Vahvisteita

Olenpas innostunut taas kirjoittamaan!

Eilinen motivaatiota operantisti -kurssin kolmas kerta valitettavasti peruuntui, tai siirtyy, kouluttajan loukkaantumisen vuoksi. Hämmentävä yllättävä täysin vapaa päivä. Lauantai-iltana peruutuksen tultua yritin kysellä treeniseuraa vapaaksi muuttuneelle sunnuntaille, mutta äkkilähtö ei enää onnistunut kenelläkään, niin olin sitten ihan pallo hukassa hämilläni kotona. Mulla nimittäin aika harvoin on sellaisia päiviä, ettei ole mitään ohjelmaa sovittu. No siinä se meni sitten lenkkeillessä ja keskenään treenatessa.

Ruutu on ollut nyt jonkin aikaa täysikokoinen ja mahdollisuuksien mukaan olen käyttänyt muitakin kuin omia mustia ruutunauhoja. Onneksi erivärisissä nauhoissa ei ollut mitään ongelmaa. Olemme varmaan taas varsin kriittisessä pisteessä, ja pitäisi malttaa jättää ne huonot palkkaamatta, jotta koiralla olisi mahdollisyys ymmärtää mitä haluan ja muuttaa käytöstään siihen suuntaan. Sieni osaa tarjota ruudun keskelle menemisiä, mutta edelleen se tarjoaa myös paljon useimmin oikeaan etureunaan tai muuten liian eteen jäämisiä. Tässä sen taas näkee hyvin, kun oikea paikka on kuitenkin sen verta epämääräinen verrattuna esim. korokkeeseen jossa kaikki jalat joko on tai ei ole, ja kriteeristä kiinni pitäminen on niiiin vaikeaa! Minusta on vaan jotenkin surkeaa jättää se palkatta, kun se tekee melkein oikein. Mutta miten sen olisi tarkoitus koskaan ymmärtää muuttaa suoritustaan, jos kaikki sinnepäinkin olevat kelpaa? No ei mitenkään. Olen palkannut sitä taakse, mutta tässäkin tuli sellainen ongelma, että koira alkoi olla enemmän ilmassa kuin ruudussa ja se napsi lentävistä nameista koppeja päätyen jonnekin ihan muualle kuin oli tarkoitus. Tässä videolla tämän päivän suorituksia, joista näkee hyvin kaikki tämän hetken ongelmatkin. Tuntuu että junnataan paikoillaan ja nyt tarttisi a) hetimiten ottaa itseään niskasta kiinni ja jättää ne huonot palkatta ja b) päästä kouluttajan valvovien silmien alle hakemaan vähän uutta inspiraatiota ylipäänsä.

Kaukokäskyjä olen tehnyt kosketuskepillä kotona. Naksuttelin erikseen takajalat alustalle -temppua ja nyt voisin sanoa, että koira vihdoinkin ymmärtää sen! Tässä viikon takainen video. Palkkaan tuossa vielä väärin heittelemällä nameja, eli palkka pitäisi toimittaa koiralle niin, että se pysyy molemmat jalat korokkeella. Tässä on ensiarvoisen oleellista valita sellainen alusta, mikä auttaa onnistumaan. Koirasta riippuen siis korkeampi tai matalampi, riittävän iso, selkeästi ympäristöstä erottuva. Välineiden tulee aina palvella koulutusta eikä olla huonoja ja sinnepäin valittuja, koska silloin tekee itse asioista vaan tarpeettoman vaikeita. Varsinaisista kaukoista valitsin ensin helpomman sarjan s-m-s ja erityisesti seisomaan nousun. Ollaan vaiheessa, missä kosketuskepin voi ottaa pois 1-2 toiston ajaksi, jolloin koira osaa tehdä kriteerin täyttävän seisomaan nousun pelkästä sanallisesta vihjeestä mun ollessa siinä edessä puolen metrin-metrin päässä. Sen jälkeen keppi on laitettava takaisin auttamaan tai tekniikka hajoaa. S-m -käskysana on edelleen hakusessa, en vaan löydä mieleistä. Kaukoissa muuten kaikille vaihdoille on sanat, ja ne ovat "istu" (m-i), "maahan" (i-m), "hop" (molemmat seisomaan nousut), "per" (s-i). En tykkää mistään random äänteistä käskyinä, haluaisin että sana tarkoittaa jotakin. "Alas" olisi luonteva kyseiselle taaksepäin kaatumisliikkeelle, mutta on käytössä jo muualla. "Käy siihen" -käskyllä koira usein menee halutulla tekniikalla maahan, ja "käy" on ollut mielessä kaukoihinkin. Se olisi äänteiltään varmasti sopivan erilainen noihin muihin käytössä oleviin nähden, mutta onkohan tyhmää, että se on osa vapaamuotoista maaten odotuksen käskyä? Kyllä on vaikeeta! Jos koulutus junnaa paikoillaan, niin junnaa kyllä ihan sanojen valintakin...

Mudille opetin etujalat vadilla -pyörimistä kanssa, ensin helpompaan perusasennon suuntaan, ja sitten rally-tokon oikealla seuraamista varten myös vastakkaiseen suuntaan. Hankalaa on. On aika vähän asioita, mitä Sieni osaa mutta mudi ei, ja vepen viennin ja haun kiintorullailmaisun ohella tämä on nyt taas yksi sellainen. :) Ja oikeastaan myös kosketuskeppi voidaan laskea mukaan, osaa mudi sitä tökkiä, mutta on tehnyt niin vähän, että sen mielestä siinä ei ole mitään hienoa, eikä se oikein osaa liikkua kepin mukana esim. kaukoja tehden. Asioissa, joita mudi ei arvosta, se ei ole niin vihainen kuin normaalisti, ja eilenkin tilanne oli sitten tämä: Sieni kyllästyi odottamaan ja tuuppasi fyysisellä ylivoimallaan mudin syrjään!

Sieni osaa pyöriä vadilla nyt niin, että ymmärtää perusasentoon asti tiivistämisen olevan kriteeri ja oikein paiskaa itsensä voimalla mun jalkaa vasten.

Lähellä pysymisen treenaaminen kantaa hedelmää. Esim. ryhmätreeneissä paikallaoloriiviin meno, ylipäänsä hallissa siirtymiset ja yksi ilta kun tehtiin hyppytekniikkaa, niin siinäkin siirtymissä koira tarjoaa pyytämättä seuraamista. Paikallaolorivissä se piti viime tiistaina katkeamatonta kontaktia ihan koko ajan, pyytämättä, ennen aloitusta. Ei näissä nyt mitään ongelmia varsinaisesti ole koskaan ollut, ja olen antanut koiran liihottaa vähän kauempanakin ja ottanut sitten vasta haltuun kun tarvitsee, mutta tällainen asenne tuntuu toki mukavalta. :) Kuten jo taisin aiemmin kirjoittaa, mun yksi toive tälle kurssille oli "oikea mielentila aloituksiin/kentälle menoihin". Mitä kaikkea hetsaamista, haukuttamista ja ties mitä onkaan vuosien varrella koetettu, ilman pysyvää ja tasalaatuista tulosta. Ongelma on korjaantunut nyt itsestään eikä musta enää tunnu, että sitä tartteisi mitenkään viritellä hommiin. Varsinkin kun se tarjoaa itse seuraamista ja hyvää kontaktia, niin miten se voisikaan olla sen paremmassa mielentilassa aloittaa :)

Olen taas miettinyt koulutusta ylipäänsä. Minulla on kerran viikossa tokoryhmän koulutus. Kouluttaminen on antoisaa, mutta nyt on kyllä todella huono aika sikäli, että monessa jutussa omatkin ajatukseni ovat varsin myllerryksessä. Toisaalta meidän seurassa ei ole koskaan tehty mitään yhteisiä ohjeita, eikä eri liikkeille ole sovittu mitään tiettyjä metodeja, joille ne koulutettaisiin. Jokainen kouluttaja opettaa hyvin omalla tyylillään ja persoonallaan, mikä on minusta oikeastaan vain hyvä asia. Mä koetan aina miettiä eri koirille parhaiten sopivia tapoja ja esittää vaihtoehtoja, ja korostaa sitä, että ei ole yhtä oikeaa tapaa, eikä minua saa pitää jumalana, joka käskee tehdä jotakin. Joku kerta meillä oli aiheena ruutu ja laitoin ihmiset sheippaamaan koiransa ruutuun. No, kukaan ei kieltäytynyt minkä toki saa tehdä ainakin jos perustelee kantansa :D, mutta olen varma, että yksikään muu kouluttajamme tuskin olisi aloittanut ruudun käsittelyä naksutinharjoituksilla. En ole vielä päättänyt, tekeekö ryhmäläiset myöhemmin erikseen vauhtia valmiilla lelulla/namikupilla vai ei. Tai kukin toki tekee vapaa-ajallaan mitä haluaa, mutta tehdäänkö mun ryhmässä mun johdolla sellaista vai ei. Valtaosa tavan tokoilijoista varmasti käyttää sellaisia menetelmiä ja ihan hyviä niistäkin koirista tulee. Mudikin on tehty sekatekniikalla, ja Sienelläkin on ollut ruudussa pallo ennen kuin nyt muutettiin systeemit täysin. Ongelma on nyt se, että kun mun elämässä tämä operantti systeemi valtaa alaa yhä enemmän, kuinka paljon annan sen valua koulutettaviini? Mudiin se on jo vaikuttanut kanssa, ja yksi ilta oli Tanjan kanssa erään artikkelin pohjalta aika antoisa keskustelu siitä, millaisia menetelmiä "saa" käyttää. Jos mudille on toiminut perinteiset menetelmät, sitä on paineistettu ja pakotettu ja hetsattu ja kaikkea, ja se on päässyt niin pitkälle kuin onkin, onko ne menetelmät silloin olleet hyväksyttäviä? Pitäisikö mun luopua niistä koska ne kuitenkin yleisesti ottaen aiheuttaa koiralle stressiä?

Tässä vielä toinen linkittämisen arvoinen artikkeli vahvisteista: "Jos koulutettaessa käytetään sekä positiivisia että negatiivisia vahvisteita, on tarkkailtava yhtä asiaa. Voimme kuvitella itsellemme koiran, jota palkitaan sekä makupaloin että muulla tavoin kun se toimii oikein, mutta sille annetaan myös voimakkaita pakotteita silloin, kun se tekee väärin – ei mitenkään harvinainen tilanne. Kun koiraan harjoiteltaessa kohdistetaan liikaa rangaistuksia, vähenee palkkion tehokkuus. Koira voi keskittyä niin voimakkaasti rangaistusten välttämiseen, ettei se enää työskentele saavuttaakseen palkkion. Tämä liittyy siihen, että evoluution aikana on elämän jatkumisen kannalta ollut tärkeämpää välttää uhkaa kuin saavuttaa yksittäisiä etuja." Jotenkin tuli mieleen Sienen aiemmat esineruutuongelmat. "Voimakas pakote" ei välttämättä todellakaan tarkoita mitään yltiöpäistä rempomista, vaan herkälle, kiltille koiralle pelkkä ohjaajan pettymys voi varmasti olla aivan riittävän hirveää. Esineruutu näyttäisi onneksi nyt uuden systeemin myötä piristyneen kovasti, ja ehkä mulle ei koskaan täysin selviäkään, mikä siinä oli suurin ongelma.