Jotta naapurit saisi lisää (paskan)puhumisen aiheita, juoksin tässä pihalla koirain kanssa vuorotellen treenaamassa, oikeen useemman kerran!
Sienen eka: sivulle tuloja ja yhden askeleen eteenpäin siirtymää. Sivulle aika jees, mutta heti liikkeelle lähdettäessä edistää ihan kauheesti. Kun tuli monen monta huonoa mitä en palkannut, pentu meni hämilleen. Mulla taitaa yleensä olla palkka oikeassa taskussa, annan sen kyllä vas. kädellä (kai edes?!) mutta oikealla se silti on. Se nyt ainakin vasemmalle sieltä, luulen että edistäminen on osin sitä että pentu kurkottaa oikealle puolelleni. Se on meinaan myös vinossa jos on edessä. Positiivista oli, että naapurista tuli juuri kaksi eri koirankusettajaa molemmilta puoliltamme, pentu vain vilkaisi niitä ja jatkoi tekemistä mun kanssa :)
töppösen eka: matalaa merkkiä sekä kiertona että stoppina (stopilla käskin koiran peruuttaa jolla se oikenee). Hieman seuruuta, intoa oli niin että pompotti tosi rumasti. Liikkeestä maahan ja liikkeestä seisominen, molemmat onnistui, maahan tippui heti lelu ja seisomisesta poistuin kunnon matkan päähän ja kutsuin sieltä koiran luokse. Merkki jäi matkalle, koira hieman odotti stoppia sen kohdalla, mutta tuli kuitenkin ihan hyvin sieltä läpi kun mitään en sanonut.
Sienen toka: 3x yhden tunnaripalikan etsiminen lumesta. Eka ja vika oli auratun/kolatun kasan kupeessa, keskimmäinen ihan hankeen tiputettu. Keskimmäinen oli selvästi vaikein ja nenä kävi pisimpään ennen kuin koira sai hajun. Hienosti se on jo tajunnut että jotain pitää etsiä. Naksautin heti kun pentu otti kapulan suuhun ja sillä se kyllä sylkeekin sen heti, mutta niin saakin. Vikalla pentu ehti silti vähän potkaista kapulaa tassuilla ennen kuin poimi sen suuhunsa... mulla on yksi jonka nouto on liian paineinen niin ehkä tän toisen nouto voi sitten mennä pelleilyksi kun koira vaan leikkii kapulalla. Jei, ainakin eri ongelmat!
töppösen toka: jäin kellariin, olipahan varmaankin hyvin erilainen hajumaailma tunnariin. 10 väärää ja yksi oma, ensin kapulat kapealle käytävällä meistä poispäin lähtevässä jonossa, oma ihan viimeisenä. Todella nätti nenätyö, koira eteni kapula kerrallaan samalla intensiivisyydellä vikalle asti ja nappasi heti kohdalle osuttuaan sen :) Poistin käytetyn oman ja menin kapuloille kyykkimään selkä koiraa kohti ja olin nostavinani jokaista. Yhden otin oikeasti ihan sekunniksi-kahdeksi käteeni, se oli alusta lukien viides eli keskellä. Aika oli vissiin niin lyhyt, ja edellinen kapula oli muhinut housun taskussa varmaan viisi minsaa = iso ero omassa hajussa? En tiedä vaikuttaako se mutta jostain syystä koira kävi rivin läpi kolmesti ja vasta sitten löysi (otti) oman. Nää on hienoja hetkiä, kun huomaa että jotain se on oikeesti oppinut, mä olen onnistunut :) Ei tunnariakaan ole taidettu tehdä sitten messarin kokeen, siitä on kuukausi, ja aivan täsmälleen muistaa mikä oli homman nimi. Se on muistissa ihan oikeasti.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti