Kipeä pöne

Töppösen vointi on mennyt viikossa selvästi huonommaksi. Jos se aiemmin vinkaisi hiljaa ja haikeasti, nyt se ulvaisee sydäntä särkevän kovasti. Ongelma on selvästi nimenomaan ylöspäin hyppääminen, ja tuntuu että myös ilman vauhtia hyppääminen on vaikeampaa kuin vauhdin kanssa. Vauhti varmasti jossain määrin korvaa tekniikan, ja kipeää liikettä on helpompi välttää. Useamman kerran lenkillä ojan yli hypättyään koira on kiljahtanut kovaa ja ontunut sen jälkeen hetken oikeaa jalkaa. Se tulee näissä aina mun luokse, ja selvästi haluaisi että auttaisin sitä. Jalkaa tai selkää puristamalla mitään kipeää kohtaa ei vaan koskaan löydy. Tänään oltiin turvesuolla, ja ison ojan pohjalta ylöspäin tullessaan koiraa sattui kanssa. En nähnyt, yrittikö se hypätä vai kiivetä, mutta sen jälkeen se taas säntäsi mun jalkoihin, ontui hetken ja liikerata oli mielestäni ehkä 5min jotenkin epäpuhdas senkin jälkeen kun se alkoi käyttää oikeaa takajalkaa. Se myös aina itse selvästi suuntaa huomionsa kyseisen jalan varpaisiin. Eiköhän se kipu voi kuitenkin heijastua jostain ihan muualta.

Luulen, että sillä on nyt vapaana lenkit lenkkeilty ja ennen lääkäriä se saa pysyä remmissä katutasossa. Kotona olisi Norocarpia, mutta en haluaisi antaa sille mitään kipulääkettä ennen lääkärikäyntiä. Syystä, että en tiedä onko siitä mitään apua, ja toisaalta se ei kotona vaikuta lainkaan kipeältä. Ei onnu, ei ole jäykkä, ei kärttyisä. Lenkilläkin se on muuten ihan normaali. Tietenkin se on ehkä vähän sen tyyppinen koira, että sitten kun se lakkaa lainkaan liikkumasta, se on jo kuoleman kielissä. Mutta edes vähän ontumista? Välillä tuntuu, että se köyristää selkää ja liikkuu epänormaalin pyöreänä, mutta välillä en näe sitäkään, enkä tiedä kuvittelenko vain. Kotona se venyttelee ihan normaalisti, enemmän etuosaa kuin takaosaa, mutta niin se on aina tehnyt. Venyttelee kuitenkin myös takajalkoja, vaikka silloin kerranhan vinkaisu tuli juuri siitä.

Sille on lääkäriajan lisäksi varattu sekä hieroja että osteopaatti.

Minä olen miettinyt elämäämme. En ole koskaan osannut pitää sitä lainkaan vanhana. Se täyttää kesällä kahdeksan, ja onhan se ainakin isoille koirille jo ihan hyvä ikä. Mutta se ei ole isoa rotua, sen isä eli 17-vuotiaaksi ja emä porskuttaa menemään yhä, vajaa 15-vuotiaana. Olen aina ajatellut, että se alkaa olla vanha joskus 13-14-vuotiaana. Olenko mä rikkonut sen liian kovalla käytöllä? Olisiko mun pitänyt alkaa syöttää sille jotain vanhojen koirien ravintolisiä?

En voi välttyä ajatukselta, että tämä on lopun alkua. Että sieltä löytyy jotain hirveää, jolle ei voi tehdä mitään, ja joka tuhoaa koiran elämänhalun hyvin nopeasti. Toisaalta kaikkein hirveintä olisi se, jos mitään ei löytyisi. Olen aina luullut, että Sieni noista alkaa oireilla nivelrikkoa ensimmäisenä, ja Sieni on se, jonka lopettamisesta pitää päättää. Tuntuu hyvin epätodelliselta, että tilanne saattaakin olla aivan toisin.