FH1 pöne

Mudien ensimmäinen varsinainen FH-rotumestaruuskoe järjestettiin 22.10.2016 Maskussa Varsinaiset Hoffit ry:n toimesta. Parina aiempana vuonna FH-mestaruudet on olleet muiden rotujen ja/tai muiden lajien ohessa. Kokeeseen oli ilmoitettu neljä mudia, ja loput kaksi paikkaa annettiin muun rotuisille.

Minä vein Sienen hoitoon, ja varasin junaliput pe Mli-Hki ja su Hki-Mli. Pönen kanssa on nuorempana jokunen junamatka tehty, mutta nykyisellään stressasi etukäteen kyllä hirveästi. Jos juna olisi kovin täynnä, pöne vetäisi kauheat kierrokset ja paheksuisi koko matkan kaikkia kanssamatkustavia koiria ja ja ja.. ennen asemalle lähtöä käytiin lenkillä kotona, ja irtokoirakohtaamisessa koira sai hirveät kilarit. Asemalla vieressämme puhelinta räpeltävä nainen alkoi yhtäkkiä puhua, kysyi koiran turkista ja astui kohti tullakseen kokeilemaan, kun kerkesin parahtaa että älä vaan koske ja napata räyhäämään puhjennutta koiraa valjaista. Näihin nähden junamatka meni paremmin kuin hyvin. Koira ummisti silmiään ehkä jossain Tikkurilan kohdilla, mutta oli kuitenkin ihan suht rento, vaikka pystyssä pönöttikin. Paluumatkalla se oli btw niin väsynyt että alkoi myös Tikkurilan kohdalla nukkua, sieltä suunnasta se on vaan aiiika paljon nopeammin kuin täältä! Syötin sitä toki kaikki pysähdykset ja aina kun joku meni käytävällä meidän ohi. Ihmiset ei aina oikein usko kun yritän kertoa millainen se on, mutta tuo asemalla vain yhtäkkiä puhumaan tulleelle naiselle saatu raivari kuvaa sitä hyvin. Se istui siinä ihan lunkina ja sitten ihan "pienestä" se kilahtaa, ja sen kilahdus ei tosiaan ole vain ruma sana, vaan kunnon raivo. Ymmärrättekö, miksi musta on äärimmäisen stressaavaa mennä sen kanssa mihinkään? Siitä ei voi koskaan tietää, ja saa olla jatkuvasti silmät selässä. Tai sanotaan, että koirasta kyllä tietää, sen käytös on hyvin ennustettavissa, mutta ihmisistä ei! Jos kukaan ei kiinnitä meihin mitään huomiota, mitään ongelmaa ei ole. Se nainen vähän pelästyi ja sanoin, että anteeksi mutta tämä on tarkka kiharoistaan eikä niitä saa koskea. Koira istui siinä vaiheessa ihan hiljaa paikoillaan. Nainen oli sitten ihan ok ja kysyi vielä, olisiko koira purrut oikeasti, ja vastasin että jos olisit koskenut, varmasti olisi. No, hän varmasti jatkossa muistaa kysyä ensin ennen kuin ojentaa kättä yhtään mitään koiraa kohti...

Oltiin ekaa kertaa porukoiden uudessä kämpässä, ja stressaavien junamatkojen lisäksi kokeeseen mentiin isän autolla (johon oli jo kuukausi sitten mökkireissulla siirretty mudin metallihäkki, että on jotain tuttua, ja että saan koiran häkin täysin peitettyä. Valtoimenaan autossa on täysin nou-nou...). Tässä kaikessa oli jo ei-niin-hyvähermoisen koiran kannalta ainekset katastrofiin, mutta pöne pysyi yllättävän ei-stressaatuneena eikä olosuhteet oikeastaan painaneet sen jäljestämisessä. Pe-la yöksi häkki otettiin sisään ja koira nukkui yönsä siellä. Sehän nukkuu kotonakin tosi kevyttä unta, vaihtaa paikkaa, käy tarkistuskierroksella, rapsuttelee ja nuolee itseään, milloin mitäkin. Koskaan se ei kuitenkaan montaa tuntia samassa paikassa nuku, toisin kuin Sieni joka yleensä löytyy just siitä mihin nukkumaan käydessä meni, ehkä juuri ja juuri eri kyljellä saattaa olla. Häkitys oli hyvä ratkaisu, en herännyt yöllä edes mihinkään kapsutusääniin. La-su yön oli vapaana kämpässä ja silloin se vaelsi normaaliin tapaansa.

Lauantaina starttasimme aamulla 8.30 kohti Maskua. Kuosmanen oli kauhean mukava tuomari, ja kertoi kaikenlaisia juttuja, kokeista sekä Suomessa että maailmalla. Sain myös kysellä ummet ja lammet ja siinä alussa vähän jännityskin sitten heltisi. Kokeen järjestäjälle Varsinaiset Hoffit ry myös kiitokset sujuvasta päivästä! Pelto oli yllättävän harmaata ja kuivaa ja ei me sellaisella olla treenattu, samoin kuulin vasta koepaikalla että jäljellä on maastonmuutos eli nyt metsäsaarekkeen ylitys, mitään sellaisia ole koskaan treenattu... paniikin tehdessä tuloaan sisuunnuin ja sanoin itselleni, että jos ja kun koira osaa jäljestää, jäljestäköön perkele sitten vaan, meni se jälki sitten missä tahansa!

Koe alkoi hyvin kun arvoin itselleni jäljen numero kolme, eli ykkösluokan vikan, ja saisin katsoa kaksi muuta ensin. Siruntarkastuskin meni ok, koira otti kyllä aika kierrokset kaikista muista koirista ja rääkyi ympäriinsä, eikä siinä sitten kerinnyt siruntarkastajaa paheksua erikseen lainkaan. Olin käynyt etukäteen tarkistamassa sirun itse ja tiesin sanoa missä se on, joten löytyi hyvin nopeasti. Siitä sitten ruvettiin aloittelemaan, kokeen järjestäjä huolehti tosi kivasti missä yleisö sai olla, jotta suorittava koirakko saa työskentelyrauhan mutta näkisi kuitenkin jotakin. Jokainen jälki oli kävelymatkan päässä parkkipaikalta, mikä oli myös tosi kivaa. Paalulle alkuun hallinnassa vienti sai tosiaan olla hyvin vapaamuotoista ja tuomari oli kauhean korrekti muutenkin, pysytteli ohjaajan takaviistossa eikä mennyt pyllistelemään esineilmaisujakaan puolen metrin päähän (asioita, jotka superterävän, epäsosiaalisen koiran kanssa jännittää aina, ehkä vähän turhaan. Uskon että monessa tilanteessa koirani olisi ihan ok ja käyttäytyisi siivosti, jos itse en ahdistuisi sen puolesta, mutta mulla on niin monta kokemusta miten se ihan "pienestä" vetää hirveät kilarit ja pelkään sitä alitajuisesti vähän koko ajan). Oikeastaan mua koko kokeen jännitti eniten se, ettei tule mitään tilanteita tuomarin kanssa, siruntarkastuksessa, ilmottautumisessa tai jäljellä, jos tuomari kovin lähellä kulkee. Kyllä niitä kaikkia oli treenattu ihan reilusti, mutta kun koiraan ei voi täysin luottaa, ei vaan voi. Mun ehkä oikeasti pitäisi työstää tätä asiaa ja suhtautua siihen vähän vähemmän tunteella, löytää sellainen vähän kovempi "nämä nyt vaan tehdään ja se on sun siedettävä" -asenne sen sijaan että olen pyörtyä pelkästä ajatuksesta että ou mai gaad mitä jos se nyt ahdistuu ja alkaa murista ja meidät hylätään :P Noita on treenattu siis vain palkkaamalla, enkä mä tarkoita että "sietäminen" tarkoittaisi jatkossakaan mitään koiran kurittamista, kyse on vaan omasta asenteesta. Siitä varmuudesta, minkä voisin siirtää koiraan, ja mistä olisi enemmän hyötyä kun pahimman pelkäämisestä.

No sitten oli meidän vuoro, pyörrytti, yrjötti ja kaikki muut kuoleman merkit. Hain "JEE MUN VUORO IHANAA PARASTA!!!" -koiran autolta yrittäen ajatella, miten hienoa on, että ollaan täällä, ja miten hienoa on se, että kaikkien näiden vuosien, paskojen treenien jne jälkeenkin edelleen hää ei meinaa nahoissaan kestää kun pääsee tekemään. Ja oikeasti oli kyllä ihan helvetin hienoa olla kokeessa koiran kanssa, kun tiesin, että se ei mun jännityksestä lamaannu - Sienen jälkeen se oli niin terapeuttista <3 Käveltiin pellolle, mutta pitikin vielä odottaa 8min, joten käskin sen maahan. Se oli ehkä ihan hyvä juttu, koira kerkesi rauhoittua siinä hyvin. Se olisi sen 8min myös voinut kiljua ja lietsoa itsensä vielä huonompaan tilaan - enkä mä oikein edes tiedä miksi se joskus pystyy rauhoittumaan ja joskus ei, mutta onneksi nyt kävi näin päin.

Ilmo meni ok, en edes yrittänyt viedä sitä hallinnassa vaan roikotin liinalla haluamallani paikalla ja tuomarin luona käskin "istu". Paalun se olisi saanut tarkistaa vähän huolellisemmin, mutta lähti muuten tosi kivasti ja ajoi ekan suoran seesteisemmin kuin treeneissä koskaan. Vauhtikin oli sellainen maltillinen, ei lainkaan epävarman oloinen, enemmänkin se vain oikeasti jotenkin keskittyi asiaan. Kolme tuntia vanha, ruoaton jälki tuulisella säällä kuivassa pellossa oli siis riittävän vaikea :) Eka kulma meni pitkäksi ja siinä se sitten repesi, tuli vauhtia niin että sain rystyset valkoisina pidättää liinasta. En tiennyt, kuinka kovaa saan pidättää, periaatteessa koiran ohjaaminen kun on kielletty, mutta enhän mä voinut antaa sen juostakaan, siinä nousisi nenä, jäisi esineet ja kulmat menisi vielä hirveämmiksi. Ihan jumalaton puuskittainen tuuli toi suuria haasteita ja välillä joutui vähän hakemaan jälkeä, yhdellä suoralla ainakin tuli sanomista seilaamisesta, mutta minusta se selvisi tosi kivasti. Ja sieltä ne vaan esineet nousi, rumasti mutta nousi kuitenkin. Esineelle tullessaan koira nappasi sekunniksi esineen suuhun, meni maahan ja kääntyi mua kohti, ja varsinkin tokalla vauhti oli niin suuri että esine lensi jonkun 20cm koirasta :D Ekan esineen jälkeen keskellä suoraa pysähtyi ja tarkisti jotain, kääntyi muistaakseni ihan itsensä ympäri muuten paikallaan pysyen, mutta jälkeen päin selvisi että siinä ei ollut harhaakaan, en tiedä mitä se sääti. Jänikset tms ei sitä kiinnosta lainkaan, joten en usko sellaisenkaan maanneen meidän jäljen päällä tms. Kumpaankaan harhaan se ei reagoinut yhtään mitenkään, kaksi ekaa ykkösluokkalaista jäivät molemmat tuloksetta harhalle lähtemisen takia. Siinä ne kulmat sitten tuli ja meni ja suorilla oli välillä tosi hienoa työskentelyä, ainakin yksi erinomainen ja yksi korkea erittäin hyvä, sitten oli yksi ehkä joku 30-40 askeleen suora jossa koira ei oikeastaan kerinnyt jäljestää lainkaan kulmien säädön takia, se puutteellinen. Metsäsaarekkeesta mentiin kuin ei mitään, ei tarkistanut ennen (pelkäsin, että olettaa siinä olevan kulman koska "eihän se voi mennä tonne"), ja jälkeen päin ei mitään ongelmia jatkaa, kuten toisella ykkösluokan koiralla oli ollut. Kerkesin mä siellä välillä hymyillä, ja ne esineiden erittäin vakuuttavat kolminkertaiset ilmaisut lähinnä nauratti. Se johtuu paineesta, joten onnistuin olemaan ärsyyntymättä, sehän olisi vain pahentanut asiaa. Kun me vikalle esineelle sitten tultiin, niin kyllä oli tippa linssissä, jumaliste me tehtiin se! Vähän se loppua kohti oli väsyneemmän (paineistuneemman) oloinen, palkattomuudesta ei ollut millänsäkään, ja olisi kyllä varmasti vielä jonkun matkaa jatkanutkin. Lopussa tehdään vielä tosiaan loppuilmoittautuminen, eli koira perusasentoon ja omaan taskuun kerätyt esineet luovutetaan tuomarille. Tässä koira oli menossa hyppäämään tuomaria ja jäljen tekijää päin, ja istu-käskyllä putosi jonnekin tosi kauas, niin toistin "eikun sivulle" ja sitten uudestaan "istu". Kiva, että ainakaan ei jännittänyt tuomaria. Sitten saatiin kävellä yleisön luokse, tuomari jättäytyi taakse kirjoittamaan arvostelua, siinä meni pieni hetki. Tässä vaiheessa (= ennen arvostelua) koiran kaikenlainen palkkaaminen on ehdottomasti kielletty, jos tuomari näkee että palkataan, hylky tulla tupsahtaa. Mä olin jättänyt eväät autoon asti, mutta olin kysynyt saako koiraa kehua, ja kyllä kuulemma sai vähän enemmän kuin esineiden "hillitysti". No minä sitten kehaisin ja mudihan se heitti volttia sen kummemmin yllyttämättä, yleisössä joku oli kuulemma sanonut, että ei noin riehakkaasti saa palkata. No hitto, jos se nyt vaan loikkii niin no can do? :D

Arvostelu on erittäin pitkä ja perusteellinen, kun lähtö, jokainen suora, kulma ja esine käydään erikseen läpi. Mutsin oli tarkoitus videoida se, mutta puhelin simahti kylmyyden takia. Mulla se meni pitkälti ohi, mutta saisi jäljestää osin nenä alempana, esitti toki myös erinomaista jäljestystä. Esineilmaisut puutteelliset, hyvin pontevasti hän ne löysi ja usealla tavalla osoitti mutta vähempikin riittäisi tässä lajissa. Puutteellinen ei tarkoita kuitenkaan automaattisesti nollaa, vaan saatiin esineistä yhteensä huikeat 8p (max 21p)! Samoin kulmista yksi oli aika nätti mutta muut enempi vähempi pyörimistä. Tulee liian vauhdilla ja huolettomasti ja sitten kun jälki katoaa, ei haistele maata, vaan nostaa pään ja alkaa juosta. Hyvin se kuitenkin aina saa jäljen uudelleen ylös ja on erittäin aktiivinen. Vielä kokonaisuutena "hyvä" 81p. Olin sanonut etukäteen, että rehellisesti en ylläty, vaikka se saisi tuloksen, toisaalta en ylläty myöskään jos ei saa. Noinkin hyvistä pisteistä mä kuitenkin yllätyin täysin. Tuomari ei säälipisteitä jakanut, joten tulos oli varmasti erittäinkin ansaittu! Ei riitä sanat kuvailemaan miten ihailen ton koiran asennetta, se on niin sinnikäs ja koulutusta kestävä, että vain 5kk treenillä vanha metsäjälkikoira saatiin taipumaan tällaiseen<3

Esineilmaisua pitää nyt miettiä, vaihtaisiko sen kuitenkin suuhun ottamiseksi. Muutenkin on ihan hirveästi treenattavaa, mutta nyt ei ole enää mikään kiire, joten mikäs meillä treenatessa :) Kyllä me kakkoseen ainakin mennään, ja uskon että koulari sieltä on ihan saavutettavissa. Koska hullua on kiva yllyttää, voisihan tuota ottaa sellainen pienen tavoitteen valioitua myös FH-jäljeltä (mahtaako olla montaa koiraa, jotka on ensin KVA metsäjäljeltä ja sitten pellolta? Toisin päin varmasti on.), mutta yhden koepäivän perusteella ne yli 90p tulokset ei todellakaan tule vain ottamalla, niin saattaa olla täysin tekemätön paikka. Toisaalta jos se olisi saanut esineistä edes jonkun "hyvä", olisi saatu 9p lisää ja yhteensä se 90p... kakkosluokka on toki paljon vaativampi itsessään, mutta laji on kyllä siitä kiva, että se sopii vanhallekin koiralle. Toivotaan paljon terveitä vuosia.

Tulokset:

2-luokka
Takkutukan Vinka "Vinka" 71p, FH2, rotumestari 2016
Kilvan Kis Páva "Pava" 49p
Takkutukan Teräsmies "Veikko" 11p

1-luokka
Takkutukan Uudet Kujeet "Luksi" 81p, FH1

Vaikka se puree silittäjiä ja sen kanssa junamatkustaminen ei ole kovin kivaa, mikään maailmassa ei poista sitä faktaa, että se on aivan huikea käyttökoira. FI TVA & KVA JK3 FH1 RTK3 BH AD agi3 "lupaan kokeilla sen kanssa eri lajeja ja harrastaa niitä mistä me molemmat tykätään, kisoista en tiedä mitään" -kokeilukappaleeni. Pöne. Se ensimmäinen, jonka kanssa on päästy pitemmälle kuin koskaan osasin edes kuvitella, lajeissa, joiden koko olemassaolosta en edes tiennyt pentua ottaessani. Harmi, niin harmi, että sen selkä on paskana, mä olisin ottanut siitä itselleni pennun kasvamaan suuriin saappaisiin.

Jotkut tekee mitä ne pystyy, toiset tekee mitä haluaa <3