keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Whii

Yhdistettiin monta asiaa samalle reissulle eli käytiin lenkin ohessa kahdessa paikassa. Enpäs taas tullut kotona ajatelleeksi, että fleksit ei ole ihmisten ilmoille... ajattelin vain alkulenkkiä missä koirat sai olla irti, ja unohdin miettiä reittiä sen pitemmälle.

Ensimmäinen kohde oli eläinlääkäri (P). Sieni pissasi eilen silmiinpistävän eri lailla kuin ennen joulua (joulun ajasta vaikea sanoa, kun koirat oli irti pihassa koko päivät), todella paljon useammin. On mahdollista, että sillä on juoksut pikku hiljaa tulossa ja se vain merkkailee, tai sitten on mahdollista että se on mökillä ulkona maatessaan saanut kylmää ja sillä on virtsatietulehdus. Viime yönä heräsin useita kertoja siihen, että se kävi juomassa. Pissoja ei ole tullut sisälle eikä koira pyydä useammin ulos, pentu ei todellakaan ole yhtään kipeän oloinen, eikä mitään muita oireita ole kuin tuo tihentynyt pissaaminen. Harmi kun lumet just suli, vaikea sanoa tuleeko sieltä aina mitään vai ei. Käytiin siis klinikalla vaa'assa ja kysymässä ekan nartun omistajan tyhmiä kysymyksiä. Eihän siihen varmaa vastausta voi antaa tutkimatta pissaa, ja lopputulos oli että seurailla vielä pari päivää ja jos huolettaa yhä, pissanäyte klinikalle. Maksaa 10e, viljelyn kanssa yhteensä 20e, + mahdolliset lääkkeet. Ei ole iso hinta mielenrauhasta, varmaankin yritän saada näytteen kalasteltua (MITEN?!) ja vien sen. Näyte pitää viedä heti aamulla.

Sieni painoi klinikan vaa'assa 15,5kg. Töppösen mielestä pelkkä klinikan aulaan tulo oli niin hirvittävää että en pakottanut sitä enää vaakaan, vaan poistuttiin äkkiä ulos. Klinikat on vaarallisia paikkoja erityisesti mudeille!

Toinen kohteemme oli eläinkauppa. Paikallinen Rahulan Rehu on muuttanut uuden "kauppakeskuksen" (Hong Kong + S-market + kahvila ei minusta ole mikään kauppakeskus, mutta miten vaan) tiloihin. Kiersin koko rakennelman takapihalle tarkistaakseni ettei eläinkauppaan ole mitään takaovea koirien kanssa tulijoille. Ei ollut. No shit, onhan sinne saatava mennä sovittamaan valjaita tms, eikä kauppakeskuksen ovissa koirakieltoja ollutkaan, joten pokkana vaan sisälle piskettien kanssa. Töppönen oli oikein mallikas mutta ihana liukas lattia, jännät liukuovet, fleksi ja Sieni... "kato äiti miten hassu koira!" jonkun tenavan suusta kuvastaa ehkä tunnelmaa parhaiten. Eläinkaupan täti antoi Sienelle jotain maistiaisia minun mättäessä luita pussiin. töppönenkin sai, mutta se räki sen lattialle ennen kuin oli kunnolla suuhun ottanutkaan, joten Sieni sai syödä senkin. Sen jälkeen pentu sitten siirtyi omatoimitarjoiluun ja koemaistoi kaikkea mihin ehti nokkansa tunkea. Siinä hurmiossaan se tietysti unohti olevansa kiinni ja pyöritti minut solmuun fleksinsä kanssa. Töppöstä pitää vähän vahtia ettei se keksi nostaa koipeaan mihinkään ja toisella kädellä yritin mättää niitä luita pussiin ja saada Sienen fleksin uudelleen lukittua ja pennun pysymään lähelläni. Eläinkaupan täti vaan nauroi ja sanoi että kyllä sieltä saa vähän maistella murusia, hyvä kun siivoaa. Pyh, kannustaa nyt lasta varastamaan! Kassalla Sieni ei ymmärtänyt että asiakkaiden ja henkilökunnan puoli on erikseen, ja että kassaneiti ei välttämättä halua pussata sen kanssa (no, pussasi se!), ja että ne luut on nyt maisteltu eikä sinne voi enää jalat sutien kiskoa. Kristus, oli viimeinen kerta flekseissä kauppakeskuksessa, ehkä Sienen viimeinen kerta muutenkin! :D

Mies tuli juuri töistä ja ilmoitin että ottaa meidät matkalla kyytiin. Tuli aika läjä luita, ei viitsinyt kantaa niitä. Possun sorkat ainakin maistuu:





7 kommenttia:

Sini kirjoitti...

Otat jonkun margariinirasian tms. ja kyykit Sienen perässä odottaen että se pissaa. :D

Ipsulla oli kerran eturauhastulehdus ja piti viedä näyte klinikalle. Silloin asuttiin Mikkelin keskustassa ja häpesin silmät päästäni, kun kadulla kyykistelin sen mahan alle. :D Kaiken lisäksi koko homma piti tehdä uudestaan, kun pissa oli kuivanut astiaan..

laura kirjoitti...

Ei kun se pitää olla puhdas purkki, siis joku kertakäyttöastia, ei mitään pestyä elintarvekepurnukkaa. Mutta MITEN mä saan sen pissan sinne purkkiin?! :D Voin kuvitella että Sieni hyppää ilmaan "hei mitä sä teet!" ku yritän ujuttaa purkkia sen alle ja sitten sitä pissaa on mun käsillä ja joka paikassa muualla paitsi purkissa... :D Ja sitten siitä tulee hepuli ja loppu pissahätä unohtui!

Pinja kirjoitti...

Desinfioit kiehuvassa vedessä jonkun muovi- tai lasipurkin. Mitä isompi suuaukko, sitä helpommin saat näytteen sinne + mahdollisesti muutakin roskaa, mitä sinne ei saisi joutua. Koira remmiin, pysyttelet muina miehinä sen lähellä, kun kyykkää, lykkäät astian alle ja koitat saada pissa purkkiin:) Kertishanskat käteen, ni ei tarvi miettiä, onko kädet pissassa;)

Erja kirjoitti...

Riittävän ISO matala? kertakäyttöastia pihalle mukaan ja sit siitä itse lirutat pienempään näyteastiaan. Toivottavasti ei pisuli on pipi.

laura kirjoitti...

Mä olen muinoin vienyt koiran pissanäytteen desinfioidussa lasipurkissa (jotain kalakeittosäilykettä tms?) ja silloin ell repi jo pelihousunsa labratulosten tultua, että koiralla on joku friikki tauti. Kunnes tuli puheeksi se näyteastia. Siitä kalakeitosta saattoi jäädä jotain sakkaa sinne astiaan ja se oli siis peräisin keitosta, ei koirasta... sen jälkeen olen käyttänyt vaan kertisastioitu missä ei taatusti ole ollut mitään.

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

Minä otin kesällä meidän pennulta uuden pakasterasian kanteen sen pissan, kannessa on sen verran syvennystä. Kun koira kyykkäsi, takaa tai edestä sujautin sen kannen alle. Varoin vaan ettei sormet osuneet pissaan (jottei niistä mennyt mitään epäpuhtauksia näytteeseen).

Dopingissa käytetään löylykauhaa, jonka saa paremmin sujautettua haarojen väliin. Kauhan voi päällystää esim. käyttämättömällä pakastepussilla ja kaataa siitä sitten pakasterasiaan näytteen.

Mia kirjoitti...

Me ollaan aina keräsyastiaan teipattu kiinni pitkä keppi, ihan siis joku riittävän jämäkkä risu vaikka vaan. Ei tartte kykkiä sen kupin kanssa ja koiristakaan ei ole sitten niin outoa. Eikä kädet sottaannu.