Oikeus ja velvollisuus

Miksi me koulutamme koiria?

Koska niiden täytyy oppia meidän yhteiskunnassa meidän määrittelemille "hyville tavoille"? Koska kouluttaminen auttaa koiraa sopeutumaan niihin olosuhteisiin, joissa se arkensa viettää? Se on varmasti ihan totta. Tarkoitan siis esimerkiksi jos meillä on koira, joka stressaa koiraohituksia tai vieraita ihmisiä, ja se nyt sattuu asumaan paikassa, jossa näitä ei voi välttää. On koirankin edun mukaista yrittää siedättää sitä niihin, jotta se stressaisi vähemmän. Tietenkin voidaan myös puhua siitä, olisiko koiran edun mukaista eniten oikeasti muuttaa jonnekin muualle, joko nykyisen perheensä kanssa tai uuteen kotiin (tai jossain tapauksissa jopa taivaan kotiin).

Mutta entä harrastukset? Miksi harrastat? Miksi koulutat koiraasi juuri sen lajien sääntöjen mukaan? Koira ei taatusti ymmärrä tuon taivaallista sääntökirjasta. Ihmiset harrastaa, koska ne haluaa, ja hyvin monelle se koira kuitenkin jossain määrin on harrastusväline. Varsinkin kun tavotteet alkaa nousta, on kiire valmistautua johonkin kokeeseen, saada valmista. "Pitäähän sen tietää, että noin ei saa tehdä". Että seuruussa ei vilkuilla minnekään, että ruutuun mennään keskelle eikä reunaan, että hyppynoudossa paluuhyppyä ei jätetä väliin vaikka kapula menisi kuinka vinoon, että tunnarissa ei nostella vääriä, että kaukoissa noustaan ekalla käskyllä eikä vajota ajatuksiinsa, että agilityhypyn ali ei mennä, että lähdössä ei liikuta, että esineruudussa ei pissitä eikä heitellä saati vaihdeta esinettä, että haussa maalimiestä ei härkitä, että jäljellä kepit ilmaistaan maahan menemällä eikä oteta niitä suuhun. Suurin osa näistä on asioita, joista esim. minä aikoinaan olen rankonut mudia, koska kyllähän sen pitäisi jo osata ja hittoako se nyt tekee! Olen hyvin varma, että todellisuudessa koirani ei vain silloin, niissä olosuhteissa, ole osannut sääntökirjan ja minun ajatukseni mukaista suoritusta ja että on ollut hyvin epäreilua suuttua sille siitä, että se tekee väärin yrittäessään toteuttaa toivettani. Miten niin sen "pitää tietää" yhtään mitään jostain ihmisten keksimästä lajista jota minä kaikessa suuruudessani haluan sillä sen kanssa harrastaa?

Piirrä koira -haaste. Närkästymisasteikko jälleen punaisellaan.

En kuollaksenikaan muista, mistä luin viimeisimmän jutun rangaistuksien käytöstä. Pointti oli joka tapauksessa se, että kuvitellaan että sinun joka et ymmärrä tietokoneista mitään, pitäisi saada tehtyä joku juttu koneella. Asentaa vaikka joku ohjelma (vähän vaikeampi kuin sellainen, missä painetaan vaan "hyväksy" ja loput tapahtuu itsestään). Painella esimerkiksi tiettyjä nappuloita vähän kuin laittaisit jotain 10-numeroista koodia ja avata oikeat valikot oikeassa järjestyksessä. Joka kerta, kun teet väärin, tietokone rääkäisee "EI!". Jos teet pari kertaa peräkkäin virheen, kone saattaa myös alkaa menettää hermonsa ja antaa väärään nappulaan osuvaan sormeesi hieman sähköä. Mitään ohjeita ei ole olemassakaan ja ohjelma ei kerro mitä seuraavaksi pitäisi tehdä, se vaan piippaa kun teet väärin. Kauanko jaksat yrittää arvailla? Tuntuuko kivalta yrittää tyhjästä keksiä mitähän se typerä ohjelma haluaa painettavan? Monennenko "EI!"n jälkeen karjaiset ääneen itsekin, että no voi ny vittu ja läimäytät näppistä?

Toivottavasti meidän koirista ei kovin usein tunnu tuolta meidän treeneissä. Tätä soisi jokaisen ihan oikeasti miettivän. Jos koira ei tee jotain, syitä on tasan kaksi: a) se ei osaa (vaikka se osaisi kotona, lenkillä ja eilen olisi osannut täälläkin, se ei kuitenkaan ole kone, ja varsinkin uutta asiaa opetellessa koiran osaamisen taso nyt vaan elää hetken mukaan ja se pitää ymmärtää) ja b) se ei halua. Kumpaankaan kohtaan ei auta tippaakaan se, että rangaistaan. Palkatta jättäminen on minun nähdäkseni onneksi aika hyvin käytössä, mutta eri lajeissa on paljon liikkeitä tai liikkeen osia, joissa on iso riski, että väärin tekeminen on (ohjaajalta tulevalta) palkatta jäämisestä huolimatta palkitsevaa. Tällöin ohjaajat alkaa nopeasti kokea painetta rangaista koiraa, koska se ei voi toistaa sitä mitä juuri teki. Koska sen pitää tietää, että "niin ei saa tehdä". Jos "väärin" tekeminen on koirasta yhtä palkitsevaa kuin "oikein" tekeminen, eikö silloin kyse ole enemmänkin siitä, että ohjaajalla ei ole riittävän hyviä vahvisteita hallussaan? Miten siitä saadaan koiran syy ja oikeus sen rankaisemiseen?

Sienen versio: kuolat naamalla ja lattiassa ja ahdistus ruualla leikkimisestä.

Useimpien ihmisten mielestä heidän koiransa varmasti nauttii treenaamisesta, ja niin sen kuuluu tietysti ollakin. Koira tulee treeneihin iloisena ja hyväntuulisena, jopa malttamattomana, ja se ei ehkä mahdollisesti lopuksi haluaisi vielä autoon, vaan yrittää kaikin tavoin vihjata, voitaisiinko jatkaa. Kun sen vuoro alkaa, kentän laidalla se heittää volttia ja tarjoaa osaamiaan asioita sinulle "joko, joko, pliis!". Koira nauttii treenaamisesta, ajattelemme. Kokonaisuutena varmasti kyllä, mutta nyt valitettavasti aion rikkoa kuplan: onhan paljon ihmisiäkin, jotka elää väkivaltaisessa parisuhteessa. Lyöntien välissä se kumppani on "todella rakastava" ja "mitä ihanin", ja jos väkivalta alkaa vaivihkaa ja voimistuu laadullisesti tai määrällisesti, siihen helposti vaan jollain tapaa turtuu vuosien varrella. Ulkopuolisen on helppo sanoa, että se on sairasta ja oman edun mukaista olisi erota välittömästi, mutta itse siihen kuoppaan vajonneena alkaa epäillä kaikkea ja koko maailmankuva hämärtyy. En tietenkään suoraan vertaa koiran kouluttamista parisuhdeväkivaltaan. Koirat ei ole ihmisiä ja niillä ei esim. ole mahdollisuutta "erota" ja vaan lähteä pois. Mutta normaalia ihanaa arkea ja sitten aina joskus ja jouluna turpiin treenien nimissä? Miksi me koulutetaan niitä koiria? Mikä harrastustavoite oikeuttaa siihen ensimmäiseenkään lyöntiin?

Olen miettinyt näitä asioita paljon. Tiedän, että en ole itsekään mikään pyhimys, ja olen varsinkin töppöstä rankonut aivan tarpeettoman kovaa, ja joskus myös kaikista epäreiluimmin eli niin, että se ei ole ollut millään lailla asiallista ja kontrolloitua, vaan omien hermojen menetyksen seuraus. Nykyään kiinnitän tällaisiin ihan hirveästi huomiota ja silmiä särkee monessa paikassa. En todellakaan ala jeesustelemaan kellekään tai mene pätemään, mua hyvin vähän kiinnostaa puuttua toisten asioihin ylipäänsä. Mutta koirat on ihmeellisiä ja jotenkin näen tässä sellaisen kehän. Halutaan koiria, jotka "kestää koulutusta". Pennusta pitäen ne tunneoppii suht korkeaan vireeseen, ja silloin kun ne sitten on "pallopallopallo" niin ne myös kestää rankomista. Asiatontakin, mikä heti antaa ohjaajalle mahdollisuuden olla tosi paljon epätarkempi eikä koira lässähdä vaikka se ei tajunnut lainkaan mistä palaute tuli. Ja koska se ei ehkä tosiaan ollut moksiskaan, ohjaaja katsoo sekä tarpeelliseksi että oikeutetuksi puuttua ensi kerralla vähän kovemmin, jotta se "menee perille". Jos koira ei kestä tällaista käsittelyä, se on huono koira.

Eniten ahdistaa se asenne, että jos koira ei keskity täysillä, pöllöilee jotain omiaan, ottaa häiriötä ympäristöstä ja vilkuilee mieluummin sinne tms, niin sille ärjäistään että nyt perkele herätys. Vaaditaan siltä yhteistyötä vaikka se oikeasti sillä hetkellä mieluummin itse valitsisi jonkin muun toiminnon, koska kokee sen syystä tai toisesta kannattavammaksi. Ja se on taas ihan ihmisen ongelma jos vahvisteet ei ole hallussa. Sitä kai usein perustellaan vanhalla johtajuusteorialla, että ihmisellä on oikeus vaatia ja koiran pitää totella. Mutta koirat ei tiettävästi muodosta laumaa eri lajien edustajien kanssa, ja ei mun koirilla edes keskinäisessä kahden koiran laumassa näytä olevan mitään mielivaltaisia oikeuksia vaatia toiselta yhtään mitään nappaamalla sitä villoista. Jos sänky on varattu, niin kyllä sinne voi mennä lähelle kärkkymään, yrittää huijata toisen pois tai ujuttautua viereen vaikka toinen ei haluaisi. Mutta en ole koskaan nähnyt että kumpikaan nappaista toista "nyt häivy, mä tuun tähän!". Ihmisten kuitenkin usein neuvotaan nappaamaan koira niskaperseotteella lattialle jos se ei muuten väistä pois alta tullessasi sohvalle. Totta kai sitä ehdollistumista tapahtuu niinkin, että koira ei oikein keskity -> siltä vaaditaan -> sen tehdessä oikein se palkataan. Se oppi siitäkin ja lopulta kaikilla oli hyvä mieli. Mutta pyhittääkö tarkoitus keinot? Miten suuria rangaistuksia on ok käyttää jos lopputulos on kuitenkin hyvä mieli? Haittaako jos kumppanisi lyö sinua vain kerran kun olosuhteet oli vaan niin karmeat, itsehillintä petti ja hän on hyvin pahoillaan heti jälkeen päin?

Iitu lupasi hakea mut pois kun mua rääkätään täällä jollain ihme namipiirroksilla. Pakkasin valmiiksi.

PS.Ei, mua ei ole koskaan hakattu. Se oli ihan vain esimerkki mikä nyt ekana tuli mieleen.