Suunnitelma ja sen puute

Yhdistänpä viime aikoina mielessä muhineen tekstin vanhaan tekstiin, niin saan nämä videot pois luonnoksista. Esimerkkinä on muutama viime aikoina näkemäni koira omien otusteni suoritusten lisäksi, lisäksi joku kohta on täysin päästä keksitty. Ja tämä on edelleen vain mun näkemys näiden tavallisten koirien kouluttamiseen, käyttömalit ja tendinglinjaiset käy ja kukkuu ihan omilla säännöillään. ;P

Samoin käyttömudi! Oot sellainen jälkiguru että voisit olla liinan molemmissa päissä itse.

Aloittaminen. Treeni alkaa siitä hetkestä, kun koiran etujalat osuu maahan sen hypätessä autosta ulos. Kaikki mikä tapahtuu, vahvistuu koiran mielessä. Kaikki mitä se tekee, kuuluu sen mielestä treeniin, ja siitä tulee nopeasti rutiini, jos samat asiat toistuu usein. Jos joudut aloittamaan treenin sillä, että koira yrittää ryntäillä jonnekin ja joudut kieltämään tai nyppimään sitä remmistä, ei kellään ole järin hyvä mieli aloittaa varsinaisia harjoituksia, eihän? Minä olen viime aikoina harjoitellut pelkkää autosta tulemista. Kun koira saa luvan ja sen etujalat ottaa maahan, tulee "jes" ja palkka ennen kuin se ehtii tehdä mitään muuta. Mahdollisesti muutamasta katsekontaktista palkka, tai jos tarjoaa heti sivulle tuloa, saa tulla, sitten takaisin autoon. Muutama toisto ja tulee loppupäivän kierrokset todella kivalla asenteella vain minuun keskittyen, ja sitten on helppo siirtyä lähellä pysymisestä palkaten haluttuun aloituspaikkaan. Eihän se nyt mihinkään karkaa varsinkaan jos yhtään sanotaan, mutta ilman tätä mielellään vilkuilee muita, hyppelee ympäriinsä jne ja esim pk-kentällä parkkikselta kentälle siirryttäessä katselee kentällä treenaavia minun sijaan, mikä helposti ärsyttää minua.

Ota koira autosta / "käy siihen" -käskyn alta vasta kun olet itse valmis. Eli tiedät mitä aiot tehdä, mikä on harjoituksen pointti ja mistä palkataan ja sinulla on tarvittavat välineet valmiina. Jos kerkiät jutella treenikaverin kanssa, et ole vielä valmis keskittymään harjoitukseen, joten anna koiran odottaa. Pahinta on ottaa se koira, käskeä se sivulle ja sitten vielä itse miettiä ja kysyä neuvoa kaverilta, jolloin koira alkaa vilkuilla muualle. Huomaat vasta kolmannen vilkaisun, jolloin kiellät ja toistat "sivu!". Mitä se "sivu" koirallesi oikeasti tarkoittaa? Mitä itse tarkoitat sillä? Et ainakaan 100% keskittymistä ja kontaktia. Ja on aivan turhaa sitten ihmetellä, jos esim. paikallaolorivissä tulee jostain syystä hieman viivettä ja koirasi jaksaa pitää kontaktia viisi sekuntia, jonka jälkeen se toteaa että sinulla näemmä taas kestää, joten tässä voi alkaa haistella tai katsella muualle. Lisäksi ylipäänsä taas paluu hyvin perusteisiin: jos itse et keskity 100% ja kerkiät esim. kommentoida koirasi suoritusta ääneen sille vieressä katsovalle kaverille, miten voi olettaa että koirasikaan keskittyisi 100%? Jos sinä saat jutella muiden kanssa kesken treenin, koirasi varmaan saa kanssa sitten haistella, silleen nopeasti ja välissä vaan?

Onhan kokeessakin joskus luppoaikaa liikkeiden välissä, ja ainakin kehään menoa joutuu usein lyhyemmän tai pitemmän hetken odottamaan, eikä pääse suoraan autosta. Jep, toki, mutta niitä varten taas kannattaa opettaa se "käy siihen" -käsky. Suorituksen kriteerin voi kukin päättää itse, minun piskeilläni on lupa katsella ympäristöä, mennä lonkalleen ja vaikka nousta puoliksi istumaan rapsuttamaan korvaansa, kunhan vajoaa takaisin makuulle ollessaan valmis. Ylipäänsä tavoite on rauhallinen mielentila, saa kuorsata kyljellään (Sieni saattaa tehdä niin kun koulutan ja jätän sen pitemmäksi aikaa). Käy siihen -asennosta hommiin lähtemistä pitää harjoitella erikseen, jotta koira oppii nostamaan vireensä lepotilasta. Minulla on käytössä myös perusasennossa jo olevalle koiralle sanottu "odota", jota käytän esim. hyppynoudon, ohjatun ym liikkeiden aluissa kanssa. Se tarkoittaa, että koira pysyy perusasennossa, mutta katseen saa kääntää muualle (kapuloille, tai oikeasti kehään menoa odotellessa minne nyt haluaa jos esim. varmistan jotain avustajan kanssa). Pääsääntöisesti treeneissä koira kuitenkin on autossa/häkissä/kentän laidalla kauempana "poissa" silloin kun en tee sen kanssa. Se mikä tapahtuu, vahvistuu. Haluan että kentällä ensisijaisesti tehdään hommia, ei makoilla, joten jos alan juttelemaan jonkun kanssa, olisi erittäin suotavaa viedä se koira kokonaan pois. Muutenhan annan sen oppia hengailua.

On toki koiria, joille rauhallisen hengailun opettaminen on tärkeää ja paljon toistoja vaativa urakka, mutta kuten sanottu, tämä koko postaus koskee lähinnä näitä ei-niin-vietikkäitä otuksia. Lisäksi jos odottelua ollaan harjoittelemassa, silloin on syytä keskittyä tietoisesti harjoittelemaan sitä, eikä höpöttää omiaan.

Tästä päästään seuraavaksi ajankäyttöön. Otetaanpa perus mekaaninen harjoitus, jota yksi keskiviikko minunkin ryhmässä tehtiin. :D Namit vasempaan taskuun, sellaiset mitä yleensäkin käytät. Tulet huomaamaan, että niissä on eroa, pehmeät liimaantuu käsiin ja kovat kimpoilee kiposta. Vasen käsi tulee jokaisen toiston jälkeen "perusasentoonsa" vasenta jalkaasi vasten, käsi siis roikkuu rentona ja suorana alaspäin. Vieressäsi koiran kohdalla on joku pakasterasia tai kuppi johon toimitat namit, isompi helpompi, mutta koiran suun kokoinen realistisin. Suoritus alkaa siitä, että vasen käsi menee taskuun, ottaa namin, kyykkäät tiputtamaan sen kuppiin (saa olla kyykkäämättäkin, mutta osua täytyy - vain kuppiin menneet lasketaan mukaan. Koirahan oikeasti paikkaa kömpelyyttäsi ja suu tulee vastaan, mutta palkan suunta ja täsmällinen tuominen sinne mihin se halutaan on ensiarvoisen tärkeää!), ja sen jälkeen vasen käsi palaa käymään perusasennossa jalkasi vieressä. Käsi ei mene suoraan kupilta taskuun! Nameja annetaan myös vain yksi kerralla, eikä niitä saa ottaa nyrkkiin säilöön useampaa. Sitten kello käyntiin, aikaa on puoli minuuttia. Ekat kymmenen sekuntia saat tehdä rauhassa, sitten ajanottaja alkaa hoputtaa että kello käy, vauhtia vauhtia, niin saadaan kivasti painetta kehiin. Ajanottaja myös vahtii, että tekniikka säilyy eli ei aleta oikoa. Montako sait kuppiin? Tyypillinen ensimmäisen kerran lukema on jotain 10-15 välillä, uusinnalla useimmat parantaa muutamalla kappaleella. Pitkällisen harjoittelun tuoma ennätys on tiettävästi 28, joten siitä vaan jumppaamaan. ;) Toinen versio samasta harjoituksesta on ottaa ehdollinen vahviste eli naksu tai jes-sana mukaan. Naks täysin paikallaan seisten, käsi menee taskuun, ottaa namin, vie kuppiin, käsi palaa perusasentoonsa, naks, jne... tästä en muista ennätyslukemaa, joka tapauksessa on selvästi hitaampaa ehdollisen vahvisteen kanssa. Tässä on tärkeää muistaa, että naksun tullessa mikään ei saa liikkua, vaan käsi lähtee taskulle vasta sen jälkeen. Ja uusi naksu tulee vasta sitten, kun käsi on palannut kupilta perusasentoonsa. Hoputtaminen saa helposti ihmisiltä pasmat sekaisin ja ne alkaa naksuttaa ihan väärissä väleissä, tulee kaksi naksua putkeen tms outoa. Ja puoli minuuttia on helvetin pitkä aika keskittyä, ja jonkun neljännen setin jälkeen kaikki ryhmäläiset oli sitä mieltä, että huh huh, voidaanko lopettaa, ei jaksa enää. :D Niinpä, keskittyminen on rankkaa. Miksi ihmiset kouluttaa koiria kymmenen minuuttia putkeen, kun on fakta, että oppiminen on tehokkainta hyvin lyhyissä seteissä runsaasti tauotettuna? Totta kai kisakoiran täytyy oppia työskentelemään pitempään, mutta huomatkaa nyt taas se käsillä oleva koulutusvaihe. Uuden opettaminen on aivan eri asia kuin erikseen työskentelyajan lisääminen jo osatuissa liikkeissä.

No sitten puhutaan käytännön suunnitelmasta. Mitä tänään treenattaisiin? Unohdetaan ne kauhistukset, jotka tulee kentälle, ottaa koiran autosta seuraamaan ja alkaa vasta sitten miettiä, että mitähän tosiaan nyt tehtäisiin. Esimerkki-Elli on tehnyt listan, jossa lukee luoksetulo (avo), kaukot (avo) ja seuraaminen. Hän ottaa koiran, vie sen luoksetuloon ja tekee kokonaisen liikkeen. Koira tulee ihan hyvällä vauhdilla, pysähtyy hieman hitaasti, vaihtaa lopussa raville paria metriä ennen ohjaajaa ja päätyy perusasentoon hieman eteen, missä se killittää ohjaajaa kauniisti silmiin. Ohjaaja jää miettimään palkkaako hän nyt koiran vai ei. Niin tosiaan, palkkaako? Mitä tässä oikeastaan treenattiin, mitä vahvistetaan jos palkataan, mitä haluttiin vahvistaa? Voihan sitä tehdä huvikseen mitä haluaa ja palkata vaikka kaikesta, mutta silloin koulutus ei ole kovin järjestelmällistä eikä kannata ihmetellä, jos tuntuu, että edistystä ei tule lainkaan. Kokeisiin tähtäävien on treenattava ihan ajatuksen kanssa.

Jaetaanpa nyt se luoksetulo palasiksi esimerkiksi näin: Hyvä alkuperusasento missä koira istuu kunnolla eikä rönötä etukenossa puoliksi maassa tai muuten vinossa, skarppi mutta levollisilmeinen odotus ohjaajan poistuessa, liikkurin käskyyn reagoimattomuus, ohjaajan kutsusta reippaasti lähteminen, ekan pätkän juokseminen ilman ennakointia, terävä jarruttaminen ja pysähdys, seisomassa pysyminen, liikkurin toiseen käskyyn reagoimattomuus, ohjaajan kutsusta uudelleen hyvällä vauhdilla liikkeelle lähteminen, toisen osan juokseminen hyvällä vauhdilla loppuun asti, nopea ja sujuva loppuasento. Keksittekö vielä muita osia tai osaatteko jakaa nämä pienempiin palasiin? Tässä on joka tapauksessa jo 10 eri kohtaa joita jokaista voi ja pitää treenata erillisenä. Joillekin koirille riittää että kerran on opetettu ja ylläpito voi olla hyvin vähäistä, esim. tuo alun odotuskohta. Jotkut tarvitsee enemmän ylläpitoa, ja suhde on joka tapauksessa yksilöllinen. Missään tapauksessa en näe järkeä hinkata kerta toisensa jälkeen täysin kokeenomaisia, kokonaisia, käskytettyjä luoksetuloja. Varsinkaan ellei suoritus todella ole kympin tai liki yhdentoista arvoinen. Treenaa eniten sitä, mikä on heikoin osa. Ota huomioon myös se tilanne missä nyt olet, eli esim. uudessa paikassa kovassa häiriössä pelkkää skarppia (=ei kyttää ympäristöä, jolloin on riski ettei ole kuulolla kun ohjaaja kutsuu, plus että se nyt näyttää ainakin ylemmissä luokissa tosi huonolta jos koiralla on aikaa katsella muualle) odottamista osaavallakin koiralla. Muutaman palkatun odottamisen jälkeen voit tehdä jotain muuta osaa, tarkoitus ei siis ole välttämättä palkata 20 kertaa pelkästä odottamisesta.

Esimerkkikoirani teki huonon stopin, josta se sai kuitenkin jatkaa. Vauhti hidastui loppua kohti ja perusasento oli huono. Jos nyt käsketään sen korjata kunnolla sivulle ennen palkkaa? Entä jos yritetään, mutta koira ei korjaa ollenkaan, tai siirtyy hitusen mutta on edelleen vähän liian edessä? Vai annetaanko korjaamisten olla ja palkataan se kun se tuli sivulle ja koko liike oli kokonaisuutena "ihan hyvä"? Miksi? Miksi ei? Mitä koiralle jää tästä mieleen? Mitä osaa luoksetulosta vahvistit ja veikö se koiran osaamista eteenpäin? Tuntuuko hirveän vaikealta? No niin minustakin usein tuntuu, kun aikaa päätösten tekemiseen on vain hyvin lyhyt hetki. Ei minullakaan ole mitään automaattivastauksia, kaikki riippuu aina kaikesta ja osa tuntuu jäävän herran haltuun vaikka kuinka yrittäisi, mutta jo se, että alkaa miettiä tällaisia, vie taatusti paljon eteenpäin. :)

Ylipäänsä jaa liikkeet aina osiin. Kun olet vieraassa paikassa vieraiden kanssa ja sinua jännittää (=varsin kokeenomainen asetelma), mutta koirasi kestää sen hienosti, palkkaa se kaukoissa heti ekasta noususta. Jatka sitten siitä lisää joko suoraan tai vapauttaen koira välissä. Se on tosi kurjaa, kun ihminen päättää tehdä kaukot ja koira tekee hienot i-m-i-m, mutta sitten ennakoi sivulle nousun, jolloin se palautetaan maahan. Palkaksi vieraassa paikassa vieraassa tilanteessa hienosti tehdyistä kaukoista se sai siis moitteet, sitäkö sille haluttiin opettaa? En tarkoita, että koira olisi kannattanut palkata ennakoinnistakaan. Joskus koira voi tehdä jotain hassua vaikka se olisi hyvin epätodennäköistä, ja sitten se on vaan työtapaturma ja koira valitettavasti jää ilman palkkaa ennakoituaan sen lopun muuten hienojen kaukojen jälkeen. Pääasiassa kuitenkin ohjaajan tulisi tuntea koiransa osaaminen, ja jos ennakointi esim. on ollut ongelma, treenata sitä erikseen ja tosiaan palkata koira kauniista vaihdoista ilman loppuperusasentoa.

Tietenkään koiraa ei voi joka kerta palkata vain ekasta noususta, koska et voi tehdä niin kokeessakaan, ja sen on opittava jossain vaiheessa tekemään myös suurempia kokonaisuuksia. Totta kai - mutta on aivan ensiarvoisen tärkeää ymmärtää missä koulutusvaiheessa on milloinkin menossa ja mitoittaa treenit koiran silloisen tason mukaan. Ja ei sen osaavankaan koiran kanssa ole yleensä mitään järkeä hieroa kerta toisensa jälkeen samaa kuuden vaihdon sarjaa alkuineen ja loppuineen, mitä siinä niin kuin treenataan? "Kaukoja", vastaa moni, mutta se on huono vastaus. Yllä olleen luoksetulon pilkkomisen tyylillä myös kaukot voi pilkkoa ja osia löytyy varmasti vähintäänkin yhtä paljon. Kun kokonaisuuden eri osat on opetettu ja liike koottu valmiiksi, se kannattaa tietysti tehdä kokonaisena aina joskus, jotta näkee, mikä osa kaipaa vahvistamista. "Aina joskus" ei kuitenkaan ole joka treenin aluksi.

Multa kysyttiin eilen, olenko koskaan mennyt kokeeseen sillä mielentilalla, että kokeillaan jos sattuisi tuurilla yltämään tulokseen. Vastasin, että en ole, ja sanoin syyksi sen, että mua jännittää ihan tarpeeksi ilmankin, joten haluan olla varma, että koira oikeasti osaa ne asiat. Sanoin myös, että Sieni ainakin on sellainen koira, että sitä ei voi viedä tilanteeseen missä se ei ihan satavarmasti tiedä mitä sen pitäisi tehdä, se olisi sille hirveän epäreilua. En mä ole koskaan mudinkaan kanssa tehnyt niin. No ehkä eka voittajaluokan jälkikoe, se sai kuukautta aiemmin avoimesta luokasta ilmiömäiset 295p (/300p) ja ilmoitin sen sitten piirinmestiksiin seuraavaan luokkaan "vain kokeilemaan", muistaakseni se ei montaa voittajaluokan jälkeä ollut sitä ennen tehnytkään. Piirinmestiksissä se oli vähiten huono eli ainoa tuloksen saanut, joten se voitti ne skabat. Se on kuitenkin vähän eri asia, koirani osasi jäljestää, eroa oli vain avoimen 1km vs. voittajan 1,5km ja esineruudun kahdesta kolmeen esineeseen (on siellä toki vähän eri tottisliikkeetkin, mutta ne se osasi). Jälkeen päin ajateltuna se myös meni tokon voittajaluokan kokeeseen liian aikaisin, kuvittelin että se osaa, mutta sittemmin esim. videoilta on ollut helppoa todeta, että varsin epävarmalla pohjalla osa liikkeistä vielä oli. Ilmoittaessani koiran uskoin siihen kuitenkin, joten tietoisesti en ole mennyt "kokeilemaan". Oikeastaan toinen ihan hyvä syy on raha. Ei ole mitään hinkua maksaa 25-45e lajista riippuen siitä, että menen arpomaan jos hyvällä tuurilla kaikki sattuisi menemään kohdilleen. Eihän siinä vaan ole mitään järkeä. Koira on koevalmis kun se pääasiassa treeneissä osaa ne asiat ja onnistuu ekalla toistolla. Esim. liikkeestä seisominen, jos käy vaikkapa 20 eri paikassa, niin että joka kerta on eri ympäristö, eri ihmisiä, eri häiriötä, ja koira joka kerta ekalla käskyllä seisoo eikä arvo istumista tai maahan menoa. Tai jos toistat seisomisen esim. itse peruuttaen tai nameja heitellen 10 kertaa peräkkäin, ja koira tekee sen joka kerta, tai teet 10 toistoa random i/m/s-erottelua ja koira osaa senkin, niin sitten se on seisomisen osalta ehkä aika varma. Sen sijaan jos se treeneissä järjestään joko onnistuu tai sitten ei onnistu, niin en lähtisi kokeilemaan sattuuko kokeessa onnistumaan. Oikeaa lottoriviä on paljon halvempaa tehdä kuin mennä kokeeseen lottoamaan. :D Puhumattakaan siitä, että paikkamakuun osalta pitäisi olla aivan nollatoleranssi - kokeeseen ei mennä kokeilemaan mitään toisten koirien tulevaisuuden kustannuksella.

Operantissa systeemissä perusasioiden todellinen merkitys on auennut minulle ehkä vasta nyt puolen vuoden jälkeen. Peruasiat oli luopuminen, rauhoittuminen, lähellä pysyminen ja kohdetyöskentely. Helppoja asioita laittaa alulle, ja siihen niiden treenaaminen monella sitten jääkin, mikä on tosi sääli. Moni myöhemmissä jutuissa esiin tuleva ongelma olisi ollut estettävissä, jos perusteet olisi ensin tehty yksinkertaisilla jutuilla kuntoon.

Sienen kosketuskeppi on alkanut edistyä siihen pisteeseen, että häiriön alkaessa koira vain tiivistää toimintaansa. Eilen pyysin vierasta avustajaa häiritsemään koiraa, ja olihan se aika hieno hetki, kun hän yritti ja puuskahti sitten, että eihän se edes huomaa mitään mitä yritän, puhumattakaan siitä, että reagoisi siihen. :) Häiriötreenit perusasennossa on tokoilijoille tuttuja ja mekin on tehty niitä paljon. Sienen ongelma vaan oli sellainen passiivisuuteen vajoaminen, häiriötreenit oli sille loistava paikka mennä siihen omaan kuplaan ja möllöttää sivulla kun mitään ei tarvitse tehdäkään. Se on todella ei-toivottavaa, varsinkin kun se ei sitten nouse sieltä enää oikein millään, vaikka yritettiin tehdä seuraavaksi jotain muuta. Osin se oli varmasti sellaista tietoista sulkeutumista, koiraa ahdisti ne tilanteet (kontaktin putoamisesta kieltäminen) ja se ratkaisi sen pistämällä kanavan kiinni. Kosketuskepin kanssa häiriön tekemisessä ero on siinä, että koira on koko ajan aktiivinen. Lisäksi nyt kun homma alkaa purra, koira on ruvennut reagoimaan häiriöön lisäämällä tekemisensä volyymiä. Aivan erinomainen taito! Ilme säilyy koko ajan rentona ja itsevarmana. En ole koskaan käskenyt sitä tekemään mitään - jos lankeaa häiriöön, avustaja vain pitää huolen ettei koira saa sieltä mitään (huomiota, häiriönä käytettyä lelua tai ruokaa, eli ottaa kaiken pois saatavilta ja passivoituu täysin), tarvittaessa koira voi olla myös hihnassa ja itse topata sen lähtemisen astumalla narun päälle mitään sanomatta. Koiran valintaan e siis ole tarkoitus yrittää vaikuttaa omalla tai avustajan mielipiteellä eli kukaan ei edes ajattele että hyi ja ei, väärästä valinnasta ei vaan saa mitään. Kepille se saa palata heti kun haluaa ja homma jatkuu siitä. Jossain vaiheessa voi alkaa käyttää negatiivista rankaisua (palkkion mahis poistuu) eli koiran kääntyessä kohti häiriötä sitä paitsi estetään kokemasta menestystä sieltä, ohjaaja myös poistaa kosketuskepin saatavilta esim. viemällä sen selkänsä taakse. Kun koira kääntyy takaisin kohti ohjaajaa, keppi voidaan pienen tauon jälkeen tuoda takaisin tarjolle. Sienelle näin ei ole tehty. Ei ole tarvinnut, siitä on tullut huikea ilmankin.

Miksi? Miksi ei vain kielletä? Suurin ero on varmasti se, että tällaisella tyylillä saadaan koiria, jotka itse aktiivisesti oppivat hillitsemään itsensä. Tiedättehän koiran, joka ihan hirveästi haluaisi jotakin, mutta tietää ettei se saa tehdä niin, sieltä tulee helposti ääntä tai koira näyttää levottomalta steppaillen, kääntyillen ja venkoillen. Se myös ehkä näennäisesti pitää kontaktia, eli pää voi olla ohjaajaa kohti, mutta silmät pyörii missä sattuu, tai sitten se toljottaa oikeaan suuntaan mutta "ketään ei ole kotona". Se ajattelee vain häiriötä, ei ohjaajaa, ja se reagoi käskyihin sitä hitaammin, mitä pahemmin se on jumissa häiriössä. Sitten kun sitä joudutaan voimakkaasti kieltämään, se helposti menee vaan enemmän kierroksille. Treeneissä ne kierrokset on vielä aika helppoa ohjata siihen tekemiseen, ja koira ilmentää suurta voimaa ja intensiivisyyttä, mutta esim. kokeessa saattaa sitten tosissaan jännittää, mahtaako se hallinta kestää ilman liinoja ja puuttumisen mahdollisuutta... nimimerkki been there, enkä halua enää koskaan olla, joten seuraava tykimpi koirani koulutetaan aivan eri tavalla kuin mudi on koulutettu.

Perusilme.

Lisäksi mä tykkään tässä tyylissä hirveästi siitä eleettömyydestä. Käsiapuja, imuttamisia, houkuttelua jne ei käytetä. Alkuvaihe on hitaampi, niin kuin kaikkialla sanotaankin. Mutta sitten kun homma lähtee liikkeelle ja koira alusta asti oppii kuuntelemaan sanoja, mitä ihana tilanne, kun ei tarvitse ikinä miettiä mitään käsien, namien ja vartalon asentojen häivyttämisiä! Olen ennenkin varmaan ollut aika tarkka, mutta nyt varsinkin osaan jo itsekin miettiä, että olen paikoillani eikä tule mitään ylimääräisiä apuja - tosin miettiminen ja toteutus ei aina kuitenkaan kohtaa, ja toivon edelleen että mulle huomautetaan välittömästi jos teen jotain tiedostamattomia liikkeitä. Kaupan päälle saa koiran, jonka mielestä se kokeenomainen, jäykkä ohjaaja on normaali, paras ohjaaja.

Ärsykekontrolli on ollut viime aikoina jälleen pinnalla, sekä omia että muita kouluttaessani. Ennakointi eli esim. noutokapulan perään rynnistäminen ilman lupaa tai jäävien tekeminen liikkurin käskystä, ja toisaalta arpominen eli esim. jäävien tekeminen miten sattuu ja rallyssa eteen-sivulle-viereen (oikea puoli) -erottelussa. Hyvin monessa ongelmassa voidaan todeta, että puutteita ärsykekontrollissa. Se on viehättävä sana silloin kun sen kanssa ei ole itse tuskailemassa ;) Kuuntelemaan oppii vain kuuntelemalla, joten ei auta kuin ohjaajan niellä turhaumansa ja tehdä toistoja toistojen perään. Jos esim. kyse on vasemmalle ja oikealle perusasentoon tulojen erottelusta, ei varsinaisesti auta, jos toistaa ensin vasemmalle ja tauon jälkeen vain oikealle tuloja. Niitä on tehtävä sekaisin, niin tuskaisaa kuin se välillä saattaa ollakin. Mutta kyllä se vaan jossain vaiheessa loksahtaa kohdilleen :) Mudillakin on hyvin vahvat zetan asentojen erottelut ja se harvoin sotkee jääviä treeneissä tai kokeessakaan, eikä sen kanssa ole tiedetty mistään ärsykekontrollista mitään, treenattu vain. Kielletty jos tekee väärin ja palkattu oikeasta. Koulutuksesta huolimatta siitä tuli ihan hyvä. Varsinaista erottelua on tehty Sienelle huomattavasti enemmän, ja tässä nyt näitä talven videoita. Kaikkia ei oltu ajateltu julkaistaviksi ja tausta ja häiriöt voi olla mitä sattuu, mutta samapa tuo kun en jaksa kuvata uusiakaan:

HYPPY: Kuinka vinosta koira osaa hakea hypyn, kun ohjaaja ja apupalkkaaja on samassa linjassa ja liikkuu kauemmas esteestä

HYPPY: ohjaaja on aluksi kyljittäin ja sitten selin esteeseen. Valitsin esteen väärän puolen, Sienelle on tehty paljon rintamasuuntatreenejä kahdella esteellä (palkka tulee siitä jota ohjaajan rintamasuunta osoittaa), ja tässä se sitten yrittää varsin pätevänä hypätä mun edessä :D Kun vaihdoin lähetyspuolen esteen toiselle puolelle, missä edessäni ei sitten ollut mitään muuta kuin tyhjää, harjoitus oli helppo. Se ei vain tullut enää videolle.

TUNNARI: istu-maahan-oma. Tunnarin "häiritseminen" millään tuntui kauhealta. Tunnari on pyhä asia ja silloin kaikki vähintäänkin pidättää hengitystä! (Ihme, että koirani paineistui tästä liikkeestä...?)

TUNNARI: hyppy-istu-oma.

ISTU-MAAHAN-SEISO-HYPPY, osat yksi ja kaksi (kamera katkaisi videon välissä): ohjaaja makaa. Ei ollut vaikeaa.

ISTU-MAAHAN-SEISO-SIVULLE: ohjaaja makaa, mudin näkemys. Mudi ei ole koskaan saanut varastaa nameja suoraan treeniliivin taskusta, mutta ainahan sitä kannattaa säännöllisesti yrittää, varsinkin kun on joutunut jonkun törpön kanssa etsimään jotain sivua mitä ei nyt vaan ole olemassakaan! En kyllä tiedä mihin sen edes olisi pitänyt tarkalleen ottaen tuossa mennä, olisi saanut palkan jos olisi mennyt mihin tahansa mun vasemmalle puolelle oli se sitten lantion, pohkeen tai kyljen kohdalla. :D Jos joku kokeilee tätä asentojen erottelua kotona, niin koira luultavasti tarjoaa eniten maahan menoa, ja syy on se, että ohjaaja ja palkat (ne kuuluukin tässä olla kädessä häiritsemässä) vetää koiraa alaspäin. Monihan opettaa pennun menemään maahan viemällä sen namikäden alas ja asento vihjaa vahvasti nytkin siihen. Kuunteluharkkojen tarkoitus on nimenomaan vahvistaa sanallisten vihjeiden kuuntelua ja päästä yli siitä, mitä ympäristö vihjaa. Jos maaten ei onnistu, kannattaa ensin olla polviseisonnassa ja sitten istua maassa ennen kuin kokeilee maassa makaamista.

ISTU-MAAHAN-SEISO: ohjaaja hyppii, mudin näkemys.

ETEEN-SIVULLE: häiriöihminen houkuttelee nameilla. Erottelu itsessään loksahti joskus alkukeväästä aika kohdilleen ja etäisyyttä on tehty nyttemmin kanssa hyvällä menestyksellä. Videon kuvaamisen aikoihin panostettiin häiriöihin, ensin pelkkään häiriöihmisen läheisyyteen ja sitten se rupesi houkuttelemaan. Kuuliaisin Sieni ei taatusti lankea herkkuihin, mutta se mielellään vähän väistäisi ja päätyy siksi väärään paikkaan, tai sitten luopumisen ajattelu vie niin paljon aivokapasiteettia että se ei vain kuuntele ja alkaa roiskia mitä sattuu. Sienestä ruoka on pyhä asia ja on pöyristyttävää leikkiä sillä. Kohdassa 00:58 näkyy pieni pään pois kääntäminen, muuten asenne on superreipas!

RUUTU-HYPPY, tässä aiempi 17.1. kuvattu video, uudempi on edelleen ottamatta, kun tokojutut (ruutu, kaukot, tunnari) on olleet paitsiossa pk-puolen liikkeisiin keskittymisen takia.

HYPPY-TUO: eka kerta oli tosi vaikeaa. Tässä on hyvä esimerkki ympäristön vihjeistä. Hyppy oli valmiina, vein koiran istumaan tuohon alkuun ja laitoin sitten kapulan lattialle sen nähden. Kapulaahan se silloin ajatteli ja katsoo videon alusta asti ja sinne myös menee vaikka sanon "hyppy", eikä meinaa luopua siitä. Toinen setti heti perään onnistuu jo paremmin! Rintamasuunta pienesti apuna. Tällaista en aio toista kertaa tehdä, tämä oli vain yksittäinen koe. Eroteltavina asioina on mitkä tahansa muut jutut parina tai useamman kimpassa, mutta hyppynoudossa haluaisin että ajatus koiralla pysyisi siinä kokeenomaisessa menohyppy-kapulan otto-paluuhyppy eikä se toista kapulan ottoa hypyn ohitse.

ISTU-MAAHAN-TUO: onnistuu 100% mutta koira meni hitaaksi joutuessaan todella miettimään kuulemaansa. Kapula taas itsessään vihjaa niin vahvasti "nyt tehdään noutoa", että istu ja maahan -pyynnöt aiheuttaa koirassa epäuskoisen ilmeen "ai siis mitä sä sanoitkaan?!".

***

Pitäisikin kuvata uusia. Välillä oli suunnaton ketutus kun mistään ei tullut mitään, mutta nyt meillä taas sujuu ja treeneissä on tosi kivaa! :)

***

Luin tämän ja kuulostanpa vittumaiselta. Tänään treeneissäkin mulle todettiin, että voin pitää mielipiteeni joskus omana tietonani asiasta joka ei millään tavalla kuulu mulle, joten ehkäpä nyt oikeasti lopetan tän kirjoittamisen ja keskityn naamakkainkin pitämään pääni kiinni. :D