Precious

Precious and fragile things
Need special handling
My God what have we done to you?

Huomasin koiran vasemmassa etujalassa patin joskus talvella (maaliskuussa olen kirjoittanut sen olleen toista kuukautta). Seurailin sitä säännöllisesti, eikä se ainakaan poistumaan ruvennut, joskin ei kasvanutkaan. Toukokuun lopussa käytiin rokotuksilla ja pyysin eläinlääkäriä katsomaan samalla pattia. P-klinikan tädin mielestä se vaikutti siltä, että jalkaan on pistänyt jokin ja patti on tullut siihen, käski vain seurailla edelleen. Elokuun alussa kuvittelin sen hieman kasvaneen, tai sitten vain alan olla niin vainoharhainen. Joka tapauksessa tuntui, että patti olisi häipynyt jos meinaisi itse poistua ja kerta ei niin se on sitten poistettava. Mieluummin nyt kun se on vielä pieni, kun se on niin hankalassa paikassa ja jalassa ei paljoa ole nahkaa mitä kursia kasaan jos patti pääsee isoksi. Enhän mä voisi viedä koiraa näyttelyynkään, kai se saisi hylyn jos tuomarin käsi osuisi pattiin? (Eh, ihan kun nyt muutenkaan olisin mennyt, mutta oli hyvä syy jättää erkkari väliin! Siellä olisi ollut 44 mudia joten hieman kyllä harmitti, olis ollut kiva nähdä porukoita. Koskaan ei ole missään Suomessa ollut noin paljoa mudeja aiemmin koossa!)

No viikko sitten minä sitten varasin ajan kunnalliselle. Mudi oli varma että kuolema, kokovartalokipsi, täydellinen kooma ja hengenvaara, mutta kun se pääsi yli siitä pakoreaktiosta ja ehti vetää henkeä, sehän oli varsin lunki ja antoi sedän nätisti tutkiakin. Ihan ilman kuonokoppia, tosin mun käsi siinä välissä oli aina, muhun se ei varmasti purisi. Patista otettiin näyte. Ei ollut pelkkää rasvaa, vaan siellä oli jotain solukkoa kanssa. Ell suositteli poistoa ja varattiin aika seuraavalle viikolle.

Kipsissä edellisen käynnin jälkeen!

Tänään oli sitten sen aika. Valmistauduin tappelemaan ovella menemmekö sisään, mutta mudi marssi aivan normaalisti avaamastani ovesta ja hämilläni hipsin sitten perään. Aulassa se kyllä sitten taas olisi lähtenytkin heti takaisin kotiin, ja tutkimushuoneeseen päästyämme ryömi mun tuolin alle ja kyyristeli siellä. Tohtori oli eri ja olisi halunnut vähän katsoa jalkaa ja kumartui lattialle, mutta mudi ei halunnut tulla ulos saati näyttää mitään, niin todettiin että antaa olla. Lääkäri poistui tuolillensa ja pyysin koiran tulemaan, nostin sen pöydälle missä sydämen kuuntelun jälkeen (mudi yritti kiivetä mun olkapäiden kautta pakoon) pantiin rauhoitteet niskaan. Se humahtikin tosi nopeasti ja nostettiin se sitten leikkauspöydälle, ajeltiin karvat jalasta ja lääkäri sai nyt tutkia rauhassa pattia. Se oli ison herneen/pienen viinirypäleen kokoinen. Jännitystä aiheutti se, että patti oli varsin lähellä isoa verisuonta, mutta ell mallaili siinä ja uskoi saavansa sen ihan siististi irti. Patologille lähettämisestä oli puhetta, se maksaa 70e ja sieltä saa sitten lausunnon mikä patti on ja suosituksia hoidosta (esim. poistettava 3cm marginaalilla). Se vaan oli nyt sellaisessa paikassa, että siitä ei yhtään enempää voisi poistaa. Jos se ei ole puolessa vuodessa kasvanut, eikä samanlaisia ole muualla koirassa, eikä koira hengästy tai yski mikä voisi viitata etäpesäkkeisiin keuhkoissa jne, niin ell oli sitä mieltä, että ei patologin lausunnosta ole meille mitään hyötyä. Jos se olisi pahalaatuinen niin sitten olisi, ainoa mitä voisin tehdä olisi alkaa murehtia. Päätettiin siis antaa olla.

Arvio oli puolisen tuntia ja päätin jäädä aulan puolelle lueskelemaan lehtiä. Yhden lehden kerkesin selata niin jo huikattiin oven raosta, että se oli siinä, meni siis varmaan kymmenen minuuttia. Oli saatu siististi verisuonta vahingoittamatta ja lähti kokonaan. Kolme tikkiä, joku hopealaastari alimmaisena ja päällä suojana tassukuvioista sidettä (miksei pääkalloja ollut!). Tikkien poisto 10-12 vrk kuluttua, laastarin alle pitää kurkistaa 2 vrk kuluttua ja jos haava ja side siistit, laittaa takaisin toiseksi pariksi päiväksi. Koira saa huomisesta alkaen kävellä remmissä ihan normaalisti, vapaaksi ei kannata laskea ennen tikkien poistoa. Kaularia pidettävä tikkien poistoon asti. Onneksi patti oli aika ylhäällä, niin lyhyt kauluri riittää, koira ei saa päätä taivutettua haavaan eikä se tartte sellaista helvetinmoista törppöä mikä esim. Sienellä oli sterkan jälkeen.

Heräte koiraan ja menoksi. Mutta kun se ei rupea heräämään.

Laitettiin vähän lisää ja kohta pitäisi alkaa nousta, mutta kun ei vaan nouse. Silmät sillä oli välillä jo vähän auki, mutta sulki ne uudestaan, eikä reagoi oikein mitenkään mihinkään. Hengitti siis ihan normaalisti koko ajan, mutta vähän alkoi huolestuttaa että miten se nyt niin sikeästi uinailee kun sai vaan 3/4 nukutusainetta kun ei tarttenut ihan täysin koomaan sitä saada. Siinä sitä useaan kertaan yritettiin taputella ja hoputtaa että maa kutsuu ja nyt pitäisi mennä, mutta kun ei vaan jaksa herätä.

No ei kai kun se ensimmäinen "heräte" olikin puudutuspiikin jämät. Sitä oli sattumalta ruiskussa sama määrä kuin herätettä olisi pitänyt laittaa, ja se oli jäänyt pöydälle mihin ell kuulemma yleensä laittaa valmiiksi herätteen. Onneksi se nyt ei ollut mitään vaarallisempaa ainetta! Ei kuulemma kankkuun laitettuna pitäisi vaikuttaa oikein mitenkään niin pienenä määränä eli koira tuskin nimeksikään puutui takajalastaan mutta eipä ihme kun ei herännytkään. Oikeat aineet perään niin alkoi pää nousta. Meinasin viedä kassin autoon ja tulla sitten hakemaan koiraa, mutta lähtiessäni ovella se sitten saikin tarpeeksi vauhtia ja pomppasi kerralla perään.

Kauluriasiaa pelkäsin eniten. Olin varma, että se saa täydellisen slaagin ja on helvetin vihainen ja yrittää tappaa kaulurin, itsensä ja kaikki muut jotka saattaa olla syyllisiä asiaan. Joskus vuosia sitten eksän koiran steriloinnin yhteydessä kokeiltiin vitsinä sen kauluria töppöselle, ja töppönen meni täysin paniikkiin. Mietin silloin, että toivottavasti se ei koskaan tartte sellaista. Mulla oli onneksi nyt kotona Sienen sterkan aikainen kauluri ja naksuttelin etukäteen mudille tempun "työnnä pää kauluriin". Ensin väärältä puolelta helpommin ja sitten siitä kapeasta välistä mistä pää oikeasti tulee. Se tapahtui helposti ja oli mudista hauskaa. Nyt kun se heräsi törppö päässä, se olikin yllätyksekseni vain hirvittävän surkea reppana. Syyttävä katse seuraa mua koko ajan. Mudi parka. :( Ja minä kestäisin sen raivoa paljon paremmin kuin surkeutta...

Kotimatkalla radiosta tuli yllä ollut Depeche Moden biisi ja nieleskelin siinä itkua. Jotenkin koiran nukuttaminen muistuttaa aina siitä, kun joskus sitten on se päivä kun tulen pelkän hihnan kanssa yksin kotiin. Mekin ollaan käytetty ainakin kolmasosa yhteisestä ajastamme, olenko muistanut arvostaa jokaista päivää tarpeeksi?

kulmakarvagalleria.jpg

Ai niin. Ne selkäkuvat. Oli ajatus ottaa virallisina jos koira joskus vielä nukutetaan, mutta suoraan sanottuna ei mua nyt kauheasti huvita maksaa niistä kuvista ja Kennelliiton lausunnoista vain siksi että saisin nikamapuutoksen näkymään koiranettiin. Voisihan siellä olla joku kenttä mihin omistaja voisi itse lisätä haluamansa tiedot ja niiden oikeellisuus olisi sitten omistajan harteilla. On kyllä mainittu mun blogissa, kotisivuilla ja rotuyhdistyksen foorumilla ja "kaikki" tämän hetken mudistit varmaan sen tietää, mutta jotenkin silti haluaisin että se jäisi myös koiranettiin näkyviin. 10v tai 50v päästä kukaan ei ehkä enää muista sitä. Mutta jäipä nyt ottamatta koska pihiyteni voitti velvollisuudentuntoni rotua kohtaan.

***

Viiden maissa illalla koira alkoi heräillä enemmän. Oli se siis jo ihan hereillä kotiin tullessa ja huomattavasti vähemmän pöllyissä kun Sieni sterkan jälkeen, mutta uni maistui kuitenkin useita tunteja. Sitten koira nousi jaloilleen ja alkoi törmäillä, ja joka kerta kun törppö kolahtaa johonkin tai jää kiinni, mudi saa raivarit ja murisee varsin hurjana yksikseen. Sieni pelkää sitä. Toivottavasti se oppii liikkumaan tai pitkät 10 vrk tulossa... käytiin vähän ulkona (ilman törppöä) mutta mudi ei halunnut kävellä, joten parin koiven noston jälkeen toin sen takaisin sisälle ja jatkettiin Sienen kanssa kahdestaan kunnon lenkille.