Juoksu tieteiselokuvaan

Sieni kävi uudella Varkauden ACElla kokeilemassa vesijuoksumattoa. Koira suhtautui asiaan olettamallani tyyneydellä. Ehdin kyllä siinä myös pohtia ääneen, mitähän se mahtaa osata ajatella. Kovasti kävelee, kaikki muut seisoo katsomassa eikä maisemakaan muutu. Peilistä näki tosi hyvin sen askelluksen, ja yllättäen se käyttää oikeaa (huonompaa) takajalkaa aivan yhtä hyvin kuin parempaakin! Askel oli oikein kaunis ja hyvän pituinen koko puolituntisen. Koira sai kehuja hyvästä lihaskunnosta, yleensä kuulemma alkavat varsinkin ekoilla kerroilla pian selvästi väsyä, jolloin askel lyhenee reilustikin.

Viikonloppuna oltin mökillä, kaveri oli koiravahtina ja minä vietin päivät liikkeenohjaajakurssilla. Ensimmäinen tokokoirani on vasta 6,5v enkä siten todellakaan ole mikään kokenut harrastaja, mutta niin vaan sitä ollaan nyt yhtä pykälää syvemmällä lajissa. Eri asia tosin päädynkö koskaan oikeasti kokeeseen liikkuroimaan, ainahan sitä voi jänistää. Tuntuu, että itse kisatessa voi jännittää ja pilata vain oman suorituksensa, mutta liikkurin kämmäily vaikuttaa kyllä kaikkiin muihinkin.

Esineruutua tein viime viikolla lenkin ohessa ns. joutomaalle. Mudille piti keksiä jotain sallittua puuhaa sen omien huonojen ideoiden tilalle, joten vein hanskani ja lähetin koiran etsimään. Sieni odotti kiltisti syrjässä ja kun palkkasin mudia, liittyi ilman lupaa seuraamme iloitsemaan. Se oli niin iloinen, että päätin viedä hanskat myös sille. Vuorollaan se sitten kaahasi menemään (!) ihan ihmeellisen reippaana ja löysi varsin nopeasti. En tiedä, liekö sattumaa, vai voiko yleinen treeni-ilmapiiri vaikuttaa suoraan tottelevaisuudesta maastoihinkin. Esineruutuhan on pitkään ollut mystisen hankalaa ja sitä kautta epämiellyttävää sille.