Operanttien menetelmien ja oman koirani myötä musta on tullut hyvin, hyvin allerginen sellaiselle mielivaltaiselle kieltämiselle ja ojentamiselle. Koira tulee vinoon perusasentoon, koira lähtee väärään suuntaan ohjatussa noudossa, koira kiertää hypyn, koira tulee suoraan sivulle vaikka se käskettiin eteen, koira liikuttaa jalkoja kaukokäskyissä... "Sen pitää tietää mikä on oikein ja mikä väärin". "Sen nyt vaan on kestettävä virheestä huomauttamista". "Sen on saatava selvä palaute että noin ei saa tehdä". "Sen on ymmärrettävä, että sen on hoidettava oma tonttinsa". Ihmisillä on jotenkin hirveä tarve oikeuttaa kieltäminen. Keskimääräinen treenityyli nyt vaan on sellainen, että kieltäminen nähdään varsin tarpeelliseksi. Halutaan harjoitella liian suuria kokonaisuuksia liian varhaisessa vaiheessa, opetetaan paljon kaavoja ja rutiineja sen sijaan että koira oikeasti erottelisi vain sanallisia vihjeitä. Mennään häiriöihin ja treenataan tilanteissa, missä koiralla on liikaa mahdollisuuksia tehdä väärin. Sitten on annettava palautetta, että ei noin.
Tietenkin jos meillä on lähtäkohtaisesti hyvin aktiivinen ja palautteesta lannistumaton koirayksilö, noin voi tehdä. Tällainen treenityyli voi toimia, ja toimiikin ns. hyvillä harrastuskoirilla, tuskin se muuten olisikaan niin vallalla. Se on vaan hassua, miten ihmisistä tulee jotenkin niin "sokeita" omalle toiminnalleen. Olet kentällä koira irti, jätät sen istumaan, poistut 30m, koira istuu ja odottaa, kutsut sen luokse, se tulee nopeasti ja suoraan sivulle ja katsoo sinuun palvoen että mitä sitten tehdään. Harmi, että se tuli vähän vinoon ja sinun on nyt otettava sitä villoista ja nykäistävä se suoraksi samalla kun tiuskaiset sille että hyi, sivulle, kunnolla nyt! Kenen tahansa siviilin mielestä koirasi teki upean suorituksen, kun se todella istui, odotti ja tuli niin hienosti, eikä karannut horisonttiin. Siviili ei ymmärrä yhtään, miksi olit tyytymätön. Harrastajakaverisi on samaa mieltä kanssasi, ihan surkea suoritus, sen pitää tietää että sen on tultava kunnolla sivulle. Ymmärrättekö, mitä yritän kirjoittaa? Sitä oikeuttaa kaikenlaisia toimia ja pitää niitä omasta mielestään ihan reiluina ja tarpeellisina, mutta miksi harrastajakaverisi olisi sen oikeammassa kuin se siviili?
Tietenkin jos meillä on lähtäkohtaisesti hyvin aktiivinen ja palautteesta lannistumaton koirayksilö, noin voi tehdä. Tällainen treenityyli voi toimia, ja toimiikin ns. hyvillä harrastuskoirilla, tuskin se muuten olisikaan niin vallalla. Se on vaan hassua, miten ihmisistä tulee jotenkin niin "sokeita" omalle toiminnalleen. Olet kentällä koira irti, jätät sen istumaan, poistut 30m, koira istuu ja odottaa, kutsut sen luokse, se tulee nopeasti ja suoraan sivulle ja katsoo sinuun palvoen että mitä sitten tehdään. Harmi, että se tuli vähän vinoon ja sinun on nyt otettava sitä villoista ja nykäistävä se suoraksi samalla kun tiuskaiset sille että hyi, sivulle, kunnolla nyt! Kenen tahansa siviilin mielestä koirasi teki upean suorituksen, kun se todella istui, odotti ja tuli niin hienosti, eikä karannut horisonttiin. Siviili ei ymmärrä yhtään, miksi olit tyytymätön. Harrastajakaverisi on samaa mieltä kanssasi, ihan surkea suoritus, sen pitää tietää että sen on tultava kunnolla sivulle. Ymmärrättekö, mitä yritän kirjoittaa? Sitä oikeuttaa kaikenlaisia toimia ja pitää niitä omasta mielestään ihan reiluina ja tarpeellisina, mutta miksi harrastajakaverisi olisi sen oikeammassa kuin se siviili?
En tarkoita, että koirat menee rikki jos niitä kieltää. Suurin osa ei mene. Ei elämä ole pelkkää kivakivaakaan, eikä sen kuulukaan olla. Mutta "kyllä sen pitää kestää kieltämistä (kun se tulee kaksi senttiä vinoon viereeni istumaan)" on vaan jotenkin niin... kummallinen väite, jolle en onnistu enää nykyään löytämään mitään perusteluita.
Nämä ajatukset kumpuaa siitä, että viime aikoina olen taas lueskellut useampaa blogia, jossa ongelmana on paineistuminen. Liian kiltti ja nöyrä koira, joka virheen tehtyään lannistuu tai ahdistuu. Koiraurheilu on minunkin aikoinani, vain reilussa seitsemässä vuodessa, muuttunut ihan hirveästi. Pitäisi olla nopeampi, voimakkaampi, enemmän, vahvemmin, intensiivisemmin. Näyttävämpi. Pitäisi olla sekä korrekti tekniikka että vietikäs ja voimakas olemus. Yhä useampi laji alkaa olla malien ja bordercollieiden valtakuntaa. Yhä useampi blogi on täynnä sellaista epämääräistä ahdistunutta "(koirannimi), oman elämänsä multivalio, täydellinen juuri tuollaisena" -tekstiä, kun ihminen yrittää olla tyytyväinen koiraansa, joka ei ole sellainen kuin lajien huipulle päästäkseen pitäisi olla. Mä itse asiassa suurella mielenkiinnolla odotan, tuleeko meille jossain vaiheessa ihan erikseen jotkut harrastelijoiden kisat (toko, agi ainakin) ja sitten ne The Kisat niille huipuille. Sitten meidän kaikkien ei tartteisi enää tavoitella sellaista huippukoiraa, ja ne vähemmän täydellisetkin voisi aidosti olla hyviä harrastuskoiria.
***
Meillä on ollut joulukuun alusta asti hallivuoro käytössämme, kerran viikossa 15min, kaksi koiraa kerrallaan kentällä. Joulun pyhien ym aikaan suurin osa oli poissa, ja me paikalla olijat treenattiin niin, että oltiin kaikki siinä miten tahdottiin ja lähdettiin sitten kotiin. Sienen kanssa olen tehnyt pääasiassa rally-tokojuttuja ja pelkkiä aloituksia, ja se on ollut oikein kiva. Muutaman kerran on nyt käynyt niin, että siinä on ollut joku tilanne, viime viikolla meitä oli kolme samaan aikaan. Yksi koira lähti toisen koiraa kohti, ohjaajat karjuu ja se toinen koira alkoi kiljua pelästyttyään toista, ihan ystävällismielistä isompaa kohti tullutta koiraa. Sieni oli kauhuissaan. Mitään ei sattunut ja koirat saatiin kiinni, muut jatkoi treeniään, me ei voitu. Olin tekemässä vinoja hyppynoutoja, koira ei meinannut lähteä perusasennosta enää mihinkään, mutta koska "mitään ei oikeasti tapahtunut" en halunnut antaa sille periksi ja lähteä poiskaan. Pyysin uudestaan. Se käveli kapulalle ja nosti sen kuin raihnainen vanhus, ja oli koko ajan just niin paineessa ja ahdistunut kuin viimeisimmässä pk-kokeessakin. Palkkasin sitä perusasennossa kontaktista heitellen namit pitkin poikin, että se joutui liikkumaan (ehkä paras tapa yrittää saada sitä ajettua ylös aktiivisuuteen). Sitten muistin vielä kaukokäskyt, vähän yllättäen se tekee niitä (i-m-i) vaikka ahdistaisikin, ja niillä sain nytkin parhaiten korvat ylös. Tämähän se meidän ongelma on, sitä ei saa pakotettua aktiiviseksi jos se jostain syystä lässähtää. Mulle tuli tämän jälkeen hyvin vahva visio siitä, että ehkä nämä meidän kimppatreenit oli tässä. Jos joskus vielä kisataan, se näkee toisia koirakoita sitten siellä. Sitä on hyvin vaikea siedättää ihmisten karjumiseen, koska lavastettu tilanne ei mene läpi, ja ne oikeat tilanteet tulee niin äkkiä ja odottamatta ja ventovieraidenkin ihmisten vihainen ääni on jotain niin kauheaa, että koiraparkani haluaisi vain poistua paikalta. :( Yritä siinä sitten vakuuttaa sille, että tää on hei ihan kivaa eikä ne sulle huuda, jatketaan vaan!
***
Meillä on ollut joulukuun alusta asti hallivuoro käytössämme, kerran viikossa 15min, kaksi koiraa kerrallaan kentällä. Joulun pyhien ym aikaan suurin osa oli poissa, ja me paikalla olijat treenattiin niin, että oltiin kaikki siinä miten tahdottiin ja lähdettiin sitten kotiin. Sienen kanssa olen tehnyt pääasiassa rally-tokojuttuja ja pelkkiä aloituksia, ja se on ollut oikein kiva. Muutaman kerran on nyt käynyt niin, että siinä on ollut joku tilanne, viime viikolla meitä oli kolme samaan aikaan. Yksi koira lähti toisen koiraa kohti, ohjaajat karjuu ja se toinen koira alkoi kiljua pelästyttyään toista, ihan ystävällismielistä isompaa kohti tullutta koiraa. Sieni oli kauhuissaan. Mitään ei sattunut ja koirat saatiin kiinni, muut jatkoi treeniään, me ei voitu. Olin tekemässä vinoja hyppynoutoja, koira ei meinannut lähteä perusasennosta enää mihinkään, mutta koska "mitään ei oikeasti tapahtunut" en halunnut antaa sille periksi ja lähteä poiskaan. Pyysin uudestaan. Se käveli kapulalle ja nosti sen kuin raihnainen vanhus, ja oli koko ajan just niin paineessa ja ahdistunut kuin viimeisimmässä pk-kokeessakin. Palkkasin sitä perusasennossa kontaktista heitellen namit pitkin poikin, että se joutui liikkumaan (ehkä paras tapa yrittää saada sitä ajettua ylös aktiivisuuteen). Sitten muistin vielä kaukokäskyt, vähän yllättäen se tekee niitä (i-m-i) vaikka ahdistaisikin, ja niillä sain nytkin parhaiten korvat ylös. Tämähän se meidän ongelma on, sitä ei saa pakotettua aktiiviseksi jos se jostain syystä lässähtää. Mulle tuli tämän jälkeen hyvin vahva visio siitä, että ehkä nämä meidän kimppatreenit oli tässä. Jos joskus vielä kisataan, se näkee toisia koirakoita sitten siellä. Sitä on hyvin vaikea siedättää ihmisten karjumiseen, koska lavastettu tilanne ei mene läpi, ja ne oikeat tilanteet tulee niin äkkiä ja odottamatta ja ventovieraidenkin ihmisten vihainen ääni on jotain niin kauheaa, että koiraparkani haluaisi vain poistua paikalta. :( Yritä siinä sitten vakuuttaa sille, että tää on hei ihan kivaa eikä ne sulle huuda, jatketaan vaan!
Sienelle voisi tosiaan toimia sama, mitä Kärnä silloin kertoi hakukoiran koulutuksesta. Jos on itsevarmuudessa ongelmia ja joitain tiettyjä asioita, joita koira pelkää (miehet, pressut tms.) niin treenataan kaikki valmiiksi ilman niitä ja vasta lopuksi otetaan ne vaikeat mukaan. Eli ei yritetäkään siedättää ja kun koiralla on pelkkiä hyviä kokemuksia, niin myöhemmin enää yksi tuollainen asia ei välttämättä enää hetkautakaan sitä niin paljoa, koska "aina on ollut pelkästään kivaa". Kokeessa nyt harvemmin kukaan karjuukaan, että siinä mielessä tuollaista ei tarvi välttämättä ikinä kohdata.
VastaaPoistaNiinpä niin. Minä olen allerginen aivan samalle, ja olen välillä tosi turhautunut pääni sisällä, kun ihmiset kuvittelevat, että positiivisten rankaisujen käyttö on välttämätöntä. Ei se ole. Ja etenkin ne pehmeät ja herkät koirat menestyisivät paremmin ihan toisenlaisella otteella.
VastaaPoistaItse olen ollut onnekas, ja löytänyt samoilla aatteilla kouluttavia treenikavereita, joten olen voinut kehitellä itselleni positiivisten metodien tukiverkoston ja treenikuplan. Nykyään, kun menen treenaamaan, tiedän varmasti että paikalla ei ole ketään, joka huomauttelisi koiralleen virheistä nyppimällä tai karjumalla. Se on tehnyt sekä minusta että Kiirasta rennompia.
Et ole ajatuksiesi kanssa yksin. Myös minua ärsyttää koiran kaikenlainen hihnasta nyppiminen ja ojentaminen pannasta. Myös se koiralle koko ajan alleviivataan sitä, että se teki virheen siis VIRHEEN!!! Hyvästä suorituksesta voi ehkä saada puolikkaan nakinpalan ja kehun, jos ohjaaja treenikavereiden rupattelun lomassa ehtii. Koirasta näkee, että sen motivaatio laskee koko ajan, ohjaaja on sen silmissä koko ajan ikävämpi, koiraa alkaa hidastua ja tekeminen on haluttoman näköistä, mutta ohjaaja ei itse ymmärrä sitä, vaan jatkaa vanhaan malliin tai pahimmassa tapauksessa otteet kovenee.
VastaaPoistaMä ainakin ajattelen aina sillä tavalla, että jos koira tekee jonkun virheen silloin on vika minussa, ohjaajassa.
VastaaPoistaOlen tehnyt itse jotain väärin koulutuksessa, minkä takia koira ei osaa / halua tehdä oikein. En koskaan ajattele, että koira olisi paska, vaan kyllä se korjataan sillä, että minä suunnittelen treenit paremmin.
Olen itselleni tosi ankara siitä, että koiralla pitää olla koko ajan suuri halu tehdä itse ja se on koko ajan mahdollisimman varma osaamisestaan. Jos näin ei ole, on mun tehtävä tehdä jotain toisin niin kauan, että tilanne muuttuu.
Ja tietenkin aika moni on asiasta kanssani aivan eri mieltä :D
Monen mielestä koiran on pakko tehdä kun käsketään, se ei vaan missään tapauksessa sovi / riitä minulle.
Haluan, että koira tekee siksi, koska se itse haluaa tehdä, koska se on niin kivaa, hauskaa, palkitsevaa, mitä sitten onkin.
Kyllähän silläkin tuloksia saadaan, että ollaan mustavalkoisia ja koiran pitää tehdä sille kerrotut asiat. Ei kaikki koirat siitä edes luimuile. Itse en vaan haluaa rakentaa tällä tavalla omaa koiraani. Oma tyylini vaatii paljon funtsimista, aikaa, pilkkomista, toistoja ja treenien suunnittelua, mutta tähän asti ollaan saatu hyviä tuloksia kokeistakin.
Tärkeintä on vaan löytää se oma tapansa tehdä asioita!
Kiitos kommenteista :)
VastaaPoistaKata, periaatteessa mä uskon tohon ja monessa paikkaa se toimii, mutta koko Sienen tottis on niitä lässähdyksiä täynnä, niin en mä tiedä voiko se koskaan olla "valmis". En myöskään usko, että se ikinä tottuu mihinkään toisten karjumisiin, joten parasta lienee vältellä sellaisia tilanteita. Kokeissa tosiaan onneksi usein on varsin hiljaista, eikä sitä ne toiset koirakot muuten haittaa, joten en tiedä kuinka paljon se hyötyy mistään kimppatreeneistä ylipäänsä.
Meillä on sunnuntaina koe samassa hallissa, ja tänään halusin pelata varman päälle ja minimoida mahiksen että mitään härdelliä tulee. Tein pelkästään kehään menoa/aloituksia, siis koira sivulle ja haukkumaan. Kolme toistoa ja sitten autoon. Sieni oli taas oikein kiva, vaikka viimeviikkoisen jälkeen pelkäsin muuta, ja jäi hyvä mieli koetta varten. Ja kerrankin maltoin myös oikeasti lopettaa enkä tehnyt vielä vähän sitä ja tätä, vaikka käytin mun maksetusta 15min ajasta ehkä 2min. :D
Rally-toko on varmaan juuri tämän takia kasvattanut nopeasti suosiotaan, kun siinä ei vaadita niin älytöntä tarkkuutta ja saa jutella koiralle ja kannustaa. Onhan esim. toko muuttunut tosi paljon siinäkin ajassa kun mä oon harrastanut (vähän yli 10 vuotta). Vähänkin vino lopun perusasento, niin heti lähtee pisteitä, vaikka muuten olisi ollut hyvä suoritus.
VastaaPoistaRally on kyllä sellainen kiva matalan kynnyksen laji varsinkin nyt, kun tuntuu, että tokossa vuosi vuodelta sen kun kiristyy arvostelu. :)
VastaaPoistaHyvä kirjoitus. Taitava kouluttaja myös tajuaa, että positiivinen rankaiseminen ei tuota mitään lisäarvoa... koska nappi ajoitus, tarkka suunnitelma ja vahvisteiden taitava käyttö riittävät.
VastaaPoistaMinäkään en mene enää porukkaan, jossa karjutaan ja nypitään. Lähes aina palaute tuli täysin väärällä ajoituksella väärästä asiasta, useimmiten koirasta näki että se ei oikeasti osannut ja ymmärtänyt mitä harjoituksessa olisi pitänyt tehdä. Huomasin jännittäväni ja ahdistuvani etukäteen jo treeneihin mennessä... en voinut keskittyä kunnolla, ja vähintään se heijastui koiraan, joskus se myös paineistui muiden koirakoiden konflikteista. Olen niin onnellinen, että vihdoin löysin treenikavereita, joiden kanssa minulla on kivaa ja me kaikki haluamme kehittyä kouluttajina :)
Suuri sääli, että toko alkaa menettää "vähemmän vakavat" treenajat. Toko voisi olla oikeasti kivaa! Irvikuvainen lohtuni on, että nyppijät ovat alkaneet siirtyä myös rallytokoon.