Surkeus

Eilen motivaatiota operantisti -kurssin viimeinen kerta. Sää helli, oli varmaan liki +10 ja täysi aurinko. Oltiin syrjäisellä parkkiksella. Olin toisaalta odottanut tätä kauan, toisaalta oli paha mieli siitä, että nyt se sitten loppuu ja miten mä mahdan pärjätä itse!

Edellisenä iltana pakkasimme.

Sieni aloitti. Autosta otettaessa koira kääntyi heti maahan hypättyään näpsimään takapäänsä suuntaan, lisäksi näytti, että se yhden askeleen jotenkin ontui tai astui kummallisesti, ehkä enemmänkin kevensi. Tai sitten se vain liittyi siihen kun se syöksyi takapäähänsä. Mitään tikkua tms turkissa ei ollut sikäli kun puuhkakarvan seasta sain katsottua. Rapsutin koiraa vähän aikaa, se oli ok, ei ontunut eikä miettinyt enää takapäätänsä, niin se sitten jäi siihen ja aloitettiin. Koira oli kuitenkin koko päivän ihmeellisen vaisu, sellainen kuin se ennen aina useinkin oli treeneissä. Käsijarru päällä ja jotenkin vaan poissaoleva ja surkea. Tosin nyt se tuntui erilaiselta, mun mielestä se aivan liikuttavasti yritti, eikä se jotenkin vaan tuntunut siltä että sitä ei huvita tms niin kuin ennen. Kaikki ei vaan ollut ihan kunnossa. Seuraamistreenin ajan luulin, että se vain meni tosi hämilleen siitä oudosta harjoituksesta ja oli siksi vähän vaisu, ja yritin kovasti iloita sen kanssa. Toisella kierroksella sen olisi pitänyt jo olla parempi jos olisi ollakseen, mutta ei.

Aloitus siis seuraamisella, jossa opetettiin luopuminen vasemmassa kädessä olevasta namista. Tässä oli taas loistava esimerkki "sitä saa, mitä (vahingossa) vahvistaa". Koiran tehtävä oli vain pitää kontaktia perusasennossa ja olla kyttäämättä sen vasemmalle puolelle kädessä nyrkissä vietyä namia. Palkkasin kerran vähän liian aikaisin, kun koira vielä silmäili toisella silmällään pään viereen vietyä nyrkkiä, eikä ollut ottanut kontaktia minuun. Sen jälkeen seuraavalla toistolla koko perusasento levisi nyrkkini perässä ja koira tarjosi perusasentoa suunnilleen sille kädelle. :D Siinä sitten olisi voinut alkaa remmistä rempoa, että kuuletko sivulle, niin kuin vanhastaan olisin tehnyt kun en olisi muuta osannut. Mä kyllä tykkään kovasti tästä toisesta tyylistä. Itse palkkasin sen siitä niin hittoako sitä nyt ruvetaan siitä torumaan! Sen sijaan otettiin koko nyrkki pois (palkan menetys = negatiivinen rankaisu), pyydettiin koira uudestaan sivulle ja aloitettiin koko kuvio alusta. Aika monta toistoa siinä sai vahtia sitten sen vasenta kulmakarvaa :D Koira voi pitää päätä kohti ohjaajaa ja silmiäkin kohti ohjaajaa, mutta kontaktissa se ei välttämättä silti ole, ja silloin ei pidä palkata, vaan odottaa vaan että se oikeasti ottaa kontaktin ja luopuu namista. Eli että se kulmakarva lakkasi nykimästä namin suuntaan. :D Kun tämä sujuu paikallaan, alettiin ottaa askelia mukaan. Alussa nami annettiin vähän aikaa sen suuhun edestä/ylhäältä päin, mutta pian vaihdettiin niin, että käsi pysyy paikallaan ja koira kääntää päätä ottaakseen namin sieltä, mikä on siis lopullinen tavoite. Sieni oli kovin epävarma saako se ottaa sen namin jessillä, joten tämä tarttee paljon vahvistusta. Ylipäänsä luopumista kannattaisi treenata tosi paljon. Meillä se on tehty väärin, silleen hallinnan kautta, ja kiltin koiran kanssahan se näyttää nopeasti siltä, että homma pelittää. Se, että koira ei ota palkkaa ilman lupaa, ei vielä riitä mihinkään, vaan sen pitää todella vapaaehtoisesti luopua siitä. Luopuminen ei sisällä kyttäämistä, jumittamista, "joko"-kärkkymistä eikä oikeastaan yhdenkään ajatuksen suomista koko kohteelle. Tästä syystä esim. takapalkka ei toimi kummallakaan mun koiralla, kun ne ei oikeasti luovu ja menee siksi tosi jähmeiksi. Parasta olisi, jos opettaisi vielä eri vapautussanat edessä, takana ja ohjaajalla olevaan palkkaan, niin niitä voisi käyttää sujuvasti sekaisin.

Palkka pitää saada vasempaan käteen seuraamisessa siksi, että vasemmalle käännöksiä varten se on ideaali palkan suunta. Samalla se auttaa myös suoralla aukeamiseen. Jos palkka on taskussa ja se sitten vaan tuodaan sinne koiran vasemmalle, se kyllä tulee sieltä, mutta on koko ajan kuitenkin ollut toisella puolella taskussa säilössä. Vaikutus on tehokkain, kun palkka on koko ajan halutussa suunnassa. Sanoin, että tiedän monta koiraa, jolla aukeaminen pysyy kurissa niin kauan kun palkka (lelu) on ohjaajan vas. kädessä, mutta kun sen ottaa pois, koira palaa poikittamaan. Tässä tapauksessa häivytys on epäonnistunut. Ylipäänsä seuraamiseen pitäisi tehdä tosi paljon erilaisia treenejä, jotta yksittäinen palkan oleminen kädessä valmiina ei muodostu oleelliseksi erottavaksi tekijäksi. Vasemmalle käännöksiä tehtiin sen verta jotta saatiin mun liikeradat kuntoon. Palkkaus heti ekasta kääntävästä askeleesta, saa olla riemuisaa ja palkan suunta vielä korostetusti käännöksen suuntaan, jopa kieppi ympäri. Mun askelluksen pitää olla normaali, ei odotella koiraa (kuvittelen että hidastelu auttaa, mutta se vain lässähtää siitä enemmän). Käännöksistä pitäisi saada Sienelle lottovoitto, että se alkaisi odottaa "tulisipa pian käännös". Niitähän siis aikoinaan ei ole opetettu sille mitenkään, logiikka oli että kyllä se mukana tulee, ja sen näköistä se nyt edelleenkin on. Koira jää odottamaan että mä valitsen uuden suunnan, ahdistuu ja tulee sitten käännös käännökseltä surkeampana mukaan. Hienoa hei. Mudi kyllä oppi tälläkin ihan hyväksi, mutta ehkäpä sen seuraavan sitten opetan ihan oikeasti kääntymään...

Oikealle käännöksissä namit vasemmassa taskussa, josta otetaan vasemmalla kädellä ja lähdetään vielä juoksemaan karkuun käännöksen suuntaan. Samalla tavalla palkka ensin heti ekasta kääntyvästä askeleesta.

Peruuttaminen käytiin lähinnä teoriassa: ensin peruutus vihjeelle. Rajataan ympäristöä, esim. huonekaluista kuja, palkataan rintaan, lasketaan askelia etujaloista ja yksi kerrallaan odotetaan aina askel enemmän ennen palkkaa. Jos meinaa mennä vinoon, palkan suunnalla korjataan (oma havainto: suurin osa koirista on toispuoleisia, samoin kuin merkille menon/kiertämisen suurin osa tekee aina samaan suuntaan joko myötä- tai vastapäivään), mutta jossain vaiheessa vinous pitää ottaa kriteeriksi ja työstää pois niin, että vaan suorasta saa palkkaa. Sitten vaan askel kerrallaan perusasento -> seuraamisvihje -> (peruutusvihje jos tarpeen ) -> askel taaksepäin. Valmiiseen liikkeeseen kannattaa ottaa eri seuraamiskäsky kuin eteenpäin menevälle normaalille seuraamiselle, eli se haluttu peruutusseuraamisen vihje ympätään tuonne sitten ensimmäiseksi. Tässä nyt ei periaatteessa ollut mitään uutta mulle, lähinnä toi, että kun havaitsee mihin suuntaan se oma koira peruuttaa vinoon, niin alkaa palkata jo valmiiksi sitä vastaan.

Henkilöryhmää tehtiin ihan vikana iltapäivällä, paitsi että koira oli silloin jo tosi kummallinen reppana ja keskeytettiin.

Toisen kierroksen aiheena oli eteentulot ja niiden vinous ja voi #$"&=!kirosana, nehän on ihan sanonko vituillaan! Ihan vähän meinasi alkaa keittää! Jos lopettaisin taas kaiken! Koira on jostain syystä ottanut mun oikean jalan kohteeksi ja tulee siihen, kun sen kuuluisi tulla minun eteen. Minun keskikohdan eteen, ymmärrättekö? Kokeiltiin ties mitä jalat superharallaan seisomisia mikä vähentäisi oikean jalan houkutusta, ei auta. Nyt palkataan tosi reilusti vasemmalle, melkeen sinne mihin palkkaisin jos koira olisi perusasennossa, jotta saadaan oikealle eteen tulosta kannattamatonta. Luultavasti vähän vasemmalle palkkaaminen ei ole riittänyt korjaamaan sen ajatusta ja se on saanut toistaa tätä niin paljon varsinkin noutokapulan kanssa (kun sitä palkattiin kaikesta ajatuksella riittää että tulee eteen eikä mene sivulle), että pitkä tie on nyt edessä... palkataan se niin, että vedetään se namilla seisomaan ja sinne tosi vinoon, ja laitetaan siinä uudestaan istumaan ennen kuin saa sen namin kädestä. Parasta olisi jos se pysyisi istumassa ja sen saisi vedettyä vinoon niin, mutta se ei onnistunut, se ei vaan tehnyt sellaista että liikkuisi istualteen pysyen ja puri sitten käsille kun yritin siinä kääntää ja vääntää rannettani oikeaan asentoon.

Lime keskittyy ja hymyilee <3

Kolmas kierros oli sitä henkilöryhmää ja kaukokäskyjä (takajalkakoroketta). Korokkeelle meno ja siellä pysyminen ihan ok, uusi paikka (tehty vain kotona ja hallilla) selvästi toi haasteensa mutta yritys hyvä, varsinkin koiran vointiin nähden. Kyllä se autosta aina suoraan sinne paineli, jalkojen osuminen asemiin oli vaan vähän hakusessa ja usein toinen takajalka oli yli ja piti odottaa että nostaa senkin kyytiin. Otettiin vähän mittoja jonka mukaan pienennetään koroke ja häivytetään se isompi osa kokonaan alta pois jolloin jäljelle jää enää kynnysmaton palanen. Asennonvaihdot s-m-s ja s-i-s käytiin parilla toistolla läpi, siirtää herkästi oikeaa jalkaa (huonompi), sen saa lonkan takia tehdä. Nämä siis kaiketi ihan ok mallilla. Leikkasin kotona sen kynnysmaton ja nyt siis ensin harjoitellaan eri ympäristöissä jalkojen saaminen sille.

Muut kurssilaiset teki perusasentoa, seuraamisen aloittamista pa -> pa 1-3 askeleen siirtymällä, seuraamisen vihjeen liittämistä kontaktikävelyssä, istu-maahan-erottelua, seisomisen aloittamista vihjeen liittämiseen asti, luopumista ja siihen vihjeen liittämistä ja asennon pitämistä.

Sälli ilmeellä ja palkan suunta

Kotimatkalla oli vain paha mieli, olisin toivonut aivan toisenlaista lopetusta kurssille. Tanja käski olla murehtimatta, ja että vaikka se tekisi mun mielestä kauhean näköisenä, se ei oikeasti näytä niin kauhealta. Ehkä erona entiseen en kuitenkaan hetkeäkään uskonut, että "sitä ei vaan huvita". Tiesin että jotain on pielessä, ja kotimatkalla kyttäsin alkaako se vaikka vinkua jos sitä oksettaa tai maha on löysällä tai jotain, että ehdin pysäyttää auton. Ei mitään sellaista, ja maanantaina heti aamulla soitin töistä klinikalle. Iltapäivästä päästiin ja kas ihmettä, anaalit aivan tukossa ja aristaa niiden ronklaamista, anaalierite kuitenkin ok eli ei tulehdukseen viittaavaa. Kerroin, että koira levisi keskiviikkoiltana hallilla täysin: se tuli autosta hallitusti ja hyvin pitävälle hiekalle, mutta hyppäsi riemuissaan ilmaan heti saman tien. Loikka meni vähän vinoon joten koira laskeutuikin jäätikön puolelle ja siltä meni jalat alta ja se tuli mahalleen. Mitenkään se ei siihen reagoinut ja oli niissä treeneissä kuten myös to, pe ja la ihan ok, mutta tuskinpa se nyt hyvää teki, ja onhan se lenkillä vähäisemmin sutinut vaikka miten monesti. Nämä kelit on olleet hirveät, omatkin reidet on kipeät lyhyellä askeleelle varoen köpöttelystä. Ei arista palpaatiota nikamien vierestä, mutta pitkät selkälihakset jumissa. Samoin lonkissa, ei kipureaktioita mihinkään asentoon taivuteltaessa mutta liikeradat selvästi rajoittuneet molemmissa koivissa. Anaalien takia olisi antanut parin päivän kipulääkkeen ja sen pitäisi mennä sillä, mutta kerroin että Sienellä on osteopaatti ensi viikolla, niin totesi että voisi olla hyvä syöttää vaikka siihen saakka. Rentouttaa lihaksia ja helpottaa koiran oloa hoitoa odotellessa. Hyppimään saati leviämään sen ei pitäisi tietenkään nyt päästä. Pyysin että näyttää nyt vihdoin mullekin miten niitä anaaleja katsotaan ja puristetaan. Varmaan sama vika töppösellä kanssa, joten nyt vaan kumihanskakaupoille ja hommiin...

Sieni  veti taas homman kotiin. Odotellessa sekä aulassa että ell:n huoneessa se makasi kyljellään, kuului vaan naps naps ja välillä silmät lupsui kiinni. Meinasi se jonkun kerran ruveta komentamaan, että eikö nyt tapahdu muka mitään. Huoneessa luuli että kaikki rapisevat neulat ja kumihanskat on ruakaa ja sen nenä oli ihan joka paikassa. Sai se pari keksiä oikeasti sitten kanssa, ja ell pussasi sitä useaan kertaan: "olisipa kaikki potilaat kuten sinä".

Sieni painoi 18,0kg.