Aikansa kutakin?

Mä suuresti nostan hattua niille, jotka on vuosikausia jaksaneet kouluttaa toisia. Säännöllisesti, kerta viikkoon -tyylillä, läpi vuoden. Yritin miettiä, koska mä olen pitänyt ekan kurssin seurassamme. Agilityn alkeet se taisi olla ja heti sen perään myös tokon alkeet. Agikursseja kerkesin pitää kaksi tai kolme kymmenen kerran settiä, tokokursseista olisko nyt joku seitsemäs tai kahdeksas meneillään. Ihan alkeita, alkeisjatkoa ja sen jälkeen tulevaa möllikurssia vähän milloin mitenkin. Kouluttaminen on periaatteessa hyvin palkitsevaa, toisten edistymisen seuraaminen lämmittää mieltä joka kerta. Pari kolme vuotta varmaan nyt olen kouluttanut mutta se loppuu kyllä nyt tähän kevääseen. Taitaa olla kolme kertaa tätä kurssia jäljellä. Olin jo monta kertaa välillä lopettamassa, mutta seurassa on krooninen kouluttajapula ja mut aina taivuteltiin jatkamaan. Inhoan sellaista nykyajan "kaikki mulle valmiina" -asennetta ja olen siksi yrittänyt kantaa korteni kekoon auttamalla, kun kerta voin. Ja kyllä mä siitä tykkään, tavallaan. Koirien käytöstä on aina mukavaa miettiä ja yrittää keksiä ratkaisuja. On ilo olla avuksi ja seurata toisten taivalta.

Mutta mullakin on kaksi koiraa. Kaksi koiraa, joista toinen treenaa tai haluaisi treenata hakua, jälkeä, vepeä, esineruutua, verijälkeä, tokoa, tottista, rally-tokoa ja toinen hakua, jälkeä, esineruutua, tarkkuusruutua, pudotetun noutoa, tottista ja humputtelisi myös hajuerottelua, id-jäljestystä, rally-tokoa ja agilityä jos joskus ööö ehtisi jossain välissä. Kaksi koiraa, kahdeksantoista lajia tai osa-aluetta. Maanantaisin oman ryhmän veto, tiistaisin Sienen toko, torstaisin hakutreenit, viikonloppuna mielellään toiset. Vepet alkaa kohta toivottavasti pyöriä kerta viikkoon ja kimppajälkitreenejä yms on tässä muutamat ollut ja kävisin mielelläni useamminkin, samoin nyt tartteisi pk-tottikseen yhteistreenejä jotta saan molemmille koirille ilmoittautumisia, henkilöryhmää jne. Ei tarvitse olla kummoinenkaan matemaatikko todetakseen että mun viikosta loppuu illat kesken. Minulla on kyllä aikaa myös arkipäivisin tai aamuisin kun voin järjestää nukkumiseni tarpeen mukaan, mutta aika harvalla muulla on, niin se siitä. Jälkeäkin olen vuosia tehnyt yksin ja tykännyt siitä juuri siksi että voi, mutta nyt nuo kimppatreenit tuntuisi mukavalta vaihtelulta siihenkin.

Oikeastaan pahinta ei varmaan ole edes se kerran viikossa kouluttaminen. Ehdottomasti eniten mua ärsyttää talkoovelvoite, josta kouluttajat ei saa mitään hyvitystä ja sama 7 puolikasta talkoopäivää koskee meitäkin. Agitalkoot ei kiinnosta yhtään kun en enää aksaa, harmittaa vaan olla katsomassa. Tokokokeissa saa tehdä vaan pari talkookertaa jostain tuntemattomasta syystä. Nämä agikisat sitten on viikonloppuisin. Mulla on kolmen viikon työvuorolistalla aina yksi vapaa viikonloppu töistä. Mulla on myös kaksi kisaavaa koiraa, ja ihan pienesti tympii tuhlata harvinaisia vapaapäiviä johonkin talkoisiin, kun haluaisin säästää ne vapaat omiin kisoihin, kokeisiin ja koulutuksiin.

Nyt kysymys ei kai olekaan enää lopetanko kouluttamisen. Kysymys taitaa ollakin lähtisinkö kokonaan menemään. Ero jäsenyydestä, ei talkoiden talkoita. Ainoa mikä mut on pitänyt jäsenenä on tokon ryhmäpaikka. Sieni tarvii säännöllistä häiriötreeniä ja liikkurointia, ettei se taas kehitä sellaista ahdistusta niin kuin viime kesänä, kun oltiin jumalan selän takana mökillä omissa oloissamme se 4kk. Toinen kiva etu on toki lämmin treenihalli. Kyllä siellä talvella tuli käytyä, joskin silloin olin maksanut töppösellekin omatoimitreenioikeuden eikä se kyllä käynyt edes viikoittain siellä. Kun sitä ei voi ottaa häkkiin mukaan odottamaan vuoroaan kun se murisee siellä niin että Sieni ahdistuu, ja autossa sillä on -20 asteessa aika äkkiä vilu, niin se jäi sitten aina kotiin. Sienen kanssa käytiin sekä ryhmässä että ehkä kerran pari viikossa omatoimisesti. Nyt ei olla moneen viikkoon käyty ryhmien ulkopuolella lainkaan, vaikka Sienellä olisi oikeus. Saahan sinne sitten talvella ostaa ulkopuolisenakin treeniaikaa, joskin se kyllä toki maksaa jonkun verran enemmän. Mutta jos 7 talkoopäivälle laskee jonkinlaisen korvauksen menetetystä vapaa-ajasta, missatuista omista kokeista jne niin mikähän mahtaa olla summa?

Oikeastaan tänään kun menin hallille ryhmätunnillemme, ja siellä oli sm-joukkueen palaveri ennen meidän ryhmän alkua. Odottelin siinä Sienen kanssa hetken. Mulle tuli niin sellainen olo, että aikansa kutakin ja tämä on nyt vaan ohi mun osalta. Olen auttamatta ulkopuolinen omassa ryhmässäni. Vuosi sitten oltiin kaikki alo-avo-välimaastossa ja Sieni taisi olla eka joka kävi TK2. Osalla on vaan AVO1 ja osa sitten kävi sen TK2 kanssa. Sen jälkeen puolessa vuodessa kaikki muut on selvästi voi-tasoisia, osa käynyt jo kokeessa ja osa juuri menossa ekaan, ja me edelleen vellotaan siellä avo-tasolla. Joo, ei pidä verrata muihin ja 2-3-vuotiailla koirilla hitonko kiire, mutta on se vaan aika masentavaa todeta kuinka muut edistyy ja me junnataan paikoillaan. Kyse ei välttämättä ole edes Sienen huonoudesta. Onhan siinä huima ero toistojen kestossa ja siten suoraan myös etenemisen nopeudessa, mutta enemmän kyse on varmaan priorisoimisesta... mua ei vaan kiinnosta tarpeeksi. En mä junnaa joka päivä yhtään mitään tokotekniikkaa kotona niin kuin muut tekee. Mä teen jälkeä, esineitä, tottista. SM-joukkueeseen ei ole Sienen kanssa mitään asiaa, mudia talvella kosiskeltiin mutta sanoin että ei missään nimessä, koska ei kiinnosta. Nykysäännöillä sinne pitäisi olla tuloksiakin enemmän kuin ennen. TOKO-SM on aina ollut mulle sellainen mukava hengailutilaisuus ja paikka näyttää harvaisempaa rotua. En ole koskaan tavoitellut sieltä mitään ja ne kaksi kertaa kun olen mudiyhdistyksen joukkueessa ollut, on olleet hienoja juuri rotuhengen nimissä. Meidän kotiseuran tavoitteet on kuitenkin aika paljon ylempänä ja mulla ei ole tarpeeksi hyvää koiraa, eikä varsinkaan motivaatiota. Tänä vuonna kisat on Porissa ja luultavasti en menisi niin kauas vaikka mulla ei olisikaan samana viikonloppuna jotain parempaa tekemistä lähempänä. En tiedä onko, mutta varmasti keksin. Se kertonee riittävästi.

Sitten ne päätti lähteä ulos kaatosateeseen ottamaan paikallaolot ennen ryhmien treenien alkuja, koska tämä voi olla viimeinen sadepäivä ja kokeessa sataa kuitenkin. Mä sanoin, että lähden sitten kotiin. Tein Sienen kanssa jotain pientä hallissa ja lähdin pois. Ehkä Sieni vaihtaa nyt täysipainoiseksi palveluskoiraksi, tavoittelee syksyllä sekä haku- että jälkikoekäyntiä ja keskittyy tokoon taas sitten joskus jos mua alkaa enemmän kiinnostaa se. Ja pääseehän sinne seuraan takaisin jos alkaakin kaduttaa.

---

Keskiviikkona jatkoimme palveluskoirailua eli tottiskentällä molempien kanssa. Keskityin enemmän Sieneen, jonka kanssa oli ajatu tutkailla millä mallilla koeliikkeet todellisuudessa ovat:

Kentälle meno, ilmoittautuminen: kaipaa ensin päätöksen mennäänkö tässä- vai seuraa-käskyllä ja paljon treeniä.

Seuraaminen: en enää niinkään pelkää, että se jää matkasta edes BH:n tuplakaaviossa, vaan eiköhän se jollain tavalla ainakin laahusta sen loppuun asti. Maanantaina oli kentällä vieraamman porukan kanssa kimppatottista (tai tuttuja muista lajeista, mutta harvoin tottistellaan yhdessä) ja sain taas ne tutut kommentit: olen täysin erilainen mun koirien kanssa ja sen huomaa jo autosta otettaessa, eli kun otan Sienen, kulahdan itsekin haljuksi ja vaisuksi ja mudin kanssa olen aivan erilainen. Ja toinen, miksi en kehu enemmän ja paremmin kun se elukka vastaa siihen niin hyvin? Henkilöryhmässä sitä ahdisti vaikka se viikonloppuna teki mökillä sitä ihan sairaan hienosti. Sitten se alkaa luimuilla ja pälyillä ja olen nyt puuttunut siihen sanomalla selvästi höpöhöpö ja peruuttamalla takaisin. Ei se siihen kovin hyvin vastaa, tai ei paranna tekemistään, ainakaan joka kerta. H sanoi viimeeksi, että ehkä se "höpöhöpö" pitäisi tulla oikeasti ihan neutraalilla äänellä, nyt siitä kuuluu että en ole tyytyväinen. Maanantaina taas sanottiin, että kehua enemmän ja vaikka koiraa ahdistaa, kehua silti kun se yrittää. Sitten se paransi ilmettään kyllä selvästi mutta jotenkin tässä tullaan taas siihen mun perusongelmaan. En vieläkään tiedä millä metodilla haluan edetä ja mikä olisi meille toimivin. Jos koira alisuorittaa ja sitä kehutaan (=autetaan?), miten siitä kehusta pääsee koskaan eroon ja miksi se saa vahvisteen kun tekee huonosti? Toisaalta kun se ei osaa, eikö ole loogista auttaa se oikeaan suoritukseen tavalla mihin se vastaa?

Käännökset on paremmat, joskin aika pökkelöhän se on edelleen. Täyskäännöksen se tekee nyt oma-alotteisesti taas vasemmalla pysytellen, ei saksalaisena. Juoksu on siistimpää kuin aiemmin, kaipaa silti treeniä, hitaassa jännite on tehnyt tehtävänsä ja on varsin kivaa, usein jopa parempaa kuin normikäynti. Normikäynnin rytmi on edelleen hakusessa ja esim. palomiessaappaita koira väistää, eli sadepäivien maastotreenien jälkeen ei kannata samoissa kengissä mennä kentälle... Ampumista ei ole tehty seuraamisen yhteydessä yhtään eikä tehdäkään ennen kuin seuruu itsessään on tunnetilaltaan parempaa. Jotenkin koko seuruuta leimaa edelleen se, etten ole valinnut selvästi omaa polkuani, määritellyt Sienelle realistista ihannesuoritusta ja päättänyt miten siihen tähdätään. Kun se tekee hyvin, mullakin on hyvä olo, mutta heti jos tulee mitään mihin pitäisi puuttua, mua alkaa ahdistaa kun en oikein tiedä mitä milloinkin kannattaisi tehdä.

Jäävistä BH-tyylillä istuminen ja maahan ovat varmat, noin muuten tokokoiralla seiso ja maahan on paremmat kuin liikkeestä istuminen, se kaipaa vielä paljon varmuutta. Luoksetuloja jäävistä on tehty ja toimii kyllä.

Luoksetuloissa koira tulee suoraan sivulle ja edelleen hieman banaanina perusasennon puolelle, mikä näyttää kyllä siltä, että sillä ei ole aikomustakaan tulla eteen (niin kuin ei toki olekaan, mutta olisi kivempaa, jos näyttäisi että koira osaa sen mutta päättää vaan kokeessa oikoa :D). Itse asiassa aloin kotona muistuttelemaan sille tänne-käskyä, se tarjosi vähän vinoja ja sitten sellaisia "oikea kylki mun edessä" -kamaluuksia kun paikka ei ole sille selvä ja perusasento on vahva. Ei se nyt jumaliste ole mitään ydinfysiikkaa ja se saa kyllä opetella luoksetulon eteen, olkoon sitten vähän sinnepäin mutta vinokin eteentulo lienee parempi kuin ei eteentuloa lainkaan. Noudot se saa näillä näkymin tuoda edelleen sivulle, katsellaan vielä.

Tasamaanoudossa vauhti riippuu päivästä ja tähtien ja kuun asennosta, saisi olla huomattavasti reippaampikin. Esim. luoksetulovauhti on aika lailla täysii, toisaalta seuruun se tekee matalalla temperamentilla niin noudot on sen kanssa harmonisia. Kiloista kapulaa mulla ei ole lainkaan ja 2kg kapulalla se joskus on kokeillut lähinnä nostoja. Tuskin ollaan voittajaluokassa koskaan niin ei ole ollut listalla ykkösenä. Jostain koeohjeen tarkennuksesta löysin, että noutojen eteentulo on 0,75 pisteen arvoinen (tasamaanouto on kokonaisuutena 10p ja estenoudot 15p), niin en mä tiedä onko sillä oikeasti mitään väliä...

Metrinen estenouto voisi muka olla valmis :) Se on pari kertaa sen kentällä tehnyt ja hyppää reippaasti ja ilmavasti. Vieraita esteitä toki itsevarmuuden kasvattamiseksi, ja tekniikkaharjoitteita kannattanee tehdä edelleen jos apuesteitä on saatavilla. Vinoja heittoja voisi myös muistutella.

A-estenoutoa on pari kertaa kokeiltu, tänään viimeeksi pentuestettä jyrkemmällä mutta koe-estettä hieman loivemmalla täyskorkealla. Yritti kiertää palautuksen, joten vähän kapula suussa jumppaa niin että kuljin koiran rinnalla, yksi pelkkä palautus ja sen jälkeen ei ongelmia. Tätä on tehty paljon vähemmän kuin hyppyä ja kaipaa rutiinia. Mä vaan totesin että kun se osaa kiivetä ja noutaa niin ei kai siinä sen kummempia, ja ei olekaan, mutta rutiinia vielä!

Eteenmenoa on tehty vain kupille ja varsin vähän, kaipaa huomattavasti rutiinia. Muutaman kerran on ollut valmiiksi viety kuppi, mutta olen mennyt niin lähelle lähettämään, että koira varmasti näkee kupin heti ensi askelilla. "Tyhjään" irtoamisia ei siis lainkaan. Kyllä se varmaan jonnekin lähtisi mutta suoruudesta ei ole mitään ymmärrystä, ja itsevarmuus kärsii heti, joten mikäpä kiire tuolla. Maahan menoja pitää kanssa tehdä vauhdista, lenkillä helposti reagoi vaan pysähtymällä seisomaan ja tarvii tuplakäskyn maahan, joten rutiinia niihinkin.

Paikalla olossa varmaa on vain se, että mikään ei ole varmaa, mutta olisin hyvin yllättynyt mikäli Sieni siellä häröilisi. Pitkää aikaa, kovaäänistä kanssakilpailijaa ja mun selin näkyvissä oloa (piilossa selvästi helpompi ja tutumpi) pitänee eniten treenata. Ja vireen nostoa paikallaolon jälkeen, sekä miettiä siirtymäkäsky paikallaolopaikalle.

Kokeenomaisuutta ja palkkaamattomuutta tietysti jossain vaiheessa pitäisi taas muistutella kanssa. Mutta noin kokonaisuutena sehän on paljon valmiimpi kuin mitä olen ajatellut!