Olin viikonloppuna oman seuran hakukokeissa ekaa kertaa ratamestarina. Tilaisuus tuli aika lyhyellä varoitusajalla, ja olisin toivonut, että ekalla kerralla siinä olisi ollut koko ajan joku muu paikalla ja minä vain opettelemassa. No nyt olin vastuussa itse ja kyllä se vähän meinasi jännittää. Etukäteispläänit tehtiin kuitenkin porukalla ja tuomari oli oikein mukava, joten häntä kuskatessa kerkesin kysellä ummet ja lammet ja kaikki meni hyvin. Ja oli huikean hienoa päästä aitiopaikalta seuraamaan osallistujien suoritukset ja kun vielä kuuli niiden pisteetkin, niin kyllä mieli avartui kovasti!
Sen jälkeen onkin sitten lähinnä taas masentanut. Jotenkin tämä koko syksy on nyt ollut sellaista arpomista mitä Sienen kanssa tehdään. Tottista ei ole tehty ajatuksella, ei sen kanssa niitä liikkeitä järin kannata hinkata, enemmänkin pitäisi miettiä kentälle menoja, ampumista ja viretilaa ylipäänsä, kuin itse tekniikkaa. Haun osalta se teki avoimen luokan kokeenomaisen tuossa joku aika sitten. Käytössä oli vain kaksi maalimiestä, joten lyhensin rataa n. 160 metriin. Ukot oli oikealla n. 50 metrissä ja vasemmalla takakulmassa, 140m kohdille saatiin vielä maastonvaihto metsästä hakkuuaukiolle. Palkat tuli kyllä näytöillä, halusin vain kokeilla hyytyykö se tyhjiin. Oli aika, jolloin uskoin, että ihme jos saan sen tekemään edes alokasluokan radan eli tyhjän tai pari väliin ilman että se lässähtää. Enää ei ole sellaista ongelmaa, ei meinannutkaan hyytyä, melkein jopa päin vastoin tuntui, että se oli sitä mieltä, että kerta tuolla ei ollut niin seuraavalla ainakin on! Pistotin kokeeksi myös aika harvaan, yhteensä tuli muistaakseni siis 6 pistoa, joista 4 tyhjää ja 2 löytöä: tyhjä, tyhjä, löytö, tyhjä, tyhjä, löytö. No eihän siinä kyllä kauheasti niitä peräkkäin tullutkaan :D ... mutta joka tapauksessa, en epäile etteikö se avoimen luokan koesuoritusta tekisi. Toki pitäisi vielä saada palkatonta alle ja kokeilla oikeasti se 200m, tai 250m, kolmella löydöllä.
Mutta se tottis.
Kokeen jälkeen mulla on ollut hirveä hinku kisaamaan itsekin, mutta kun ei ole koiraa! Toisella kusee se tottis ja toista ei enää niiden kevättalven mysteeri(selkä?)ongelmien takia uskalla metriselle laittaa. Ihan vakavissani ehdin siis harkita, että vaihtaisin töppösen mun hakukoiraksi ja kouluttaisin sen kokeeseen. Tottis ja esineet olisi valmiina ja sen kanssa ei taatusti vääntö nykyisellään loppuisi kesken. Mutta ei sen kanssa kisaaminen koskaan ollut mitään kivaa ja rentoa puuhaa, kun sai pelätä koska se syö jonkun. Siinä asiassa se ei ole muuttunut, joten saisin taas stressata niitä siruntarkastuksia. Ja mitä järkeä siinäkään on.
Samalla sitten saa lukea tuttavapiirin koirista, jotka tahkoaa tuloksia lajissa kuin lajissa. Joskus oli aika, kun olin katkera kaikille, joilla oli terve koira. Nyt olen katkera niille, kenellä on pelittävä kisakoira. Eihän siinä, ei ole multa pois ja hienoa heille, mutta kyllä se vähän pahalta tuntuu kun mulle ei sellaista ole suotu. Ehkä mun pitäisi lopettaa kaikki ja vaihtaa lajia kokonaan johonkin missä voisi kisata ilman koiraa. Harmi, että mikään ei vaan kiinnosta. Ja onhan se vaihtoehto aina että ottaa uusi pentu kasvamaan, mutta ei tähän kämppään ja elämään, ja ylipäänsä ihan hirveän masentava ajatus. Sen kai pitäisi olla kivaa kun kaikki on vasta edessä, mutta mua kyllä vain hirvittävästi masentaisi aloittaa aivan nollasta. Sellaisen koiran kanssa, joka ei osaisi yhtään mitään. Lisäksi sille pennulle olisi aivan hirveän suuret saappaat täytettävänä ja kauheat paineet olla täydellinen, terve ja kova kisakoira. Ei ole oikeat lähtökohdat.
14 kommenttia:
Mites ois lainakoira? Niitä on usein tarjolla, ois valmiiksi tiedossa mimmonen on ja sit sais laittaa kokeeseen. :)
On sitä mietitty, mutta teen paljon ns. olkkaritreeniä kanssa. Se jäisi lainakoiralta tyystin, ja muutenkin epäilyttää että treeniä/suhteen luomista muuten vaan ei tuu tarpeeksi.
Mites jotkut uudet lajit ja tavoitteet? Rallytokon ylemmät luokat, nosework tms? Tai mihinkään liittymättömät uudet temput, joilla voisi saada vähän takaisin sitä intoa Sienen kanssa tekemiseen. Kaivele niitä teidän vanhoja olkkaritoko-videoita, joissa se tekee iloisesti ja vauhdikkaasti ja mieti, miten saat sen siirrettyä kentälle..
Tekniset jutut on niin helppoa kauraa, vaikka niissäkin voi toki epäonnistua surkeasti.. Mutta jos vertaa tuohon vireen/tunteiden säätelyyn, niin se on niin paljon vaikeampaa ja menee myös ohjaajan henkilökohtaisuuksiin, että sitä tekee vain mieli tehdä temppuja. Omia, koiraan vaikuttavia heikkouksia jos haluaa kehittää, niin aika monella olisi kallonkutistaja työllistettävänä.. Tai ainakin itse huomaan, että se on siksi niin vaikeaa kun se vaatii myös oman asenteen muokkaamista. Tai suorastaan jopa oman luonteen muutosta ja se on tuskallisen vaikeaa se!
Mitäs jos laskisi rimaa sen Sienen tottiksen kanssa ja treenaisi sen siihen pisteeseen, että se 75-80 pistettä täyttyy ja porskuttaisi sillä? :) Noudothan se ilmeisesti kuitenkin tekee ihan ok, niissä on eniten pisteitä kiinni.
Kata, kyllä se on edelleen hyvin motivoinut temppuilemaan esim. kotona tai omassa pihassa. Ja oli se ihan kiva viimeeksi kentälläkin, kunnes päätin ottaa vielä yhden kierroksen (oli saanut pitää palloa aika pitkään, kun luulin lopettaneeni), jolloin saatiin taas se blaah-vaihde esille.
Kati, ajatus on toki hyvä mutta mites se toteutus? :) Se osaa teknisesti varmasti jonkun 85-90p tottiksen mutta se mitä se esittää kokeessa, riippuu aivan siitä vireestä ja ahdistuuko se. Ja sitähän tässä nimenomaan pitäisi treenata, mutta miten?
Tai siis ylipäänsä se koko tottis ja sen treenaaminen. Sillä ei ole koskaan ollut siihen mitään tunteen paloa, ja mielenkiinnon suuruus vaihtelee kovasti. Koskaan se ei kuitenkaan ole sillä lailla läheskään yhtä liekeissä tottiksesta kuin esim. hausta on. Jos mun tavoite olisi vain se, että se nyt tehdään koska se täytyy kokeessa tehdä, ja olisin tyytyväinen siihen jos se ei vedä ihan supertahmaan ja näytä siltä että haluaisi paeta kentältä. Mutta miten tällaista tavoitetta kohti treenataan? Kannattaako sen kanssa treenata koko tottista lainkaan, kun se ei sille ole mikään tärkeä juttu eikä se siitä näytä järin nauttivan?
Vaikka me ei varmasti kuulutakaan niihin sun tuttaviin, jotka tahkoaa tuloksia lajissa kuin lajissa, niin pakko sanoa, että tuo Sipsikin, joka nyt kuitenkin on saanut tuloksia tokosta ja rallytokosta, on ollut keväästä asti joka päivä yksinollessaan kauluri päässä. Muuten se raapii posket verille. Nehän siis ei ole kevään jälkeen missään vaiheessa parantuneet, vaikka on kokeiltu antibiootit, kortisonit ja muut. Kortisonisuihke vähän estää kutinaa ja tiheät shampoopesut auttaa myös jonkin verran. Kun olen sen kanssa, se ei ikinä raavi poskia, mutta joskus hankaa niitä maahan, eli kyllähän ne jonkin verran kutisevat. Yksin ollessaan sitten kunnolla raaputtaa ne auki. Että vaikka sekin on "kisakunnossa", niin ei se terve ole.
Ja Nachostakin olen vähän huolissani, kun sen takapää taitaa taas olla jumissa. Se on kuitenkin alle 2 v. että miten se kestää yhtään kovempaa harrastamista, jos nyt jo on jumeja. Hakua varten käytiin hyppytekniikkakurssillakin, mutta en ole vieläkään uskaltanut kauheasti niitä harjoituksia tehdä. En tiedä viitsinkö niin tosissani lajia edes treenata, jos en sitten kuitenkaan uskalla sitä hyppyyttää.
Että vaikka näyttäisi, että jollain menee tosi hyvin ja joka viikonloppu on palkintokuvat facebookissa, niin ei se todellisuus välttämättä sen hääppöisempää ole. :/
Mä tulkitsisin, että ootte aikalailla samassa pisteessä kuin mäkin omieni kanssa; ennen kuin voi kehitystä enää tapahtua näiden tunnetila-asioiden saralla, niin ohjaajan pitää selvittää omaa päätään ja mieltään ja sitten vielä yrittää pitää siitä kiinni. Siitä ahaa-elämyksestä ja tunteesta, joka tulee keskellä yötä ja josta silloin tajuaa, että näin on toimittava.. Sen tärkeys sitten vaan aamulla helposti aamulla unohtuu, tai sen mukanaan tuoma tunne ainakin ja se on juuri se, joka koiraakin auttaisi.
Se unohtui sanoa, että mä koittaisin sille myös tottiksen takaperin ketjuttamista. Pidät ensin viikon taukoa, sitten meet tekeen eteenmenon, superpalkka ja pois. Seuraavana päivänä a-estenouto, eteenmeno, superpalkka ja pois jne. Yksi liike lisää per treenikerta, eikä mitään muuta ylimääräistä. Kerran et oo onnistunut sitä sen odotusta nostamaan itse liikkeitä kohtaan ja se tykkää rutiineista, niin onhan se kokeilemisen arvoinen idea kattoa, muuttuuko se mitenkään tällaisella treenillä? Se oppisi, että palkka tulee ja poiskin pääsee, mutta sitten kun on kaikki liikkeet tehtynä. Mutta silloin ei voi alkaa hinkuttamaan ja ottamaan uusia toistoja kauheasti, mutta kyllähän se jo teknisesti osaakin.. Kun onhan tässä nyt kevääseen hyvinkin aikaa, tuohon menee 2-3 viikkoa riippuen treenikertojen tiheydestä..
Mä siirtyisin Sienen kanssa pelastuspuolelle, koska siellä maastotyöskentely on suuremmassa osassa ja tottelevaisuudessa ei vaadita sellaista vietikkyyttä ja voimaa mitä PK-puolella. Sienen sosiaalinen luonne pelastuspuolelle olisi myös omiaan.
Mä lähtisin siitä, että harrastetaan sitä mistä koira nauttii eniten, 110% riemukkuudella.
Kata: Takaperinketjutusta voisi kokeilla, en ole ikinä tehnyt.
Susanna: mä oon jo hylännyt sen vietin ja voiman, mitä noita kyläkisoja olen nyt ollut katsomassa, niin kyllähän sellasella pikkusievälläkin saa ihan riittävästi pisteitä kun tavoitteet ei ole sen korkeammalla! Olisin tyytyväinen jos se tekisi rauhallisella temperamentillaan suht hyvinvoivan näköisenä, eikä tosiaan näyttäisi siltä, että haluaisi kuolla pois maailmasta. Vaikka vietistä ja voimasta ei olisi tietoakaan.
Hmm, vaikea kysymys mutta onhan siihen joitain keinoja oltava! :)
Ehkä yksi iso juttu voisi olla ihan jo se, että saisi sun ahdistusta pois siitä, että sen työskentelyn pitää olla innokasta ja tavoitteena on tyyliin se 90-95 pistettä. Osa Sienen paineistumisesta tulee varmasti ihan sen ohjaajan jännityksen ja ahdistuksen kautta, vai mitä luulet? :) Jos paineistuminen tulee ulkoisista elementeistä niin niitähän saa järjestettyä ja treenattua kyllä. Mitäs jos vaan osallistutte kokeisiin sillä ajatuksella että treenaatte hyvää fiilistä? Pisteistä viis? Saisiko sillä sun jännityksen pois kun ihan oikeasti tuloksella ei olisi väliä? :)
Kokeissa näkee monenlaisia suorituksia ja jokainen pelaa niillä korteilla mitä koiralle (ja tietty itselle) on annettu. Jostain pitäisi saada nyt sulle semmoinen ajatus, että pystyisit nauttimaan maastossa taitavasta koirastasi ja iloitsemaan siitä että sen kanssa ylipäätään voi tehdä ja kisata. Jos tottis ei onnistu ihan täydellisesti niin so what. :)
Ps. Hymiöiden suurkäytöllä yritetty luoda tsemppifiilistä.
Niin ja vielä lisään että ei tuo Susannan ehdotus pelastuskoirapuolestakaan varmasti ole yhtään huono idea :)
Pelastuspuolta on mulle tyrkytetty ennenkin, mutta jotenkin se ei vaan tunnu mun jutulta. Vaatii ehkä vähän liikaa sitoutumista ja kokonaisvaltaista asiaan paneutumista ollakseen enää vain harrastus. Joo, eihän kaikista koskaan tule mitään hälyryhmäläisiä, mutta musta olisi outo lähtökohta harrastella pelastustoimintaa vailla aikomustakaan kehittyä jonkun tietyn pisteen ohi. Ihan yhtä hyvin voin sitten juoksuttaa sitä tavan hakuryhmässä ilman koeajatuksia (eli lopettaa).
Lähetä kommentti