Sm-tokot on viikon päästä. Meillä on mennyt koko viime viikko ihan ohi, olin taas työpaikan koulutuksessa 2vrk poissa paikkakunnalta, ja sitten muutto vei kaiken ajan. Tänään ehdin pitkästä aikaa treenaamaan. Kuvittelin, että mudi on vallan innoissaan, vaan väärinpä luulin. Asenteessa oli toivomisen varaa, mutta kaikkein pahinta oli se, että koira ei ottanut korjauksia millään lailla vastaan, vaan oli uskomaton junttura! Hinkattiin tunti yhteensä, ja siitä meni varmaan puoli tuntia ruutuun, enkä silti saanut koiraa menemään suoraan riittävän keskelle ja taakse. Se oli päättänyt että oikea etunurkka on päivän juttu ja sinne se meni tein ihan mitä tahansa!
Kaukot (vain yksi nousu seisomaan) oli hyvät, luoksetuloja tein niin että kutsuin koiran perään vaihtelevan määrän poistuttuani, nekin jees. Metallinouto hidas kuten aina. Zetassa ei kuunnellut vaikka kenttä oli täysin häiriötön, istumiset jäi siis seisomaan, ja niitähän junnattiin. Merkit oli nopeita, ruutuun hyvällä vauhdilla ja määrätietoisesti, loppuosakin jees, mutta paikka ruudussa oli etureunassa niin että tassut tuli nauhan yli. Ajattelin, että se oli mun moka (maahan-käsky liian aikaisin) ja ajattelin ottaa vaan yhden korjauksen. No sitähän sitten junnattiin se koko loppu, kun ei mennyt mitenkään mihinkään muualle kuin siihen vidun oik. etumerkille. Ohjatussa (sama merkki kuin ruudulla, ei silti sotkenut) alkuun kanssa ongelmaa, keskikapula veti puoleensa. Totteli kuitenkin stopin ja korjasi haluttuun suuntaan, mutta kun pitäis mennä kerralla oikealla. Siirsin kapulat tosi lähekkäin (1-2m) ja kertasin niillä, että vain reunimmainen otetaan.
Sellanen päivä että kelaan taas MIKSI mä harrastan saati kisaan?!
Muuttoa töppönen on stressannut kovin. Jos on niin pieni eläin, unohtuu helposti kuormasta, luulee hän. Nartut ei oo olleet moksiskaan, mutta yksi piippaa niin että sillä on varmaan ääni mennyt. Tai ei, on sillä vielä ääntä riittänyt, nimittäin piip-piip-sienenperse! Eilen se alkoi raiskata pehmopossua, kun kielsin siltä Sienen. Elättelen toivoa niistä juoksuista. Töppösen osalta alan kallistua siihen, että käytän sen kesän aikana jossain näyttelyssä josko se saisi sen vikan sertin ja tulisi muotovalioksi, ja sitten se saa hyvästellä pallinsa. Kastraatio usein pahentaa epävarmuudesta johtuvaa aggressiota, mutta sitten pahentaa, en tiedä voiko se tosta enää ärsyttävämmäksi mennä :P Nyt se raivoaa ja kitisee p*llun perään, ärsytys x2, sitten se enää raivoaa, ärsytys x1! Onhan se mudiksi menestynyt monen lajin harrastuskoira, ja toki sillä on puolensa. Ollakseni rehellinen, jos mä olisin pentua vailla eikä tää olisi mun oma koira, vaan kyselisin vaan millainen uros on isänä, niin jättäisin kyllä väliin. Se on pehmeä, terävä ja itsevarmuudessa on puutteita, eikä se siitä muuksi muutu vaikka asiaa kuinka pyörittelen. Sen vanhemmat ei ole samanlaisia, mutta pentuesisaruksissa on, enempi vähempi ainakin. Luoja yksin tietää mitä tää koira periyttäisi, mutta onko riski sen arvoinen? En jaksa enää uskoa että on.
Kaukot (vain yksi nousu seisomaan) oli hyvät, luoksetuloja tein niin että kutsuin koiran perään vaihtelevan määrän poistuttuani, nekin jees. Metallinouto hidas kuten aina. Zetassa ei kuunnellut vaikka kenttä oli täysin häiriötön, istumiset jäi siis seisomaan, ja niitähän junnattiin. Merkit oli nopeita, ruutuun hyvällä vauhdilla ja määrätietoisesti, loppuosakin jees, mutta paikka ruudussa oli etureunassa niin että tassut tuli nauhan yli. Ajattelin, että se oli mun moka (maahan-käsky liian aikaisin) ja ajattelin ottaa vaan yhden korjauksen. No sitähän sitten junnattiin se koko loppu, kun ei mennyt mitenkään mihinkään muualle kuin siihen vidun oik. etumerkille. Ohjatussa (sama merkki kuin ruudulla, ei silti sotkenut) alkuun kanssa ongelmaa, keskikapula veti puoleensa. Totteli kuitenkin stopin ja korjasi haluttuun suuntaan, mutta kun pitäis mennä kerralla oikealla. Siirsin kapulat tosi lähekkäin (1-2m) ja kertasin niillä, että vain reunimmainen otetaan.
Sellanen päivä että kelaan taas MIKSI mä harrastan saati kisaan?!
Muuttoa töppönen on stressannut kovin. Jos on niin pieni eläin, unohtuu helposti kuormasta, luulee hän. Nartut ei oo olleet moksiskaan, mutta yksi piippaa niin että sillä on varmaan ääni mennyt. Tai ei, on sillä vielä ääntä riittänyt, nimittäin piip-piip-sienenperse! Eilen se alkoi raiskata pehmopossua, kun kielsin siltä Sienen. Elättelen toivoa niistä juoksuista. Töppösen osalta alan kallistua siihen, että käytän sen kesän aikana jossain näyttelyssä josko se saisi sen vikan sertin ja tulisi muotovalioksi, ja sitten se saa hyvästellä pallinsa. Kastraatio usein pahentaa epävarmuudesta johtuvaa aggressiota, mutta sitten pahentaa, en tiedä voiko se tosta enää ärsyttävämmäksi mennä :P Nyt se raivoaa ja kitisee p*llun perään, ärsytys x2, sitten se enää raivoaa, ärsytys x1! Onhan se mudiksi menestynyt monen lajin harrastuskoira, ja toki sillä on puolensa. Ollakseni rehellinen, jos mä olisin pentua vailla eikä tää olisi mun oma koira, vaan kyselisin vaan millainen uros on isänä, niin jättäisin kyllä väliin. Se on pehmeä, terävä ja itsevarmuudessa on puutteita, eikä se siitä muuksi muutu vaikka asiaa kuinka pyörittelen. Sen vanhemmat ei ole samanlaisia, mutta pentuesisaruksissa on, enempi vähempi ainakin. Luoja yksin tietää mitä tää koira periyttäisi, mutta onko riski sen arvoinen? En jaksa enää uskoa että on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti