Tällä viikolla on treenattu lähinnä rallyjuttuja. Tänään tajusin, että Sienen molemmat oikeaan/molemmat vasempaan -täyskäännökset kummallakin puolella on hyvin pian sujuvammat ja luotettavammat kuin eräällä kaikkien alojen asiantuntijalla! Sieni on juuri sellainen koira, joka on rallyyn temperamentiltaan aivan loistava seuralainen tumpelolle ohjaajalle. Jos itselle kaikki käännökset ja kuviot olisi tuttuja, nopeaakin koiraa olisi helpompi ohjata. Töppösen kanssa mulla on ollut haastavaa siksi, etten oikein ole aina edes tiennyt mitä ja miten yritän opettaa, ja koira ehtii säätää ziljoona asiaa siinä ohessa. Sieni ei säädä ja se ei myöskään heitä sellaisia sekovoltteja niin kuin pöne, niin pysyn itse paremmin mukana käännöksissä. :D Lisäksi Sieni vaan jotenkin niin hienosti tajusi nämä suunnilleen kerrasta!
Kotikylän kisoissa olisi ollut äkkilähtönä vapaa paikka mihin tahansa luokkaan, ja ihan hetken harkitsin että siitähän sitä voisi käydä kokeilemassa. Seuraten 3 askelta peruuttaen menisi varmasti reisille jos sellainen kyltti olisi, ja mitään spiraaleja oikealla seuraten se ei varmaan tee, ja ne eteen tulot oikealta ehkä vielä sujuu jotenkin mutta oikealle sivulle paluu ei, ja jotain käytösruutua se ei ole ikinä tehnyt, niin jätin nyt kuitenkin vielä väliin :D Jos oikeasti voisi mennä niin ettei jännittäisi lainkaan, mutta kyllä mua olisi ruvennut jänskäämään sitten kuitenkin, niin ei oo reilua koiralle mennä vain kokeilemaan. Ehtiihän tässä, VAU:lle on viime syksyltä kaksi lahjakorttiakin ja siellä olisi kuukauden päästä koe, sitä voisi vaikka miettiä.
Kotikylän kisoissa olisi ollut äkkilähtönä vapaa paikka mihin tahansa luokkaan, ja ihan hetken harkitsin että siitähän sitä voisi käydä kokeilemassa. Seuraten 3 askelta peruuttaen menisi varmasti reisille jos sellainen kyltti olisi, ja mitään spiraaleja oikealla seuraten se ei varmaan tee, ja ne eteen tulot oikealta ehkä vielä sujuu jotenkin mutta oikealle sivulle paluu ei, ja jotain käytösruutua se ei ole ikinä tehnyt, niin jätin nyt kuitenkin vielä väliin :D Jos oikeasti voisi mennä niin ettei jännittäisi lainkaan, mutta kyllä mua olisi ruvennut jänskäämään sitten kuitenkin, niin ei oo reilua koiralle mennä vain kokeilemaan. Ehtiihän tässä, VAU:lle on viime syksyltä kaksi lahjakorttiakin ja siellä olisi kuukauden päästä koe, sitä voisi vaikka miettiä.
 |
| Vanha kuva kaikkien alojen asiantuntijan virheestä puolenvaihtokäännöksessä! :D |
Näissä käännöksissä on myös välähdellyt pitkästä aikaa Sienessäkin sellainen "joojoo mä tiiän mikä nyt tulee" -asenne. Tai oikeastaan puolenvaihto takaa on ehkä ollut "pahin". Eli ennakointia ja yliyrittämistä, koira tekee yhden toiston sijaan useita peräkkäin tai palkan saatuaan toistaa tempun ilman että kerkiän edes pyytää. Tai pyydän sitä pitämään sen puolen missä se on, mutta se menikin jo toiselle. Sivulle-eteen-erottelussa tätä aiemmin oli, ja silloin se oli suuri juttu meidän elämässä. Kun nössöin koira koulutustapamuutoksen myötä oikeasti uskalsi yrittää ja olla omatoiminen :)
Tiistain hallivuorolla tapahtui jotain todella historiallista: treenasin koko tunnin vuoron seuraamista. "Se inhoaa seuraamista ja jaksaa sitä vain ihan vähän" -koiran kanssa. Alkuun häiriötä perusasennossa ja sitten liikkeessä, se oli ihan sairaan reipas ja kääntyi ihan huikean hienosti häirityssä seuruussa :O ! Sitten ohjelmassa oli rallyn oikean puolen seuruuta ja suoran veivaamisen jälkeen rallyn puolenvaihtokäännöksiä molemmat oikeaan ja molemmat vasempaan sekä vielä erikseen puolenvaihtoa takaa. Ihan olin suunnitellut tällaisen setin ja sen tein, koira jaksoi hyvin eikä se näyttänyt lainkaan siltä että inhoaa seuraamista ja voisko tää kohta jo loppua. Hitto, että varmaan kaikki meidän ongelmat on vain mun päässä... luulen että varsinkin tämä kääntymisjuttu koki suuren ravistuksen viikko sitten rallykoulutuksessa, se todella osaa kääntyä kun vaan viitsii. Ihan huikeeta kun ikinä ei ole valmista ja saa aina haastaa itseään ja koiraansa!
Keskiviikkona sitten ehkä toisenlaista historiaa, meillä oli kolmet treenit putkeen. Ensin ammuttiin pk-kentällä, sitten tehtiin lumiesineruutua (ja miten se olikaan hieno, siis sekä reipas että superpätevä tatti!) ja sitten oli vielä toinen hallivuoro, jossa aiheena taas rallyn tekniikkaa ja tavan 90 asteen käännöksiä. Eihän se toki parhaimmillaan enää lopussa ollut, mutta nykyään mä kuitenkin koen että pystyn tekemään noin, joskus pari vuotta sitten ei tullut mieleenkään pitää kuin yhdet treenit päivässä. :)Tänään olen miettinyt miten voisi oppia olemaan aina niin tyyni ja rauhallinen ja antamaan koiralle tilaa. Ilman että sotkee niitä omia tavoitteitaan ja visioitaan joka paikkaan, antaa siis eläimen ratkoa ja oppia itse ilman että painostaa tai auttaa sitä siihen mielikuvaan mikä minulla itselläni on. Kyse on jäljestämisestä, keksin että tikkijalka voi tehdä sitä ja tempaisin sille tohon puistoon jäisille/lumisille poluille ja kävelyteille parin sadan metrin jäljen. Lumiselta polulta jäiselle tielle oli hirveän vaikea siirtymä, jälki vaan katosi koiralta. Reunoilla olevat lumipenkat selvästi imi hajua itseensä ja jälkeä tehdessä siinä oli auton lastausta parin metrin päässä, niin häiriöjälkiäkin riitti. Nyt kun mulla ei ole enää mitään tavotteita eikä visiota siitä, miltä suorituksen pitäisi näyttää, nautin auringosta ja annoin koiran pyöriä puuttumatta millään lailla. Eikä siinä sitten kuitenkaan kauhean kauaa tarvinnut odotella, kun se ihme kyllä osasi itse vähän laskea virettä ja löysi kuin löysikin jäljen uudelleen ja vika esinekin tuli vahingossa laitettua tosi sopivaan kohtaan hyvin pian tämän kohdan jälkeen. Jos vaan osaisi aina kouluttaa joka tilanteessa näin, eikä itse niin paniikissa pitäisi kiinni siitä miltä sen "pitäisi" näyttää ja kuvittelisi että suorin tie on aina muka paras tie keinolla millä hyvänsä. Kyllä koiran omat ratkaisut ja sitä kautta todellinen oppiminen on paljon enemmän nykyään mun mieleen. :)
Pöne on viettänyt nyt yhteensä kolme viikkoa saikkua kaulurin kanssa. Ainakin on tullut hyvin selväksi, että se ei halua olla mikään eläkeläissohvakoira. Pöne parka ei voi ymmärtää miksi se on satelliitissa eikä mitään saa tehdä.
Tiistain hallivuorolla tapahtui jotain todella historiallista: treenasin koko tunnin vuoron seuraamista. "Se inhoaa seuraamista ja jaksaa sitä vain ihan vähän" -koiran kanssa. Alkuun häiriötä perusasennossa ja sitten liikkeessä, se oli ihan sairaan reipas ja kääntyi ihan huikean hienosti häirityssä seuruussa :O ! Sitten ohjelmassa oli rallyn oikean puolen seuruuta ja suoran veivaamisen jälkeen rallyn puolenvaihtokäännöksiä molemmat oikeaan ja molemmat vasempaan sekä vielä erikseen puolenvaihtoa takaa. Ihan olin suunnitellut tällaisen setin ja sen tein, koira jaksoi hyvin eikä se näyttänyt lainkaan siltä että inhoaa seuraamista ja voisko tää kohta jo loppua. Hitto, että varmaan kaikki meidän ongelmat on vain mun päässä... luulen että varsinkin tämä kääntymisjuttu koki suuren ravistuksen viikko sitten rallykoulutuksessa, se todella osaa kääntyä kun vaan viitsii. Ihan huikeeta kun ikinä ei ole valmista ja saa aina haastaa itseään ja koiraansa!
Keskiviikkona sitten ehkä toisenlaista historiaa, meillä oli kolmet treenit putkeen. Ensin ammuttiin pk-kentällä, sitten tehtiin lumiesineruutua (ja miten se olikaan hieno, siis sekä reipas että superpätevä tatti!) ja sitten oli vielä toinen hallivuoro, jossa aiheena taas rallyn tekniikkaa ja tavan 90 asteen käännöksiä. Eihän se toki parhaimmillaan enää lopussa ollut, mutta nykyään mä kuitenkin koen että pystyn tekemään noin, joskus pari vuotta sitten ei tullut mieleenkään pitää kuin yhdet treenit päivässä. :)Tänään olen miettinyt miten voisi oppia olemaan aina niin tyyni ja rauhallinen ja antamaan koiralle tilaa. Ilman että sotkee niitä omia tavoitteitaan ja visioitaan joka paikkaan, antaa siis eläimen ratkoa ja oppia itse ilman että painostaa tai auttaa sitä siihen mielikuvaan mikä minulla itselläni on. Kyse on jäljestämisestä, keksin että tikkijalka voi tehdä sitä ja tempaisin sille tohon puistoon jäisille/lumisille poluille ja kävelyteille parin sadan metrin jäljen. Lumiselta polulta jäiselle tielle oli hirveän vaikea siirtymä, jälki vaan katosi koiralta. Reunoilla olevat lumipenkat selvästi imi hajua itseensä ja jälkeä tehdessä siinä oli auton lastausta parin metrin päässä, niin häiriöjälkiäkin riitti. Nyt kun mulla ei ole enää mitään tavotteita eikä visiota siitä, miltä suorituksen pitäisi näyttää, nautin auringosta ja annoin koiran pyöriä puuttumatta millään lailla. Eikä siinä sitten kuitenkaan kauhean kauaa tarvinnut odotella, kun se ihme kyllä osasi itse vähän laskea virettä ja löysi kuin löysikin jäljen uudelleen ja vika esinekin tuli vahingossa laitettua tosi sopivaan kohtaan hyvin pian tämän kohdan jälkeen. Jos vaan osaisi aina kouluttaa joka tilanteessa näin, eikä itse niin paniikissa pitäisi kiinni siitä miltä sen "pitäisi" näyttää ja kuvittelisi että suorin tie on aina muka paras tie keinolla millä hyvänsä. Kyllä koiran omat ratkaisut ja sitä kautta todellinen oppiminen on paljon enemmän nykyään mun mieleen. :)
Pöne on viettänyt nyt yhteensä kolme viikkoa saikkua kaulurin kanssa. Ainakin on tullut hyvin selväksi, että se ei halua olla mikään eläkeläissohvakoira. Pöne parka ei voi ymmärtää miksi se on satelliitissa eikä mitään saa tehdä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti