Alla Tanjan Sienen nykytilanteeseen nopeasti kyhäämä havainnollistava kuva ruudusta. Jos kaiken yrittäisi kirjoittaa, siis "näin koulutat ruudun operantisti" ja sitten poikkeus ja poikkeuksen poikkeus ja mitä sitten teen jos käykin niin ja näin, teos olisi satoja sivuja, joten korostan että tämä on hyvin suppea tiivistelmä ja nämä on vain esimerkkejä mun ja Sienen nykyiseen ruudun osaamiseen suhteutettuna. Toivon että kuvaa ei jaeta asiayhteydestä irroitettuna, vaan linkitä koko postaus jos siltä tuntuu, kiitos! Mulle tämä kuitenkin avasi tätä asiaa yhä selkeämmäksi, joten uskon, että tästä on iloa muillekin, ja pyysin luvan käyttää kuvaa blogissani.
Kerrataanko? Käytöksen aikaansaamiseen ajatellaan kolme vaihtoehtoa: sheippaaminen (aloitetaan että koira katsoo ruutua jne), poimiminen (odotetaan että koira vahingossa menee kohti ruutua tms) ja kohteet (tässä lähinnä kosketusalusta, vaaputin (telineessä oleva kosketuskeppi)). Alkuyleistäminen tehdään kolmessa helpossa paikassa, esim. makkari, olohuone ja takapiha, vain ettei koira vahingossa kuvittele, että esim. pakastimen sijainti on oleellinen asia. Sitten liitetään vihje. Tässä ideologiassa se tulee näin aikaisin, vaikka käytös ei ole läheskään valmis, ja osa operantista porukasta ehdottomasti onkin eri mieltä ja nimeää käytöksen vasta kun se on valmis. Kysyin Tanjalta syytä aikaiselle vihjeen otolle ja perustelu oli se, että koira hyvin luultavasti ottaa joka tapauksessa vihjeeksi jonkin asian, ja jos siihen ei laiteta heti alussa sanallista vihjettä, sen laittaminen myöhemmin on tosi paljon vaikeampaa, kun koiralla on jo valittuna joku elevihje, sijainti tms. Sitäkään ei kannata liikaa pelätä, että vihjeen ottamisen jälkeen käytöstä ei pystyisi enää muokkaamaan. Kaikkea voi muokata läpi koiran elämän, ja useat tokoliikkeet vaatii jatkuvaa ylläpitoa siksi että ne muokkautuu "itsestään". Esim. luoksetulokäsky on vielä alokasluokan koiralla tarkoittanut että tule kovaa ja vauhti usein pysyy aika vähällä työllä itsestään, mutta stoppien treenaamisen myötä ylemmissä luokissa vauhti usein itsestään hidastuu ja/tai tulee ennakointia ja "tule"-käskyn sanomaa "tule kovaa ja tasaista vauhtia" pitää erikseen ylläpitää. Mikään asia ei siis oikeastaan koskaan ole "valmis" ja "pysyvä" vaikka haluaisimmekin, vaan kaikki muokkautuu koko koiran elämän ajan, joten vihjeen otto keskeneräiseen tai hieman epätäsmälliseen liikkeeseen ei haittaa mitään. Latenssi tarkoittaa viivettä vihjeen ja käytöksen aloittamisen välillä, ja siihen harvoin tarvitsee kiinnittää huomiota, ellei se jostain syystä ole päässyt huonoksi. Silloin se on usein myös huono kaikissa vihjeissä.
Sitten alkaakin ne kivat vaiheet! Ärsykekontrollissa oli neljä osaa: ei tee käytöstä ilman vihjettä, tekee vihjeestä, ei tee tutusta eri vihjeestä, ei tee tuntemattomasta vihjeestä. Aloitetaan helpoista ja koiran osaamisen myötä sitten vaikeutetaan, kuten kuvateksteistä voi lukea. Tässä joulukuun alusta ruutu-istu-erottelua ensimmäisiä kertoja. Kuten näette, ruutu on vielä puolikas eikä siinä ole kulmamerkkejä, eikä koiran paikka ruudussa ole mitenkään stabiili. Riittää, että koira kuitenkin selvästi kuuntelee ja yrittää tehdä oikeaa asiaa, palkan suunnalla korjataan. Pikku hiljaa tästä on vaikeutettu ja tässä tämän viikon ruutu-hyppy-erottelua. Tämä oli toinen kerta tätä lajia, ekan kerran ekoilla toistoilla autoin niin että rintamasuuntani oli selvästi oikeaa kohdetta kohti, sen jälkeen olen seissyt puolivälissä paikoillaan. Vaikeuttaa voisi vielä esim. niin, että rintamasuunta ja jopa eleet ohjaisi väärälle kohteelle. Hyppy vetää koiraa puoleensa huomattavasti ruutua enemmän, mutta onhan sillä useita vuosia etumatkaakin tämän koiran elämässä :) Töppönen kokeili samaa eikä siitä tullut yhtään mitään, koira sinkoili minne sattuu miten sattuu ja alkoi sitten turhaumaansa karjua mulle. Sen videon tuhosin suoraan kamerasta.
Yksi kaveri kysyi fb:ssä ärsykekontrollitreenin (eteen-sivulle) yhteydessä: "Mua kiinnostaisi vielä (kyselen siis siksi kun haluan oppia, enkä siksi että kyseenalaistaisin), että miten se, että ikään kuin vaikeutetaan tehtävää lisäämällä eroteltavia sanoja ja toisaalta varotaan antamasta vartalo- tai muita apuja, lisää koiran motivaatiota ja innostusta toteuttaa annettuja tehtäviä operantissa menetelmässä ? :) Äkkiseltään kun ajattelisi ehkä että koira hidastuu ja tulee epävarmemmaksi, kun vaikeutetaan. :) Perustuuko se iloisuuden ja innostumisen lisääntyminen ehkä siihen, että koirasta on hauskaa kun se joutuu miettimään ja sitä kautta onnistuu? ja toisaalta kun virheistä ei "sakoteta" vaan ainoastaan onnistumisiin kiinnitetään huomiota, niin epäonnistuminen ei pelota miellyttämisenhaluistakaan koiraa?"
Yritin vastata ja varmaan tarinoin lahjakkaasti aiheen vierestä, niin yritänpä nyt uudestaan avata sitä oleellista eroa. Tämä on vain mun näkemykseni eikä missään nimessä mikään "oikea" jako. Koska se eteentulo oli Sienelle vuosia niin helkkarin vaikeaa, käytän esimerkkinä sitä.
Sitten alkaakin ne kivat vaiheet! Ärsykekontrollissa oli neljä osaa: ei tee käytöstä ilman vihjettä, tekee vihjeestä, ei tee tutusta eri vihjeestä, ei tee tuntemattomasta vihjeestä. Aloitetaan helpoista ja koiran osaamisen myötä sitten vaikeutetaan, kuten kuvateksteistä voi lukea. Tässä joulukuun alusta ruutu-istu-erottelua ensimmäisiä kertoja. Kuten näette, ruutu on vielä puolikas eikä siinä ole kulmamerkkejä, eikä koiran paikka ruudussa ole mitenkään stabiili. Riittää, että koira kuitenkin selvästi kuuntelee ja yrittää tehdä oikeaa asiaa, palkan suunnalla korjataan. Pikku hiljaa tästä on vaikeutettu ja tässä tämän viikon ruutu-hyppy-erottelua. Tämä oli toinen kerta tätä lajia, ekan kerran ekoilla toistoilla autoin niin että rintamasuuntani oli selvästi oikeaa kohdetta kohti, sen jälkeen olen seissyt puolivälissä paikoillaan. Vaikeuttaa voisi vielä esim. niin, että rintamasuunta ja jopa eleet ohjaisi väärälle kohteelle. Hyppy vetää koiraa puoleensa huomattavasti ruutua enemmän, mutta onhan sillä useita vuosia etumatkaakin tämän koiran elämässä :) Töppönen kokeili samaa eikä siitä tullut yhtään mitään, koira sinkoili minne sattuu miten sattuu ja alkoi sitten turhaumaansa karjua mulle. Sen videon tuhosin suoraan kamerasta.
Yksi kaveri kysyi fb:ssä ärsykekontrollitreenin (eteen-sivulle) yhteydessä: "Mua kiinnostaisi vielä (kyselen siis siksi kun haluan oppia, enkä siksi että kyseenalaistaisin), että miten se, että ikään kuin vaikeutetaan tehtävää lisäämällä eroteltavia sanoja ja toisaalta varotaan antamasta vartalo- tai muita apuja, lisää koiran motivaatiota ja innostusta toteuttaa annettuja tehtäviä operantissa menetelmässä ? :) Äkkiseltään kun ajattelisi ehkä että koira hidastuu ja tulee epävarmemmaksi, kun vaikeutetaan. :) Perustuuko se iloisuuden ja innostumisen lisääntyminen ehkä siihen, että koirasta on hauskaa kun se joutuu miettimään ja sitä kautta onnistuu? ja toisaalta kun virheistä ei "sakoteta" vaan ainoastaan onnistumisiin kiinnitetään huomiota, niin epäonnistuminen ei pelota miellyttämisenhaluistakaan koiraa?"
Yritin vastata ja varmaan tarinoin lahjakkaasti aiheen vierestä, niin yritänpä nyt uudestaan avata sitä oleellista eroa. Tämä on vain mun näkemykseni eikä missään nimessä mikään "oikea" jako. Koska se eteentulo oli Sienelle vuosia niin helkkarin vaikeaa, käytän esimerkkinä sitä.
Sienen ollessa pentu opetin eteentuloa kuten mudillekin. Ensin itse tuolilla tms istumalla jalat harallaan, sitten seisten. Imutin koiran namilla haluttuun asentoon, kehuin ja palkkasin. Liitin siihen käskysanaa samalla kun imutin. Pikku hiljaa vähensin apuja ja odotin koiran osaavan pelkällä sanallisella käskyllä. Tekihän se joo jotain sinnepäin, mutta jos se oli millinkään vino, väljä tai mitä tahansa niin kuin usein oli koska ei se sen namin perässä ollut oppinut mitään kovin kummoista (houkuttelun perusongelma), sanoin sille "oho", jätin palkatta ja käskin uudestaan. Koska sen pitää oppia että vain oikealla suorituksella saa palkan, ja eihän huonoja voi palkata tai se ei ikinä ymmärrä sitä eroa! Jos se teki useamman huonon, saatoin lopulta sanoa "oho" vähän painokkaammin ja vaatia koiraa "nyt kunnolla!". Tai sitten aloin auttaa sitä käsieleillä, peruuttamalla itse tai jopa otin sen namin takaisin käteen. Koska sillä oli huono takaosan hallinta, se ei vain hahmottanut koska on suorassa ja koska ei, meni hitaaksi ja haluttomaksi ja lopulta mua ahdisti jo etukäteen pyytää eteen kun ei se onnistu kuitenkaan ja sitten joudun alkaa ojentamaan koiraa. Sitten piti yrittää hakea vauhtia hetsaamalla ja pitkillä matkoilla, vaikka koira ei osannut läheltäkään, ja hetsaaminen ei tietenkään auttanut osaamattomuuteen. Onnistumisprosentti oli aivan olematon ja koira sai hyvin vähän palkkaa, mikä nopeasti sai sen yrittämisen halun kuolemaan, kun se tiesi itsekin, että en osaa kuitenkaan. Sen mitä se teki, se teki hitaasti ja huonolla ryhdillä. Korostan, että mudi on opetettu samalla tavalla tai jos mahdollista, vielä epäselvemmin, silloista kokemattomuuttani, ja kahden lajin valio siitä silti tuli. Koirat on erilaisia, ne oppii eri tavalla ja kestää erilaista ohjausta. Vaikka mä olen nyt niin rakastunut tähän uuteen menetelmään, olen silti edelleen sitä mieltä, että jos koirasi oppii namin perässä houkuttelemalla, ei ole mitään syytä väkisin vaihtaa, ja toimiva menetelmä on hyvä menetelmä oli se mikä tahansa (pl. nyt jotkut koiran hakkaamiset tietenkin). Sen sijaan jos homma ei edisty, on todellakin syytä miettiä miksi ei ja mitä pitäisi muuttaa, ja miettiä jotain muuta tapaa lähestyä asiaa ja oppia puhumaan samaa kieltä koirasi kanssa.
Syksyllä 2014 tähän tuli Tanjan myötä muutos. Tässä yksi eteentulojen alkeisvideo, tätä ei ole aiemmin julkaistu mm. ihastuttavien mökkivaatteitteni takia, mutta jos nyt jonkun silmiä kauheasti särkee ja itse koulutuksellinen asia menee järkytyksen vuoksi ohitse, niin otan osaa. Tässä näkyy nyt kuitenkin hyvin se oleellinen ero: mulla on namit molemmissa taskuissa ja palkan suunnalla korjataan vinoutta. Etuosa alkoi nopeasti olla kohdillaan, mutta Sieni istuessaan helposti heittää takaosan pikkaisen vinoon eikä istu kunnolla suoraksi. Jos se on musta katsoen vasemmalle vino, palkka vasemmasta taskusta vielä vähän ehkä selvemmin syrjästä kuin mistä se nyt tulee. Tämä oli muistaakseni ensimmäisten sanallisten selitysten jälkeinen video Tanjalle "näinkö?", ja tämän perusteella saatiin uudet ohjeet, joten älkää nyt ihan suoraan matkiko tätä. Runsaan palkan myötä koiran olemus ja ryhti kohosi nopeasti ja yleisilme on aivan erilainen kuin aiemmin. Kohdassa 00:44 koira jää kerran palkatta, koska toisto oli selvästi aiempia huonompi eli vinous oli suuri, vaikka se ei tästä kuvakulmasta harmi vaan näykään. Jos olisin treenannut aiemmalla "vain täydelliset kelpaa" -tyylillä, se olisi saanut tämän reilun minuutin aikana ehkä pari kertaa palkkaa ja loput olisi ollut "oho" ja "yritä nyt perkele vähän enemmän". Ymmärrättekö eron herkän, väärillä treenitavoilla pilatun koiran mielessä?
Kaksi kappaletta ylempänä kirjoitin "Koska sen pitää oppia että vain oikealla suorituksella saa palkan, ja eihän huonoja voi palkata tai se ei ikinä ymmärrä sitä eroa!". Tätä viljellään paljon tokokoulutuksissa ja ymmärrän logiikan. Jos palkkaa (hyväksyy) kaiken, eihän koira ymmärrä, että suoruus on mikään kriteeri, vaan sen mielestä sellainen sinnepäin-suoritus on varmasti täydellisesti se mitä haetaan ja mikä riittää. Operantissa systeemissä ei myöskään missään nimessä ole tarkoitus ikuisesti palkata kaikkea. Sientä palkattiin alussa tosi avokätisesti, koska sille palautettiin samalla itseluottamusta ja uskallusta yrittää. Jos koira ei ole päässyt niin huonoksi, kriteerin voinee asettaa vähän tiukemmalle. Avainsana on kuitenkin, jälleen kerran, se 80%-sääntö. Pitäisi tietää millä tasolla tässä tilanteessa, tässä ympäristössä, tässä häiriössä koira pystyy tekemään, valita se "nollataso" ja pitää siitä kiinni niin että huonommat jää palkatta ja superonnistuneet saa jättipalkan, ja ne "normaalit" palkitaan normaalisti. Ja sitten toinen viisaus: palkan suunta vaikuttaa lopputulokseen 50%, joten eteen tuloissa vinouden ja väljyyden/tiiviyden korjaamiseen se on todella oleellista. Ei heitetä sitä palloa ohjaajan taakse niin, että koira kiertää hänet jommalta kummalta puolelta, ei tiputeta sitä ylhäältä, ei heitetä sitä koiran pään yli sille kopiksi. Tai ehkä jos se on luotisuora ja sellaisena myös pysyy, mutta kun ei, niin palkan suunnalla korjataan seuraavia toistoja varten. Videolta laskin 1 epäonnistuneen ja 13 onnistunutta toistoa, joten Sienen tämän treenin onnistumisprosentti oli 92%.
Kolmas viisaus: kun kahdella peräkkäisellä sessiolla toteutuu yli 80%-onnistumisprosentti, kriteeriä pitää tiukentaa. Eli jos nyt hyväksytty vinous oli vaikkapa 45 astetta, kavennetaan kulmaa vaikkapa 40 asteeseen. Kaikki muu pidetään samana. Joo, tämä on teoriassa helppoa, mutta käytännössä ei ihan niin. Kellään ei ole astemittaa silmissään, karvaisen koiran tukka saattaa olla edessä, entä jos etuosa on tosi hyvin mutta takaosa ei ole tai entä jos koko koira on vinossa, eikä siinä sekunnin aikana ole kauheasti mahdollisuuksia miettiä ja mallailla että saako se tästä nyt palkan vai eikö saa, joten käytännösä homma ei ole yhtä selkeää kuin teoriassa. Kriteerin noston ja palkan suunnalla korjauksen myötä koiran pitäisi kuitenkin joka session jälkeen pystyä tarjoamaan keskimäärin yhä parempia suorituksia, ja se "nollataso" niin nousee lähemmäs sitä ideaalia, täydellistä suoritusta. Kuulostaako siltä, että kaikki kelpaa ja kaikesta saa palkkaa ja kivakiva vaan? No ei minustakaan.
Nyt meillä on kuitenkin aivan erilainen oppilas niissä treeneissä. Se on saanut tosi paljon palkkaa yrittämisestä ja sen usko itseensä on palautettu. Se uskaltaa "heittäytyä" ohjaajan käsiin ja tarjota jotakin, koska luottaa siihen, että ohjaaja ohjaa sitä ymmärrettävällä tavalla kohti lopputulosta ja siten auttaa sitä tekemään lopulta puolivahingossa kerran ja pian yhä useammin sen täydellisen toiston. Ohjaaja ei koskaan enää suutu sille vääristä valinnoista tai huonoista yrityksistä tai yritä saada kovisteltua tai hetsattua sitä tekemään jotakin, mitä se ei osaa eikä ymmärrä.
Miksi ärsykekontrollia ja vaikeita erotteluharjoituksia? Ärsykekontrollin tärkein selitys kokeiden kannalta on varmasti se, että koira ei tee vihjeettä eli ei ennakoi jääviä tms eikä tee liikkurin käskystä. Ärsykekontrolli liittyy myös kaikkeen missä koira "arpoo" tai "ei kuuntele" eli esim. väärät asennot jäävissä tai kaukokäskyissä, ruudussa seiso-käskystä maahan lakoaminen, paikkamakuurivin viereisten käskyihin reagointi jne. Uuden evl:n merkinkiertohässäkkäliike on varmasti myös loistava esimerkki siihen, miksi koiran pitäisi osata erotella vihjeitä eikä kuvitella tietävänsä edessä olevista kohteista tms mitä seuraavaksi tehdään. Tietysti moni varmasti tulee takaperinketjuttamaan sen liikkeen ja siten opettamaan sen ulkoa koiralle ja mikäs siinä jos se toimii. Töppösen kanssa sitä tosiaan tuossa taannoin kokeilin, ja koska sille hyppy on huomattavasti vahvempi kuin kierto, ja koska sinne koiran silmiin näkyy kauempana merkki ja lähempänä kaksi hyppyä, sehän oli tietysti niillä esteillä milloin kummallakin eikä halunnut löytää mitään merkkiä koskaan mistään vaikka osaa kyllä kiertää käskystä jos muuta ei ole tarjolla.
Ruudun yleisimpiä ongelmia kokeissa on se, ettei koira löydä ruutua, eli ei irtoa kunnolla mihinkään tai irtoaa väärään suuntaan (luoksetulon merkit, edellisen liikkeen aloitus/lopetuspaikka, kentän reunalla olevat esteet, tuolit, mikä tahansa, toimitsijan pöydälle viety noutokapula jos nouto on vaikka ollut juuri edellisenä liikkeenä, hyppy jos se on äskettäin tehty, jne). Töppönenkin kyllä esim. voittajaluokkansa aikoihin lähti kyllä ruutukäskyllä ja usein kovaa lähtikin, mutta minne, se oli monesti vähän herran haltuun. Sille ei koskaan tehty minkäänlaista vihje-erottelua tai kuuntelutreeniä, koska en todellakaan tiennyt sellaisista. "RRrruutuun!" ja voimakas käsimerkki, niin kyllä irtoaa ja toivottavasti juoksee suoraan, eikä bongaa esim. niitä luoksetulon merkkejä mitkä usein on toisella pitkällä sivulla ja joita on juuri edellisessä liikkeessä käytetty jos normijärkässä etenee koekehä. Osasiko se oikeasti ruutuun-käskyn? No ei varmasti osannut. Sitten kun se meni väärään suuntaan, rääkäisin sille että mitä hittoa sää teet, koska kyllähän sen pitäisi tietää ja ihan kuin se "tahallaan" juoksisi minne sattuu.
Perinteisesti ihmiset opettaa tosi paljon täsmälleen koeohjeen mukaisia suorituksia. Moni veivaa pelkkää pk-seuruukaaviota "koska eihän sen tartte osata mitään muita juttuja" kuten peruutus tai sivuaskeleet, tekee jäävät aina samassa järkässä ja opettaa kaikkiin jonkun ennakkomerkin että koiran ei tartte edes kuunnella käskyä vaan tehdä vaan ennalta tietämänsä asento, ottaa noudot aina suoraan edestä että koiran on helppo tulla suoraan luovutusasentoon, lopettaa suorituksen aina eteenmenoon eikä koskaan tee sitä ainakaan ekana, treenaa tokossa luoksetulon stopit aina samassa järkässä ja samalla matkalla, treenaa hyppyä suoraan edestä lähietäisyydeltä, ruutu on aina 25m päässä suoraan edessä jne jne. Rutiini toki luo omalla tavallaan osaamista, mutta tällainen koira on varmasti hyvin herkkä ympäristön häiriöille ja sille, että kupla puhkeaa ja pasmat menee hetkeksi sekaisin. Sitten kun koira tekee virheen, sitä joko torutaan tai aletaan auttaa, vaikka sille ei oikeasti koskaan ole perusteellisesti koko asiaa opetettukaan. Ohjaaja vain kuvittelee koiran osaavan. Ihmisen silmään tai mieleen loogiset asiat "ruutu on aina 25m päässä suoraan edessä, miten voit olla löytämättä sinne" ei vaan usein ole automaattisesti millään tavalla ymmärrettäviä tai loogisia eläimen maailmankuvaan, ja sen sijaan että yrittää opettaa eläimelle "25m aina luotisuoraan", voi olla helpompaa yrittää opettaa se oikeasti löytämään se ruutu kaikista häiriötekijöistä huolimatta.
Operantissa systeemissä perusteellisuus on suuressa roolissa. Koska ympäristön perusteella päätteleminen voi onnistua tai olla onnistumatta, koska jännitys vaikuttaa ohjaajien kehonkieleen, koska kaikenlaisia kummallisia odottamattomia juttuja voi joskus tulla, koiran olisi tehtävä vain ohjaajan sanallisten vihjeiden mukaiset suoritukset eikä noudattaa mitään rutiinikaavaa. Perusteellisuus luo varmuutta. Jos ruutu-vihjettä on eroteltu istu, maahan, sivulle, seuraa, nouda, hyppää, putkeen ja merkki -vihjeiden kanssa, koira luultavasti osaa sen varsin vahvasti ja kokeessa ruudun lähellä kiiltelevä kivi ehkä näyttää sen silmään merkiltä tai muulta kiinnostavalta kohteelta, mutta se menee helposti ruutuun. Jos ruutua on treenattu vain ruutuna ilman että kentällä on lähimainkaan mitään muuta mihin koira voisi harhautua, on hyvin mahdollista, että joku outo juttu vie sen huomion ja se meneekin sinne. Tai jos ruudun lähellä on ne luoksetulomerkit tai jos ruudun aloitus on niin, että koira kivasti näkee myös hyppyesteen, tai tai tai.
Jos ollaan ruudun edessä 2m päässä ja sanoo koiralle "ruutu!", se menee sinne. Varsinkin jos antaa vielä vauhdikkaan käsimerkin. Jos sanookin "kukka!" tai "omena!", se hyvin luultavasti menee sinne silti, koska se ottaa siitä tilanteesta ne vihjeet itselleen ("näen ruudun edessäni ja äskenkin menin sinne ja sain palkan") ja ohjaajan sanoma on aivan toissijaista. Jotta koira parhaalla mahdollisella tavalla ymmärtää mitä "ruutu!" tarkoittaa, mun mielestä se ilman muuta sisältää ymmärryksen siitä, mitä ruutu ei tarkoita tai mikä ei tarkoita ruutua. Eli että "kukka!, "omena!" saati "istu", "seuraa" tai "merkki" ei ole ruutu, vaikka ruutu siinä edessä olisikin ja kaikki muu viittaisi siihen, että mene sinne. EVL:ssä näkee jonkun verran sellaisia oikomisia, missä koira lähtee merkki-käskyllä suoraan kohti ruutua ja se saadaan joko korjattua merkille, tai ei saada. Uudessa kiertohässäkässä varsinkin tullaan varmasti kanssa näkemään jos jonkinlaista suoritusta. Molemmat on silkkaa ärsykekontrollin puutetta ja se koiran perään karjaiseminen sen tehdessä väärin, on jokseenkin epäasiallista, jos sille ei ole edes opetettu erottelua, vaan annettu sen ottaa vihjeet ympäristöstä ja siitä mitä se edessään näkee ja kuvittelee olevan vuorossa.
Mutta edelleen mulla on vastaamatta se, miksi niin paljon kuunteluharkkoja ja vaikeitakin erotteluita. Koska se on tapa opettaa liikkeitä ja tärkeä koulutusvaihe oppimisprosessissa, kun alkuvaiheet on tehty? Ruutua voi opettaa kosketusalustalla, käyttämällä valmista palkkaa, näyttöruuduilla, viemällä se koira sinne seisomaan, kutsumalla se sinne ruutukäskyllä ollen itse ruudussa kääntämässä se oikeaan kohtaan jne. Koska erottelutreeneissäkin on tärkeää, että onnistumisprosentista pidetään huolta ja harjoitus mitoitetaan oikein, koira saa edelleen runsaasti palkkaa ja sen on mielekästä yrittää. Ja koska kriteeri nousee, ei myöskään tule sellaista paikalla junnaamista, mitä esim. 25 metristä lelulle juokseminen monesti nopeasti on. No, on toki koiria joista se on huisin hauskaa viisitoista kertaa peräkkäin, mutta on myös niitä, joista ei ole. Näkisin siis, että nämä kaikki "kikkailut" ja pienet erilaiset erottelutreenien variaatiot tuo koiralle mielekkäällä tavalla paljon toistoja. Toistot taas on oppimisen edellytys. Harjoitteleminen pysyy hauskana, koska tehtävän vaikeustasoa nostetaan oikeassa suhteessa.
Lisäksi mä pidän tosi paljon tästä järjestelmällisyydestä. Perinteisesti esim. etäisyys helposti lisätään aikaisin ja aika suurin harppauksin esim. siinä eteentulossa. Koska etäisyys tuo itsessään sitä vauhtia, mitä moni alusta asti tavoittelee. Sitten kun tekniikka ei kestä, torutaan tai autetaan. Auttamisessa ei välttämättä ole mitään logiikkaa, vaan palautetaan esim. se käsiapu käyttöön tai pahimmillaan korjataan koira fyysisesti oikeaan paikkaan. Oppiko se jotain? Hyvä jos oppi, moni ei opi. Sen sijaan jos etäisyyden lisää kaavan mukaan joka kerta onnistumisprosentin laskien, virheiden tullessa on hyvin helppoa tietää palata edelliselle tasolle, saada onnistuneita toistoja ja opettaa se koira tulemaan itse suoraan oikein.
No mutta takaisin ruutuun. Yleistäminen (eri ympäristöt) ja siedättäminen (eri häiriöt) kulkee käsi kädessä ja ne on oikeastaan enemmänkin kohdat 6A ja 6B kuin erilliset kutonen ja seiska. 20x20 -sääntö on hyvä nyrkkisääntö, eli kun keksii kumpaankin kaksikymmentä eri muutosta helposta vaikeampaan, on toistoja tullut jo ziljoonittain ja osaamisen pitäisi olla hyvin vahvaa. Yksittäisessä treenissä taas tulee muistaa 80%-sääntö, eli onnistumisprosentin pitäisi olla 80:n luokkaa. Jos kaksi peräkkäistä sarjaa onnistuu, kriteeriä tulee nostaa, muuten junnataan paikallaan. Jos taas onnistusmisprosentti menee luokattoman pieneksi, treenaat sillä kertaa liian vaikealla kriteerillä ja jotain pitää muuttaa. (Se ei ole koiralle suuttuminen tai minkäänlainen kovistelu! Vaikka se eilen olisi osannut sillä tasolla ja tänään ei jostain syystä osaa.)
Vain mielikuvitus on rajana ja näissä vaiheissa saa käyttää reilusti aikaa! Etäisyys voi olla edelleen se pari metriä, jolloin toistoja saa reilusti ja koiran energia voidaan käyttää edestakaisin juoksemisen sijaan ajatteluun. Kun ohjaaja on lähellä, palkan vieminen on nopeampaa ja sujuvampaa ja homma pysyy kaikin puolin jouhevana. Kannattaa miettiä, mitkä asiat on erityisesti omalle koiralle vaikeita ja alun jälkeen panostaa erityisesti niihin (sen sijaan että vältellään niitä). Esim. noutohullulle koiralle paljon häiriökapuloita, aksakoiralle aksaesteitä jne. Haasteita ei pidä pelätä, ja "ylikoulutetulla" koiralla on todella helppoa sitten siellä kokeessa. Tärkeää on vaan muistaa se, että ei lykkää niitä kapuloita suoraan siihen hollille, jos ne on paha häiriö, vaan aloittaa riittävän pitkällä välillä, jotta pysytään 80%-säännössä. Jos jotain treeniä (esim. hyppy-ruutu-erottelu) varten hieman pitemmästä matkasta on apua, voi etäisyyttä treenata erikseen esim. 3-4 metriin ennen sitä.
Vain mielikuvitus on rajana ja näissä vaiheissa saa käyttää reilusti aikaa! Etäisyys voi olla edelleen se pari metriä, jolloin toistoja saa reilusti ja koiran energia voidaan käyttää edestakaisin juoksemisen sijaan ajatteluun. Kun ohjaaja on lähellä, palkan vieminen on nopeampaa ja sujuvampaa ja homma pysyy kaikin puolin jouhevana. Kannattaa miettiä, mitkä asiat on erityisesti omalle koiralle vaikeita ja alun jälkeen panostaa erityisesti niihin (sen sijaan että vältellään niitä). Esim. noutohullulle koiralle paljon häiriökapuloita, aksakoiralle aksaesteitä jne. Haasteita ei pidä pelätä, ja "ylikoulutetulla" koiralla on todella helppoa sitten siellä kokeessa. Tärkeää on vaan muistaa se, että ei lykkää niitä kapuloita suoraan siihen hollille, jos ne on paha häiriö, vaan aloittaa riittävän pitkällä välillä, jotta pysytään 80%-säännössä. Jos jotain treeniä (esim. hyppy-ruutu-erottelu) varten hieman pitemmästä matkasta on apua, voi etäisyyttä treenata erikseen esim. 3-4 metriin ennen sitä.
Kesto ei suoraan liity ruutuun, mutta erikseen se tehdään esim. ruudussa seisomiseen ennen maahan-vihjettä ja maassa oloon ennen seuraa-vihjettä.
Sitten vasta tullaan kohtaan 9, eli etäisyyteen. Jossakin postauksessa esittelin kakkosen kertotaulun, joka siis meni niin, että numero 2 ajatellaan väliluvuksi joka on kiva ja helppo etäisyys. Luvun voi ajatella metreinä, askelina tai askelpareina mikä nyt luontevimmalta itselleen tuntuu, kunhan pitää sen samana. Joka toinen numero on väliluku eli se 2, ja joka toinen sitten suurenee kakkosen kertotaulun mukaisesti (4, 6, 8, 10, jne sinne saakka mihin on tarvetta). Kun muuttuva luku on kaksi kertaa peräkkäin onnistunut, se nousee. Eli sarja alkaa 2, 4, 2, 4 ja jos molemmat neloset onnistui, seuraavana tulee 2, 6. Jos kutonen epäonnistuu, toistetaan paria 2, 6 niin kauan, että kutonen onnistuu kaksi kertaa peräkkäin. Ja sitten tulisi taas 2, 8, jne samalla logiikalla. Samalla pitäisi muistaa katsoa kelloa ja se minuutti riittää hyvin, eli ei jäädä vartiksi junnaamaan, tarkoitus ei ole käydä koko sarjaa yhdellä kertaa läpi! Näissä pitää sitten muistaa kanssa se koko tilanne, eli jos omalla pihalla ollaan luvuissa 10-12, niin uudessa paikassa kannattaa aloittaa paljon matalammalta, samoin jos on paljon häiriötä jne.
Ruudun paikan kanssa tuskailun suhteen vielä yksi ajatus. Ja ihmiskoe, minkä lupasin suorittaa itse, mutta unohdin. Jos täsmällinen haluttu paikka on keskellä ruutua, eli 1,5m jokaisesta sivusta, mutta koira on esim. 2m toisesta sivulaidasta ja 1m toisesta sivulaidasta, hahmottaako se itse olevansa lähempänä toista puolta? Pystyykö se näkemään ruudussa sisällä sen 50cm eron? Entä 20cm? Metrin? Itse voi mennä sinne makoilemaan naama koiran naaman tasolle ja tuijotella laitoja, ja sitten jos vielä voitaisiin olla varmoja että koiran syvyysnäkö ja hahmotuskyky on edes suunnilleen sitä mitä meidän. Tämä siis vain ajatuksena siitä, kuinka täsmällistä paikkaa voi edellyttää, ja minkälainen rajanveto vielä palkan arvoisten suoritusten suhteen pitäisi pitää.
PS. Lisäisin viime kuukausien jutuille tägejä liikkeen nimen mukaan. Tekisi mieli tehdä uusi blogi, että saisi ne kunnon järjestykseen. Hitsi että olisi kätevä sellainen hakemisto, missä olisi liikkeen nimen mukaan erilaisia tapoja treenata sitä. Joskus oon miettinyt että kun olisi inspistä, voisi kysyä jossain fb:n tokoryhmässä tms, että ihmiset laittaisi opetustapoja eri liikkeisiin ja kokoaisi ne sitten vain yhteen. Luultavasti mä en nykyään vaan enää halua kuulla läheskään kaikkia erilaisia tapoja ja homma varmaan muutenkin paisuisi aika suureksi.
Luin vähän väsyneenä osan tekstistä, täytyy tulla lukaisemaan ajatuksen kanssa uudestaan.
VastaaPoistaTarttui silmään vain tämä:
"opettaa kaikkiin jonkun ennakkomerkin että koiran ei tartte edes kuunnella käskyä vaan tehdä vaan ennalta tietämänsä asento"
Tätä mä oon aina jotenkin ihmetellyt. Kun meillä oli (ja on edelleenkin) ongelmia jäävien erottelussa niin ohjeeksi sain alkaa opettamaan ennakoivia merkkejä koiralle ennen liikettä. Jotenkin se ei kuitenkaan tuntunut hyvältä kun pitäisihän sen suullisen käskyn olla koiralle ihan riittävä vihje suoritettavasta liikkeestä. Tai että osaako se koira tosiaan oikeasti liikettä jos tarvii siihen ennen liikettä jotain vihjeitä?
Mä tykkään tehdä ihan kummallisia treenejä. Ihan vaan sen takia, että mun mielestä toko liikkeet on aika tylsiä treenata jos koko ajan tehdään samaa. Siks ollaankin esim tehty jäävien makuusta vaikka kaukoja tai luoksetuloa eikä aina sitä samaa kaavaa että käännyn ja kävelen takaisin koiran luo. Ja kun koira on taipuvainen tylsyyttään haistelemaan maata niin tämmönen yllätyksellisyys toimii paremmin kuin että se tietäisi koko ajan mitä seuraavaksi tapahtuu.
Ja kun nyt tuota eteentuloa vähän sivuttiin niin asiasta kukkaruukkuun, kuinka eteentuloa lähdetään kouluttamaan alusta asti operantisti? Tuossa videollahan koiralla oli jo jonkunlainen käsitys eteentulosta (eikö?), mutta kuinka lähteä ihan nollasta? Kun jotenkin sheippaaminen tuntuu epämääräiseltä (mistä palkitaan, kuinka koira saadaan ymmärtämään mitä haetaan/missä on oikea paikka? Varsinkin kun koira herkästi tarjoaa perusasentoa...) ja houkuttelu huomattavasti helpommalta? Vaikeaa :D
Tokoihmiset (anteeksi yleistäminen) sentään jonkun verran tekee ns. kuunteluharkkoja, pk-puolen vanhat jäärät ne vasta pahimpia kaavan suorittajia on :D Se on vaan aina tosi surullista, jos koira ei vaikka tee liikkeestä istumista, eikä tee uusinnallakaan koska ei vain osaa tarpeeksi hyvin erotella ja arvailee, ja sitten aletaan ojentaa sitä varsin roisistikin. Perinteiset pk-rodut ehkä kestää sellaista käsittelyä mutta rumaa se on silti. Sitten kun yrittää varovasti ehdottaa, että pitäiskö sitä istu-käskyä vähän vahvistaa ja heittää vaikka jonkun ehdotuksen erilaisesta harjoituksesta, niin "kyllä se osaa istua, se ei vain tottele"... :/
VastaaPoistaJoo ne ennakoivat merkit.. ensinnäkin evl:ssä nehän ei enää toimi kun kesken liikkeen et voi tehdä mitään, ja uusissa säännöissä jo voittajassa on se minizeta. Lisäksi musta sen vaivan mitä menee niiden merkkien opettamiseen, voisi suoraan käyttää itse käskyjen opettamiseen. Se nyt ei pitäis olla kovin vaikeaa kun vaan viitsii, ja nimenomaan tekee kaikkea muuta kuin seuraamisesta (vaikka ongelma olisi juuri siinä, mutta sehän korjaantuu itsestään kun asentokäskyistä tulee tarpeeksi vahvoja). Kuvasin tuossa viikonloppuna mudia, tästä on tulossa oma postaus joskus mutta voin mä ne tähänkin jo laittaa kun olivat fb:ssäkin:
https://www.youtube.com/watch?v=Q3fTT5OZuTY
https://www.youtube.com/watch?v=v2WoMOBuT_I
Toi makaaminen varsinkin on vaikea, vielä kun tahallani pidin namit näkyvästi nyrkissä -> minä ja palkat vedetään koiraa alas. Ekan istumisen se ryssi siksi, ja seuraavassa meinaa kanssa läjähtää alas, mutta tosi hienosti korjaa ja saa painon siirrettyä takaosalle ja pystyy istumaan. Suosittelen tällaisia ehdottomasti kaikille :) Mudi on hyvin osaava koira, mutta jos nää on vaikeita, kannattaa aloittaa vähän helpommalla. Silmät kiinni (kaveri naksauttaa oikeat), pää poispäin käännettynä, kylki kohti koiraa, selin koiraan, tuolilla istuen, tuolilla seisten, maassa kyykyssä tai polvillaan, maassa mahallaan, maassa selällään, paikallaan pyörien/hyppien/marssien/juosten, pyörällä hiljaa ajaen, riippumatosta kesämökillä, jne jne vain taivas on rajana :D Sitten kun koira osaa kaikissa näissä erotella eri asennot 100% varmuudella, en usko että seuraamisessakaan on enää mitään ongelmia.
Toiminnan aikaansaamisen vaihtoehdot oli sheippaaminen, poimiminen ja kohteet. Teillähän oli jo jonkinlainen eteentulo, niin ehkä lähtisin sheippaamaan siitä. Tosin jos siinä on hirveän iso käsiapu niin sitten en tiedä. Jos peruuttelet hiljakseen ja palkkaat koiraa vatsasi kohdalta sen tullessa mukana, mitä se tekee kun pysähdyt? Tai sitten toinen vaihtoehto millä myös lähtisin ihan nollasta: kosketuskeppi ("imutat" sillä kuten namilla tekisin, koiran ei tarvii koskaan ehtiä koskea keppiä saati pitää nenää jatkuvasti kiinni siinä, voit naksauttaa ja palkata kun se vain tavoittelee sitä, eli se on vain suunnan merkkinä) ja/tai koroke, jonka pitää olla sen kokoinen että koira just mahtuu tiiviisti istumaan, ja jolle siis ensin sheippaat sen istumaan ja sitten vaan laitat korokkeen eteesi niin että koira on suorassa ja halutulla etäisyydellä.
Hauskaa erottelujumppaa :D
VastaaPoistaAi kato kohteet, enpäs muistanut ollenkaan. Mutta siis, mitenkä tämä oleellisesti eroaa houkuttelusta? Juu, koira ei tavoittele namia vaan kosketuskeppiä, mutta silti yhtälailla keskittyy siihen keppiin/namiin ja yhtälailla se keppi pitää häivyttää pois samoin kuin namikäsi. Vai ajatellaanko tässä että namit nostaa koiran virettä enemmän jolloin ei keskity kenties yhtälailla itse tekemiseen? Tästä on saattanut olla kyllä jossain aikaisemmissa postauksissasi jotain juttua, mutten muista :D Pitäis perehtyä näihin tarkemmin kun tietää vaan ehkä just ja just perusteet ja tulee sovellettua aina vähän niin ja näin :D
Pieni tokopilkku hakeutuu sivuasentoon heti kun peruuttamisesta pysähdyn ja lasken kädet sivulle. Tulee siis mukana ja istuukin eteen jos pidän käsiä vatsan päällä ja palkkaan, mutta heti kun peruutankin kädet sivuilla ja pysähdyn niin hakee perusasentoon. Ihan loogisesti kun olen sille osin tietoisestikin opettanut että kun pysähdyn, olen ryhdikkäässä asennossa ja tietyllä tapaa lasken kädet sivuille niin olisi ehkä syytä siirtyä perusasentoon.
Ajattelin nyt kuitenkin jatkaa vielä tätä niin että koira hakeutuu eteen käskystä, ilman liikettä (mutta kädet vielä vihjeenä) ja sitten häivyttelisin käsiä pois. Kun sille ei käskysana tarkoita vielä yhtään mitään niin jos sen saisi sinne päähän jäämään ja sitten alkaisi vaatia enemmän. Tuo korokeideakin oli aika jännä!
Keppi tai muu kohde on koiralle vain väline saada palkkaa, ei itsessään kiinnostava, ja se on siksi huomattavasti helpompi häivyttää. Väitän, että namin perässä mennessään mun koirat ei ajattele yhtään mitään muuta kuin ruakaaaaaaaaaaaaaaah, mutta kohteiden kanssa samaa tehdessä koko olemus on erilainen ja koira selvästi keskittyy siihen mitä se tekee. Se ei välttämättä ole edes vireasia, jotenkin vain se näkyvä konkreettinen palkka mitä koira tavoittelee syö samalla sen, että koiran mielestä sen tekemät liikkeet olisi oleellisia.
VastaaPoistaOta video siitä mitä teet ja mitä koira tekee niin katsotaan. Äkkiseltään tuntuu, että ne sun kädät nimenomaan pitäisi häivyttää ja äkkiä, jos se on noin kiinni niissä. Oli niissä valmis nami tai ei.
Minäpä joku kaunis päivä otan ja kuvaan! Sisällä ei ole tilaa kuvailla niin täytyy joskus kun ulkona treenataan ja on tarpeeksi valoisaa että kuvata kannattaa :) Tuosta meidän viime rallykisojen videolta näkee tuota meidän peruuttamista käsien kanssa aika hyvin, mutta ilman käsiä ei tosiaan osaa.
VastaaPoista