HK1HK1HK1

Siitä haaveiltiin niin kauan ja nyt kun se on totta, tuntuu jotenkin epätodelliselta kirjoittaa se. HK1? HK1, HK1, HK1... HK1! Nyt en tiedä miten järjestäisin Sienen tittelit sen virallisen nimen eteen. HK1 TK2 RTK1 BH Kierra des Leus Chapellois? TK2 HK1 BH RTK1? HK1 BH TK2 RTK1? Sama ongelma oli joskus töppösenkin kohdalla, laittaako ne "arvojärjestykseen" oman mielipiteensä mukaan (jolloin HK1 olisi ehdottomasti ekana) vai laskevaan järjestykseen niin että numero kaksi tulee ennen numero ykkösiä? Toisaalta "yhteen liittyvät" eli HK1 ja BH olisi kivaa olla peräkkäin. Toisaalta hitonko väliä, mutta viivoitinhakuilijat ry:n kunniajäsenenä sillähän nimenomaan on ihan hitosti väliä!!

Sunnuntaina pidettiin pienet palauttavat treenit, paikalle pääsi vain kaksi maalimiestä, mutta kiitos heille. Sienellä oli normaalit namit ja lisäksi olin käynyt matkalla Mäkkäristä kaksi juustohampurilaista. Ukot oli kimppapiilossa n. 10m etukulmasta, suorapalkka ja määrä syödä ensin ne tavan namit, jotta minäkin kerkiän paikalle näkemään kun koirani tukehtuu juustopullaan :D Sienelle on muutaman kerran sen uran aikana tehty tollanen "joulu"-kimppapiilo, ja se menee sinne juuri niin väkkäränä kuin vaan voi kuvitella. Kai koirasta on kivaa saada nakkia useammasta kädestä, mutta uskon, että näitä laumaviettisiä koiria tämä puhuttelee silti ihan eri taajuudella: Sienikin näyttää siltä, että se ajattelee tippa linssissä, että voi ei, ihan oikeastiko te kaikki olette täällä vain mua varten! Korvat meni aivan linttaan ja koko koira suorastaan tärisi juustohampparia vuoroin kummaltakin ukolta saadessaan. <3

Kuvat (c) Helen, kiitos! Varsinkin tämä alempi on aivan ihana ja joku tämän kaltainen näkymä mun sieluun tulee jäämään sittenkin kun koiraa ei enää ole. Itse muistan meidän ensimmäisen hakukokeen taatusti viimeiseen hengenvetooni saakka. Se hetki, kun tuomari aloittaa arvostelunsa keskilinjalla. Ihan jäätävän hienot rullan tuonnit, hän arvostaa sitä, että koira on valmiiksi määrätietoisesti naama kohti menosuuntaa lähdössä näytölle. Että koira tekee hyvää yhteistyötä ohjaajansa kanssa ja uppoaa syvään ja suoraan sinne minne laitetaan. Että ei mitään huomautettavaa missään, 170/170p ja kättä päälle. Miten täydellisen epätodelliselta se hetki tuntui. Näenkö unta? Tapahtuuko tällaista todella meille?

Josko mentäis etsimään pari tätiä? Sinä ja minä. Me. Yhdessä. <3