Syö, tai muuten

Mudi on viisas eläin, olen ennenkin havainnut että se ymmärtää puhetta. Aamu alkoi sillä, että tyrkytin koiralle vettä, ruokaa ja vesiruokaa ja koira nyrpisti nenäänsä ja hiippaili karkuun. Jos ei hyvällä niin sitten pahalla, en ole ihan ensimmäisenä luovuttamassa tällaisissa asioissa. Lutrasin siis oksennuksenestolääkkeet (2tbl) ja antibiootin (1tbl) i/d-mönjään, tungin yksi kerrallaan koiran kurkkuun ja hulautin tilkan vettä perään. Sitten vain suu kiinni, pää pystyyn ja odotetaan. Osa liemistä oli koiran rinnuksilla ja mun käsillä, mutta suurin osa ja kaikki pillerit meni minne pitikin. Maitohappobakteeripillerin jätin suosiolla eri kertaan - suositus muutenkin oli, että eri aikaan antibiootin kanssa.

Uhkasin elukkaa, että parasta ruveta syömään itse, en jaksa joka jumalan kerta tällaista show'ta, kun näitä lääkkeitä on tässä aika läjä syötäväksi. Kamalinta oli kuitenkin varmasti tiputuksella uhkailu. Klinikka on epäilyttävä paikka ja hyi kauhiaa kun siellä joutuu vieraiden koskemaksi, me mudit tai ainakin töppöset aivan saastumme siitä! Ilmoitin, että saat keskiviikkoaamuun asti aikaa. Jos siihen mennessä tilanne on edelleen ei syö ei juo ei mitään, soitan heti ysiltä ajan tippaan.

Tarjosin aamulla pari kertaa vielä ruokaa, mutta ei maistunut. Päiväunilta herättyäni iltapäivällä menin keittiöön kaivelemaan jotain lounasta itselleni. Koira tuli mukaan keittiöön. Ehdottoman hyvä merkki, niin se normaalisti tekee, ja tähän saakka se oli lojunut just siellä missä oli eikä varmaan edes katsonut mitä menen keittiöön tekemään. Tarjosin sille sitä sen omaa pöperöä ja koira ahmaisi lusikallisen kitaansa aivan salamavauhtia. Annoin ohjeen mukaisesti muutaman tunnin välein aina lusikallisen kerrallaan, yhden erän sotkin veteen ja koira sai juoda sen kiposta. Se maitohappobakteeripillerikin meni jossain lusikassa. Koira on selvästi piristynyt, se ei vain möllötä jossakin, vaan on vähän ruvennut liikkumaan tässä sisällä ja seurailee mun puuhia. Ei niin paljon kun normaalisti, mutta vähän kuitenkin.

Illalla lähdin Sienen kanssa lenkille ja töppönen olisi halunnut mukaan. En huolinut, mun mielestä huonosti syöneen ja heikon toipilaan ei ole vielä tässä vaiheessa asia metsälenkille. Kävin sen kanssa sitten palattuani puolen tunnin haistelukäppäilyn tuossa rannassa. Hyvin jaksoi ja oli virkeä, aika normaali itsensä. Takas tullessa mennään meidän yhden tokokentän läpi. Siihen on tullut kaukalo, ja kävelin nyt ihan reunaa pitkin läpi. En tajunnut, että mudi hahmottaa sen edelleen the kentäksi, mutta koira tarjosi niin pontevaa seuraamista että käskytin sitä sitten vähän maahan ja sivulle. Oli taskussa mukana i/d-nappuloita, joita saatiin näytepussi klinikalta kanssa. Kyllä se elävien kirjoihin alkaa palata jo :) Ihanaa! Nyt vaan toivotaan ettei tule enää takapakkia, sekin kuulemma on mahdollista tässä taudissa.

Kannatti uhata! Se varmasti oli oleellinen osa tätä parantumista ;D

***

Sienen kanssa tosiaan lenkillä, yritettiin löytää toiseen uuteen paikkaan jonka Sini neuvoi. Ei helvetti että oon kyllä onneton, mulla oli navigaattori mukana mutta silti ajelin jonkun 7km (!) lenkin ylimääräistä. Sitten kun löysin oikean paikan, siellä oli joku koiransa kanssa, juuri näin selät kun poistuivat. Harhailtiin toiseen suuntaan eikä oikeen ollut hyvä paikka, pitää joku kerta katsastaa se polku mikä tänään oli varattu. Takas tullessa tein pennulle jäljen, kun oli niin ihanaa nurtsia. Taskussa oli juustonmurusia ja iskin pennun remmistä tolppaan kiinni venaamaan. Olin ehtinyt talloa noin 15 askelta (askelen pituinen väli askelten välissä) kun Sieni ilahdutti minua hyppäämällä takaa vierelleni. No terrrrve! Sanoinhan että se pannan pistolukko on ihan onneton. Mitään sieltä ei kuulunut, pentu ei siis kiljunut eikä mitään, vaan taisi keskittyä tempomaan itsensä irti. Koppasin sen syliin, haettiin remmi ja ajettiin se minijälki. Hienosti pisteli menemään, harmitti ihan kun jälki loppui aivan kesken. Ens kerralla paan sen autoon niin eipähän tule osallistumaan jäljen tekoon!