Sienen ilmaisutreenit (nro 4) pk-kentällä. Kolme eri ihmistä kukin kaksi kertaa, eli yhteensä kuusi toistoa. Ekalla vähän härdelliä, pitää muistaa ens kerralla ottaa yksi rullan nosto maasta auton luona ennen varsinaista aloitusta. No, mä rääkäisin "ANNA!" aina rumasti niin jäi sieninen härdelli vähäiseksi. Loput meni hienosti :) Anna-käsky vielä apuna mutta selkeesti oli jo ajatus rullassa eikä kyykyssä olevan maalimiehen kumoamisessa.
Otettiin myös tokoa. Mutin kanssa tein metalli(hyppy)noutoa (hyvä fiilis jäi, jumankauta treenaamallahan tän voisi vaikka saada kuosiin!), tokon luoksetulon seisomaan stoppia ja vähän seuruuta. Mudi joutui myös häiriötreeniin avustajaksi, kiltti ja sosiaalinen mutta aikamoisen adhd nuori narttu, joka pari kertaa onnistui karkaamaan rynnimään pitkin kenttää ja meitäkin kohti. En tiedä onko se mudin rääkkäystä, hirveet kierroksethan se vetää moisesta ja toivottaa vieraan koiran helvettiin. Kelle tahansa randomille en todellakaan uhraisi koiraani, mutta tämän tunnen ja tiedän että se on oikeesti kiltti eikä tule sieltä tappelemaan, kunhan juoksee. Itse pysyin siksi rauhallisena, karjaisin sille toki POIS! mutta noin muuten ei tarvinnut stressata. Luulen, että mudille "hallittu kaaos" tekee ihan hyvää.
Sieni teki vähän seuruuta (cool!), jääviä (peruutin itse, otti painetta muiden ojentamisesta) ja pujottelurinkiä sekä lopuksi vielä sellaisen, että jätin sen istumaan ja toiset koirakot meni mun ja Sienen välistä. Siinä edessä kukaan ei alkanut koiraansa rempoa, mutta Sienestä se oli silti hieman epäilyttävää toimintaa. Kentällä oli siis yksi nuori uros, jonka kanssa omistajansa kävi aikamoista tahtojen taistelua, ja Sienestä se siis oli se vaarallisin juttu. Keskityin lähinnä vapauttamaan omaa koiraa ja tosi kivasti se yrittää, se ei jää jumiin ollenkaan niin pahasti kuin mutiainen. Tosi erilaisista jutuista ne kyllä häiriöityy mutta silti. Varsin kiva fiilis jäi tästäkin, mulla on hyvät koirat :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti