Oman seuran jälkikokeissa täytekoirana (koe uhkasi jäädä niin vajaaksi, että olisi peruttu, niin minähän sitten menin "vain kokeilemaan"). Janalla etukäteen uumoilemaani epävarmuutta ja silkkaa rutiinin puutetta, ei kuitenkaan oikeastaan ollut paineessa, oli vain rehellisen pihalla mitä täällä piti tehdä. Jäljestys ekaan keppiin saakka tosi hapuilevaa ja epävarmaa, kepin jälkeen selvästi syttyi lamppu mitä oltiinkaan tekemässä ja koira meni normaalille liinatuntumalle. Kehuin kunnolla kun näin sen jäljestävän ja vastasi siihen hyvin, tiivisti työskentelyä. Kakkos- tai kolmoskepistä ajoi yli, se menee tyypillisesti aika korkealla nenällä ja saattaa kävellä kepin päältä ilman että vaan huomaa sitä kun on varmaan niin uppoutunut siihen hajutunneliin, niin nappasin sen itse taskuuni. Loput ilmaisi korrektisti itse. Jälki ja jana varsinkin tuntui voittajaluokan jälkeen tosi lyhyiltä! Tästä 163p.
Esineruutuun mennessä tuli odottelua parkkiksella, ahdistui vähän niistä kaikista muista koirakoista, mutta istuin asvaltille, jolloin koira tuli könyämään mun päälle, ja nujusin sen kanssa siinä aika huolella. Ihan tietoisesti olin ajatellut, että käytän tän kokeen oman jännityksen hallintaan ja siihen kuuluu se, että virittelen koiran niin että sen mielentila on hyvä, riippumatta siitä miltä se muiden mielestä näyttää. Sanoin sille ääneen, että onpas ihanaa olla juuri täällä juuri sinun kanssa. Hyvällä vireellä siis ruutuun, ilmottautuminen oli oikeassa etukulmassa ja ruutuun tultiin 90 asteen kulmassa, eli ilmon jälkeen käännyin 90 astetta oikeaan ja lähetin koiran siitä. Meni suoraan oikeaan takakulmaan ja pyöri siellä ihan helkkarin pitkään, varmaan ainakin minuutin. Välillä koira näkyi ja välillä ei näkynyt. Liikuin lähetyslinjalla keskelle aluetta toivoen että vedän koiran mukaani, mutta ei se tullut. Siinä alkoi tulla tuskan hiki, yleensä kun en koskaan kutsu koiraa pois ruudusta ja mahtaisiko se lähteä enää uudestaan. No, nyt oli pakko, huusin oikein tosi iloisesti ja sieltä se tuli. Lähetin sen vähän hakutyyliin uudestaan siitä keskeltä, yritin siis huijata että irtoasi kunnolla kauas, ja lähtikin reippaasti. Sai onneksi hajun tosi pian keskiesineestä, ja ilostui siitä niin että palautti sen mun naamalle. Esine tietysti putosi kun olin valmistautunut ottamaan sen vastaan kädelläni, en suullani, mutta koira nosti sen heti itse uudestaan eikä kiltti tuomari tästä rokottanut. Siispä täydet 30p.
Ja sitten se tottis. Valmistautuminen onnistui paremmin kuin viime kokeessa, ehdin tehdä mitä halusin eikä jännittänytkään kovin kauheasti. Oltiin ekassa parissa ekana paikallaolossa. Ilmoittautumiseen mennessä koira haukahti mulle ja tuntui tosi kivalta, paikallaolopaalu oli tosi kaukana ja siinä matkalla kerkesi vähän herpaantua (vein sen arkiseuruukäskyllä). Maahan hieman hidas, samoin sivulle nousu. Parin eteenmenon aikana näin heti, että koira on omassa kuplassaan mihin mulla ei ole avainta, ja yritin siinä sitten vähän koputella sinne ahdistuksen vallatessa munkin mielen. Koekehässä ei paljoa voi tehdä. Se oli vielä hirveämpää kuin viime kokeessa, seuruussa sata lisäkäskyä ja jätätti pahasti, ampumisesta jäi istumaan, välillä jäi seisomaan, henkilöryhmässä koira oikaisi yhden ihmisen eri puolelta ku minä. Istumisen lakosi maahan, maahan kyyristyi ahdistuneena ja luoksetulo hidas mutta tuli eteen. Kaikissa näissä pari kolme käskyä liikkeelle lähtöön. Tasamaanouto kuin hidastetussa filmissä, toi kuitenkin eteen, muistaakseni vielä ihan suht ok eli kunnolla eteen, ei puoliksi sivulle. Hyppynoudossa koski esteeseen ja palautti ihan liki sivulle, pyysin irroituksen jälkeen kuitenkin vielä korjaamaan tiiviimmäksi. Estenouto hidas ja ihan melkein loppui ponnu kesken eikä se meinannut sillä vauhdilla päästä yli, takaisin tullessa jäi keikkumaan esteen harjalle, toi taas melkein sivulle. Eteen menoa ennen parin koira lähti paikallaolosta ja sain vähän ylimääräistä aikaa viritellä koiraa kun tuomari katsoi toisaalle. Seuraamiseen taas joku kolme käskyä ja se seurasi silti jossain metrin mun takana, eteen lähti luimulaukkaa ja maahan meni ok. Ja taas ennen arvostelua se palautui nopeasti ja oli jo paljon rennompi. 73p ja ei kiitos koskaan enää. Ehkä kokeilen vielä jotain rauhoittavia pillereitä tai vedän hirveät kännit, mutta jos näen jo alussa että koira on tuollainen, keskeytän sitten siihen. Ei tässä ole mitään järkeä. :(
Tulos on aina tulos joo, ja varsinkin rodussa jossa niitä ei juuri ole, sitä voidaan toki pitää suurena saavutuksena. Ja onhan se, en mä sitä kiistä, se vaatii vuosien työn ja kaikilla koirilla ja/tai ohjaajilla ominaisuudet ei koskaan silti riitä. Jos se olisi helpompaa, niin taatusti niitä myös olisi enemmän. Mutta mekin ollaan varmasti nyt aika lailla uramme käännekohdassa: koiran ominaisuudet ja mun osaaminen loppuu tähän ja jos lusikalla on annettu, ei kauhalla voi ammentaa, ei, vaikka kuinka haluaisi. Kyse ei ole motivaatiosta, siitä näkee, että se kauheasti haluisi olla kiltti tatti ja tehdä mitä pyydetään, mutta kun ei vaan pystykykene niin sitten ei pysty. Eilen oli pitkästä aikaa normaalit hakutreenit ja koiraa hakemaan mennessä sain sydärin, kun mun autosta kuului hirveää sydäntä särkevää ulvontaa. Joku on jäänyt jalastaan tai naamastaan kiinni veräjään ja tekee kuolemaa! No ei ollut, se oli vain Sieni, joka oli niiiin liekeissä omasta vuorostaan, että normaali kiljahtelu ei riittänyt. Miksi ei voi olla kokeita ilman tottista? Voidaanko me vaan harrastaa ja unohtaa kaikki kokeet? Mitä järkeä siinäkään on?
No, m 193 t 73 yht 266, JK1, 2-tulos. Koira sai hampurilaisensa.
Esineruutuun mennessä tuli odottelua parkkiksella, ahdistui vähän niistä kaikista muista koirakoista, mutta istuin asvaltille, jolloin koira tuli könyämään mun päälle, ja nujusin sen kanssa siinä aika huolella. Ihan tietoisesti olin ajatellut, että käytän tän kokeen oman jännityksen hallintaan ja siihen kuuluu se, että virittelen koiran niin että sen mielentila on hyvä, riippumatta siitä miltä se muiden mielestä näyttää. Sanoin sille ääneen, että onpas ihanaa olla juuri täällä juuri sinun kanssa. Hyvällä vireellä siis ruutuun, ilmottautuminen oli oikeassa etukulmassa ja ruutuun tultiin 90 asteen kulmassa, eli ilmon jälkeen käännyin 90 astetta oikeaan ja lähetin koiran siitä. Meni suoraan oikeaan takakulmaan ja pyöri siellä ihan helkkarin pitkään, varmaan ainakin minuutin. Välillä koira näkyi ja välillä ei näkynyt. Liikuin lähetyslinjalla keskelle aluetta toivoen että vedän koiran mukaani, mutta ei se tullut. Siinä alkoi tulla tuskan hiki, yleensä kun en koskaan kutsu koiraa pois ruudusta ja mahtaisiko se lähteä enää uudestaan. No, nyt oli pakko, huusin oikein tosi iloisesti ja sieltä se tuli. Lähetin sen vähän hakutyyliin uudestaan siitä keskeltä, yritin siis huijata että irtoasi kunnolla kauas, ja lähtikin reippaasti. Sai onneksi hajun tosi pian keskiesineestä, ja ilostui siitä niin että palautti sen mun naamalle. Esine tietysti putosi kun olin valmistautunut ottamaan sen vastaan kädelläni, en suullani, mutta koira nosti sen heti itse uudestaan eikä kiltti tuomari tästä rokottanut. Siispä täydet 30p.
Ja sitten se tottis. Valmistautuminen onnistui paremmin kuin viime kokeessa, ehdin tehdä mitä halusin eikä jännittänytkään kovin kauheasti. Oltiin ekassa parissa ekana paikallaolossa. Ilmoittautumiseen mennessä koira haukahti mulle ja tuntui tosi kivalta, paikallaolopaalu oli tosi kaukana ja siinä matkalla kerkesi vähän herpaantua (vein sen arkiseuruukäskyllä). Maahan hieman hidas, samoin sivulle nousu. Parin eteenmenon aikana näin heti, että koira on omassa kuplassaan mihin mulla ei ole avainta, ja yritin siinä sitten vähän koputella sinne ahdistuksen vallatessa munkin mielen. Koekehässä ei paljoa voi tehdä. Se oli vielä hirveämpää kuin viime kokeessa, seuruussa sata lisäkäskyä ja jätätti pahasti, ampumisesta jäi istumaan, välillä jäi seisomaan, henkilöryhmässä koira oikaisi yhden ihmisen eri puolelta ku minä. Istumisen lakosi maahan, maahan kyyristyi ahdistuneena ja luoksetulo hidas mutta tuli eteen. Kaikissa näissä pari kolme käskyä liikkeelle lähtöön. Tasamaanouto kuin hidastetussa filmissä, toi kuitenkin eteen, muistaakseni vielä ihan suht ok eli kunnolla eteen, ei puoliksi sivulle. Hyppynoudossa koski esteeseen ja palautti ihan liki sivulle, pyysin irroituksen jälkeen kuitenkin vielä korjaamaan tiiviimmäksi. Estenouto hidas ja ihan melkein loppui ponnu kesken eikä se meinannut sillä vauhdilla päästä yli, takaisin tullessa jäi keikkumaan esteen harjalle, toi taas melkein sivulle. Eteen menoa ennen parin koira lähti paikallaolosta ja sain vähän ylimääräistä aikaa viritellä koiraa kun tuomari katsoi toisaalle. Seuraamiseen taas joku kolme käskyä ja se seurasi silti jossain metrin mun takana, eteen lähti luimulaukkaa ja maahan meni ok. Ja taas ennen arvostelua se palautui nopeasti ja oli jo paljon rennompi. 73p ja ei kiitos koskaan enää. Ehkä kokeilen vielä jotain rauhoittavia pillereitä tai vedän hirveät kännit, mutta jos näen jo alussa että koira on tuollainen, keskeytän sitten siihen. Ei tässä ole mitään järkeä. :(
Tulos on aina tulos joo, ja varsinkin rodussa jossa niitä ei juuri ole, sitä voidaan toki pitää suurena saavutuksena. Ja onhan se, en mä sitä kiistä, se vaatii vuosien työn ja kaikilla koirilla ja/tai ohjaajilla ominaisuudet ei koskaan silti riitä. Jos se olisi helpompaa, niin taatusti niitä myös olisi enemmän. Mutta mekin ollaan varmasti nyt aika lailla uramme käännekohdassa: koiran ominaisuudet ja mun osaaminen loppuu tähän ja jos lusikalla on annettu, ei kauhalla voi ammentaa, ei, vaikka kuinka haluaisi. Kyse ei ole motivaatiosta, siitä näkee, että se kauheasti haluisi olla kiltti tatti ja tehdä mitä pyydetään, mutta kun ei vaan pystykykene niin sitten ei pysty. Eilen oli pitkästä aikaa normaalit hakutreenit ja koiraa hakemaan mennessä sain sydärin, kun mun autosta kuului hirveää sydäntä särkevää ulvontaa. Joku on jäänyt jalastaan tai naamastaan kiinni veräjään ja tekee kuolemaa! No ei ollut, se oli vain Sieni, joka oli niiiin liekeissä omasta vuorostaan, että normaali kiljahtelu ei riittänyt. Miksi ei voi olla kokeita ilman tottista? Voidaanko me vaan harrastaa ja unohtaa kaikki kokeet? Mitä järkeä siinäkään on?
No, m 193 t 73 yht 266, JK1, 2-tulos. Koira sai hampurilaisensa.
no hamppari tuli kuitenkin :-)
VastaaPoistaSe ihan varmasti tekee parhaansa ja jos pisteet jää vähiin, suotta siinä koiraa syyttää, se ei sitten vain pystynyt.
VastaaPoistaOnnittelut :).
VastaaPoistaSä olet paljon kirjoittanut jännittämisestä mutta mulle ei oikein ole valjennut, että mitä sä oikeastaan jännität? Katsojia, koiran viretilaa, sitä että koira ei osaa, sitä että ette saa tulosta, vai mitä? Jännittämistä voisi olla helpompi työstää jos sen syy olisi selkeästi selvillä. Jännititkö koulussa esitelmien pitoa, noin esimerkiksi?
Oli koira mikä tahansa, vaatii se yleensä aika palauttelun epäonnistuneen fiiliksen jälkeen. Pehmeällä koiralla varmasti hyvin mielessä HK1 tottis.
VastaaPoistaOnnea koularista! Paineet pois, nyt vaan hyvää fiilistä ja mukavia treenejä. :) Turha miettiä aina heti seuraavaa "pakkotavoitetta". Ei se ole synonyymi tavoitteettomalle treenaukselle.. ;)
Mitä tapahtuis jos liikkeiden välissä koiraa kehuis ja riehuttais vähän enemmän? Pistevähennyksiä? Hylkäys? T. En tiedä pk-puolen jutuista juuri mitään
VastaaPoistaEija: viime viikolla mietin jännitystä paljon ja puhuin siitä monen kanssa. Sain paljon hyviä ajatuksia, mutta en mä oikein tullut hullua hurskaammaksi sen syistä. Kyllä mä koulussa esiintymistä jännitin joskus enemmän ja joskus vähemmän, ja ehkä koiran kanssa on pieni pointti siinä, että kaikki katsoo ja olisi niin huikeaa tehdä vaikutus yleisöön hienon tottiksen myötä. Pk-kokeiden alussa on sirun tarkastus, jossa siis tuomari seisoo toimitsijan kanssa jossain parkkipaikalla, toiset koirat on lähellä jonottamassa omaa vuoroaan ja sitten sen koiran kanssa kävellään tuomarin luo, kätellään ja se kumartuu koiran päälle etsimään sitä sirua, ja sen löydyttyä verrataan numeroa paperissa olevaan sirunumeroon jotta ollaan varmoja että meillä on sama koira. Siruntarkastus on osa koetta ja koiran olisi osoitettava siinä itsevarmuutta, käsittelyn sietoa ja muita positiivisia käyttökoiran ominaisuuksia, arat ja aggressiiviset on käytöksen voimakkuudesta riippuen hylättävä. Töppösen kanssa kokeissa monesti stressasin eniten pelkkää tätä vaihetta, käsittely menisi ja toisten koirien läsnäolo menisi yksittäisenä, mutta kun ne on samaan aikaan läsnä, niin monestihan se pärinäksi meni.
VastaaPoistaSienen kanssa tänäänkin muistin siinä tutuille sanoa, että onpas ihanaa olla kokeessa tällaisen koiran kanssa, jonka kanssa näitä juttuja ei tartte lainkaan millään tavalla murehtia. Siinä yksi toinen koira otti pulttia toisesta uroksesta ja murahteli sille, ja Sieni vaan seisoi ja katsoi eikä sitä kiinnosta yhtään.
Nyt kahden tällaisen kokeen jälkeen tämä varmasti on jo itseään toistava kaava, ja seuraavassa pelkäisin jo etukäteen sitä, että kohta sitä alkaa ahdistaa. Kierre on varmasti siitä valmis. Mun olisi niin pakko jollain tavalla onnistua nollaamaan tämä ja voitava luottaa koiraan, että olisi mitään järkeä mennä enää uudestaan yrittämään.
VastaaPoistaMinna: joo, nyt kun sanot, niin varmasti pelkkä muisto siitä vaikutti ja paljon. En paljoa kerinnyt palautella kolmessa viikossa kun pidin yli viikon vaan lomaa, ja niissä treeneissä mitä tein, se ei ollut mitenkään parhaimmillaan. Pokkana vaan kokeeseen, olipa hyvä idea... tänään kokeessa mietin, että kolme viikkoa on tosi lyhyt aika kolmen osa-alueen kokeille muutenkaan, en usko, että mudikaan tekisi sellaisella aikataululla kahta koesuoritusta mitenkään parhaassa terässä, palkattomuus jne painaa eikä tosiaan kerkiä palautella (koirasta riippuen hallintaa tai motivaatiota tai mistä se nyt kenelläkin eniten rakoilee). No mutta tehty mikä tehty. Nyt ei olla menossa kokeilemaan yhtään mitään vaikka millainen tilaisuus olisi, ennen kuin se oikeasti ainakin treeneissä on taas parhaassa iskussa kaikilla osa-alueilla ja mun päälle on tehty jotakin.
Henna: liikkeiden välissä koiran lyhyt kiittäminen on sallittu ja perusasennon saa ottaa kerran uudestaan, mutta ihanne olisi, että koira ei pomppaisi siitä perusasennosta mihinkään. Ei varmasti hylätä suorilta missään alokasluokan kyläkokeessa jos sitä vähän hyppyyttää, mutta tuomarista riippuen sanomista voi tulla ja jos silti jatkaa, sitten ehkä mahdollisesti keskeytys. Pk-puoli on enemmän rally-tokomainen kokonaisuus sikäli, että sen tulisi olla yksi kokonainen suoritus, sellainen jatkumo, ilman mitään välivapautuksia jotka taas tokon "yksi liike kerrallaan" -henkeen kuuluu. Jos Sieni on hyvässä vireessä, sille sopii yksi putki paremmin kuin monta välivapautusta, ja jos ei ole, mikään ei oikein auta... koetin siis siinä vähän paikallaolon jälkeen parin eteenmenon aikana sitä hetsailla sen vieressä hiljaa kuiskien -> ei auttanyt yhtään. Tutut sitten sanoi, että olisin vaan hyppyyttänyt siinä vähän enemmän ja vähän isommilla avuilla yrittänyt haukuttaa, jos tuomari kääntyy katsomaan, niin sitten passivoitua itse ja "koirat nyt vaan joskus haukkuu, ei tässä mitään viritelty 8)" -ilmettä kehiin. Paras keino millä saattaa saada sen oikeasti hieman nousemaan, on ottaa sitä niskasta kiinni ja vähän repiä, ei ilkeästi vaan silleen "ärsyttääkö, suutu mulle!" -olemuksella ja murista naama hyvin lähellä sen naamaa ja samalla puhaltaa sitä ja väistellä kun se alkaa näpsiä. Mutta enpäs nyt koekehässä ruvennut, ja sitä voi joutua hetken tekemään että se tormistautuu.
Tämä on kommentti krooniselta jännittäjältä, eikä varsinaisesti liity koiraurheiluun mitenkään. Mutta tiedän tuon jännittämisen tunteen, ja ihan vakavissani kysyn oletko miettinyt esim. beetasalpaajia? Monestihan jännittäminen on kierre - syke nousee, rupeaa tärisyttämään, adrenaliini kuohuttaa jne. Ja sitten se kierre vain jatkuu ja jatkuu. Beetasalpaajathan eivät ole mitään psyykenlääkkeitä tai taikapillereitä, mutta ne estävät adrenaliinin vaikutusta kehossa.
VastaaPoistaJa minä voin sanoa, että hirveästi on helpottanut se, kun sitä fyysistä reaktiota jännitykseen ei tule. On helpompaa esiintyä ja olla muutenkin jännittävissä tilanteissa, kun ei ala tärisyttämään, korvissa humisemaan, olo mene pökkelöksi, naama ei ole tulipunainen jne. Kun koko keho ei ole täysillä mukana jännittämisessä, niin sitä omaa olemusta on helpompi tarkastella ns. "ulkopuolisena" ja siihen on helpompi vaikuttaa.
Toinen Minna: joo, tänään oli koepaikalla puhetta, että jos vielä menen niin douppaan itseni joko lääkityksellä tai viinalla (no jälkimmäinen oli toki vitsi, koeohje ankarasti kieltää päihtyneenä esiintymisen :D) ja sitä voisi ihan oikeasti miettiä. Ja varmaan koiraa voi monella tapaa myös kouluttaa asiaan ja siedättää siihen, että vaikka ohjaaja on tollainen, mitään ei silti satu ja tässä on kaikki ihan hyvin. Nythän ei ole tietoisesti järin suuresti mitään tehty, ja minähän treenaankin tosi mukavuusalueella ja mulla on paljon tilanteita tai ihmisiä joiden aikana mieluiten en ota tätä koiraa lainkaan autosta...
VastaaPoistaTsempit tuloksesta kuitenkin! Mutta symppaan tuota tottisahdistusta. Merkin kanssahan ei ole koskaan kisattu (koska ei selvittäisi edes siitä kehäänmenotarkastuksesta...), mutta sen kanssa on treeneissäkin ajoittain just tollasta. Tämän takia en viitsi maksullisiin koulutuksiin juuri osallistua, kun voi hyvinkin olla, ettei koira pysty tekemään mitään... :/ Ja kun tuo vaipuu siihen ahdistukseena, niin en tiedä miten sen saa sieltä pois. Pahimmalta tuntuu juurikin se, että koiralla on niin selvästi paha olla. :( Merkki pehmeänä ja epävarmana kerää paineita vaikka mistä, sitten pettää hermo ja toimintakyky eikä palkkiopuolella ole mitään, mikä veisi näistä yli. Plus sitten mun ihan omat koulutusmokat, joita on luvattoman paljon.
VastaaPoistaMutta se varsinainen asia, mikä piti tulla sanomaan: Täällä meidän perukoilla kävi joskus Vappu Alatalo pitämässä tosi hyvän luennon henkisestä valmentautumisesta. Oli ihan hirmuisen hyvä ja mun tietääkseni se pitää myös yksityistunteja aineesta. On valmentanut paljon koiraihmisiä, joten osaisi varmasti auttaa?
Kiitos Katri :) Mä sain holskuryhmässä vinkin sellaisesta kuin Katri Syvärinen, meinaan laittaa sille jossain vaiheessa viestiä asian tiimoilta.
VastaaPoistaToivottavasti löytyy apuja ja vinkkejä! Ja toki raportoit niistä sitten meille muillekin... ;)
VastaaPoistaKatri on jees! Olen ollut kolmella hänen luennolla ( ja neljällä Vapun, mitenniin vakkariosallistuja..). Työtä oman pipon työstäminen vaatii, mutta kyllä tämä on myös antoisaa! On mieletön fiilis kyetä toimimaan jännityksestä huolimatta. Ja kaikkein tärkein, osaa olla armollinen itselleen ja objektiivinen tekemisiin ja tilanteisiin. Nimimerkillä aiemmin pyörryin ja oksensin ennen suorituksia :#
VastaaPoista