Ajatuksia hausta. Olen treenannut lajia Sienen kanssa vasta syksystä 2012 eli 2,5 vuotta. Mudi aloitti vähän myöhemmin, ja ensimmäinen koekäyntikin on vielä edessä. Olen tähän mennessä käynyt kaiketi neljällä hakuaiheisella leirillä/koulutuspäivässä (2x Sari Kärnä, Hanna Orava, Antti Konttinen) ja lukenut Reija Niemisen "Haamuja tuulessa" -kirjaa, joka on tosi hyvä opas lajin kiemuroista ja josta iso osa näistäkin ajatuksista on. Selailen sitä aina välillä uudestaan iltalukemisina. Joka tapauksessa olen siis vasta hyvin noviisi tässä lajissa! Koiran kouluttamista ja oppimisprosessia, syitä ja seurauksia, motivointia, ominaisuuksien puutteiden paikkaamista ja ylipäänsä sellaista kokonaisuuksien ymmärtämistä olen kuitenkin joutunut kahden keskenään eri tavalla vaikean harrastuskoiran kanssa miettimään todella paljon, ja perustan nämä ajatukset enemmän siihen. Multa on tässä vuosien varrella kysytty rullailmaisun koulutuksesta muutamaan kertaan neuvoja, ja jossain vaiheessa kylällä liikkui juttua, että meidän porukassa minä ja H tehdään se huolella ja sieltä voi hakea neuvoja. Ahaa, no jopas :D Rullakeskusteluissa mun tekee aina mieli ekana sanoa, että mikä minä olen ketään neuvomaan ja miksi kysyt multa, etsi joku kokeneempi. Tai no viimeeksi taisin sanoa, että toki saa kysyä, mielipide minulta löytyy taatusti ihan kaikkeen, mutta sen hyvyydestä en anna takeita. ;P
Sieni on juokseva, nopea koira hakuradalla. Jossain vaiheessa olin sitä mieltä, että liian nopea (syystä että en ehdi liikkua kunnolla ja sehän väsyy hetkessä kun rynnii ihan sekona!), ja kevään 2014 holskuleirillä kyselin Konttiselta, kuinka saada vauhtia alas. Nopeus on varmasti temperamentin, motivaation yms summa ja osin opetuskysymyskin, ja tässä tullaan meidän alkuaikojen suureen virheeseen: aivan liian vähän pistoja / lyhyttä rataa per treenikerta. Jos treenaa 3-5 pistoa, saa pikajuoksijan, itsehän opettaa, että pistoja on muutama ja koiran tehdessä ne alkuinnostuksissaan täysiii, se tunneoppii täysii tekemiseen. Sitten kun pistoja onkin 10 saati enemmän, on fakta, että täysiä aloittanut koira on nopeasti hapoilla ja vauhti tulee hidastumaan huomattavasti, lisäksi pienikin paha olo provosoi virheisiin. Jos koira olisi aloittanut vähän hitaammin, se jaksaisi puurtaa tasaista vauhtia ja kokonaisaika olisi huomattavasti lyhyempi. Canis-lehdessä on ollut artikkeleita, joissa pennun kanssa aloitetaan jo ekoilla kerroilla tyyliin 20-30 pistolla. Pistot on ihan lyhyitä, ei siis mitään 50m syviä, ohjaaja seisoo keskilinjalla ja vain näyttää koiralle seuraavan ukon risteilymalliin ja koira saa mennä. Sehän menee, kun palkkaus on kunnossa, ja oppii alusta asti, että tässä ei ole kiire juosta sekopäisen kovaa. Pennun jalkojen kasvaessa ja osaamisen lisääntyessä ukot siirretään yhä syvemmälle, ja jossain vaiheessa meillä on koira, joka juoksee 50m syviä pistoja sen 30kpl. Lyhyet treenit on monelle varmaan motivaatiokysymys, sen 4-6 pistoa koira yleensä juoksee ihan alkuinnostuksenkin voimalla ja sitten se näyttää kivalta. Tällainenhan on ihan "huijaamista" vain ja todellinen motivaatio tulee ilmi, kun enin into on juostu ja hieman alkaa kieli roikkua, mutta ukkoja olisi vielä sen 10 tai 20 jäljellä. Silloin on ainakin varmaa, että meillä on maalimiesmotivoitunut koira, eikä koira, joka juoksee vain alkuinnostustaan :)
Sieni on mielestäni ehkä hieman himmannut vauhtia, ja ainakin valmiille se lähtee nykyään ihan järkevällä laukalla. Avuilla toki sitten se vanha tuulispäänä rynniminen tulee taas esiin. Haluaisin silti treenata enemmän pitempää rataa. Jotenkin vaan meidänkin ryhmässä on vaan tullut se kulttuuri, että 4 tai 6 pistoa, ja mun 8 tai satunnainen 10 on jo tosi tosi paljon. Siinä sitten vaivaat kaikkia ja pakotat ne tekemään mulle ihan himopitkän treenin! Vaikka sen pitäisi olla sellainen normaalimäärä. Niemisen kirjassa on pennun kanssa kanssa 10-15 pistoa ja siitä sitten taulukossa koiran ja osaamisen kasvaessa tullaan kanssa sinne jonnekin 18-30 per treeni -lukemiin. Minusta kyllä satunnaiset neljän tai vaikka vain kahden ukon treenit on tosi hyviä motivaation nostattajia, ja järkevä pistojen määrä riippuu varmasti paljon kulloinkin treenattavasta aiheesta.
Liian lyhyet radat vaikuttaa varmasti myös etenemiseen. Tässäkin on tehty alussa iso koulutusvirhe, eli laitettu koira ukolle, seisty ihailemassa että siellä menee, ja seisty vieläkin monttu auki paikoillaan kun koira jo tuleekin - rullan kanssa tai suorapalkalta - omia jälkiään takaisin. Ongelma ei ole vieläkään korjaantunut, ja tähän tullaan ehdottomasti kiinnittämään huomiota heti ekasta treenistä asti sen seuraavan koiran kanssa sitten! Ohjaaja etenee radalla aina ja jos on menossa hakemaan koiraa piilolta, kaartaa sinne sitten edestäpäin rataa. Tai jos koira tekee huonon piston ja halutaan uusia, ehdottomasti otetaan se koira vastaan keskilinjaa edenneenä ja sitten palataan sen kanssa takaisin sinne, mistä sen haluaa lähettää. Jos pistoja on 4, eli kaksi per puoli, koiralle ei tule suurtakaan käsitystä radan suunnasta ja siitä, että se jatkuu eteenpäin. Jos pistoja on 10 tai 16, eli esim. 5-8 per puoli, asia kirkastuu ihan eri tavalla.
Maalimiehen pitäisi aina olla kunnolla piilossa, ellei olla muuta sovittu. Joissain treeneissä piilossa olo ei välttämättä ole oleellista, esim. L-pistojen alkuvaiheissa voi olla ihan hyvä, että suoraan edettyään koira jonkun kerran näkee maalimiehen ja kääntyy sen myötä oikeaan suuntaan. Pääasiassa kuitenkin aina ja ehdottomasti kunnolla piiloon. Piilossa ei ole kyykyssä jossain avoimessa metsässä, ei vaikka heittäisi maastonvärisen pressun päällensä. Piilossa on mahdollisimman litteänä kaikki ulokkeet läjässä maata, puuta, kiveä tms vasten tai jonkun luonnon esteen alla/välissä/jne tai vaikkapa jossain tiheässä pikkukuusi tms. -kasvustossa, täysin pressun alla, aivan liikkumatta ja hiljaa. Kannattaa oikeasti valita sellainen mukava asento, jalat meinaan puutuu ihan todella nopeasti, ja vaikka ajattelee että kyllä mä tässä jaksan olla tälleen, niin minuutit on pitkiä ja on tosi kurjaa joutua liikahtamaan juuri kun koira onkin vaikka lähellä. Koirat näkee tiettävästi parhaiten sinistä ja keltaista, joten sen värisiä vaatteita lienee viisasta välttää, tai sitten on ainakin oltava hyvin huolellinen, että joka kerta kaikki väriläikät todella jää pressun alle.
Piiloille menemiseen tulee nopeasti myös hyvin suuri laiskuus ja sinne lompsitaan suoraan keskilinjalta. Siihen jää tosi kiva hajuvana, jota koiran on helppo juosta suoraan ja löytää sen päästä ukko. Kiva illuusio suoraan etenemisen taidosta! Onhan kokeessakin viimeinen koira aivan eri asemassa kuin ensimmäinen, kun väistämättä sinne piiloille menee siinä vaiheessa aikamoiset valtatiet. Toisaalta tässäkin on pointtinsa - ekan on helpompi tehdä nättiä risteilyä ja mennä minne laitetaan, kun väylät ei ohjaa sitä suoraan ukoille. Vikan on helpompi löytää ukot, mutta jos koira ei etsi koko aluetta vaan oikoo maalimiehille, eihän se mitään hyviä pisteitä voi saada. Pk-haku on kilpailulaji ja "riittää että löytää" -asenne ei vie pitkälle, sen koiran tulee tehdä koeohjeen mukaista alueen tarkastamista vaikka se haistaisi ukot jo kaukaa. Treeneissä olisi siis erittäin suotavaa, että kaikki maalimiehet menisi vaikkapa etukulmien kautta piiloihinsa. Näytöille tai koiraa hakemaan pitäisi kaartaa aina vähän eri kohdista eri koirille, ja pitää huoli että järjestys treeneissä on aina erilainen, jotta jokainen pääsee säännöllisesti olemaan eka, jolla on vielä "puhtain" rata. Puhdas rata vieraassa paikassa ilman apuja kertoo varmaan aika rehellisesti mikä on koiran todellinen osaaminen suorissa pistoissa ja eteenpäin työskentelyssä. Ei paljoa lämmitä jos se kotona osaa ihan eri tavalla, kun se ei olekaan se totuus...
Jokainen treeni on tärkeä. Kanakurssin oppi pätee tässäkin: jokainen kerta on ainutlaatuinen eikä juuri siihen nimenomaiseen voida palata enää koskaan. Mitään siitä kerrasta ei voida poistaa eikä lisätä. Tulee toki uusia kertoja ja koiran oppimista tapahtuu jatkuvasti, mutta silti jokaiseen kertaan tulisi suhtautua sen tarvitsemalla vakavuudella. Ohjaaja on miettinyt etukäteen millainen treeni tänään tehdään, mitä siinä harjoitellaan ja piirtänyt sen paperille. Se käydään läpi niin että kaikki ymmärtävät. Keskitytään treeniin. Koira oppii ihan koko ajan, myös kaikkea muuta kuin mitä sille oli tarkoitus opettaa. On koiria, joille yksikin kerta jää vahvasti mieleen, esim. mudin kohdalla näki kyllä monta seuraavaa kertaa, jos joku antoi sen yhdenkin kerran varastaa palkat kupista. Asiat voi tuntua itsestä siltä, että ei sillä ole niin väliä, mutta ei se ohjaaja huvikseen suutaan pieksä, joten kyllä annetuilla ohjeilla on aina jokin merkitys! Niistä voidaan keskustella jälkeen päin ja varsinkin jos on jotain ongelmaa, esim. se tietty koira kaikesta huolimatta yrittää joka kerta varastaa juuri sinulta eikä meinaa uskoa, pitää avata suunsa ja kertoa siitä. Ylipäänsä maalimiehen pitäisi aina olla hyvin nöyrä ja unohtaa mahdollinen oma nolotus jos teki jotain väärin, ja kertoa kaikesta ohjaajalle. Jos koira teki jotain outoa, ei ehkä aina tee mieli pahoittaa ohjaajan mieltä kertomalla mikä kaikki meni pieleen, mutta eihän asiaan voida puuttua jos ainoat kommentit on "ihan kiva"!
Sieni on mielestäni ehkä hieman himmannut vauhtia, ja ainakin valmiille se lähtee nykyään ihan järkevällä laukalla. Avuilla toki sitten se vanha tuulispäänä rynniminen tulee taas esiin. Haluaisin silti treenata enemmän pitempää rataa. Jotenkin vaan meidänkin ryhmässä on vaan tullut se kulttuuri, että 4 tai 6 pistoa, ja mun 8 tai satunnainen 10 on jo tosi tosi paljon. Siinä sitten vaivaat kaikkia ja pakotat ne tekemään mulle ihan himopitkän treenin! Vaikka sen pitäisi olla sellainen normaalimäärä. Niemisen kirjassa on pennun kanssa kanssa 10-15 pistoa ja siitä sitten taulukossa koiran ja osaamisen kasvaessa tullaan kanssa sinne jonnekin 18-30 per treeni -lukemiin. Minusta kyllä satunnaiset neljän tai vaikka vain kahden ukon treenit on tosi hyviä motivaation nostattajia, ja järkevä pistojen määrä riippuu varmasti paljon kulloinkin treenattavasta aiheesta.
Liian lyhyet radat vaikuttaa varmasti myös etenemiseen. Tässäkin on tehty alussa iso koulutusvirhe, eli laitettu koira ukolle, seisty ihailemassa että siellä menee, ja seisty vieläkin monttu auki paikoillaan kun koira jo tuleekin - rullan kanssa tai suorapalkalta - omia jälkiään takaisin. Ongelma ei ole vieläkään korjaantunut, ja tähän tullaan ehdottomasti kiinnittämään huomiota heti ekasta treenistä asti sen seuraavan koiran kanssa sitten! Ohjaaja etenee radalla aina ja jos on menossa hakemaan koiraa piilolta, kaartaa sinne sitten edestäpäin rataa. Tai jos koira tekee huonon piston ja halutaan uusia, ehdottomasti otetaan se koira vastaan keskilinjaa edenneenä ja sitten palataan sen kanssa takaisin sinne, mistä sen haluaa lähettää. Jos pistoja on 4, eli kaksi per puoli, koiralle ei tule suurtakaan käsitystä radan suunnasta ja siitä, että se jatkuu eteenpäin. Jos pistoja on 10 tai 16, eli esim. 5-8 per puoli, asia kirkastuu ihan eri tavalla.
Maalimiehen pitäisi aina olla kunnolla piilossa, ellei olla muuta sovittu. Joissain treeneissä piilossa olo ei välttämättä ole oleellista, esim. L-pistojen alkuvaiheissa voi olla ihan hyvä, että suoraan edettyään koira jonkun kerran näkee maalimiehen ja kääntyy sen myötä oikeaan suuntaan. Pääasiassa kuitenkin aina ja ehdottomasti kunnolla piiloon. Piilossa ei ole kyykyssä jossain avoimessa metsässä, ei vaikka heittäisi maastonvärisen pressun päällensä. Piilossa on mahdollisimman litteänä kaikki ulokkeet läjässä maata, puuta, kiveä tms vasten tai jonkun luonnon esteen alla/välissä/jne tai vaikkapa jossain tiheässä pikkukuusi tms. -kasvustossa, täysin pressun alla, aivan liikkumatta ja hiljaa. Kannattaa oikeasti valita sellainen mukava asento, jalat meinaan puutuu ihan todella nopeasti, ja vaikka ajattelee että kyllä mä tässä jaksan olla tälleen, niin minuutit on pitkiä ja on tosi kurjaa joutua liikahtamaan juuri kun koira onkin vaikka lähellä. Koirat näkee tiettävästi parhaiten sinistä ja keltaista, joten sen värisiä vaatteita lienee viisasta välttää, tai sitten on ainakin oltava hyvin huolellinen, että joka kerta kaikki väriläikät todella jää pressun alle.
Piiloille menemiseen tulee nopeasti myös hyvin suuri laiskuus ja sinne lompsitaan suoraan keskilinjalta. Siihen jää tosi kiva hajuvana, jota koiran on helppo juosta suoraan ja löytää sen päästä ukko. Kiva illuusio suoraan etenemisen taidosta! Onhan kokeessakin viimeinen koira aivan eri asemassa kuin ensimmäinen, kun väistämättä sinne piiloille menee siinä vaiheessa aikamoiset valtatiet. Toisaalta tässäkin on pointtinsa - ekan on helpompi tehdä nättiä risteilyä ja mennä minne laitetaan, kun väylät ei ohjaa sitä suoraan ukoille. Vikan on helpompi löytää ukot, mutta jos koira ei etsi koko aluetta vaan oikoo maalimiehille, eihän se mitään hyviä pisteitä voi saada. Pk-haku on kilpailulaji ja "riittää että löytää" -asenne ei vie pitkälle, sen koiran tulee tehdä koeohjeen mukaista alueen tarkastamista vaikka se haistaisi ukot jo kaukaa. Treeneissä olisi siis erittäin suotavaa, että kaikki maalimiehet menisi vaikkapa etukulmien kautta piiloihinsa. Näytöille tai koiraa hakemaan pitäisi kaartaa aina vähän eri kohdista eri koirille, ja pitää huoli että järjestys treeneissä on aina erilainen, jotta jokainen pääsee säännöllisesti olemaan eka, jolla on vielä "puhtain" rata. Puhdas rata vieraassa paikassa ilman apuja kertoo varmaan aika rehellisesti mikä on koiran todellinen osaaminen suorissa pistoissa ja eteenpäin työskentelyssä. Ei paljoa lämmitä jos se kotona osaa ihan eri tavalla, kun se ei olekaan se totuus...
Jokainen treeni on tärkeä. Kanakurssin oppi pätee tässäkin: jokainen kerta on ainutlaatuinen eikä juuri siihen nimenomaiseen voida palata enää koskaan. Mitään siitä kerrasta ei voida poistaa eikä lisätä. Tulee toki uusia kertoja ja koiran oppimista tapahtuu jatkuvasti, mutta silti jokaiseen kertaan tulisi suhtautua sen tarvitsemalla vakavuudella. Ohjaaja on miettinyt etukäteen millainen treeni tänään tehdään, mitä siinä harjoitellaan ja piirtänyt sen paperille. Se käydään läpi niin että kaikki ymmärtävät. Keskitytään treeniin. Koira oppii ihan koko ajan, myös kaikkea muuta kuin mitä sille oli tarkoitus opettaa. On koiria, joille yksikin kerta jää vahvasti mieleen, esim. mudin kohdalla näki kyllä monta seuraavaa kertaa, jos joku antoi sen yhdenkin kerran varastaa palkat kupista. Asiat voi tuntua itsestä siltä, että ei sillä ole niin väliä, mutta ei se ohjaaja huvikseen suutaan pieksä, joten kyllä annetuilla ohjeilla on aina jokin merkitys! Niistä voidaan keskustella jälkeen päin ja varsinkin jos on jotain ongelmaa, esim. se tietty koira kaikesta huolimatta yrittää joka kerta varastaa juuri sinulta eikä meinaa uskoa, pitää avata suunsa ja kertoa siitä. Ylipäänsä maalimiehen pitäisi aina olla hyvin nöyrä ja unohtaa mahdollinen oma nolotus jos teki jotain väärin, ja kertoa kaikesta ohjaajalle. Jos koira teki jotain outoa, ei ehkä aina tee mieli pahoittaa ohjaajan mieltä kertomalla mikä kaikki meni pieleen, mutta eihän asiaan voida puuttua jos ainoat kommentit on "ihan kiva"!
Keskittyminen koskee koko treeniä. Keskilinjalla saattaa joskus olla enemmänkin porukkaa, mutta siinä ollaan sitten turvat ummessa ja kuulumiset vaihdetaan jossain ihan muualla. Jokaisen olisi suotavaa katsoa suorittavaa koirakkoa, paskan jauhanta näyttää pahasti siltä, että vain se oma koira kiinnostaa, lisäksi pahimmillaan oikeasti häiritäänkin suoritusvuorossa olevaa. Lopussakin kun koira tulee viimeiseltä ukolta, tapahtuu vielä paljon oppimista. On koiria, joille muiden tekemiset on herttaisen yhdentekeviä, esim. mudia ei hittojakaan koskaan ole kiinnostanut toisten lässytys ja ihailu ja palkkasin sen lopussa leikkimällä sen kanssa keskenäni. Sitten on koiria, jotka menee onnesta väkkärään kun niitä ihaillaan ja sössötellään tehtyjen töiden jälkeen. Sieni on sellainen koira. On aina ihan hirveän sääli, jos se kuulumisten vaihto alkaa tässä vaiheessa ja esim. ohjaajan pyynnöstä huolimatta kukaan "ei ehdi" nujuta koiran kanssa. Koiralle jää varmaan sellainen olo, että no, tässä se sitten kai oli, hei mäkin oon täällä.
Keskilinjalla on myös tärkeitä tehtäviä: ihmiset jää seisomaan siihen, mistä ohjaaja lähti näytölle/piilolle. Siihen kohtaan kokeessakin jää käsittääkseni ratamestari merkiksi ja siihen palataan. Treeneissä voi toki olla kätevää myös siirtyä seuraavan merkatun piston kohdalle, jotta ohjaaja osaa suunnistaa piilolta oikeaan kohtaan keskilinjaa ja etenee kolmiota metsässä, eikä sitten kävele keskilinjalla. Tällöinkin yleisö jää aina riittävän kauas, jotta ohjaaja on aina ensimmäisenä radalla ja hänellä on tilaa lähettää koira rauhassa. Toisaalta se ihmisletkan ei pidä antaa levitä kovin suureksi, vaan keskilinjalla kävellään reippaasti ohjaajan perässä ja kaikki ylimääräiset mahdollisimman kasassa. Syystä että koiran tullessa metsästä siellä ei ole 10.. 20.. 30m ihmisjonoa mistä sen pitää etsiä ohjaaja, vaan se näkee yhden ihmisläjän ja etummaisena yhden yksittäisen ihmisen, joka on aina ohjaaja. Joskus voi myös olla tilanne, että seuraava ukko laitetaan metsään vasta kun koirakko on edellisellä ukolla, ja keskilinjalla katsotaan mihin kohtaan hän meni, jotta ohjaaja tietää vaikkapa lähettää suoraan tai aiemmin riippuen haluaako suoran vai L-piston. Olisi erittäin suotavaa, että keskilinjalla ollaan aivan varmoja missä se ukko sitten on, eikä niin, että kaikki unohtaa katsoa, tai katsoo mutta ehtii unohtaa silti ennen kuin koirakko on palannut. Nämä on tällaisia pieniä asioita, joiden merkitystä ei ehkä aluksi ymmärrä. Minulla on suuri tarve järjestykseen ja toimivaan systeemiin, olen saanut noottia myös liiallisesta "viivotinhausta", mutta esimerkiksi Sieni on koira jonka kanssa selvä systeemi antaa paljon etuja random kaaokseen verrattuna. Haussa koiran tehtävä on etsiä maalimiehiä ja ohjaajan toimia kartturina. Jos pointti alkaa mennä vaikka siihen ohjaajan etsimiseen keskilinjalta, koko ajatus menee ihan väärille urille ja keskittyminen siihen oikeaan väistämättä kärsii.
Tunnistan itsessäni jonkinlaisen haasteiden pelon edelleen. Metsässä on lyhyt aika miettiä, menikö se liian vinoon tai tekikö huonon tyhjän ja pitäisikö korjata. Helposti tulee sitten ajateltua, että no, antaa olla, kun ei viitsi palata takaisin päin ja alkaa hinkata. Mutta itsestäänkö sen koiran pitäisi sitten oppia mitä olisi haluttu? Jos pisto on huono, koira kutsutaan keskilinjalle sinne mihin on edetty, palataan takaisin, tarvittaessa vaikka syvemmälle metsään, ja lähetetään se niin monta kertaa, että se tekee kuten halutaan. Moni sanoo, että joskus joutuu käydä saattelemassa koiran liki viiteenkymppiin asti, mutta ei sitä yleensä montaa kertaa tartte tehdä. Minä en ole ikinä tehnyt mitään lähellekään sellaista, joten luultavasti treenaan aika mukavuusalueella ja hyväksyn varsin paljon sinnepäin-pistoja. Mutta onhan se aina myös tavoitteista kiinni, en tosiaan ole SM-skaboihin menossa, ja alemmissa luokissa jossain määrin riittää se "pääasia että löytää" -asenne kuitenkin. Minä pelkään koiran motivaation kärsimistä ja toisaalta sitä vaivaa, jos saattelemaan joutuu niin siinähän menee aikaakin ihan tolkuttomasti!
Umppareita treenattiin tänäkin talvena kentällä ns. mökkikylätreeninä. Viime metsätreeneissä oli tyhjä umppari toisessa etukulmassa n. 25m:ssä ja koira ohitti sen kiintorulla kaulassa aivan sujuvasti. Luotan sen rullan käyttöön aika hyvin, se on huolella rakennettu ja se tarkastaa piilot ilmaisematta niitä liian aikaisin. Tällä hetkellä ainakin. Umppareita pitäisi kuitenkin jaksaa kantaa metsään enemmän. Pääasiassa haluan, että niissä yleensä ei ole ketään. Haju saa olla ja ovi auki, että koira voi itse todeta niiden olevan tyhjiä. Haluan harjoitella umpparin ohi jatkamista, joskus koira jäi vähän pyörimään niille, ja sen oli vaikeaa upota niiden ohi riittävän syvälle, jos ne oli tosi lähellä. Kun umpipiiloissa yleensä ei ole ketään, koira tottuu niihin ja todellakin pitää nenän työvälineenä, eikä ala ilmaista kaikkia piilon näköisiä edes tarkastamatta onko niissä ketään. Joskus umpparissa kuitenkin pitäisi olla ukko, että saisi niitäkin treenattua. Ei niissä kyllä mitään ongelmaa ole, vuosi sitten kesällä kokeenomaisessa holskujen hakupäivässä Nastolassa oli jotain säätöä (tuli ilman rullaa, en tiedä eikö ollut ottanut vai oliko tippunut matkalla). Luulen, että se on jopa vähän liian huolellinen, ja koska se tarkastaa pressun alla olevat ukot tosi läheltä ennen rullan ottoa, sen voi olla vähän vaikeaa oudolla umpparilla uskoa siihen, että on siellä joku ja saa ottaa rullan. Ehdottomasti pitäisi nyt ensin vaan tehdä niitä tyhjiä umppareita ennen kuin lätkäisee ketään sellaiseen piiloon, Sienelle riittää varmaan pari kertaa että radan ainoassa umpparissa on joku, niin se alkaisi jo olettaa niin.
Keskilinjalla on myös tärkeitä tehtäviä: ihmiset jää seisomaan siihen, mistä ohjaaja lähti näytölle/piilolle. Siihen kohtaan kokeessakin jää käsittääkseni ratamestari merkiksi ja siihen palataan. Treeneissä voi toki olla kätevää myös siirtyä seuraavan merkatun piston kohdalle, jotta ohjaaja osaa suunnistaa piilolta oikeaan kohtaan keskilinjaa ja etenee kolmiota metsässä, eikä sitten kävele keskilinjalla. Tällöinkin yleisö jää aina riittävän kauas, jotta ohjaaja on aina ensimmäisenä radalla ja hänellä on tilaa lähettää koira rauhassa. Toisaalta se ihmisletkan ei pidä antaa levitä kovin suureksi, vaan keskilinjalla kävellään reippaasti ohjaajan perässä ja kaikki ylimääräiset mahdollisimman kasassa. Syystä että koiran tullessa metsästä siellä ei ole 10.. 20.. 30m ihmisjonoa mistä sen pitää etsiä ohjaaja, vaan se näkee yhden ihmisläjän ja etummaisena yhden yksittäisen ihmisen, joka on aina ohjaaja. Joskus voi myös olla tilanne, että seuraava ukko laitetaan metsään vasta kun koirakko on edellisellä ukolla, ja keskilinjalla katsotaan mihin kohtaan hän meni, jotta ohjaaja tietää vaikkapa lähettää suoraan tai aiemmin riippuen haluaako suoran vai L-piston. Olisi erittäin suotavaa, että keskilinjalla ollaan aivan varmoja missä se ukko sitten on, eikä niin, että kaikki unohtaa katsoa, tai katsoo mutta ehtii unohtaa silti ennen kuin koirakko on palannut. Nämä on tällaisia pieniä asioita, joiden merkitystä ei ehkä aluksi ymmärrä. Minulla on suuri tarve järjestykseen ja toimivaan systeemiin, olen saanut noottia myös liiallisesta "viivotinhausta", mutta esimerkiksi Sieni on koira jonka kanssa selvä systeemi antaa paljon etuja random kaaokseen verrattuna. Haussa koiran tehtävä on etsiä maalimiehiä ja ohjaajan toimia kartturina. Jos pointti alkaa mennä vaikka siihen ohjaajan etsimiseen keskilinjalta, koko ajatus menee ihan väärille urille ja keskittyminen siihen oikeaan väistämättä kärsii.
Tunnistan itsessäni jonkinlaisen haasteiden pelon edelleen. Metsässä on lyhyt aika miettiä, menikö se liian vinoon tai tekikö huonon tyhjän ja pitäisikö korjata. Helposti tulee sitten ajateltua, että no, antaa olla, kun ei viitsi palata takaisin päin ja alkaa hinkata. Mutta itsestäänkö sen koiran pitäisi sitten oppia mitä olisi haluttu? Jos pisto on huono, koira kutsutaan keskilinjalle sinne mihin on edetty, palataan takaisin, tarvittaessa vaikka syvemmälle metsään, ja lähetetään se niin monta kertaa, että se tekee kuten halutaan. Moni sanoo, että joskus joutuu käydä saattelemassa koiran liki viiteenkymppiin asti, mutta ei sitä yleensä montaa kertaa tartte tehdä. Minä en ole ikinä tehnyt mitään lähellekään sellaista, joten luultavasti treenaan aika mukavuusalueella ja hyväksyn varsin paljon sinnepäin-pistoja. Mutta onhan se aina myös tavoitteista kiinni, en tosiaan ole SM-skaboihin menossa, ja alemmissa luokissa jossain määrin riittää se "pääasia että löytää" -asenne kuitenkin. Minä pelkään koiran motivaation kärsimistä ja toisaalta sitä vaivaa, jos saattelemaan joutuu niin siinähän menee aikaakin ihan tolkuttomasti!
Umppareita treenattiin tänäkin talvena kentällä ns. mökkikylätreeninä. Viime metsätreeneissä oli tyhjä umppari toisessa etukulmassa n. 25m:ssä ja koira ohitti sen kiintorulla kaulassa aivan sujuvasti. Luotan sen rullan käyttöön aika hyvin, se on huolella rakennettu ja se tarkastaa piilot ilmaisematta niitä liian aikaisin. Tällä hetkellä ainakin. Umppareita pitäisi kuitenkin jaksaa kantaa metsään enemmän. Pääasiassa haluan, että niissä yleensä ei ole ketään. Haju saa olla ja ovi auki, että koira voi itse todeta niiden olevan tyhjiä. Haluan harjoitella umpparin ohi jatkamista, joskus koira jäi vähän pyörimään niille, ja sen oli vaikeaa upota niiden ohi riittävän syvälle, jos ne oli tosi lähellä. Kun umpipiiloissa yleensä ei ole ketään, koira tottuu niihin ja todellakin pitää nenän työvälineenä, eikä ala ilmaista kaikkia piilon näköisiä edes tarkastamatta onko niissä ketään. Joskus umpparissa kuitenkin pitäisi olla ukko, että saisi niitäkin treenattua. Ei niissä kyllä mitään ongelmaa ole, vuosi sitten kesällä kokeenomaisessa holskujen hakupäivässä Nastolassa oli jotain säätöä (tuli ilman rullaa, en tiedä eikö ollut ottanut vai oliko tippunut matkalla). Luulen, että se on jopa vähän liian huolellinen, ja koska se tarkastaa pressun alla olevat ukot tosi läheltä ennen rullan ottoa, sen voi olla vähän vaikeaa oudolla umpparilla uskoa siihen, että on siellä joku ja saa ottaa rullan. Ehdottomasti pitäisi nyt ensin vaan tehdä niitä tyhjiä umppareita ennen kuin lätkäisee ketään sellaiseen piiloon, Sienelle riittää varmaan pari kertaa että radan ainoassa umpparissa on joku, niin se alkaisi jo olettaa niin.
Ilmottautuminen on tänä keväänä otettu rutiiniksi. Puen koiran muuten autolla, mutta rullan laitan kaulaan vasta vähän ennen ilmottautumista. Esineruudussa puen koiran kanssa autolla ja otan virittelyesineen siinä. Toivon että se erottaa riittävästi mitä milloinkin on menossa tekemään. Olen miettinyt sellaisia treenejä, että tuulen tullessa sopivasta suunnasta voisi ilmottautumisen läheisyyteen laittaa yhden hyvin piiloutuneen ukon ja antaa koiran haistaa sen, ja sitten laskea sen vähän niinkun karkaamaan. Aika hyvin se nytkin kyllä jo availee nenää ja skannailee etukulmia, mutta muutama tällainen ylläri sopisi sille varmaan hyvin :) Tosin ehkä ukon ei kannata olla radan ulkopuolella, vaan tyyliin ihan 5m etukulmasta, ja viedä koira keskilinjalle radan alkuun ja päästää vasta siitä. Muuten se nopeasti oppii ilmottautumisesta karkailemaan ja sitten jos joudun yhtään kovempaa sanomaan, että takaisin hallintaan, se olisi tosi huono tilanne.
Hallinta maalimieheltä takaisin keskilinjalle siirryttäessä on tullut aika lailla itsestään. Lähellä pysymisen treenaaminen kentällä on siis selvästi kantanut myös tänne :) Jonkun verran tehtiin "selkäkuljetusta" viime kaudella ja sitä voisi vähän ottaa nytkin ihan vaan muistin virkistykseksi ja vaihtelun vuoksi. Mulle on vielä vaan hyvin epäselvää miltä näiden siirtymien tulisi kokeessa näyttää ja kuinka paljon saan jutella koiralle siinä, pitäisi jostain selvittää. Samoin toinen mikä askarruttaa on kiintorullan korjaaminen, jos se on lauennut jossain matkalla. Miten se tapahtuu? Tarviiko kysyä lupaa? Eikö koiraan koskeminen ole periaatteessa kielletty? Saanko ottaa koko rullapannan pois päästä korjaamisen ajaksi? Saanko laittaa koiran maahan siksi aikaa kun säädän rullaa? Jokseenkin stressaavaa, että henkilöhaussa on niin tarkkaan määritelty tällaiset asiat ja tietämättään väärin toimimalla voisin hyllyttää koko kokeen jonkin niinkin epäoleellisen asian takia...
Sieni on aina ollut varsin maalimiesvarma koira, luottamus on kehittynyt matkan varrella. Jos jossain on ukko, se nostaa sen. Viikko sitten meillä oli talvitauon jälkeen kolmas treeni, kaksi ekaa oli avuilla ja tämä nyt sitten täysin ilman. Tuttu metsä, mutta vähän syvempi tallaus, vasemmalla leveä tulviva ja osin luminen oja n. 45m:ssä ja ukko 10m sen takana. Ykkösellä ei irronnut tarpeeksi kauas ja tuli ilman kiintorullaa, maalimieheltä kysyttiin eikä ollut käynyt, joten laitoin uudestaan, sitten palasi rullan kanssa. Vasta jälkeen päin tajusin, että en mä tällaisissa tilanteissa enää lainkaan pelkää, että se ei kestäisi korjaamista ja alkaisi esim. närppiä rullaa. Joskus vuosi sitten vielä pelkäsin, vaikka ei silloinkaan varmaan syytä ollut. Kakkonen toiselle puolelle hyvin, mutta kolmonen taas sen ojan taakse epäonnistui, ei ollut käynyt. Otettiin siihen sitten uusinnalle ääni. Koira oli sillä kertaa muutenkin tosi kummallinen, hieman vaisu ja hidas normaaliin verrattuna. Seuraavalla kerralla se oli taas tuttu juokseva itsensä, silloin vasemmalla oli leveähkö metsäautotie ja ukko 5m sen takana karmeassa ryteikössä, ei mitään ongelmaa kummallakaan pistolla. Joka tapauksessa tuli nyt pieni särö luottamukseen ja pitää yrittää keksiä kaikkia vaikeita piiloja, missä joutuu oikeasti käyttämään nenäänsä jos meinaa löytää. Luonnonesteitä, teidän ylityksiä, ojia, maaston muutoksia, jne. Tässäkin tullaan nyt taas siihen, miksi on tärkeää, että maalimiehet on pääasiassa aina hyvin piilossa. Koiran on osattava etsiä nenällä. Jos se vaan juoksee ja katselee että ei näy ketään, niin sinnehän ne ukot sitten jää kun ovat kunnolla piilossa tai on joku luonnon muoto, joka ohjaa koiraa kääntymään ennen aikojaan tms.
Palkkaamisesta saisi varmaan oman aiheensa, mutta lyhykäisyydessään maalimiehen tärkein tehtävä on palkata koira niin, että koira kokee tulleensa palkituksi. Palkka (namin/lelun tyyppi ja miten sitä käytetään) valitaan koiran mukaan, ei niin, mikä ohjaajasta olisi tyylikästä tai maalimiehestä helppoa. Palkkaamisen merkitystä ei voida ikinä kyllin korostaa. Kun se koira juoksee läkähdyksissään sitä koerataa, taustalla on kaksi palkatonta löytöä, on tullut jo tyhjiä tyhjien perään ja ohjaaja vapisee keskilinjalla ja sen pitäisi vielä jaksaa ja jaksaa ja löytää se viimeinen, silloin punnitaan se, kuinka kovasti koira haluaa löytää sen ukon, kuinka kovasti se uskoo, että vaikka kahdella ekalla ei ollut, tällä ehkä on palkka. Kuinka paljon se haluaa sitä, mitä se sieltä treeneissä on saanut. Maalimiehet tekee koiran, ohjaaja ei tähän kauheasti pääse itse vaikuttamaan. Se on suuri vastuu ja siihen soisi panostettavan joka ikinen kerta aivan vilpittömän täysillä.
Maalimiesmotivaation mittarina on perinteisesti pidetty sitä, että koira haluaa viipyä ukolla, eli esim. lelun saatuaan haluaa leikkiä ukon kanssa, tai että ukko voi namein kuljettaa koiraa eikä koira karkaa kesken kaiken. On koiria, joille sellaiset jutut sopii ja niitä kannattaa silloin käyttää. Maalimiehellä hengailun motivaatio on kuitenkin aivan eri asia kuin maalimiesmotivaatio, motivaatio löytää ja ilmaista. Oleellista on se, mitä tapahtuu ennen palkan saamista ja kuinka paljon koira on valmis tekemään töitä palkkansa eteen. Ei se, mitä se palkan saannin jälkeen haluaa tehdä. Asia voidaan havainnollistaa niin, että jos tilin tultua esimiehesi soittaisi sinulle, että nyt on niin että sinun pitää käyttää rahat asiaan x tai y. Sanoisit varmaan, että kuule, olen työni tehnyt ja palkkani saanut, eikä kuulu hittojakaan sinulle, mihin ne rahat käytän. Miksi sen koiran sitten pitäisi pelata ukon kanssa, jos se mieluummin leikkii yksin tai ohjaajan kanssa? Tai jos se haluaa eväät mutta ei ole lainkaan kiinnostunut seurustelemaan ukon kanssa, niin eikö se voi vaan syödä ilman että sen tarvii väkisin olla lähmittävänä samalla? Kokeessakaan koiran ei koskaan tarvitse eikä edes ole millään lailla eduksi jäädä kiinni jo löydettyyn ukkoon. Jos koira on yhtään epävarma eikä sen mielestä ole kivaa leikkiä ukon kanssa tai viettää siellä ylimääräistä aikaa, saadaan painostamalla nopeasti koira, joka ei ole lainkaan löytävinään. Se väistää siis koko tilannetta. Sen takia palkkaus aina koiran mukaan, suurin sirkus ei ole mikään itseisarvo! Esimerkiksi mudi on sellainen koira, jolle ukot on pelkkiä ruoka-automaatteja. Sille ei tartte sanoa kuin "ole hyvä" ja avata purkki. Kehuminen ei kiinnosta sitä yhtään eikä se halua maalimieheltä mitään kontaktia ja se on siis hyvin helppo palkattava. Silti sillä on ihan jumalaton motivaatio. Jos olisi yritetty pakottaa viettämään aikaa ukoilla, uskon että väistäminen olisi tullut tosi nopeasti kuvioihin.
Vieraita paikkoja pitäisi löytää vielä enemmän. Tällä viikolla ollaan menossa yhteen uuteen yhdistyksen käyttöönsä saamaan treenimaastoon. Niemisen kirjassa taisi ainakin olla ajatuksia vieraista paikoista: kokeneellekin koiralle paljon löytöjä suorien, mahdollisesti ylisyvien pistojen päästä, jotta vahvistetaan sitä, että vieraassa paikassa on paljon ukkoja suoraan syvällä edessä. Ei älliä, ei tyhjiä, ei mitään kikkailuja. On vaikea suunnitella treeniä, kun ei yhtään tiedä millaiseen paikkaan on menossa, mutta pitää tehdä pari alustavaa plääniä ja valita niistä sitten paras.
Vieraita paikkoja pitäisi löytää vielä enemmän. Tällä viikolla ollaan menossa yhteen uuteen yhdistyksen käyttöönsä saamaan treenimaastoon. Niemisen kirjassa taisi ainakin olla ajatuksia vieraista paikoista: kokeneellekin koiralle paljon löytöjä suorien, mahdollisesti ylisyvien pistojen päästä, jotta vahvistetaan sitä, että vieraassa paikassa on paljon ukkoja suoraan syvällä edessä. Ei älliä, ei tyhjiä, ei mitään kikkailuja. On vaikea suunnitella treeniä, kun ei yhtään tiedä millaiseen paikkaan on menossa, mutta pitää tehdä pari alustavaa plääniä ja valita niistä sitten paras.
Haku on ehdottomasti kimppalaji. Minä en halua treenata porukoissa, joissa koen ihmisten olevan aivan törkeän eri linjoilla kanssani. En halua katsoa mitään kurittamista tai karjumista tai viettää vapaa-aikaa pahantuulisten ihmisten kanssa. Lisäksi koska olen järjestelmän ihminen, olen huono katsomaan sellaista touhua, missä ei ole järjen hiventäkään. Tarkoitan esim. sitä, että koirat ei ole lainkaan hallinnassa ja pitää käyttää kaikkia ihme kikkoja, tai että palkkaustilanne on aina ongelma kun koira meinaa kaataa ukon ja rikkoa kaikki vaatteista silmälaseihin, mutta sitä ei silti viitsitä treenata kuntoon, vaan oletetaan ihmisten selviävän miten kuten. Juu ei kiitos. Onneksi meillä on kiva, toimiva ryhmä ja seuraavia hakutreenejä alkaa odottaa jo heti edellisistä kotiuduttuaan :) Jos kaiken tän jälkeen tätä lukee joku hakua treenaava joka ei jo tympääntynyt tähän mennessä, ja teidän porukassa on joskus mahdollista vierailla, laita ihmeessä viestiä laura(at)fungii(piste)org :) Pari vierasta treeniä olisi tavoitteena tässä keväällä, mulla on siis ne kokeet nyt oikeasti pikku hiljaa mielessä.
Kuvat vapulta mökiltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit tulevat näkyviin hyväksymisen jälkeen! Jos tulevat, eli nimettömiä/yhteystiedottomia kommentteja ei julkaista. Sinä tiedät kuka minä olen ja minäkin haluan tietää kuka sinä olet, tai muuten me ei tällä kanavalla keskustella :)