Jotenkin erilainen katse

"Sienen silmissä on jotain erilaista nyt, ootte todella löytäneet uuden elämäntavan :)" (c) Nina

Kuusi viikkoa operanttia treeniä. Tokossa. On ollut yllättävää huomata, miten asennemuutos on kantanut yli lajirajojen ja myös arkeenkin. Sieni tuntuu jotenkin eheämmältä, seesteisemmältä, kokonaisemmalta... ehkä se on osin vain aikuistumista ja oman paikkansa löytämistä, mutta ihan varmasti uusi koulutussuuntaus on antanut panoksensa ja tuonut koiralle osaltaan itsevarmuutta ja rauhaa.

Kaukainen ystävä on ollut luonamme kylässä. Viime viikolla tehtiin lenkin ohessa esineruutua. Kaveri piti koiria kun minä vein esineet. Olin ajatellut ottaa mudin ensin, mutta palatessani Sieni heitti volttia ja kiljui (!) siihen malliin, että vaihdoin plääniä ja otinkin sen. Ei mennyt viittätoista sekuntia niin esine oli kädessäni. Koira nelisti menemään sellaista vauhtia, mitä en koskaan ole siltä esineruudussa nähnyt. Tänään tehtiin H:n kanssa esineruutua, ihan oikea ruutu koirien ollessa autossa. Lunta oli suurimmassa osassa ruutua, sulia alueita oli vain jokunen. Ilma oli kostea ja raskas ja tuuli varsin vähäinen. Olosuhteet oli haastavat, vikana olleen töppösen piti hakea kolme esinettä pois mutta eka tuli nopeasti ja seuraavaa etsittiinkin pitkään ja hartaasti. Koira ei vain saanut hajua ja lopulta menin useaan kertaan aina vähän lähemmäs lähettämään. Lopulta melkein seisoin esineen päällä. Tämä teki sille varmasti tosi hyvää, voi sitä ilmettä kun se huomasi esineen ja oli todettava että onhan täällä kun kerta on lähetetty, ja jos ei löydy niin on siellä silti, pitää vain etsiä sinnikkäämmin. Tämä oli sille varmasti ihan loistava treeni :D Tarkoituksella en usein onnistu tekemään äärivaikeita mutta nytpä onnistui vahingossa. Vaikeudet ne pitää mudimiehen hieman nöyrempänä!

Sieni sitten taas.. no, ei se nyt ihan niin volttia heittänyt kuin edellisellä kerralla nähdessään esineiden viennin, mutta oli reipas ja ehkä se viisitoista-kaksikymmentä sekuntia niin takakulman esine oli kädessäni. :)

Tokon osalta ollaan työstetty erityisesti sivulle-eteen-(maahan jne) -erottelua ja ruutua. Asennekasvatus on purrut aivan erinomaisesti ja meillä on nyt tälle koiralle hyvin kummallinen ja epätodellinen ongelma: se roiskii menemään ja arpoo enemmän kuin kuuntelee. Se jaksaa tehdä iloisena vaikka kaksikymmentä virhettä, joista siis seuraa vain palkatta jääminen ja uusi yritys. Se vaan silti roiskii menemään. Sivulle-tänne-erottelu toimi usean metrin matkalta jo oikein hyvin, mutta tällä hetkellä tilanne on se, että koira ei kuuntele yhtään ja ihan täysin arpoo. Lisäksi sitä ei myöskään yhtään lannista palkatta jääminen ja yritystä olisi vaikka muille jakaa! Tämä nyt ei ihan ollut se mitä haettiin, mutta välivaiheena se on tälle koiralle hyvin liikuttava ja meinaa olla tippa linssissä jos en sitten naura ääneen. Ja minä! Ha! Aaltoja minulle! Olen meinaan oikeasti kehittänyt kärsivällisyyttäni. Kahdenkymmenen virheen jälkeen kyllä alkoi tuskan hiki tulla, mutta tajuan sentään keskeyttää ennen kuin vahingossakaan näytän hermostumista koiralle. Tässä viime viikolta videonpätkää, jossa pyysin joka kerta eteen, mutta koira roiskii mitä sattuu.

Ruutu sitten. Tällä hetkellä ollaan menossa vaiheessa, jossa ruudun sivut on n. 2-2,5m ja minulla on etäisyyttä ruutuun reilu metri. Koira osaa hakeutua eri reunoilta ruutuun. Paikka on turhan edessä ja koiran mielestä luultavasti pelkkä etunauhan ylitys riittää. Erottelua istu-ruutuun on tehty ohjeiden mukaan (ei mulla olisi tullut mieleenkään itse tehdä sitä näin aikaisin, kun paikka ruudussa ei ole läheskään valmis) ja siinä onnistumisprosentti 100, eli ruutuun-vihjeellä on selvästi merkitys koiralle. Ohjeiden mukaan palkan suunnalla on koetettu hilata koiraa taaemmas ruudussa, ja toistojen myötä sen pitäisi alkaa vaikuttaa. Palkan suunta on edelleen sen 50% lopputuloksesta. Tähän saakka olen kuitenkin jonkun verran odottanut, että koira valitsee paikkansa ja palkannut sen vasta sitten. Liian aikainen, koiran vielä liikkuessa tullut, palkkaus kun aiheutti nopeasti vain palkan kyttäämistä. Nyt tehdään käskystä kuuri sellaista, että palkkaan koiran heti sen mentyä ruutuun mutta ennen kuin se ehtii kääntyä, ja palkka pitää saada heitettyä takanauhan päälle. Katsotaan kuinka tämä puree ja alkaako mennä vähän peremmälle.

Temppuina olen naksutellut takajalkoja vatiin tai muulle (isolle) alustalle ja jumankekka, kyllä sillä orastava ajatus niistä koivistaan on kuin onkin! Hirmu hitaasti kuitenkin etenee ja näyttää juuri siltä, että ajatus ja ymmärrys on, mutta jalkojen saaminen määränpäähän on vaikeaa.

Treenipäivinä Sieni syö vain treeneissä, ja sen loppuruoka on mukana purkissa, jonka se saa viimeisenä palkkana. Ihan joka päivä en ole tehnyt kotonakaan mitään, varsinkaan nyt kun se kaveri tosiaan oli täällä. Sieni on siis syönyt kupista keittiössä niinä päivinä. Minusta ei enää tunnu siltä, että mun tarttee niin suuresti kiristää sitä ruualla ja että tällaiset ilmaisen ruuan päivät vaikuttaisi sen motivaatioon esim. seuraavana päivänä. Tietysti kokonaisuus on - ja tulee jatkossakin edelleen olemaan - se, että ilmaista ruokaa sillä ei ole. Jotenkin silti suuri kivi on vierähtänyt tämänkin osalta harteiltani ja olen taas ostanut niille esim. kuivia luitakin, mitä pitkään aikaan en käyttänyt lainkaan, kun ne tuntui niin vaikeilta tarjoilla. Jotenkin se luu kädessä istu-maahan-tassu-ettäsaattämän -temputus ei ole tuntunut oikealta työn teolta. Nyt olen ihan vain antanut luun kaapista eikä seuraavalla treenikerralla tunnu lainkaan siltä, että nyt se ei kyllä tee mitään kun viimeeksikin sai ilmaista ruokaa.

***

Töppönen on taas sekä rapsutellut itseään että nuollut jalkojaan. Niinkin häiritsevästi, että syötin sille kokeeksi Sieneltä jääneitä kipulääkkeitä. Niillä ei ole merkitystä. Seuraavaksi meinasin kokeilla yrittää jaksaa ja ehtiä lisätä liikuntaa ja/tai aktivointia, jospa se on vain turhautunut. Vaikka se käy kerran viikossa ohjatussa tokossa, niin paljoa muuta se ei ole pitkään aikaan tehnytkään. Se on kuitenkin koira, jolla on suuri tekemisen tarve ja se nauttii itsensä haastamisesta, niin mun on vaan pakko saada sille niitä haasteita järjestettyä. Aloitin heti tänään ja kävin iltapuhteina tallaamassa n. 400m jäljen pääosin lumiseen metsään, mutta pätkiä kulki myös ihmisten ja koirien harhajälkiä täynnä olevalla metsäautotiellä ja jänisten jälkien seassa joutomaalla. Jäljellä oli 4 keppiä ja se vanheni tunnin. En ole tainnut koskaan jäljestää pilkkopimeässä ja nyt ymmärrän miksi - jos jäljen tekeminen taskulampun kanssa ryteikössä sohien on haastavaa, niin sekona vetävän koiran kanssa on ihan turha ainakaan kuvitella voivansa väistää niitä oksia ja turpaan tulee toisellakin kierroksella! Mutta voi pojat että muri oli paitsi onnellinen saadessaan Oikeita Töitä, myös hyvin hyvin pätevä hommissaan! Se kova kävelytieosuus oli kaikkein haastavin ja edettiin ihan mateluvauhtia kun jälkien analysoinnissa riitti tekemistä nenälle. Koira teki kuitenkin koko ajan hienosti töitä, eikä meinannutkaan esim. ruveta kuseksimaan puskiin, vaikka hajuja varmasti riitti. Hienoin puikula! Pitäisköhän mun opettaa sille vaikka kadonneiden koirien jäljittämistä, se olisi varmaan ihan kone siinäkin. Paitsi että luulen, että se haluaisi vain etsiä, mutta ei löytää... vieraita koiria, yöh!

Mutta voi mudin rapsutuksia. En tiedä, mitä ihmettä sen kanssa pitäisi tehdä. Sitä on tutkittu useaan kertaan eläinlääkärissä ja jokaisen käynnin jälkeen lopputus on ollut mitä erilaisin ja epämääräisin. Jotain vikaahan siinä on, rapsuttamisen ja nuolemisen määrät on kaukana tavallisesta. Silloin kun ongelma on pahana, sehän siis välillä voi olla varsin normaalikin, eikä mulla ole mitään kaavaa, minkä perusteella ongelma taas ryöpsähtää. Ne voi hyvin olla aivan erilliset ongelmatkin. Ehkä mä kokeilen seuraavaksi jotain hemmetin dap-mikälienykyään-haihdutinta. Ehkä sillä on vain stressi? Joka tapauksessa asia on mitä kiusallisin, ei vain niille kenen yöunia se häiritsee, vaan ehdottomasti itse koiralle. :( Näen punaista, kun ihmiset sitten käyttää tällaisia koiria jalostukseen ja perustelee itselleen ja muille, että ei sillä mitään pahoja ongelmia ole, se vain vähän kutisee (tai jättää kokonaan kertomatta). Ehkä mäkin pitäisin sitä ihan normaalina, jos mulla ei olisi tuota toista koiraa verrokkina. Koirat nyt vain rapsuttaa ja kapsuttaa itseään, eikö. Nyt voin kertoa teille, että se ei ole normaalia koiran elämää.

Mudi on tehnyt kanssa vatiin sulloutumista. Temppu on helppo pesuvadilla ja suorakulmion muotoisella muoviastialla, mutta selvästi pienemmällä muovikulholla ei onnistu ja koira turhautuu. Pitäisi löytää joku välikoko. Näytin myös kylässä olleelle kaverille sheippaamista ylipäänsä ja naksuttelin mudin ensin istumaan mun tuolin päälle. Tauon jälkeen vaihdoin kriteerin tuolin ali ryömimiseksi ja oli muuten hyvin havainnollistava esitys itsellekin. Mudin on hankala päästää irti vanhoista ja se turhautuu todella nopeasti, ja sitä piti palkata tosi paljon siitä, että se jättää menemättä tuolin päälle (ja kiljuu siellä kun se ei kelpaakaan enää). Palkan suunnalla pelaamalla sain sen aika helposti laittamaan pään tuolin alle, mutta ryömimiseen meni vielä muutaman tauon verran aikaa. Tuli se sieltä silti lopulta.