sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Saavuttamaton

Kesäloman jälkimmäinen pätkä alkoi koirattomalla Flowparkkauksella, sitten oltiin pari päivää mökillä ja lähdin pohjoisiin. Sieni oli ilmoitettu 30.7. hakukokeeseen Kemiin. Koska treenit oli menneet hyvin ja koska mulla oli suuri luotto koiraan, että se valesekoilu oli vaan joku aivopieru. Tietenkin tuli ihan saakelin kuuma, aurinkoinen päivä. Kokeessa oli vain neljä koiraa: 2x voi ja yksi kummassakin alemmassa luokassa.

Siruntarkastukseen Sieni tuli iloisesti ja heitti volttia. Vähän mua jännitti, mutta aika hyvin onnistuin ajattelemaan, että nyt tää on Sienen päivä ja pidetään vaan hauskaa. Riittää, että yrittää.

Koe alkoi haulla. Voittajaluokan koirat oli aika nopeasti suorittaneet ja sitten oli meidän vuoro. Mua ei jännittänyt todellakaan mitenkään suuresti, vähän nyt tietysti aina, mutta paljon vähemmän kuin esim. vuosi sitten ekassa kokeessa. Jo autosta otettaessa Sieni oli tosi vaisu. Epänormaali. Sitten muakin alkoi ahdistaa. Maasto oli aika kivaa mäntykangasta, hieman kumpuilevaa ja paikoin vähän peitteistä, mutta helpohkoa kuitenkin. Laitoin eka vasemmalle, kun koira sinne päin katseli (miten niin piti aina aloittaa oikealta?). Lähti tosi nihkeästi ja eteni ehkä 20-30m, kaarsi eteenpäin, tuli pois. Tiesin jo että peli on menetetty. Jos koira normaalisti laukkoo kovaa, korvat hörössä ja innoissaan, ja sitten lähtee vaikeana ja tosi hitaasti, niin ei siitä vaan tule mitään. Olin kuitenkin iloinen ettei ottanut rullaa, joten pistin sen oikeaan etukulmaan. Sinne oli aika kiva baana ja irtosikin paremmin. Sieltäkin tuli ilman rullaa, joten kehuin aika reippaasti ja koitin tsempata. Sitten siihen tuli joko vielä 2 tyhjää tai nosti jo seuraavalla vasemmalta ukon. Ilmaisu ja näyttö aika ok:t. Umpparilla hallintaan otto kusi täysin, koira ei totellut, väisti varmaan mua jo? Sen jälkeen alkoi sitten ne valeet. Teki oikealle aika laajan laatikon ja tuli rullan kanssa, olin itse jo valmistautunut lähettämään sen vasemmalle ja toi rullan mun sivulle niin että mä olin väärään suuntaan. En tajunnut tässäkään mitään, vaan sanoin "näytä!" ja koira lähti sinne minne meidän naamat näytti, väärälle puolelle... luulin että se oli oikeasti löytänyt ukon toiselta puolelta. Koira meni sinne auki jätetylle tyhjälle umpparille. Palasin keskilinjalle ja lähetin uudestaan. Siinä sitten vielä jokunen pisto mistä kaikilta tuli rullan kanssa, osaa rullan tuonneista en hyväksynyt mutta pakkohan sitten oli, mistä sen tietää mitkä on valeita ja mitkä ei ja fiilis oli tosiaan se, että ihan paskan sama. Tuomari keskeytti ja kertoi että sinne vasempaan etukulmaan oli jo jäänyt yksi. Mun oli tarkoitus laittaa koira uudestaan sinne sen käytyä oikealla välissä, joko ihan kulmasta tai sitten vinottain vähän peremmältä, mutta surkean vireen takia en sitten viitsinyt valeiden pelossa painostaa. Aivan sama, se koko homma meni käsille jo ennen kuin alkoi. Tuomari sitten halusi että koska koira selvästi yrittää "päästä pahasta" tuomalla rullaa, sitä ei saa viedä autoon ja antaa sen päästä pois. Laitettiin se tekemään pari tyhjää, ensin toi rullaa mutta lopulta tuli ilman, mistä sitten porukalla kehuttiin. Sitten ne vielä kertoi että oikeassa takakulmassa on vika ukko, niin käytiin nostamassa se. Ekalla lähetyksellä ei ollut edes saanut hajua ja tuli ilman rullaa, kehuin ja laitoin uudestaan vähän eri kohdasta. Se oli hauska "kuoppa" joka oli kompostikehikoilla katettu eli toinen umppari. Etukulman ukko oli ison kiven päällä. Kiva maasto ja kivat piilot!

Esineet oli seuraavaksi ja siinä ehdin aika paljon puhua ihmisten kanssa. Ehkä mä olen treenannut turhan mukavuusalueella ja ehkä siinä ainakin oli perää, että valeita tekemällä ei saa päästä autoon. Aina ei kokeessa tietysti saa treenata, mutta kannattaisi itse heti keskeyttää ja kysyä saako ottaa pari pistoa ja lopettaa kun koira tulee tyhjältä ilman rullaa ja viedä se vaikka siitä autoon. Sisuunnuin ja totesin että nostakoon ne esineet, huvitti tai ei. Ei mua enää jännittänyt tietenkään yhtään, oli se vähän vaisu silti mutta ekaan lähiesineeseen juoksi vahingossa suoraan ja toista haki oikeasta takakulmasta, alle minuutissa homma tehty. Toista tuodessa kehuin oikein hullun överisti ja koira sitten heitti volttia kuten normaalisti, siitä olisi pitänyt mennä pisteitä mutta saatiin 30 silti. Tästä oli kiva mennä palkkaamaan koira.

Toinen voi-koira keskeytti yliajalle menneen haun takia, ja meinasin ensin että koska kolmen parissa on niin vammasta tehdä tottis, en mene turhaan kiusaamaan omalla treenilläni niitä kahta muuta, jolla on vielä mahikset koulareihin. Sitten joku siinä sanoi, että olen mä maksanut saman kuin ne ja vaikka ei ole enää tulosmahista, on täysi oikeus tehdä kaikki osat. Siispä päätin mennä. Ei varmasti koiraa hakiessa taas jännittänyt yhtään, mutta koiraapa jännitti ja sitten alkoi muakin ahdistaa. Ilmoon meno jo aika vaisua, sitten me oltiin ensin lepovuorossa (sai mennä minne halusi), sitten liikkeet, vikana paikkis. Vein Sienen puun varjoon makuulle, sää oli siis suora paahde ja joku +30. Se läähätti ja makasi ja sanoi että ei mennä tonne. Juttelin sille, että voi Sieni, ei se niin kamalaa ole, mutta se pysyi kannassaan. Siispä me sitten hiihdettiin sellainen surkea tottis. Seuruussa henkilöryhmään mennessä kävelin yksin, koira oli jo jäänyt täysin kelkasta. Jäävissä kauheat seuruut, mutta tämä herra tuomari on sellainen vanhan kansan mies ja riittää että koira tekee oleellisen. Maahan menossa jäi matkasta jossain 7 askeleen jälkeen ja luoksetuloon kaksi käskyä, silti joku hyvä, muut erinomaiset. Tasamaanouto hidas kuin kuolema, mutta ote ym ok, eri. Hyppynouto samoin. A-estenoudossa toi hypyn kautta takaisin vaikka heitto oli kyllä ihan suora?! Luovutus vino ja seisten, siitä vissiin kanssa hyvä tms vaikka olisi pitänyt olla puutteellinen. Eteenmeno hiiiidasta luimulaukkaa ja ennakoi vähän maahanmenoa, "laitetaan vauhti helteen piikkiin, eri". Paikalla olossa nousi vasta tokalla, silti eri. Yhteensä 88p. Tuomari on aivan ihana, kannustava ja hänelle todellakin riittää että tapahtuu se mikä liikkeen nimi on, yksityiskohdista viis, mutta ei se nyt ihan realistinen arvostelu ole keskivertotiukkuuteen verrattuna... samanlaista ahdistunutta paskaa tämä siis oli kuin ennenkin.

Jos, jos, jos se olisi nostanut sen etukulman ukon eli saanut kaksi ukkoa ennen valeita, en olisi ihmetellyt vaikka tuomari olisi virponut siitä 120p jolloin täysien esineiden kanssa se olisi ollut tulos. En tiedä olisiko, mutta ainakin tottiksessa alokasluokan aivan ihanalla :) koiralla oli paljon enemmän intoa kuin taitoa, ja se sai kaikesta tyydyttävää-puutteellista ja jännityksellä odotin jääkö siitä jotain reilu 50p, niin lopputulos oli kuitenkin taktisesti tasan 70p. :D Sai siis koularin. Enkä mä nyt oikeasti sano että tämä tuomari on välttämättä ihan väärässäkään, vastustan sitä nipotustakin että kyläkokeissa pitäisi olla täydellinen että voi saada edes "hyvän" 85p tms. Mutta ehkä tämä vähän kuitenkin turhan paljon katsoo läpi sormien...

Se oli nyt sitten tässä. Mä en enää tiedä mitä treenaisin, ongelma ei tule esiin vieraissa paikoissa eikä kokeenomaisissa treeneissä. Ihan sama miten hyvin treenit on menneet, se vire ja luotto ei kanna kokeeseen. Koiralla on nyt jo niin vahva rutiini noista kokeistakin niin en mä vaan usko, että se tottiskaan koskaan miksikään muuttuisi. Passivoituminen on sille ratkaisu ja sille mä en voi mitään. Jos se ei olisi niin herkkä, mun jännitys ei haittaisi. Tai jos osaisin olla jännittämättä, sen herkkyys ei haittaisi. Nyt me pyöritään sellaista umpikujaa että ei tähän ole mitään ratkaisua. Paljon kertoo jo se, että jostain syystä paine on nyt valunut myös Sienen niin rakastamaan hakuun, eikä ole vain tottiksessa. Sen kanssa voisi vielä elää, että koetottis nyt vaan on pakollinen paha ja se tehdään vaikkei huvittaisi. Jos koko homma alkaa olla pakollista pahaa, mitä järkeä siinä enää on? Vain jotta minä saisin tietyt tittelit koiran nimen eteen? Koirahan ei itse niistä ymmärrä mitään, ja minkä arvoisia ne on, jos ne on oikeasti ihan kauhealla suorituksella saatuja?

Tottahan sitä voisi jatkaa treenejä. Vain huvin vuoksi treenaaminen ilman mitään tavotteita on ihan ookoo, jos on alusta asti tehnyt niin. Mutta kun mulla on ollut ne tavoitteet ja me ollaan treeneissä menty niitä kohti, mutta nyt on tullut selvästi ilmi ettei me tulla niitä koskaan kokeissa saavuttamaan, niin tuntuisi tosi tekopyhältä jatkaa vaan sitä muutenvaan-hälläväliä-treenaamista. Sehän on silkkaa veitsen kiertämistä haavassa. Jokainen hyvin mennyt treeni on vain isku vasten kasvoja ja muistuttaa mua epäonnistumisestani. Mä olen niin väsynyt siihen: neuvoja, kokeile sitä, tätä ja tota, analyyseja, yrittämistä, oivalluksia, muutoksia, edistymistä, kunnes kaikki paska taas palaa siihen mihin aina: minä olen epäonnistunut. Minä en voi muuksi muuttua. En voi lopettaa jännittämistä käskystä. Tilanne on ihan sama kuin kymmenen vuotta sitten nuoruuden parisuhteessa: luoja miten kovasti mä yritin muuttua sellaiseksi kuin mun haluttiin olevan. Niissä tarinoissa vaan ei ikinä ole voittajia, ja siksi mun ja Sienen hakutarina loppuu tähän. Luoja miten mun tulee ikävä meidän ihanaa ryhmää, miten paljon hyviä muistoja jää, miten kovasti mä vielä haluaisin voida tehdä tätä. Anteeksi etten pystynyt oppimaan arvoiseksesi ohjaajaksi. Mä haluan muistaa sut tällaisena, kun me tehtiin saumatonta yhteistyötä eikä ketään ahdistanut yhtään mikään:



***




Kemistä (550km) jatkoin Kemijärvelle ja siitä Pyhä-Luostolle (+250km). Olin päättänyt, että meni koe miten tahansa, sitten unohdan kaiken ja nautin vaelluksesta. Koska inhoan ihmisiä, oli tarkoitus mennä kartan ja kompassin kanssa poissa reiteiltä. Sääennuste ei luvannut kovin hyvää säätä, mutta ehtisihän se vielä muuttua. Alueen kartalla oli Sienioja ja Sieniselkä-niminen alue. Sieniojan varrella oli osin helppokulkuista suota ja osin metsää, ja sinne pääsisi kätevästi esim. pienemmän ojan vartta pitkin. Mulla on karvas kokemus vuoden takaa noista soista: jos alue on merkattu vaikeakulkuiseksi suoksi, siitä ei sitten mennä läpi vaikka kuinka tahtoisi. Tämän piti olla helppoa ja sitäkin vain pieni osa. Sienioja olisi siis loistava paikka aloittaa, kävelisin vain sinne ja laittaisin teltan pystyyn. Mulla oli visio kuvasta nimeltä "Sieni Sieniojassa" ja jossain visiossa olin myös miettinyt juovani kuohuviiniä hyvän koetuloksen kunniaksi, mutta nyt jäi Alkossa käymättä. Aurinko kyllä paistoi edelleen joten ei muuta kuin Sieniojan törmälle istuksimaan. Rinkkakaan ei painanut läheskään niin paljoa kuin pelkäsin. Siis painaa toki, kun yksin joutuu kaikki laitteet kantamaan, mutta sain sen ihan itse selkään mikä on jo saavutus (viime kesän 15vrk reissun alussa en saanut :D).

No. Kävelin pari kilsaa teitä myöten ja sitten lähti se pikkuoja, joka veisi Sieniojalle. Siinä piti olla sitä helppokulkuista suota ehkä reilu 50m ja sitten metsää. Saattoi päästä kirosana poikineen: se oli sellanen saatanan lillukko koko paska suo, että ekana päästin pönen irti ja rämmin vain koiran rinkkaa kantavan Sienen ja oman rinkkani kanssa. Selkeän ojan lisäksi siellä oli sellaisia vetisiä kuoppia pitkin poikin. Kyllä se kohta loppuu. Vitut kun ei vaan lopu, päin vastoin sen kun pahenee vaan. Jos suo upottaa niin että olet siellä polvia myöten, ei sinne kukaan rinkan kanssa mene, ei vaikka mikä kultaoja odottaisi. Alkoi siinä sitten sitä "metsää" olla eli suossa kasvavia kitukasvuisia koivuja, joiden välissä niitä vetisiä kuoppia riitti. Pysähdyin miettimään ja katselemaan kiertotietä karttaa ja maastoa zoomaillen.

Sitten tulee jostain pöne. Paskassa kierinyt pöne, joka haisee kuolemalle. Kukaan ei ilahdu paskaisesta koirasta, ei sellaista ole kiva autossa viedä kotiin kuumaan suihkuun pesulle, mutta arvatkaa onko vielä tuhat kertaa kivempaa yrittää pestä sitä luonnossa kylmällä vedellä käsikopelolla ja ottaa se sitten edelleen likaisena ja märkänä telttaan yöksi sotkemaan kaikki kolmensadan makuupussit jne? Siinä sitä on sellainen maailmanlopun fiilis ja tekisi mieli räjäyttää koko koira. Ja mihin hittoon me mennään, ei tähänkään voi jäädä seisomaan kun jalat vajoaa koko ajan? Rämmittiin takaisin sinne hiekkatielle, heitin siellä rinkan selästä ja yritin rauhoitella itseäni. Keksi jotain, kyllä tämä tästä.

Istuin siinä pitkään ja lopulta päätin palata autolle, P-paikan vieressä oli lampi missä pesisin koiran. Siellä sitten soistuneessa sammalrannassa yritin pestä koiran pyykkipulverilla, kyllä se pahin haju ehkä lähti, joten sitten oli jäljellä märkä ja vain vähän paskalle haiseva mudi. Heitin koiran autoon ja sitten tein kaikkeni etten lähtenyt suoraan hittoon sieltä. Minkä takia maailmassa on paikka nimeltä Sienioja ja sitten en pysty menemään sinne? Miten mikään voi olla niin julmaa ja epäreilua? Mitä mä nyt teen, en todellakaan halua mihinkään reitille ihmisten keskelle? Yritin katsella kartasta jotain lampea keskeltä-ei-mitään niin että voisin siirtää vaikka autoa ja sitten kävellä lyhyen matkaa ja leiriytyä sinne. Ei löytynyt.

Lopulta ajelin Luontokeskukselle mistä lähti reittejä, mutta siellä oli lauantai-illalla klo 21 jälkeen edelleen niin paljon (=kymmenkunta) väkeä, että vihasin niitä kaikkia ja sinne reiteille nyt en ainakaan lähtisi. Nuku yön yli, kyllä se siitä. Tee aamulla uusi reittisuunnitelma. Ihmisiä on aina lähellä keskuksia ja kyllä ne siitä vähenee kun peremmälle pääsee. Autoa on nyt siirrettävä johonkin, koska mulla oli vain yhden litran verran vettä, olin ajatellut ottaa sitä Sieniojasta lisää. Litralla ei tee aamu- ja iltapalaa.

Ajoin iso tietä vähän kauemmas levikkeelle. Ei ollut vettä, mutta eipä ollut yhtään nälkäkään, joten en syönyt mitään. Yön haistelin sitä edelleen paskaista koiraa, mutta ihan hyvin sain silti nukuttua. Aamulla heräsin ja hetken ehdin miettiä missä olen ja mitä teen. Sitten muistin eilisen kokeen ja päätös lopettaa tuntui vielä vahvemmalta. Tiedän, että moni on edelleen sitä mieltä, että älä luovuta, yritä vielä sitä ja tätä. Niin kauan kun on elämää, on toivoa, onhan se niinkin. Mutta mä en vaan enää jaksa yrittää ja se on mun oikeus. Siinä sitten itkin päätöstä Sienen haku-uran loppumisesta, se van kaikesta huolimatta tuntuu samalla niin pahalta ja toisaalta niin oikealta. En mä tiedä miksi mun pitää olla niin ehdoton, mutta mikään "no, katsellaan" ei ainakaan sovi mulle yhtään ja se vaan tuntuisi löysältä hirreltä. Mä epäonnistuin, suren sen asian ja sitten se on siinä. Parempi niin, kuin jäädä roikkumaan.

Sienioja todella masensi mua. Miksi maailmassa on asioita, joille ei voi mitään? Miksi mä en pääse jonnekin minne niin kovasti olisin halunnut? Sienioja ja Sienen haku-ura sekoittui toisiinsa ja päätös oli siinä. Tämä oli tässä. Torkuin Sieni kainalossa varmaan jonkun tunnin vielä. Havahtuessani kymmenen maissa siinä sateen ripsiessa tarkistin vielä sääennusteen. Mustaa pilveä ja kaatosadetta koko viikolle. Tämä todella on tässä, mua ei huvita. Jos käyn päiväseltään ilman kamoja Pyhätunturin laella ja ajan sitten pois? Toisaalta - kenelle mun tarvii selittää? Miksi muka pitää jos ei vaan huvita? Mitä sitten, että kaikki pitää mua idioottina, se on hei mun elämä ja nyt en jaksa enää selitellä kellekään mitään. Hittoako missään tunturilla edes näkee kun vaan sataa? Tuli vaan niin vahva tunne siitä, että tämä on nyt tässä. Sienen hakuilut, mun vaellus, saavuttamaton Sienioja. Kaikki. Ajoin kotiin. 1700km viikonlopun aikana vain epäonnistumisten takia. Mahtavin loma hei ikinä!

(Eikä se paska autokaan levinnyt matkalle vaikka menomatkalla pelkäsin ja paluumatkalla toivoin. Sillähän siitä olisi päästy, nythän en tartte sitä enää kun maastolajit loppu tähän. Luultavasti päädyn myymään sen pois, tosin moisesta romusta kukaan ei maksa mitään, mutta eipähän ole enää mun vaivoina.)


keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Mudi (harrastus)koiraksi?

Tämä teksti on täysin subjektiivinen näkemykseni. Kaikki mudiharrastajat ei varmasti ole joka kohdasta samaa mieltä kanssani, mutta sen sijaan että alat avautua tässä tai vielä nolompaa, räävit mun tekstiä jossain muulla kanavalla, kirjoita vaikka itse oma rotuesittelysi niin saat sanoa ihan mitä itse rodustamme ajattelet :) Asiallinen kommentointi on toki aivan sallittua tähänkin mutta väittelemään en ole kiinnostunut.

Mudi ei ole lapsen koira, mudi ei ole sopivin ensimmäinen koira eikä mudi ole sopiva vain kotikoiraksi. Mikään näistä ei tarkoita, että joku lapsi tai nuori ei voisi menestyksekkäästi olla mudinomistaja (onhan meillä varsin hienoja esimerkkejäkin!). Kyse on enemmänkin siitä, että jos lähtökohtaisesti etsitään lapselle sopivaa koiraa, etsitään helppoa, ihmisille ja koirille sosiaalista, sopeutuvaista, asemaansa tyytyväistä eli ei lainkaan dominoivaa, ei-terävää koiraa. Samoin jos kotikoira tarkoittaa koiraa, joka on helppo ja kiva seuralainen ja tyytyväinen parilla puolen tunnin korttelikierroksella, keskivertomudi ei ole se koira. Aktiiviseen perheeseen, missä koira saa paljon sekä liikuntaa että henkistä aktiviteettia, mudi voi hyvin sopia. Samoin nuorelle, joka pystyy handlaamaan napakammankin koiran. Edes fiksuin mudi ei ymmärrä koesäännöistä mitään, eikä se tiedä harjoitteleeko se koeliikkeitä vai opetteleeko se viidettäsadatta temppuaan vailla mitään sen kummempaa tavoitetta. Keskivertomudi on kuitenkin koira, joka nauttii ja suorastaan tarvitsee henkistä ja fyysistä rasitusta, haasteita joita ratkoa. Jos ihminen ei järjestä sille sellaista, se keksii sitä itse, ja silloin kenelläkään ei ole enää kivaa. Sen takia mudi ei lähtökohtaisesti ole se helpoin ja vaatimattomin ensikoira, ja jos itse yhtään epäilee omaa jaksamistaan koiran aktivoinnin suhteen, varminta on katsella muita rotuja.

Mudit on usein teräviä (terävyys = taipumus reagoida aggressiivisesti kokemaansa uhkaan), puolustushaluisia ja usein myös riittävän toimintakykyisiä toteuttaakseen mielihalujaan. Totta kai löytyy myös enempi vähempi "lapasia" ja "löysempiä" yksilöitä, ja koiran muut ominaisuudet vaikuttavat sen käytökseen myös. Esim. hyvin sosiaalinen koirahan ei näe kanssaeläjissä uhkia yhtä paljon kuin jo valmiiksi varautuneempi, epäsosiaalisempi yksilö. Joka tapauksessa lähtökohtana kannattaa pitää sitä, että mudi on terävä ja puolustusviettinen koira ja ohjaajalla tulee olla suunnitelma kuinka näiden ominaisuuksien kanssa toimitaan, jotta pennusta kasvaa yhteiskuntakelpoinen ja mukava lemmikki.

Miiii?

Mudit on myös tyypillisesti varsin älykkäitä koiria ja esim. mitkään koirien aktivointilelut ei kauaa niitä viihdytä. Mudit on myös erittäin käteviä käyttämään tassujaan, meillä tämä näkyy juuri aktivointilelujen kanssa, ja esim. leikkiessä koira mielellään "sitoo" minun jalat etutassuillaan. Kokematon ihmine helposti ajattelee, että totta kai on hienoa kun koira on todella älykäs. Totuus on kuitenkin hieman toinen: vähän vähemmän päättelykykyisen koiran kanssa elämä on tosi paljon simppelimpää. Älykäs koira ketjuttaa asioita nopeasti, myös kaikkea sellaista, mitä itse et ikinä tullut ajatelleeksikaan. Älykkään koiran kanssa ihmisen tulisi pystyä olemaan aina askeleen verran koiraa edellä. Mikä on välillä äärimmäisen rankkaa ja vaatii todella paneutumista, silloinkin kun ei jaksaisi!

Mudit haukkuu ja käyttää ääntä. Oma koirani on rotuisekseen varsin hiljainen, mutta leikkiessään (jahdatessaan toista koiraa) se räksyttää kovaa ja korkealta. Eikä sitä saa vaikenemaan. Joko se huutaa ja juoksee tai sitten se on käskystä hiljaa mutta ei myöskään enää juokse. Agiradalla se oppi rääkymään vasta pari vuotta lajia treenattuaan. Noin muuten se ei hauku, mutta murinaa, hurinaa, nurinaa, narinaa, kiljahtelua, kitinää, ulvomista ja kaikkea muuta säveltä löytyy koko skaalan mitalta. Ainahan sanotaan, että haukkuherkät rodutkin voi opettaa hiljaisiksi ja vähätellään asiaa. Minä uskon, että koiralle voi opettaa "hiljaa"-käskyn ja siten hallita sen äänenkäyttöä, mutta hiljaista siitä ei silti tule. Se herkkyys käyttää ääntä säilyy siellä aina, ja meilläkin tapahtuu paljon sellaista, että koira haukahtaa kerran ja on sitten heti itse sen näköinen, että ups sori, se vaan pääsi, tiedän ettei saa. Lisäksi mielestäni on äärimmäisen ristiriitaista, että mudeja on aatamin ajoista käytetty hälyttävinä vahtikoirina ja toivottu niiden raportoivan kaikesta oudosta, ja nyt niiden pitäisi yhtäkkiä oppia olemaan täysin hiljaisia ja reagoimattomia. Jos inhoat koiran yksittäisiäkin haukahduksia, mudi ei ole rotusi.


Pallo tänne ny!

Mudilla on usein varsin iso ego ja oma tahto. Keskivertomudi ei myöskään ole mikään nöyrä koira, joka sokeasti palvoo sinua vain siksi, että olet sen ostanut. Oikein kohdeltuna mudi useimmiten kuitenkin haluaa pitää välit kunnossa, mutta se ei ole alaisesi, se on kumppanisi. Se ei siis hyppää kaivoon vain koska käsketään, mutta jos menet edellä, se tulee kanssasi mihin vaan, eikä väisty rinnaltasi missään tilanteessa. Suhteeseen täytyy panostaa pennusta pitäen ja saada koira ymmärtämään, että sen kannattaa haluta samaa kuin sinäkin haluat. Rajojen asettaminen ei tarkoita väkivaltaa, mutta määrätietoisen koiran kanssa ihmisen on osattava olla vielä määrätietoisempi ja sinnikkäämpi. Mudin pennut on hirveän söpöjä ja usein varsin "pikkuvanhoja", ja männävuosina oli enemmänkin ongelmia siinä, että pennun annetaan tehdä mitä vaan ja sitten siitä kasvaa aivan hirveä, hallitsematon puolivuotias. Mudi kyllä terrorisoi paitsi perhettään, helposti myös koko korttelia tai paria, jos sen vain annetaan. Toisaalta kaiken sen egon alla keskivertomudi on kuitenkin jopa hämmentävän ohjaajapehmeä koira, edellyttäen toki että suhde on kunnossa ja ohjaajan sanomisilla on koiralle jokin merkitys.


Suosittelen kypärää. Ohjaajalle. t: mudi


Luoksepäästävyys- ja käsiteltävyys (avoimuus, itsevarmuus) on mielestäni viime vuosina parantunut, tai sitten en vain ole enää kuullut enkä nähnyt niitä epävarmoja tai arkoja koiria. Paitsi omani. Vaihtelua on runsaasti ja on oikeasti avoimia ja sosiaalisia koiria, sitten on niitä, joille vieraiden ihmisten kosketus on herttaisen yhdentekevää, ja sitten niitä, jotka syystä tai toisesta mieluiten väistää tai puree. Mielestäni tässä rodussa pennun huolellinen sosiaalistaminen ja käsittelytilanteiden harjoittelu on tärkeää ja mahdollinen seuraava mudini tullaan joka tapauksessa pennusta pitäen opettamaan siruntarkastuksiin ym., vaikka se pentuna vaikuttaisikin tosi sosiaaliselta. Mielestäni mudin ei tarvitse tykätä vieraista, ja käsittelytilanteiden ei kannata olla mitään ns. makkararinkejä missä yritetään saada koira ottamaan nameja vierailta ja siten "tottumaan" heihin. Jos koira on yhtään epäluuloinen, tällaiset vain pahentavat asiaa. Koiran kannalta on loogisempaa, että se suorittaa ohjaajan pyynnöstä jotain hyvin osaamaansa tehtävää (seisoo paikoillaan, koskettaa kuonollaan ohjaajan kättä tms), jonka aikana vieras tarkistaa sirun, ja sitten ohjaaja itse kehuu ja palkkaa koiran.

Mudit on hyvin ketteriä koiria. Ne kiipeää, hyppää, ryömii, tasapainoilee ja ahtautuu liki minne vain. Lisäksi ne myös nauttivat haasteista ja fyysisestä rasituksesta, joten kysyttäessä "miksi ihmeessä sun piti kiivetä sinne katolle" mudin mielestä "koska mä voin" on riittävä vastaus.


Ja koska nyt vaan oon paras!


Agilityyn luovutusikäisistä mudin pennuista voi harvoin luvata mitään varmaa (medi/maxi), koira kasvaa sen kokoiseksi kun kasvaa. Suomessa pienin narttu on tiettävästi 37cm ja suurin uros 55cm. Pk-puolella pidän mudia kokoonsa nähden hyvin suorituskykyisenä, ketteränä ja riittävän voimakkaana koirana, eikö metrisen esteen pitäisi olla ongelma. Omalleni ei koskaan ollut, vaikka sille ei edes opetettu hyppytekniikkaa sen kummemmin kuin korottamalla estettä aina 10cm kerrallaan. Hyvä tuli. Viime vuosina on kuitenkin tullut ilmi useampi koira, joilla on ongelmia metrisellä, jopa niin paljon, että ohjaajat ovat vaihtaneet lajia. Hyppyyn vaikuttaa ohjaajan opetuksen tason lisäksi kuitenkin ilman muuta myös esim. koiran rakenne ja sen itseluottamus.

Tottelevaisuuslajeista sanottakoon sen verran, että keskivertomudilla on hyvin vahva "pilke silmäkulmassa". Mudia ei voi sanoa kovin luotettavaksi työmyyräksi, se ei missään tapauksessa ole sellainen kiltti "yrittää aina parhaansa ja tekee juuri sen mitä on opetettu" -koira. Mudi on tuhma koira. Mudi ei mielestäni treenatessa kestä toistoja kovinkaan paljon. Kyse ei ole siitä, että koiraa lakkaisi kiinnostamasta tai se lässähtäisi tai kuumuisi liikaa, se vaan alkaa mielellään tarjoilla kaikkia omia uusia sovelluksia jos junnaat sen mielestä liikaa samaa. Kokeissa suurin vaikeus voi olla siinä, että kokenut, paljon kisannut koira pysyy sopivassa vireessä ja tekee mitä sanotaan, ei sitä mitä se itse sattuu haluamaan :-) Nuoren mudin kanssa ei kannata kiirehtiä kokeisiin, teknisen puolen lisäksi tunnetilapuoli on ehdottomasti oltava "valmis" ja esim. palkattomuutta ja kokeenomaista treeniä on tehtävä riittävästi. Älykkäänä eläimenä mudi oppii kerrasta, että koetilanteessa ohjaaja ei sitten puutukaan sen tekemisiin ja kehässä voi tehdä mitä sattuu mieleen tulemaan. Töppösen tähtihetkinä mainittakoon toko sm 2012 evl:n seuraaminen. Koiralle oli joskus aiemmin opetettu takaa päin mun jalkojen väliin tuleminen, mutta ei sitä tokotreeneissä ikinä ole tehty. SM-kehässä koira sitten keksi sen itse ja siinä hörähti yleisö sekä tuomari. Treeneissä se ei tietenkään koskaan toistanut moista temppua, mutta seuraavassa tokokokeessa kyllä. Onneksi olin varautunut ja heti tuntiessani mudin pään puikkaavan jalkojen väliin, liiskasin jalat yhteen niin, että mudi parka pullahti ulos altani! Siihen vielä napakka "SEURAA!" niin mudi palasi paikoilleen, eikä sen koommin onneksi kokeillut samaa temppua. Kaikkea muuta sen uralle kyllä mahtuu, ja mikään ei ole niin jännää kuin olla kehässä mudin kanssa ja nähdä kun sen silmiin syttyy se "haa mä keksin, mitäs tästä sanoisitte!" -ilme... :D Nykyisellä osaamisellani tekisin mudin kanssa tosi paljon enemmän liikkeiden osia ja kuuntelutreenejä, jossa kaikki liikkeet on sekaisin, ja koiran pitää oikeasti kuunnella mitä sanotaan, ei vain tehdä sitä mitä se tietää seuraavaksi olevan vuorossa. Kokonaisuuksien treenaaminen saa nimenomaan pahiten esiin niitä "eiks tää olis parempi tälleen" -ideoita, joita saa sitten työllä ja tuskalla sammuttaa.

Harvinainen hetki, mudi myöntää itsekin ups eksyneensä väärälle puolelle :D
Mudi tulee, ota koppi!

Aina saa kärsiä ja hävetä.

Terveyden suhteen kannattaa kysellä kasvattajalta sekä vanhemmista että laajemmin niiden suvusta. Muistakin, kuin koiranetissä näkyvistä tuloksista. Mudia voinee edelleen pitää kohtuullisen perusterveenä rotuna, mutta sairaita yksilöitä sinnekin mahtuu sekaan. Ihmisillä on myös hyvin erilaisia näkemyksiä siitä, millaisia koiria on sopivaa käyttää jalostukseen, joten kysele, kysele ja vielä kerran kysele. Älä usko kaikkea mitä sanotaan, vaan kysy toinen mielipide tai tutkittavissa olevista sairauksista vaadi mustaa valkoisella. (Jotain muuta kuin pelkkiä näyttelyitä) harrastavat mudi-ihmiset on pääosin tosi avoimia ja rehellisiä ja esittelevät mielellään koiriaan, vikoineen päivineen, joten suosittelen ehdottomasti käymään tutustumassa useampaan eri mudiyksilöön. Samalla voi kätevästi tentata ihmisiä, pitkän linjan harrastajilla on hirveästi tietoa eri koirista.

Mudi on edelleen hyvin heterogeeninen rotu. Se tarkoittaa sitä, että samassakin pentueessa voi olla sekä ulkoisilta ominaisuuksiltaan, että luonteeltaan keskenään hyvin erilaisia koiria. Pennut voivat myös olla hyvin erilaisia kuin mitä vanhempiensa perusteella voisi olettaa. Pikkupennusta voi myös olla varsin vaikeaa ennustaa millainen siitä tulee aikuisena, pennut kehittyvät vähän eri tahtia ja lopulliseen käytökseen vaikuttaa toki hirveän paljon ympäristökin. Minun mudini on varmasti yksi aikansa "vaikeimmista" yksilöistä: se on terävä, pehmeä ja epäsosiaalinen. Olen esitellyt sitä vuosien varrella aika monelle kiinnostuneelle, ja olen aina sanonut, että tämä on sieltä vaikeammasta päästä, yleensä ne on vähän kivempia ja helpompia. Minusta ei ole kenenkään etu yrittää myydä mudeja sellaisille ihmisille, jotka eivät ehkä pärjää niiden kanssa, siis kaunistella koirien ominaisuuksia ja vähätellä mahdollisia ongelmia. Siksi mieluummin kerron ainakin ensin niistä vaikeista puolista ja sitten vasta hyvistä. Ei nämä mitään ilmestyskirjan petoja hei ole, mutta on kaikille parasta, että ostaja tietää mihin varautua ja mitä voi "pahimmillaan" olla käsissä.

Mudi on kaikin tavoin sellainen pieni suuri koira. Koko maailman omistaminen, jonossa pokkana etuilu, suuruudenhulluus ja sellainen "minä minä minä" -asenne kuvaa mudia. Jos haluaa vaatimattoman, helpon ja huomaamattoman koiran, joka katoaa sisustukseen eikä kuulu eikä näy, se ei ole mudi. Elämä mudin kanssa on usein aikamoista tunteiden vuoristorataa, koska "on" ja "off" -asennot on niin suuret ääripäät keskenään ja koira kiihtyy toimintaan hyvin nopeasti. "Miten voi olla noin pienessä koirassa noin paljon", sanoi kaverini katsoessaan töppösen toimintaa treeneissä. Se oli hyvin sanottu. Mudi on koira, jonka on saatava riittävästi näkyä ja kuulua, kaikenlainen tukahduttaminen tuhoaa sen mitä se omimmillaan on. Minulle on tulossa toinen mudi nimenomaan palveluskoiraksi siksi, että siinä on niin näppärä henkisesti ja fyysisesti pieni suuri koira yhdessä paketissa. Tulen hulluksi mudin itseriittoisuuden ja suuren persoonan kanssa, mutta toisaalta on hyvin vaikeaa kuvitella miten valjulta elämä mahtaisi ilman mudia tuntua...! :D

Vttu mää sut tapan!!

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Hakutreenejä

Keskiviikkona kentällä tottiksen jälkeen ilmaisutreenit. Kiintorulla kaulassa normisti. Ykkönen vasemmalla kyykyssä oleva näkyvä ukko irtorullalla, ihan vain muistuttamassa mikä oli homman nimi. Kakkonen, kolmonen ja nelonen tyhjät laatikot, vitonen ukko umpparissa (kiinto) ja kutonen taas näkyvä kyykyssä oleva ukko irtorullalla. Sieni pelasi kuin kone, niin kuin aina ennenkin. Vitoslaatikolle sain vielä lähettää kahdesti kun ekalla oli jo tyyliin 10m päästä haistanut ettei siellä ole mitään eikä halunnut mennä. En ole koskaan varsinaisesti opettanut sitä kiertämään laatikoita, mutta nyt vaadin siltä kuitenkin sellaista - ne on aina niitä hienoja hetkiä kun voi olla ylpeä itsestään ohjaajana, eh. Eli ei. Mutta ei se tällaisesta tökeröstä painostamisesta huolimatta ottanut rullaa, vaan pisti korvat siihen "ei nyt kyllä y h t ä ä n huvita mutta mennään sit jos on pakko" -asentoonsa ja kipitti uudestaan laatikolle asti. Vitoselle lähti kanssa vähän nihkeästi mutta haistoi siellä ukon, näppärä laatikon tarkistus ja nopea kiintorullan otto. Kutonenkin meni hyvin, sen pointti oli siis vaan kiintorullailmaisun jälkeen katsoa ottaako rullan heti kun näkee ukon (mitä se ei missään nimessä saa tehdä) vai meneekö tarkistamaan perille asti. Tarkisti, ja sai sieltä irtorullan.

Perjantaina ajettiin kaveri mökille 45km päähän ja pidettiin hakutreenit täysin uudessa metsässä. Kaveri oli etukäteen käynyt merkkaamassa alueen. Keskilinjana toimi mökkitie ja radan pituudeksi oli ihan jollain laitteella mitattu 200m. Vasemmalla puolella oli radan alussa nuorta ohutta koivikkoa ja jonkun verran kaatuneita rankoja maassa, ei kuitenkaan mikään niin paha "pusikko" kuin mitä oli varoiteltu. Etelän ihmisillä taitaa olla vähän eri käsitys puskasta kuin meillä täällä Etelä-Savossa, tämä kaveri siis treenaa normaalisti pk-seudulla. 50m:ssä etukulmassa oli kivenlohkareita ja juoksuhauta! Edempänä metsä muuttui sellaiseksi normi mäntymetsäksi, jossa oli jonkun verran "kumpuja" ja 150m-200m kohdilla vielä lisää juoksuhautoja. Oikealla oli alussa hieman nousevaa mäntymetsää, jossain 100m kohdilla hirveä suolutakko ja loppurata kosteaa, paljon saniaista sisältävää sekametsää. Sää oli painostavan raskas, pilvinen, mutta silti varsin kuuma. Ei juuri tuullut.

Sienen etukäteen sunniteltu treeni muuttui - on tosi vaikea suunnitella ennen kuin on nähnyt alueen. Ykkönen laitettiin vasempaan etukulmaan juoksuhautaan (kiinto, hallintaan otto näytöllä). Sitten oli oikealla sen suon takana jossain 80-100m kohdilla toinen löytö (irto, näytölle hetsausta). Takakulmissa hetsauskot eli molemmista ääntä kun koira oli lähetetty ja suorapalkka. Mä tykkään radan lopussa väsyneelle koiralle tällaisista: nostaa virettä loppua kohti, ja ehdottomasti niin, että koira lähtee "tyhjään" ja vasta sen jo lähdettyä (mielellään tietysti suoraan ja hyvällä ilmeellä) tulee niitä apuja. Tällöin koiran oma aktiivisuus vahvistuu ja hyvästä lähdöstä saa palkaksi ääntä. Jos sen sijaan avut tulisi ensin, koiran vain möllöttäessä keskilinjalla, en usko, että sellainen treeni tuottaisi oikein mitään. Tai vahvistaisi se ehkä sitä suuntaa jos oltaisiin jo lähetysasennossa, mutta tykkään silti että pääasiassa koira lähtee tyhjään ja radiopuhelimella sitten vain tilataan se ääni.

Aloitin vasemmalta, koira haistoi ukon jo keskilinjalle (vaikkei paljoa tuullut!) ja hirmu kyytiä paineli. Ilmaisu ok ja näytöllekin mentiin kovaa, hallinnassa pysyminen ukon noustessa oli taas vähän rumaa ja jouduin kerran toistamaan käskyn. Oikealle lähti kanssa tosi hyvin ja katosi näkyvistä. Viipyi pistolla tosi pitkään, lopulta ohjaajan hermo petti ja huusin "hyvä" mikä on mun mielestä sellaien kevyempi muistutus siitä että olen täälläpäin ja joskus voisi alkaa tulla takaisin keskilinjalle. "Täällä" on se vahvempi paluukäsky. Jälkeen päin kuulin että koira oli ollut tosi lähellä ukkoa, huohotus oli kuulunut, mutta hyvä-huutoon oli reagoinut lähtemällä pois. Vastedes taidan yrittää vain olla hiljaa. Luultavasti usein kun se tulee tyhjältä, huudan "hyvä" kehuakseni tyhjästä, ja koira on varmaan yhdistänyt sen mua kohti tulemiseen. No sitten tuli tyhjä vasemmalle ja uudestaan oikealle. Lähetin sen hyvissä ajoin ennen sitä suokohtaa, muilla koirilla oli ollut tosi vaikeaa edetä sen yli, jopa SM-tason koiralle tuli yhteensä ainakin 5 lähetystä sekä vähän ennen, kohdalta ja suon jälkeen ennen kuin ukko nousi. Sieni viipyi taas aika kauan, ja sitten tuli kuittus rullan otosta. Ohhoh, tekipäs se hienoja laatikoita!

Keskilinjana toimineen hiekkatien molemmilla puolilla oli ojat, ja siinä suokohdassa mistä koira nyt tuli, ojan reunoilla kasvoi varsin rehevää matalaa puskaa. Koiran tullessa hyppyyn rulla putosi sen suusta ja putosi jonnekin sinne kasvillisuuteen. Koira kääntyi takaisin etsimään sitä ja hyppäsi takaisin sinne toiselle puolelle ojaa. Rullaa ei löytynyt, ja sitten koira seisoi siellä ojan toisella puolella etujalat ojan reunalla, takaosa korkeammalla ja katsoi mua silmiin. Hetken tunsin että me ollaan yhtä ja kylmät väreet meni selkää pitkin. Tiedän mitä sä ajattelet ja se on ihan hyvä ratkaisu se. Sieni on koira, joka ei aina ehkä tee "virallisten" sääntöjen mukaan, ja jota ei missään tapauksessa kielletä ja ohjata niin kuin keskivertoharrastaja keskivertopalveluskoiraa kouluttaa. Eihän rullaa saisi ottaa kuin ukolta, mutta nyt minusta oli äärimmäisen hienoa ajattelua ja ongelmanratkaisua ottaa se kiintorulla ja tuoda se, kun irtorulla kerta katosi metriä ennen minua. Hymyilin sille, se toi kiintorullan kuten aina tuo suoraan sivulle, ja olin pakahtua ylpeyteen sanoessani sitten "näytä!". Nyt musta tuntuu, että me puhutaan taas samaa kieltä. Sienen kanssa yhteistyön tekeminen on jotain hyvin erilaista kuin töppösen kanssa. Töppösen paras puoli on jumalaton motivaatio ja "ohjaaja on vain hidaste" -asenne. Sen kanssa harvoin saa tuntea saumatonta tiimityöskentelyä, ja ehkä juuri siksi se tuntuu Sienen kanssa niin hienolta. Parhaimmillaan siltä, että ei ole sinä ja minä, on vain me.

No. Näytölle oli se hetsaus tilattu ja sittenhän ryvin siellä suossa oikein kunnolla. Oikeaan käsivarteen tuli isot naarmut kun revin sen johonkin oksaan. Teki mieli laskea liina käsistä tai ainakin karjaista ukolle että ole nyt jo hiljaa kun mä kuolen tässä kyydissä :D, mutta purin hammasta ja totesin että nyt on roikuttava mukana, voi se kokeessakin mennä näytölle jostain kauheasta paikasta. Sienelle kannattaa olla hetsattuja näyttöjä aina tyyliin yhdessä ilmaisussa vähintään joka neljäs, tai kolmas treeni, niin se kantaa sitten aika kivasti ja vauhti pysyy kovana ilmankin. Sienelle vetäminen on vaan jotenkin niin sellainen asia, mitä kiltit koirat ei tee, ja se kokee sen rangaistuksena kun roikun perässä ja hidastan sen menoa, niin sitä asennetta joutuu ylläpitämään tällä tavalla.

Sitten tuli taas tyhjiä, osa oli aika piikkipistoja ja osaan teki ihan kivat laatikot. Yritin pistottaa koiran menemisten mukaan, se on edelleen tosi vaikeaa. Joskus pitäisi tehdä ihan sellainen treeni, että keskilinjalla olisi yksi katsomassa mun ja koiran toimia ja hän merkkaisi yhdellä värillä ne kohdat mistä lähetän ja toisella ne mistä koira on tullut. Näkisi ainakin tosi rehellisesti kuinka ohjaaja sekoilee ja tekee parhaansa sabotoidakseen koiran suorituksen :p Miten voi olla niin vaikeaa painaa mieleen mistä se just tuli, se vaan unohtuu aina siinä kun laittaa koiran toiselle puolelle ja kääntyy hetkeksi eri suuntaan.

Takakulman hetsaukset oli kiva lopetus, koira lähti kummallekin hyvin ja siitä oli kiva saada sitten ääntä kirittämään menoa. :) Mulla on nyt vähän sellainen olo, että jos se ei ala sitä hookookakkosta tällä kaudella saamaan niin sitten en tiedä enää mitä edes treenaisin. Ehkä tätä lajia ei vaan ole sitten tarkoitettu meille, ja ehkä pitää lopettaa kokonaan ja vaihtaa taas vaikka metsäjälkeen. Oman seuran jälkikokeen talkoissa eilen tuli taas inspis sitäkin lajia kohtaan. Jälki on kuitenkin jotenkin tosi paljon yksinkertaisempaa kuin haku, ja Sienelle voisi tehdä sellaisia treenijälkiä missä olisi jäljen tekijä jäljen päässä palkkana, se olisi tuolle koiralle varmasti suuri motivaattori.

maanantai 18. heinäkuuta 2016

Mudiyhdistyksen leiri

Olen ollut useamman vuoden täysin telakalla harrastavien mudien piireistä, oikeastaan siitä saakka, kun töppönen valioitui jäljeltä ja "eläköityi" (2014). SUMUn leirillä en ole ollut koskaan lukuun ottamatta sitä mudi- ja holskuleiriä jonka itse järjestin Kiteellä, vuosi taisi olla 2012. Tänä vuonna oli tarjolla yhdistetty haku- ja peltojälkileiri, ja kun sattui vielä, että sain Sienen hoitoon, mehän lähdettiin pönen kanssa kahdestaan jäljestämään. Matkaa oli pienet 300km mutta edes vanha autoni ei lahonnut matkalle, vaan vei meidät kiltisti sinne ja takaisin :)

Siellä niitä on, mudeja pellossa!

Jälkikouluttajan auto sen sijaan oli hajonnut eikä hän päässyt paikalle, joten yksi leiriläinen sitten joutui vaihtamaan koulutettavasta itse kouluttajaksi. Mudeja oli hänen koiriensa lisäksi lauantaina 6, sunnuntaina 5. Perjantaina osa kävi jo vähän aloittelemassa jälkihommia. Me ei, saavuttiin 19 jälkeen ja satoi kuin saavista kaatamalla, joten ekan illan saavutus oli roudata kamat ja koira sisälle.

Pullervo oli kotia vailla

Lauantaina oli tosi hieno, jopa hieman liian kuuma, sää. Aloitettiin tekemällä sellainen "mitä tekisit itse nyt" -jälki lyhyehkönä versiona. Tein pönelle 300 askelta niin, että jälki oli U:n muotoinen, pitkät sivut 125 ja lyhyt 50 askelta. Esine lyhyen sivun keskellä ja lopussa, esineiden jälkeen seuraavissa askeleissa purkit. Ruokaa enemmän kuin olisin itse laittanut (käskettiin laittaa paljon, kerta vauhti on ongelma), sekä suoralla että molemmat kulmat namitettu, myös paalulla ruokaa. Jälki taisi vanhentua reilun tunnin. Pöne ajoi ihan suht tyypilliseen tapaansa, paikoin olisi voinut olla hieman intensiivisempi ja keskittyä vielä enemmän (nosti pari kertaa päätä mikä siis on virhe), esineet ihan ok. Alkuun se veti kuin hullu, mutta kouluttajan ohjeilla annoin sille vaan löysää silti ja koira vastasi siihen toivotusti, kiihdytti vain vähän minkä jälkeen vauhti tasaantui. Jotkut kuulemma lähtee sitten oikeasti juoksemaan, jolloin on iso ongelma, mutta koska pöne lakkaa rynnimästä hyvin pian kun sen ei tartte enää vetää vastaan, sen saa kyllä löysille liinoille. Mun pitää nyt treeneissä pitkillä suorilla harjoitella tuota löysäämistä. Alkuun siellä kannattaa olla paljon ruokaa jarruttamassa koiraa, mutta kun tulee lisää rutiinia, sitä pitää toki vähentää. Tällaisella suorituksella se olisi kuulemma vielä saanut kokeesta sen 70p.

Paalulle roikotus
"Jälki!"

Peltojäljellä ohjaajan tulee näyttää että hyväksyy koiran ilmaiseman esineen, eli nostaa se ilmaan

Yleisöä

Jälkiesineitä

Toinen jälki oli vieraan tekemä arviolta reilu 400 askelta. Tavoitteena oli "flow" suorilla. Kaksi lyhyttä suoraa ja kaksi pitkää suoraa, kolme kulmaa, kolme esinettä jälleen samalla tavalla että palkat on valmiiksi esineen jälkeen (=palkan suunta, suoristanut koiraa kovasti), ruokaa myös suht paljon. Vanheni taas reilun tunnin. Pöne ajoi aika täydellisen harmonisen jäljen, tälläisella suorituksella olisi tullut yli 90p. No, ei tartte kun häivyttää ne ruuat enää :P ... no ei mutta oikeasti se oli hieno, keskittyi tosi paljon paremmin kuin aamun jäljellä, osoittaa suurta halua jäljestää, on intensiivinen ja voimakas (toki mudi on aina sen +-15kg, eli voimakas mudi ei näytä samalta kuin voimakas 40kg sakemanni, tätä ei kuulemma kaikki tuomarit sitten ymmärrä) ja se myös nimenomaan aktiivisesti jäljestää, ei vain etsi ruokaa. Huippu pöne! Siinä sitten harmiteltiin taas porukalla sitä selkää, pönellä oli käyttöominaisuuksineen jalostukseen annettavaa, mutta minkäs teet. Hää itse heti perjantaina näki ekan mudin ja tiesi olevansa kaltaistensa joukossa, ja joka jäljen päätteeksi söi kissanruuat mutta leikkiä ei voinut, koska oli kiire naisiin. Hää vaan niin kovasti olisi tahtonut isäksi justnytheti!

Lauantai-illan valoilmiö
Iltapöne
Masentavaa

Sunnuntaina satoi, ei niin kovaa kun perjantaina, mutta ihan riittävästi silti. Päivää kohti mennessä se onneksi lakkasi. Tehtiin vain yksi kierros. Pönen eilisestä ei jäänyt mitään parannettavaa, joten otettiin sille teemaksi harhat. Jälki oli taas vieraan tekemä ja varmaan suht saman pituinen, sen 300-400 askelta. Jälki oli "portaan" muotoinen, lopussa pitkä suora mihin tuli 4 harhaa, sitten vielä kulma ja loppusuora ennen vikaa esinettä. Joka toisen harhan jälkeen oli esine ja joka toisen jälkeen ruokaa, eli esineitä yhteensä 3, kulmia 5. Jälki vanheni 3h ja harhat oli tunnin ikäisiä, kun lähdettiin ajamaan. Ruokaa oli taas jonkun verran, harhojen kohdat kuitenkin täysin tyhjät, ei ole mitään mieltä houkutella koiraa ruualla niiden ohi, eihän se silloin edes huomaa niitä, eikä opi mitään.

Koira oli selvästi jo väsynyt eikä enää parhaassa terässä, mikä näkyi lähinnä keskittymisessä, eikä se tunteen palo ollut muutenkaan ihan sellaista kuin eilen vielä oli ollut. Ilmaisut oli hyvät, mutta kaksi keskellä ollutta kulmaa meni vähän pitkäksi vaikka niissä oli ruokaakin. Kolmeen ekaan harhaan ei reagoinut yhtään mitenkään. Sitten oli esine, ja siitä lähdettäessä joku vanha traktorin ura tms ja aikamoinen ruohotuppo siinä minne jälki meni. Koira joutui etsimään seuraavaa askelta, ja sitä etsiessään se rekisteröi harhan, joka sattui olemaan juuri siinä samassa "risteyksessä". Yritti sinnekin, mutta en antanut yhtään liinaa, niin en tiedä kuinka pitkälle olisi mennyt. Musta se näytti enemmän siltä, että tempoo joka suuntaan etsiessään sitä seuraavaa askelta eikä olisi mennyt harhaa kovin pitkälle, mutta harmi kun en älynnyt katsoa mitä tapahtuu. Toisaalta oli puhetta, että paras keino kouluttaa harhat on juurikin mitään sanomatta vaan olla päästämättä koiraa yhtään etenemään sinne.

Kouluttajan mielestä pöne kaipaa vain hieman lisää rutiinia ja sitten ei muuta kuin kokeeseen. Mudeilla pitäisi olla syksyllä FH-rotumestikset, niin kai se on sinne sitten mentävä kokeilemaan, olkoon ne miten kaukana tahansa. Täällä suunnalla on aika vähän noita kokeita meinaan tarjolla.

Hienoin pöne

Sitten vielä vähän teoriaa:

-treenatessa aina joku teema, esim. tyhjältä paalulta lähtö - 15 askelta - esine (tai pelkkä kasa ruokaa, jotta ilmaisun kanssa ei voi tulla virheitä), kulmat, esineet. Ei kouluteta montaa asiaa kerrallaan, ja jos esim. harjoitellaan kulmia ja mahdollisesti joudutaan puuttumaan koiran tekemisiin, ei tartte välttämättä laittaa yhtään ainoaa esinettä, jotta kulmilta tullut paine ei valu esineille ja huononna esineilmaisua. Tai jos treenaa esineitä, jälki voi olla pelkkä suora, jolloin ei voi tehdä virheitä kulmissa

-toimiva tapa nenän alhaalla pitämiseen on ollut tehdä kaksi suoraa jälkeä (vierekkäin, koira käy välillä autossa siis), joista toisella on tosi vähän tai ei ollenkaan ruokaa, ja toisella on tosi paljon ruokaa. Töppösellä näkyy kanssa hyvin se, että jos koiralla on ollut paljon ruokaa, se kantaa jokusen treenin. Kokeeseen mennessä on siis tiedettävä millaisella "rytmillä" oman koiran kanssa kannattaa treenata, esim. ennen koetta voi olla viimeisenä pari hyvin paljon ruokaa sisältänyttä jälkeä -> koira ajaa syvällä nenällä kokeessakin koska uskoo että täälläkin alkaa juuri ruokasuora.

-alussa voi hyvin tehdä kaksi suoraa jälkeä (30-100 askelta) peräkkäin. Merkkaa ekan lopun kukkakepillä ja laittaa siihen parikymmentä askelta tyhjää, sitten uusi paalu ja toinen jälki alkaa siitä. Tällöin koira saa välillä pitää tauon, leikkiä lelulla tms, ja heti perään toinen treeni -> oppiminen tehostuu verrattuna siihen että tekee vain yhden. Eikä ole niin vaivalloista kuin viedä koira välillä autoon ja ajaa toinen jälki eri kohdassa.

-pellolta ei koskaan saa lähteä paineessa tai pahalla mielellä! Jäljelle kannattaa aina loppuun laittaa helppo suora, jossa voi olla paljon ruokaa, jotta koira kerkiää palautua jo siinä, jos ollut vaikeaa matkalla. Lisäksi loppupalkkaa pitää miettiä: koiralla ei saisi olla liian kiire loppupalkalle (hutiloi matkalla, ei ilmaise esineitä kunnolla koska loppu arvokkaampi jne lieveilmiöt), mutta sillä pitää kuitenkin olla kantava motivaatio jotta se jaksaa ja haluaa taistella jäljen loppuun saakka. Lelun käyttö hyvä myös paineen kannalta, koira saa siis purkaa itsensä siihen. Seurailtava että tasapaino säilyy.

-peltojälki ei ole koiran luontainen tyyli jäljestää, se on tottelevaisuutta. Jos koira jäljestäisi luonnossa niin, se kuolisi nälkään, koska ei saisi saalista ikinä niin hitaalla tekniikalla kiinni. Tämän takia pelkkä jäljestäminen on koiralle kuormittavaa, ei-luontaista toimintaa, jossa sen täytyy toimia eri tavalla kuin se itse toimisi jos saisi vapaasti valita. Painetta siis tahtoo kertyä vaikka ohjaajan rooli olisi täysin neutraali, eikä koiraa mitenkään kuritettaisi. Toisaalta pieni paine luo sen näyttävyyden ja intensiivisyyden mitä lajissa arvostetaan.

-paalulla ensin vähän ennen ilmoittautuminen tuomarille, sitten mennään koira hallinnassa ("seuraa" tai "tässä" riittää) paalulle ja koiran tulee pelkällä sanallisella käskyllä lähteä paalulta jäljestämään. Ei käsimerkkejä eikä valjaista roikottamista. Kokeiltiin vikalla jäljellä eikä ollut ongelmaa, mutta vaihdetaan silti rutiini nyt oikeaksi.


 


***

(Jotain muuta kuin pelkkiä näyttelyitä) harrastavat mudi-ihmiset on sitten kivoja. Ei ole väliä mistä kennelistä koirasi on kotoisin, kyllä innostunut uusi harrastaja otetaan avoimesti mukaan porukkaan ja häntä jaksetaan neuvoa. On varmasti suuri merkitys, millaisia ihmisiä SUMUun alun perin sattui, joten suuri kiitos heille hyvän yhteishengen luomisesta ja ylläpitämisestä :) Porukka on ystävällistä, kannustavaa ja sopivan rentoa.

Lisäksi vielä toinen pointti: mä en jaksa enää yhtään sellaisia tavan pk-leirejä, missä ryypätään ja riehutaan yöt läpeensä niin, että kukaan muukaan ei saa nukuttua siinä mölyssä. Ei mua kiinnosta, jos joku haluaa muutaman ottaa, mutta itse en maksa 120e + aja 300km/suunta päästäkseni katsomaan toisten dokaamista ja sitä aamujen käynnistymisen vaikeutta. Mä haluan kouluttaa koiraa ja jutella ihmisten kanssa, ja koska olen perusluonteeltani varsin epäsosiaalinen introvertti ja tällaiset viikonloput on siksi rankkoja, tulen hulluksi jos en saa yöllä nukuttua! Mudiharrastajat on kiltein porukka mitä olen vuosiin missään leireillä nähnyt (jos ei lasketa kavereiden kanssa pidettyjä omia leirejä, silloin tietenkin samanhenkiset ihmiset lyöttäytyy yhteen eikä mitään dokaamisongelmaa todellakaan ole). Oikeastaan mudiharrastajat on sellaisia joiden kanssa haluan jatkossakin viettää aikaa, niin sehän on samalla yksi loistava syy päättää seuraavan pennun rotu ;) Parin vuoden kuluttua voisin tilata yhden tuollaisen Pullervon kaltaisen pikku pirulaisen!





torstai 14. heinäkuuta 2016

Ei jeesus

Tänään hakutreenit. Tehtiin 9 piston rata, ja tarkoituksella tosi leveät välit sen kummemmin niitä kuitenkaan mittaamatta. Meidän viime syksyn koe oli samassa maastossa, ja meidän rata alkoi vähän myöhemmin kuin koerata, ja yhdeksäs pisto tuli varsin lähelle 300m radan päätepistettä. Siispä meidän rata oli nyt varmaan jotain vähän vajaa 250m.

Sienelle kolme maalimiestä niin, etten tiennyt missä ovat. Irtorullat, eka palkaton, muilla palkat näytöltä. Kiintorulla oli kaulassa normaalisa on-asennossa. Sää oli hyvin seisova, tuuleton ja suht raskas, joka koira joutui tarkentamaan pitkään ennen kuin sai hajun ukosta, ja moni tartti laittaa suoralle pistolle uudelleen kun ekalla ei löytynyt, vaikka varsin lähellä kävi. Mun pitäisi edelleen enemmän osata ottaa sää huomioon...

Sieni teki ensin oikealle tyhjän, lähti vähän huonosti vinoon ja meinasin korjata, mutta koira korjasi itse niin hyväksyin. Vasemmalle lähti paljon reippaammin luotisuoraan ja nosti ukon. Palkattomuus ei koiraa haitannut, vähän se oli sitä mieltä että tarttis kyllä tulla evästä ja hallintaan otto ei ollut mikään kovin kaunis tapahtuma, mutta pääasia että ei missään nimessä ainakaan lässähtänyt. 

Sitten siihen tuli pari tyhjää, vetelin tarkoituksella aika haipakkaa keskilinjalla, kun tän treenin pointti oli ne harvat pistot. Koira teki pääosin ihan ok pistoja sikäli kun peitteisessä maastossa näin. Oltiin jo aika pitkällä ja aloin siinä miettiä, että nyt voisi ruveta hermostumaan kun ei löydy, mutta en rupea, koska ne voi hyvin olla takakulmissa molemmat.

Koira oli oikealla jossain 7. piston kohdilla, kun se viipyi tosi pitkään ja kuvittelin sen tarkentavan. Sitten kuului hau, ja muutama muukin hau. Keskilinjalla joku kysyi, että onko tuo Sieni. Kyllä se oli, vaikka sävy oli aika outo, vähän niin kuin komentaisi jotakin mutta ei ihan sellainen kuitenkaan. Mitä ihmettä siellä tapahtuu?! Maltoin mieleni enkä tehnyt mitään, ja lopulta koira tuli hämmentyneen oloisena tyhjin suin pois. Tässä vaiheessa oli pakko kysyä keskilinjalta että onko siellä ukko. Ei ollut, ysillä on, mutta emme nähneet kuinka lähellä koira oli käynyt. Radioyhteys ysiin, hän ei ollut nähnyt koiraa, mutta oli kuullut haukkumisen kanssa. Pyynnöstäni ysi sitten huhuili piilostaan, että onko siellä joku. En kyllä usko, että koira haukkuisi marjastajalle. Joko se olisi ilmaissut kiintorullalla, tai sitten jos marjastaja esim. seisoisi ja hätistäisi koiraa pois, Sieni ei taatusti alkaisi haukkua vastaukseksi vaan luikkisi surkeana pois. Ja kai nyt jokainen normaalijärkinen ihminen olisi vastannut kun kysytään, että onko siellä joku.

Siinä sitä sitten piti keksiä jotain, niin kysyin onko toisessa takakulmassa joku. Ei ollut, se oli jäänyt noin kutospiston kohdalle, olin siinä kohtaa juuri marssinut aika haipakkaa pitkin keskilinjaa. Joo ei sovi meille näin pitkät välit, ainakaan näin vellovassa säässä, koira ei vain ollut saanut hajua. Oli käynyt edellisellä pistolla n. 20m päässä ukosta, hän oli nähnyt koiran. No, laitoin sitten uudestaan sinne takakulmaan, ja koira ei ollenkaan halunnut lähteä! On se joskus heittäytynyt sellaiseksi siksikin, kun ei vaan huvita, tai omasta mielestään se on käynyt jo ja on kuuma ja kaikkea. Läähätti se nytkin varsin voimakkaasti, mutta silti se oli jotenkin tosi kummallisen oloinen. Menin sitten vaan vähän lähemmäs lähettämään uudestaan, meinasi siinä vähän alkaa hermoa kiristää että mitä ihmettä tämä nyt on. Sitten tuli irtorulla ja näytölle mentiin reippaasti. Siellä koiraa palkatessa ukko kertoi, että koira oli tullessaan pysähtynyt parin metrin päähän tuijottamaan häntä ja seissyt siinä hetken ennen kuin tuli loppuun asti ja otti rullan. WTF? Se ei ole tehnyt niin ikinä, sillä ei koskaan edes missään murkkuiässä ollut mitään tollasia "apua onkse hirviö vai ihminen" -hetkiä!

No, sitten loppupalaverissa keskilinjalla sain kuulla, että toisessa ryhmässä oli taannoin samassa paikassa hakutreenien vuoroa odotellessa nähty mäyrä alle 10m päässä. Se oli kävellyt siihen paikallaan seisovaa koirakkoa kohti ihan muina mäyrinä eikä pelännyt lainkaan. Jotain sellaista sen on täytynyt olla nytkin, sen takia koira ei halunnut mennä uudestaan ja sen takia se oli toljottanut sitä ukkoa, että ootko sä nyt se ihme otus vai ihminen. Luulen, että Sienelle tollanen tilanne on ristiriitoja täynnä, se tietää että mitään ei jahdata mutta mieli tekisi kuitenkin. Lisäksi mäyrä varmaan käyttäytyy jotenkin kummallisesti, minkä takia koira oli ruvennut haukkumaan sille, se haukku oli juuri sellaista vähän epävarmaa. Ja koska Sieni päätti poistua paikalta, se ei halunnut mennä sinne enää uudestaan, sekin on sille hyvin tyypillistä väistää tilannetta jota se ei ymmärrä. Onneksi siellä oli ukko, jotta sain koiran saateltua sinne ja se sai palkkansa! Parempi niin kuin jos se olisi ollut tyhjä ja ukko toisella puolella.

Mutta, eh, kaikkea sitä todella voi tapahtua. Positiivista on se, että ainakaan koira ei koskenut kertaakaan kiintorullaan koko treenin aikana. Edes mäyrällä. Jäin nimittäin ihan miettimään, että jos se olisi ratkaissut mäyrätilanteen tuomalla kiintorullan, olisko mun pitänyt hyväksyä se ilmaisu...? :p

 ***

Pönen kanssa on tehty peltojälkeä. Pöne lähtee huomenna mudien haku- ja peltojälkileirille ja piti saada vähän treeniä taas alle, jotta voin kertoa missä mennään. No, selitys on hyvin lyhyt: koiralla on edelleen kaikesta huolimatta jumalaton motivaatio, ei muuta. Mitään se ei osaa ja koko touhu on täysin kaoottista. Mielenkiinnolla siis menemme kuulemaan, miten kouluttaja muotoilee nätisti "unohda koko laji" ...

***

Otsikon mukaisesti mun koiraharrastus on tällä hetkellä jotenkin sellaisessa "ei jeesus" -tilassa. Mikään ei ole niin varmaa kuin se, että mikään ei ole varmaa. Silmät kiinni, kypärä päähän ja sitten niinku vaan mennään.

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Treeniviikonloppu

Perinteinen holskuporukan treeniviikonloppu pidettiin vaihteeksi meidän mökillä. Paikalle pääsi viime hetken perumisten takia vain kaksi koirakkoa minun lisäksi, mutta ei se mitään, saatiin silti ihan hyvin treenattua ja oli aivan huikean hauskaakin, kuten aina! Ohjelmistossa oli hakua, metsäjälkeä, vepeä ja rallya, lisäksi tietenkin hyvää ruokaa riittävästi :D !

Leirinavajaiskakku on tärkeä asia!

Perjantaina leiriydyttiin ja tehtiin suunnitelmia. Ehdittiin me myös treenata vähän: vepeä ja pihahommia (=tottis ym), pönelle rallyn edestä puolenvaihtoa ym. Pönen häiriönä oli toinen koira kevythäkissä pihalla ihan vieressä, mutta ei se siitä häiriintynyt, liekö edes huomannut. Sieni teki pari vientiä kuivalla maalla, yritettiin myös häiriköitä (houkutella kupilla) mutta ei mennyt lainkaan lankaan. Vedessä otettiin ensin ihan normaalit veneestä hyppy ja veneen haku. Sitten Sieni teki vielä veneestä veneeseen viennin joka meni tosi hienosti.




Lauantai alkoi haulla. Sienen eka kierros kuuden piston rata, kerrankin ihan oikeasti ylisyviä eli varmaan sen 60m ainakin radan alussa. Keskilinja teki mutkan 4. piston jälkeen ja se on niin hankala hahmottaa, että tallaus ei ehkä mennyt ihan samassa kulmassa. Kakkonen vasemmalla oli hakkuuaukion reunassa miestä korkeampi io kuivahtanut kasa niitä oksia ym puista karsittua tavaraa. Nelonen samalla puolella oli aukiolla siinä rajalla, mistä metsä alkoi, vielä aukion puolella. Kutonen oli metsässä aukion ratana. Oikealla puolella parittomat pistot alkoi kolmosen jälkeen vähän laskea pienen rinteen taakse. Sienellä oli kiintorulla kiristettynä kaulassa, kaikilla suorapalkat enkä mennyt hakemaan, vaan koira sai juosta. Ykköselle tuli kaksi lähetystä, kaarsi aluetta niin paljon eteenpäin että otin pois ja laitoin uudestaan. Vitoselle tuli kolme lähetystä, koira ei vain saanut hajua eikä uponnut kunnolla oikeaan kohtaan. Sää oli tosi painostava, raskas ja tuuleton. Juoksemisesta huolimatta koira ei lainkaan ollut hätäinen (jos en hae sitä, sillä jää helposti se juoksumoodi päälle ja saattaa liueta loppupään ukoilta kesken palkkauksen, koska kiire etsiä lisää), vaan oli ukoilla tosi rauhassa ja kauniisti. Noin muuten aivan mahtava vire ja kaikki vaan tuntui niin helpolta ja hyvältä. Siltä, että me tehdään yhteistyötä. Se ei mitään kiintorullan härkkimisiä miettinyt missään vaiheessa.


Mitä luksusta!

Sä oot niin hienoin.

Pöne sai kanssa tehdä etukulmat äänillä ("töppöneeeeeeeeen!") ja se oli hyvin mielissään. Edes risukasassa ollut kakkonen ei ollut lainkaan jännittävä pönestä.



Toinen kierros oli kaksi irtorullailmaisua vain n. 30m matkoilla. Kiintorulla kiristettynä kaulassa. Eka maalimies oli vaan kuusen alla piilossa. Koira tuli toiselta puolelta kuin missä irtorulla oli ollut, ja maalimies ei ollut kokemattomuuttaan tiennyt että rulla kannattaa sitten siirtää koiran puolelle, että se huomaa sen. Ukko oli vain aivan passiivinen kuten oli neuvottu, eikä edes katsonut koiraan. No Sienikin on joskus opetettu kiertämään ukot rullaa ottaessaan, mutta se on kyllä kadonnut ohjelmistosta. Koira ei siis nähnyt irtorullaa ja se alkoi sitten äheltää sitä kiintorullaa suuhunsa. Aikansa se sen kanssa taisteli ennen kuin jotenkin onnistui saamaan sen! Minä katsoin keskilinjalta ja mietin mitä tässä pitäisi tehdä, jos olisi ollut puhelimet, olisin varmaan sanonut siihen, että maalimies anna koiralle irtorulla. Nyt en viitsinyt ruveta huutamaan niin seurasin sitten vain koiran puuhia. Se toi kiintorullan mulle, joten keräsin pokkani ja laitoin koiran näytölle. Koirahan teki kaiken aivan oikein, ei ole sen vika, että mahdottomasta tuli mahdollinen - en vieläkään ymmärrä miten se saattoi saada sen rullan otettua suuhunsa, ihme kumileuka! :D

Toinen ukko oli tyhjän umpparin takana niin, että umppari oli jossain 20m syvällä ja ukko siitä vain joitakin metrejä taaempana. Koira kaarsi umpparin kohdalla selvästi ohi jotenkin vaikean näköisenä ja se näytti siis ihan siltä, että väistää piiloa. Ei olisi ihme sen mun taannoisen karjumisen jälkeen. Alkoi kovasti vippaamaan (vippaaminen = häntä heiluttaa koko koiraa) kun haistoi ukon umpparin takana. Irtorullan tuonti ja näytölle meno ok.



Käytiin syömässä ja sitten jälkihommia. Pöne ajoi jonkun vajaan 500m jäljen, joka oli kolme tuntia vanha. Kaksi keppiä, ihan lopussa jälki tuli hiekkatien yli ja vika keppi oli pari metriä sen jälkeen. Me oltiin ainakin ajettu pois ja takaisin siitä tieltä jäljen yli, luultavasti joku muukin oli kulkenut siinä kolmen tunnin muhimisen aikana. Pönellä olikin sitten tielle tullessa tosi vaikeaa, mutta sinnikkäästi se työsti ongelmaa ja lopulta ratkoi sen. On se vaan sellainen kaikkien alojen asiantuntija <3

Seuraavaksi vuorossa oli jälleen pihajuttuja ja vepeä. Kuivan maan hommista pöne taisi taas tehdä vähän rallya, lähinnä puolenvaihtoa edestä, peruutusta ja kukkaiskäännöksiä, varsinkin niitä mestariluokan uusia puolenvaihtokäännöksiä. Sieni kuivaharjoitteli vepen jonkun ylemmän luokan liikettä, missä koira hyppää veneestä ja ottaa sen saman veneen köydestä kyseisen veneen hinaukseensa vieden sen rantaan. Eka yritys meni nauramiseksi mutta sitten lamppu syttyi kyllä!

"Kyytiin"
"Istu"

"Köysi!"

Avustajan mielipide :D :D

Vedessä tehtiin avoimen luokan "vieraan esineen vienti". Sieni sai viedä lasten pelastusliivit ensin kuivalla maalla, ei ongelmaa. Sitten sen piti viedä ne laiturilta hypäten ja sekös vaikeaksi osoittautui! Koira ei voinut ponnistaa koska liivit oli tiellä. Siinä sitä tehtiin aika monta yritystä, ja muut jo sanoi että pitäisikö sitä jotenkin helpottaa. Mä tiesin, että se tietää mitä "vie!" tarkoittaa, ja koska se pystyy kantamaan niitä liivejä maalla, se nyt vaan saa luvan hypätä ja tehdä mitä pyydetään. Laitoin sen vaan aina uudestaan yrittämään. Kun älysin viedä koiran ihan laiturin reunalle niin, että sen ei tarttenut kävellä vaan se saattoi suoraan hypätä, se lähti. Vienti meni hyvin, ei se kesken kaiken enää sylje esinettä.


Tulossa!

Palkan kanssa maihin

Sitten tehtiin sellainen koe, että minä olin kumiveneessä lähempänä rantaa, koira ja soutaja isossa veneessä kauempana. Kutsuin koiran hyppäämään veneestä ja hakemaan mun veneen köyden, mistä sen piti viedä mut rantaan. Rannassa oleva avustaja vielä auttoi koiraa sinne, mun "rantaan" -käsky ei riitä. No ei siitä muutenkaan meinannut tulla muuta kuin naurua, mutta saatiin me se jotenkin lopulta onnistumaan :D Sitten vaihdettiin vielä osia oikeampaan asetelmaan: minä olin rannassa. Pikkuveneen soutajan täytyy näyttää köyttä koiralle aika selvästi niin sitten onnistui.


Mitähän tästä tulee :D

Tulee tulee!

Vaikeista hommista (veneen haku) saa parempaa palkkaa

Illalla saunaa, ruokaa ja juttelua yön pikkutunneille saakka. Sieni ja Sindi sai vähän aikaa juosta keskenään, ja Sieni oli meidän kanssa, tapansa mukaan, saunassa. Sitten laitettiin koirat nukkumaan ja ihan hyvin ne rauhoittuikin vaikka me vielä istuttiin ulkona.




Sunnuntaina taas ensin hakuilemaan. Sienelle neljä pistoa. Nyt otin vahingosta viisastuneena kiintorullan kokonaan pois. Teemana ne umpparit, kun tuntui, että nyt ehkä olisi joku ongelma mitä voisi ratkoa. Siispä ykkösellä tyhjä umppari n. 20 metrissä, ukko pari metriä sen takana. Kakkosella ukko umpparissa n. 40 metrissä. Kolmosella tyhjä laatikko 30 metrissä ja ukko 50m:ssä. Nelosella ei hämypiiloja ja vain ukko 50m:ssä. Kaikilla irtorullailmaisu.

No, ei väistänyt laatikoita, ei miettinyt mitään kiintorullan härkkimisiä, ei kerta kaikkiaan mitään ongelmaa missään kohdassa. Se pelitti kuin kone. Se oli tosi väsynyt, autosta haettaessa yleensä hyppii ja vinkuu kun on niin ihanaa kun on Sienen vuoro. Nyt ei jaksanut hyppiä, niin se kävi hetkeksi kierimään selälleen siihen keskelle hiekkatietä <3 Väsymyksestä huolimatta se teki ihan kivalla vauhdilla eikä ollut mitenkään yhtään nihkeä. Höh, mä en nyt todella tiedä onko meillä joku ongelma vai ei, ja pitääkö mun nyt jotenkin erikoisesti treenata vai ei. Löisin varmaan ensi treenissä sen kiintorullan jo normaalisti kaulaan (ottaisin toki silti vain suorapalkkaa ja irtorullia ainakin pari treeniä vielä), mutta jotenkin tuntuu että valeilmaisuongelma ei voi olla "näin vähällä" hoidettu?!

Pyörtykse pallo suussa?

Ei nyt sentään, mutta väsynyt ja onnellinen!

Toisen koiran vuorolla hiekkatieltä ajoi joku jumalattoman suuri mönkkäri, ja sillä oli joku hirvikoira tms vapaana. Koira kun huomasi meidät n. 30m syvällä metsässä, se lähti tulemaan kohti, jolloin meidän vuorossa ollut, juuri radalta pois tullut ja kytkettynä jo ollut koira alkoi haukkumaan sille. Tällöin mönkkärin kuski tajusi vissiin vasta että meilläkin on koira siellä, ja alkoi huutaa omallensa, joka ei korvaansa lotkauttanut, tuli vain kohti. Yksi meistä lähti juoksemaan sitä vastaan ja karjui "ei, pois", jolloin koira pysähtyi katsomaan hölmistyneenä. Tässä vaiheessa ihmeen hiljaa ollut pöne alkoi tietenkin myös huutaa kuin hyeena mun autosta, jolloin hirvikoira kääntyi vuorostaan katsomaan sinne. Mä jo ehdin ajatella, että pöne tulee varmaan kaltereista läpi, jos vieras koira menee tunkemaan naamansa mun autoon... sitten se ukko tajusi kaasuttaa sillä laitteellansa ja koira lähti hetken tuumimisen jälkeen sen perään. Mietittiin, että ne tulee varmaan jossain vaiheessa sitten takaisin, ja päätin että pönen ei tartte tehdä tänään mitään, en uskalla ottaa sitä autosta ulos. Se, että haun tekeminen olisi siitä kiva, painoi tosi paljon vähemmän kuin se, että jos sen vuorolla tulisi tollanen tilanne, koira olisi taas seuraavat x kuukautta tosi kiepeillä ohituksissa. Se palautuu noista todella huonosti.

Jälkeä teki vain yksi koira.

Mökillä vähän vielä pihajuttuja ja vepeä: Sieni teki ensin samanlaisen pelastusliivien laiturilta viennin kuin eilenkin. Annoin liivit suuhun, sanoin "vie" ja koira juoksi laiturin päähän, hyppäsi ja vei, aivan kuten olisi miljoona kertaa aiemmin vienyt. Vaikka eilen se vielä oli ihan varma, että ei pysty. Tällainen se juuri on <3 Kun sen saa ymmärtämään mitä halutaan, asia on sillä selvä. Se ei ole erityisen älykäs siinä mielessä, että se esim. yhdistelee tai ketjuttaa asioita paljon hitaammin kuin pöne, mutta sitten se on toisaalta aivan tosi luotettava ja kun se jotain oppii, se tekee sitä kuin juna.

Lopuksi vielä yhteishyppy, minä soudin, yksi piti koiria veneessä ja toinen oli rannassa kutsumassa. Sindi hyppäsi ensin ja Sieni perään. Siihen oli mukavaa lopettaa, tytöt sai jäädä sitten suoraan vielä rallaamaan pihaan ja vauhtiahan niillä riitti!





Oli aivan huikea viikonloppu, samanhenkisten ihmisten kanssa on niin kivaa treenata. Tämä intensiivinen setti tuli meille haun kannalta tosi hyvään saumaan, ja uskon että vepekin edistyi roppakaupalla! Pöneä meinasin aiemmin jättää kokonaan kotiin, mutta se ei sitten onnistunutkaan ja se oli otettava mukaan. Murehdin, että sillä on varmaan tosi raskasta katsella kun meidän pihassa on jotain vieraita koiria ja voisko ne niinku painua helvettiin, mutta ehei. Pöne oli varsin lunki ja sen mielestä oli lähinnä kivaa kun oli vieraiden narttujen pissoja nuuhkittavana... Sagan (7kk) kanssa sitä olisi voinut kokeilla, mutta totesin että pahimmassa tapauksessa pöne joko inhoaa sitä muuten vaan tai sitten sekoaa ja itkee ja haluaa vaan nylkyttää. Parhaassa tapauksessa pöne ei olisi lainkaan kiinnostunut, eihän se enää ole vuosiin vieraiden aikuisten koirien kanssa leikkinyt. Ei sitten oikein tuntunut järkevältä. Jos pöne menisi nylkytysmoodiin, se sitten piippaisi koko viikonlopun. Sindi sai leikkiä Sienen kanssa, se on niin raju että pönen selkä ei ehkä olisi tykännyt hyvää, ja toisaalta Sindi olisi varmasti räjähtänyt jos pöne olisi mennyt nylkyttämään sitä, jolloin pöne olisi räjähtänyt takaisin ja se siitä kivasta leikkimisestä. Pöne sai aika vähän tehdä mitään muihin verrattuna, mutta ihan onnelliselta se vaikutti ja piti molempina aamuina pyyhkärit mun mahalla <3 Se on onnellisen pönen merkki se.