Agilitytunnilla

A:n rata:

Sieni aloitti suorittamalla 1-2-4, se siis karkasi A:lle. Itse kyllä mietin että olisko sille pitänyt laittaa namilätkät ja ajatus oli kontakteilla, mutta ohjasin kyllä ihan eri suuntaan ja tyyppi luikahti selän takaa omille reiteilleen. Kontakteista ei ollut tietoakaan ja puomin jälkeen kävin hakemassa ne namilätkät ja otettiin alusta uudestaan. Keinun jälkeinen 12-13-kuvio oli tässä se juttu, me ei edes yritetty sitä, vaan hypättiin 12 väärään suuntaan. Keppikulma ja 16-17-kohta oli toinen keskittymistä vaativa paikka. Muistaakseni ekalla kertaa Sieni meni kepeille hyvin, mutta sitten tuli jotain säätöä, kun uusittiin 16-kuviota kepeiltä asti. Sillä oli kahdessa ekassa välissä ohjurit ja yritti silti alittaa ja ylittää niitä yms. 16-hypyltä se ei vaan kääntynyt ja sitä siis junnattiin. 17-putkeen oli vähän pimeä kulma ja koira hyppäsi putken päälle, jolle naurettiin, ja sitten se toisti sitä monta kertaa ihan tahallaan. Kaiken kaikkiaan alussa tosi näpsäkkää, reipasta menoa, hinkatessa kyllä alkoi hyytyä, mutta teki kivasti silti! Ohjatuissa treeneissä pitää muka säästää aikaa ja tehdä kaikki kerralla, vaikka monelle koiralle olisi parempi mennä välillä autoon ja tulla hetken päästä hinkkaamaan lisää. Rimat oli medeissä.

Lopuksi uudella kierroksella kokeiltiin tuo keinun jälkeinen kuvio numeroiden mukaisessa järkässä. Mulle luontevampi oli kierrättää 12-hypyn vasemman siivekkeen kautta, mutta meni se toiseltakin puolelta.

Luksi sai käydä väliajalla kentällä tottistelemassa. Tyyppi oli taas varsin liekeissä ja jodlasi autossa ja autosta otettaessa ihan urakalla. Kentälle meno hallinnassa, alkuperusasento ja hetken odotus josta pallo, oli hyvä. Narupallon kanssa haukutusta, pari kolme hauhau tulee jo! Seuruuta joka oli taas aivan karmeaa, sillä ei vissiin sitten vain tekniikka kestä näin korkeaa virettä. Painoi, poikitti ja pysähdyksissä jäi istumisen sijaan puolikyykkyyn kyttäämään palloa ihan saaliilla, mitä en ole nähnyt sen juuri koskaan tekevän. Lelulla hetsaten pari istumista jotka se arpoi ihan mihin sattui eikä kuunnellut yhtään. Eteen tuloja muutamat läheltä ja kaukaa, ne sentään oli hienoja, tosi täpäköitä mutta ei törmännyt tms lieveilmiötä. Lopuksi vielä pitkään taistelua patukalla, toive oli että koira purkaisi itseään ihan kunnolla ja olisi vähän kivempi seuraavat päivät kotona :P

Ja pääsi se lopuksi vielä akilitaamaan! Sen verta ilkesin viedä muiden aikaa, että otin yhden kisanomaisen radan mudilla. Rimat medeissä. En ollut tutustunut rataan ollenkaan mudinäkökulmasta ja olin tähän mennessä muutenkin jo melkeen unohtanut miten se edes meni. Jo alussa ongelmia, se tapa millä vein Sienen, ei ollut mudille hyvä, ja koira oli herra ties missä hukassa 2-4- esteiden välissä. Päätyi kuitenkin vahingossa oikeille reiteille. 12-hypyllä olisi saatu kielto koska olin koiran edessä ja se jäi jumittamaan. Kepeille haki itse kun maltoin antaa tilaa, mutta 16-hypyltä missä Sienen kanssa tuhratessa sanoin että mudi kyllä kääntyisi, diipadaapa joo... ihan täysillä tykitti väärään päähän putkea :D Sen kohdan sitten uusin ja nyt mudi veti turvalleen kääntyessään hypyltä putkeen, auts.

Nyt kotona mudi nuolee tassujaan. Ottiko lihat itseensä vaikka koetin kyllä lämmitellä ja jäähdytellä, vai paloiko jalat, vai mikähän on? :/