Rakennusetsintää

Huvin ja vaihtelun nimissä järjestin hakuryhmällemme mahdollisuuden rakennusetsintään. Pekoryhmällämme on lupia eri paikkoihin ja seuran pj sekä pekoryhmän vastuuhenkilö Maija tuli mukaamme. Paikalla oli myös muutama pekoryhmäläinen. Vaikka koulutan koetavoitteellisesti ja koeohjeen mukaisia suorituksia joka lajissa, minusta on silti aina hauskaa esim. tokossa opettaa koira oikeasti kuuntelemaan, eikä vain tekemään automaattiohjauksella koeliikkeitä. Siksi treeneihin kuuluu paljon kaikkea "ylimääräistä". Varsinkin maastolajeissa minusta on mielenkiintoista haastaa koiria ja keksiä niille erilaisia ongelmia ratkaistavaksi. Ei mun koirat tule koskaan olemaan missään kokeessa saati tositilanteessa, missä niiden pitäisi osata liikkua, etsiä ja varsinkin tarkentaa sisätiloissa ihmisen löytääkseen, mutta minusta se on silti niille sekä mielenkiintoinen että hyödyllinen harjoitus. Sisätiloissa, varsinkin jossain sortuneissa paikoissa missä on valtavasti putkia ja tunneleita, ilma ja sen myötä hajuthan voi liikkua hyvin "kummallisesti" ja kokematon koira voi jopa ilmaista jonkun aivan väärän paikan, jos ei osaa tarkentaa missä hajun alkulähde on ja tyytyy ilmaisemaan vaan mielestään riittävän voimakkaan hajuvanan. Nenänkäytöstä ja taidosta sekä maltista tarkennuksen suhteen on varmasti suoraa hyötyä myös pk-henkilöetsinnän kokeessa esimerkiksi umpipiilojen kanssa.

Valitettavasti ainoa suht lähielämässä sopiva aika oli tänään illalla, joten sisätilojen lisäksi heitettiin kerralla vaikeutta myös pimeäetsinnällä! Aloittelijat kerittiin ottaa juuri ennen hämärän laskeutumista joten meitä se ei nyt tällä kertaa koskenut. Ja hyvä niin, oli eri mielenkiintoista nähdä koiran reaktiot kunnolla.

Sieni oli ihan eka koira ja sille tuli vahingossa liian vaikea treeni. Kuvittelin, että riittää avuksi, kun koira näkee yhden ukon menevän rakennukseen samalla vähän huudellen. Kyllä se sitten veti sisälle, mutta aulassa olevat ihmiset sekoitti sen pollan ja oli alkuun hankala ymmärtää että yksi olisi piilossakin. Kyllä se siitä sitten lähti, kyselee paljon apuja ja etsii aika matalalla temperamentilla ja hieman epävarmana. Toinen meni jo paljon paremmin ja koira sai vauhtia ja ryhtiä. Jälkimmäinen oli käytävän perällä olevassa huoneessa pystykomerossa. Haju nousi sieltä ylös ja meni viereiselle seinälle, mitä pitkin se laskeutui alas. Tässä oli joka koiralla, myös niillä kokeneemmilla, alkuun ihanan epäuskoisia ilmeitä. Seinä haisee mutta ei siellä ketään näy killumassa, jo on ihmeellistä. Koirat sitten nousi seinää vasten, alkoi turhaumaansa vinkua tai haukkua, poistui viereiseen huoneeseen tarkistamaan seinän takaa ja kuka mitäkin. Lisäksi joka ikinen koira kävi tarkastamassa seisovat ihmiset siinä vaiheessa kun oli haju maalimiehestä ja ne halusi verrata että se ei ole kukaan läsnä olevista. Ihmeellistä, luulin että on työlästä opettaa rauniokoiralle, että näkyviä ei etsitä, mutta kaikkihan näytti ymmärtävän sen luonnostaan! Sienelläkin kesti aikansa tarkentaa mutta kivasti se jaksoi tässä työstää itse, ja voi sitä riemua kun lopulta paikallisti ukon komeroon :) Uskon että se sai kovasti itseluottamusta pelkästä tästä yhdestä kerrasta.

Töppöselle tehtiin kuten kaikille muillekin aloittelijoille (ja kuten Sienellekin olisi kannattanut), eli koira sai nähdä käytävän päästä kun ukko lähti ja käännettiin siksi aikaa pois, että maalimies pääsi piiloon. Ovia oli käytävällä niin paljon, että ei haitannut vaikka koira sai katsoa kunnolla, ei se voinut muistaa mistä ovesta ukko oli kääntynyt. Mudilla sekä into että nenänkäyttö on ihan omaa luokkaansa ja se on vaan niin omimmillaan näissä "koirien huvipuistoissa". Siellä se suti menemään liukkaalla lattialla ja tasainen nenän tyhjennys kuului koko ajan kun haistimet kävi kuumana. Komeroa piti muistaakseni kanssa tarkentaa aikansa, mutta koira ei missään vaiheessa mitään käskyjä kaivannut tai apuja kysellyt. Epäilemättä se haluaisi olla pelastuskoira, ja siinä sitten kuulinkin, että meistä puhutaan ja vähän niin kuin kosiskeltaisiin ryhmään...