Jännitysteema jatkuu

Tänään tokoseuran kokeissa paikallaolojen täytekoirana. Voi, evl ja avo-luokissa kussakin oli vain yksi osallistuja, joten apukoiria tarvittiin. Evl:n uuteen hässäkkään kieltäydyin yli puolen vuoden tokotauon takia menemästä, mutta avon ja voittajan lupasin olla käytettävissä. Tajusin vasta muutamaa päivää ennen, että ne säännöt tosiaan muuttui ja mitäs siellä pitikään edes tehdä. Ai avossa on se istuminen ja vielä ohjaajat esillä, mahtaa onnistua hienosti. Joko se menee maahan tai sitten odottaa luoksetuloa ja nykii liikkeelle sieltä. Sen paikallaolot on muutenkin tosi paljon parempia jos olen piilossa. Yhdet treenit Hertan kanssa istuttiin hyvin, mutta en silti järin suuria odottanut, enhän mä sitä muistanut kotonakaan treenata yhtään :D Se on ihan varmaa ettei se mene häiritsemään toisia koiria, niin en sitten antanut tämän haitata.

Koepaikalla alkoi kuitenkin taas jännittää. Edellisenä iltana muistin vielä senkin, että ne paluut taisi muuttua, ja voittajassa on yksitellen käskytys ja tosiaan istumisessakin palataan ensin koiran taakse, ja paluupuoli on määrätty. Koira nyt epäilemättä pönöttää nätisti mutta stressasi miten mä mahdan osata, ja ei se mitään yksittäiskäskytystä ole treenannut aikoihin. Ehkä se jännitys kuitenkin oli erilaista kuin itse kokeessa ollessa? Ekana oli se voittajaluokka, koira oli tosi kiva kehään mennessä, käskytykset meni hyvin ja kehästä poistuttaessa se heitti volttia, kun oli omasta mielestäänkin ollut erityisen pätevä ja odotti palkkaansa. Evl:n ajan se vietti autossa. Avoon hakiessani se oli edelleen ihan fiiliksissä (usein eka tuleminen on paras) ja autolle mennessäni kiljahteli että please take miii, kiva kehään meno, hyvin kuulolla. Matka oli hirveän pitkä (25m), katselin kattoon ettei se vaan luule että kutsun sitä, ja jossain ehkä 40sek kohdilla näin silmäkulmasta että se lysähti lonkalleen maahan. Ei kuitenkaan ollut yhtään ahdistunut ja liikkurin kiitoksen jälkeen pyysin sen sivulle, hyvin pomppasi. Omasta mielestään se oli edelleenkin erityisen hieno tatti ja odotti palkkaa joka oltiin tälläkin kertaa yhdessä jätetty kehän ulkopuolelle. En kuitenkaan antanut, vaan härnäsin sitä vähän sillä ja otin ulkona vielä uuden lyhyen istumisen, mistä sai palkkansa. Ihan silkkaa treenin puutetta. Alkuun ärsytti silti moinen virhe mitä se ei koskaan tokoaikoina tehnyt, mutta aika pian onneksi tajusin olla iloinen siitä, ettei se ahdistunut yhtään vaikka mokasi. Jostain se aina tietää kun ei ole mennyt ihan oikein ja silloin esim. se sivulle nousu on hyvin tahmaa, nyt ei yhtään.

Tänään se oli oikein kiva mun jännityksestä huolimatta. Rallykokeissa se oli kiva pari viikkoa sitten. Nuorena se oli kiva kaikissa neljässä käymässämme tokokokeessa, vaikka mua jännitti hirveästi. BH:ssakin se oli kiva. Ainoastaan ne kaksi pk-koetta on mennyt ihan vituiksi. Ehkä se syy ei olekaan ihan vain mun jännitys? Mitä niissä on eroa? No ainakin se ampuminen. Lisäksi olen tutkaillut asennettani, ja onhan rally nyt kaikin tavoin tosi paljon "epävirallisempaa" kuin pk-tottis. Tokokin on sellaista semihumputtelua, siellä saa (tai sai) riehuttaa. Tottiksessa ollaan jäykkiä ja ohjaajan pitäisi olla sotilaallisen eleetön ja koiran hirmu viettipommi. Rallyssa on tosi paljon eri rotuja, ja vietikkyys ja koiran tunnetila ei ole mikään arvostelukriteeri. Lisäksi siellä saa sössöttää ihan vapaasti, mikä vähentää sitä jäykistelymielialaa.

En ole kokenut, että palkattomuus itsessään on ongelma. Kyllähän sitä kannattaisi vähän enemmän treenata, viime rallykokeessa näkyi hyvin, että ei oltu yhtään tehty ja koira vähän lässähti loppua kohti. Mutta siihen auttaa treeni. Ehkä mua ahdistaa pk-kokeet enemmän, koska pelkään että koira ahdistuu ampumisesta. Tai ettei se jaksa sitä pitkää seuruuta. Tai että ylipäänsä se on niin pitkä suoritus ja sen pitäisi olla sellainen aika "paketti" ilman mitään hillumisia. Pitääkö? Lisäksi se alun odotus ilmottautumisen jälkeen tuntuu pahalta, jos koira olisi kiva niin pitäisi päästä aloittamaan jo ennen kuin se nuupahtaa. Kehään menokin on vaikeaa, tai sitä tulee tosi harvoin treenattua niin, että tuomari sanoo koska saa tulla. Treeneissä on helppo alkaa lähestyä silloin, kuin koira on kiva ja itse valmis. Ehkä mun pitää vielä ajatuksella treenata näitä kohtia, jotta voin luottaa, että ne pelittää. Nyt on jotenkin toiveikas olo kun tuntuu, että on jotain, mihin tarttua. Nämä muut kokeet on nyt näyttäneet sen, että se pelkkä "normaali" koejännitys ei ole se ongelma.

NLP:tä olen opiskellut minkä olen ehtinyt, olen pari viikkoa jäljessä. Materiaalit onneksi saa ladattua itselle, niin ei ne hukkaan mene. Siitä ehkä lisää myöhemmin, harjoitukset on kyllä olleet hyviä, mutta kaikki on vielä sekaisin mun päässä. Tarkoitus on käydä ne vielä toisen kerran järjestyksessä läpi ja tehdä samalla mun tarkoitukseen sopivat muistiinpanot, joku sellainen lappu, minkä voi ottaa kokeeseenkin mukaan. Yllä olevat piirrokset (c) ystäväni MH. Ne on esimerkkikuvista tilattuja onnellisia tatteja, jotka tulostetaan NLP-muistilapun nurkkiin. :)

***

Tästä kuvasta (ja aiheeseen liittyvistä keskusteluista) taasen kiitos Minnalle, tää on niin huikea. :D