Kouvolan keikka

Perinteinen Kouvolan treeniviikonloppu takana!

Sieni teki lauantaina ensin seisomisen sisältäviä kaukokäskyjä. Kokeilin perjantaina kotona sen verran, että koira ylipäänsä muistaa koko korokkeen, muuten näitä ei nyt ole aika pitkään aikaan tehty, vähän kokeiltu tuossa syksyllä kun tokoilu taas aloitettiin. Koroke täytyy vaihtaa matalammaksi, nyt se on n. 3cm korkealla ja liikeradat siksi vähän väärät. S-m-s -vaihto sai kehuja "täydellistä" :). Nyt lisää etäisyyttä vaan. Siihen yritettiin ottaa mukaan perusasennosta liikkeen aloitus, niin että seison korokkeen vierellä ja kutsun koiran siihen, laitan maahan ja siirryn sen eteen pyytämään seisomista. Tässä oli vielä vähän liikaa kaikkea uutta kerralla, joten tehtiinkin niin, että ten vaihtoja ja kävin maahan-vaihdon jälkeen koiran sivulla palkkaamassa siitä. Tämä varmasti selkiytyy tästä nopeasti, lisäksi tajusin vasta myöhemmin, että voinhan varmaan harjoitella jättöä ja aloitusta avon kaukokäskysarjalla jonka se osaa hyvin. S-i-s oli unohduksissa, mutta palattiin asiaan sunnuntaina ja saatiin silloin ihan hyviä vaihtoja.

Seuraavana vuorossa oli ruutu, siirryttiin sitä varten pihalle. Näytin ensin miten olen tehnyt, eli palkkasin uudessa paikassa ekan otoksen vähän aiemmin, jotta menee riittävän syvälle. Toisella hakeutui aika vasempaan reunaan, mutta palkkasin oikealle, ja seuraavilla teki suoria. Vaihdettiin pari kertaa lähetyssivua ja teki hyviä syviä, suoria menoja joka suunnasta. En pyytänyt seisomaan, koska viime aikoina olen huomannut sen reagoivan "odota"-käskyyn aika hitaasti ja haluan treenata sen ensin kuntoon muualla, mahdollisesti vaihdettava koko sana, koska odota on niin hidas lausua ja se näyttäsi paremmalta jos käsky olisi nopeampi ja pysähdys ei siksi venyisi.

No, ruutukin sai kehuja ja todettiin että mun tyypillinen etäisyys on ollut max jonkun kolme metriä. Siinä sitten tuli ohjeeksi kokeilla lähettää seuraavaksi 4m, 6m, 8m, ja se viimeinen oli varmaan liki 10m päästä. Kutosella eka lähetys meni ravilla ja oli vähän epävarman oloinen, perään toinen samalta viivalta jonka laukkasi, samoin kaikki muut. Sehän meni kuin vettä vaan ja kaupan päälle tuli siis myös vauhti! Ei se nyt mitään syöksylaukkaa ollut mutta kuitenkin varsin reipasta. Näin se kuulemma vaan menee kun pohjat on tehty huolella - vitsi miten oli huikeaa! Nyt lisätään etäisyys jonnekin 8-15m skaalalle ja sitten tehdään taas vaikeampiakin vihje-erotteluja ja häiriöitä. Koiran hahmottama ruutu on 3-4m kohdalta ihan erilainen kuin pitemmästä matkasta, joten ei kannata nyt enää junnata minietäisyydellä.

Sitten palattiin sisälle, missä tehtiin seuruun käännöksiä ja peruutusta. Peruuttamista jatkettiin sunnuntaina ja siinä päästiin etenemään. Matkan lisääminen on vähän hankalaa sikäli, että mennessäni palkkaamaan koiran hukkaan sen kohdan missä itse olin aiemmalla toistolla, ja toisaalta kun kutsun koiran takajalkakorokkeelta mun eteen uutta toistoa varten, se ei aina tule minulle asti. Minä siis saatan olla kauempana aloittamassa mutta koira ei. Pitää ottaa se nyt aina niin että se koskee mun kättä, ja jotenkin merkata aloituspaikat niin että etäisyys todella kasvaa. Sunnuntaina Sieni teki myös muutaman tunnarin, merkkaa oman kohdalle tullessa selvästi, mutta kokee tarvetta haistella rivin uudelleen läpi ennen oman ottamista. Nyt ei kuitenkaan lainkaan napsinut vääriä, joten eteenpäin on sikäli menty. Jälkimmäinen otos tehtiin niin, että vieras laittoi oman kapulan, nyt on saatava näitäkin jo mukaan. Lisäksi se luovutuspaikka pitää päättää ja opettaa, meinaan tehdä vihje-erottelua eteen ja sivulle tuonnille.

Paikalla ollut Tanja vuoden 2014 motivaatiota operantisti -kurssilta ei ole nähnyt Sientä kurssin jälkeen. Sanoin etukäteen, että kauhean hauskaa kuulla miten se on hänen mielestään muuttunut. Palaute olikin tosi kaunista, olen kouluttanut koiraa upeasti ja että olen varmasti saanut siitä irti kaiken mitä sen ominaisuuksien valossa on mahdollista saada. "Sehän oli ihan liekeissä tossa ruudussakin". No, niinhän se oli <3 Sellaista meillä useimmiten treeneissä nykyään on. Puhuttiin siinä sitten porukalla ylipäänsä kokeissa käymisestä, jännittämisestä ja kokonaisuuksien treenaamisesta. Sanoin, että mä en välttämättä enää koskaan halua mennä (pk-)kokeeseen, koska se epäonnistuminen omien tunteiden hallinnassa on niin henkilökohtaista ja raadollista. Mun kuulemma kannattaisi nyt vaan keskittyä treenaamaan, ja mennä ensin rallykokeisiin ja sitten useampaan tokokokeeseen. Jos ne menee hyvin, ja jos tulee sellainen olo että pk-koekin voisi kiinnostaa, sitten on mentävä kokeilemaan. Sinne pitäisi vaan yrittää mennä sillä mielellä, että oikeasti mitä väliä. Kokeita tulee aina uusia, ja jos epäonnistuu, ei se haittaa. Sitten treenataan ja mennään uudestaan yrittämään. Kysyin, mitä järkeä on sitten vaan epäonnistua kerta toisensa jälkeen ja mistä tietää milloin se on parasta lopettaa. Sitten, kun itselle tulee sellainen olo, ettei enää huvita mennä. Siihen saakka voi aivan rauhassa käydä kokeilemassa. Kokonaisuuksia pitää treenata tosi paljon enemmän, ja arvatkaa kun sanoin etten ikinä ole tehnyt koko pk-tottista palkatta treeneissä läpi... musta se on vaan niin surkeaa, sitten kun koira on tosi hyvä ja tekisi kauheasti mieli palkata se. Niin, niinhän se on, että jos treeneissä ei raaski niin ei sitten ole reilua mennä kokeeseenkaan. Itse ainakin alitajuisesti myös stressaan kokeessa sitä, jaksaakohan se taapertaa sen palkatta läpi. Nyt ei siis ajatellakaan minkään lajin koetta ennen kuin ko. luokka on tehty ainakin kymmenen kertaa palkatta kokeenomaisissa treeneissä ja on mennyt niissä riittävän hyvin. Kysyin, mitä teen, jos koira on huono. "Viet sen vaan autoon ja kokeilet toisella kertaa uudestaan". Se siitä. Ei sitä tartte yrittää pakottaa, tai hetsata parempaan vireeseen, tai yhtään mitään. Elämä on tässä ja nyt ja treenaamisen pitää olla ennen kaikkea kivaa.

Pöne osallistui vain sunnuntaina ja teki pari siruntarkastusta, rallyn käännöksiä ja lyhyttä rataa, laatikkoleikin (sheippaamisen) esittelyä ja peltojälkeä. Viime viikolla tosiaan useampi treeni meni niin munille sen alun tappelun jälkeen, että päätin, etten ikinä enää ala moiseen ja tulkoon vaikka päällään seisten jos niin haluaa. Vien sen siis vaan lyhyessä liinassa niin että se on sillä ohjattu mun vierelle, ilmottautumisessakaan en sano tässä-käskyä vaan "istu" ja siitä sitten jäljelle kanssa vaan lyhyellä liinalla ohjaten. Tänään sille oli kolme jälkeä, tulivat liki 4h vanhoiksi. Kaikissa ilmoittautuminen pari metriä ennen paalua. Ekassa vieraan tekemä tyhjä paalu, 15 askelta, kasa ruokaa. Tämä meni tosi hyvin. Tokassa toisen vieraan tekemä tyhjä paalu, 50 askelta, kasa ruokaa. Tässä vähän haparointia lähdössä, mutta mielentila pysyi hyvänä. Vika itseni tekemä, jossa paalulla ruokaa, 20 askelta tyhjää, 20 ruokaa, 10 tyhjää ja esine. Tässä lähtö tosi rauhallinen, mutta esineelle tullessa selvästi nyt konfliktia sikäli, että ensin jäi siihen vain seisomaan ja sitten kun en päästänyt jatkamaan, kävi vaikeana istumaan. Selvästi siis nyt on mennyt perille, että niitä esineitä ei ainakaan heitellä, eikä se nyt oikein tiedä mitä sitten pitäisi tehdä. Sanoin sille että maahan ja sitten jumpattiin siellä esineellä, siirsin sitä pari kertaa vähän eteenpäin ja palkkailin irtonameilla että sain koiran ilmaisemaan sen suoraan ja hyvin, mistä loppupalkkapurkki ja pallo. Tässä on nyt kuumeiset kaksi viikkoa aikaa palauttaa sen ilmaisu, ei oo yhtään hiki ei! No ei mutta oikeasti, pöne on sellainen koira, että pidän huomattavasti parempana ettei se epätietoisuuttaan tee oikein mitään kuin että se härvää ja puree esinettä. Nyt kun nätisti pari kertaa muistutan sitä, että maahan, uskon että se ihan oikeasti palautuu siihen mitä meillä oli. Paineistunut sähläys on paljon vaikeampaa saada pois kuin ei-minkään-tekeminen.

La-su-yö meni kolmen vieraan koiran ja kahden kissan kanssa saman katon alla taas oikein hienosti, pöne piti pyyhkärit sekä illalla että aamulla. Hassu, onnellinen pöne :) Sieni sai leikkiä toisten kanssa pihassa ja aika rallit sunnuntaina ennen kotiinlähtöä pidettiinkin.