonosti). Koira oli jäljellä rennon itsevarma, ei hätäinen eikä tippaakaan paineessa.
Ehkä kaikki oli vain sattumaa. Tai ehkä se mun karjaisu päivällä auttoi ja koira alkoi tehdä töitä. Minä en usko näin isoon sattumaan, minä uskon perille menneeseen, onnistuneeseen palautteeseen. Ja tämän takia minusta ei koskaan tule puhdasta positiivisesti kouluttavaa. Mun kärsivällisyys ei riitä. Mä olisin voinut opettaa sille tunnetilaa ja vaikka mitä sen viisikymmentä toistoa, tai sitten mä voin kerran sanoa sille että nyt riittää ja toi ei käy. Musta se sähellys ei ole koirallekaan hyväksi ja jos olisin tarvinnut sen viisikymmentä treeniä, koira olisi ollut monen monta kertaa vielä todella huonossa tunnetilassa. Nyt ongelma hoitui kerralla. Ellei tämä ollut vahinko ja ensi kerta on taas karmeaa sähellystä. :D
Tietysti on iso riski että palaute on väärin mitoitettu ja aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä.
Sienelle esineruutu. Sieni on sellainen "kyllä se kotona osaa" -koira. Hakkuuaukion tapaiselle joutomaalle (hiekkapohja, pieniä mäntyjä ja jotain yksittäisiä ruohotupsuja) 10x50m, esineet takanurkissa. Ei välipalkkaa, taskussa rasia jossa kissanruokaa + iltanappulat, oikea mega-annos. Ekan haki hyvin, toista joutui etsimään ja kerran pysähtyi seisomaan ja katsomaan minua, mutta jatkoi heti itse, ja pian esine oli mulla kädessä ja koira sai ruokansa. Ei jälkeäkään mistään sellasesta kuin päivällä. Palaan aiempaan kysymykseeni: miksi sitä ahdistaa yleisö?
4 kommenttia:
En ole teitä hommissa koskaan nähnyt, mutta kirjoitusten perusteella mulle ainakin tulee semmoinen fiilis, että kuka koira sitä viitsisi sille karjuvalle ihmiselle töitä tehdäkään. Huomauttaminen on ok, kyllä koiran täytyy palautetta kestää, mutta voisko senkin hoitaa jollain muulla kuin rähjäämällä koiralle? Tietysti, jos tilanne on jo se, että kaikki palaute on heti toisella kerralla sitä ärjymistä niin paha sitä enään on lähteä muuttamaan, koska kovempi koira on varmasti oppinut jo, että vittuakos tässä kuunnella tarvii, kun ei toi edes vielä karju pää punasena.
Pakotteilla ja karjumisella saa koiran toimimaan, mutta sitten ei ehkä kannata taivastella, että no hups, kun se koira tolleen nyt matelee ja näyttää hakatulta. Koirat ei tee asioita pahuuttaan tai vittumaisuuttaan, ei ne ymmärrä. Ne oppii laistamaan hommista vaan, jos se on joskus niiltä sallittu. Koira tekee aina sen, mitä on sille kannattavinta ja turvallisinta. Sienen mielestä oli turvallisempaa viedä lelu jollekin toiselle, koska olit siihen tyytymätön, ihmekös tuo. Melkein kaikkia koiran "hölmöilyjä" voi katsoa sieltä omasta peilistään. Sitä saa, mitä vahvistaa.
En nyt oikein tiedä mistä tässä tarkalleen puhutaan. Mutta noin yleisesti, olen sitä mieltä että mä sanon vain kerran. Jos tarttee toistaa, varmasti kuuluu äänestä että nyt ei mennyt ihan putkeen, ja se kolmas on viimeistään luokkaa karjaisu. Pää punaisena karjuminen on ehkä vähän eri asia, tietääkseni ääntä voi kyllä korottaa ilmankin että huutaa kuin hinaaja.
Mun kumpikaan koira ei ole kovaa nähnytkään. Mudi on kyllä vietissään varsin kova, tai sanotaanko että ainakin paikoin huonosti ohjattavissa, koska se on osaltaan hyvin itseriittoinen ja omapäinen. Ja olen varmasti myös tehnyt sen kanssa paljon virheitä.
Sienen ongelma taas on se, että se nimenomaan on opetettu passivoitumaan. Sitä kohdellaan liian silkkihanskoin ja pikemminkin pyydetään kuin käsketään. Sen kanssa haetaan edelleen sitä tasapainoa ihan arjessakin; kun kiellän siltä jotain, se saattaa esittää kaikki luimistelueleet, mutta jatkaa hetken päästä täsmälleen samaa puuhaa. Tällöin koira ei ole ottanut kieltoa lainkaan tosissaan, riippumatta siitä miten se on siihen näennäisesti reagoinut. Mä en osaa kieltää sitä heti ekalla kerralla riittävän pontevasti, koska pidän sitä niin herkkänä ja nössönä. Se on oppinut, että tietyillä eleillä se välttää puuttumisen ja saa tehdä just niin kuin itse haluaa. Ja tämä ei ole vain mun mielipide. Samanlaisia koiria on jonkun verran esim. bordercollieissa. Älykkäitä ja pehmeitähän ne toki on, kun kerrasta sen tajuaa. Eikä ne mitään "vittuile" tai "vedätä" vaikka minäkin välillä niin sanon! En tarkoita sitä kirjaimellisesti, se on vain nopein sana ilmaista se asia. Koira tekee vain tasan sitä mitä se on oppinut.
Sieni esittää noi sen luimistelut ihan ilman että olen karjunut, pakottanut, sanonut, tehnyt tai edes ajatellut mitään negatiivista. Esim. viime viikonlopun mejä-kurssilla. Ihan itse olen sen opettanut sellaiseksi tajuamatta lainkaan mitä tapahtui, ja nyt kun tajuan, haluaisin opettaa sen pois siitä. Luultavasti paras tapa on vain odottaa hiljaa tekemättä mitään, ja niin mä aion jatkossakin tehdä.
Eikös tähän mennessä ulkopuoliset oo aina ollut huomioimatta sitä, jos se karkaa liehittelemään? Mitäs jos se vieras sanoisi sille et häivy siitä pyörimästä, palautuisiko se sun tykö silloin vai alkaisi entistä kauheemmin kyttäämään vieraita? Kun eihän se nyt oikeasti ihmisiä pelkää, niin voisko sille näyttää että niiden tyköötä on turha yrittää hakea yhtään mitään ja ne on tylsempiä tyyppejä kuin ohjaaja ikinä? Pienenä Spiku käännettiin naama tulosuuntaan ja annettiin vähän vauhtia, et sun ohjaajasi on tuolla päin ja täällä ei oo sulle yhtään mitään. Sienelle riittäisi varmasti pelkkä puheäänellä sanottu häivy ja tarpeen vaatiessa käsimerkki.
Tota pitää ehdottomasti kokeilla, kiitos!
Lähetä kommentti