Pohdiskelin asioita ja koska töppönen ei ollut verijäljestä mitenkään erityisen liekeissä, suotta mä sitä sen jäljille lutraan. Pysyköön tavan ihmisjäljissä. Veren kanssa puljatessa on aina ylimääräistä säätöä.
Sienelle tein tänään käkiaukontien varteen sammalpohjaiseen mutta osin varvikkoiseen metsään n. 100m pitkän jäljen, jossa alkumakaus, 50m suoraa loivaan ylämäkeen, makaus/kulma oikeaan ja toinen n. 50m suora. Loppuun jätin taas vaan sienen, kun en nyt tässä ole kerinnyt sorkaksi muuttua. Jälki muhi 45min.
Alkumakausta ei olisi kovin hartaasti tutkinut kun oli kiire tarttua jälkeen, mutta pidätin liinasta ja halusin että nuuhkii ensin sitä. Ekan suoran puolivälissä varmaan alkoi vetää liinassa (2m grippi) , en antanut kiihdyttää. Oudolta tuntui kun Sieni veti jäljellä! Tokaa makausta se tutki huolella ja jatkoi sitten itse jälkeä oikeaan suuntaan. Jossain vaiheessa se meni enemmän ilmavainulla ja ei ehkä ihan jäljen päältä, vaan puoli metriä sivusta, en ole ihan varma. Korjasi kyllä sitten taas päälle. Kerra nenä ylhäällä se lähti alaspäin, missä töppönen odotti, annoin mennä liinan mitan ja sitten se tulikin heti takaisin. En tiedä mistä se johtui. Siitä loppuun asti taas varsin intensiivisesti, vetikin. Se jäljesti minusta ihan hyvällä motivaatiolla, mutta ei ollut lainkaan niin "wou!" kuin ekalla kerralla. Olikohan tämä liian pian? Miksi "mejävietti" kyllääntyisi paljon herkemmin kuin normaali "jälkivietti"?
Ja nyt olen ihan kujalla mitä teen jatkossa. Hankin sen sorkan sinne ainakin, vaikka kyllä se nytkin taskusta tulleista jauhelihapihveistä ilahtui niin että oli tukehtua niihin ;) Mutta sotkeeko tämä pk-jälkeä? Tartteeko Sienen enää olla metsäjälkikoira lainkaan? Mitähän se mieluiten itse tekisi, jos mun typeriä pk-koulari pitkätukalle -haaveita ei huomioida?
5 kommenttia:
Älä treenaa mejää liian usein ( korkeintaan kaksi kertaa kuussa), jotta hyvä motivaatio jäljestykseen säilyy. Sienen jälki voisi hyvin olla 100 x 100 x 100. Makaukset kulmille ja sorkka loppuun. Nyt vähän kiire, mutta selitän myöhemmin.
Oon ennen ajatellut, että mejä on sellainen laji, että joko koira tykkää ja syyttyy siihen, tai sitten ei. Että sitä ei kauheasti tarvitse tai voikaan opettaa, ja siksi sitä treenataan niin harvoin.
Mutta jotenkin se vain tuntuu kauhean.. oudolta :D Miten voi mitään tuloksia tulla jos ei harjoittele reilusti! Tää tekee varmasti mulle hyvää sopeutua tällaiseenkin, on niin erilainen kuin meidän muut lajit. :D
Vanhenna ihan reilusti, tunteja vähintään / yön yli, niin pysyy varmasti paremmin jäljellä & maavainuisena. Usein verijäljet ajetaan seuraavana päivänä jäljen teosta, eikä se ole mitenkään vaikea koirille. Ja koska Sieni osaa jäljestää muutenkin, tekisin samanpituisia kuin muutkin metsäjäljet on ollu. Varmaan joku puhdasoppinen nyt älähtää, mutta kyllä mää oon joskus laittanu esim. maakaukselle nameja, että hidastaa tutkimaan / ilmaisemaan ne kunnolla.
Mäkään en oo mitenkään oikeaoppinen mejäilijä (ei olla ikinä kisattu), mutta kauhistelin myös, ettet vanhentanut tarpeeksi. Ehdottomasti useita tunteja, että veri ehtii laskeutua tai mielellään yön yli. Ja tosiaan ne jotka tässä kisaa, treenaa sen pari kertaa kuussa. Jos se koira on hommasta innoissaan, niin tämä riittää hyvin.
Ja miksi ihmeessä olet vaihtanut hienon blogipohjan tämmöiseen kamalan hankalasti luettavaan mustaan? :O
Mä olen tehnyt verijälkeä tolle porukoitten bortsulle nyt neljänä päivän peräkkäin ja aina vaan se on yhtä intona. Ajaa tosi tarkasti ja korjaa itse jos meinaa jäljeltä poiketa, nenä on maassa koko ajan.
Tosin en varmaankaan tee jälkeä ihan oikeaoppisesti mutta toiset vaan jälkikoiria tms. Tosin toi bortsu on yhtä intona kaikeen tekemiseen :D En yhtään enää ihmettele misi ne on niin suosittuja harrastuskoiria...
Lähetä kommentti