Mitä tekisinkään ilman teitä

Käytiin tänään kahdesti lenkillä. Heti aamulla töistä tultuani oli virtaa, ja päätin mennä vihdoin katsastamaan Sinin neuvomista uusista paikoista toisen. Ovat aika lähekkäin toisiaan ja loppujen lopuksi huomasin olevani juuri eri paikassa kuin minne yritin mennä! Enkä edes ole ihan paska suunnistamaan, mutta kun katsoo kotona netistä karttaa "joo, toi tie on tuttu ja sit tonne, ja sit tulee oikealle katu nimeltä x, kyllä mä muistan", niin eipä se enää autossa ilman minkäänlaista karttaa sujunutkaan. :D Mutkun siihen tuli väliin joku risteys mitä ei pitänyt ollakaan ja sitten menin ihan sekaisin! Tien piti niinko jatkua vaan suoraan mutta oli tarjolla haarat oikeaan tai vasempaan, ei muuta. Törkeää. Huomasinpa kuitenkin olevani toisella tutun nimisellä tiellä, joten mentiin sinne.

Aamulenkkeily ei selvästi sovi meidän iltaorientoituneille koirille - neljän maissa ne alkoi olla sitä mieltä, että joskos kohta olis aika tehdä jotain, tylsääääää. Unohtuko että käytiin jo? No, koska mullakin oli tylsää, totesin että lähdetäänpä vielä metsikselle. Siellä oltiin, kunnes kaatosade yllätti ja juostiin autolle. Hassua, että sade ei haittaa metsässä, ihan reippaina ovat elukat. Mutta kun ollaan kerran oltu autossa ja pitäisi pihassa tulla ulos, sade on hyikamalaakaameaa eikä ne meinaa tulla autosta. Hei haloo, olette jo litimärkiä, ei se enää voi niin pahalta tuntua :D

Sieni on tänään harjoitellut vapaamuotoista seisomista, ajattelin lähinnä arjen odotustilanteisiin ja näyttelyseisomiseksi. Noihin kyllä on hieman erilainen kriteeri - ekassa riittää että koira pysyy about paikoillaan, jälkimmäisessä haluan mielelläni hännän heilutuksen ja iloisen ilmeen kaupan päälle. Toisaalta koiraa kehumalla saa sitä hännän heilutusta ainakin pennusta vallan suuresti, ja ymmärtäähän ne erilaisia tilanteitakin. Ulkona kun käsken venata ja kävelen edellä tarkistamaan reitin kääntäen selän koirille, tai kehässä tms kun seison lähellä ja olen intensiivisesti läsnä siinä tilanteessa. Joka tapauksessa, pennulta sujui paikka-käsimerkillä avustettuna seisominen oikein mainiosti, ja häntä tosiaan heiluu kanssa. ;) Näyttelyyn se ei kyllä ole menossa kuin joskus ensi vuonna, mutta lokakuun lopussa olisi tässä nurkilla mätsäri, mihin ajattelin sen roudata. Siispä aloitettiin jo harjoitukset.

Mitäs muuta... hmm, ompelin vihdoin Patvinsuon reissulla hajonneen takkini. Siitä tuli yllättävän hieno (tai siis vähän kauhea). Samalla lyhensin takkiin kuuluvia ja liki päivittäin käytössä olevia housuja, kun ne on vähän turhan pitkät, ja lahkeet turhaan kuluu kengän alle valuessaan. Koiriin tää liittyy sekä siten, että koko sataviidenkympin asua ei olisi jos en rypisi piskien kanssa metsässä, mutta ennen kaikkea niin, että pikku avustaja oli kyllä tunnollisesti läsnä. ;P Tulipahan harjoiteltua pois-käskyä ihan tosissaan, kun neulan alle tai poljinta painelemaan ei hollannikkaita oikeasti haluta. Käsky alkaa olla aika mallillaan, pentu ymmärtää. Sen näkemys on kyllä vähän luokkaa mene metri tai tuurilla kaksi, käy makaamaan pää maassa, ja heti kun joku katsoo sua niin lähde häntää heiluttamalla ilmaan. Ei ihan sitä mitä haettiin?

Olen tänään taas miettinyt sitä, että mulla on kaksi koiraa. Miten ihmeellistä se oikeastaan on. Ne on mun, niitä on kauan odotettu ja ne muodostaa melkeen mun koko elämän, ne on suuri osa siitä mitä tarvitsen. Joo, ne vie rahaa, mutta en kyllä rehellisesti koe joutuvani karsimaan jostain muusta. Mitä mä ostaisin? Vaatteita, lehtiä, musiikkia, kampaamokäyntejä, elokuvia, meikkejä, anteeksi mitä ne on? :P Kävisin matkoilla? No ehkä olisin eläessäni muutaman reissun enemmän tehnyt, mutta toisaalta, vaellus koirien kanssa vai ilman koiria ulkomaille, valinta ei oikeasti olisi lainkaan itsestään selvä ulkomaille. Käyttäisin vapaa-aikani jotenkin muuten, kun ei olis moisia elikoita riesana? Siis mitä mä niinkun tekisin?! Mietin, etten edes muista koska olisin viimeeksi tavannut jonkun tutun tai kaverin muuten kuin koira-asioissa. No, yhden työkaverin voinen laskea vapaa-ajankin kaveriksi, mutta senkin kanssa meillä on työpaikan lisäksi enemmän yhteistä elukoiden saralla. Noin muuten en todellakaan ole tutustunut uusiin ihmisiin muuten kuin koirien nimissä, eikä hittojakaan kiinnostakaan. Sosiaalisuuskiintiöni tulee aivan riittävän täyteen jo näistä, en ole koskaan ollut mikään seurallinen tapaus enkä olisi sellainen ilman nykyisiä koirianikaan. Ulkoilu ja urheilu on ihan typerää sisätiloissa hikisellä kuntosalilla tai kloorinkatkuisessa uimahallissa. Mieluummin ryvetään tuolla metsissä ja uidaan lammissa.

Muistan koko lapsuuteni halunneeni oman koiran. Äiti aina kielsi ja sanoi, että sitten kun olet iso, ota vaikka eläintarha jos siltä tuntuu. Loppujen lopuksi olen ihan tyytyväinen, että mulle ei koskaan annettu periksi. En tiennyt paljoa mitään ja se olisi kuitenkin ollut vain koira. Nyt mulla on Koiria. Tarkoitan sitä, kuinka paljon multa olisi jäänyt ymmärtämättä, kokematta ja tajuamatta. Varmaan sitä olisi kovasti rakastettu ja hoidettu parhaan taidon mukaan, mutta se henkinen suhde olisi vääjäämättä jäänyt paljon vähäisemmäksi. En tiedä tajuaako kukaan tästä sitä fiilistä, mikä mun ajatuksissa oli kun rämmin märässä, hämärtyvässä metsässä mun kahden koiran kanssa ja seisahduin katsomaan kun ne meni edelläni rantaan. Siinä oli kaikki enkä mä haluaisi olla missään muualla.