Aika sissi

Jos minusta vähän aikaa sitten tuntui, että emme edisty mihinkään, niin enää ei! Tiistain ohjatuissa sydäntä lämmitti koko lopputunninkin se, miten kaunista seuraamista koira oma-alotteisesti tarjosi paikallaoloriviin mennessä. Se on kehittynyt. Edelleen se on herkkä toisten karjumisille, mutta jonkinlaista pientä itsevarmuutta näen silti. Tein siinä sitten jossain vaiheessa noudon vinoja heittoja, appari korjasi kapulan niin että se oli halutussa vinoudessa kun heitot menee miten sattuu (jos yrität heittää tosi vinoon, miksi se ei ikinä onnistu, vaan kapula kimpoaa takaisin keskelle päin?). Toinen koira oli juuri aloittamassa ohjattua noutoa edessä oikealla, sen edessä merkki oli parin metrin päässä, ja appari vei meidän noutokapulan vielä sen toisen koiran oikealle puolelle koirakon ja merkin väliin. No, paitsi että Sieni ei tietenkään nähnyt sitä kapulaa, kun se ei yrityksistä huolimatta katsonut vientiä, vaan piti kontaktia minuun. Hyppy hyvin ja lähti etsimään kapulaa, näki merkin, näki toisen koirakon, näki kapulan, ja ihan ihmeen reippaasti siitä toisen koiran ohi kävi sen hakemassa, oli kyllä sitten hieman "huh, selvisin", ja oli tulossa paluuhypyn ohi, kunnes hienosti suoristi linjan sinne selvästi muistaen että se kuuluu kanssa tehdä. Okei, voinen luottaa, että se osaa kaavan menohyppy-noutokapulan otto -paluuhyppy. Metrisellä esteellä vinosta on sitten vaan tosi vaikea hypätä, joten pitää heittää sen verta kauas, että koiralla on mahis korjata linjansa kun jos heittoni menee vinoon.

Juuri kun olin ilmoittanut, että tämän jakson lopussa luovun ryhmäpaikasta, mun vähän tekisi mieli kuitenkin pitää se... nyt tuntuu, että voin jopa tehdä siellä jotain oikeaa, enkä vaan yrittää tekohengittää koiraani ja käyttää ryhmätuntia siihen, että teen kosketuskeppiä tai lähellä pysymistä.

Keskiviikkona mentiin tatin kanssa pyörällä pitämään oman ryhmän koulutus. Tatti, tuo ah niin miellyttävä apukouluttaja, joka yleensä makaa raatona siinä mihin käsketään eikä taatusti häiritse ketään tai vie huomiotani kesken kaiken (arvanette miksi mudi ei koskaan ole mukana? Se raivoaisi kaikille oli se kuinka kaukana omassa nurkassa tahansa...), vinkui, vonkui, kiljahteli ja yritti osallistua useaan kertaan! No okei, tehtiin kyllä häiriöjuttuja missä käskyttelin ryhmäläisten koiria yrittäen saada ne maasta/istumasta/seisomasta mukaani remmistä vetämällä ja patistelemalla "mennään, tulepas!". Tatti olisi halunnut tulla, joten hyvä että se oli kiinni! Siinä mä sitten yritin olla nauramatta ja kuulostaa edes vähän uskottavalta komentaessani sen etänä takaisin makuulle. Tunnin jälkeen se oli aika järkyttynyt, kun sanoin, että me lähdetään nyt kyllä kotiin eikä sun vuoro oo tänään lainkaan.

Kakka kännykkäkuva.

Tänään taas hallille, mudi teki rallyjuttuja. Tajusin, että meidän rally-tokoura voi kaatua johonkin niin typerään kuin käytösruutuun. Rataa tekevä koira voi tulla tosi lähelle käytösruudussa olevaa koirakkoa ja jos se on vaikkapa joku vallaton suursnautseri, mudilla ei varmaan hermo kestä. Kyllähän se nyt sen 2min istuu, seisoo tai makaa kun käsketään, mutta se toinen koira ja ahdistus = murina. Mudin olisi helpompaa olla, jos mä olisin kauempana, koska silloin se suorittaisi Tehtävää. Jos seison sen edessä tai vielä pahempaa, vieressä, se ei ole sen mielestä mikään oikea juttu. Toki sitä voi treenata, mutta mä jotenkin olen luvannut tuolle koiralle, että en vie sitä sellaisiin paikkoihin enää koskaan kun se ei vaan niitä oikein kestä, eikä mikään harrastus ole koiran ahdistuksen arvoista. Tiedän, että osa on sitä mieltä, että höpöhöpö ja että itse pahennan asiaa suurentelemalla sitä. Ehkä, mutta joka tapauksessa se on fakta, että ne on tolle koiralle vaikeita paikkoja, ja se on sitten tulkintakysymys kuinka paljon sille saa antaa painoarvoa. Mäkin olisin ennen ollut sitä mieltä, että turpaan vaan ja oletkos siinä kun käsketään, mutta jotain mäkin olen vuosien varrella oppinut ja esimerkiksi sen helmikuisen kohtauksen jälkeen sen ei todellakaan ole pakko sietää yhtään mitään ihmisten keksimiä harrastuksia. Kunhan pysyy hengissä.

Joka tapauksessa tänään me tehtiin voittajaluokan juttuja, keksittiin rata omasta päästä, enkä tiedä tuliko siitä vähän vaikea. Oikealla puolella seuruuta oli jonkun 5-6 kyltin verran, se alkoi puolenvaihdolla takaa ja päättyi puolenvaihtoon jalkojen välistä, ja siinä välissä oli ainakin pyörähdys, istu-seiso-istu, istu-käännös vasempaan-istu, seiso-kierrä koira, askel vasempaan ja taisi olla joku koira eteen-jne-härpäke. Siitä niitä miinus kymppejä tuli ainakin sadan pisteen edestä :D Oikealla seuruu on ihan hyvällä mallilla suoralla ja käännöksissäkin (paitsi tk tai kaikki muutkin oikeaan, pökkelö ei taivu sitten yhtään!), se siis pysyy siellä eikä kauheasti enää liukene vasemmalle. Mutta noita temppuja ei kyllä paljoa pysty tekemään, se herpaantuu niin helposti ja siellä tuli kaikkea ihan tosi kummallista :D

Sieni sitten taas, ensinnäkin se vietti pari tuntia autossa ja oli sen jälkeen tulla karmit kaulassa ulos kun vihdoin oli hänen vuoronsa! Sienen teemana oli lähinnä hyppytekniikka, se jumppasi perussarjaa ilman kapulaa ja kapulan (450g) kanssa. Lisäksi nyt tein sen, mitä olin jo jonkin aikaa suunnitellut: yhdistin hyppytekniikkatreenin eteen luovutukseen eli otin koiran loppuun asti. Perussarjassa oli aluksi viisi estettä, mutta tässä enää kaksi tai kolme, ettei koira saanut niin hirveää vauhtia. Muistutin ensin pari kapulan kanssa eteentuloa läheltä ja kyllä se sitten sen teki! Eteentulo itsessään ja kapulan kanssa varsinkin on edelleen aika kesken sen suoruuden osalta, mutta nyt mulla on siihen järeät aseet: istumakoroke mihin koira siis mahtuu istumaan vain kun se istuu hyvässä ryhdissä suorana, ja aika lailla haaroissani, keskellä minua, oleva post-it-lappu jota opetin koiran tökkimään kuonollaan. Koroke on vielä työn alla, tässä joku päivä mallailin sopivaa ja lattialla oli kaikenlaista roinaa sitä varten. Hetkeä aiemmin olin treenannut jotain, joten koirat oli vielä sellaisessa "jatkuukohan tää" -moodissa. Tein siinä sitten jotain muuta ja kun käännyin takaisin rojuihin päin, mitä ihmettä silmäni näkivätkään! Takasienen hetket! Ei se tietenkään toistanut tätä yhtä hienosti enää kun viritin kameran ja pyysin, mutta taivas varjelkoon silti :D Sillä on takajalat!

Olen No Limit Obedience-verkkokurssilla. En ole kyllä tähän mennessä saanut mitään huikeita oivalluksia, mutta leikkimistä ja sen erilaisia sovellutuksia on korostettu paljon, ja olen sitten panostanut siihen taas itsekin. Meidän leikkiminen meni jossain vaiheessa hirveän suorittamiseksi ja nyt olen keskittynyt vain siihen, että pidetään hauskaa ja unohdetaan kaikki "säännöt". Mun on edelleen vaikeaa palkata Sientä (taistelu)lelulla, koska tuntuu, että joudun miettimään sitä itse leikkimistä niin paljon. Töppösen kanssa en mieti yhtään, eikä Sienenkään kanssa varmaan tartteisi, mutta mun on vaikea luottaa siihen. Edelleen usein olen aluksi ihan monttu auki "oho, sehän lähti hyvin saalistamaan!" kun aloitan ja koira syyttyy täysillä eikä yhtään nysvää, ahdistu tai ole vaisu. Joskus meillä oli sellainen vaihe, mutta se johtui varmasti vaan siitä yleisestä ilmapiiristä ja sopimattomasta treenityylistä ylipäänsä, eikä se voinut silloin leikkiäkään rentona. Asian tiimoilta mielessäni on pyörinyt tämä vanha postaus. Nyt olen sitä mieltä, että kyllä tossa koirassa on taistelutahtoa ja että sen on oltava aikamoinen sissi, kun se on selvinnyt kanssani lannistumatta lopullisesti. Sieni <3