Siis pääsiäinen. Tänä vuonna porukoiden kanssa mökillä to-ma. Lunta oli vielä aika lailla ja jäällä varsinkin tänään hirveä määrä lössiä pilkkikisoissa. Naapurimökissä oli kanssa asukit ja niiden pieni pisketti sai selkäänsä mein mudilta :P Mutta jos mennään jotakuinkin järkässä:
Autolla ei päässyt pihaan asti, vaan viimeiset 100m tai jotakin joutui tarpomaan hangessa. Hankikanto, no, koirille joten kuten oli, ihmisille ei. Mudi joutui auttamaan.
Mutsi toi koirille posteljoonit
Omnom just ja just jaksoin ees kantaa sitä!
Perjantain lenkillä Sieni taas väläytti säkenöivää älyään. Postilaatikoille tullaan mäkeä alas. Pentu alkoi murista ja hiipi samalla eteenpäin, ja olin jo keräämässä koiria kasaan että mitä siellä oikein on. Pentu kohdisti tosi selkeästi ja sen katsetta seuraamalla, tadaa, postilaatikot! Se murisi koko matkan hiipiessään niitä kohti eikä välittänyt vaikka me naurettiin sen turjakkeelle :D Kohdalla pentu oli ihan vaan että okei ei ne olleetkaan mitään. Pyysin sen sitten kuitenkin laatikkoa päin ja siitä sai vähän nappuloita. Ohhoh.
Kuohuviinikoira (takana) tietää, että...
...pullosta lentää kiva korkki
Sienestäkin se oli tosi kiva kun vihdoin oli sen vuoro
Saapas upposi ja teki kauhean montun, ni sinnehän oli tietty tungettava päänsä, pakko olla jotain! :D
Kuningasidea "nostan ne molemmat ilmaan". Keppi katkesi onneksi ennen selkää.
Töppönen nousee kevyesti, irvistys sensuroitu :D
Isän piti nostaa Sieni, koska se on niin pitkä että en oikeesti juuri yllä. Keppi katkesi tässäkin heti ja pentu oli tosi ylpeä voitostaan :)
Sieni pöydällä - no istuttiin me muutkin eka päivä siinä, ennen ku tyhjättiin lumet ja saatiin se kuivaksi, ja kannettiin tuolit paikalle
Töppönen, jonka kanssa en taas tiedä mitä tekisin. Perjantaina tuli mökkitiellä ihminen vastaan, tai se tuli liikenneympyrässä autosta ulos. Matkaa oli joku 50m ja sain karjuvan koiran rauhallisella "töppönen.. töppönen, tähän" luokseni, josta se sai suuren suuren suuret kehut. Olin yhtä hymyä, vaan eipä sitä kauaa kestänyt. Illemmalla naapurin bichoni tjsp sai selkäänsä mein koiralta. Oltiin saunalla, kun mudi ampaisi rääkyen naapurin suuntaan. En tajunnut yhtään mitä tapahtuu ja karjaisin ihan refleksinä TÖPPÖNEN TULE TÖPPÖNEN!!! ja ties mitä. Lähdin juosten koiran perään, ja sitten kun pääsin jäälle, näin että naapurin mies on laiturillaan lumilapion kanssa ja L vähän matkan päässä siellä seisomassa. Karjaisin sille uudestaan että pois sieltä jumalauta, juoksin sitä vastaan ja retuutin sen niskasta takaisin saunallemme, mistä se alun perin lähti. Mudista niskaretuutus on kamalaa, en usko että sitä kovin hirveesti sattuu, mutta onhan se tosi nöyryyttävää. Se kiljui kuin piestävä sika. Dumppasin koiran saunaan ja ovi kiinni. Sitten oli aika vetää henkeä ja kysyä näkikö kukaan mitä ihmettä tapahtui. Mutsi oli nähnyt sen verta, että naapurin koira oli ollut jäällä tulossa meidän puolelle, reilusti oli puolen välin, poissa omasta rannastaan. Kun töppönen ampui sinne, se oli pelästynyt ja lähtenyt uikuttaen takaisin omalle puolelleen ja juossut vissiin sisälle asti. No joo, omaa pihaa saa puolustaa, mutta jos mun koira ei tottele kun minä huudan sitä, mikään tilanne ei ole selitys "kuuroudelle", vaan palautetta tulee meillä.
Lauantaina piti käydä töissä ja nukkuessani päiväunia porukat oli käyneet koirien kanssa talsimassa. Mudi oli karannut jäällä mutsilta rääkymään jonnekin rantaan ihmisille, jotka oli tulossa sieltä jään puolelle. Sen jälkeen äippä oli pitänyt sen kiinni.
Tässä koirakuiskaajalla vielä on koirat kurissa!
Tänään oli järvellä varmaan jotkut pilkkikisat ja ihan hirveästi porukkaa. Kivasti osa tulee ihan rantakiville pilkkimään. Onhan siinä joo varmaan ihan hyvä poukama, mutta jotain rajaa silti, asumatonta rantaa on ihan tarpeeksi tuollakin järvellä. Pääosin mudi totteli, olinkin tosi varovainen ja laskin sen mökistä ulos pitkälti remmi kaulassaan. Ihan vikana ennen lähtöä tänään kun vielä saunottiin, koira kuitenkin pääsi yllättämään. Käveltiin saunalta mökille kun koira lähti karjuen mökin rinnettä alas jäälle. Siinä ihan lähellä oli pilkkijä. Ehdin huutaa kerran "töppönen!", kunnes huomasin itse sen tyypin, ja totesin että ei se koira kuule kuitenkaan ni menköön viddu sitten, turhan lähellä se ukko siellä kyykkiikin, sietää saada vähän haukuntaa :P Koira ei mennyt kovinkaan lähelle, hiljeni ja tuli niin polleena pois sieltä. Marmatin sille kyllä että oliko ihan tarpeellista, kehuja se ei tosiaan saanut.
Jäällä kävellessämme pilkkijöiden seassa koira totteli hyvin. Niitä oli niin paljon, yksittäinen ihminen on paljon pahempi. Otin sen kyllä aina lähiohitusten ajaksi kiinni, ja heti kun se katsoi jotakin, käskytin jo että anna olla. Kerran se alkoi haukkua ja meinasi rynnätä jonkun luokse, mutta rauhallinen "täältä" tai mitä nyt sanoinkaan, auttoi, ja koira pysyi hanskassa.
Sitruunapanta varmaan on seuraava hankinta, ei tää näin voi jatkua. Onneksi nyt ensi mökkireissulla ei enää ole jäitä, mutta silti, pääseehän esmes naapuriin maitakin pitkin.
Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi itse kullekin! Koiratkin söi kun pienet porsaat, mutta kyllähän ne aika hurjasti kuluttikin.
Söinjo!
"Mummon" sylissä oli paikoin ruuhkaa :D
Voi töppönen, sulta ei jää mikään huomaamatta. Relax välillä :/
Sit piti jotain ihan homoja temppujakin tehdä!
Iltaisin oli väsynyttä väkeä.
Ja aina oli pakko ottaa mukataiteellisia tyhmiä kuvia.
Joskus saattoi väsyttää niin, että nukahti kesken syömisen.
Säännöllisesti sulkeisia että muistissa pysyy kuka käskee. Joku kerta pentukin sai osansa.
Sieni löysi jäältä pilkkijän jättämän hauen pään. Namnam!
Sieni harjoitteli useaan otteeseen VEPEn vientiä jäällä. Matkaa saatiin kokeen nimissä jopa se 50m :) Oikeastaan ei tunnu olevan eroa lyhyellä ja pitkällä matkalla, jos pentu on kärryillä mitä tehdään, se kyllä vie kauempaakin. Tällä hetkellä eniten työstettävää on loppuosassa, patukka helposti tippuu vastaanottajan jalkoihin. Apuna on vielä kaksi ojennettua kättä ja "anna"-käsky pennun tullessa lähelle. Lähetyksessä mulla on ollut käsimerkki ja "menevaan" tms vapaamuotoinen kannustus, siihen pitää ottaa joku oma sanansa. Lisäksi alkuun joku virittely, "vienti" tai joku. Mä nyt sitten päädyin opettamaan tän heti alkuun näin, että pentu vie minulta vastaanottajalle, vaikka sove-luokassa ainakin se saisi tuoda esineen minulle päin (mikä on siis huomattavasti helpompaa).
Yksi esineruutu tehtiin, matin kankaalla hankikannon aikaan harvassa mäntymetsässä, n. 10x20m. Esineitä oli viisi kappaletta, mudi toi kaksi ekaa, hollannikas kaksi seuraavaa ja mudi vikan. Sienellä kesti omassa ekassaan vähän aikaa, tuntui että se ei ihan tiennyt mitä se tekee. Esineen löydyttyä aloin hihkua ihan kauheesti ja pentu toikin hienosti käteen asti. Töppönen harhautui jossain vaiheessa reippaasti ulos vasemmasta laidasta, ja huusin sille "takaisin". Se ei tietenkään "kuullut", joten karjaisin sille. Sitten se muisti että ohjeita pitää totella. Se sinnikkyys ja itsenäisyys on pääosin tosi hyvä asia tässä lajissa, se ei juuri apua kysele, mutta ärsyttää silti kun se ohjattavuuskaan ei kyllä todellakaan ole kovin kummoinen...
Sienen yskä on ohi. Pentu yski keskiviikkona vielä kaupungissa, torstain oli hiljaa, mutta perjantaina ja lauantaina aamulla sai muutaman kerran yskänpuuskan. Sen jälkeen ei ole ollut mitään. Töppönen yski tänään maanantaina muutamaan kertaan, mutta se oli ihan eri kuuloista, sillä saattoi olla vaan jotain kurkussa. Sientä ei leikitetty ihmisten kanssa, mutta muuten olen antanut sen olla irti ja touhuta oman halunsa mukaan. Kadun, jos se saa nyt jonkun sydänlihastulehduksen.
Autolla ei päässyt pihaan asti, vaan viimeiset 100m tai jotakin joutui tarpomaan hangessa. Hankikanto, no, koirille joten kuten oli, ihmisille ei. Mudi joutui auttamaan.
Mutsi toi koirille posteljoonit
Omnom just ja just jaksoin ees kantaa sitä!
Perjantain lenkillä Sieni taas väläytti säkenöivää älyään. Postilaatikoille tullaan mäkeä alas. Pentu alkoi murista ja hiipi samalla eteenpäin, ja olin jo keräämässä koiria kasaan että mitä siellä oikein on. Pentu kohdisti tosi selkeästi ja sen katsetta seuraamalla, tadaa, postilaatikot! Se murisi koko matkan hiipiessään niitä kohti eikä välittänyt vaikka me naurettiin sen turjakkeelle :D Kohdalla pentu oli ihan vaan että okei ei ne olleetkaan mitään. Pyysin sen sitten kuitenkin laatikkoa päin ja siitä sai vähän nappuloita. Ohhoh.
Kuohuviinikoira (takana) tietää, että...
...pullosta lentää kiva korkki
Sienestäkin se oli tosi kiva kun vihdoin oli sen vuoro
Saapas upposi ja teki kauhean montun, ni sinnehän oli tietty tungettava päänsä, pakko olla jotain! :D
Kuningasidea "nostan ne molemmat ilmaan". Keppi katkesi onneksi ennen selkää.
Töppönen nousee kevyesti, irvistys sensuroitu :D
Isän piti nostaa Sieni, koska se on niin pitkä että en oikeesti juuri yllä. Keppi katkesi tässäkin heti ja pentu oli tosi ylpeä voitostaan :)
Sieni pöydällä - no istuttiin me muutkin eka päivä siinä, ennen ku tyhjättiin lumet ja saatiin se kuivaksi, ja kannettiin tuolit paikalle
Töppönen, jonka kanssa en taas tiedä mitä tekisin. Perjantaina tuli mökkitiellä ihminen vastaan, tai se tuli liikenneympyrässä autosta ulos. Matkaa oli joku 50m ja sain karjuvan koiran rauhallisella "töppönen.. töppönen, tähän" luokseni, josta se sai suuren suuren suuret kehut. Olin yhtä hymyä, vaan eipä sitä kauaa kestänyt. Illemmalla naapurin bichoni tjsp sai selkäänsä mein koiralta. Oltiin saunalla, kun mudi ampaisi rääkyen naapurin suuntaan. En tajunnut yhtään mitä tapahtuu ja karjaisin ihan refleksinä TÖPPÖNEN TULE TÖPPÖNEN!!! ja ties mitä. Lähdin juosten koiran perään, ja sitten kun pääsin jäälle, näin että naapurin mies on laiturillaan lumilapion kanssa ja L vähän matkan päässä siellä seisomassa. Karjaisin sille uudestaan että pois sieltä jumalauta, juoksin sitä vastaan ja retuutin sen niskasta takaisin saunallemme, mistä se alun perin lähti. Mudista niskaretuutus on kamalaa, en usko että sitä kovin hirveesti sattuu, mutta onhan se tosi nöyryyttävää. Se kiljui kuin piestävä sika. Dumppasin koiran saunaan ja ovi kiinni. Sitten oli aika vetää henkeä ja kysyä näkikö kukaan mitä ihmettä tapahtui. Mutsi oli nähnyt sen verta, että naapurin koira oli ollut jäällä tulossa meidän puolelle, reilusti oli puolen välin, poissa omasta rannastaan. Kun töppönen ampui sinne, se oli pelästynyt ja lähtenyt uikuttaen takaisin omalle puolelleen ja juossut vissiin sisälle asti. No joo, omaa pihaa saa puolustaa, mutta jos mun koira ei tottele kun minä huudan sitä, mikään tilanne ei ole selitys "kuuroudelle", vaan palautetta tulee meillä.
Lauantaina piti käydä töissä ja nukkuessani päiväunia porukat oli käyneet koirien kanssa talsimassa. Mudi oli karannut jäällä mutsilta rääkymään jonnekin rantaan ihmisille, jotka oli tulossa sieltä jään puolelle. Sen jälkeen äippä oli pitänyt sen kiinni.
Tässä koirakuiskaajalla vielä on koirat kurissa!
Tänään oli järvellä varmaan jotkut pilkkikisat ja ihan hirveästi porukkaa. Kivasti osa tulee ihan rantakiville pilkkimään. Onhan siinä joo varmaan ihan hyvä poukama, mutta jotain rajaa silti, asumatonta rantaa on ihan tarpeeksi tuollakin järvellä. Pääosin mudi totteli, olinkin tosi varovainen ja laskin sen mökistä ulos pitkälti remmi kaulassaan. Ihan vikana ennen lähtöä tänään kun vielä saunottiin, koira kuitenkin pääsi yllättämään. Käveltiin saunalta mökille kun koira lähti karjuen mökin rinnettä alas jäälle. Siinä ihan lähellä oli pilkkijä. Ehdin huutaa kerran "töppönen!", kunnes huomasin itse sen tyypin, ja totesin että ei se koira kuule kuitenkaan ni menköön viddu sitten, turhan lähellä se ukko siellä kyykkiikin, sietää saada vähän haukuntaa :P Koira ei mennyt kovinkaan lähelle, hiljeni ja tuli niin polleena pois sieltä. Marmatin sille kyllä että oliko ihan tarpeellista, kehuja se ei tosiaan saanut.
Jäällä kävellessämme pilkkijöiden seassa koira totteli hyvin. Niitä oli niin paljon, yksittäinen ihminen on paljon pahempi. Otin sen kyllä aina lähiohitusten ajaksi kiinni, ja heti kun se katsoi jotakin, käskytin jo että anna olla. Kerran se alkoi haukkua ja meinasi rynnätä jonkun luokse, mutta rauhallinen "täältä" tai mitä nyt sanoinkaan, auttoi, ja koira pysyi hanskassa.
Sitruunapanta varmaan on seuraava hankinta, ei tää näin voi jatkua. Onneksi nyt ensi mökkireissulla ei enää ole jäitä, mutta silti, pääseehän esmes naapuriin maitakin pitkin.
Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi itse kullekin! Koiratkin söi kun pienet porsaat, mutta kyllähän ne aika hurjasti kuluttikin.
Söinjo!
"Mummon" sylissä oli paikoin ruuhkaa :D
Voi töppönen, sulta ei jää mikään huomaamatta. Relax välillä :/
Sit piti jotain ihan homoja temppujakin tehdä!
Iltaisin oli väsynyttä väkeä.
Ja aina oli pakko ottaa mukataiteellisia tyhmiä kuvia.
Joskus saattoi väsyttää niin, että nukahti kesken syömisen.
Säännöllisesti sulkeisia että muistissa pysyy kuka käskee. Joku kerta pentukin sai osansa.
Sieni löysi jäältä pilkkijän jättämän hauen pään. Namnam!
Sieni harjoitteli useaan otteeseen VEPEn vientiä jäällä. Matkaa saatiin kokeen nimissä jopa se 50m :) Oikeastaan ei tunnu olevan eroa lyhyellä ja pitkällä matkalla, jos pentu on kärryillä mitä tehdään, se kyllä vie kauempaakin. Tällä hetkellä eniten työstettävää on loppuosassa, patukka helposti tippuu vastaanottajan jalkoihin. Apuna on vielä kaksi ojennettua kättä ja "anna"-käsky pennun tullessa lähelle. Lähetyksessä mulla on ollut käsimerkki ja "menevaan" tms vapaamuotoinen kannustus, siihen pitää ottaa joku oma sanansa. Lisäksi alkuun joku virittely, "vienti" tai joku. Mä nyt sitten päädyin opettamaan tän heti alkuun näin, että pentu vie minulta vastaanottajalle, vaikka sove-luokassa ainakin se saisi tuoda esineen minulle päin (mikä on siis huomattavasti helpompaa).
Yksi esineruutu tehtiin, matin kankaalla hankikannon aikaan harvassa mäntymetsässä, n. 10x20m. Esineitä oli viisi kappaletta, mudi toi kaksi ekaa, hollannikas kaksi seuraavaa ja mudi vikan. Sienellä kesti omassa ekassaan vähän aikaa, tuntui että se ei ihan tiennyt mitä se tekee. Esineen löydyttyä aloin hihkua ihan kauheesti ja pentu toikin hienosti käteen asti. Töppönen harhautui jossain vaiheessa reippaasti ulos vasemmasta laidasta, ja huusin sille "takaisin". Se ei tietenkään "kuullut", joten karjaisin sille. Sitten se muisti että ohjeita pitää totella. Se sinnikkyys ja itsenäisyys on pääosin tosi hyvä asia tässä lajissa, se ei juuri apua kysele, mutta ärsyttää silti kun se ohjattavuuskaan ei kyllä todellakaan ole kovin kummoinen...
Sienen yskä on ohi. Pentu yski keskiviikkona vielä kaupungissa, torstain oli hiljaa, mutta perjantaina ja lauantaina aamulla sai muutaman kerran yskänpuuskan. Sen jälkeen ei ole ollut mitään. Töppönen yski tänään maanantaina muutamaan kertaan, mutta se oli ihan eri kuuloista, sillä saattoi olla vaan jotain kurkussa. Sientä ei leikitetty ihmisten kanssa, mutta muuten olen antanut sen olla irti ja touhuta oman halunsa mukaan. Kadun, jos se saa nyt jonkun sydänlihastulehduksen.
4 kommenttia:
Etsihän töppönen villasukkasuklaamunia ulkona hienosti.
Ai niin!
Meillä on Islalla sisätiloissa ja yksinollessa käytössä sitruunapanta (meidän mielenrauhan vuoksi, koska Isla ei oikeastaan enää ole pentuajan jälkeen mekastanut), mutta ulkona ei toimi. Jos Isla haluaa haukkua niin se haukkuu, vaikka olisi panta kaulassa suihkimassa (pantaonpaskajasitäpitääkomentaa t.Isla). Kokeilemisen arvoinen juttu kuitenkin. Onhan se vähän sellainen, että eipä siitä haittaakaan ole vaikkei se toimisikaan :)
Kuulostaa NIIN tutulta... Merkki on kerran antanut J:n porukoitten mökillä naapurin koiralle melkoiset äkkilähdöt. Se koira on siis tottunut käymään anoppia morjestamassa, eikä varmaan raukka tajunnut, mikä siihen iski (onneksi lähti kotionsa eikä jäänyt tappelemaan). Ja tässä vähän aikaa sitten pihasta karkaamisepisodi, kun oltiin autolle menossa (*tuttaa vieläkin ihan sikana).
Metsässä yksittäin vastaantulevat ihmiset on varmasti jotain ryöstäjiäraiskaajia. Eilen onnistuin saamaan Merkin ajoissa narun nokkaan, mutta melkoista ääntä piti sitten kuitenkin pitää. Isot pojat tykkää kaikista + osaavat käyttäytyä hillitysti, mutta kun Merkki alkaa hillua -> kuuro papparainen haukkuu mukana, kun ei tiedä mille huudetaan & noutaja intaantuu muuten vaan ja koittaa hässäkän turvin karata ihmisten luo... Eilen piti sitten vielä käydä huutamassa niiden ihmisten tyhjälle autolle, kun oli vissiin liian lähellä meidän ajopeliä.
Että näin meillä. Treenaaminen on hankalaa, kun noita huutohyökkäyksiä tulee kuitenkin harvoin ja yllättäen. Jos olen kartalla ja ehdin käskeä ensin, niin ei ole ongelmaa (vielä...). Sitten lähtee, kun itse bongailee jotain ja tekee omia ratkaisuja. :x Joku kauko-ohjattava sitruunahärveli on kyllä käynyt mielessä, että sais kesken meuhkaamisen korvat auki...
Lähetä kommentti